Browsing by Subject "improvisointi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 45
  • Weckroth, Otso (Helsingfors universitet, 2016)
    Aims. The present national core curriculum of Finnish comprehensive school highlights creative music making, such as improvising and composing, as one of the main contents and aims of music education. Firstly, the primary aim of this research is to study how music teachers conceptualize creative music making and what kind of meanings they give for creative music making in elementary school context. Secondly, the study explores what are teachers' perceptions of their qualifications on teaching creative music making, and where they view that the qualifications originated from. Finally, the study finds out what kind of support are teachers getting for teaching creative music making, and what kind of obstacles are preventing them from teaching creative music making. Methodology. This research is a qualitative case study. It is based on five thematic interviews with teachers who teach music in elementary school. The analysis of the data includes features from content analysis and fenomenographic analysis. Results and conclusions. The interviewees expressed diverse conceptions about creative music making and their conceptions were similar to the forms of creative music making highlighted in previous literature and theory. The interviewees were able to adapt the exercises for different age levels. Furthermore, they experienced creative music making as a meaningful part of music education for multiple reasons. According to the interviewees, creative music making improved learning skills, joy of learning and skills of thought. It also strengthen the active role and creative self-expression of the pupil. Interviewees also highlighted the transfer effect of the creative music making. It was also experienced meaningful for grouping and developing social atmosphere. However, all the interviewees experienced their qualification for teaching creative music making at least partially insufficient. Qualifications were more often originated from hobbies and from prior work experience than from university education. Almost all of the interviewees experienced that new teaching material and updating training is needed. In addition, the interviewees experienced that the lack of resources in time, environment and equipment were obstacles for teaching creative music making. Also, the competence of the teachers and group related factors were seen as obstacles for creative music making. The study highlights that there is a need to pay more attention to the material and time resources as well as to teachers receiving better university level training for teaching creative music.
  • Joukamo-Ampuja, Erja ([E. Joukamo-Ampuja], 2010)
    The aim of the present study was to examine the experiences of students and teachers who had participated in the Sibelius Academy`s "Creative Musicianship Skills" course in 2001. Students were asked to describe what effect their experiences during the course had had on their interaction skills, expression, creative thinking and freedom when playing an instrument. The course began in November 2001 and ended in October 2002. It consisted of interaction skills training, group work skills, stimulating creativity through various exercises, improvisational play, transferring of play into music and experiencing the creative process through group work. The researcher was one of the members of the course. The data consists of a questionnaire and interviews with 8 students; three of whom were experienced instrumental teachers and five of whom were music students. The questionnaire was filled in at the beginning of the course and the interviews took place after the course ended. Research was conducted using a hermeneutic approach to understanding the students' perspectives of their experiences. The researcher also describes her own experiences of having previously been a student on a similar course and, in the process of being a researcher, uses her own experiences and observations during the course to understand those of the students. The participants interviewed had mainly gathered positive experiences from the "Creative Musicianship Skills" course. According to them, their creativity as musicians and teachers increased; they acquired new skills which they could apply to their work as teachers and performers, and their ability to work in a group was enhanced because of new interaction skills. In their experience, a feeling of mutual acceptance engendered in the group improved group dynamics, and the supportive community made the work easier. During the course the participants gained a feeling of security and acceptance within the group, and they became free to experience and try new things without fear. Several of the participants felt that the subsequent increase in creativity and freedom of expression positively changed their musicianship, teaching ability and professional values: they felt they could use their newly learned skills in their teaching, playing, and in their lives in general. The creative use of work procedures was generally experienced as inspirational and challenging; the participants began to analyze their own, as well as their teacher's, studies and playing and they also embarked on examining their own teaching from a more critical perspective. The data shows that during the course much of the criticism that arose was directed towards current methods of educating classical musicians. In the view of the participants, music institutions should offer interaction skills as part of the basic training of musicians in the future. Professional and amateur music groups have a key role when it comes to developing good social skills and creating functioning communities with a healthy sense of belonging. To summarize, today's musician is expected to be an accomplished performer, composer, trainer and teacher as well as an innovator. These roles must be practiced in different contexts. The study argues that creativity and social skills are just as important for the musician as technical and artistic skills in today's working contexts.
  • Poutiainen, Ari (Sibelius-Akatemia, 1999)
    Only a few scientific studies or articles exist on Michael Brecker's improvisational style. The present work approaches Michael Brecker's style through a detailed analysis of his solos in the compositions "Straphangin"," Nothing Personal", and "Peep". The approach to the analysis is similar that which jazz musicians use themselves. The analysis is based on selected audio material and transcriptions. David Baker's "Giants of Jazz" series was applied as a model for the form of the study. The applied theoretical framework of contemporary jazz improvisation is based on David Liebman's "A Chromatic Approach to Jazz Harmony and Melody", and various other resources. In this study, the aim was to define and describe certain melodic and instrumental devices which are characteristic of Brecker's expression. In the analysis, attention was given to the melodic devices which are based on the diminished, altered, pentatonic, and augmented scales, and on the superimposed "Giant Steps" chord progressions. For the instrumental devices, the focus of the analysis was on alternate fingerings, multiphonics, and fingering mannerisms. The use of these devices was divided into functional and non-functional. Some of the devices and their usage could not be discussed deeply enough in the three solo analyses alone, and further examples were therefore traced from Brecker's other performances. Through the analysis it was discovered that most of the chosen devices appear as patterns. The patterns which are based on the aforementioned melodic and instrumental devices define a characteristic part of Michael Brecker's melodic vocabulary. In addition to the discussion of such devices, some additional comments were made about Brecker's chromaticism and his playing inside the changes.
  • Kukkonen, Jarno (Sibelius-Akatemia, 2005)
    This study examines various aspects of Miles Davis's music, the main subject being his jazz–rock phase between years 1967–72. On the macro level, I describe the study materials: Davis's recordings. From there I proceed to the micro level, analyzing selected pieces in greater detail. I explain Davis's renewal of the jazz tradition through his introduction of musical elements previously considered anomalous to jazz. From among these elements, I look for those that created coherence in Davis's early jazz–rock phase. The enclosed tables illustrate these elements and their appearance in Davis's music chronologically. I have also attempted to define the term jazz–rock and categorize certain pieces in Davis's repertoire. Much of Davis's recorded music of the period was released as extended suites under generic titles without naming the separate movements that made up each entity. Besides examining the complexities involved when identifying Davis's pieces, this study illuminates the reoccurrence of certain musical motifs throughout several works and demonstrates how Davis reshaped others' compositions to suit his preferences, for example by omitting sections and simplifying their harmonic content. The study shows that Davis gradually developed an approach to music that favored rhythm, interaction and tone color over harmony and melody; he eventually abandoned harmony and song forms as they are traditionally understood. Davis's way of making music was a process in which each performance created unique musical forms. As a jazz soloist he developed a strong rhythmic expressiveness that overshadowed any underlying harmonic content. Transcriptions of the music studied are included Keywords: Miles Davis, jazz styles, jazz–rock, rock–jazz, fusion, jazz composition, jazz improvisation
  • Vilja, Heikki (2018)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni koostuu Kallio komedibolagetissa tekemästäni stand up -sooloesityksestä sekä siihen liittyvästä kirjallisesta työstä. Kirjallisessa osiossa käsittelen stand up -komiikkaa ja sen oppimista kokemuksellisen oppimisen kautta. Stand up -komiikkaa voi oppia vain tekemällä. Erityisen stand up -komiikasta tekee se, että oppiminen tapahtuu stand up-lavalla yleisön edessä. Harvassa muussa taiteenlajissa jo ensimmäiset haparoivat askeleet otetaan julkisessa tilanteessa. Tätä oppimisen julkista prosessia sekä stand up -komiikan erityislaatuista yleisösuhdetta käsittelen työssäni. Työssäni käyn myös läpi stand up -komiikan perus- ja erityispiirteitä. Stand up -komiikka on toki esittävää taidetta ja itse näen sen eräänlaisena teatteritaiteen muotona, mutta se eroaa niistä silti huomattavasti. Työssäni pyrin avaamaan sekä alan käsitteitä, toimintamalleja että sen mitä hyvä stand up -komiikka vaatii niin tekijältä kuin esiintymispaikalta. Stand up -komiikka on Suomessa vielä varsin nuori laji ja kuvaankin työssäni alan syntyä ja nykytilaa. Lisäksi stand up -komiikka on varsin demokraattinen taiteenlaji, sillä kuka tahansa voi nousta lavalle esittämään komiikkaa. Alalle ei ole kouluja tai tutkintovaatimuksia. Työssäni pyrin kertomaan myös sen, miten loppujen lopuksi alalle on mahdollista päästä. Kokemuksellisessa oppimisessa stand up -komiikassa on kaksi eri näkökulmaa. Oppimisen syklinen luonne tulee hyvin ilmi koomikon oppimisprosessissa. Koomikko tekee keikan, havainnoi tapahtumaa sekä tekemisen aikana, että jälkeenpäin. Sitten hän reflektoi tapahtunutta kriittisesti ja päätyy ratkaisuehdotuksiin. Niitä hän kokeilee seuraavalla keikalla. Tämä sykli toistuu koko koomikon uran. Stand up -komiikka ei ole teoreettinen laji vaan kaikki tieto mitä stand up -komiikasta voi saada, esimerkiksi kirjoista, perustuu jonkun kokeneemman koomikon omiin kokemuksiin. Toinen kokemuksellisen oppimisen näkökulma on se, että juuri koomikon omat kokemukset ovat myös hänen materiaaliaan stand up -rutiineissa. Koomikko puhuu elämästään, kokemastaan ja tunteistaan sekä mielipiteistään. Kun näitä omia sisempiä tuntojaan sanallistaa, niistä myös oppii huomattavasti. Stand up -komiikka on myös kasvua ihmisenä. Työssäni isossa osassa on oma kehitykseni koomikkona. Käyn läpi omia askeleitani komiikan parissa aina alkuaskeleista nykypäivään. Opinnäytteeni taiteellisena osiona tein stand up -sooloesityksen. Tämä kirjallinen osio avaa sen tekemisprosessia ja sen tekemiseen liittyneitä motiiveja. Yksi stand up -alan haasteista on tehdä koko illan esitys yksin. Itse tartuin työssäni juuri tähän haasteeseen. Työ pitää sisällään myös tarkkoja otteita työpäiväkirjastani jota pidin koko harjoitusprosessin ajan. Tämän opinnäytetyön päämäärä on siis stand up -soolon valmistamisen kautta tarkastella omaa kokemuksellisen oppimisen prosessia suomalaisella stand up -kentällä.
  • Olarte, Luis Alejandro (2019)
    Studia musica
    The core application of my research project is a pedagogical package or toolkit for studying and teaching electroacoustic music performance and improvisation. The package consists of a series of units, each of which investigates fundamental concepts or elements of electroacoustic music, sound theory and its performance aspects through improvisational strategies. The two disciplines of electroacoustic music performance and improvisation, have been considered in a combined and holistic manner. Each unit includes musical exercises, performance situations, theoretical discussions and suggested developments designed to systematically address the essential questions of becoming a sound performer integrating electrical means with musical expression. The toolkit is presented within a theoretical framework where the main aspects of the discipline have been studied: listening and improvisation, the contributions of the electroacoustic genre to modern musicianship and a collection of electronic instruments as tools for performance. The toolkit has been developed using a process of qualitative inquiry and action research methodology based on fieldwork with university student groups during more than one thousand hours of workshops over the past five years. The final result is thus a fully integrated skill set compiled in a book. This research is a response to the modern challenges of designing pedagogical content towards the development of performance skills with electronic instruments and audio technology. The main research question leading this work project has been: What are the methods, materials, resources, and strategies required to develop skills in the discipline of Electroacoustic Music Performance and Improvisation? I approached this question by following a combined methodology of action research and deductive-inductive analysis. The deductive-inductive methodology was applied in the following way: an initial hypothetical content of sonic concepts, performance ideas, musical situations and electroacoustic themes was investigated with music students at third-level education (University of the Arts Helsinki) in a series of workshops. Evaluating a hypothesis through fieldwork entailed a deductive process. Accordingly, the research findings were recorded via a process of data collection, which included audiovisual recordings, working notes, personal observations, and verbal or written feedback from the participants. This data was then analyzed and evaluated through a triangulation process with my supervisors, leading to the reformulation of the toolkit's contents. In contrast, the process of inferring the theory and contents of the electroacoustic music performance and improvisation discipline from the collected data was an inductive process. The new contents were then further tested on the field and analyzed until reaching the form presented in this document: twenty one units organized into four sections researching the sonic, electroacoustic, musical and performative foremost aspects or elements of the discipline; a discussion on the related values of improvised sonic performance and three chapters establishing the theoretical framework. The results of this research offer the opportunity to acquire knowledge and understanding of electroacoustic music by performing with the tools of the genre while simultaneously developing improvisation skills through the manipulation of sound technology concepts. Playing with electroacoustic tools must impose no obstacle to the flow of the performer's intuition and musical thinking, and the development of a proper dexterity should be considered a fundamental part of modern musicianship. Whereas performance, improvisation and electroacoustic music are too often treated as distinct disciplines, in this work, these topics are developed and explored in an entirely unified manner. This approach allows the development of a fully integrated skill set in a single, cohesive discipline: Electroacoustic Music Performance and Improvisation. This pedagogical toolkit will grant new generations of students of electroacoustic improvisation access and insight into a unified method and discipline; one might further hope for it to spark new relationships between musicians and technology, or even to stimulate further research in domains such as psychoacoustics, acoustics, electroacoustic lutherie or the philosophy of music education.
  • Lehtinen, Laura (2014)
    Opinnäytteeni kirjallinen osio Esseistinä esityksen teossa käsittelee kirjoitusprosessien ja esitysprosessien eroja ja yhtäläisyyksiä ja erityisesti niiden esseemäisyyttä. Luku ”Esseestä asenteena” pyrkii näyttämään, mitä esseemäisyys tekijän asenteena voisi pitää sisällään ja millaisiin työskentelytapoihin se ohjaa. Tärkeimpinä innoittajina tähän ovat erilaiset esseen olemusta koskevat luennot sekä Johanna Venhon toimittama esseekokoelma Mitä essee tarkoittaa? (2012). Esseen olemukseen ja esseistin asenteeseen liittyvät rohkeus, avoimuus ja kysymisen taito. Esittelen esseistin tekijänä, joka uskaltaa mennä päin tuntematonta, ei-tiedettyä ja työnsä kautta näin hahmottelee uusia avauksia maailman ilmiöistä, ympäristöstään tai itsestään. Esseisti ei siis esitä pelkkiä valmiita väitteitä tai mielipiteitä vaan tarkastelee aiheitaan monelta suunnalta. Esseistin asenne liittyy läheisesti filosofi Jacques Rancièren kirjoituksiin poliittisen taiteen yhteydestä sekä koreografi Deborah Hayn havainnon harjoittamisen menetelmään. Kirjoitus- ja esitysprosesseja vertailevassa luvussa kuvaan merkittäviä teosprosessejani ja koetan niiden kautta näyttää ajattelussani maisteriopintojen aikana tapahtunutta muutosta. Tuo muutos koskee sitä, miten hahmotan teoksen ja tekijän suhdetta sekä vahvaa ruumiillisuuden esiin nousua tekijäidentiteetissäni. Se on siirtymistä teosprosesseissa ideoiden metaforisesta esittämisestä kohti materiaalisuuden puhetta, tapahtumista todella. Kirjoitan myös esiin havainnon siitä, että tekstien parissa kykenen pitämään tarpeellisen etäisyyden teokseeni mutta esityksen parissa olen vasta löytämässä tuota erillisyyttä. Erillisyyteen liittyy oivallukseni taiteilijasta työskentelevänä, työkalujaan käyttelevänä ja silti hetken kuuntelulle herkkänä pysyvänä toimijana. Taiteilijan työ ei siis ole mystistä neroutta vaan maailmaa kohti avautumista, materiaalien työstämistä ja lopulta työnsä esille, dialogiin asettamista. Kirjaan havaintojani siitä, miten minä koreografina en voi tehdä teoksia ilman ruumiillista työskentelyä, ilman nyt-hetkessä olemista enkä ilman rohkeutta olla myös tietämätön ja hapuileva. Ajattelu- ja toimintatavoissani tapahtunut muutos noudattelee muutosta, joka on ollut käynnissä laajemmin tanssin ja esittävien taiteiden kentällä viimeistään 1960-luvulta alkaen ja jota mm. Erika Fischer-Lichte sekä Ramsay Burt käsittelevät teksteissään. Viimeinen varsinainen luku ennen yhteenvetoa erittelee taiteellisen opinnäytteeni Corpus domesticus – jorataanks? -teoksen prosessia ja työryhmän työskentelyä siinä. Pohdin, miten työskentelyni onnistui olemaan esseististä ja miten se vaikutti muuhun työryhmään sekä lopputulokseen, itse teokseen. Liitän mukaan myös Corpus domesticuksen koreografisen käsikirjoituksen.
  • Saari, Jonas (2015)
    Minua kiinnostaa tutkia ja pohtia kirjallisessa opinnäytteessäni näyttelijäntyötäni ennen kaikkea omien havaintojeni ja oppimiskokemusteni valossa. Tukeudun kuitenkin myös ajatuksiani mielestäni olennaisesti tukevaan teoreettiseen lähdekirjallisuuteen, etenkin Kristiina Revon uudelleen suomentamaan, Konstantin Stanislavskin uraauurtavaan Näyttelijän työ -teokseen sekä Riku Korhosen lisensiaattityöhön "Fokus. Näyttelijöiden kokemuksia keskittymisestä, sen kadottamisesta ja löytämisestä". Nimeän oman näyttelijäntyöni työskentelyvaiheet ja työvalmiuden saavuttamisen käsitteillä "fokus", "fiilis" ja "flow". Keskittymisen ja fyysisten, psyykkisten tai emotionaalisten tuntemusten kautta pääsen kanssanäyttelijöiden mukana toivottavasti yhteiseen, inspiroituneeseen, intuitiiviseen virtaavuuden tilaan. Eritoten tutkittavana teemana minua kiinnostaa liiallisen ja tarkkailevan itsetietoisuuden, sellaisen läsnäoloa haittaavan, kontrolloivan yliälyllistämisen ja toisaalta taas oikeanlaisen aukiolevan läsnäolemisen välinen herkkä suhde: onko mahdollista olla jollain tasolla älyllistämättä tekemäänsä tehdessään? Jos on, millaisia keinoja tähän olen itse löytänyt? Johdannossa selvennän, mitä näyttelijäntyö minulle on, kuinka nyt katson kiitollisena kouluvuosiani ja miten taitoaineiden opiskelu on koulussa ollut itseisarvoisen tärkeää. Fokus-luvussa mietin, millainen älyllistäjä olen, mitä älyllistämisellä, fokuksella, kontaktilla tai impulsseilla ylipäänsä näyttelijäntyöstä puhuttaessa tarkoitetaan ja miten nämä termit itse miellän. Muistelen, millainen älyllistäjä olen ennen Teatterikorkeakouluun pääsyä ollut erityisesti näyttelijäntyön pääsykokeissa ja miten liiallinen älyllistämiseni on näkynyt ja tuntunut haitallisesti sekä koulussa opiskellessa että esiintyessäni lavalla. Fiilis-luvussa analysoin ryhmässä ja hetkessä olemisen taitoa ja erittelen sekä pohdin, miten liiallisesta älyllistämisestä voisi optimaalisesti päästä irti lavalla tai kameran edessä ollessaan hakeutumalla niin kutsuttuun tietoiseen, luovaan ja spontaaniin flow-tilaan. Kertaan, miten opiskelun eri aikoina on ollut joko helppoa tai vaikeaa päästä tuohon luovaan tilaan ja miksi. Havainnoin, että erityisesti tanssi-improvisaatiossa ja lavaimprovisaatiossa olen saavuttanut huikeimmat virtaavuuden kokemukseni. Kerron anekdoottien ja kokemusten kautta maisteritason mestarikursseistani, joilla viimeisenä vuotenani olen saanut olla mukana ja niistä ajatuksista, joita minulla on herännyt kursseilla ollessani. Flow-luvussa puran tarkemmin syksyn 2013 työharjoitteluni ja taiteellisen opinnäytetyöni prosessia Tampereen Teatterin Les Miserables -musikaalissa; harjoituksia, esiintyjien erilaisia lähtökohtia, understudy-tehtäviäni ja varanäyttelijänä ensi-iltaan hyppäämistä. Luvussa "Fronesis" käyn ensin läpi palautteita näyttelijäntyöstäni, joita olen saanut kouluni ohjaavilta opettajilta sekä muilta pedagogeilta ja pohdin palautteiden kautta, millainen tekijä minusta on muiden silmissä muodostumassa. Analysoin itse omia vahvuuksiani, epävarmuuksiani, pelkojani ja kehittymisalueitani näyttelijänä. Sitten kirjoitan oman tunnustukseni teatterista ja taiteesta listaten niitä asioita, mihin uskon, mitä toivon ja mitä rakastan. Nämä ovat niitä henkilökohtaisia asioita, joita kantaa mukanaan ja joiden puolesta tulisi joka päivä näytellä kuin viimeistä päivää. Edeltäkäsin menneiden esikuvieni kautta peilaan omaa alkavaa matkaani teatteritaiteen parissa. Pyrin antamaan tämänhetkisen näkemykseni kysymykseen, miksi näyttelen. Futuuri-kappaleessa suuntaan katseen kohti tulevaisuutta.
  • Colliander, Tuire (2016)
    Tässä kirjallisessa opinnäytteessäni tarkastelen tutkimusta, jonka toteutin keväällä 2015 aikuisten ja 1-6-vuotiaiden lasten parissa. Tutkimus syntyi halusta etsiä minulle taiteilijana ja pedagogina sopivaa lähestymistapaa aikuisten ja lasten yhteisille tanssitunneille, joiden suosio on viime vuosina esimerkiksi taiteen perusopetuksessa kasvanut. En kuitenkaan halunnut sijoittaa tutkimusta itselleni tutuimpaan maastoon taiteen perusopetuksen kentälle, vaan lähestyä aihetta itsenäisesti vapaalla taidekentällä, toiminnan muotona aikuisten ja lasten yhteinen liikeimprovisaatio. Teoreettiseksi lähtökohdaksi valitsin maisteriopintojeni aikana ajatteluuni merkittävästi vaikuttaneen dialogisuusfilosofian, joka oli saanut minut pohtimaan taideopetusta kohtaamisen, vuorovaikutuksen ja eettisyyden kannalta. Teorian soveltaminen käytännön opetustilanteisiin tuotti runsaasti ajatuksia, pohdintoja ja kasvua pedagogina, jota pyrin tässä työssä tekemään näkyväksi. Aikuisten ja lasten yhteisillä tunneilla halusin erityisesti tutkia kehollisen vuorovaikutuksen ja tasavertaisuuden toteutumisen mahdollisuuksia, dialogisen asennoitumisen muodostaessa perustan toiminnalle. Lisäksi tavoitteena oli luoda prosessin aikana näistä lähtökohdista käsin jonkinlainen esityksellinen kokonaisuus. Toteutin tutkimukseni taiteellisena toimintatutkimuksena, mikä mahdollisti tekijälähtöisen ja tarpeiden mukaan joustavasti muuntuvan tavan tehdä taidetta ja tutkimusta samanaikaisesti. Tutkimuksen aikana keräämäni aineisto koostui omista havainnoistani ja työpäiväkirjapohdinnoistani sekä työryhmän kanssa käydyistä keskusteluista ja heiltä saadusta palautteesta. Lisäksi käytin havaintojen tukena videotaltiointeja harjoituksista ja esityksistä. Tutkimus koostui kolmesta ajallisesti ja teemallisesti toisiinsa kytkeytyneistä vaiheista: työpajajaksosta, teoksen valmistamisesta ja esityksistä. Kaikkien osien yhteisenä tavoitteena oli tarkastella kriittisesti toimintaani taiteilijana ja pedagogina. Tutkimuksen tuloksina esittelen prosessin aikana syntyneitä oivalluksia ja muuttunutta ajatteluani, Oma kupla -työtapaa sekä Omassa kuplassa -taideteosta. Tutkimuksen aikana sen uudeksi tehtäväksi muodostui perinteisten opettaja–oppilas-, aikuinen–lapsi-, sekä esiintyjä–katsoja-hierarkioiden purkaminen. Havaintojeni pohjalta syntyneiden oivallusten myötä koen, että dialogisen asenteen mukainen pedagogiikka edellyttää luopumista perinteisestä opettajan roolista sekä toimintaa koskevista ennakko-odotuksista ja tulostavoitteista. Lapsen ja aikuisen välisen dialogisuuden toteutuminen on mahdollista kehollisen ja pitkälti sanattoman vuorovaikutuksen keinoin, kun aikuinen asettuu lapsen kanssa yhteiselle ei-tietämisen tasolle ja herkistyy käsillä olevaan hetkeen. Työpajatyöskentelyn ja teoksen valmistamisvaiheen sivutuotteena muodostui Oma kupla -työtapa, joka käsittää työpajan ja sen pohjalta syntyvän Omassa kuplassa -teoksen. Teos pyrkii tekemään näkyväksi prosessin aikana muodostuneen tapahtumisen tilan sekä purkamaan perinteistä esiintyjä–katsoja-hierarkiaa mahdollistamalla katsojien osallistumisen esitykseen, sekä sallimalla esiintyjän ja katsojan roolin vaihtelun esityksen aikana. Tutkimukseni on hyvin omakohtainen ja tekijänä olen ollut myös osa tutkimuskohdettani. Kuitenkin toivon, että työni toimii puheenvuorona lasten ja aikuisten yhteisen kehollisen toiminnan merkityksestä ja tärkeydestä taidepedagogisella kentällä.
  • Convertito, Giorgio (2020)
    In this thesis I look at some of the ethical issues involved in one-to-one practices, observing how they offer a uniquely compress example of dialogical, experiential and transformative pedagogy, providing the most obvious representation of the meeting with the Other and with the otherness within oneself. I look in particular at the idea of ‘perceived obligation’, the way we respond to a situation as we think we are expected to by an authority figure. Another crucial concept of this research is that of safe space / brave space, a space where risks are acceptable and even welcome, and where a transformative experience can take place. I use Van Manen, Antila and Arao&Clemens to advocate that a safe space cannot be just a container for rules and that there are no universal procedures that can guarantee safety, suggesting instead a dialogical approach. The proposal is that a caring approach to ethics, combined with the integrity, insight, generosity and sensitivity of the practitioner, and a mutual interest and respect for the material, are the ingredients that create a safe environment for learning through transformation. I use my artistic project “Hotel Room Encounters” as a laboratory where the issues mentioned above can be observed and studied. Most of this research is based on observing my own personal experience, but also on comments made by the participants during the encounters as well as in the notes they wrote and left to me after the encounter. The project aims to create a situation favourable to the meeting with the unknown and to a transformative experience. In accordance with Rancière’s and Biesta’s idea that in order to learn and grow, one has to move out of one’s comfort zone, I tried to create the conditions for a safe discomfort and for a gentle push of boundaries; a move into the risk zone designed to set the conditions for an unusual experience and potential for learning something about oneself. I also look at the “Hotel Room Encounter” as improvisational and somatic practice, using my experience in such practices to guide me through the experience of meeting the unknown, especially within the format of one-to-one participatory performance, with what I had no previous experience as a practitioner. I also briefly link this work to my experience of somatic practices and eventually reflect on my positioning as a middle-aged white man in society.
  • Leppäniemi, Virpi (2018)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssinopettajan maisteriohjelmassa pohjautuu Häivähdys-tanssiteokseen ja sen ryhmäkeskeiseen, taiteelliseen prosessiin. Ensi-iltansa Teatterikorkeakoulussa lokakuussa 2016 saanut Häivähdys-teos muotoutui neljän taiteilijan yhteisestä matkasta kohtaamisen äärellä. Teoksessa itseni lisäksi tanssijana toimi Riina Kalmi, valosuunnittelijana Mia Jalerva ja ääni- ja videosuunnittelijana Joonas Pernilä. Improvisatorinen teos rakentui kahden tanssijan liikkeellisestä vuoropuhelusta varjojen välityksellä. Varjojen maailma heijastettiin kankaalle, joka jakoi tilan kahteen katsomoon tanssijoiden esiintyessä eri puolilla. Teos kuvasi työryhmällemme yksinäisyyden olemusta, toiseuden läsnäoloa, mutta ennen kaikkea inhimillistä pyrkimystä yhteyteen. Opinnäytteeni sai alkunsa kiinnostuksestani itseni ja toisen kohtaamiseen. Teoksen ryhmäkeskeisessä luomisprosessissa tutkin, millä tavoin koreografisessa prosessissa ohjaajana, opettajana ja esiintyjänä toimiminen mahdollisti dialogisuuden ja vuorovaikutuksen. Tavoitteenani oli olla läsnä oleva ja sisäisesti ohjautuva taiteilija-pedagogi. Tutkin, kuinka mahdollistan läsnä olevan taiteilijuuden teoksen prosessissa. Pohdin työssäni ihmisen kokonaisvaltaisen huomioimisen merkitystä Lauri Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen pohjalta. Käsittelen myös tanssin kokemuksellisuutta, kehonkuuntelua ja improvisaatiota keinoina saavuttaa syvempi suhde itseen, tanssiin ja läsnäoloon. Kuvailen myös teoksen rakentumista valon, äänimaailman ja improvisaatioharjoitteiden kautta. Monitaiteellisen työryhmän kanssa työskennellessä tavoitteekseni muodostui toimia ryhmän ehdoilla. Ryhmäkeskeisyys ja yhteistoiminnallinen oppiminen mahdollistavat sen, että työryhmäläisten erilaiset näkökulmat pääsevät esiin. Koin, että ohjaajana minun tuli tämänkaltaisessa prosessissa astua sivuun ja antaa tilaa ideoille ja vapaalle luovalle työskentelylle. Ohjauksellisina kysymyksinä Häivähdyksen prosessissa mietinkin sitä, kuinka liitän kohtaamisesta syntyneet ideat osaksi teosta sekä miten ohjaajana toimin kannustaen ja pyrkien saamaan työryhmän täyden potentiaalin esiin. Tanssiteoksen esityksellinen konteksti käsittää myös yleisön kohtaamisen. Kirjoitan suhteesta yleisöön, heidän tulkinnoistaan sekä esiintyjien läsnäolon kokemuksista esitystilanteessa. Taideteos voi herättää mielikuvia, ajattelua ja oppimista. Häivähdys-teoksesta esiin nousseet tunnelmat ja tulkinnat kertoivat taiteen puhuttelevan ja luovan yhteyden teoksen ja yleisön välille. Aito kohtaaminen edellyttää hyväksyvää asennetta, läsnäoloa, dialogisuutta ja kuuntelun taitoa. Kirjoitan dialogisuudesta ja pohdin sitä myös Martin Buberin, Emmanuel Levinasin sekä Paulo Freiren filosofioista käsin. Koen dialogisuuden ja vuorovaikutuksen avulla teoksesta tulleen työryhmämme näköisen. Huolimatta kohtaamistani haasteista opinnäytteeni ohjaajana koin, että Häivähdys-teos syntyi ryhmäkeskeisen prosessin tuotoksena, jossa jokainen taiteilija sai äänensä kuuluviin. Opin ohjaamisen lisäksi monissa rooleissa taiteillessani kuuntelemisen ja läsnäolon arvokasta taitoa.
  • Tuhkunen, Maaria (2012)
    Taiteellis-pedagogisessa opinnäytteessäni pohdin leikin läsnäoloa työssäni taiteilijana ja pedagogina. Opinnäytteeni kirjallinen osio liittyy opinnäyteproduktiooni Purkkipurkkipurkki, joka oli o-3-vuotiaille lapsille suunnattu esineteatteriesitys (ensiesitys 9.4.2011), ja jossa toimin esitysmateriaalin luojana ja näyttelijänä. Leikki oli oleellinen luomisen työtapa esineteatteriproduktiossa, jossa merkittävä osa käsikirjoitus- ja harjoitusprosessia muodostui näyttelijöiden vapaasta improvisaatiosta ja rajoittamattomista kokeiluista erilaisilla esineillä ja materiaaleilla. Tässä työssä tarkastelen sitä, miten leikki mahdollistui esityksen luomisprosessissa. Reflektoin sitä, millaista oli olla toisenlaisessa roolissa kuin yleensä, ohjaajana toisen ohjauksessa, pedagogina oppimassa ja aikuisena leikkimässä. Pohdin myös sitä, mikä ylipäätään mahdollistaa aikuisen ihmisen heittäytymisen aitoon leikkitilaan. Tarkastelen myös leikin ulottuvuuksia yleensä ja käytän tärkeänä taustana paitsi kulttuurihistorian näkökulmaa myös aivotutkimuksen tuomaa tietoa kaaoksen ja järjestyksen suhteesta leikissä. Käsittelen työssä myös improvisaatiota suhteessa leikkiin. Avaan samassa yhteydessä improvisaation merkitystä itselleni teatteritaiteilijana ja -pedagogina ja jäljitän kulkemaani polkua hakiessani itselleni merkityksellistä tapaa tehdä improvisaatioteatteria. Tässä yhteydessä tuon esille havaintojani läsnäoloon ja tietoisuuteen perustuvan action theater -metodin parissa työskentelystä. Lisäksi pyrin hahmottamaan tiedostamatonta tai alitajuntaa osana leikkiä ja improvisaatioon pohjautuvaa luovaa prosessia. Pyrin jäljittämään, mitä tarkoittaa materiaalin luominen sisäisiä ja ulkoisia impulsseja seuraamalla. Tiedon intressini on ymmärtämään pyrkivä ja tulkitseva. Väljästi fenomenologis-fenomenografisella tutkimusotteella pyrin reflektoimaan mielikuviani, kokemuksiani ja havaintojani aiheesta käyttäen apuna työpäiväkirjojani mm. Purkkipurkkipurkki-produktion harjoitusajalta. Peilaan omia ajatuksiani kirjallisuuteen sekä muiden produktion työryhmän jäsenten haastatteluihin. Keskeisenä työssä nousee esiin leikkiminen ja improvisoiminen samankaltaisina toimintoina. Yhdeksi ydinasiaksi voidaan myös hahmottaa suhde tiedostamattomaan, "järjen tuolla puolen" liikkuminen. Taiteellisessa työssä tähän näyttää liittyvän läheisesti intuitiivisuus, joka ilmenee oleellisena osana sekä leikkiä että improvisaatiota. Pohdinnoissani halu leikkiä ja kyky nauttia leikistä liittyvät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin lapsilla kuin aikuisilla. Leikin ja improvisoimisen mahdollistamiseen liittyen keskeisinä esiin nousevat vapaus ja turvallisuus - pakosta ei voi leikkiä. Improvisaatio näyttäytyy ennen kaikkea herkkänä kontaktina niin omaan itseen kuin kanssaihmisiin. Työssä väitän myös, että leikkiminen ja improvisoiminen voivat toimia omaa itsetuntemusta vahvistavana toimintana. Tärkeimpänä löydöksenä hahmotan roolini teatteripedagogina ja taiteilijana ennen kaikkea leikin mahdollistajana ja sitä kautta hyvinvoinnin edistäjänä sekä taiteellisen että taidepedagogisen työn viitekehyksessä.
  • Touhunen, Tuija (2016)
    Opinnäytetyöni kirjallinen osio koostuu kahdesta teemasta: liikkeellisen turhautumisen tutkimisesta ja tasavertaisesta työskentelytavasta. Käytännön osion lähtökohtana oli tutkia liikkeellistä turhautumista improvisaatiopohjaisten harjoitteiden kautta. Muodostimme työparin teatteritaiteen tekijä Tarja Sahlstedtin kanssa. Tutkimme mitä keho alkoi tuottaa turhautumisen hetkellä ja heti sen jälkeen? Tekemiseen vaikuttivat tehtävien kesto, toisto ja havainnointi, joiden kanssa työskentelimme. Nämä olivat asioita, joiden kanssa työskentelimme harjoituskaudella. Olin kiinnostunut mitä tällaisen työskentelymenetelmän kautta voisi löytää esityksen tasolle. Esityksellisyys kiinnostaa minua ja siksi käytännön osio tähtäsi esitykseen. Työskentelytavassa olivat läsnä omakohtainen liike rajoittamatta puhetta, teatterikonteksteja tai muita taiteen raja-aitoja. Prossissa olivat myös vahvasti läsnä ajantaju, tylsistyminen, intuitio ja flow-tila. Kirjallisessa osiossa pohdin millaista kehollisuutta ja liikettä turhautumisen kautta tuli näkyväksi. Löysinkö sen kautta jotakin itselleni uutta? Toinen kirjallisen osion teema käsittelee tasavertaista työskentelyä. Pohdin miten tasavertaisuus työskentelyssämme näkyi ja toteutui, mitä haasteita työtapa toi esille ja millaisia asioita se prosessille antoi. Halusin olla vaikuttamatta liikaa esityksen lopputulokseen. Ajattelin esityksen muodon löytyvän meidän yhteisen esitysmaailman hahmottumisen kautta, molempia kuunnellen ja molempien päätäntävaltaa käyttäen. Esitys Koska ollaan perillä? tuli ensi-iltaan 15.3.2016 ja sitä esitettiin Teatterikorkeakoulussa. Minua motivoivat tekemisen uudet tavat sekä uuden löytäminen. Minulle uusi on jotakin sellaista, mitä en välttämättä osaa vielä etsiessäni sanallistaa. Minua kiinnostavat erilaiset tavat uuden löytämisessä ja etsimisessä. En halua rajata tekemistäni, vaan olen utelias sille millaisia mahdollisuuksia liikkeen ja ilmaisun kautta voin löytää taiteen tekemisessä ja taidepedagogina genreistä välittämättä. Turhautuminen voi parhaimmillaan viedä jonkin uuden asian äärelle. Siinä ollaan vahvasti tekemisissä intuitiivisen viisauden kanssa. Toisaalta turhautuminen on jumissa olemista, eksymistä, sumussa kulkemista ja kehämäisyyttä. Uskon vahvasti, että liikkeellisen turhautumisen kautta kehon voi viedä jonkin itselle uuden asian äärelle. Tekijä tarvitsee rohkeutta muuttaakseen tekemistään ja ottaakseen riskin mahdollisesta epäonnistumisestaan huolimatta.
  • Vuorenmaa, Antti (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Tutkielmassani käsittelin musiikillista toimijuutta. Toimijuus on sosiologiasta musiikkikasvatukseen tiensä löytänyt termi, jonka käsitetään liittyvän yksilön itseensä ja ympäröivään maailmaan kohdistuvaan vaikutusvaltaan. Musiikkikasvatuksessa tämän voidaan nähdä liittyvän modernissa musiikkikasvatuksessa paljon kannatusta saaneeseen oppilaslähtöiseen koulutukseen, jossa oppilaalla on perinteistä hierarkista oppimistilannetta huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa. Tutkielmassani perehdyin siihen, miten toimijuus rakentuu musiikkikasvatuksen asiayhteydessä. Lisäksi pyrin selvittämään, millä tavoin opettaja voi luoda mahdollisimman otolliset olosuhteet oppilaan toimijuuden kokemuksille. Toteutin tutkimuksen kirjallisuuskatsauksena käsiteltyjen aiheiden avainteoksia referoiden. Oppilaan toimijuuden kokemusta voidaan kasvattaa lukuisin eri keinoin, joita tutkielmassani esittelen. Lähdekirjallisuutta analysoidessani keskeiseksi työtavaksi oppilaan toimijuutta kehitettäessä nousi luova musiikin tekeminen. Oman musiikillisen keksimisen kautta oppilas löytää uusia merkityksiä musiikilliselle materiaalille ja muokkaa näin suhdettaan itseensä ja maailmaan, toisin sanottuna kokee toimijuutta. Kokemukset oman musiikin luomisesta voivat myös johtaa voimaantumisen tunteeseen ja transformatiiviseen oppimiseen jossa oppija itse rakentaa oman tulkintansa itsestään ja kokemuksistaan, ennakko-oletukset hyläten. Tutkimuskysymyksinäni olivat kuinka musiikillinen toimijuus voi rakentua musiikkikasvatuksen kontekstissa ja kuinka opettaja voi luoda musiikillisen toimijuuden rakentamiselle otolliset olosuhteet.
  • Broas, Jenna (2017)
    Kirjallisessa opinnäytteessäni tutkin liikkeen kokemusta, ruumista, kehoa, tietoisuutta ja heijastan niitä omaan kokemukseeni Gaga-tekniikasta. Harjoitin Gaga-tekniikkaa kuukauden ajan Israelissa ja tarkastelen tässä kirjoituksessa siellä syntyneitä kokemuksia ja avaan kokemuksesta laajenevia maailmoja. Pyrin tutkimaan myös tämän kokemuksen suhdetta minuun ja syventämään ymmärrystäni tanssijaidentiteetistäni näiden havaintojen ja niiden kielellistämisen kautta. Ensimmäisessä luvussa esittelen ajatuksiani ennen matkaani ja pohdin tanssijuuden kysymyksiä, esiolettamuksiani ja vaatimuksia itselleni. Kirjoituksessani pyrin avaamaan ajatuksiani ideaalista tanssijasta sekä tarkastelen tavoitteitani, haaveitani ja suhdettani tanssijuuteen. Käsittelen tässä luvussa myös kehon ja olemisen moninaisuutta, joka avautuu minulle liikkeen avulla; pohdin, millainen on heterogeeninen keho? Toisessa luvussa esittelen tarkemmin Gaga-tekniikkaa: mitä se on, miten sitä harjoitetaan sekä miten se on suhteessa kehoni tietoisuuteen? Tarkastelen myös kehoa, kehon maastoa sekä tiedon ja taidon oppimista. Käytän lähteenä Timo Klemolan ja Jaana Parviaisen tekstejä kirjoittaessani kehoni sisältä avautuvasta maailmasta, suhteestani liikkumisen kokemukseen ja kehooni kerrostuneesta taidosta. Kolmannessa luvussa kirjoitan kokemuksen kielellistämisestä ja kirjoittamisen kokemuksesta. Millaisen jäljen kokemus jättää kieleen? Millaista on kirjoittaa lihallisesta kokemuksesta virittyneestä kehon tilasta käsin? Tarkastelen lähemmin, miten havainnot heräävät minussa ja missä kokemus asuu minussa. Pohdin, mitä kokemus on kehossani ja ruumiissani. Liikun Kirsi Heimosen ehdottamassa lihallisessa kielessä ja tutkin, millaisia jälkiä liikkeen kokemus jättää minuun. Viimeisessä luvussa sukellan kokemuksen luomaan maisemaan. Kielessä ja kirjoituksessa pyrin tuomaan esille sitä kokemushorisonttia, missä liikun. Kirjoitan kuvauksia harjoitteista ja kuvaan sitä, minne ne ovat vieneet minua. Liikun, leijailen ja kellun kokemuksesta syntyneissä sanoissa ja lauseissa. Avaan erilaisia kokemusmaailmoja ja samalla yritän eritellä millaista olemisen moninaisuutta erilaiset mielikuvat ovat herätelleet. Tässä luvussa liikun vapaasti omissa havainnoissani, mielikuvissa, assosiaatioissa ja merkityksissä, joita minulle avautui Gagan harjoittamisesta. Tämän prosessin myötä kokemusmaailmani kehoni mahdollisuuksista on syventynyt. Voin asua kehoni potentiaalissa — voin herätellä liikkumisen ja havainnoin kautta, siellä jo olemassa olevaa moninaisuutta. Matkan ja kirjoittamisen kautta, olen avannut mahdollisuuksiani ruumiillistua moneksi sekä herkistynyt olemisen identiteeteille. Minuus ja identiteettini elävät suhteessa muuttuvaan maailmaan. Tämä työ on lisäksi vahvistanut liikkumisen ja kehollisen kokemuksen merkitystä minulle ja tanssijaidentiteetilleni.
  • Immonen, Virva (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Tutkielmani pyrkii avaamaan kolmen muusikon kokemuksia kokonaisvaltaisen ääni- ja liikeimprovisaation kurssista. Kurssi järjestettiin kesällä 2015 osana Taideyliopiston avoimen yliopiston opetustarjontaa. Opettajina olivat laulaja ja kansanmusiikin lehtori Outi Pulkkinen sekä tanssija, koreografi ja tanssitaiteen lehtori Soile Lahdenperä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa ranskalaisen Maurice Merleau-Pontyn fenomenologiseen filosofiaan, jonka mukaan keho on ihmisen ensisijainen olemassaolon muoto. Yhdistän fenomenologiseen näkökulmaan vapaan improvisaation käsitteen tarkastelua sekä improvisaation filosofiaa, muodostaen yhden näkökulman kokonaisvaltaiseen, ääntä ja liikettä yhdistävään vapaaseen improvisaatioon. Aineisto kerättiin kolmelta tutkimushenkilöltä yksilöityinä, osittain strukturoituina teemahaastatteluina. Tutkin haastateltavien kokemuksia, sekä heidän kokemuksilleen rakentamia merkityksiä. Tutkimusotteessani yhdistän kokemuksia tutkivan fenomenologian ja merkityksiä tulkitsevan hermeneuttisen lähestymistavan. Avaan tutkimuksessa myös näiden tutkimusotteiden yhdistämiseen liittyviä ristiriitoja. Tutkimukseni valottaa kokonaisvaltaiseen vapaaseen improvisaatioon liittyviä elementtejä ja niiden yhteyttä itsetuntemukseen. Haastateltavat kokivat kokonaisvaltaisen vapaan improvisaation kurssilla merkityksellisiksi kehosuhteen syventymisen, aistien herkistymisen, epävarmuuden hyväksymisen, äänen ja liikkeen yhdistämisen tutkimisen sekä vuorovaikutuksen monet eri tasot. Johtopäätöksissä esittelen, mitä eri välineitä kokonaisvaltainen vapaa improvisaatio voi tarjota muusikkona työskentelyyn.
  • Perkiömäki, Jari (Sibelius-Akatemia, 2003)
    This thesis examines the music of two pioneers of free improvisation in jazz: Lennie Tristano and Ornette Coleman. Besides emphasizing the melodic language of both musicians, this study presents analyses and transcriptions of their compositions and improvisations. The author's approach as a musician researcher stresses the importance of transcription and emulation as study methods. Because Tristano and Coleman are somewhat controversial figures in jazz history, this study addresses to most commonly asked questions: Was Tristano a genuine modernist and innovator who was ahead his time? Does Coleman's music have inner logic and structure despite its seemingly naive and chaotic surface? Analyzing Tristano's music proved to that he was already using modern harmonic devices in his late 1940's compositions. In his Line Up improvisation, for example, he systematically employed side slipping techniques to create harmonic tension. Although Tristano experimented with odd time signatures and off-kilter melodic accents, his rhythmic concept and phrasing were not significantly ahead of his contemporaries. Analysing Coleman's melodies proved that his melodic language consists of several elements – archaic country and blues, tonal bebop melodies and modal techniques among them – that are used deliberately. Coleman exploits the principles of western tonal music intuitively with great artistic success despite his apparent unfamiliarity with formal music theory.
  • Palokangas, Satu (2012)
    Liikutuksen Tiloja on kokoelma tekstejä vuosilta 2006-2009 jotka käyvät läpi esitystaiteellisen ajatteluni kehitystä tältä ajalta. Se kuvaa kolmea taiteellista työtäni, alkaen Trio A rekonstruktio prosessista ja siitä kummunneesta ajattelusta, johon vaikuttivat mm. opiskeluni Anna Halprinin ja Ruth Zaporahin kanssa, esittellen ajatuksiani esitysekologiasta ja ekosomatiikasta esitystaiteellisina työvälineinä. Tässä tekstissä olen keskittynyt erityisesti The Game of Desire teokseen, jossa tutkin esiintyjän, tilan ja yleisön liikkuvia suhteita, sekä katsojaposition aktivaatiota ja uudenlaisen näkijä-toimija position mahdollistumista. Kirjoitan muutoksen imperatiivista ja taiteen tehtävästä tarjota meille ns. ontologinen paussi, tila, jossa näkemäni voi muuttua kokemukseksi ja liikuttaa havaintoani pois totutusta, mahdollistaen näin uusia neuromotorisia reittejä maailmassa toimimiselleni. Tämä havainnoinnin muutos voi ehdotukseni mukaan toteutua erityisesti keholähtöisen improvisaation ja somaattisten liikemenetelmien kautta ja olla osa taiteilijuuden harjoittamista. Esittelen tekstissä lyhyesti myös Ruth Zaporahin kehittämää Action Theater metodia ja tarkastelen somaattisia liikemenetelmiä taiteellisena praksisena, “ajatteluna liikkeessä”. Ehdotan kirjoituksessani myös, että osallistava esitystaide mahdollistaa mallien ja relaatioiden tutkimista taiteen kautta, purkaen silmän ylivaltaa ja rakentaen läheisyyden estetiikkaa.
  • Hakala, Aapeli (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Tässä tutkimuksessa pyrin hahmottamaan musiikin luovan tuottamisen (ja osittain luovuuden) nykyistä asemaa koulumaailmassa ja musiikkikasvatuksen kentällä. Tarkastelin musiikin luovaa tuottamista ja sen opettamista siis erityisesti opetussuunnitelmien ja tutkimuskirjallisuuden näkökulmasta. Toteutin tutkimuksen systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa tutkimuskysymykseni olivat: 1) Millaisia tavoitteita valtakunnalliset opetussuunnitelmat asettavat musiikin luovan tuottamisen opettamiselle? 2) Miten ajankohtaisessa tutkimuskirjallisuudessa perustellaan musiikin luovan tuottamisen opettamista? Musiikin luova tuottaminen on olennainen musiikin osa-alue valtakunnallisissa perusopetuksen, lukion ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmissa. Erityisesti uusimmissa opetussuunnitelmissa opiskelijalähtöiset sisällöntuottamisen muodot ja vuorovaikutteisuus ovat läsnä kautta linjan. Tästä huolimatta tutkimuskirjallisuuden perusteella vaikuttaa siltä, että suomalaisilla musiikintunneilla mahdollisuudet omalle säveltämiselle ja improvisoinnille ovat puutteelliset. Tutkimustuloksissa käyn läpi useita argumentteja musiikin luovan tuottamisen puolesta. Itseluottamuksen, yhteisöllisyyden ja luovan ajattelun tukeminen ovat tämän keskustelun keskiössä. Ihmisen oikeus luovuuteen on alati nostettu esille myös aihepiireissä, jotka sijoittuvat musiikin ja taiteen ulkopuolelle. Musiikin luovan tuottamisen opettaminen on monien tutkijoiden mielestä erottamattomasti kytköksissä muihin musiikillisiin taitoihin ja myös oppimis- ja vuorovaikutustaitoihin. Tutkimukseni on argumentti musiikin luovan tuottamisen puolesta, ja osoittaa, että musiikin luova tuot-taminen on musiikin kokonaisvaltaisessa opetuksessa keskeinen osa-alue, jonka ymmärtäminen, tukemi-nen ja puolesta puhuminen on tärkeä tehtävä musiikkikasvatuksen tiedeyhteisölle.