Browsing by Subject "interaktiivisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Alastalo, Marko (2011)
    Tämä kirjallinen työ perustuu opinnäytetyöni taiteelliseen osioon, aivomusiikkilaboratorioon, jonka esitykselliset ihmiskokeet järjestettiin Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2009. Käsittelen tässä tekstissä Aivomusiikkilaboratorion interaktiota. Painopiste on yleisön interaktiokokemuksissa, joita on kartoitettu tutkimushaastattelujen avulla. Teoreettisena viitekehyksenä ovat peliä käsittelevät teoreettiset tekstit, joiden avulla pyrin hahmottamaan Aivomusiikkilaboratorion interaktiivisia prosesseja. Aivomusiikkilaboratorion katsoja-koehenkilöiden ruumiillisuuteen liittyvien interaktiokokemusten ymmärtämiseksi tukeudun myös Helena Erkkilän hahmotuksiin ruumiinkuvan käsitteestä, johon haen näkökulmaa kyborgiuden kautta. Lisäksi taustoitan taiteellista työtäni viittaamalla mm. John Cagen ja Alvin Lucierin teoksiin.
  • García-Girón, Jorge; Heino, Jani; García-Criado, Francisco; Fernández-Aláez, Camino; Alahuhta, Janne (Wiley Online Library, 2020)
    Ecography 43 8 (2020)
    Biotic interactions are fundamental drivers governing biodiversity locally, yet their effects on geographical variation in community composition (i.e. incidence-based) and community structure (i.e. abundance-based) at regional scales remain controversial. Ecologists have only recently started to integrate different types of biotic interactions into community assembly in a spatial context, a theme that merits further empirical quantification. Here, we applied partial correlation networks to infer the strength of spatial dependencies between pairs of organismal groups and mapped the imprints of biotic interactions on the assembly of pond metacommunities. To do this, we used a comprehensive empirical dataset from Mediterranean landscapes and adopted the perspective that community assembly is best represented as a network of interacting organismal groups. Our results revealed that the co-variation among the beta diversities of multiple organismal groups is primarily driven by biotic interactions and, to a lesser extent, by the abiotic environment. These results suggest that ignoring biotic interactions may undermine our understanding of assembly mechanisms in spatially extensive areas and decrease the accuracy and performance of predictive models. We further found strong spatial dependencies in our analyses which can be interpreted as functional relationships among several pairs of organismal groups (e.g. macrophytes–macroinvertebrates, fish–zooplankton). Perhaps more importantly, our results support the notion that biotic interactions make crucial contributions to the species sorting paradigm of metacommunity theory and raise the question of whether these biologically-driven signals have been equally underappreciated in other aquatic and terrestrial ecosystems. Although more research is still required to empirically capture the importance of biotic interactions across ecosystems and at different spatial resolutions and extents, our findings may allow decision makers to better foresee the main consequences of human-driven impacts on inland waters, particularly those associated with the addition or removal of key species.
  • Hyvärinen, Aleksi (2008)
    Tutkielmassa pyritään selvittämään, vaikuttaako lapsiperheiden suhtautuminen television käyttöön niiden kiinnostukseen digitaalitelevision vuorovaikutteisia lisäpalveluja kohtaan – ja jos, niin miten. Suhtautumisella television käyttöön tarkoitetaan tässä tutkielmassa sitä, millaisiin tarpeisiin perhe kokee television soveltuvan parhaiten ja miten sallivasti noiden tarpeiden tyydyttämiseen suhtaudutaan. Empiirisessä osassa tämä käyttötarkoitustutkimuksesta johdettu lähestymistapa yksinkertaistetaan siihen, painotetaanko perheessä tiedonhakua ja hyötykäyttöä vai rentoutumis- ja viihdekäyttöä. Vuorovaikutteisuus määritellään tutkielmassa kahtalaisesti. Yhtäältä sillä tarkoitetaan viestintää, joka syntyy television katselutilanteessa eri ihmisten sekä ihmisten ja laitteen välille. Toisaalta digitaalitelevision vuorovaikutteisista lisäpalveluista puhuttaessa sillä tarkoitetaan käyttäjän ja laitteen tai sovelluksen välille syntyvää teknologian välittämää viestintää. Tutkielma asetetaan teoreettiseen viitekehykseen kuvailemalla lyhyesti digitaalitelevision alkuvaiheen vuorovaikutteisia lisäpalveluja sekä käymällä läpi television katselua ja käyttöä käsitteleviä tutkimuksia ja teorioita. Käsittelyssä nojataan ennen kaikkea yleisötutkimukseen sekä sen kritiikkiin. Television katselu- ja käyttötilanteen todetaan olevan monisyinen prosessi, jota on hankala mallintaa. Teoriaosassa käsitellyistä tutkimuksista nousee esiin kaksi näkökulmaa: katsojan eli käyttäjän aktiivisuus sekä katselutilanteen sosiaalinen konteksti. Tämän havainnon pohjalta lähestytään television katselu- ja käyttötilannetta luomalla vastinparit aktiivinen-passiivinen ja sosiaalinen-individuaalinen. Aktiiviseksi television katsomiseksi määritellään tutkielmassa se, kun televisiolaitteen ja ihmisen välillä on paljon vuorovaikutusta, passiiviseksi taas se, kun vuorovaikusta on vähän tai ei lainkaan. Sosiaaliseksi television katsomiseksi määritellään se, kun television kanssa samassa tilassa olevien ihmisten välillä on runsaasti vuorovaikutusta, individuaaliseksi taas se, kun vuorovaikutusta on vähän tai ei lainkaan. Empiirisen osan tapaustutkimuksessa tutkitaan teemahaastatteluin neljää vuorovaikutteisen digitaalitelevision testiversiota kotonaan koekäyttänyttä lapsiperhettä. Teemoittelun avulla purettujen haastattelujen pohjalta perheet sijoitetaan nelikenttään, joka havainnollistaa yhtäältä perheiden suhtautumista television käyttöön ja toisaalta niiden kiinnostusta digitaalitelevision vuorovaikutteisiin lisäpalveluihin. Nelikentän akseleina toimivat edellä mainitut vastinparit. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että perheiden suhtautuminen television käyttöön vaikuttaa niiden kiinnostukseen vuorovaikutteisia lisäpalveluja kohtaan. Television käyttöön varsin neutraalisti suhtautuvien, tasapuolisesti niin viihde- ja rentoumiskäyttöä kuin tiedonhakua ja hyötykäyttöä painottavien perheiden kiinnostus vuorovaikutteisiin lisäpalveluihin on verrattain vähäistä. Television käyttöön vahvan negatiivisesti tai positiivisesti asennoituvat, selvästi joko viihde- ja rentoutumiskäyttöä tai tiedonhakua ja hyötykäyttöä painottavat perheet ovat huomattavasti kiinnostuneempia vuorovaikutteisista lisäpalveluista.
  • Heikinheimo, Tapani (Sibelius-Akatemia, 2009)
    Studia musica
    Previous research on one-to-one instrumental music lessons in higher education has shown asymmetrical relations between teachers and students and an emphasis on expression and technique in both implicit and explicit strategies of teaching and learning. In order to rethink the practice of instrumental and vocal pedagogy, to better understand such multivoiced musical and pedagogical interactions and to enhance musicianship, this study introduced and examined intensity as a relational phenomenon and as constituting a factor in interaction between teacher and student. Intensity of Interaction offers an overview of the dynamic character of the musical and pedagogical dialogue. It aims to encompass both instrumental lesson activity as a whole, and to reveal detailed elements of the teacher-student work. In order to theoretically frame and conceptualize the instrumental music lesson as a teaching and learning activity, the present study draws on pragmatist philosophy and culturalhistorical activity theory. The following twofold question guided the study: How does Intensity of Interaction constitute musical and pedagogical meaning construction in instrumental or vocal teaching and learning and to which features of verbal and musical communication is Intensity of Interaction connected? This study gathered data during a period of 3 years, through interactive processes and events in 22 lessons, using observations, video and audio recordings, field notes, intensity ratings, and stimulated recall interviews. The analysis viewed the data from two parallel perspectives on the lesson interaction. The first perspective considered meaning construction in the lesson activity. The other perspective entailed interpretation of the intensity ratings, that is, the perceived meaningfulness of joint musical engagement. The analysis combined these two empirical sources of information in the framework of Activity Theory. The study and the analysis of the data consisted of the following phases: (1) formulation and testing of methods for analysis of Intensity of Interaction based on the intensity ratings and the Method of Voices from the field of Activity Theory, (2) determination, through application of this theory and method, of ways that music teaching and learning strategies arise through internal contradictions within various forms of a) musical play, b) narrative play, and c) knowledge inquiry, (3) development of a description of the theoretical construct Intensity of Interaction as a key component of the teacher/student dialogue in music lessons. As an outcome, the increased awareness regarding meaning construction and diversity of problem solving in music lessons has implications for both instrumental pedagogy and future research. Firstly, the results showed how Intensity of Interaction is related to teaching and learning strategies. Secondly, Intensity of Interaction highlights qualitative elements in teacher-student work, which create musical and personal growth and development. Thirdly, the findings of this study challenged the paradigm of efficiency, in which efficiency of teaching is related to high teacher intensity and inefficiency related to low teacher intensity in instrumental instruction. Fourthly, Intensity of Interaction is comprised of the continuity of tension between sense making and awareness of musical reality, sense making and conventional meaning, and musical-pedagogical concepts versus musical-pedagogical reality. Articulation of the contradictions facilitates change as an outcome of relations in which the two polarities are not exclusive but are brought into accord through a dialogical process. Consequently, Intensity of Interaction opens up prospects of development in lesson content and structure. In all, this study highlights the sensitive nature of the teacher-student interactions and the pragmatic value of Intensity of Interaction in educating musicians and in developing the teacher-student work. This suggests the usefulness of Intensity of Interaction as a tool for self-observation and teacher education, elaborating more reflective teaching and learning contexts within instrumental pedagogy.
  • Heikkonen, Joni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman aiheena on vuorovaikutus videopelien hahmodialogissa. Vuorovaikutusta käsitellään kahdesta kulmasta: 1) fiktiivisten hahmojen välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja 2) pelin ja pelaajan välisen pelillisen vuorovaikutuksen kautta. Tutkielmassa pyritään selvittämään näiden kahden vuorovaikutuksen lajin keskinäisiä vaikutuksia kahden erilaisen videopelin hahmodialogissa: vaikuttaako pelillisen vuorovaikutuksen esiintyminen fiktiivisen dialogin sosiaaliseen vuorovaikutukseen ‒ siihen, kuinka hahmot keskenään puhuvat. Tutkielman aineistona käytetään videopelien Dragon Age: Inquisition (DA:I) ja Final Fantasy XII (FFXII) hahmodialogeja, joista on valittu edustava otos. Peleistä ensiksi mainittu edustaa aktiivista dialogia, jossa pelaaja päättää keskustelun kulusta, kun taas jälkimmäinen ilmentää passiivista dialogia, johon pelaaja ei voi vaikuttaa. Tutkielman hypoteesi on, että DA:I:n aktiivinen dialogi sisältää enemmän pelillistä vuorovaikutusta, ja että pelillinen vuorovaikutus lisää sosiaalisen vuorovaikutuksen terävyyttä ohjaistaessaan pelaajaa. Menetelmänä käytetään lähilukua ja luokittelua, joiden tehtävänä on systemaattisesti löytää hahmodialogista sosiaalisen ja pelillisen vuorovaikutuksen ilmentymiä. Sosiaalisen vuorovaikutuksen luokittelussa käytetään Searlen (1976) puheaktiteoriaa (speech act theory) ja pelillisen vuorovaikutuksen luokittelussa Järvisen (2008) peliretoriikan (game rhetoric) teoriaa. Tutkielman tulokset osoittavat, että DA:I:n aktiivinen dialogi sisältää selvästi enemmän pelillistä vuorovaikutusta kuin FFXII:n passiivinen dialogi, kuten voitiin olettaa. Tästä huolimatta sosiaalinen vuorovaikutus on molemmissa peleissä erittäin samankaltaista, mikä näyttäisi osoittavan, että pelillisen vuorovaikutuksen voimakas esiintyminen ei merkittävästi vaikuta videopelien hahmodialogin sosiaalisen vuorovaikutuksen muotoon. Yksi selitys tälle samankaltaisuudelle on pyrkimys fiktiivisen dialogin uskottavuuteen: pelillisyyttä ei välttämättä tuoda erityisen suorasti esille dialogissa siksi, että se vesittäisi liikaa dialogin luonnollisuutta. Koska tutkielman aineistona käytetään vain kahta videopeliä, ei tuloksista voida vielä vetää varsinaisia johtopäätöksiä koskien videopelejä yleisellä tasolla. Kuitenkin tulokset ovat varsin selvät tämän tutkimusaineiston kohdalla, joten on täysin mahdollista, että kyseessä on myös laajempi trendi. Pelien tutkimus on vielä nuori tutkimuksen ala, joten lisää työtä tarvitaan paljon.
  • Huovinen, Leena; Moisio, Marja (Helsingin yliopisto, 2011)
    Verkkari 2011 (6)
  • Rasimus, Mari (2006)
    Tutkielma käsittelee monimediaalisuuden roolia Suomen Big Brother 2005 -yleisön seuraamiskokemuksessa. Lähestymistapa on deskriptiivinen ja tapaustutkimuksen kaltainen, koska kyseessä on uudehko ilmiö. Lisäksi tutkielmassa pohditaan interaktiivisuuden roolia seuraamiskokemuksissa, monimediaalisuuden roolia yleisön sitouttamisessa, yleisön mahdollista muutosta aktiivisemmaksi, yleisön, tuotannon ja tekstin suhteiden muutosta sekä monimediaalisuuden merkitystä suomalaisille televisioyleisöille. Tutkielman keskeisin käsite on monimediaalisuus, jolle esitetään määritelmä tutkielmassa. Määritelmän mukaan monimediaalisuudella tarkoitetaan samaan ohjelmaformaattiin tai sisältökokonaisuuteen kuuluvan sisällön välittämistä ja yleisön osallistamista käyttäen useampaa kuin yhtä mediaa, palvelua ja teknologiaa. Perinteisen television lisäksi erityisessä roolissa tässä on Internet. Teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään monimediaalisuuden määrittelyn lisäksi erityisesti interaktiivisuuden ja yleisön määrittelyyn. Lisäksi käsitellään mediaympäristön muutosta, konvergenssia, yleisötutkimusta, virtuaaliyhteisöjä, faniutta ja tosi-tv-ilmiötä. Tärkeimpiä lähteitä ovat Mathijsin ja Jonesin toimittama "Big Brother International. Format, Critics and Publics" (2004) sekä useiden kirjoittajien, esimerkiksi Ticknellin & Raghuramin (2002), Deeryn (2003) ja Livingstonen (2004), Big Brotheria ja uudenlaisia yleisöjä käsittelevät artikkelit. Empiirisesti ilmiötä lähestytään useiden menetelmien ja aineistojen avulla. Aineistona ovat neljä fokusryhmähaastattelua, Big Brother -keskustelufoorumilta saadut vastaukset sekä Big Brother -sivuston kvantitatiivinen kysely. Lisäksi analyysin tukena käytetään keskustelufoorumilta kerättyjä viestiketjuja sekä katsojalukuja ja kävijämääriä. Analyysimenetelmänä on teemoittelu. Johtopäätöksissä ilmiötä analysoidaan syvemmin empirian ja teorian vuoropuhelulla. Big Brother -yleisö oli hyvin heterogeeninen. Kukin yleisön jäsenistä pystyi luomaan yksilöllisen seuraamiskokemuksen valiten eri monimediaalisista palveluista itselleen sopivat. Osalla yleisöstä Internetistä tuli pääkanava seurata Big Brotheria, joten Internetillä on jopa potentiaalia syrjäyttää televisio. Kuitenkin suuri osa yleisöstä seurasi Big Brotheria rinnakkain televisiosta ja Internetistä. Big Brotherin myötä nähtiin myös uudenlaisia mediankäyttötapoja, kuten suoran 24/7-palvelun käyttäminen radion tapaan tai reaaliaikainen tapahtumien selostaminen keskustelufoorumilla. Monimediaalisuus viihdesisältöjen seuraamisessa oli hyvin monelle aktiiviselle yleisön jäsenelle uusi kokemus. Monimediaalisuus muutti myös seuraamisen ja ajankäytön suhdetta. Aktiiviset Big Brother -yleisön jäsenet seurasivat paitsi illalla, myös aamulla ja työpäivän aikana Big Brother -talon tapahtumia. Reaaliaikaisuus oli monille suuri osa viehätystä ja toi ainutlaatuisia mukana elämisen kokemuksia. Merkitysten tuottamisen kontrolli siirtyi Big Brotherissa osittain tuotannolta yleisölle. Yleisö koki valvovansa tuotantoa, oli kriittinen kaupallisia pyrkimyksiä kohtaan ja vaati läpinäkyvyyttä. Myös tekstin ja yleisön suhteessa näkyi muutoksia, sillä joissain tapauksissa kanssayleisön tuottamat tekstit nousivat jopa tärkeämmiksi kuin tuotannon tuottamat tekstit.
  • Paavolainen, Petri (2000)
    Tutkielma käsittelee Jyrki-ohjelmaa ja sen suhdetta katsojiinsa. Jyrki on MTV3-kanavalta kuusi kertaa viikossa iltapäivisin lähetettävä nuortenohjelma. Ohjelmassa korostuu katsojan ja ohjelman välinen vuorovaikutus, interaktiivisuus. Jyrkin ja sen katsojien välinen suhde on merkittävä osa ohjelman sisältöä. Tuo suhde näkyy myös Jyrkin ilmiasussa, sillä ohjelma lähetetään MTV3:n kaupunkistudiosta keskeltä katsojien arkipäivää.Tutkimuksessa pyritään selvittämään Jyrkin ja sen katsojien välistä suhdetta ohjelman tekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksen toinen tavoite on tutkia mitä Jyrkin televisuaalinen ilmiasu ja muotokieli merkitsee tuon edellä mainitun suhteen kontekstissa. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu seitsemästä teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat toimijoita Jyrkin tekoprosessin takana. Haastattelumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Haastattelun teema-alueita on kuusi: ohjelman interaktiivisuus, ohjelman suhde katsojaan, ohjelman muotokielen merkitys, kaupunkistudion merkitys, ohjelman suhde todellisuuteen sekä ohjelman leviäminen ympäristöönsä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Umberto Econ uustelevisio-käsitettä, joka on peräisin teoksesta Matka arkipäivän todellisuuteen (1985). Tutkimuksessa viitataan myös postmoderniin tv-kulttuuriin. Muita tärkeitä lähteitä tutkimukselle ovat olleet Heikki Hellmanin väitöskirja From Companions to Competitors (1999), Hannu Eerikäisen artikkeli Kommunikaation ekstaasi: Yleisradio ja vuorovaikutteinen televisio (1994) sekä Veijo Hietalan & Ari Honka-Hallilan artikkeli Todellisuuden paluu televisioon (1992). Jyrkin tekijät näkevät Jyrkin interaktiivisena ohjelmana, jonka sisältö muovautuu katsojien vaikutuksesta. Heidän mielestään ohjelmalla on aidosti vuorovaikutteinen suhde katsojiinsa. Tekijät kokevat Jyrkin selkeästi perinteisistä tv-ohjelmista erottuvana ohjelmaformaattina, joka on tuonut uutta ilmaisua maamme televisiomaisemaan. Eräs merkittävä uusi televisuaalisen ilmaisun muoto on kaupunkistudio. Jyrkin tekijöiden mielestä Jyrki on nähtävissä television uusien toimintapojen koelaboratoriona, jossa kokeillaan ja kehitellään uudenlaista tv-ohjelmaa. Osa Jyrkin muodosta ja sisällöstä onkin levinnyt myös kotimaisen television valtavirtaan. Jyrkin tekijät näkevät Jyrkin ohjelmaformaattina, jonka ympärille rakennetaan myös MTV3-kanavan tulevaisuuden hankkeita ja suunnitelmia.
  • Lehto, Veera; Paloniemi, Riikka; Hyvönen, Kaarina; Saastamoinen, Mika; Repo, Petteri (Kuluttajatutkimuskeskus, 2012)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 140
    Kansalaisten mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ovat osa toimivaa demokratiaa. Voidakseen osallistua kansalaiset tarvitsevat motivaatiota ja taitoja osallistua sekä sopivia osallistumiskanavia. Entisten kanavien rinnalle kehitetään parhaillaan uusia, sosiaalisen median välineitä hyödyntäviä sähköisiä osallistumiskanavia, joiden tarkoituksena on helpottaa kansalaisosallistumista, edistää eri toimijoiden välistä vuoropuhelua päätöksenteossa sekä lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Oikeusministeriön johdolla on kehitetty sähköistä Osallistumisympäristö-palvelua (Otakantaa.fi), joka tarjoaa kanavia kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, valtion ja kuntien päättäjien sekä julkishallinnon väliseen vuorovaikutukseen. Osallistumisympäristössä voidaan nostaa esille esimerkiksi ajankohtaisia suunnittelu- ja päätöksentekotilanteita, esitellä ja arkipäiväistää uusinta tutkimustietoa tai selvittää kansalaisten näkemyksiä verkkokyselyiden ja rajattujen ohjattujen keskusteluryhmien avulla. Palvelun kautta mahdollistuu myöhemmin myös sähköisten aloitteiden tekeminen ja seuraaminen sekä lausuntojen antaminen. Osallistumisympäristö-hanke on osa valtiovarainministeriön koordinoimaa Sähköisen asioinnin ja demokratian edistämisohjelmaa (SADe-ohjelma). Kansalaisten näkemyksiä Osallistumisympäristön toimivuudesta ja hyväksyttävyydestä selvitettiin pilotoimalla Osallistumisympäristön demoversiota Ilmasto, ruoka ja politiikka -aiheisen verkkokeskustelun avulla. Pilotointi osoitti, että sähköiselle Osallistumisympäristölle on tarvetta, vaikka osa pilottiin osallistuneista kansalaisista suhtautui palvelun demoversioon suurin varauksin. Palvelussa todettiin olevan vielä paljon kehittämisen varaa, ennen kuin se pystyy vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin. Palvelun keskustelufoorumi ei pystynyt tukemaan riittävästi keskustelua, ja siksi keskusteluiden onnistuminen ja osallistujien aktiivisuus olivat paljolti keskustelun ohjaajan vastuulla. Nopeatempoinen verkkokeskustelu edellyttää selkeää ja sujuvaa keskusteluympäristöä, jotta se houkuttelisi kansalaisia osallistumaan ja jotta osallistujien välille syntyisi todellista vuorovaikutusta. Pilotoinnin mukaan kansalaisia näyttävät kiinnostavan monenlaiset verkko-osallistumisen tavat. Pilotoijat olivat halukkaita osallistumaan sähköisen Osallistumisympäristön kautta muun muassa omaa arkeaan koskettaviin keskusteluihin ja kyselyihin, kansalaisaloitteiden tekemiseen ja seuraamiseen sekä lausuntojen antamiseen. Osallistumismotivaation kannalta on tärkeää se, että kansalaisnäkemykset todella otetaan huomioon päätöksenteossa ja palvelussa annetaan palautetta osallistumisen vaikuttavuudesta. Lisäksi palvelua pitäisi olla helppo ja nopea käyttää ensimmäisestä kokeilukerrasta alkaen. Osallistumisympäristöstä ja siellä käynnistyvistä hankkeista tulisi myös saada vaivattomasti tietoa. Sähköisen demokratian kehittämishanke nosti esiin kysymyksen sähköisen osallistumispalvelun todellisista mahdollisuuksista lisätä demokratiaa Suomessa. Pystyykö palvelu houkuttelemaan laajasti kansalaisia mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan, vai käyttävätkö uutta sähköistä palvelua ainoastaan muutenkin aktiivisesti osallistuvat? On tärkeä miettiä myös sitä, miten voitaisiin tukea niiden kansalaisten osallistumista, joiden ääni ei nykyisin kuulu yhteiskunnassa. Osallistumisympäristö-palvelun pilotoinnin toteuttivat Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Kuluttajatutkimuskeskus yhteistyössä keväällä 2012. Pilotointiin kutsutut kansalaiset kokeilivat ja arvioivat palvelun demoversiota osallistumalla Ilmasto, ruoka ja politiikka -keskusteluun viikon ajan. Palvelua arvioivat myös pilotoinnin toteuttajat eli tutkijat. Tuloksia hyödynnetään Osallistumisympäristön jatkokehittämisessä. Pilotoinnin tavoitteena oli lisäksi kehittää toimintamallia, jonka avulla voitaisiin seurata ja jäsentää verkkokeskustelua sekä hyödyntää keskustelun tuloksia tutkimuksessa ja valtionhallinnossa.
  • Pantzar, Mika; Hyvönen, Kaarina; Repo, Petteri; Timonen, Päivi (2006)
    Työpaperi 15.12.
  • Tuomela, Tapio (Taideyliopisto Sibelius-Akatemia, 2014)
    Musical Interaction in Concertante Situations This written thesis forms a part of an artistic doctoral degree and consists of an introduction and three written articles. They all shed light on musical interaction in my own music in three different contexts: between soloist and orchestra, between music and text, and between music and moving images. The article Musical Interaction in Concertante Situations observes and com-pares musical interaction between the soloist and the orchestra in two of my concertos, the Piano Concerto (2008) and Swap (Chamber Concerto for Saxophone and Orchestra; 2012/13). It focuses on the roles of the soloist and the orchestra, their mutual balance and its development. The mutual hierarchy is examined in terms of which one of the participants may be experienced ei-ther as leading or accompanying in a given passage. The hierarchy depends on a combination of constantly changing parameters, and finally the orchestral texture seems to take the central position in affecting the foreground-background balance between the soloist and the orchestra. My strong interest in vocal text articulation and languages resulted in a series of compositions called Song Pairs (2007-2012), in which the central idea is to present two compositional interpretations of the same poem within one work, first in its original language and then in a translation. During the project, the language versions became more and more independent from one another, until in one of the song pairs, I set deliberately different music to the two language versions of the same poem. The article Halkeama (in English: Fissure) focuses on interaction between voice and accompaniment in the Song Pairs cycle, and the analysis uses linguistic and semiotic terminology. I found that the instrumental accompaniment was both intuitively and consciously the major tool in interpreting and representing the semantic meaning of the poems and their translations. The article Tunteiden tulkki (in English: Interpreter of Emotions), treats the interaction between moving images and music. It describes ways a composer may affect the interpretation of a mute film. It is based on orchestral music I composed for the mute film Noidan kirot (Curse of the Sorcerer, 1927). The conceptual background for the analysis was derived from Zofia Lissa's categories of film music functions, of which two (commenting on the images and supporting their emotional content) became the most important ones. When composing, I labelled certain emotions with respective music – regardless of the person experiencing them on the screen. This way the music built bridges between scenes and participated in the construction of the form of the film.
  • Santala, Essi (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin teknologian ja ihmisten välisiä suhteita. Viimeistään viime vuosikymmeninä ihmisen suhteet teknologiaan ovat muokkautuneet hyvin monimuotoisiksi ja merkittäväksi. Teknologia jatkaa, kohottaa, parantaa ja kehystää lähes poikkeuksetta kaikkea tekemistämme. Teatterissa teknologia jää usein taustalle, mutta tieteistarinoissa teknologiasuhteet ovat keskiössä. Liveroolipelin kautta osallistujat pystyvät kommunikoimaan teknologian kanssa merkityksellisillä tavoilla. Opinnäytteeni näkökulmana on interaktiivisen valosuunnittelun tuottama immersiivisyys liveroolipelin eli larpin osallistujakokemuksen osana. Ensimmäisessä luvussa avaan työhöni liittyviä keskeisiä käsitteitä ja ilmiöitä. Kerron leikistä ja peleistä larpin juurina ja hahmottelen määritelmät interaktiivisuudelle ja immersiivisyydelle. Kerron myös pohjoismaisen larpin tyylilajin erityispiirteistä ja Odysseuksesta pohjoismaisen larpin edustajana. Pohdin lopuksi larpin ja teatterin yhtenemispisteitä ja suurimpia eroja. Toisessa luvussa kerron opinnäytteeni taiteellisen osion Odysseus - a story about survival -larpin tuotannosta ja tarinasta. Odysseus oli 160 vapaaehtoisen usean vuoden mittainen suurprojekti, joka muutti helsinkiläisen peruskoulun tieteistarinan avaruusalukseksi muutaman viikon ajaksi kesällä 2019. Kolmannessa luvussa avaan Odysseuksen valosuunnittelun estetiikkaan vaikuttaneita tekijöitä ja pohdin osallistujien kommenttien, valokuvien ja omien havaintojeni pohjalta interaktiivisuuden ja immersiivisyyden toteutumista valon kautta larpin aikana. Neljännessä luvussa avaan uuden näkökulman interaktiiviseen teknologiaan ja pohdin Odysseuksen immersiivisen ympäristön ja osallistujien välille muodostuneita teknologiasuhteita teknologiafilosofi Don Ihden käsitteiden kautta. Liitteissä esittelen tarkemmin valollisen interaktiivisuuden ja Odysseuksen järjestelmäintegraation toteutusta.Sanotaan, ettei larppia voi kokea muuta kuin olemalla mukana pelaamassa. Pyrin opinnäytteessäni antamaan yhden näkökulman larp-kokemukseen myös sitä kokemattomille ja olemaan mukana tuomassa valosuunnittelua osaksi pohjoismaisen larpin diskurssia.
  • Mikkola, Suvi (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 22/2008
    Tutkimuksen tavoite oli tutkia vuorovaikutteista paikkatietojärjestelmää vesienhoidon vuorovaikutteisessa suunnittelussa. Tutkimuksessa käytettiin käytännön esimerkkinä Karvianjoen karttapalvelun ensimmäistä versiota ja sen kehitystä. Tavoitteena oli myös eritellä kuinka palvelu voi kehittyä vuorovaikutteiseksi ja mitä mahdollisuuksia ja uhkia kehitykseen voi sisältyä. Ensimmäisessä kirjallisuuskatsausosiossa esiteltiin vuorovaikutteisen suunnittelun perusteet, suunnittelukulttuurin muutos sekä vesilainsäädännölliset perusteet. Suunnittelukulttuurin muutoksen takia tarvitaan parempia osallistumismahdollisuuksia ja tehokkaampaa tiedotusta. Täten ehdotettiin ratkaisuksi vuorovaikutteista paikkatietojärjestelmää. Toinen kirjallisuuskatsausosio keskittyikin vuorovaikutteisen paikkatietojärjestelmän perusteisiin. Lisäksi tutkittiin mitä ovat viranomais- ja paikallistieto sekä mitä kartografisia haasteita niihin liittyy. Karvianjoen karttapalvelun suunnittelu, tulokset, palaute ja kehitysmahdollisuuksien arviointi esitettiin tutkimusosiossa. Johtopäätöksenä esitettiin Karvianjoen karttapalvelulla olevan todellisia mahdollisuuksia kehittyä vuorovaikutteiseksi paikkatietojärjestelmäksi, sillä paikalliset ihmiset ovat ilmaisseet tarpeen tällaisen järjestelmän käytölle. Kehittäminen vaatii muutoksia palvelun tekniseen rakenteeseen, jotta se selviäisi osallistumisen ja kansankielisen maantieteen tuottamista haasteista. Ratkaisuna esitettiin osallistumista tukeva kartografia ja osallistumistyökalut, joita voidaan hyödyntää muissakin palveluissa. Laajempi käyttö vesienhoidossa vaatii lisäksi osaavaa työvoimaa ja riittävää tiedottamista palvelusta ja sen käytöstä. Jos resurssit allokoidaan oikein, vuorovaikutteinen paikkatietojärjestelmä parantaa tiedonvälitystä ja luo mahdollisuuden osallistua laajemmalle joukolle ihmisiä kuin perinteiset osallistumismetodit. Tällöin paikallistieto voidaan paremmin huomioida suunnittelussa sekä parantaa sen kautta suunnittelun laatua.
  • Korosuo, Kati (2011)
    Tämä työ on Teatterikorkeakoulun tanssijan koulutusohjelmaan kuuluvan opinnäytetyön kirjallinen osio. Kirjoittajan opinnäytteen taiteellinen työ koostui esiintymisestä Ari Tenhulan koreografiassa Nimeämätön ja esityssarjassa TORI. Tässä kirjallisessa osiossa tekijä tarkastelee kokemuksiaan suhteessa paikkasidonnaiseen esityskonseptiin TORI. Esityssarja toteutettiin Teatterikorkeakoulun toritilassa syyskuussa 2011. Kirjallisen osion ensimmäinen luku on johdanto. Toinen luku käsittelee teoksen inspiraatiota ja lähtökohtia. Kolmannessa luvussa tekijä tarkastelee paikkasidonnaisuuden käsitettä ja liittää näkökulman osaksi omia kokemuksiaan. Luku neljä kuvailee esityskonseptin haasteita. Viides luku kertoo yhteistyökokemuksista projektiin valittujen koreografien kanssa. Kuudennessa luvussa tekijä avaa kokemuksiaan puolijulkisessa tilassa harjoittelusta. Kirjallisen osion viimeiset luvut keskittyvät kuvailemaan esityksiä. Seitsemäs luku kertoo kolmen ensimmäisen viikon esityskokemuksista. Kahdeksannessa luvussa tekijä käsittelee jatkuvan esityksen konseptia. Yhdeksännessä luvussa tarkastelun kohteena on viimeinen esitysviikko. Viimeisessä luvussa kirjoittaja tekee lyhyen yhteenvedon, kertoo saamastaan palautteesta, tarkastelee opinnäytetyönsä rajausta ja pohtii aiheen kehittelyä tulevaisuuteen.
  • Ahokas, Kari (1999)
    Tutkimukseni käsittelee Usenetin ryhmien käyttötarkoituksia. Usenet on tietoverkoissa, muun muassa Internetissä, toimiva vuorovaikutteinen viestintäjärjestelmä. Sen puitteissa on mahdollista seurata tuhansia ryhmiä ja lähettää niihin viestejä. Halusin selvittää, mihin tarkoituksiin ryhmiä käytetään. Tutkin seuraamis- ja kirjoittamissyitä erillisinä kokonaisuuksina. Yksi alakysymyksistäni oli, miten ne eroavat toisistaan. Selvitin myös, onko taustamuuttujilla tilastollisesti merkittävää vaikutusta eri käyttötarkoituksiin. Selvitin strukturoidulla lomakekyselyllä, miten suomalaiset Usenetin käyttäjät arvottavat käyttötarkoituksiin liittyviä väittämiä. Etsin ulottuvuuksia faktorianalyysin keinoin ja muodostin faktoreiden kärkimuuttujista summamuuttujia, joiden arvoja tarkastelin. Muut muuttujat kävin läpi yksitellen. Muodostin kyselyn väittämät kahden teorian, viestinnän käyttötarkoitustutkimuksen sekä uudemman, niin sanotun telelogi-teorian pohjalta. Tein niiden pohjalta etukäteen kuusi väittämäryhmää, joista kaksi liittyy sisällöllisiin käyttötarkoituksiin, kaksi sosiaalisiin syihin, yksi ajanvietteeseen ja yksi muihin syihin. Kyselylomake oli täytettävissä kotisivullani Internetissä. Tiedotin siitä suomalaisissa Usenet-ryhmissä. Tutkimukseen osallistui 271 henkilöä. Käyttöulottuvuudet muodostuivat niin, että seuraamissyissä oli havaittavissa erillinen ajanvietefaktori ja yleinen sosiaalinen faktori. Nämä ovat omia tyyppejään myös käyttötarkoitustutkimuksessa, jota voidaan nyt siis pitää kohtuullisen hyvänä työkaluna vuorovaikutteisen median seuraamissyitä tutkittaessa. Erottui myös löyhä tietoon liittyvä faktori, joka noudattelee käyttötarkoitustutkimuksen jaottelua. Lisäksi löytyi sosiaalinen ulottuvuus, jolle ei ole vastaavuutta teorioissa. Kirjoittamissyistä erottui hajanainen tiedollinen ulottuvuus. Sen lisäksi löytyi selkeästi kaksi erilaista sosiaalista ryvästä, joiden muodostuminen noudatti telelogin teoriaa: oli havaittavissa sekä mielipiteiden vaihtoon että sosiaalisten suhteiden luontiin liittyvät faktorit. Luetuin ryhmätyyppi oli taustamuuttuja, jolla oli eniten yhteisvaihtelua seuraamissyiden kanssa. Selitän tämän niin, että paikalliset ryhmät ovat usein velvollisuuden vuoksi käytettäviä työkaluja, kun maailmanlaajuiset ryhmät palvelevat ajanvietteenä ja tiedonhaun apuvälineenä. Huomasin myös, että naiset seuraavat ryhmiä sosiaalisten syiden takia enemmän kuin miehet. Miehet taas suosivat kaupankäyntiä ja tiedostojen hakua selvästi enemmän kuin naiset. Ilmeisesti sosiaalisuus-sisällöllisyys-vastakkainasettelu on sukupuolille yleisemminkin ominaista. Taustamuuttujien vaikutus kirjoittamissyihin oli yksioikoisempi. Lähes kaikkien käyttösyiden arvot kasvoivat kirjoittamisen useuden ja käytettyjen ryhmien määrän myötä. Selittäisin tämän yksinkertaisesti niin, että mitä tärkeämpää kirjoittaminen yleensä on, sitä enemmän myös kirjoitetaan. Tiedonhaku oli suosituin käyttösyy sekä ryhmien seuraamisessa että niihin kirjoittamisessa. Voitaisiin siis sanoa, että uutis- ja keskusteluryhmät ovat huonoja nimityksiä Usenetin ryhmille: ne ovat tutkimukseni valossa tietoryhmiä. Epätietoisuus perusjoukosta laski tutkimuksen validiteettia. Kahden eri tilastollisen testaamistavan käyttö ja muuttujien uudelleenluokittelu heikensi reliabiliteettia. Uskon silti tutkimuksen esittelevän kohtuullisen luotettavasti suuria linjoja innokkaiden harrastajien Usenet-käytössä.
  • Moisio, Heini (2004)
    Tarkastelen tutkielmassani journalistisen tilan muutosta maakuntaradion uutisista verkkouutisiin. Näkökulmani on interaktiivinen journalistinen tila kulttuurisessa kontekstissa, jota selvitän tapaustutkimuksena mediarutiinien, journalistisen puhetavan ja maakuntaradion uutisten pohjalta. Lähestymistapani teoreettisena taustana ovat Johan Fornäsin (1996) Kulttuuriteoria, Hannu Niemisen (2003) tapa jakaa julkinen tila ja Mark Deuzen (2003) verkkoviestinnän vuorovaikutteisuustutkimukset. Olen kerännyt tutkimusmateriaalia YLEn kolmesta maakuntaradiosta: Lahden Radiosta, Radio Hämeestä ja Tampereen radiosta. Uutispäälliköiden haastattelut, toimittajille tekemäni sähköpostikysely ja kahden uutisviikon aiheiden vertailu kertovat journalististen käytäntöjen muutoksesta konvergoituvassa toimituksessa. Uuden digitaalisen median interaktiivisuus, multimedia ja uutisten kontekstualisointi asettavat vaatimuksia toimittajien ammattitaidolle. Maakuntaradion toimittajien ammattitaito ei kuitenkaan ole supistunut tekniseksi osaamiseksi vaan kyselyyni vastanneet toimittajat korostavat kykyä tehdä uutisia useaan eri välineeseen aiheen ehdoilla. Tutkimukseni osoittaa, että maakuntaradiot julkaisevat verkossa osittain eri aihealueiden uutisia kuin radiolähetyksessä. Portinvartijan roolissa uutispäälliköt pyrkivät objektiiviseen ja puolueettomaan uutisvalintaan ja nostavat radiolähetyksen kärkeen virkamies- ja asiantuntijalähteisiin perustuvia uutisia. Internet on toistaiseksi maakuntaradion rinnakkainen julkaisualusta ja vuorossa oleva uutistoimittaja siirtää verkkoon valintansa mukaan sähkeitä. Maakuntaradion uutiset ovat valtavirtajournalismille tyypillistä elitististä julkisuutta ja verkkouutiset lähempänä pluralistista julkista tilaa.
  • Rasinkangas, Kalle (2020)
    Käsittelen tässä opinnäytteessä havaintojani vuorovaikutteisen taiteen tekemisestä sekä erilaisten medioiden ja teknologioiden käyttämisestä osana taideteoksia. Lisäksi esittelen taiteellisen opinnäytteeni osat Kempin Kisat sekä Experience Horizonin omissa luvuissaan, joissa avaan niihin johtaneet tapahtumat ja ajatukset, teosten tekoprosessit sekä kunkin osateoksen taiteellisen ja teknisen sisällön. Keskeisenä motivaationa tämän opinnäytteen kirjoittamiselle on ollut jäsentää niitä ajatuksia, toimintatapoja sekä ongelmia, joita vuorovaikutteisen taiteen tekemiseen on itselläni liittynyt. Esitän tekstissä lähtökohtia ajattelulle vuorovaikutteisen taiteen tekemiseen ja nostan esille niitä peruskysymyksiä, joita jokaisen vuorovaikutteista taideteosta tekevän tulisi pohtia. Käsittelen kysymyksiä vuorovaikutteisen taideteoksen sisällön hallittavuudesta ja hallinnan menettämisestä, vuorovaikutteisen ja vuorovaikutuksettoman taiteen välisistä eroista sekä kokijan merkityksestä vuorovaikutteiselle taideteokselle. Kirjoitan auki niitä teknisiä ja käytännöllisiä ongelmia, joita vuorovaikutteisten taideteosten tekeminen ja esittäminen on aiheuttanut ja kuinka näihin voi suunnittelijana varautua. Kuvaan vuorovaikutteisen taiteen tekemistä ja tapoja niin teoreettiselta kuin käytännölliseltä kannalta. Vaikka keskityn pääasiassa omiin teoksiini ja niiden tekemiseen, yhdistän tekemiseni osaksi suurempaa vuorovaikutteisuuden jatkumoa erityisesti videopelien kautta. Videopelit ovat olleet itselleni tärkeä media koko elämäni, ja niiden sisäänrakennettu vuorovaikutus on oiva lähde taiteen vuorovaikutteisuutta pohtiessa. Samalla henkilökohtaisena tavoitteenani on lisätä arvostusta videopelejä kohtaan taiteenmuotona ja tuoda niiden käsitteleminen taideteoksina osaksi myös Teatterikorkeakoulun taidekeskustelua. Teknologia on suuressa osassa taiteellisessa työskentelyssäni, joten avaan jokaisen taiteellisen opinnäytteeni osan tekniseltä kannalta. Etenkin virtuaalitodellisuuden käyttö taiteellisena mediana on sen verran uutta, että koen tämän avaavan myös teknologisesti suuntautumattomalle lukijalle niitä prosesseja, joita vuorovaikutteisen taiteen käytännön tekeminen sisältää. Samalla koen avoimuuden olevan osa taidetta, joten haluan antaa teknologisesti orientoituneelle lukijalle mahdollisia ideoita siihen, kuinka käyttää teknologiaa hyödyksi taiteen tekemisessä.
  • Norberg, Outi (2008)
    Pro gradu -työni aiheena on vuorovaikutteinen digitelevisio ja lähinnä se, minkälaisia vuorovaikutteisen digitelevision palveluiden piti olla Suomessa. Tutkin liikenne- ja viestintäministeriön ArviD-hankkeessa mukana olleita digitelevisiopalveluita. ArviD oli ministeriön käynnistämä hanke, johon valittiin avoimen haun perusteella erilaisia digitelevisiossa toteutettavaksi tarkoitettuja vuorovaikutteisia palveluita. Palveluita oli neljätoista ja ne edustivat eri tahoja, erilaisia kohderyhmiä ja erilaisia palvelutyyppejä. ArviD:n palvelut eivät tällä hetkellä ole käytössä, joten tämän vuoksi tutkin palveluita kuvailevia tekstejä. Tutkimuksen ensisijainen tarkoitus on saada kuva siitä, minkälaista digitelevisiota Suomeen oltiin suunnittelemassa. Vuorovaikutteisuus oli yksi digitelevision suurista lupauksista, joka kuitenkin on toistaiseksi on jäänyt lunastamatta. Pyrin työssäni selvittämään sitä, mitä vuorovaikutteisen digitelevision käytännössä toivottiin Suomessa olevan. Työni on tapaustutkimus ja tutkittava tapaus ovat ArviD-hankkeeseen osallistuneet palvelut. Pyrin tätä pientä joukkoa tutkimalla saamaan paremman käsityksen ilmiöstä, josta on tarjolla hyvin vähän konkreettista tietoa. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt laadullista sisällönanalyysiä. Analyysin ensimmäisessä osassa pyrin saamaan yleiskuvan palveluista luokittelemalla palveluita eri piirteiden mukaan. Toisessa osassa tarkastelen palveluiden vuorovaikutteisuutta. Vuorovaikutteisuuden tutkimiseen sovellan professori Jan van Dijkin vuorovaikutteisuuden määritelmää. Työni tuloksista ensimmäinen huomattava piirre on se, että digitelevision vuorovaikutteisia palveluita tekemään haluttiin uusia toimijoita, jotka tuottaisivat informaatio-, tuki- ja opetuspalveluita uusille kohderyhmille. Uusia tekijöitä olivat kunnat, oppilaitokset ja vähemmistöjärjestöt. Toinen merkillepantava seikka on se, että lähes puolet palveluista oli sellaisia, joilla ei ollut mitään tekemistä television sisällöntuotannon kanssa. Nämä palvelut käyttivät televisioverkkoa jakelukanavana. Niissäkin palveluissa, joissa oli jonkinlainen yhteys meneillään olevaan televisio-ohjelmaan, oli hyvin vähän journalistisia, televisio-ohjelman sisältöön liittyviä palveluita, joissa olisi esimerkiksi mietitty yleisövuorovaikutusta. Kolmas merkille pantava seikka on se, että palveluiden vuorovaikutteisuus ei noussut kovin korkealle tasolle. Kotikäyttäjän osallistuminen oli suurimmassa osassa ArviD:n palveluita hyvin ohjattua ja rajattua. Tärkeimmät lähteet: Kangaspunta, Seppo (2006): Yhteisöllinen digi-tv. Digitaalisen television uusi yhteisöllisyys, yhteisöllisyyden tuotteistaminen ja yhteisötelevision vaihtoehto. Näränen, Pertti (2006): Digitaalinen televisio. Analyysejä alkuhistoriasta, viestintäpoliittisista haasteista ja tv-järjestelmän muuttumisesta.
  • Heikkinen, Mirjami (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyyttisessä viitekehyksessä draama- ja esitysanalyysin kautta kotimaista lapsille suunnattua, 2000-luvun alussa toteutettua teatteria. Tutkimuksen fokuksessa ovat ne diskursiiviset, valtasuhteita rakentavat strategiat, joilla luodaan eroja ja yhtäläisyyksiä lapsille ja aikuisille suunnatun teatterin välille. Tarkastelukohteina ovat Anna Krogeruksen lastennäytelmä Isin talviuni (2005) ja aikuistennäytelmä Rakkaudesta minuun (2006) sekä näiden kantaesitykset. Molemmat teokset tarkastelevat samaa aihepiiriä nostaen esiin yksinäisen lapsen ydinperheessä. Työssä pyritään, aikuiselle suunnattuun teatteriteokseen peilaten, etsimään vastausta kysymykselle, minkälaisin keinoin Isin talviunen kirjoittaja ja kantaesityksen toteuttajat rakentavat teoksesta lastenteatteria. Tutkimuksessa analysoidaan aineistoa tarkastelemalla kolmea diskurssia, jotka tutkielman kirjoittaja on nimennyt seuraavasti: ”selkeää lapsille”, ”osallistavaa lapsille” ja ”kasvattavia ja helppoja aiheita lapsille”. Kyseiset diskurssit heijastavat länsimaisen lastenteatterin traditiossa esiintyneitä konventioita, ja niitä käyttämällä teatterikentän toimijat useissa tapauksissa rakentavat lasta toiseuttavaa aikuinen–lapsi dikotomiaa. Tutkimuksessa väitetään, että tätä hierarkkista kahtiajakoa luodaan erityisesti jos lastenteatterissa esiintyviä stereotyyppisiä ilmaisuja uusinnetaan tiedostamatta. Tutkielmassa osoitetaan, että aineiston lapsille suunnattu teksti ja esitys pääosin tuottaa “selkeää lapsille” ja “osallistavaa lapsille” -diskursseja: Useita yleisön osallistamisen konventioita käyttävän Isin talviunen ilmaisukeinot ovat huomattavasti selkeämpiä ja yksinkertaisempia rinnastettuna Rakkaudesta minuun -teokseen. “Kasvattavia ja helppoja aiheita lapsille” -diskurssia käsiteltäessä sen sijaan todetaan, että vaikka Isin talviuni osin vahvistaa tätäkin puhetapaa, se kuitenkin tuottaa myös sille vastakkaista diskursiivista strategiaa viittaamalla Rakkaudesta minuun -teoksen tapaan Karin Helanderin ja Barbro Lindgrenin nimeämiin yksinäisen lapsen, aikuislapsen ja lapsiaikuisen sekä kompetentin lapsen diskursseihin.