Browsing by Subject "institutionaalinen vuorovaikutus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Linnankivi, Emmi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen affektisuutta ja sen merkitystä vuorovaikutuksellisena resurssina yritystenvälisissä myyntineuvottelutilanteissa. Tarkastelen työssä affektisuutta erityisesti vuorovaikutuksessa esiintyvän samanlinjaisuuden ja erilinjaisuuden kautta. Työssä hyödynnän keskustelunanalyyttista viitekehystä ja luonteeltaan tutkielma on kvalitatiivinen. Tarkoituksenani on vastata siihen millaisin resurssein ja miten affektiivisuus ilmenee myyntineuvotteluissa ja millaisissa sekventiaalisissa paikoissa affektiivisuus tulee osaksi vuorovaikutusta. Työni tavoitteena on kasvattaa ymmärrystä yleisesti myyntineuvotteluissa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta sekä siitä, millä tavoilla myyntineuvottelujen vuorovaikutuksen sujuvuutta ja tuloksellisuutta voitaisiin parantaa. Tutkimusaineistona toimii MANIA-hankkeeseen kerätyt videotallenteet yritystenvälisistä myyntineuvottelutilanteista sekä niistä koostetut litteraatit. Tutkielman aineisto on videoitu kuudesta eri neuvottelutilanteesta. Työssäni käy ilmi, että samanlinjaisuutta esiintyy kautta myyntineuvottelujen: alussa, keskellä ja lopussa. Erityisesti myyjät pyrkivät olemaan asiakkaan kanssa samanlinjaisia sekä luomaan tilanteita, joissa osapuolet voisivat löytää yhteisymmärrystä. Myyjien samanlinjaisuuteen pyrkivää toimintaa sekä samanlinjaisuuden ilmaisuja esiintyy tarjousten yhteydessä sekä vuoroissa, jotka valmistelevat tarjouksen esittämistä. Analyysini osoittaa, että myyntineuvotteluissa myyjät luovat yhteisymmärrystä ja samanlinjaisuutta korostamalla osapuolten yhteisiä intressejä. Lisäksi samanlinjaisuuden rakentaminen näyttäisi olevan keskustelussa työkalu, jolla myyjä valmistelee mahdollista hyväksyntää neuvottelun edetessä esittämälleen tarjoukselle. Analyysissani tulee myös ilmi, että erilinjaisuutta esiintyy erityisesti keskustelujen keskivaiheessa myyjäyrityksen palveluiden esittelyn jälkeen sekä alustavia tarjouksia käsitellessä. Erilinjainen toiminta ilmenee asiakkaalle tyypillisempänä toimintana. Asiakkaat voivat toimia erilinjaisesti joko kieltäytyessään tarjouksesta, kyseenalaistaessaan myyjän osaamisen tai myyjän palvelun sopivuuden ja onnistuneisuuden. Vastaavanlaisia myyjän esittämiä kriittisesti asiakkaaseen tai asiakasyritykseen suhtautuvia vuoroja ei esiinny aineistossa lainkaan.
  • Onninen, Liisa (Helsingfors universitet, 2013)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sitä, millä tavoin esimiehet vastaavat alaisten valituksiin kehityskeskusteluissa. Kehityskeskusteluilla on aiemman kirjallisuuden mukaan potentiaalia parantaa alaisen ja esimiehen yhteistoiminnan sujuvuutta ja lisätä työntekijöiden vaikutus- ja kehittymismahdollisuuksia. Keskustelunanalyyttisten tutkimusten mukaan ammattilaisosapuolten vastausmahdollisuudet ongelmista kertomiseen ovat eri institutionaalisissa konteksteissa vaihtelevia: tietyissä ympäristöissä painottuu neutraali ongelmanratkaisu, tietyissä ymmärtäminen. Tutkimuksessa selvitetään, miten esimiesten vastauksissa alaisten henkilökohtaisesti merkittäviin valituksiin ilmentyvät ammatillinen neutraalisuus, alaisen kokemuksen huomioiminen tai toisaalta ratkaisuorientaatio. Tutkimusmenetelmä on keskustelunanalyyttinen. Kehityskeskustelua tarkastellaan institutionaalisena vuorovaikutuksena, jonka osanottajat orientoituvat keskustelun ammatilliseen kontekstiin ja rooleihinsa monin vuorovaikutuksessa, myös responsiivisessa toiminnassa ilmenevin tavoin. Tutkimuksen aineistona on viisi vuonna 2008 videoitua kehityskeskustelua kolmesta eri organisaatiosta. Valituista videoista on poimittu tutkimuksen aineistoksi kaikki alaisen valitukset eli kuvaukset työpaikan ongelmallisista, henkilökohtaisesti merkittävistä asioista. Kokoelmana on kaikkiaan 38 valituskohtaa. Aikaisemmissa kehityskeskusteluiden tutkimuksissa tutkimusmenetelmä on useimmiten ollut osallistujien haastatteluiden tai mielipidemittaustulosten analysointi. Tämä tutkimus puolestaan valottaa itse vuorovaikutuksen rakentumista ja kehityskeskusteluiden tosiasiallisia tapahtumia niitä havainnoimalla, kytkeytyen siten kehityskeskusteluiden tutkimuskentässä vasta 2000-luvulla fokukseen nousseeseen vuorovaikutusaspektiin. Tutkimuksen esimiehillä on kehityskeskusteluissa erilaisia vastausmahdollisuuksia alaisten valituksiin. Valitukset kirvoittavat lähes aina alaisen kokemukseen fokusoivan toiminnon kuten samanmielisen vahvistuksen, formulaation tai tunteeseen fokusoivan kysymyksen. Ymmärtämiselle on vahva odotuksenmukaisuus, sillä aineistossa ilmenee jopa joissakin ammatillisessa ympäristössä harvinaisia toisia tarinoita eli esimiesten kertomuksia omista vastaavista kokemuksistaan. Yleensä esimiehet myöntävät ja vahvistavat alaisten esittämät ongelmat ja suhtautuvat niihin vastuuta kantaen neutraalin kuittauksen sijaan. Toisaalta lähes poikkeuksetta valitus kirvoittaa myös ongelmaan fokusoivan toiminnon: selvittelevän kysymyksen, formulaation, ongelman ylöskirjauksen, ratkaisuyrityksen tai kyseenalaistuksen. Esimiehet orientoituivat omaan vastuuseensa myös ongelmakeskeisissä toiminnoissa. Kuitenkin myös valituksen kirjaaminen papereihin ja suoraan seuraavaan aiheeseen siirtyminen esiintyy mahdollisena vastausvaihtoehtona. Huomionarvoista on, että vuorovaikutuksessa ongelmallisimpana responssina näyttää esiintyvän neutraalisuus ja minimipalautteissa pitäytyminen. Kuten aiemmassa institutionaalisessa emootiotutkimuksessa on havaittu, samanmielisyyden osoituksin aihe on mahdollista saattaa loppuunkäsitellyksi tai siirtyä sujuvasti ongelman konkreettisten puolten käsittelyyn. Emootion osoituksilla voi kehityskeskusteluissa näin olla funktionsa myös keskustelun laajemman institutionaalisen tehtävän sujuvuuden varmistajana.
  • Lassila, Anni-Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessa tarkastellaan alaluokan oppilaiden vuorovaikutusta koulukuraattorin ohjaamalla yhteisöllisellä tunnilla. Huomion keskiössä on erityisesti se, miten oppilaiden osallisuus rakentuu luokkahuoneessa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa silloin, kun koulukuraattori ohjaa sitä vastaus- ja aloituspuheenvuoroilla. Aineisto on kerätty eräässä pääkaupunkiseudun alakoulun luokassa koulukuraattorin opetus- ja ohjaustunnilla. Koulukuraattorin tunti on kuvattu kahdella kameralla ja litteroitu videonauhoituksen perusteella keskustelunanalyysin litterointiperiaatteita noudattaen. Aineisto on analysoitu keskustelunanalyysia soveltamalla ja ohjausnäkökulmaa painottaen. Keskustelunanalyysilla voidaan tarkastella vuorovaikutusta systemaattisesti ja yksityiskohtaisesti. Ohjausnäkökulman painottaminen puolestaan tuo näkyväksi kuraattorin tehtävän opettajana ja ohjaajana, ja sitä kautta avaa pääsyn ohjausvuorovaikutukseen ja osallisuuteen ohjaamisen lähemmälle tarkastelulle. Koulukuraattori ohjaa puheenvuoroillaan keskustelua ja sitä, mistä puhutaan ja kuka saa puheenvuoron. Luokkahuonekeskustelussa voidaan tunnistaa kahdenlaisia kuraattorin ohjauksellista vuorovaikutuskäytänteitä: ensinnäkin, oppilaiden puheenvuoroihin vastaaminen joko myötäilevästi tai kyseenalaistamalla puheenvuoro, toisekseen kuraattorin itse aloittamalla puheenvuorolla, jolla hän muun muassa ohjaa oppilaita tietynlaiseen toimintaan tai kutsuu oppilaita pohtimaan osallisuuden kannalta merkittävää asiaa. Koulukonteksti ja koulukuraattorin valta-asema luokassa yhtäältä mahdollistaa oppilaiden keskustelemisen osallisuudesta, mutta toisaalta myös ohjaa ja rajoittaa keskustelua sen suhteen, miten ja mistä puhutaan. Koulukuraattorin yhteisöllisen tunnin tavoitteena ja koulukuraattorin institutionaaliseen rooliin sisältyvänä tehtävänä on yhteisöllisyyden tukeminen ja oppilaiden osallisuuden vahvistaminen luokkayhteisössä. Koulukuraattorin puheenvuorot pohjautuvat kuraattorille määrättyyn institutionaaliseen tehtävään koulun sosiaalipedagogina. Institutionaalinen tehtävä näkyy koulukuraattorin oppilaille antamissa palautepuheenvuoroissa ja kuraattorin aloituspuheenvuoroissa. Kaikille puheenvuoroille yhteistä on se, että niiden tavoitteena on ohjata oppilaita kohti luokkayhteisön osallisuutta siten, kuin osallisuus koulukuraattorin institutionaalisen roolin ja siihen liittyvien tehtävien viitekehyksissä ymmärretään. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että koulukuraattori ohjaa oppilaiden luokkahuonevuorovaikutusta kohti osallisuutta luokkayhteisössä institutionaalisten tehtäviensä mukaisesti käyttäen erilaisia vuorovaikutuskeinoja. Keskustelun aloittavalla puheenvuorolla koulukuraattori käyttää kutsua tai pyyntöä osallistua vuorovaikutustilanteessa, tiedonantamista ja neuvontaa. Vastauspuheenvuoroilla koulukuraattori antaa tietoa ja neuvoja, kuten aloituspuheenvuoroilla, ja sen lisäksi hän antaa palautetta oppilaan puheenvuoroon kehumalla oppilasta. Vuorovaikutuskeinojen tunnistaminen ja analysointi mahdollistavat koulukuraattorin työmenetelmien kehittämisen ja siten oppilaiden osallisuuteen ohjaamisen edistämisen.
  • Drews, Pilvi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen institutionaalista monikon 1. persoonaa ja sen merkitystä vuorovaikutuksellisena resurssina myyntineuvotteluissa. Keskityn institutionaalisen monikon 1. persoonan ja yksikön 1. persoonan vaihteluun, mutta vertailukohtana kiinnitän huomiota monikon 1. persoonan muihin käyttöihin. Lisäksi tarkastelen suppeammin institutionaalista monikon 2. persoonaa vastaavan monikon 1. persoonan rinnakkaisilmiönä. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden myyntineuvottelun videotallenteista, jotka on kuvattu ja litteroitu MANIA-tutkimushankkeen yhteydessä. Tutkimusmetodina on keskustelunanalyysi; lisäksi esimerkkien laadullista tarkastelua taustoittaa kvantitatiivinen analyysi aineiston persoonavalinnoista. Tutkimuskysymykset voi jaotella kolmeen ryhmään: 1) Millaisia viittaussuhteita monikon 1. persoonan käytöllä aineistossa on, ja millaisia ovat institutionaalisen monikon 1. persoonan tulkinnat suhteessa monikon 1. persoonan muihin käyttöihin? 2) Miten yleinen institutionaalinen monikon 1. persoona on suhteessa yksikön 1. persoonaan ja monikon 1. persoonan muihin käyttöihin? Miten yleinen institutionaalinen monikon 2. persoona on suhteessa yksikön 2. persoonaan? 3) Millaisia vuorovaikutuksellisia ja muita funktioita monikon 1. ja 2. persoonan institutionaalisella käytöllä on aineistojen myyntineuvotteluissa? Tutkimusaineiston analyysi osoittaa, että monikon 1. persoonan esiintymät voidaan jakaa kuuteen ryhmään, joista viisi edustaa arkikielistä ja kuudes institutionaalista käyttöä. 1. persoonan viittausten lukumäärä aineistossa on kaiken kaikkiaan suuri. Onkin mahdollista, että 1. persoonan viittaukset ovat myyntineuvotteluissa yleisempiä kuin arkikeskustelussa tai muissa institutionaalisen keskustelun ympäristöissä. Lisäksi institutionaalisen monikon 1. persoonan käyttö on aineistossa selvästi yleisempää suhteessa sekä yksikön 1. persoonaan että monikon 1. persoonan arkikieliseen käyttöön. Institutionaalisen monikon 2. persoonan osalta tulokset eivät ole yhtä yksiselitteisiä kuin monikon 1. persoonan tapauksessa, ja erityisesti yksilölliset erot keskustelun osallistujien välillä ovat suuria. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että institutionaalinen monikon 2. persoona on myyntineuvotteluissa käytetty, mutta ei läheskään yhtä yleinen vuorovaikutuksellinen resurssi kuin institutionaalinen monikon 1. persoona. Analyysi osoittaa, että institutionaalinen monikon 1. persoonan käyttö on aineiston myyntineuvotteluissa selvä institutionaalisuuden tunnusmerkki, mutta lisäksi se liittyy spesifimmin siihen, missä määrin instituutiot ovat läsnä keskustelussa teemojen, päämäärien tai roolien kautta. Institutionaalinen monikon 2. persoona näyttäytyy aineistossa ennen kaikkea vastinparina vastaavalle monikon 1. persoonalle. Molemmat institutionaaliset persoonat puuttuvat aineiston arkikeskustelua edustavista jaksoista lähes kokonaan. Institutionaalisen monikon 1. persoonan hyödyntäminen vuorovaikutuksellisena resurssina näkyy aineistossa ainakin kolmessa ilmiössä: 1) passiivimuotoihin sisältyvä ambivalenssi, 2) institutionaalisen rooliin ohitse puhuminen ja 3) muut väistävät pronominivalinnat. Kaiken kaikkiaan institutionaalinen monikon 1. persoona näyttäytyy myyntineuvotteluissa hyvin monipuolisena ilmiönä. Lisäksi runsas institutionaalisten persoonavalintojen käyttö voidaan nähdä myös osana myynti- ja markkinointityön rekisteriä, joka edustuu eri keskustelijoiden idolekteissa eri tavoin.
  • Hakamäki, Päivi (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassani tarkastelen apteekin reseptitiskin vuorovaikutusta. Tavoitteenani on selvittää, miten vuorovaikutuksen institutionaalisuus ilmenee eli millaiset arkivuorovaikutuksesta eroavat piirteet ovat apteekkiasioinnille tyypillisiä. Tarkasteluni kohdistuu asioinnin kokonaisra-kenteeseen sekä muihin institutionaalisuutta ilmentäviin piirteisiin: rutiinistuneisiin kysymyksiin, osallistujien roolien ilmenemiseen, termien käyttöön sekä puhuttelukäytänteisiin. Apteekki on asiointipaikkana omanlaisensa sekoitus kaupankäynnin ja terveydenhuollon diskursseja, ja se poikkeaa siten aiemmin asiointitutkimuksen kohteina olleista paikoista, kuten Kelasta, R-kioskista ja lääkärin vastaanotosta. Tutkimusmenetelmänäni on keskustelunanalyysi, ja teoriataustana hyödynnän aiempaa tutkimusta institutionaalisesta vuorovaikutuksesta, erityisesti asiointitilanteiden tutkimusta. Aineistonani on 5,5 tuntia litteroitua videomateriaalia, joka käsittää 58 vuonna 2015 resepti-tiskillä kuvattua asiointitilannetta helsinkiläisestä apteekista. Videoilla esiintyy 56 eri asiakasta ja kuusi farmasistia. Analyysi osoittaa, että reseptitiskin vuorovaikutuksesta voi muodostaa keskustelun ko-konaisrakenteen, joka koostuu tervehtimisestä, käynnin syyn esittämisestä, käynnin syyn kä-sittelystä ja keskustelusta sekä maksamisesta ja lopputervehdyksistä. Käynnin syyn käsittelyn ja lääkkeestä keskustelemisen toimintavaiheeseen kuuluvat lääkkeen määrästä, hinnasta ja käytöstä keskusteleminen, ja tämä jakso sallii ja sisältää kaikkein eniten variaatiota. Siten se onkin eniten arkivuorovaikutusta muistuttava toimintajakso. Kokonaisrakenteen alun ja lopun toimintajaksot ovat toiminnaltaan ja keskustelultaan paljon kiteytyneempiä ja toistuvatkin samankaltaisina asioinnista toiseen. Jo pelkästään se, että apteekin vuorovaikutuksen tyypillistä etenemistä on mahdollista kuvata tilanteesta toiseen toistuvana mallina ja kaavana, kertoo vuorovaikutuksen institutio-naalisuudesta. Institutionaalisuudesta kertoo myös toimintojen rutiinistuminen, jota kuvaan kahden kiteytyneen kysymyksen avulla. Institutionaaliselle vuorovaikutuksella ominaiset osanottajien toisistaan eroavat roolit ja keskinäinen epäsymmetria ovat nähtävissä siinä, miten farmasisti viittaa itseensä itsenäisenä toimijana ja instituutionsa jäsenenä sekä siinä, miten eri tavoin osanottajat käyttävät termejä. Myös osanottajien käyttämien puhuttelumuotojen voi katsoa olevan epäsymmetrisiä. Siinä missä asiakkaat usein sinuttelevat, käyttävät farmasistit implisiittisiä puhuttelun keinoja sekä pronominitonta teitittelyä.
  • Vuorio, Maija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessa tarkastellaan keittiömestarin roolin rakentumista direktiivien avulla. Tutkimuksen keskiössä ovat keittiön vuorovaikutustilanteet, jotka rakentuvat keittiötyöntekijöiden ja keittiömestarin välillä. Tutkimuksen tarkoituksena on eritellä ja analysoida keittiömestarin direktiivejä, ja pohtia niiden funktiota ja paikkaa keskustelussa. Tutkimusaineisto on kerätty erään pääkaupunkiseudun ravintolan keittiöstä. Videomateriaalia on yhden työpäivän verran. Työympäristö on kiireinen ja hektinen, ja lisäksi keittiö on kooltaan erittäin pieni. Tutkimuksessa pohditaan työn luonteen vaikutusta keittiömestarin direktiiveihin. Lisäksi tutkimuksessa on pyritty selvittämään osallistumiskehikon vaikutusta keittiömestarin käyttämiin direktiiveihin. Analyysissa ilmenee monentyyppistä direktiivisyyttä. Yleisin direktiivityyppi on imperatiivimuotoinen direktiivi. Se näyttäytyy luontevalta direktiivityypiltä hektisessä työympäristössä. Toiseksi yleisin direktiivityyppi tutkimusaineistossa on nesessiivinen modaaliverbi tarvita. Tarvita-verbin käyttö näyttää ilmenevän tilanteissa, joissa keittiömestari vetoaa jonkin ulkopuoliseen tarpeeseen, useimmiten asiakkaaseen. Kolmanneksi yleisin direktiivityyppi on väitelauseenmuotoinen direktiivi. Väitelauseenmuotoista direktiiviä esiintyy keskusteluissa, joissa osallistumiskehikkoon kuuluu useita osallistujia. Väitelauseenmuotoisten direktiivien yhteydessä esiintyy lisäksi nimellä puhuttelemista. Lopuksi analyysissa tarkastellaan sitten-partikkelin direktiivisyyttä sekä kieliopillissijaista substantiivilauseketta direktiivinä. Aineistossa partikkeli sitten ei esiinny yksin, vaan sen funktiona näyttää olevan kuulijan huomion herättäminen siihen, että ohjeita on mahdollisesti tulossa. Lisäksi sitten-partikkeli näyttää mahdollistavan vapaamuotoisesta keskustelusta siirtymisen institutionaaliseen keskusteluun. Kieliopillissijainen substantiivilauseke näyttäytyy aineistossa monitulkintaisena. Sen direktiivisyys on tulkittavissa kontekstista.
  • Kytöharju, Satu (Helsingin yliopisto, 2015)
    Aim. In conversation mutual understanding is achieved through co-operation of each participant. Mutual understanding might be more at risk in conversation where one or more participants use augmentative and alternative communication (AAC). To be able to support people who use AAC and guide their communication partners, interventionists should understand how communication problems and challenges are being resolved in a natural conversation. The aim of this study is to describe how participants orient to problems in AAC conversation. Conversation partners' other-initiations of repair and the problems these initiations indicate are being studied. Method. The database consists of two videotaped conversations where one aided speaker, a 15-year-old boy with cerebral palsy, talks with a speech-language pathology student (conv 1) and with his speech-language pathologist (conv 2). The data was originally videotaped for speech therapy follow-up. Problems and how they were managed were studied using conversation analysis (CA) and one of its basic organizations, repair organization. CA enables detailed examination of natural interaction. Results and conclusions. Almost every other-initiation of repair fell upon the problems in aided speaker's turn and were initiated by conversation partners. These problems related broadly to speech understanding, more precisely to understandability of utterances. No problems of hearing were raised. Reasons underlying the trouble sources were most often conversation partner's difficulty in understanding the meaning of aided speaker's whole turn or part of a turn, extra words or other mistakes in selecting symbols, or vague reference. From all the conversation partners' other-initiations of repair interpretative means, candidate understandings, were used most often and the initiations of repair were at the same time pointing a problem and trying to resolve it. Interpretation seemed to be explicitly on display in both conversations. It was used to show understanding of AAC turn and to initiate repair. In order to be able to understand how to support AAC users' human agency and active participation in conversation, more research needs to be done on different conversations.
  • Lehtonen, Krista (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen toimistoasiointeja institutionaalisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on "Millaiset keskustelun ilmiöt rakentavat kohteliaisuutta institutionaalisessa keskustelussa?" Kohteliaisuutta selvitetään analysoimalla, miten asiakkaat ja virkailijat tulkitsevat toistensa vuoroja ja suuntautuvat niihin. Erityistä huomiota kiinnitetään virkailijan vuoroihin. Tutkielman metodina on keskustelunanalyysi. Aineisto koostuu Kotimaisten kielten keskuksen Kelan toimistoasiointiaineistosta, joka on videoitu osana isompaa tutkimusprojektia vuonna 2003. Tutkielma fokusoi vuorovaikutuksen rakentumiseen toisin kuin moni aiempi tutkimus, joissa on keskitytty yksittäisiin kielenpiirteisiin. Kohteliaisuutta lähestytään puheenvuorojen muotoilun näkökulmasta, esimerkiksi tarkastelemalla virkailijan empatian ilmaisua ja puheen neutraaliutta, sosiaalisen solidaarisuuden rakentamistapaa sekä hänen ratkaisuhakuisuuttaan, suuntautumista asiakkaan pulman ratkaisemiseen. Työssä analysoidaan vuorovaikutuksen kannalta haastavia tilanteita, joissa vastaanottajaan suuntautuminen ja kohteliaisuuden osoittaminen tulee erityisen tärkeäksi virkailijan vuorojen muotoilussa. Käsiteltävinä on tilanteita, joissa asiakas osoittaa affektiivisuutta tai joissa asioinnin syy on arkaluonteinen. Esimerkeissä kohdataan myös vuorovaikutuksen katkeamista ja ymmärryksen ongelmia. Näissä tilanteissa osallistujien kasvot ovat uhattuna ja keskustelijoiden samanlinjaisuus voi horjua. Tutkielmassa selviää, että kohteliaisuus näkyy keskustelussa monien kielellisten resurssien käytössä vuorojen muotoilussa, ja samanaikaisesti on käytössä monenlaisia kielellisiä keinoja. Kohteliaisuutta koetetaan ylläpitää ongelmallisissakin tilanteissa monin eri tavoin. Institutionaalisessa vuorovaikutuksessa toiminnan muotoilu kohteliaaksi on preferoitua etenkin virkailijan institutionaalisen roolin kannalta. Tutkielma lähestyy kohteliaisuutta keskustelun vuorovaikutuskäytänteiden kannalta, mikä on jäänyt fennistiikassa aiemmin vähemmälle huomiolle. Tätä lähestymistapaa voidaan soveltaa mahdollisessa jatkotutkimuksessa muihin tilannetyyppeihin.
  • Salonsaari, Maria-Elisa (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmani tavoitteena on saavuttaa lapsuudentutkimuksen lähtökohtien mukainen näkökulma aamupiirin vuorovaikutukseen keskustelunanalyysin keinoin. Lapsuudentutkimuksen lähtökohtien mukaan lapsi on sosiaalinen kompetentti toimija, jonka näkökulman varmistaminen tutkittaviin ilmiöihin on lähtökohtaisesti arvokasta. Keskustelunanalyysi soveltaa osanottajalähtöistä näkökulmaa aineiston analysoinnissa. Tämän lisäksi keskustelunanalyysiin on ikään kuin menetelmän sisään rakennettu ajatus siitä, että tarkastelun kohteena on osanottajien toiminta, sen sijaan että pohdittaisiin sitä, miten he eivät osaa toimia. Aineistonani on keväällä 2013 keräämäni videoaineisto erään eteläsuomalaisen päiväkodin aamupiireistä. Aineisto koostuu kolmen pienryhmän aamupiireistä. Olen rajannut aineiston käsittelyn koskemaan pelkästään päiväohjelman läpikäyntiä. Olen litteroinut aineiston ja noudattanut keskustelunanalyyttisia menetelmiä.Tutkimuskysymys muotoutui aineistolähtöisesti: Miten lapset osallistuvat virheiden oikaisuun? Tutkimustuloksena voi todeta, että lasten osallistuminen rakentui sekä eleistä että puheesta. Eleillään lapset osallistuivat virheiden huomaamiseen ja oikaisujakson ylläpitämiseen, vaikka eivät varsinaista oikaisua tuottaneetkaan. Lasten puheelliset oikaisualoitteet muotoiltiin yleensä erimielisyyden ilmaisuiksi ennemmin kuin selkeiksi oikaisualoitteiksi. Niitä ei välttämättä kohdeltu riittävinä oikaisun hyväksymiseksi. Tutkimustulokset ovat suuntaa antavia hyvin pienestä otoksesta. Sellaisenaan niiden voi kuitenkin ajatella kertovan lasten suuntautumisesta institutionaalisiin rooleihin.
  • Väisänen, Piia (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee kahden institutionaalisen tilannetyypin, Kelan asiointien ja aikuisneuvolavastaanottojen, kielellistä vaihtelua Pohjois-Karjalan alueella. Tarkasteltavana ovat erityisesti instituution edustajien eli Kelan virkailijoiden ja terveydenhoitajan puheen murteen ja yleiskielen vaihtelun funktiot. Tutkimusmenetelminä käytetään keskustelunanalyysia ja sosiolingvistiikkaa. Aineistona on 22 videoitua asiointia Kelan virastosta ja yhdeksän asiointia aikuisneuvolasta. Kelasta aineistoa on 109 minuuttia ja aikuisneuvolasta 136 minuuttia. Yhteensä aineistoa on noin neljä tuntia. Aineisto on taltioitu Kotimaisten kielten keskuksen asiointikeskusteluhankkeessa vuonna 2000. Tutkielmassa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Instituution edustajien kielestä muodostetaan yleiskuva kymmenen aiemmassa tutkimuksessa Pohjois-Karjalan murteelle tyypilliseksi todetun murrepiirteen avulla. Kelan virkailijoiden ja terveydenhoitajan puheesta tarkastellaan yleisgeminaatiota, itämurteiden erikoisgeminaatiota, svaavokaalia, diftongin reduktiota, labiaalistumista, diftongiutumista, jälkitavujen pitkän AA:n monoftongiutumista sekä yksikön 1. ja 2. persoonan ja monikon 1. persoonan pronominien variantteja. Piirteiden kvantitatiivisen analyysin avulla selvitetään, kuinka paljon kutakin piirrettä aineiston eri puhujilla on suhteessa sen mahdollisiin esiintymäpaikkoihin. Kvalitatiivisessa osuudessa tarkastellaan ensinnäkin sitä, millaisissa konteksteissa instituution edustajat käyttävät väistyviä ja leimallisia murrepiirteitä eli diftongin reduktiota, labiaalistumista sekä diftongiutumista ja jälkitavujen AA:n monoftongiutumista. Tämän jälkeen instituution edustajien puhetta tarkastellaan ilmiöpohjaisesti kolmen eri ilmiön avulla. Ensiksi käsitellään sitä, miten murrepiirteet ja toisaalta yleiskielen piirteet vaihtelevat, kun instituution edustaja tuottaa asiakkaalle useita samaa asiaa koskevia direktiivejä. Toiseksi tarkastellaan useita peräkkäisiä kieltoja, ja kolmanneksi vielä murretta koodinvaihtona ja vetoamisen keinona. Tutkielmassa osoitetaan, että murrepiirteillä rakennetaan vuorovaikutuksessa merkityksiä eli niiden avulla voidaan muokata vuorovaikutustilannetta. Murrepiirteet keskittyvät selvästi tiettyihin toimintoihin, kuten ajanvaraustoimintoihin, ja tietynlaisiin tilanteisiin vuorovaikutuksessa. Toisaalta huomionarvoista on myös se, että yleisgeminaation ja svaavokaalin vaihtelulla ei näytä olevan yhtä selvää funktionaalista käyttöä kuin muilla tutkittavilla piirteillä.
  • Kukkonen, Hanna-Leena (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan naurun merkitystä vuorovaikutuskeinona institutionaalisessa kontekstissa, Kelan virkailijan ja asiakkaan välisissä kohtaamisissa. Lähtökohtana on, että nauru on merkityksellinen ja systemaattisesti tuotettu vuorovaikutuskeino. Tutkielmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti virkailijoiden nauruja. Tutkielmassa selvitetään millaisissa tilanteissa virkailijat nauravat ja mikä merkitys virkailijoiden nauruilla on vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuskeinona. Lisäksi tarkastelun kohteena on Kelan virkailijan rooli. Tutkielmassa selvitetään, miten virkailija rakentaa ammattilaisen roolia naurulla. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi, joka on sekä menetelmä että teoria kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. Keskustelunanalyysin keskeinen ajatus on, että keskustelu ei ole kaaos eikä puhujien keskinäinen ymmärtäminen perustu sattumaan, vaan vuorovaikutus on yksityiskohtiaan myöten järjestynyttä ja jäsentynyttä toiminta. Keskusteluanalyyttisen lähestymistavan mukaan tarkastelun keskiössä ovat keskustelussa ilmenevät puheenvuorot, puheenvuoroilla tehtävät teot, sekä ympäröivät puheenvuorot. Teoreettinen viitekehys pohjautuu keskustelunanalyyttisen perusolettamusten lisäksi Erving Goffmanin dramaturgiseen lähestymistapaan sosiaalisesta maailmasta teatterina ja vuorovaikutuksesta rituaalina, jossa sekä omat että toisten kasvot ovat pyhät. Kelan virkailijan roolia tarkastellaan ammattilaisen toimintaan ja rooliin liitettävien ominaisuuksien valossa, joita aiemmat tutkimukset ovat nostaneet esiin. Tutkimusaineisto koostuu Kelassa nauhoitetutista 89 (kesto yhteensä 7t 5min) asiointitilanteesta. Nauru osoittautui Kelan asioinneissa merkittäväksi ja jäsentyneeksi vuorovaikutuksen resurssiksi. Kelan asioinneissa nauru on tyypillisesti asiakkaan vuorovaikutuskeino ja suurin osa kaikista aineistossa esiintyvistä nauruista on yksinnauruja. Kelan virkailijoiden naurut esiintyvät erilaisissa asiayhteyksissä, jotka tutkielmassa jaettiin viiteen luokkaan. Useimmiten virkailijat nauroivat arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden, sekä virheiden yhteydessä. Näissä asiayhteyksissä virkailijoiden naurut esiintyivät säännönmukaisesti tietynlaisissa vuoroissa, ja näissä vuoroissa naurut saivat säännönmukaisesti tietynlaisia tehtäviä hoitaakseen. Arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden yhteydessä oli tyypillisesti kyse ristiriidasta Kelan näkemyksen ja asiakkaan näkemyksen välillä. Näissä tilanteissa vuorovaikutuksen samanlinjaisuus oli uhattuna. Virheiden kohdalla kyse oli tyypillisesti virheiden epäodotuksenmukaisuudesta, jotka aiheuttivat poikkeamia keskustelun normaaliin kulkuun. Näihin keskustelun ongelmakohtiin virkailijat tyypillisesti sijoittivat naurunsa ja naurun tehtäväksi osoittautui palauttaa keskustelu normaaliin tilaan, jossa keskustelun samanlinjaisuus ei olisi uhattuna. Näissä ja muissa tilanteissa, joissa naurua esiintyi, naurulla oli tyypillisesti kaksoisrooli. Kaksoisroolissa naurujen tehtävänä oli samalla sekä osoittaa asiaa että käsitellä osoittamaansa asiaa. Kelan virkailijoille nauru osoittautui merkittäväksi vuorovaikutuskeinoksi, jonka avulla virkailijat ylläpitivät ja rakensivat rooliaan ammattilaisina. Nauru myös teki ammattilaisuutta näkyväksi. Lisäksi nauru edesauttoi virkailijoita hoitamaan ammattilaisien rooliin liitettäviä institutionaalisia tehtäviä.
  • Lassila, Anni-Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksessa tarkastellaan luokkahuonevuorovaikutusta koulukuraattorin yhteisöllisellä tunnilla. Työssä tarkastellaan oppilaiden osallisuuden rakentumista luokkayhteisössä luokkahuonevuorovaikutuksen kautta. Aineisto on kerätty eräässä pääkaupunkiseudun alakoulun luokassa koulukuraattorin yhteisöllisellä tunnilla. Koulukuraattorin tunti on kuvattu kahdella kameralla ja litteroitu videonauhoituksen perusteella keskustelunanalyysin litterointiperiaatteita noudattaen. Aineisto on analysoitu keskustelunanalyysia soveltamalla ja Goffmanin osallistumiskehikkoa metodologisena työkaluna hyödyntäen. Keskustelunanalyysi mahdollistaa vuorovaikutuksen systemaattisen ja yksityiskohtaisen tarkastelun, osallistumiskehikko puolestaan sosiaalisen tilanteen osallistujien asemien ja roolien muutosten analysoinnin. Kuraattorin yhteisöllisen tunnin tavoite on vahvistaa luokan yhteisöllisyyttä ja lisätä oppilaiden osallisuutta luokkayhteisössä. Tutkimuksessa kuitenkin käy ilmi, että oppilaat rakentavat puheessaan paitsi sellaista käsitystä osallisuudesta, jolla oppilaita suljetaan luokkayhteisön sisäpuolelle, myös osallisuuden käsitystä, jolla oppilaita suljetaan luokkayhteisön ulkopuolelle. Näin luokkahuonevuorovaikutuksessa säädellään sitä, ketä oppilaista suljetaan luokkayhteisön sisäpuolelle ja ketä sen ulkopuolelle. Koulukuraattori ohjaa puheenvuoroillaan keskustelua ja sitä, mistä puhutaan ja kuka saa puheenvuoron. Keskustelu muodostuu myös erilaiseksi sen perusteella, minkälaisesta aiheesta puhutaan ja onko kyse yksilön kokemuksesta vai luokan tilanteesta. Aiheen mukaan myös pääsy keskusteluun vaihtelee. Toisen kokemukseen ei toisella ole pääsyä, mutta ulkopuolinen voi havainnoida ja tunnistaa tilanteellisia, näkyviä tiloja ja tilanteita. Vaikka luokkahuonekeskustelussa oppilaat saavat puheenvuoroja, eivät kaikki oppilaat ole yhtä paljon äänessä eikä kaikille puheenvuoroille anneta samanlaista merkitystä. Koulukonteksti ja koulukuraattorin auktoriteettiasema luokassa yhtäältä mahdollistaa oppilaiden keskustelemisen osallisuudesta, mutta toisaalta myös rajoittaa keskustelua sen suhteen, mistä asioista ja miten asioista puhutaan. Vaikka yhteisöllisen tunnin tavoitteena on yhteisöllisyyden vahvistaminen ja osallisuuden lisääminen, säätelevät oppilaat osallisuutta luokkayhteisössä puheensa kautta. Keskustelussa rakennetaan osallisuuden lisäksi osattomuutta. Keskeisiksi tutkimustuloksiksi saatiin, että osallisuuden määritteleminen ja säätely tapahtuvat kahdella tasolla: formaalilla ja informaalilla vuorovaikutuksen tasoilla. Osallisuutta säädellään vuorovaikutuksessa luokkahuoneessa ja sen perusteella syntyy yhteisön ulos- ja sisäänsulkemista, ekskluusiota ja inkluusiota. Lisäksi tutkimuksen mukaan sosiaalisessa kohtaamisessa syntyy osallistumisen osalta vuorovaikutuksen tasolla muutoksia, jotka vaikuttavat osallistujan näkyvyyteen ja näkymättömyyteen.
  • Takala, Jenni (Helsingin yliopisto, 2020)
    The aim of this study is to examine speech-language therapists’ evaluations after the clients’ responses in naming exercises in order to unpack the actions and structures of evaluations on interaction in the speech-language therapy of children with developmental language disorder (DLD). Especially evaluations during exercises after the client’s response are significant when supporting the client’s learning, even though feedback can be included in many stages of therapy. Previous studies of speech-language therapy interaction have mostly focused on therapy interaction generally, or on feedback in adults’ speech-language therapy, but research on evaluations in children’s speech-language therapy are still very few. At the moment the speech-language therapists’ knowledge of therapy interaction and evaluative actions is mainly empirical. Detailed analysis and knowledge of feedback would benefit speech therapists’ and speech therapy students’ ability to analyse their own evaluative actions, and ability to help parents to improve their interaction skills with their child. The method used in this study was conversation analysis developed by sociologists Harvey Sacks, Emanuel Schegloff and Gail Jefferson. The data consisted of 10 videotapes of DLDs speech-language therapy, filmed by Tuula Tykkyläinen for her doctoral thesis in late 1990s. Naming tasks with third turn feedback from 10 therapy videos were included in this study. Subjects were four speech-language therapists and five children ages 5;0 - 6;0. The naming and feedback sequences were transcribed in detail, and the feedback actions and structures were analysed. The frequencies of feedback structures were counted. With feedback actions speech-language therapists either approved the child’s naming response, or in case of incorrect responses, helped the child to produce correction or produced themselves the correct naming. There were found structural similarities in the feedback turns and ways speech-language therapists facilitate learning and the interaction between the speech-language therapist and the client. The post-expansions of feedback turns were also found to be significant in the rehabilitation of naming along feedback turns. The results mainly confirm previous findings and increase the knowledge on speech-language therapists’ evaluations. The results help observation and conceptualization of evaluative actions especially in the speech-language therapy of children with DLD.
  • Peltomaa, Amanda (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan erimielisyyksiä vapaamuotoisessa institutionaalisessa keskustelussa papin ja seurakuntalaisten välillä. Tarkoituksena on selvittää, miten aineiston erimielisyyssekvenssit syntyvät ja päättyvät, kuka sekvenssin osia tuottaa sekä miten institutionaaliset roolit vaikuttavat erimielisyyksien muodostumiseen. Lisäksi tarkastellaan erimielisyyden osoittamisen kielellisiä ja kehollisia keinoja. Tutkimusmetodina hyödynnetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Yhteensä 76 minuutin mittainen videoaineisto on kerätty vuonna 2016 erään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan tilaisuuksista (kastejuhlasta, kirkkokahveilta, raamattupiiristä ja messujatkoilta). Aineisto koostuu kuudesta 2–9 hengen seurueen keskustelusta ja sisältää 13 erimielisyyssekvenssiä, jotka sisältävät edelleen lukuisia erimielisiä vuoroja. Puheen lisäksi työssä analysoidaan kehollisia keinoja, kuten eleitä ja ilmeitä. Tutkielma vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa esitettyä käsitystä erimielisyyssek-venssin synnyn kaksiosaisesta rakenteesta, joka koostuu 1) erimielisyyden laukaisevasta kohteesta ja 2) erimielisyyden aloituksesta. Aineisto sisältää kolme erityyppistä erimielisyyden kohdetta ja neljä erilaista keinoa aloittaa erimielisyys. Yleisin erimielisyyden aloittava toimintajakso on vieruspari, jossa erimielisyys kohdistuu edellisen puhujan kannanottoon ja se ilmaistaan kannanotolla. Erimielisyyssekvenssi viedään päätökseen karkeasti viidellä eri tavalla ja useimmiten keskustelijoiden yhteistyönä. Yleisimmin erimielisyys päättyy jyrkkään puheenaiheen vaihtoon tai siihen, että toinen osapuolista myöntyy toisen keskustelijan kantaan. Keskustelujen vapaamuotoisuudesta huolimatta erimielisyyden syntyyn ja sen päättämiseen liittyvien keinojen käyttö jakautuu institutionaalisten roolien mukaan. Erimielisyyden aloittavia haastavia kysymyksiä ja erimielisyyden päättäviä jyrkkiä aiheenvaihdoksia esittää vain pappi. Lisäksi pappi jättää nostamatta esiin seurakuntalaisten väärinkäsityksiä ja päättää siten keskustelun uuden suunnan itsenäisesti. Sekä instituution edustaja että maallikot esittävät erimielisiä toisia kannanottoja ja oletuksen sisältäviä vuoroja ja ilmaisevat erimielisyyden päättämiseen suuntautuvaa myöntymistä. Erimielisyyden päättämisen keinoista kompromissialoitteet ja keskustelusta vetäytyminen kuuluvat puolestaan vain seurakuntalaisten resursseihin. Seurakunnan tilaisuuksissa vastuu keskustelun ohjaamisesta ja päättämisestä vaikuttaa erimielisyyssekvenssin rakentumisen perusteella olevan papilla; seurakuntalaiset eivät päätä erimielisyyssekvenssiä kertaakaan, vaan hyödyntävät lievempiä keinoja. Sitä vastoin erimielisyyttä syntyy hyvinkin spontaanisti, ja aineiston valossa näyttää siltä, etteivät institutionaaliset roolit rajaa niiden eksplikointia. Keskustelijoiden on siis hyväksyttyä esittää erimieliset näkökulmansa, mutta valta sekvenssin päättämiseen säilyy instituution edustajal-la, papilla. Lisäksi työssä tuodaan esiin, että jonkinlainen kannanottovuoro sisältyy lähes jokaisen erimielisyyssekvenssin syntyyn. Subjektiivisia ja emotionaalisia ulottuvuuksia sisältävät kannanotot vaikuttavatkin olevan yksi oleellisimmista erimielisyyden syntymisen vaikuttimista.
  • Voilmy, Dimitri; Wiklund, Mari (2013)
    This paper examines one aspect of turn-taking organization in institutional interactions: the use of first names and their prosodic marking for next-speaker selection. Institutional interaction is characterized by asymmetrical rights to talk and pre-allocation of action. This involves the restriction of one party to asking questions and the other to responding to them. The analysis focuses on two of these multiparty formal situations: co-present classroom participants and live interactive television broadcast with remote participants. In each context, turn allocation is determined by one party: the teacher or TV host. After asking a question as a sequence-initiating action, the teacher or host designates the next speaker by name. The use of first names is situatedly examined in terms of turn-taking organization and prosodic characteristics. The study examines how the prosodic marking is context-sensitive: do the participants have visual access to each other’s actions and how is a name used to attract attention? This paper analyses the formation and maintaining of a mutual orientation towards a single conversational action: selecting and giving the floor to a co-participant of the conversation in an institutional framework. These detailed descriptions of the sequential order are based on ethnomethodologically-informed conversation analysis. The objective is to compare four “single cases”, preserving the specificities and “whatness” of each excerpt.
  • Kontosalo, Elviira (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä - Referat – Abstract Aims. Sensorineural hearing loss is a slowly progressing chronic condition that has significant negative effects on social life and quality of life for working-age people with hearing loss. The negative impact of hearing loss can be alleviated by the use of hearing aids, but only a minority of those who would benefit from them actually use them. According to previous research hearing aid rehabilitation is technically and medically oriented, and in the encounters there is rarely room for clients´ own experiences. The research regarding working-age hearing aid adopters’ experiences expressed during audiological encounters is still scarse. This study examines the types of experiences related to hearing loss and use of hearing aids working-age hearing aid adopters bring up during audiological encounters, if the experiences differ in different stages of rehabilitation process, and on whose initiative the client shares his/her experiences. Methods. The subjects were 18 working-age hearing aid adopters and the professionals working with them. The data consisted of transcribed video material from 44 audiological encounters in different phases of the hearing aid rehabilitation process: pre-fitting, fitting and post-fitting. The length of the video material was 25 hours and 17 minutes. The data was collected as a part of the international research project “Communication with Hearing Aid.” The initiatives for expressing the experiences were studied using conversation analysis. The content of the experiences was examined by applying content analysis, and the frequency and the relative frequency of the experiences were counted. Results and conclusions. The clients started to voice their experiences during the encounters on their own as well as on the professionals’ initiative. 774 experiences were found in the data and were further divided into 1592 meaning units. Four main categories emerged: 1. living with hearing loss, 2. hearing aid use and the attitudes and experiences related to hearing aid rehabilitation, 3. the features of the hearing aid and physical sensations related to it, and 4. the experiences from the auditory world. The agenda of each clinical encounter influenced the content of the experiences in different stages of the rehabilitation process: In the pre-fitting encounters the majority of the experiences dealt with living with hearing loss, in the fitting encounters with the experiences from the auditory world, and in the post-fitting encounters with hearing aid use and the attitudes and experiences related to hearing aid rehabilitation. The information gained about clients’ experiences expressed during audiological encounters can be used to improve the practices of the clinical encounter so that it better meets the demands of client-centredness, and thus potentially enhances treatment adherence.
  • Mäntylä, Riika-Leena (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradussa tutkitaan keskustelunanalyyttisesti moniammatillista vuorovaikutusta lääkärinkierrolla erityisesti hoitajan toiminnan kannalta. Tutkittavana ovat vuorovaikutuksen osallistumiskehikko ja hoitajan rooli ja kielelliset keinot rakentaa asiantuntijuuttaan. Aineistona video- ja äänitallenteita pääkaupunkiseudulla sijaitsevan sairaalan vuodeosastolta 2 kierrolta ja 14 potilaan tapaamisesta. Tutkielma kuuluu hankkeeseen, joka tutkii sairaanhoidon ammattikieltä ja suomen kielen tilanteisen oppimisen mahdollisuuksia. Lääkärinkierron osallistujakehikkoa ohjaa pitkälti lääkäri: hän vie kiertoa eteenpäin ja häneen suuntaudutaan auktoriteettina. Hoitajien päätehtävä on huolehtia tiedonkulusta. Tutkielmassa käsitellään sekä hoitajien responsiivisia että heidän oma-aloitteisia toimintojaan. Hoitajat liittyvät keskusteluun yleensä vasta lääkärin tekemän potilashaastattelun jälkeen osoittaen näin kunnioittavansa lääkäri–potilassuhdetta ja sen ylläpitämistä kierrolla. Potilaan lisäksi lääkäri hakee tietoa ensi sijassa omahoitajalta. Omahoitaja myös tukee potilasta tämän vastatessa lääkärin kysymyksiin, kun potilas osoittaa hoitajalle epävarmuutta ja näin suhtautuu tähän asiantuntijana. Potilas esittää kysymyksensä ensi sijassa lääkärille, mutta hoitaja voi ottaa vastaajan roolin, kun hän pitää asiaa omalle vastuualueelleen kuuluvana. Hoitajat täydentävät potilasta koskevia tietoja niin väitelausein esitetyillä informoinneilla kuin kysymyksin. He saattavat esittää potilaalle kysymyksen, jos lääkäri ei huomaa kysyä jotakin, ja tuovat myös näin esiin ammatillisen kompetenssinsa. Täydentäessään potilasta koskevia tietoja hoitajat ottavat esiin asioita, joita he pitävät tärkeinä lääkärin suunnitellessa jatkohoitoa. Hoitajat esittävät lääkärille myös kysymyksiä, jotka koskevat heidän omien työtehtäviensä suorittamista, ja kysyvät lupaa esim. antaa jotakin lääkettä. Näin he suhtautuvat lääkäriin tiedollisena auktoriteettina. Hoitajat saattavat tulla mukaan kotiuttamiskeskusteluun ilmaisten, että he ovat erimielisiä lääkärin päätöksestä. Erimielisyys on hienovaraista ja implisiittistä. Erityisillä kielellisillä valinnoilla he osoittavat varaavansa itselleen vuoron osallistujakehikossa. Osallistumiskehikkoa rakennetaan erityisesti katseella, jolla puheenvuoro siirretään toiselle. Osallistujaroolit saattavat vaihdella, mutta aluksi keskustelijoina ovat pelkästään lääkäri ja potilas. Osallistujakehikkoa sekä ammatillista identiteettiä ja rooleja rakennetaan myös verbaalisilla keinoilla kuten ammattikieleen kuuluvilla sananvalinnoilla. Kielelliset valinnat luovat myös tiimiä: niillä voidaan rakentaa toimintaa yhteiseksi tai identifioitua tietyn tiimin, esimerkiksi hoitajien, jäseneksi.
  • Tjurin, Ilona (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kelan toimistossa käytyä venäjänkielistä vuorovaikutusta erityisterminologian käytön näkökulmasta. Keskustelujen osapuolina toimivat äidinkieleltään venäjänkieliset asiakkaat sekä Kelan palveluneuvoja. Kelan erityisterminologia on hyvin laaja ja alati muuttuva, mikä voi tehdä siitä haastavan äidinkielisellekin puhujalle. Venäjänkieliselle, kuten kenelle tahansa Suomeen muuttaneelle vieraskieliselle, Kelan termien omaksuminen vaatii sitäkin enemmän ponnisteluja, sillä suomen kieli on usein täysin vieras ja sosiaaliturvajärjestelmä tuntematon. Tiedon saannin helpottamiseksi suurimpia vieraskielisiä ryhmiä varten on käännetty Kelan pääasiallisista etuuksista kertovat esitteet. Etuusesitteiden käännösversioissa erityistermit ovat saaneet myös venäjänkieliset vastineensa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millä tavoin – yhtäältä venäjänkieliset asiakkaat ja toisaalta venäjänkielinen Kelan palveluneuvoja – käyttävät puhuessaan Kelaan liittyvää terminologiaa. Ensinnäkin alkavatko puhujat käyttää suomen- vai venäjänkielistä termiä, ja tapahtuuko kielen suhteen vaihtelua keskustelun edetessä? Toiseksi kiinnitän huomiota siihen, miten termejä nostetaan keskusteluun ja miten ne vastaanotetaan. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia sekä niiden hoitamista tarkastellaan puhujien institutionaalisten ja kielellisten roolien näkökulmasta. Tutkimusmetodina työssä on käytetty 1960–70-lukujen taitteessa etnometodologiasta jalostunutta keskustelunanalyysiä. Metodin avulla puhetta voidaan tarkastella sellaisena kuin se todellisuudessa esiintyy, mikä mahdollistaa puheen tarkan ja yksityiskohtaisen kuvaamisen. Tutkimusta varten on nauhoitettu venäjänkielisiä Kelan tiskillä käytyjä keskusteluja yhdestä Kelan toimistosta Etelä-Suomessa. Äänitallenteella esiintyy yhdeksän eri asiakasta, jotka on valittu satunnaisesti. Palveluneuvojana niissä toimii koko ajan sama, äidinkieleltään venäjänkielinen toimihenkilö. Aineisto on litteroitu kokonaisuudessaan analyysia varten. Analyysi osoitti, että asiakkaat suosivat venäjänkielisten etuustermien sijaan suomenkielisiä. Palveluneuvoja käytti useammin venäjänkielisiä termejä, mutta toisti ne usein myös suomen kielellä, varsinkin nostaessaan jonkun termin keskusteluun ensimmäistä kertaa. Kaiken kaikkiaan etuustermejä käytettiin keskusteluissa kuitenkin vähän. Sen sijaan etenkin asiakkaat viittasivat etuuksiin usein arkisemmilla kuvauksilla. Varsinaisen etuustermin nostaminen keskusteluun ei ollut välttämätöntä silloin, kun arkisempi kuvaus asiasta oli molemmille osapuolille ymmärrettävä. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia esiintyi aineistossa vain vähän. Ottamalla huomioon asiakkaan institutionaalisen ja kielellisen kompetenssin, palveluneuvoja saattoi valita kuvauksensa siten, että yhteisymmärrys keskustelussa säilyi. Tutkimuksen perusteella venäjänkieliset vastineet Kelan termeille eivät ole vielä vakiintuneet venäjänkielisten asiakkaiden käyttöön. Tämä voi johtua suurelta osin siitä, että termejä on käännetty eri tahojen esitteissä ja verkkosivuilla eri tavoin. Venäjänkielisissä Kelan etuusesitteissä ei myöskään ole käytetty rinnakkain venäjän- ja suomenkielisiä termejä, vaan pelkästään venäjänkielisiä. Tämä voi estää asiakasta varmistumasta siitä, mistä etuudesta on todellisuudessa kyse. Omakielisen termin jäädessä merkityksettömäksi käännösesitteistä saatava hyöty heikkenee. Käännöstermejä yhtenäistämällä sekä suomenkielisiä termejä rinnakkain käyttämällä voidaan sekä tarjota asiakkaalle ymmärrettävämpää tietoa Kelan etuuksista että helpottaa puhujien välistä vuorovaikutusta asiointitilanteessa.
  • Lampinen, Maisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan alle 20-vuotiaiden suomalaisten poikien tapoja puhua ahdistuksen, huolen ja pelon tunteista institutionaalisessa vuorovaikutustilanteessa. Lisäksi huomio kohdistuu olennaisesti siihen, miten maskuliinisuus tässä puheessa rakentuu. Tunteita kohdellaan moniulotteisuudessaan biologiasta ja kulttuurisidonnaisista sosialisaatioprosesseista johdettuina kognitiivisina kokonaisuuksina, joilla on voimakas diskursiivinen ulottuvuus. Kieli on tapa viestiä sisäisistä emotionaalisista kokemuksista, ja näin ollen puhujan lingvististen valintojen tutkiminen voi paljastaa paljon tunteiden sosiaalisesta luonteesta ja niihin liittyvästä hallinnasta. Maskuliinisuus käsitteellistetään sosiaaliseksi kategoriaksi, jonka edustajat joko toisintavat sukupuoleensa liitettyjä normeja tai haastavat niitä jokapäiväisissä toiminnoissaan joko tietoisesti tai tiedostamatta. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin tuoda esiin yksilöiden toimintaa tietoisella ja tiedostamattomalla tasolla ohjaavat sukupuoli- ja tunnenormit, jotka ovat havaittavissa esimerkiksi maskuliinisuuden ja tunteiden välisessä jännitteessä. Lisäksi tutkielma pyrkii haastamaan ajatusta edellä mainitusta jännitteestä aiheutuvasta poikien emotionaalisesta ilmaisemattomuudesta osoittamalla, että pojat sekä kokevat tunteita että puhuvat niistä. Näin ollen tutkielma siirtää huomion poikien tunteellisuuden tai tunteettomuuden tutkimuksesta niihin kielellisiin diskursiivisiin tapoihin, joilla pojat ovat emotionaalisesti ilmaisullisia. Tutkielman aineisto koostuu Väestöliiton Poikien Puhelimeen vuonna 2017 saapuneista 12 030 puhelusta. Aineisto on rajattu sisältämään ainoastaan puhelut, joissa mainitaan ahdistus, huoli tai pelko. Rajauksen jälkeen puheluita on yhteensä 299. Menetelmänä käytetään diskursiivista psykologiaa, joka soveltaa diskurssianalyysin teoriaa ja menetelmiä psykologisiin aiheisiin sekä kohtelee mentaalisia prosesseja diskurssien ominaisuuksina. Diskursiivinen psykologia pitää kieltä performatiivisena siinä mielessä, että ihmiset tekevät asioita kielen avulla. Näin ollen menetelmä on kiinnostunut siitä, miten psykologisia konstruktioita hallitaan kielellisesti. Se on olennaisilta osiltaan laadullinen tapa tutkia sitä, mitä ihmiset vuorovaikutuksen kautta saavuttavat. Diskursiivisesta psykologiasta juonnettua diskursiivisen toiminnan mallia käytetään tutkielmassa työkaluna laadullisessa analyysissä. Malli ehdottaa puhujien diskursiivisten käytäntöjen pääpiirteiden olevan seuraavat: toiminta, tosiasiat ja intressit sekä vastuu. Lisäksi laadullisessa analyysissä hyödynnetään kirjallisuuden ja aineiston pohjalta muodostettua kahdeksaa diskursiivista strategiaa, jotka koostuvat kahdesta suoran viittaamisen tavasta ja kuudesta tunteen kokijaa sen omistajuudesta etäännyttävästä keinosta. Aineiston kolme tunnetta asettuvat jatkumolle voimakkuutensa perusteella siten, että huoli on lievin tunne ja ahdistus voimakkain. Kaikkien tunteiden kohdalla hyödynnetään niin suoraa viittausta kuin etäännyttämisstrategioitakin tunteesta puhuttaessa. Niin ikään kaikissa puheluissa esiintyy sekä perinteistä maskuliinisuutta vahvistavaa että sitä vastustavaa puhetta. Tutkimuksen keskeisin tulos on tunteiden välillä esiintyvät erot puheluiden kehystämisen tavoissa ja siten siinä, mihin huoli, pelko ja ahdistus tunteina liitetään. Huolen ja pelon kohdalla suurin osa kyseisiin tunteisiin liitetystä puheesta tapahtuu tiedon saamisen kannustamana, kun taas ahdistusta pyritään helpottamaan manipuloimalla mielikuvia vastuuta siirtäen. Lisäksi huolelle ja pelolle paikantuu puheluissa erityinen kohde ahdistuksen ollessa usein epämääräinen ja abstrakti olotila. Ahdistus rakentuu osassa puheluita myös mielen hallinnan puutteesta kumpuavaksi tunteeksi, jolloin sen voidaan nähdä paljastavan huolta ja pelkoa enemmän tunteen kokijan henkisestä tilasta. Maskuliinisuus rakentuu suuressa osassa puheluita seksuaalisen suoriutumisen, pärjäämisen, kontrollin ja täydellisyyden teemojen ympärille. Myös apua osataan pyytää, mutta tyypillisesti pojat hyödyntävät diskursiivisia strategioita muotoillakseen avunpyynnön siten, että voidaan silti ylläpitää mielikuvaa itsenäisyydestä. Tutkimus osoittaa, että pojat hyödyntävät diskursiivisten strategioiden kirjoa monipuolisesti tunteista puhuessaan ja tuntevat ahdistuksen, huolen ja pelon tunteita useista eri aiheista. Niin ikään maskuliinisuutta tuotetaan kaikkien tunteiden kohdalla vaihtelevilla tavoilla. Kaikissa puheluissa on havaittavissa institutionaaliselle vuorovaikutukselle tyypillistä toiminnan oikeuttavaa puhetta. Huolen ja pelon kohdalla soiton syy perustellaan tiedon tarpeella, ja tarjolla olevien oletettujen konkreettisten neuvojen ansiosta palvelun piiriin hakeutuminen voidaan legitimoida vaikeuksitta. Sen sijaan ahdistuksen ollessa huolta sekä pelkoa kokonaisvaltaisempi ja abstraktimpi tunne, sen helpottamiseksi ei tyypillisesti voida antaa yhtä suoraviivaisia neuvoja. Tällöin tukeudutaan tyypillisesti diskursiivisen toiminnan mallin mielikuvia hallitsevaan ja vastuuta siirtävään elementtiin ahdistuksen lievittämiseksi. Aineisto osoittaa tunteisiin ja maskuliinisuuteen liitetyn jännitteen sekä kulttuuristen tunnenormien vaikutuksen yksilöön siinä mielessä, että tietyistä aiheista puhuttaessa tietyn tunteen omistajuudesta pyritään ottamaan etäisyyttä, kun taas toisista aiheista puhuttaessa ajatellaan olevan sopivampaa positioida itsensä suoraan tunteen kokijaksi. Kuitenkin samalla tutkimukseni osoittaa, kuinka sukupuolittuneiden uskomusten vastaisesti pojat ilmaisevat myös negatiivisia internalisoivia tunteita, joita ahdistus, huoli ja pelko kaikki osaltaan edustavat. Lisäksi tutkimukseni tuo maskuliinisuutta ja tunteita käsittelevään keskusteluun institutionaalisen vuorovaikutuksen erityispiirteiden vaikutuksen.