Browsing by Subject "instituutiot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 23
  • Wichmann, Ira Anna Katariina (Helsingfors universitet, 2011)
    Modern-day economics is increasingly biased towards believing that institutions matter for growth, an argument that has been further enforced by the recent economic crisis. There is also a wide consensus on what these growth-promoting institutions should look like, and countries are periodically ranked depending on how their institutional structure compares with the best-practice institutions, mostly in place in the developing world. In this paper, it is argued that 'non-desirable' or 'second-best' institutions can be beneficial for fostering investment and thus providing a starting point for sustained growth, and that what matters is the appropriateness of institutions to the economy’s distance to the frontier or current phase of development. Anecdotal evidence from Japan and South-Korea is used as a motivation for studying the subject and a model is presented to describe this phenomenon. In the model, the rigidity or non-rigidity of the institutions is described by entrepreneurial selection. It is assumed that entrepreneurs are the ones taking part in the imitation and innovation of technologies, and that decisions on whether or not their projects are refinanced comes from capitalists. The capitalists in turn have no entrepreneurial skills and act merely as financers of projects. The model has two periods, and two kinds of entrepreneurs: those with high skills and those with low skills. The society’s choice of whether an imitation or innovation – based strategy is chosen is modeled as the trade-off between refinancing a low-skill entrepreneur or investing in the selection of the entrepreneurs resulting in a larger fraction of high-skill entrepreneurs with the ability to innovate but less total investment. Finally, a real-world example from India is presented as an initial attempt to test the theory. The data from the example is not included in this paper. It is noted that the model may be lacking explanatory power due to difficulties in testing the predictions, but that this should not be seen as a reason to disregard the theory – the solution might lie in developing better tools, not better just better theories. The conclusion presented is that institutions do matter. There is no one-size-fits-all-solution when it comes to institutional arrangements in different countries, and developing countries should be given space to develop their own institutional structures that cater to their specific needs.
  • Walta, Veikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    The determinants of FDI have been a topic of interest in economics since the 1980s and this paper aims to contribute to this field. This study aims to measure how associated FDI is with the political risk as well as to see the extent of this relationship in Turkey in the years 1996–2017. The political risk is measured as a change in indexes that are provided by the World Bank, Freedom House, and Transparency International. These political indicators are Political Rights, Civil Liberties, the Corruption Perceptions Index, Regulatory Quality, Voice and Accountability, Rule of Law, Government Effectiveness, Control of Corruption, and Political Stability. The earlier literature on FDI and political risks is mostly empirical and there has not been much theoretical research. Chakrabarti analyzed the past studies on FDI and its determinants in 2001 and found out that in the earlier research, almost every explanatory variable of FDI except the market size was sensitive to small changes in the conditioning information set, casting doubt on the robustness of the results. There have also been conducted studies that address political risk or equivalent concepts. The 2005 research of Busse and Hefeker had the same topic as this paper but their data consisted of many countries and they employed two different panel models. One was a fixed-effects panel analysis while the other utilized a generalized method of moments estimator. I selected three model specifications for the time-series regression analysis. All three specifications have market size as a control variable and the other two also have the economy’s growth rate and trade openness. The third has the inflation rate as the final control variable. The data have a small number of observations which limits the options available for the empirical part of the study. Out of the nine political indicators, Regulatory Quality is the only political indicator that is not associated with FDI, while the results on the Corruption Perceptions Index and Control of Corruption are inconclusive. The rest six are associated with FDI. The Rule of Law index has the highest estimated coefficient value of the World Bank indicators and the Political Rights index has the highest estimated coefficient value of the Freedom House’s indicators.
  • Kettunen, Marko T. (2007)
    Pohdin tutkielmassani tarvehierarkkisten hyvinvoinnin ulottuvuuksien ja sosiaalisten instituutioiden laadun välisen korrespondenssin mahdollisuutta. Tarkastelen tarpeiden ja instituutioiden välistä yhteyttä tuottamalla aikaisempiin teorioihin perustuvan synteettisen rekonstruktion. Rekonstruktion avulla analysoin hypoteesia, jonka mukaan sosiaalisissa instituutioissa vaihteleva regulatiivisuuden määrä ja laatu muotoutuvat vastaamaan tarpeiden asemaa tarvehierarkkisissa selitysmalleissa. Asetan rekonstruktiossani rinnakkain kaksi tutkimustraditiota: instituutiotutkimuksen ja inhimillisten tarpeiden tutkimuksen. Suhteutan toisiinsa Richard W. Scottin määrittelemät instituutioiden ulottuvuudet ja Erik Allardtin Maslowin tarvehierarkiaa mukailevan hyvinvoinnin ulottuvuuksien kolmijaon. Hypoteesini on, että instituutioiden regulatiivisuuden laatu ja muoto määräytyvät sen mukaan, millä tavoin toiminta on kytkeytynyt tarvehierarkkisiin hyvinvoinnin ulottuvuuksiin. Tutkielmani metateoriana hyödynnän Roy Bhaskarin nimen alle kytkeytyvää yhteiskuntafilosofista suuntausta kriittinen realismi. Kriittisen realismin edustaman näkemyksen mukaan yhteiskunnan toimintaa ohjaavat mekanismit, joilla on kausaalista voimaa, vaikka kausaliteetit eivät välttämättä ole empiirisesti havaittavissa. Käytän teoreettisen rekonstruktioni empiirisinä havainnollistajina kahta instituutioituneen toiminnan muotoa: yksinlaulu ja pukeutuminen. Illustraatioiden valinnan peruste on niiden kulttuurinen yleisyys, historiallinen ajattomuus ja näistä seuraava toimintojen ymmärrettävyys. Illustraatioiden avulla analysoin ja havainnollistan tarpeiden tyydyttämiseen tähtäävän toiminnan ja instituutioiden välistä korrespondenssia. Teoreettisen tutkielmani yksinkertaiset perustulokset ovat hyväksyttävissä: mitä olennaisempi tarve on ihmiselämän jatkuvuuden kannalta, sitä voimakkaampi ja kattavampi on toiminnan ehtojen määrittelyn tarve. Sosiaalisten instituutioiden toimintaperiaatteet muotoutuvat toiminnan kestäessä vastaamaan inhimillisiä tarpeita.
  • Moilanen, Fanni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sustainability transitions literature addresses societal challenges relating to sustainability and offers alternative visions as solutions. Transition of the energy system is central in mitigating climate change and attaining sustainability. District heating is a fundamental part of the Finnish energy system, and the majority of heat is produced with fossil fuels. This case study investigates the low temperature and two-way district heating experiment of Skanssi in Turku. Transitions evolve from local experiments i.e. niche innovations, which propose visions of sustainable alternatives. The implementation and diffusion of these alternatives is challenged by various hindrances, such as institutionalized practices. The aim of the study is to investigate the district heating experiment of Skanssi by utilizing sustainability transition literature. In addition, the study examines the institutions that hampered the implementation of the local niche innovation. The research data was collected by interviewing the central actors related to the development and implementation of the local district heating experiment. The interview data was analyzed using theory-guided content analysis. Internet based material of the case was utilized as secondary data. The local district heating experiment was initiated by the regional energy company in cooperation with the city of Turku. The experiment was expected to decrease greenhouse gas emissions and to provide decentralized heat production in the Skanssi area. The implementation of the experiment had halted in 2018, and a two-way heating system had not been realized. Slow construction of the houses in the area hindered the implementation of the experiment. In addition various regulative, normative and cultural-cognitive institutions effected the planning and implementation of the experiment. The lack of regulation concerning two-way heating systems increased uncertainty around the experiment. Furthermore, the experiment did not suit the practices, roles and interests of both the inhabitants and housing developers. The findings show that two-way district heating systems are still highly uncommon, and thus their implementation is inert and uncertain. After the data collection of this study there have been changes in the district heat sector, which may have influenced the development of the experiment in Skanssi. Since local experiments are essential in advancing the energy transition, it would be important to continue implementation of the local district heating experiment.
  • Lampinen, Heta (Helsingin yliopisto, 2021)
    Jäämeren rata -hanke on suunnitteilla oleva rautatiehanke, jonka tarkoituksena on rakentaa junarata Suomen Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen. Hanke on aiheuttanut merkittävän maankäyttökonfliktin Saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välille, sillä rata kulkisi toteutuessaan Saamenmaan läpi. Tässä tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan konfliktin osapuolten rationaliteetteja maan käytön oikeutukselle. Tutkielman keskeinen teoreettinen näkökulma nojaa yhteismaan ongelmana tunnettuun tutkimuskenttään. Yhteismaan ongelman lisäksi tutkimus paikantuu kolonialismista, instituutioiden välisistä valta-suhteista sekä valtion ja alkuperäiskansojen välisistä kiistoista nousevaan tutkimuskirjallisuuteen. Tutkielma on tapaustutkimus, jonka empiirinen aineisto koostuu Jäämeren rata -hankkeen LVM47:00/2018 hankeaineistosta sekä Liikenne- ja viestintäministeriön ja Saamelaiskäräjien välisistä neuvotteluasiakirjoista. Aineisto analysoitiin kaksitasoisella sisällönanalyysilla, jossa tarkasteltiin valtion ja Saamelaiskäräjien hankkeen maankäytölle annettujen perustelun eroja, sekä niiden tilallisia ja ajallisia ulottuvuuksia. Lisäksi tarkasteltiin rationaliteettien suhdetta alueen sosio-kulttuuriseen kontekstin. Viimeiseksi analyysissa paneuduttiin siihen, miten valtion ja Saamelaiskäräjien välinen valta-suhde ilmenee hankeprosessissa. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaitaan, että osapuolten esitetyt rationaliteetit hankkeen maankäytön oikeutuksesta eroavat toisistaan merkittävästi. Suomen valtion näkökulmasta ratahanke on aluekehityksen vauhdittaja, jota perustellaan tulevaisuuden taloudellisilla mahdollisuuksilla. Valtion suhtautuu saamelaisiin yhtenä sidosryhmänä muiden joukossa, ja nimittää aluetta mm. logistiseksi periferiaksi. Saamelaiskäräjät puolestaan argumentoi radan olevan lainvastainen ja valtion toimien olevan luonteeltaan kolonialistisia. Valtasuhteiden tarkastelu osoittaa myös, että saamelaisten todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat hankkeessa olemattomat. Havainnot tukevat aikaisempia tutkimuskirjallisuudessa esiintyneitä löydöksiä alkuperäiskansojen ja asuttajavaltioiden välisten maankäyttökonfliktien epätasa-arvoisesta luonteesta.
  • Kangas, Riikka (2008)
    Globalisaatioprosessin negatiivisena tuloksena pidetään usein resurssien epätasaisesta jakautumisesta aiheutuvaa taloudellista epätasa-arvoisuutta. Tässä yhteydessä globaalissa taloudessa toimivien kansainvälisten instituutioiden rooli on noussut yhdeksi globalisaation keskeisimmistä kysymyksistä. Yksiselitteistä vastausta siihen, mikä kansainvälisten instituutioiden paikka on maailmanpolitiikan järjestelmässä, ei keskustelussa ole voitu antaa. Sen kuluessa on kuitenkin kysytty, voidaanko kansainvälisiä instituutioita pitää itsenäisinä moraalisina toimijoina ja siten myös vastuullisina omista teoistaan. Tämä on myös pro graduni keskeinen tutkimuskysymys. Moraalista vastuuta ja tekojen oikeudenmukaisuutta on tutkittu laajalti yksilön ja valtion näkökulmasta. Sen sijaan näiden kysymysten tarkastelu kollektiivisten toimijoiden yhteydessä on kansainvälisten suhteiden teorianmuodostuksessa ollut huomattavan vähäistä. Pro gradun teoreettinen viitekehys rakentuu Toni Erskinen, Andras Szigetin ja Onora O'Neillin kollektiivista toimijuutta ja normatiivisia kysymyksiä tarkastelevien teorioiden varaan. Teoreetikkoja yhdistävä piirre on se, että he lähtevät oikeudenmukaisuusanalyyseissaan liikkeelle aktuaalisesta eivätkä hypoteettisesta tilanteesta kansainvälisessä kontekstissa. Näiden avulla tutkielmassa tarkastellaan kollektiivisen toimijuuden ideaa ja moraalisen vastuun ulottuvuuksia ja erityisesti sitä, missä määrin instituutioilla voidaan nähdä olevan itsenäinen asema ja moraalinen vastuu omista päätöksistään globalisaatioprosessissa. Teoreettisena kategoriana oikeudenmukaisuus asettuu abstraktille tasolle. Tästä huolimatta oikeudenmukaisuutta koskevasta teoriasta tulee voida tehdä riittävät johtopäätökset myös käytännön tasolla. Käytännön tasoa kuvaamaan tutkielmassa on valittu Maailmankauppajärjestö, WTO. Oikeudenmukaisuuskeskustelun konkretisoiminen suhteessa yhteen keskeiseen kansainvälisen areenan toimijaan on välttämätöntä yksinomaan jo siksi, että vasta näin menetellen on mahdollista pohtia sitä, mitä mahdollisuuksia oikeudenmukaisuuslähtöinen analyysi voi tarjota globalisaation hallinnalle. Tutkimuksen yksi keskeinen havainto on se, että kollektiivisen toimijuuden tiettyjen ehtojen täyttyessä moraalisen vastuun voidaan katsoa siirtyvän kollektiiviselle toimijalle "itselleen". Instituutioiden käsittämisen tärkeys moraalisina toimijoina on läheisesti sidoksissa kysymykseen niiden synnystä. Tutkielmassa perustellaan kanta, jonka mukaan käsitys kollektiivisista toimijoista itsenäisinä moraalisina toimijoina ei ole ainoastaan toiveajattelua kansainvälisten suhteiden teorioissa ja käytännössä.
  • Turunen, Maija (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (5)
  • Ketomäki, Liisa (2008)
    Tutkimus analysoi Suomen klassisen musiikin institutionalisoitumista ja sen aiheuttaneita tekijöitä. Klassisella musiikilla tutkimuksessa tarkoitetaan länsimaissa renessanssista alkanutta ja yhä jatkuvaa musiikin sävellys- ja esitystapaa. Klassisen musiikin institutionalisoituminen merkitsee tämän musiikin yhteiskunnassamme saamaa arvostettua asemaa. Klassisen musiikin arvostus ilmenee yleisön myönteisissä asenteissa ja käyttäytymisessä sekä näkyy yhteiskunnan kulttuuripolitiikassa ja klassiselle musiikille osoitetuissa tukitoimenpiteissä. Laadukas musiikkielämä edellyttää musiikin vahvaa institutionalisoitumista. Mitä institutionalisoituneempi klassisen musiikin kulttuurimme on, sitä enemmän sen on mahdollista edelleen kehittyä. Suomalaisen klassisen musiikin institutionalisoitumisen aste on nykyään suuri. Klassisen musiikin institutionalisoituminen on vilkastuttanut ja monipuolistanut musiikkielämäämme. Musiikkia harrastetaan lisääntyvässä määrin, ja musiikkitilaisuudet keräävät kuulijoita. Musiikin harrastajien sankasta joukosta erottuvat musiikilliset lahjakkuudet, joista etevimmät ovat nousseet kansainvälisiksi kuuluisuuksiksi suurten oopperatalojen solisteina ja valio-orkestereiden kapellimestareina. Varsinkin nykyisin institutionalisoitumiseen vaikuttaa myönteisesti musiikkialan toimijoiden tason ohella näiden toimijoiden julkisuudessa olo sinänsä. Julkisuuteen päästään tason ansiosta ja julkisuudessa pysytään vain, jos tasoa pidetään yllä. Silti yleisesti saatetaan ajatella, että julkisuudessa olo sinällään merkitsee samalla myös tasokkuutta. Klassisen musiikin institutionalisoituminen on tapahtunut musiikki-instituutioiden vaikutuksesta. Musiikki-instituutiot ovat musiikin alalla toimivia laitoksia, yhteisöjä ja kokoonpanoja. Tutkimus jakaa musiikki-instituutiot kronologisesti kahteen pääryhmään: aikaisempiin ja nykyisiin. Aikaisemmat musiikki-instituutiot ovat saattaneet institutionalisoitumisen liikkeelle 1830-luvulla. Merkittäviä aikaisemmista musiikki-instituutiostamme olivat 1860-luvulla toimintansa aloittaneet seminaari- ja kansakoululaitos, joiden ansiosta musiikkikulttuuri rupesi leviämään. Musiikki liittyi kiinteästi myös kansalliseen heräämiseen. Nykyinen korkea klassisen musiikkimme institutionalisoitumistaso johtuu kuitenkin nykyisistä musiikki-instituutioistamme, jotka tutkimus jakaa kolmeen alaryhmään: kouluttaviin, esittäviin ja taltioiviin. Kouluttavat musiikki-instituutiot kasvattavat uusia sukupolvia musiikillisesti sekä harjoittavat tutkimusta. Kouluttavien musiikki-instituutioiden toiminnassa näkyy etenkin Sibelius-Akatemian osuus institutionalisoitumisen syventäjänä. Esittävät musiikki-instituutiot vaikuttavat musiikin esitystilanteissa. Taltioivat musiikki-instituutiot huolehtivat hyödynnettäviksi tarkoitetuista musiikkidokumenteista. Tutkimus toteaa Yleisradion merkityksen taltioinnin ohella kuulijoidensa musiikkikasvattajana. Musiikki-instituutioista muodostuu organisaatiokenttä, jonka kiinteys riippuu sekä instituutioista itsestään että ympäristöstä. Organisaatiokentän kulloinenkin kiinteys vaikuttaa klassisen musiikin institutionalisoitumisprosessiin sitä heikentäen, samana pysyttäen tai vahvistaen. Suomen nykyiset klassisen musiikin instituutiot toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa monin tavoin, joten klassisen musiikin organisaatiokenttä on kiinteä. Viime aikoina ovat eräät toiset musiikin lajit terävöittäneet toimintaansa musiikki-instituutioissamme, mikä saattaa ajan mittaan tuntua myös Suomen musiikin organisaatiokentässä ja vaikuttaa klassisen musiikin asemaan siinä. Institutionalisoitumisprosessin analyysissaan tutkimus soveltaa uusinstitutionalistisen tutkimussuunnan teorioita. Analyysin teon keskeiset käsitteet musiikki-instituutio ja organisaatiokenttä ovat uusinstitutionalistisen tutkimussuunnan käsitteistöä. Tärkeimmät käytetyt lähteet käsittelevät institutionalisoitumisen teoriaa sekä musiikki-instituutioiden kehittymistä. Mainittakoon seuraavat: DiMaggio & Powell 1983, Halila 1949a, Huttunen 2002, Pajamo 2007, Powell & DiMaggio (eds.) 1991, Scott 1995.
  • Törrönen, Maritta (Yliopistopaino, 1999)
  • Haapiainen, Jarkko (2008)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää syitä siihen, miksi luonnonvaroiltaan rikkaat valtiot ovat perinteisesti kärsineet vaatimattomasta talouskasvusta. Tutkimuksen pääpaino on systemaattisen edun tavoittelun vaikutuksissa talouskasvuun, sekä instituutioiden laadun merkityksessä. Tutkimukseen sisältyy sekä teoreettinen osio että empiiristä tilastotietoa. Tutkielman teoreettisessa osassa esitellään kaksi alan keskeistä tutkimusta. Ensimmäinen malli käsittelee luonnonvaroihin liittyvän systemaattisen edun tavoittelun vaikutusta valtion talouskasvuun ja hyvinvointiin. Mallin on esitellyt Ragnar Torvik (2002). Mallin mukaan yhteiskunnassa toimii ryhmittymiä, jotka tavoittelevat etua mittavista luonnonvaroista juuri systemaattista etua tavoittelemalla. He eivät osallistu pitkäkestoiseen tuotantoon. Malli osoittaa, että luonnonvarojen lisääntyessä osa modernin tuotantotekniikan yrittäjistä siirtyy systemaattisen edun tavoitteluun. Tämä laskee kokonaistuloa ja hyvinvointia. Mallin laajennuksissa käsitellään asia myös avoimen talouden kannalta, sekä endogeenisen veroasteen kannalta. Tutkielman toinen päämalli käsittelee instituutioiden laadun vaikutusta luonnonvaroista saatavien tulojen jakautumiseen. Mallin ovat laatineet Mehlum, Moene ja Torvik (2006). Keskeisenä ajatuksena on, että instituutiot voivat olla joko yritystoimintaa tukevia, tai tukea systemaattisen edun tavoittelua. Ensimmäisessä tapauksessa valtion saa maksimaalisen hyödyn luonnonvaroistaan, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa valtion talouskasvu on hidasta ja luonnonvarojen kirous pääsee vallalle. Mehlumin ym. (2006) tutkimuksessa asiaa tutkittiin myös empiirisesti. Tutkimus osoitti, että resurssien kirousta esiintyy vähemmän valtioissa, joiden instituutiot ovat tasoltaan laadukkaita. Tutkielmassa käsitellään myös muita alan tutkimuksia, kuten Ola Olssonin tutkimusta luonnonvarojen aiheuttamista sosiaalisista jännitteistä (2007). Pääpaino on kuitenkin yllä mainituissa tutkimuksissa. Käytännön esimerkkeinä tutkielmassa esitellään Nigerian ja Persianlahden yhteistyöalueen (GCC) maiden talouskasvua viime vuosina. Ym. teorioita pyritään näin soveltamaan käytännössä. Luonnonvarojen kiroukseen on olemassa useita syitä. Tutkielman lopputulos on, että systemaattisen edun tavoittelu ja instituutioiden laatu on yksi erittäin keskeinen tekijä. Tälle argumentille löytyy tukea myös empiirisestä tutkimuksesta. Tärkeimmät lähteet: Torvik, R., (2002): Natural Resources, Rent Seeking and Welfare. Journal of Development Economics vol. 67, 455–470. Mehlum, H., Moene, K., Torvik, R. (2006: Institutions and the Resource Curse. The Economic Journal 116, 1–20.
  • Kivinen, Iiro-Artturi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielma paneutuu amerikkalaisen yhteiskuntakriitikon Noam Chomskyn yhteiskuntateorian sosiologiseen merkitykseen. Tarkastelutapana on käsiteanalyysi, jolloin tutkimusotteen tarkoituksena on käsitejärjestelmien konstruointi. Chomskyn käsitteet tulevat jäsennetyiksi, tehdään ymmärrettäväksi niihin liitettyjä merkityksiä ja selkeytetään niiden suhdetta lähikäsitteisiin. Chomskyn yhteiskuntatieteellisiä käsitteitä eritellään yhdenmukaisen määrittelyn tai ymmärryksen löytämiseksi ja arvioidaan niitä nyky-yhteiskuntatieteen valossa. Noam Chomskya pidetään yhtenä merkittävimpänä viime vuosisadan teoreettisen kielitieteen kehittäjänä. Filosofina Chomsky edustaa rationalismia ja tiedekäsityksessään hän vaatii käsitteellistä selkeyttä ja empiiristä testattavuutta. Hänen merkityksensä kuitenkin ylittää oman tieteenalan rajat. Sosiologiassa Chomsky vaikutti merkittävällä tavalla Talcott Parsonsin myöhäisvaiheen teorian kehittelyyn. Chomsky on toiminut yhtenä näkyvimmistä Yhdysvaltain ulkopolitiikan ja kansainvälisen roolin kriitikkona jo Korean sodan ajoista lähtien. Chomskyn yhteiskuntakritiikki kohdistuu sekä kapitalismiin että neuvostotyyppiseen sosialismiin. Chomskyn positiivinen ohjelma perustuu anarkosyndikalistiseen traditioon. Chomskylle kaupallinen moderni yhteiskunta on eräänlainen yhteiskunnan syntiinlankeemus, jossa ihmisyksilön historia erkanee ihmislajin historiasta. Samankaltainen universaaleista eettisistä periaatteista vieraantuminen leimaa valtiososialismia. Chomskyn yhteiskuntateoriassa ihmislajin universaalit eettiset periaatteet ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus, eli itse asiassa Ranskan vallankumouksen periaatteet. Chomsky antaa näille ajatuksille kuitenkin omintakeisen sisällön, joka poikkeaa niin perinteisestä liberalismista kuin vasemmistolaisista valtavirtasuuntauksista. Chomsky edustaa anarkosyndikalistista traditiota tai, kuten hän itse sanoo, libertaarista sosialismia. Chomsky on paitsi ihailtu, myös kaikkein kiistellyimpiä intellektuelleja. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että jos halutaan kritisoida Chomskya tulisi kritiikin kohdistua yhtäältä anarkistiseen valtiokäsitykseen ja toisaalta syndikalistiseen ihannekuvaan ammattiyhdistysliikkeestä. Chomskyn ajattelun yhteiskuntatieteelliset komponentit: valtiokäsitys ja luokkakäsitys ovat niitä kohtia Chomskyn ajattelussa, joissa on voimakas yhteiskuntatieteellinen lataus. Näissä kohdin Chomskyn ajattelu näyttää olevan myös haavoittumaisimmillaan. Chomskyn yhteiskuntateoriaan sisältyy joitakin marxilaisuuden aineksia, mutta hän ei ole mikään Marx-eksegeetikko. Hän pitää marxilais-leniniläistä filosofiaa yhtä tyhjänä kuin postmoderneja virtauksia. Chomskyn sitoutuessa analyyttiseen filosofiaan hänellä voisi olla hedelmällinen yhteys analyyttiseen marxismiin, erityisesti keskusteltaessa niin sanotuista reaalisista utopioista. Chomskylla on kuitenkin aika vähän sanottavaa konkreettisista kapitalismin vaihtoehdoista. Chomskyn kritiikki sosiologiaa kohtaan ei kohdistu sosiologian perusteorioihin vaan pikemminkin sosiologien eetokseen. Kritiikin ytimessä on ajatus, että intellektuellit välttelevät perustavien yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyä ja pääsääntöisesti oman yhteiskuntansa kritiikkiä. Vaikka Chomskyn tarjoama vaihtoehtoinen yhteiskuntamalli saattaa olla pikemminkin abstrakti kuin konkreettinen utopia, niin hänen tinkimätön eetoksensa on vähintään haaste sosiologiselle mielikuvitukselle. Sosiologisesta traditiosta Chomskyn ajattelu onkin lähellä C. Wright Millsin kritiikkiä eliitin valtaa vastaan. Se muistuttaa Millsin vaatimusta kääntää yksilölliset kysymykset yhteiskunnallisiksi ja rikkoa akateemisten instituutioiden rajoitukset.
  • Aho, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Luottamus on tärkeää koko yhteiskuntaa ajatellen. On hyvin oleellista, että ihmiset luottavat instituutioihin ja niiden toimintaan, sillä ihmisten elämä olisi turvatonta ja epävarmaa, jos he eivät luottaisi yhteiskunnan instituutioiden kykyyn tai tahtoon hoitaa niille asetettuja velvollisuuksia ja tehtäviä. Suomessa kansalaisten luottamus instituutioihin on perinteisesti ollut hyvin korkeaa. Erityisen luottavaisia ihmiset ovat olleet turvallisuusinstituutioiden eli puolustusvoimien sekä poliisin toimintaan. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu nuorten 18-19 vuotiaiden luottamusta puolustusvoimiin. Luottamus puolustusvoimiin on Suomessa Euroopan korkeinta, mikä tarjosi tutkielmalle mielenkiintoisen kehyksen. Luottamusta puolustusvoimiin on aikaisemmin lähestytty lähinnä mielipidetutkimusten ja selvitysten pohjalta, joiden lähtökohtana on ollut ainoastaan yksi kysymys: ”Luotatko puolustusvoimiin”. Luottamus on kuitenkin luonteeltaan niin abstrakti ja moniuloitteinen käsite, että sen tutkiminen ainoastaan yhden kysymyksen avulla on kyseenalaista. Tässä tutkielmassa onkin pyritty menemään tuota yhtä kysymystä syvemmälle ja selvittämään mitkä tekijät vaikuttavat luottamuksen rakentumiseen ja minkä suhteen nuoret luottavat tai eivät luota puolustuvoimiin sekä miten luottamus käsitteenä koetaan. Tutkielman menetelmä on laadullinen ja aineistonkeruumenetelminä käytettiin lomakehaastattelua sekä ryhmäkeskustelua. Ryhmäkeskusteluja järjestettiin yhteensä neljä, joista jokaiseen osallistui viisi nuorta. Viikkoa ennen ryhmäkeskusteluja, osallistuille jaettiin täytettäväksi kyselylomake, joka johdatteli aiheeseen ja toimi keskustelujen pohjana. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Luottamus näyttäisi aineiston analyysin perusteella kohdentuvan kolmeen eri kategoriaan, jotka ovat: luottamus Suomen puolustuskykyyn, luottamus puolustusvoimien toiminnan asianmukaisuuteen ja tehokkuuteen sekä luottamus puolustusvoimiin tasapuolisen, yhdenvertaisen ja turvallisen palvelusympäristön takaajana. Luottamuksen rakentumiseen vaikuttavat puolustusvoimien oman toiminnan lisäksi yksilötasolla ja yhteiskunnan tasolla tapahtuvat tekijät. Nämä kolme tasoa eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä vaan tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Luottamus puolustusvoimiin näyttäisi olevan subjektiivinen ja kontekstista riippuva käsite, joka saa uusia merkityksiä yksilön elämäntilanteesta, iästä sekä turvallisuustilanteesta riippuen. Luottamus nähdään usein myös lähes itsestäänselvyytenä, jolloin tietoista arviointia luottamuksesta ei pidetä tarpeellisena.
  • Kärkkäinen, Anna-Maija (2001)
    Tutkimuksessa käsitellään perustuslaillisen federalismin lähtökohtia, erityispiirteitä ja ongelmia Venäjällä viimeisen vuosikymmenen aikana. Työn tutkimuskohteena ovat Venäjän federaation vuonna 1993 säädetty perustuslaki ja maassa toteutetut institutionaaliset ratkaisut. Työssä tarkastellaan sitä, millainen venäläisen federalismin malli on, miten se vastaa länsimaisen federalismin teorian ideaalimallia ja minkälaisia yhtäläisyyksiä ja eroja sillä on muihin liittovaltioihin. Lisäksi selvitetään, miten Neuvostoliiton federalistinen perintö vaikuttaa liittovaltiomallin toteutumiseen Venäjällä. Teoreettisena lähestymismallina työssä käytetään länsimaista federalismin teoriaa ja siitä muotoiltuja federalismin peruskriteereitä. Ensisijainen kriteeri on perustuslaissa määritelty vallan jako liittovaltiossa keskushallinnon ja osavaltioiden välillä sekä vallan desentralisaatio keskushallinnolta aluehallinnolle. Toissijaisia kriteerejä ovat lainsäädäntöelimen kaksikamarisuus, perustuslain kirjallinen ja jäykkä muoto, tuomiovallan rooli lainsäädäntövallan valvojana sekä itsenäinen ja vahva keskuspankki. Ideaalimallissa federalismin toissijaisten kriteerien avulla turvataan alueellisen hallinnon toimivuus, liittovaltion jäsenten tasa-arvoisuus sekä vähemmistöjen oikeuksien toteutuminen. Aineistona työssä on käytetty kirjallisia ja suullisia lähteitä, federalismia käsittelevässä osassa etenkin Arend Lijphartin teosta Patterns of Democracy. Venäjän liittovaltiomallia tarkasteltaessa taustalla vaikuttavat Neuvostoliiton hallinnolliset rakenteet. Työssä käsitellään Venäjän tilannetta neuvostoliittolaisen keinotekoisen federalismin mallin ja länsimaisen federalismin ideaalin välissä. Venäjän institutionaalisista uudistuksista huolimatta Neuvostoliiton painolastit vaikuttavat yhä muutosten toteutumiseen ja hidastavat niitä. Lisäksi venäläinen hallintokulttuuri on perinteisesti korostanut vallan keskittämistä ja valtiojohtajan auktoriteettia. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että niin Neuvostoliiton hallintorakenteet kuin historialliset hallintoperiaatteetkin heikentävät federalismin käytännön toimivuutta Venäjällä. Työn perusteella voidaan todeta, että perustuslaillisten ratkaisujen osalta Venäjä muistuttaa sekä länsimaisen federalismin ideaalimallia että muita liittovaltioita: Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Australiaa. Liittovaltiomallin käytännön toteutuksen osalta Venäjä kuitenkin poikkeaa näistä hyvin paljon. Erot muihin valtioihin voidaan suurelta osin selittää erilaisilla lähtökohdilla. Suurin ero länsimaiseen, vapaaehtoisuutta korostavaan federalismiin on se, että Venäjän liittovaltiomalli perustuu valtapoliittisille realiteeteille ja valtio kokee uhkanaan alueen hajoamisen. Perustuslaki antaa kuitenkin Venäjälle hyvät lähtökohdat toimia modernina, demokraattisena liittovaltiona.
  • Turtonen, Arttu (Helsingin yliopisto, 2019)
    This thesis examines public procurement of innovation and its operationalization in the Finnish public health care sector. Public procure-ment is currently recognized as a suitable instrument to foster innovation and it is thus widely recognized as a tool for demand-driven innovation policies. By recognizing this political interest and the lack of established academic research about public procurement of innova-tion, the primary objective of this thesis is to add knowledge about the practices of public procurement of innovation. This thesis examines a single case study in which the Kuopio University Hospital’s pharmacy service unit procured a comprehensive solution for pharmacy auto-mation. The perspective of institutional approach is adopted in order to find out how organization-specific, endogenous institutions affect the conditions and the results of a public procurement of innovation. This thesis is set to answer how the procurement of the pharmacy service automation in Kuopio University Hospital was implemented and how endogenous institutions affected the outcome of the procurement process. This thesis is a qualitative research of a case study. The empirical data of this study consist of elite interviews and relevant documentation. Qualitative content analysis is applied in order to examine the empirical data and it utilizes the theoretical framework of public procurement of innovation and endogenous institutions respectively in order to provide suitable classifications for the results. The classifications provide a comprehensive description of the procurement project and endogenous institutional factors that affected the outcome of the procurement. The results indicate that the Kuopio University Hospital’s pharmacy service unit initiated a public procurement of innovation due to an intrinsic need to improve its patient safety and the efficiency of its pharmacy supply processes. The implementation of the project included innovation-friendly procurement practices that enabled development of an innovative solution. Multiple products were developed and com-mercialized as a result of the procurement. All of the products included elements of radical innovation. Utilizing the new pharmacy supply system, the Kuopio University Hospital’s pharmacy supply service has increased its efficiency and safety. The challenges identified re-garding the effects of the procurement related to the difficulty of measuring the real productivity of the new system. The procurement also had direct effects for the supplier as multiple products were developed and commercialized in the process. In addition, the procurement opened new markets for the company. The key findings of this thesis indicate that public procurement can spur innovation even if it is not the primary goal of the procurement. The Kuopio University Hospital case points out the importance of multi-professional collaboration and trust as crucial factors in public procure-ment of innovation practices. The perspective of institutional approach also proved to be a suitable theoretical framework in examining the conditions that could affect the success or the hindrances of the public procurement of innovation implementation.
  • Mankki, Sarianna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Päästökauppaa pidetään kustannustehokkaana tapana torjua ilmastonmuutosta, joten sen suosio on vuosi vuodelta kasvanut. Yli 100 maata on ilmoittanut Pariisin ilmastosopimuksen sihteeristölle käyttävänsä tai aikovansa käyttää hiilen hinnoittelua ilmastotavoitteidensa saavuttamiseksi. Samalla globaalien päästömarkkinoiden instituutiot ovat muotoutumassa uudelleen, kun siirrytään Kioton pöytäkirjan markkinamekanismeista Pariisin ilmastosopimukseen. Tutkielman tavoite on vastata kysymykseen, miten globaalien päästömarkkinoiden arkkitehtuuri on rakentunut, miten se mahdollisesti kehittyy Pariisin sopimuksen myötä ja mitä merkitystä kehityksellä on ilmastonmuutoksen globaalin hallinnan kannalta. Tutkielmassa kartoitetaan päästökaupan globaalin hallinnan arkkitehtuuri ja analysoidaan sitä institutionaalisen fragmentaation viitekehyksen kautta. Aineisto koostuu merkittävimmistä päästömarkkinaa sääntelevistä ja markkinoita edistävistä instituutioista, jotka on koostettu tutkimuskirjallisuuden, tietokantojen ja päästömarkkinoita seuraavien organisaatioiden raporttien pohjalta. Aineistossa on tunnistettu 47 olennaista instituutiota, joista koostuvaa arkkitehtuuria jäsennetään kaavioin ja kuvin. Fragmentaation teorian avulla tunnistetaan arkkitehtuurissa esiintyviä synergian, yhteistyön ja konfliktin elementtejä sekä arvioidaan, onko arkkitehtuuri kehittymässä kohti suurempaa fragmentaatiota vai koheesiota. Tutkielman hypoteesi on, että Pariisin sopimuksen ja päästömarkkinoiden yhdentymisen myötä koheesio lisääntyisi. Kartoituksen perusteella päästömarkkinoiden sääntelyssä ja edistämisessä on mukana instituutioita niin kansainvälisellä, ylikansallisella, kansallisella kuin aluehallintojen tasolla. Kehitykseen vaikuttavat kansainväliset ja transnationaaliset toimijat valtioiden yhteistyöfoorumeista ja kansainvälisistä järjestöistä yrityksiin, kansalaisjärjestöihin ja tutkijoihin. Instituutioiden määrä on kasvanut erityisesti 2010-luvulla niin virallisten päästökauppajärjestelmien kuin kansainvälisen ja transnationaalisen yhteistyön osalta. Yhteistyön kasvu, uusien instituutioiden valmistelu ja Pariisin sopimuksen sääntely viittaavat siihen, että päästökauppa tulee lisääntymään globaalisti lähivuosina. Analyysin perusteella päästömarkkinoiden globaali hallinta on keskellä murrosta, jonka myötä arkkitehtuuri voi kehittyä joko fragmentoituneempaan tai koherentimpaan suuntaan. Tutkielmassa tunnistetaan tekijöitä, jotka voivat viedä arkkitehtuuria kohti synergiaa ja parempia tuloksia. Enemmän tunnistetaan kuitenkin riskejä, joiden myötä ristiriidat, päällekkäisyydet ja toimivaltakiistat instituutioiden välillä saattavat kasvaa. Analyysi osoittaa siis hypoteesin osittain vääräksi. Mikäli päästökaupan sääntely Pariisin sopimuksessa muodostuu vahvaksi, voi kansainvälinen ja transnationaalinen yhteistyö päästömarkkinoilla toimia hyvin. Vaikeudet sopia päästömarkkinoita käsittelevän artikla 6:n sisällöstä ja näköpiirissä olevat ristiriidat muiden kansainvälisten instituutioiden kanssa viittaavat kuitenkin siihen, että lisääntyvien konfliktien mahdollisuus on merkittävä. Päästömarkkinainstituutioiden koordinaatiolle on merkittävä tarve, jotta voidaan varmistaa luotettava päästölaskenta, todelliset päästövähennykset ja instituutioiden toimiva yhteispeli.
  • Kumpunen, Raakel (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassa ”Riippumattoman organisaation luotettavuus, Valtiontalouden tarkastusviraston luotettavuuden tarkastelua standardien perspektiivistä” tutkitaan Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) luotettavuutta viraston sidosryhmien näkökulmasta. Sidosryhmiä ovat Eduskunta, valtionhallinto, media ja kansalaiset. Tutkielmassa selvitetään, kuinka luotettavana VTV:n sidosryhmät pitävät organisaatiota. Lisäksi selvitetään, onko sidosryhmien välillä eroja suhtautumisessa tarkastusvirastoon. Luotettavuuden tarkastelussa hyödynnetään luottamusta ja riippumattomia organisaatioita käsittelevää teoriakirjallisuutta. Todetaan, että suomalaisessa kulttuurissa vallitsee vahva luottamus valtion instituutioihin, ja että myös VTV hyötyy todennäköisesti tästä luottamuksesta. Lisäksi luotettavan tarkastusviraston toiminnan vaatimuksia etsitään kansainvälisestä tarkastusorganisaatioiden standardikokoelmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan teoriakirjallisuuden esittämien luottamuksen perusteiden relevanssia VTV:n kannalta. Luottamuksen tutkimiseksi työssä yhdistetään standardien vaatimukset ja luottamusta käsittelevä teoriakirjallisuus temaattisiksi kokonaisuuksiksi: riippumattomuus, uskottavuus, pätevyys ja tilivelvollisuus. Tutkielman empiirisessä osassa VTV:n toimintaa tarkastellaan näiden teemojen pohjalta. Työn aineistona toimivat VTV:n vuonna 2013 toteuttaman survey-muotoisen mainetutkimuksen aineisto, sekä kesällä 2018 kerätty haastatteluaineisto. Tutkielmassa VTV:n luotettavuutta tarkastellaan sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin metodein. Kvantitatiivisen osan aineistona toimii aineiston muodon vuoksi kuvaileva tilastollinen analyysi. Kvalitatiivisessa osassa työn metodi on sisällönanalyysi. Tutkielman perusteella VTV on sidosryhmiensä näkökulmasta luotettava. Kvantitatiivisen analyysin perusteella sidosryhmät arvioivat VTV:n melko luotettavaksi. Kvalitatiivisen analyysin perusteella VTV on erittäin luotettava. Tutkimuksessa havaitaan että sidosryhmien välillä on eroja suhtautumisessa VTV:hen. Kvantitatiivisen analyysin perusteella Eduskunta suhtautuu virastoon positiivisemmin kuin valtionhallinto, ja valtionhallinto positiivisemmin kuin media. Kansalaisten suhtautumista ei voida aineiston perusteella tutkia. Haastattelujen avulla syvennytään eroon Eduskunnan ja valtionhallinnon välillä. Analyysin perusteella erot vastauksissa johtuvat vastaajien erilaisista rooleista ja näkökulmista. Luottamuksen tekijät toteutuvat tutkimuksessa vaihtelevalla tasolla. VTV:n luotettavuutta voidaan siitä huolimatta pitää korkeana. Havainnon perusteella voidaan arvioida, että tutkimukseen valitut teemat eivät ole riittävän kattavia luottamuksen kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Lisäksi teemojen välillä vaikuttaa vallitsevan hierarkia. Riippumattomuus vaikuttaa olevan VTV:n kohdalla tärkein ja parhaiten toteutuva luottamuksen tekijä. Tilivelvollisuus toteutuu tutkimuksen perusteella vaihtelevasti, mutta sen ei nähdä vaikuttavan luottamukseen. Lisäksi tutkimuksen aikana vahvistuu käsitys luottamuksen institutionalisoitumisesta, jonka seurauksena sidosryhmät luottavat VTV:hen tuntematta sitä kovinkaan hyvin.
  • Saarinen, A (Kela, 2010)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 114
    Tässä julkaisussa selvitetään Suomen Lääkäriliiton ideoita (makrotaso) ja lääkäreiden (mikrotaso) mielipiteitä hyvinvointivaltiosta ja sen terveyspolitiikasta. Makrotason aineiston muodostavat erilaiset julkiset dokumentit. Aineistot ovat pääosin vuosilta 1970–2007. Dokumentteja analysoidaan sekä määrällisen että laadullisen sisällönanalyysin tai erittelyn keinoin. Mikrotason aineiston muodostaa vuonna 2007 kerätty kyselyaineisto (n = 1 092). Sitä analysoidaan kuvailevin tilastollisin menetelmin ja logistisen regressioanalyysin keinoin. Tulosten perusteella Suomen Lääkäriliitto koki julkisen vallan puuttumisen uhkaksi rakennettaessa universaalia terveydenhuoltojärjestelmää. Uhka kuitenkin väheni julkisen sektorin jatkuvasti laajentuessa. Toisaalta jatkuvana vaatimuksena Lääkäriliiton dokumenteissa esiintyy 1970-luvulta lähtien yksityisen sektorin roolin lisäämisvaateet. 1990-luvun laman jälkeisenä aikana yksityiseen sektoriin liittyvät ideat ovat tulleet yhä selkeämmiksi ja konkreettisemmiksi. Argumenteissaan Lääkäriliitto ei tuo juurikaan esille omia taloudellisia intressejään vaan vetoaa useammin yleiseen hyvään. Kyselyaineistosta tehtyjen analyysien mukaan lääkärit kokevat sosiaaliturvan muuta väestöä useammin liian laajaksi. Lääkärit eivät kuitenkaan halua erityisen voimakkaasti markkinoistaa terveydenhuoltoa, jopa verrattaessa muuhun väestöön. Parhaiten lääkäreiden mielipiteitä sosiaaliturvasta ja terveydenhuoltojärjestelmästä selittävät poliittinen orientaatio ja työskentelysektori. Nuorten lääkäreiden mielipiteet sosiaaliturvasta ja terveydenhuoltojärjestelmästä eivät ole erityisen radikaaleja. Lopuksi tutkimuksessa verrattiin mikro- ja makrotasoa keskenään. Tulosten perusteella Suomen Lääkäriliitto on selvästi radikaalimpi näkemyksissään markkinoistumisesta kuin lääkärit keskimäärin.
  • Mattila, Y (Kela, 2011)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 116
    Tutkimuksessa selvitetään Suomen terveydenhuollon kehityslinjoja 1800-luvulta nykyaikaan pääasiassa institutionalismin, polkuriippuvuuden ja funktionalismin teorioita hyväksi käyttäen. Tutkimuksen keskiössä ovat instituutiot ja niiden vaikutus terveydenhuoltoon. Miten terveyspoliittiset periaatteet ja arvot ovat muuttuneet ja mitkä tahot ovat muutokset toteuttaneet? Huomiota on kiinnitetty myös politiikkaan ja maan taloudellisessa tilanteessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimuksen empiirisessä osassa terveydenhuolto ja siihen tehdyt muutokset on jaettu neljään ajanjaksoon. Kunnilla on velvollisuus järjestää terveydenhuolto ja mahdollisuus päättää laajasti sen toteutuksesta. Valtion rooli on ohjaava ja kuntien rahoitusta tukeva. Merkittävä muutos tapahtui 1960luvulla, kun terveydenhuolto jakaantui kunnalliseen terveydenhoitojärjestelmään sekä sairausvakuutukseen ja työterveyshuoltoon. Yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen vuorovaikutusta ei ole pystytty ratkaisemaan. Talouden ohella terveydenhuoltoa ovat ohjanneet politiikka ja instituutiot. Vaihtoehtoiset terveydenhuollon järjestämismallit ovat jääneet vähälle huomiolle. Kuntien itsehallinnon korostaminen terveyspalvelujen toteutuksessa on johtanut hajautettuun, pirstoutuneeseen järjestelmään. Paikallisilla päätöksillä on ollut etusija, mikä on vaikeuttanut keskitettyä ohjausta.
  • Gronow, Antti (2004)
    Instituutiot ovat viime vuosikymmeninä nousseet taloustieteen ja taloussosiologian keskeisiksi teemoiksi erilaisten uusien institutionalististen teoriaperinteiden muodossa. Kirjallisuudessa on tapana erottaa toisistaan vanha ja uusi institutionalismi. Tutkielmassa tarkastellaan näiden oppiaineiden uusiksi ja vanhoiksi institutionalismeiksi kutsuttujen lähestymistapojen erilaisia instituutiokäsityksiä ja niiden teoreettisia taustaoletuksia. Tapaustutkimuksellisena esimerkkinä käytetään eri institutionalismien teoretisointeja omistusinstituutiosta, joka on erityisen tärkeä käsittelyn kohde taloustieteen uudessa institutionalismissa. Teoriaperinteiden instituutiokäsitysten hahmottamiseen käytetään Richard Scottin jaottelua instituutioiden regulatiivisiin, normatiivisiin ja kulttuuris-kognitiivisiin ulottuvuuksiin sekä Risto Heiskalan erottamaa neljättä, pragmatistisen institutionalismin ulottuvuutta. Sen keskeisin edustaja taloustieteessä on Geoffrey Hodgsonin ja Erkki Kilpisen mukaan Thorstein Veblen. Taloustieteen ja taloussosiologian uudet institutionalismit edustavat regulatiivista instituutionäkemystä, jossa instituutiot ovat ennen kaikkea yksilöiden toimintaa rajoittavia tekijöitä. Émile Durkheimin ja Talcott Parsonsin edustamalle lähestymistavalle ja sosiologis-vaikutteiselle organisaatiotutkimuksen vanhalle institutionalismille instituutiot tarkoittavat yhteisön jäseniä sitovia normeja, kun taas Bergerin ja Luckmannin fenomenologisesta sosiologiasta vaikutteita saanut organisaatiotutkimuksen uusi institutionalismi pitää instituutioita kulttuuris-kognitiivisina merkityskehyksinä, jotka ovat toimijoille itsestäänselvyyksiä. Kaikkein laajin instituution määritelmä löytyy kuitenkin taloustieteen vanhasta institutionalismista. Sen edustajista Veblen sai vaikutteita pragmatistisesta filosofiasta. Tutkielmassa vebleniläistä lähestymistapaa kutsutaan habituaaliseksi institutionalismiksi, koska siinä instituutiot pohjaavat ennen kaikkea habituaaliseen toimintaan niin, että yksilöiden habituaalistuneen toiminnan katsotaan tuottavan instituutiot, mutta toisaalta instituutiot tuottavat yksilöt, jatkuvassa produktion ja reproduktion prosessissa. Habituaalisen institutionalismin perspektiivistä niin sanottu laskelmoiva rationaalisuus ei luonnehdi normaalisti edes taloudellista käyttäytymistä muuten kuin sellaisena eritystapauksena, joka aiheutuu toiminnan kriisitilanteista, joissa habituaalistunut toiminta kohtaa esteitä toiminnan ympäristön muuttuessa. Myös kulttuuris-kognitiivisessa instituutionäkemyksessä käsitellään tapoja, mutta siinä johdetaan tiedostamattomat tavat alun perin tietoisesta toiminnasta, mikä aiheuttaa teoreettisia ongelmia. Pragmatismissa päättely taas kulkee toiseen suuntaan niin, että tietoinen toiminta johdetaan tavanmukaisesta toiminnasta. Tutkielmassa selvitetään institutionalismien erilaisia taustaoletuksia ja pohditaan myös sellaisen mallin mahdollisuutta, missä eri instituutionäkemysten vahvuudet voidaan yhdistää. Mittapuuna tällaisessa yhdistämisessä käytetään Veblenin habituaalista institutionalismia, johon muiden institutionalismien taustaoletukset pyritään sovittamaan.
  • Haukka, Riikka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomen kehittyminen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä vaati yhtäaikaista muutosta useilla yhteiskunnan osa-alueilla. Suomi teollistui ja palveluvaltaistui, ja myös kaupungistuminen kiihtyi. Väestön terveyttä, hyvinvointia ja tasa-arvoa parantavia instituutioita kehitettiin aikana, jolloin koko yhteiskunta oli suurten muutosten ikeessä. Muutokset rantautuivat myös liikunnan saralle. Kunnat ottivat päävastuun liikuntapalvelujen tuottamisesta 1960-luvulta lähtien, ja liikuntarakentaminen kiihtyi kaikkialla Suomessa. Mielipideilmasto muuttui, ja vähitellen tasa-arvoajattelu rantautui koskemaan myös ihmisten liikkumismahdollisuuksia. Tasa-arvoperiaatteita peräänkuuluttava Suomen ensimmäinen liikuntalaki säädettiin vuonna 1979. Koko kansa tahdottiin saada liikkeelle! Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, kuinka liikuntamenot ja -rakentaminen ovat kehittyneet Suomen eri kunnissa hyvinvointivaltion kasvukaudella vuosina 1960–1989. Lisäksi tutkitaan, mitä selittäviä tekijöitä kuntien liikuntamenojen kehityksen taustalta löytyy. Tutkielmassa perehdytään myös siihen, kuinka liikunnan valtionapujärjestelmä on luonut raamit ajan liikuntarahoitukselle sekä vaikuttanut ohjauksellaan liikuntakulttuurin kehitykseen kunnissa. Huomio kiinnitetään institutionaalisiin muutoksiin ja liikuntapoliittisten linjausten ja lainsäädännön vaikutuksia kuntien liikuntamenoihin kartoitetaan. Lisäksi tutkitaan, ovatko paikallistason rahoitustoimet johtaneet liikuntapaikkojen maantieteelliseen keskittymiseen vai onko liikuntapaikkoja rakennettu hajautetummin ja alueellisen tasa-arvon periaatteita toteuttaen. Tutkimuskysymyksiä lähestytään hyvinvointivaltioteoreettisista lähtökohdista käsin ja instituutioteorioita hyödyntäen. Tutkielman pääasiallinen aineisto kuntien liikuntamenoista on kerätty Suomen Virallisen Tilaston (SVT) vuosien 1960–1972 Kuntien finanssitilastoista ja vuosien 1973–1989 Kuntien talous -tilastoista. Myös LIPAS-liikuntapaikkatietokannasta on kerätty aineistoa tutkielman tarpeisiin. Aineiston analysoinnissa eri maantieteellisten alueiden kehityksen vertailu nousee keskeiseksi. Lisäksi analyysissa tukeudutaan paneeliregressioihin. Tutkimusajanjakso oli erittäin vilkkaan liikuntarakentamisen aikaa. Myös kuntien liikuntamenot kasvoivat vuosina 1960–1989 huomattavasti, joskin menojen kasvuvauhdissa ja tasossa oli selkeitä alueellisia eroja. Menojen kasvun lisäksi liikunnan arvostus kunnissa kasvoi, mikä näkyi liikuntamenojen kasvavina osuuksina kuntien kokonaismenoista. Menojen reaalikasvun taustalla vaikutti yhteiskunnan yleinen vaurastumiskehitys. Paneeliregressioista käy ilmi, että myös demografiset tekijät ja kuntaomisteisten liikuntapaikkojen lukumäärän kasvu selittävät liikuntamenojen kehitystä tilastollisesti merkitsevästi. Sen sijaan liikuntalailla ei näytä tehtyjen regressiomallien valossa olevan juuri selitysvoimaa suhteessa liikuntamenoihin. Laki näyttää kuitenkin kiistattomasti vaikuttaneen liikuntapaikkaverkoston kehitykseen. 1980-luvun myötä Suomen liikuntapaikkaverkosto laajentuikin lähes koko maan kattavaksi. Aluepoliittisen liikuntalain vaikutus paitsi paikallistason liikuntarakentamiseen ja liikuntapaikkojen maantieteelliseen levinneisyyteen myös kuntien liikuntamenoihin olisi saattanut tulla tutkielmassa havaittua voimakkaammin esiin kunniltaan monipuolisemmalla ja yksityiskohtaisemmat valtionaputiedot sisältävällä tutkimusaineistolla.