Browsing by Subject "intermediaalisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Hongisto, Paula (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan kuvan ja sanan suhdetta Walter Moersin vuonna 2001 ilmestyneessä romaanissa WildeReise durch die Nacht (suom. Hurja matka halki yön, 2003). Tutkielman tavoitteena on analysoida romaanin verbaalisten ja visuaalisten elementtien vuorovaikutusta sekä sitä, miten kuvat on valittu ja mihin tarkoituksiin niitä käytetään. Lisäksi tutkielmassa pohditaan sitä, miten eri-ikäiset lukijat tulkitsevat kuvitusten ja tekstin yhteistyöstä syntyvät merkitykset sekä romaanin intertekstuaaliset viittaukset. Tutkielmassa hyödynnetään muun muassa kuvakirjatutkimusta, lastenkirjatutkimusta, satututkimusta sekä parodian tutkimusta. Moersin romaanin kuvitustapa poikkeaa perinteisestä kuvakirjasta, sillä sen kuvat ovat ranskalaisen taiteilijan Gustave Dorén (1832–1883) käsialaa, ja ne on laadittu alun perin toisia teoksia varten. Romaani yhdistää maailmankirjallisuuden klassikkoja kuvittaneet piirrokset uudenlaiseksi kokonaisuudeksi, ja kauan ennen tekstiä ilmestyneet kuvat ovat toimineet tarinan inspiraationa. Teoksen päähenkilö on 12-vuotias Gustave, joka seikkailee unenomaisessa fantasiamaailmassa. Romaanin kuvat esittävät sekä juonen käännekohtia että rauhallisempia vaiheita, ja niitä käytetään miljöön ja henkilöhahmojen kuvaukseen sekä fokalisaation välineinä. Tutkielmassa osoitetaan, että kuvien ja tekstin välinen vuorovaikutus on täynnä ristiriitoja, ja että verbaalisten javisuaalisten elementtien välinen ironinen vastakohtaisuus vaikuttaa tarinan tulkintaan. Vaikka kuvituskuvien tapahtumia eritellään usein sanallisesti, tekstin tarjoama perspektiivi poikkeaa kuvien luomasta todellisuudesta.Kuvat ja teksti antavat toisilleen uusia merkityksiä ja vaihtoehtoisia tulkintoja, ja usein toinen niistä välittää lukijalle enemmän informaatiota kuin toinen. Tutkielmassa todetaan myös, että intertekstuaalisuus on romaanissa läsnä sekä verbaalisella että visuaalisella tasolla, sillä kuvat ja teksti viittaavat paitsi kuvitusten alkuperäislähteisiin, myös aikakauden tyyliin sekä Gustave Doréen itseensä. Teos on intermediaalinen, sillä se yhdistää verbaalisen ja visuaalisen merkkijärjestelmän sekä viittaa niin maalaustaiteeseen kuin elokuviinkin. Intertekstuaalisuus ja -mediaalisuus on merkitty selkeästi sekä verbaalisesti että visuaalisesti. Romaanin kuvat ja teksti parodioivat satu- ja fantasiakirjallisuutta kääntämällä niiden konventiot ylösalaisin ja siirtämällä ne uuteen kontekstiin. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että lastenkirjallisuus on nykyään yhä useammin crossover-kirjallisuutta, jota kirjoitetaan kaikenikäisille. Moersin teoksen huumori syntyy intertekstuaalisuuden tunnistamisesta ja tuttujen ilmiöiden parodioimisesta niin verbaalisesti, visuaalisesti kuin niiden yhdist elmänkin kautta, ja eri-ikäisillä lukijoilla on erilaiset kompetenssit ymmärtää kirjallisuus - tai kulttuurihistoriallisia viittauksia. Wilde Reise durch die Nacht -romaania ei voi tarkastella perinteisenä kuvakirjana, eikä teosta tai sen kohdeyleisöä voida asettaa vain yhteen genrelliseen lokeroon.
  • Jäppinen, Juha (2010)
    Pro gradu -työssäni tarkastelen kuinka medioiden välisiin suhteisiin viittaava intermediaalisuus rakentaa Lordi-yhtyeelle keskeistä monimediallista hirviömaailmaa. Lordin olen valinnut tutkimukseni kohteeksi, koska yhtyeellä on käytössään poikkeuksellisen laaja valikoima medioita äänilevyistä sarjakuvien kautta musiikkivideoihin. Lordi hyödyntää eri medioitaan tehokkaasti ja tuottaa tällä tavoin itselleen koherenttia hirviömaailmaa, joka toimii yhtyeelle tärkeänä erottautumistekijänä. Intermediaalisuus ei ole yksinomaan Lordia koskeva ilmiö, vaan siitä voidaan havaita merkkejä yhteiskunnassa laajemminkin. Näin Lordi heijastaa mediatutkimuksen kannalta ajankohtaista ilmiötä. Intermediaalisuuden ajankohtaisuus korostuu nykyisessä mediaympäristössämme, jossa tarjolla olevien medioiden määrä on ehkäpä laajempi kuin koskaan. Samanaikaisesti kun saatavilla olevan mediavalikoiman tarjonta on muun muassa digitaalisen teknologian myötä kasvanut, ovat myös perinteiset medioiden väliset rajat muuttuneet häilyvämmiksi, mikä korostuu muun muassa median konvergoitumisen ja hybridisoitumisen kaltaisissa ilmiöissä. Tällaisessa tilanteessa nousee myös keskeiseksi ymmärtää medioiden välisiä intermediaalisia suhteita. Intermediaalisuus on alkanut herättää vähitellen kiinnostusta akateemisella tutkimuskentällä, mutta tutkimussuuntana se on vasta alkumetreillään. Erityisesti 2000-luvun myötä kiinnostus aiheen ympärillä on kuitenkin vähitellen lisääntynyt, mikä myös viestii aiheen ajankohtaisuudesta mediatutkimuksessa. Konkreettisia esityksiä intermediaalisten suhteiden vaikutuksista ei kuitenkaan vielä ole tehty paljon. Siksi keskityn tuottamaan pro gradu -työssäni konkreettista esitystä siitä, kuinka intermediaalisuus vaikuttaa Lordin hirviömaailman rakentamisessa. Teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta työni voidaan määritellä Lordin hirviömaailmaan ja sen intermediaalisuuteen keskittyväksi tapaustutkimukseksi, jossa hyödynnetään kulttuurintutkimuksellisia termejä, kuten bricolagea ja artikulaatiota. Tutkimukseni empiirinen aineisto jakautuu kolmeen Lordille keskeiseen mediaan: sarjakuviin, musiikkivideoihin ja äänilevyihin. Tutkimusaineiston analyysissa kiinnostavia tutkimuskysymyksiä ovat, mitä eri mediat Lordin hirviömaailmaan osaltaan tuovat ja millaisia intermediaalisia suhteita medioiden välillä voidaan havaita. Keskeisenä analyysimenetelmänäni on ollut monenlaisten mediatyyppien analyysiin soveltuva lähiluku. Tutkielmani keskeisenä havaintona on, että Lordin eri mediat tuovat hirviömaailmaan jokainen jotain omaansa, ja että hirviömaailman koherentti kokonaisuus rakentuu juuri monen eri median yhteissummana. Havainto korostaa, että intermediaalinen näkökulma on hyvä ottaa huomioon nykymaailmalle tyypillisten kompleksisten mediailmiöiden tarkastelussa, ja intermedialisuus ansaitsisi siksi myös entistä enemmän huomiota nykyisessä mediatutkimuksessa. Keskeisiä lähteitäni edustavat intermediaalisuuden alalta Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Artikulaatioteorian osalta lähteinäni ovat Stuart Hall ja Lawrence Grossberg. Bricolagen osalta lähteinäni ovat Claude Lévi-Strauss sekä Deena Weinstein.
  • Paananen, Ilmari (2019)
    Teatteritaiteen maisterin opinnäytteeni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriohjelmassa käsittää taiteellisen työn sekä tämän kirjallisen osion. Taiteellinen työni oli esitys High Definition Earth Viewing Experience (HDEVE), jonka tein yhteistyössä dramaturgi Emil Uutun kanssa. Teos sai ensi-iltansa 14.2.2018 Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa, ja se esitettiin myös Hango Teater Träff -festivaalilla 8.6.2018. Kirjallisessa osisossa Tila uhkaa paikkaa tarkastelen videon käyttöä ja kokemuksellisuutta esittävän taiteen kontekstissa. Pyrin havainnollistamaan kokemusta mediaalisesta näyttämöstä, jossa fyysinen- ja medioitu tila limittyvät tilalliseksi hybridiksi. Pohdin, kuinka videokuva on yhtä tärkeä osa esitystä kuin elävä keho ja miten se laajentaa esityksen taiteellisia mahdollisuuksia. HDEVE-esitys oli itsessään tutkimuksellinen teos, jolle tämä kirjallinen osio on eräänlainen jatkotutkimus. Erittelen esityksessä löytämiäni havaintoja sekä tulkitsen niitä aikaisemman tutkimuksen pohjalta. HDEVE-esityksen päämateriaali oli Kansainväliseltä avaruusasemalta lähetettävä reaaliaikainen videokuva maapallosta. Esityksen tutkimuskysymys oli: Kuinka kokea etäisyys videokuvasta? Tarkastelen vastausta ruumiillisen havaitsemisen lähtökohdista. Oleellista videokuvan kokemiselle on se, mistä käsin ja missä tilassa sitä katsotaan. Etsin fenomenologian kautta vastauksia apukysymyksiin: Mikä on tila ja missä on paikka? Medioitu tila on muuttanut oleellisesti tapaamme ymmärtää itseämme sekä maailmaa ympärillämme. Medioitu tila ei ole palautettavissa tiettyyn sijaintiin, eikä se sisällä kosketuksen potentiaalia, jolloin kokemus siitä jää aistillisesti epätäydeksi. Etäisyyden kokeminen videokuvasta on probleema, jota tässä opinnäytteessä selvitän. Analysoin videokuvan tilaa kinesteettisen kokemuksen kautta ja havainnollistan videokuvaa näyttämöllisenä voimavarana. Videokuvan potentiaali näyttämöllä perustuu kehon jatkeena olemiseen, niin katseen kuin kinestesian, ja näin se mahdollistaa muuten ruumiillisesti mahdottomien kokemusten synnyttämisen. Samalla medioitu tila koukuttavana katseen vangitsijana on vaara, joka uhkaa katsojan mentaalista- ja fyysistä paikkaa. Käyn läpi HDEVE-esityksen rakenteen ja sen syntyvaiheet. Pohdin videokuvaa esityksen ontologisena lähtökohtana ja havainnollistan, kuinka esitys loppuen lopuksi kokemuksellisti videokuvassa näkyvän etäisyyden. Tarkastelen yksityiskohtaisesti HDEVE-esityksen viimeistä osaa ja pohdin sen synnyttämää kokemusta katsojassa. Päätelmät-luvussa nivon yhteen esittämiäni teoreettisia viitepisteitä HDEVE-esityksen kanssa. Pohdin esityksen luomaa intermediaalista tilaa ja katsojan paikkaa tuossa tilassa.
  • Lanerva, Teo (2019)
    Käsittelen näyttämöllä nähtäviä videon eri ilmenemismuotoja ja miten ne vaikuttavat kokemukseen tilasta.Aloitan esittävästä videosta sekä sen suhteesta elokuvaan ja televisioon, jonka jälkeen käsittelen videon ei-esittävää puolta. Kirjoittaessani videosta olen huomannut tarkastelevani sitä selvästi valosuunnittelijan näkökulmasta. Ensisijaisesti näenkin itseni valosuunnittelijana, jolle video on yksi työkalu muiden joukossa. Videon saralla oma kiinnostukseni kohdistuu erityisesti videotykkien käyttämiseen monipuolisena valonlähteinä sekä digitaalisena lavasteena, eikä niinkään kertovana elementtinä. Lisäksi tulokulmaani vaikuttaa se, että viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt pääasiassa sanattomasti kommunikoivien esittävän taiteen alueiden, kuten nykytanssin, nykysirkuksen sekä konserttien parissa. Tavoitteenani on hahmottaa miten videon läsnäolo näyttämöllä vaikuttaa kokemukseen esitystilanteesta, sekä miten videomateriaalin tyyli ja miten se on asetettu näyttämölle vaikuttavat tähän. Tähän asti olen toiminut videon parissa lähinnä intuitiivisesti ja pyrin tämän kirjallisen osion kautta löytämään tuntemuksilleni teoreettista pohjaa, joskin intuition arvoa osana taiteellista prosessia yhtään väheksymättä. Videosta näyttämöllä on kirjoitettu hyvin vähän ja nykytanssin kohdalla vielä vähemmän. Tästä syystä käsittelen tekstissäni videota myös teatterin ja videotaiteen näkökulmasta. Video on hyvin monipuolinen media ja samoin sen näyttämöllä nähtävät olomuodot ja roolit ovat hyvin moninaisia. Kaikille näille ilmenemismuodoille on oma paikkansa laajassa esitysten kirjossa ja videon toimivuus näyttämöllä on ensisijaisesti kiinni sen suhteesta muihin teoksen elementteihin. Tilanne myös elää jatkuvasti, sillä video yleistyy vieläkin kovalla vauhdilla. Vielä hetki sitten vain sci-fi leffojen kuvastoon kuuluneet suuret videoskriinit ovat tulleet osaksi arkea hyvin lyhyen ajan kuluessa. Hiljalleen viimeisen sadan vuoden aikana suhteemme videoon on monipuolistunut ja sen käytölle näyttämöllä on löytynyt hienovireisempiä ulottuvuuksia, kuin mystinen taikatemppu.