Browsing by Subject "improvisaatio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Kallioinen, Ossi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän pro gradu -työn tutkimuskohteena on Heikki Aaltoilan (1905–1992) säveltämä Akselin ja Elinan häävalssi Väinö Linnan romaanitrilogiaan perustuvissa Täällä Pohjantähden alla -elokuvissa (ohj. Edvin Laine 1968; ohj. Timo Koivusalo 2009/2010). Tutkimus rajautuu elokuvakohtauksiin, joissa Akselin ja Elinan häävalssi tai sen katkelmat soivat. Kuuntelemalla elokuvissa esitettyjä häävalssin katkelmia ja vertaamalla niitä saatavilla olevaan nuotti- ja äänitemateriaaliin muodostuu pro gradun tutkimuskysymys: mikä on Akselin ja Elinan häävalssin funktio ja millaisia semioottisia koodeja valssiin liittyy Täällä Pohjantähden alla -elokuvaversioissa? Tutkimuksen metodi on kvalitatiivinen, ja se kuuluu elokuvamusiikintutkimuksen alueelle. Keskeisimpinä taustateoreetikkoina ovat muun muassa Philip Tagg, Zofia Lissa, Michel Chion ja Claudia Gorbman. Kotimaisista tutkijoista Anu Juva on kehitellyt elokuvamusiikin funktioanalyysin edellä mainittujen tutkijoiden innoittamana. Tässä tutkimuksessa avataan Akselin ja Elinan häävalssin elokuvakerronalliset funktiot audiovisuaalisen analyysin ja taustahaastattelujen keinoin. Edvin Laineen ohjamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin ja Elinan häävalssi kuuluu vain elokuvakohtauksissa, jotka sivuavat Akselin ja Elinan elämää. Sävelmä noudattaa elokuvassa selkeästi johtoaiheideaa. Häävalssin sävelet liittävät Akselin ja Elinan yhteen syventäen heidän yhteenkuuluvuuttaan. Jokainen katkelma on tempoltaan erilainen. Tempo luo tunnelmaa, antaa jokaiselle kohtaukselle ajallisen keston ja rytmittää kerrontaa. Timo Koivusalon ohjaamassa Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin ja Elinan häävalssi kuullaan Jaakko Kuusiston sovittamana versiona. Sävelmä on sovitettu isolle orkesterille vivahteikkaiden soinnutus- ja soitinnusvariaatioiden keinoin. Häävalssi kuullaan Akselin ja Elinan häätilaisuudesta alkaen, erilaisina variaatioina ja keskeytyksettä, esikoisen kastetilaisuuteen asti. Sen jälkeen sitä ei kuulla enää koko elokuvassa. Sävelmä on toteuttanut funktionsa elokuvan kerronnassa. Akselin ja Elinan häävalssin merkitys on kasvutarinassa: nimihenkilöiden kasvutarina elokuvan tarinasisällössä on liitetty sävelmään. Sävelmän saama vastaanotto vuosikymmenten aikana puolestaan kertoo sen oman kasvu- tai menestystarinan. Kenties siitä syystä sävellys omaa semiotiikan kolme keskeistä merkkifunktiota: Akselin ja Elinan häävalssista on tullut kulttuurissamme ikoni, indeksi ja symboli.
  • Vilja, Heikki (2018)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni koostuu Kallio komedibolagetissa tekemästäni stand up -sooloesityksestä sekä siihen liittyvästä kirjallisesta työstä. Kirjallisessa osiossa käsittelen stand up -komiikkaa ja sen oppimista kokemuksellisen oppimisen kautta. Stand up -komiikkaa voi oppia vain tekemällä. Erityisen stand up -komiikasta tekee se, että oppiminen tapahtuu stand up-lavalla yleisön edessä. Harvassa muussa taiteenlajissa jo ensimmäiset haparoivat askeleet otetaan julkisessa tilanteessa. Tätä oppimisen julkista prosessia sekä stand up -komiikan erityislaatuista yleisösuhdetta käsittelen työssäni. Työssäni käyn myös läpi stand up -komiikan perus- ja erityispiirteitä. Stand up -komiikka on toki esittävää taidetta ja itse näen sen eräänlaisena teatteritaiteen muotona, mutta se eroaa niistä silti huomattavasti. Työssäni pyrin avaamaan sekä alan käsitteitä, toimintamalleja että sen mitä hyvä stand up -komiikka vaatii niin tekijältä kuin esiintymispaikalta. Stand up -komiikka on Suomessa vielä varsin nuori laji ja kuvaankin työssäni alan syntyä ja nykytilaa. Lisäksi stand up -komiikka on varsin demokraattinen taiteenlaji, sillä kuka tahansa voi nousta lavalle esittämään komiikkaa. Alalle ei ole kouluja tai tutkintovaatimuksia. Työssäni pyrin kertomaan myös sen, miten loppujen lopuksi alalle on mahdollista päästä. Kokemuksellisessa oppimisessa stand up -komiikassa on kaksi eri näkökulmaa. Oppimisen syklinen luonne tulee hyvin ilmi koomikon oppimisprosessissa. Koomikko tekee keikan, havainnoi tapahtumaa sekä tekemisen aikana, että jälkeenpäin. Sitten hän reflektoi tapahtunutta kriittisesti ja päätyy ratkaisuehdotuksiin. Niitä hän kokeilee seuraavalla keikalla. Tämä sykli toistuu koko koomikon uran. Stand up -komiikka ei ole teoreettinen laji vaan kaikki tieto mitä stand up -komiikasta voi saada, esimerkiksi kirjoista, perustuu jonkun kokeneemman koomikon omiin kokemuksiin. Toinen kokemuksellisen oppimisen näkökulma on se, että juuri koomikon omat kokemukset ovat myös hänen materiaaliaan stand up -rutiineissa. Koomikko puhuu elämästään, kokemastaan ja tunteistaan sekä mielipiteistään. Kun näitä omia sisempiä tuntojaan sanallistaa, niistä myös oppii huomattavasti. Stand up -komiikka on myös kasvua ihmisenä. Työssäni isossa osassa on oma kehitykseni koomikkona. Käyn läpi omia askeleitani komiikan parissa aina alkuaskeleista nykypäivään. Opinnäytteeni taiteellisena osiona tein stand up -sooloesityksen. Tämä kirjallinen osio avaa sen tekemisprosessia ja sen tekemiseen liittyneitä motiiveja. Yksi stand up -alan haasteista on tehdä koko illan esitys yksin. Itse tartuin työssäni juuri tähän haasteeseen. Työ pitää sisällään myös tarkkoja otteita työpäiväkirjastani jota pidin koko harjoitusprosessin ajan. Tämän opinnäytetyön päämäärä on siis stand up -soolon valmistamisen kautta tarkastella omaa kokemuksellisen oppimisen prosessia suomalaisella stand up -kentällä.
  • Leppäniemi, Virpi (2018)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssinopettajan maisteriohjelmassa pohjautuu Häivähdys-tanssiteokseen ja sen ryhmäkeskeiseen, taiteelliseen prosessiin. Ensi-iltansa Teatterikorkeakoulussa lokakuussa 2016 saanut Häivähdys-teos muotoutui neljän taiteilijan yhteisestä matkasta kohtaamisen äärellä. Teoksessa itseni lisäksi tanssijana toimi Riina Kalmi, valosuunnittelijana Mia Jalerva ja ääni- ja videosuunnittelijana Joonas Pernilä. Improvisatorinen teos rakentui kahden tanssijan liikkeellisestä vuoropuhelusta varjojen välityksellä. Varjojen maailma heijastettiin kankaalle, joka jakoi tilan kahteen katsomoon tanssijoiden esiintyessä eri puolilla. Teos kuvasi työryhmällemme yksinäisyyden olemusta, toiseuden läsnäoloa, mutta ennen kaikkea inhimillistä pyrkimystä yhteyteen. Opinnäytteeni sai alkunsa kiinnostuksestani itseni ja toisen kohtaamiseen. Teoksen ryhmäkeskeisessä luomisprosessissa tutkin, millä tavoin koreografisessa prosessissa ohjaajana, opettajana ja esiintyjänä toimiminen mahdollisti dialogisuuden ja vuorovaikutuksen. Tavoitteenani oli olla läsnä oleva ja sisäisesti ohjautuva taiteilija-pedagogi. Tutkin, kuinka mahdollistan läsnä olevan taiteilijuuden teoksen prosessissa. Pohdin työssäni ihmisen kokonaisvaltaisen huomioimisen merkitystä Lauri Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen pohjalta. Käsittelen myös tanssin kokemuksellisuutta, kehonkuuntelua ja improvisaatiota keinoina saavuttaa syvempi suhde itseen, tanssiin ja läsnäoloon. Kuvailen myös teoksen rakentumista valon, äänimaailman ja improvisaatioharjoitteiden kautta. Monitaiteellisen työryhmän kanssa työskennellessä tavoitteekseni muodostui toimia ryhmän ehdoilla. Ryhmäkeskeisyys ja yhteistoiminnallinen oppiminen mahdollistavat sen, että työryhmäläisten erilaiset näkökulmat pääsevät esiin. Koin, että ohjaajana minun tuli tämänkaltaisessa prosessissa astua sivuun ja antaa tilaa ideoille ja vapaalle luovalle työskentelylle. Ohjauksellisina kysymyksinä Häivähdyksen prosessissa mietinkin sitä, kuinka liitän kohtaamisesta syntyneet ideat osaksi teosta sekä miten ohjaajana toimin kannustaen ja pyrkien saamaan työryhmän täyden potentiaalin esiin. Tanssiteoksen esityksellinen konteksti käsittää myös yleisön kohtaamisen. Kirjoitan suhteesta yleisöön, heidän tulkinnoistaan sekä esiintyjien läsnäolon kokemuksista esitystilanteessa. Taideteos voi herättää mielikuvia, ajattelua ja oppimista. Häivähdys-teoksesta esiin nousseet tunnelmat ja tulkinnat kertoivat taiteen puhuttelevan ja luovan yhteyden teoksen ja yleisön välille. Aito kohtaaminen edellyttää hyväksyvää asennetta, läsnäoloa, dialogisuutta ja kuuntelun taitoa. Kirjoitan dialogisuudesta ja pohdin sitä myös Martin Buberin, Emmanuel Levinasin sekä Paulo Freiren filosofioista käsin. Koen dialogisuuden ja vuorovaikutuksen avulla teoksesta tulleen työryhmämme näköisen. Huolimatta kohtaamistani haasteista opinnäytteeni ohjaajana koin, että Häivähdys-teos syntyi ryhmäkeskeisen prosessin tuotoksena, jossa jokainen taiteilija sai äänensä kuuluviin. Opin ohjaamisen lisäksi monissa rooleissa taiteillessani kuuntelemisen ja läsnäolon arvokasta taitoa.
  • Pousi, Saara (Helsingin yliopisto, 2019)
    Objectives. Improvisation has so far been studied mainly from the perspective of the musicians and less is known about how improvisation affects the audience. The main objective of the present study is to find out how using an improvisatory approach in classical music performance affects 1) the subjective ratings for the music given by the audience, and 2) neural frontal theta activity of the audience, this activity being previously linked to attention, processing of surprising stimuli, and pleasant and strong emotional processes. We are also interested in how expertise in music affects the above mentioned reactions. Methods. Twelve participants, all of whom had received a considerable amount of musical training, took part in the study. A professional chamber music trio performed two versions of the same baroque music piece: once in a standard way without improvisation, and once with an improvisatory approach. The audience was familiar with the original piece in advance. The audience rated the pieces by their musical features (improvisatory, innovative, emotional, musical, brave and interesting). The participants’ EEG activation was measured during music, and theta band power was analyzed from the frontal midline electrodes of each participant. Results and conclusions. In line with hypothesis, the improvisatory piece was rated as more improvisatory and innovative, compared to the standard piece. In contrast, the standard piece was rated as more musical, this finding approaching statistical significance. Supporting the original hypothesis, the frontal theta power was stronger during the improvisatory piece almost statistically significantly across all members of the audience and significantly among the musicians (N=8). Stronger frontal theta power may reflect more focused attention as well as stronger and more pleasant emotional reactions among the listeners during improvisation. According to the present study, using an improvisatory approach in classical music performance seems to have a somewhat unique effect on the live audience, compared to a score-based performance. It seems that professional musicians may react to improvisatory music even more sensitively than the regular audience.
  • Touhunen, Tuija (2016)
    Opinnäytetyöni kirjallinen osio koostuu kahdesta teemasta: liikkeellisen turhautumisen tutkimisesta ja tasavertaisesta työskentelytavasta. Käytännön osion lähtökohtana oli tutkia liikkeellistä turhautumista improvisaatiopohjaisten harjoitteiden kautta. Muodostimme työparin teatteritaiteen tekijä Tarja Sahlstedtin kanssa. Tutkimme mitä keho alkoi tuottaa turhautumisen hetkellä ja heti sen jälkeen? Tekemiseen vaikuttivat tehtävien kesto, toisto ja havainnointi, joiden kanssa työskentelimme. Nämä olivat asioita, joiden kanssa työskentelimme harjoituskaudella. Olin kiinnostunut mitä tällaisen työskentelymenetelmän kautta voisi löytää esityksen tasolle. Esityksellisyys kiinnostaa minua ja siksi käytännön osio tähtäsi esitykseen. Työskentelytavassa olivat läsnä omakohtainen liike rajoittamatta puhetta, teatterikonteksteja tai muita taiteen raja-aitoja. Prossissa olivat myös vahvasti läsnä ajantaju, tylsistyminen, intuitio ja flow-tila. Kirjallisessa osiossa pohdin millaista kehollisuutta ja liikettä turhautumisen kautta tuli näkyväksi. Löysinkö sen kautta jotakin itselleni uutta? Toinen kirjallisen osion teema käsittelee tasavertaista työskentelyä. Pohdin miten tasavertaisuus työskentelyssämme näkyi ja toteutui, mitä haasteita työtapa toi esille ja millaisia asioita se prosessille antoi. Halusin olla vaikuttamatta liikaa esityksen lopputulokseen. Ajattelin esityksen muodon löytyvän meidän yhteisen esitysmaailman hahmottumisen kautta, molempia kuunnellen ja molempien päätäntävaltaa käyttäen. Esitys Koska ollaan perillä? tuli ensi-iltaan 15.3.2016 ja sitä esitettiin Teatterikorkeakoulussa. Minua motivoivat tekemisen uudet tavat sekä uuden löytäminen. Minulle uusi on jotakin sellaista, mitä en välttämättä osaa vielä etsiessäni sanallistaa. Minua kiinnostavat erilaiset tavat uuden löytämisessä ja etsimisessä. En halua rajata tekemistäni, vaan olen utelias sille millaisia mahdollisuuksia liikkeen ja ilmaisun kautta voin löytää taiteen tekemisessä ja taidepedagogina genreistä välittämättä. Turhautuminen voi parhaimmillaan viedä jonkin uuden asian äärelle. Siinä ollaan vahvasti tekemisissä intuitiivisen viisauden kanssa. Toisaalta turhautuminen on jumissa olemista, eksymistä, sumussa kulkemista ja kehämäisyyttä. Uskon vahvasti, että liikkeellisen turhautumisen kautta kehon voi viedä jonkin itselle uuden asian äärelle. Tekijä tarvitsee rohkeutta muuttaakseen tekemistään ja ottaakseen riskin mahdollisesta epäonnistumisestaan huolimatta.
  • Broas, Jenna (2017)
    Kirjallisessa opinnäytteessäni tutkin liikkeen kokemusta, ruumista, kehoa, tietoisuutta ja heijastan niitä omaan kokemukseeni Gaga-tekniikasta. Harjoitin Gaga-tekniikkaa kuukauden ajan Israelissa ja tarkastelen tässä kirjoituksessa siellä syntyneitä kokemuksia ja avaan kokemuksesta laajenevia maailmoja. Pyrin tutkimaan myös tämän kokemuksen suhdetta minuun ja syventämään ymmärrystäni tanssijaidentiteetistäni näiden havaintojen ja niiden kielellistämisen kautta. Ensimmäisessä luvussa esittelen ajatuksiani ennen matkaani ja pohdin tanssijuuden kysymyksiä, esiolettamuksiani ja vaatimuksia itselleni. Kirjoituksessani pyrin avaamaan ajatuksiani ideaalista tanssijasta sekä tarkastelen tavoitteitani, haaveitani ja suhdettani tanssijuuteen. Käsittelen tässä luvussa myös kehon ja olemisen moninaisuutta, joka avautuu minulle liikkeen avulla; pohdin, millainen on heterogeeninen keho? Toisessa luvussa esittelen tarkemmin Gaga-tekniikkaa: mitä se on, miten sitä harjoitetaan sekä miten se on suhteessa kehoni tietoisuuteen? Tarkastelen myös kehoa, kehon maastoa sekä tiedon ja taidon oppimista. Käytän lähteenä Timo Klemolan ja Jaana Parviaisen tekstejä kirjoittaessani kehoni sisältä avautuvasta maailmasta, suhteestani liikkumisen kokemukseen ja kehooni kerrostuneesta taidosta. Kolmannessa luvussa kirjoitan kokemuksen kielellistämisestä ja kirjoittamisen kokemuksesta. Millaisen jäljen kokemus jättää kieleen? Millaista on kirjoittaa lihallisesta kokemuksesta virittyneestä kehon tilasta käsin? Tarkastelen lähemmin, miten havainnot heräävät minussa ja missä kokemus asuu minussa. Pohdin, mitä kokemus on kehossani ja ruumiissani. Liikun Kirsi Heimosen ehdottamassa lihallisessa kielessä ja tutkin, millaisia jälkiä liikkeen kokemus jättää minuun. Viimeisessä luvussa sukellan kokemuksen luomaan maisemaan. Kielessä ja kirjoituksessa pyrin tuomaan esille sitä kokemushorisonttia, missä liikun. Kirjoitan kuvauksia harjoitteista ja kuvaan sitä, minne ne ovat vieneet minua. Liikun, leijailen ja kellun kokemuksesta syntyneissä sanoissa ja lauseissa. Avaan erilaisia kokemusmaailmoja ja samalla yritän eritellä millaista olemisen moninaisuutta erilaiset mielikuvat ovat herätelleet. Tässä luvussa liikun vapaasti omissa havainnoissani, mielikuvissa, assosiaatioissa ja merkityksissä, joita minulle avautui Gagan harjoittamisesta. Tämän prosessin myötä kokemusmaailmani kehoni mahdollisuuksista on syventynyt. Voin asua kehoni potentiaalissa — voin herätellä liikkumisen ja havainnoin kautta, siellä jo olemassa olevaa moninaisuutta. Matkan ja kirjoittamisen kautta, olen avannut mahdollisuuksiani ruumiillistua moneksi sekä herkistynyt olemisen identiteeteille. Minuus ja identiteettini elävät suhteessa muuttuvaan maailmaan. Tämä työ on lisäksi vahvistanut liikkumisen ja kehollisen kokemuksen merkitystä minulle ja tanssijaidentiteetilleni.
  • Pursi, Annukka (Helsingin yliopisto, 2015)
    The study examines teacher-child interaction in the early childhood classroom using improvisation as an analytic tool to locate pedagogical moments of spontaneous play and sustained shared thinking. The goal was to contribute to the understanding of the interactional mechanisms that occur when creativity is distributed throughout the group. Research of play interaction is fundamental in the context of early childhood education. More precise theoretical formulations of what happens during the play-based interaction between an adult and children are yet rare. One of the reasons is that play as a research phenomenon is complex and hard to operationalize in a systematic way. This study explains, by the means of in-depth case study findings, how the theoretical concept of improvisation can produce more careful descriptions about the early childhood teaching and the intricacies of teacher-child interaction in play based activity. Data for the narrative case study was collected through observations and video recordings of naturally occurring activities and encounters in a toddler play-based classroom. Data was enriched through video-elicited interviews (stimulated recall) of a single teacher. Research material was transcribed and analysed by the means of critical narrative analysis (CNA). Video recordings were also analysed through observing the involvement of the children (LIS-YC) and the engagement of the adult (AES). Focusing on early childhood education and play from the perspective of adult-child relational interaction, this research puts forward and presents evidence for two claims. First, in the context of early childhood education play should be understood as a professional skill of an adult and as a life-long qualitative dimension of interaction. Second, study findings suggests that improvisation, pedagogical sensitivity and introspective self reflection together could provide a new, more holistic interpretation to educational activities such as play in the viewpoint of adult's pedagogical practise. The results indicate that there is similarities between the logic of improvisation and the characteristics of pedagogical sensitivity. Study findings are consistent with theoretical perspectives that emphasize the active role of the adult in the development of the children's play competence.
  • Santavuori, Maria (2012)
    Tämä opinnäytetyöni on taiteellispedagoginen. tarkastettava esitys oli konsertti Arcadia International Bookshopissa 3.3.2012, jossa lauloin kitaran ja harmonikan säestämänä sanoittamiani ja säveltämiäni kappaleita. Kirjallisessa osassa tutkin kokemustani siitä miltä tuntuu toteuttaa mahdottomalta tuntunut unelma. Pyrkiessäni opiskelemaan Teatterikorkeakouluun teatteripedagogiikkaa 2007, yhtenä motiivinani oli vankentaa teoreettista pohjaa pedagogiselle mallille, joka hahmottui työskennellessäni Naulakallion erityiskoulussa rap –lyriikan kirjoittamisen ohjaajana vuosina 2005 – 2008. Mallin nimi on Mahdottoman mahdollistaminen. Halusin itse kokemalla mahdottoman mahdollistamisen, saada lisätietoa siitä, mitä oppilaani saattavat kokea ollessaan mukana voimauttavassa taideprojektissa. Halusin myös tietää miten malli toimii ja miten sitä voisi kehittää. Kokemukseni on, että kun mallin osat ovat paikoillaan, mahdottoman oppiminen on voimaannuttava matka onnistumiseen. Tulin vahvalla tavalla muistutetuksi siitä, että mahdottoman mahdollistaminen saattaa muuttaa oppilaan koko siihenastista minäkuvaa ja siten olla syvästi järkyttävää. Tulin tietoiseksi siitä, miten kokonaisvaltaisesti peilaan opettajana elämääni oppilaihini. Siksi tunnen yhä suurempaa merkitystä myös oman taiteellisen ja kokonaisvaltaisen kasvun prosessini jatkamisesta.
  • Turjama, Toni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Goals. My master's thesis' goal is trough interviews to clarify young amateur musicians' views on inspiring pupils towards music and encouraging music hobby in elementary school music education. The focus is on reflecting interviewees' own experiences on elementary school music education and music as a hobby, and through these reflections to find thoughts and ideas that could be applied in elementary school music education. Another goal is to clarify interviewees' own experiences on learning, composing and improvising music, and how these experiences could be applied to music education. Methods. I did an interview study by interviewing four young adult amateur musicians. My interviewing method was qualitative semi-structured theme interview. Interviews themes were connected to my theoretic framework. Interviewees narrated their experiences, views and ideas based on three themes. From transcribed interviews I analysed the substantive contents and connected them to the theoretic framework. Results and conclusions. The interviews showed that rich and versatile music-making is important in inspiring pupils towards music and encouraging music as a hobby. It is also important to know pupils' skills. Activities outside classroom were seen important as well by the interviewees, especially band practicing. According to interviewees, learning music tracks by listening is challenging but possible. In their mind, dividing class into groups, thorough preparing to activities and instruments as well as simplifying the tasks are important factors in learning music by listening. Also goals in learning should be suitably challenging. Interviewees' thoughts on composing and improvisation in music education were similar with learning by listening. Interviewees also thought that composing and improvisation are closely connected to each other. According to interviewees, learning by listening, composing and improvisation in music education makes learning more meaningful to pupils, and inspires them towards music and encourages music as a hobby.
  • Haavisto, Panu (Helsingfors universitet, 2015)
    Jazzia määriteltäessä pidetään musiikin improvisatorista luonnetta usein yhtenä tärkeimmistä edellytyksistä. Määritelmien lähtökohtana on yleensä ollut pienyhtyejazz. Big band on jazzmusiikkikulttuurin suuri orkesterikokoonpano, joka poikkeaa monin tavoin pienyhtyejazzista. Suuremman orkesterin selkeän yhteissoiton ja -soinnin saavuttamiseksi on perinteisesti turvauduttu tarkempiin sovituksiin, jolloin säveltäjän, sovittajan ja orkesterinjohtajan roolit ovat korostuneet soittajia enemmän. Siksi big bandin on väitetty rajoittavan jazzissa olennaisinta, improvisaatiota ja spontaaniutta. Kuitenkin myös Hassisen Tangentissa improvisaatio on merkittävässä osassa: sooloja on noin puolet teoksen kokonaiskestosta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan improvisaatio-osuuksien merkitystä Tangentissa sekä rakenteellisesti että jazzmusiikkikulttuurin kuulumisen näkökulmasta. Tangentti on valikoitunut tutkimuskohteeksi, koska se sijaitsee monien musiikkikulttuurien rajapinnalla: big band instrumenttina sitoo sävellyksen jazzkulttuurin, sointi muistuttaa paikoitellen euroklassista nykymusiikkia, ja myös tangovaikutteet lisäävät oman sävynsä. Muita tärkeitä kriteereitä ovat suomalaisuus, uutuus ja se, että sävellykseen sisältyy improvisaatiota. Musiikkianalyysin teoreettisena lähtökohtana käytetään Ingrid Monsonin esittämää musiikillisen intensiteetin kasvua (musical intensification). Monson kritisoi jazzmusiikin akateemisen tutkimuksen perustumista euroklassiseen estetiikkaan. Siksi hän korostaa haastatteluiden merkitystä jazzin estetiikan afroamerikkalaisten piirteiden havaitsemiseksi. Mikko Hassisen Tangentin merkitykset muovautuvat Yhdysvalloissa syntyneen jazzkulttuurin taustaa vasten, mutta Suomessa sävelletyn ja suomalaisten muusikoiden esittämässä musiikissa ja sitä ympäröivässä musiikkikulttuurissa on myös omat sävynsä. Näiden erityispiirteiden selvittämiseksi tehtiin teemahaastattelut Tangentin säveltäjän Hassisen sekä Traveller-levytyksessä soolon soittavien muusikoiden saksofonisti Järvelän ja pasunisti Sarikosken kanssa. Haastatteluiden tulkinnan ote on aineistolähtöinen. Haastatteluista edetään musiikkianalyysiin, jossa tukena käytetään Monsonin mallin mukaisesti haastatteluaineistoa. Analyysi kohdistuu Hassisen (2008) UMO:n kanssa tekemän Traveller-albumin versioon Tangentista. Analyysin apuna käytetään sooloista tehtyjä transkriptioita ja sävellyksen partituuria.
  • Vogt, Sara (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus tarkastelee suomalaista improvisaatioteatterin taidemaailmaa 2010–2020-lukujen taitteessa. Se on kaksiosainen ja vahvasti empiirinen. Ensimmäinen osa selvittää, millainen improvisaatioteatterin taidemaailma Suomessa tällä hetkellä on, minkälaisia toimijoita siinä toimii ja mitä erityispiirteitä siinä on nähtävissä. Toinen osa selvittää kyselytutkimuksella, minkälaisia improvisaatioryhmiä tällä hetkellä Suomessa on, miten ne toimivat ja minkälaista toimintaa järjestävät. Tutkimusmetodeina on käytetty havainnoivaa osallistuvaa tutkimusta sekä survey-tyyppistä kyselytutkimusta. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojaa Howard S. Beckerin käsitykseen taidemaailmasta sekä Hans van Maanenin jäsennykseen taiteen tutkimuksesta. Tutkimuksen tuloksena improvisaatioteatterin toiminnasta on nostettu esiin kolme keskeistä osa-aluetta: esitystoiminta, koulutustoiminta sekä verkostoitumistoiminta. Näitä toiminteita ylläpitävät Suomessa ryhmämuotoiset improvisaatioteatterit sekä improvisaatioteatterikoulut. Tutkimuksessa tehdyn selvityksen mukaan Suomessa toimii tällä hetkellä yli sata aktiivista improvisaatioteatteria ja ryhmää. Osa ryhmistä on ammattimaisia, osa puoliammattimaisia ja osa harrastusryhmiä. Tarkastelu osoittaa, että ryhmät järjestävät toimintansa eri tavoilla ja toimintamuodoilla sekä tekevät runsaasti eri improvisaatioteatterin tyylilajeja. Tutkimuksessa esiin nousseiden teemojen nojalla voidaan sanoa, että suomalainen improvisaatioteatteri ei vielä ole laajasti tunnettua. Sillä on kuitenkin oma vankka ja aktiivinen kannattajakuntansa, joka löytää omia tapojaan lajin kehittämiseksi. On todennäköistä, että improvisaatioteatterin vakiintuminen osaksi suomalaista teatterikenttää jatkuu.
  • Turunen, Mikko (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielma pyrkii musiikkianalyysin keinoin selvittämään ihmisen ja tietokoneen välistä vuorovaikutusta ns. interaktiivisissa järjestelmissä. Tutkielma keskittyy kahden hierarkiattoman interaktiivisen järjestelmän analyysiin. Nämä järjestelmät ovat George Lewisin Voyager ja Jeffrey Albertin Interactive Musical Partner. Tutkimusmateriaalina toimii konserttitilanteista tehdyt äänitteet. Tutkimusmetodeina sovelletaan yleisiä improvisaation ja vuorovaikutuksen analysointimetodeja musiikissa. Metodologian pohjalta on mahdollista havaita ns. vuorovaikutustapahtumia, jotka määrittelevät musiikillisen vuorovaikutuksen toteutumista. Tutkielmassa hahmotellaan musiikillisen vuorovaikuttamisen malli, jota sovelletaan tietokoneimprovisaatioon. Lisäksi tutkielmassa kartoitetaan interaktiivisten järjestelmien monimuotoisuutta ja tutkimuskenttää. Tutkielman kannalta on oleellista selvittää pätevätkö improvisoitua musiikkia muokkaavat vuorovaikutustekijät myös silloin, kun esiintyvässä kokoonpanossa on mukana improvisoiva tietokonealgoritmi? Oletuksena on se, että improvisoidun esityksen narratiivinen luonne on avoin ja jokainen esitys muotoutuu uudeksi ja erilaiseksi esiintyvän kokoonpanon yhteistyön ja vuorovaikutuksen perusteella. Tarkemman analyysin kohteena olevat tietokonealgoritmit ovat luonteeltaan autonomisia, eli ne kykenevät tuottamaan omaa musiikkia ilman sisään ajettavaa musiikkidataa. Algoritmit kykenevät myös kuuntelemaan ja analysoimaan niiden kanssa soittavien muusikoiden tuottamaa materiaalia ja tämän analyysin perusteella muokkaamaan omaa ulosantiaan. Vuorovaikutuksen kaksisuuntaisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että molemmat improvisoivan kokoonpanon jäsenistä voivat vaikuttaa toistensa musiikilliseen ilmaisuun. Tällöin kyseessä on ohjauksen (control) ja palautteen (feedback) muodostama vuorovaikutussilmukka. Tutkimukseni perusteella on mahdollista todeta, että tietyt improvisaation periaatteet toteutuvat myös interaktiivisten järjestelmien kohdalla. Äänitteissä oli havaittavissa vuorovaikutus-tapahtumia, joilla oli vaikutusta esitysten muotoon ja rakenteeseen. Esitysten lopullinen musiikillinen ulosanti muokkantui esityksen kuluessa perustuen kaksisuuntaiseen vuorovaikutussilmukkaan. Algoritmeihin ei vaikutettu esiintymistilanteessa minkään ulkoisen kontrollointijärjestelmän avulla, joten esitysten kuultavat lopputulokset olivat esiintymistilanteessa luotujen vuorovaikutuksellisten toimintojen summa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että oikeanlaisella ohjelmoinnilla on mahdollista simuloida inhimillisten muusikoiden toimintaa improvisaatiossa.
  • Altmets, Meeri (2016)
    Opinnäytetyössäni käsittelen itsereflektiivisellä otteella identiteetin rakennetta sekä omaa taiteilijaidentiteettiäni peilaten sitä niin ympäröivään maailmaan kuin esiintyjäntyöhön. Olen työssäni lähtenyt siitä kysymyksestä, voiko taiteilijaidentiteettini kaaosmaiselta tuntuvasta olemuksesta hahmottaa jonkinlaista pysyvää ydintä, johon taiteilijuuteni palautuu vai olenko jatkuvasti loputtomien valintojen edessä. Kirjoitukseni painottuu kokemuspohjaiseen itsepohdiskeluun nykytanssijan taidosta, merkityksellisyyden synnystä tanssissa ja yleisön edessä avautuvasta sisäisestä dialogista. Tanssijuuteni perusolemusta etsiessäni saavun lopulta autenttisen liikkeen kaltaisten avointen improvisaatiotehtävien läpi kysymykseen: mitä olen, jos kaikki on sallittua? Kirjoitustyöni ensimmäisessä pääluvussa Identiteettini suhteessa taiteilijuuteen puran auki identiteetin olemusta ja oman taiteilijaidentiteettini ominaispiirteitä. Etenkin Mika Hannulan ja Hanna Pohjolan kirjoitukset identiteetistä rakentavat keskeistä reflektiopintaa tanssijantyöllisiin pohdintoihini. Pyrin ymmärtämään miten identiteettini tanssijana ja identiteettini ihmisenä neuvottelevat keskenään, ja kuinka asetun taiteilijana minua ympäröivään yhteiskuntaan. Luvun lopuksi lähden Susan Fosterin erittelemiin esittämisen eri strategioihin viitaten tarkastelemaan kokemusta itsestäni esiintymistilanteessa ja sitä millä tavoin tulen yleisölle näkyväksi. Seuraava luvussa, Kohti reflektiivistä toimijuutta, arvioin aluksi sitä, minkälaiseen ”tietämiseen” tanssijan taitoni rakentuu. Pohdin nykytanssijan työn ominaispiirteitä sekä yleisellä tasolla että oman tietotaitoni rakentumisen näkökulmasta. Tämän jälkeen avaan kokemuksiani erilaisista teosprosesseista, itselleni mielekkään prosessin ominaislaaduista sekä prosessin kulun merkityksestä koko teoksen ”mielen” rakentumisessa. Tanssin omakohtaista määritelmää hakien puhun lopuksi tanssin suhteesta pysähtymiseen. Mitä paikallaanolo avaa minulle, mitä se merkitsee tanssissa ja miksi pysähtyminen on myös osa tanssijan taitoa? Opinnäytetyöni kolmannessa pääluvussa Tanssijana ”tyhjän päällä” keskityn kysymyksiin siitä, miten suuntaan ja arvotan tanssiani tilanteissa, joissa toiminnan fokusta ei ole asetettu ulkoapäin. Avaan aluksi Merleau-Pontyyn viitaten ajatusta ruumiillisuudestamme osana ympäröivän maailman olemusta sekä tuon esille ajatuksia liikkeen ja kokemuksen arvottamattomuudesta. Autenttisen liikkeen metodin kautta kysyn tanssijan liikettäni suhteessa liikkeeseeni ihmisenä ja pohdin mitä ”autenttisuus” on minulle. Viimeisessä alaluvussa kuvaan sisäisiä ajatuskulkujani, joiden äärelle autenttista liikettä lähellä olevien improvisaatiotehtävien toteuttaminen yleisön edessä on minut sysännyt. Pyrin hahmottamaan, mitä samankaltaisuutta identiteetin ristivetoisuudessa on suhteessa vapaan improvisaation avaamaan kysymyskenttään.