Browsing by Subject "inventointi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 1992)
    Ympäristöministeriö : Ympäristönsuojeluosasto, Työryhmän mietintö 66/1992
  • Nyyssönen, Aarne (Suomen metsätieteellinen seura, 1979)
  • Varjo, Jari (The Finnish Society of Forest Science and The Finnish Forest Research Institute, 1997)
    A method was developed for relative radiometric calibration of single multitemporal Landsat TM image, several multitemporal images covering each others, and several multitemporal images covering different geographic locations. The radiometricly calibrated difference images were used for detecting rapid changes on forest stands. The nonparametric Kernel method was applied for change detection. The accuracy of the change detection was estimated by inspecting the image analysis results in field. The change classification was applied for controlling the quality of the continuously updated forest stand information. The aim was to ensure that all the manmade changes and any forest damages were correctly updated including the attribute and stand delineation information. The image analysis results were compared with the registered treatments and the stand information base. The stands with discrepancies between these two information sources were recommended to be field inspected.
  • Siitonen, Markku (Suomen metsätieteellinen seura, 1993)
  • Kittamaa, Sanna; Ryttäri, Terhi; Ajosenpää, Terhi; Aapala, Kaisu; Hallman, Erkki; Lehesvirta, Timo; Tukia, Harri (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 25/2009
    Harjumetsien paahdeympäristöt ja niillä elävä erikoistunut ja uhanalaistunut eliölajisto ovat viimeisten vuosikymmenten aikana vähentyneet suuresti muun muassa metsäpalojen loppumisen ja yleisen rehevöitymiskehityksen vuoksi. Harjumetsien paahdeympäristöjen nykytila ja hoito 2006 - 2008 -hankkeessa koottiin kattava harjumetsien metsätaloutta ja suojelua edustava yhteistyöverkosto, johon kuuluivat SYKEn luontoasiantuntijoiden lisäksi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, 10 metsäkeskusta (2008), Metsähallituksen metsätalous ja luontopalvelut, UPM-Kymmene sekä Helsingin yliopisto. Hankkeessa etsittiin jäljellä olevia, hoitotoimin parannettavia paahde­ympäristöjä ja käynnistettiin niillä sekä hoitotoimia että erilaisia koejärjestelyjä, joiden avulla hoitojen onnistumista voidaan arvioida. Hankkeen aikana inventoitiin yhteensä noin 30 000 hehtaaria harjumetsää, joista suurin osa sijaitsee Natura 2000 -alueilla. Löydettyjen, hoitokohteiksi soveltuvien paahdekohteiden yhteispinta-ala on noin 120 hehtaaria. SYKEn tutkijoiden inventoimalta 14 200 hehtaarin alueelta löydettiin noin 1,7 hehtaaria luonnontilaista tai lähes luonnontilaista paahdekohdetta. Tämä on vain noin 3 % löydetystä 52 hehtaarin paahde­alasta. Täten lähes kaikki inventoinneissa löydetyt kohteet olivat enemmän tai vähemmän umpeenkasvaneita ja niiden tilaa on perusteltua parantaa hoitotoimin. Tulosten perusteella paahdeympäristöjen hoito pystytään toteuttamaan myös kustannustehokkaasti normaalien metsänhoitotoimien ohessa eikä se välttämättä ole ristiriidassa metsätalouden tavoitteiden tai esimerkiksi maisemansuojelun kanssa. Työ on saanut myös sekä maanomistajien että suuren yleisön tuen. Yhteistyöverkosto on ollut aktiivisesti keskusteleva ja se on onnistunut luomaan innostuneen ja kannustavan ilmapiirin ja yhteisön, jonka yhteisenä tavoitteena on ollut ja tulee jatkossakin olemaan uhanalaistuneen harjulajiston pelastaminen.
  • Lappi, J.; Smolander, H.; Kotisaari, A. (Suomen metsätieteellinen seura, 1983)
  • Mökkönen, Teemu (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 34/2006
    Miten historiallisia karttoja voidaan käyttää ympäristön kehityksen ja muutoksen selvittämisessä? Miltä alueilta eri historiallisia karttoja on? Mitä erityistä tulee muistaa muutettaessa historiallisten karttojen tietosisältöä digitaaliseksi paikkatiedoksi? Mihin tarkoitukseen kartoitusta on eri aikoina tehty ja miten se vaikuttaa karttojen tietosisältöön? Miten varmistetaan tuotetun aineiston yhteiskäyttöisyys? Muun muassa näitä kysymyksiä Teemu Mökkönen valottaa tässä ympäristöministeriön ja Museoviraston yhteisen hankkeen tuloksena syntyneessä julkaisussa. Teos opastaa keskeisimpien historiallisten kartta-aineistojen käyttöä ja paikkatiedon tuottamista niistä, se antaa ohjeet historiallisista kartoista tuotettavan ominaisuustiedon tekemiselle sekä antaa maakunta- ja yleiskaavoitukseen liittyviä käytännön sovellusesimerkkejä.
  • (Vesihallitus, 1980)
    Vesihallitus. Tiedotus 188
  • Anttila, Susanna; Syrjänen, Kimmo; Paloniemi, Riikka (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 31/2013
    Raportissa vedetään yhteen ympäristöministeriön vuosina 2010-2012 rahoittamien kuntien ja seurakuntien omistamien metsien METSO-kohteiden inventointien tulokset. Ympäristöministeriö on antanut rahoitustukea kunnille ja seurakunnille Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaan (METSO) sopivien kohteiden inventoimiseksi. Tukea on myönnetty kolmessa rahoitushaussa 52 hankkeelle yhteensä vajaat 800 000 euroa. Inventointeja on tehty tuen avulla 52 kunnassa ja kahdeksassa seurakunnassa. Mukana on 16 % Suomen kunnista. METSO-ohjelmaan soveltuvia kohteita löydettiin runsas 8 700 hehtaaria. Monet löydetyistä kohteista ovat luontoarvoiltaan hyvin edustavia. METSO-kohteiden inventointiin osallistuneet kunnat ja seurakunnat näkevät tärkeimpänä monimuotoisuuden turvaamisen keinona ottaa kohteet huomioon metsäsuunnittelussa ja kaavoituksessa, mutta osa kohteista on tarkoitus rauhoittaa yksityisinä suojelualueina tai myydä valtiolle. Tähän mennessä kunnat ovat METSO-ohjelman turvin suojelleet noin 1 300 hehtaaria ja seurakunnat noin 340 hehtaaria monimuotoisuudelle arvokkaita metsiä. Valmistelussa Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa (ELY-keskukset) on noin tuhat hehtaaria kuntien ja seurakuntien omistamia kohteita. Näissä luvuissa on mukana noin tuhat hehtaaria ympäristöministeriön rahoittamissa inventoinneissa löydettyjä kohteita. METSO-inventointien rahoitustukea on syytä jatkaa, ja rahoitustuen markkinointia tulisi kohdentaa metsäomistukseltaan suurimpiin kuntiin ja seurakuntiin. Lisäksi inventointien käytännön toteutusta tulisi ohjeistaa tarkemmin. Korvaustason nostaminen kuntien yksityisinä suojelualueina rauhoitettavien kohteiden osalta lisäisi kuntien kiinnostusta METSO-ohjelman toteuttamiseen. Kuntien ja seurakuntien metsien hoidosta vastaavia tahoja tulisi aktivoida METSO-kohteiden tunnistamiseen ja turvaamiseen. Olisi myös syytä tukea kuntien ja seurakuntien tekemää luonnonhoitoa ja ennallistamista. Etenkin suuren metsäomistuksen kunnissa olisi mahdollista tehdä laaja-alaista luonnonhoidon ja suojelun suunnittelua, jolla edistettäisiin METSO-ohjelman eri elinympäristöistä koostuvien aluekokonaisuuksien muodostamista, virkistys- ja matkailukäyttöä sekä suojelualueverkoston kytkeytyneisyyttä. Tällaisten alueiden kehittämisessä myös luonnonhoidolla ja ennallistamisella on suuri merkitys.
  • Anttila, Susanna; Koskela, Terhi; Löfström, Irja; Paloniemi, Riikka; Syrjänen, Kimmo (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2016
    Yksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) tavoitteista on suojella 7 000 hehtaaria kuntien ja seurakuntien metsiä vuoteen 2025 mennessä. Vuoden 2015 kevääseen mennessä kunnat ovat suojelleet METSO-ohjelmalla 2 120 hehtaaria ja seurakunnat 1 025 hehtaaria metsiä. Kunnille ja seurakunnille on maksettu korvauksia suojelusta yhteensä 11,4 miljoonaa euroa. Kuntien pysyvästi suojelemat alueet ovat noin kolme kertaa suurempia kuin METSO-kohteet keskimäärin. Kuntien ja seurakuntien laajat METSO-kohteet ovat tehostaneet ohjelman toteuttamista. Ympäristöministeriö rahoitti vuosina 2010–2012 yhteensä 764 000 eurolla hankkeita, joissa inventoitiin METSO-ohjelmaan soveltuvia alueita kuntien ja seurakuntien metsistä. Yhteensä 50 kuntaa ja kahdeksan seurakuntaa ja seurakuntayhtymää osallistui hankkeisiin. Tuloksena löytyi yli 10 300 hehtaaria METSO-ohjelmaan soveltuvia metsiä. Inventoinneissa löytyneiden METSO-kohteiden pinta-alasta oli kevääseen 2015 mennessä päätetty suojella, turvata metsäsuunnittelussa tai esittää suojeluun kunnissa noin 78 % ja seurakunnissa 65 %. Monessa kunnassa ja seurakunnassa kohteiden pysyvää suojelua harkitaan edelleen. Noin kolmasosa inventoinneissa löytyneistä kohteista aiotaan turvata osana metsäsuunnittelua. Tähän mennessä kunnat ovat suojelleet inventoinneissa tunnistetuista METSO-kohteista suojelualueina noin 900 hehtaaria ja seurakunnat 84 hehtaaria. Lisäksi kunnissa ja seurakunnissa on päätetty esittää pysyvään suojeluun yhteensä noin 1 100 hehtaaria inventoinneissa löydettyjä kohteita. Inventointien antamat hyvät pohjatiedot ovat helpottaneet päätöksentekoa kohteiden turvaamisesta. Kunnissa ja seurakunnissa on tahtoa luontoarvojen turvaamiseen, mutta halu säilyttää alueiden maanomistus ja maankäytön päätösvalta itsellä vähentää kiinnostusta pysyvään suojeluun. Suojelu nähdään myös virkistyskäyttöä rajoittavana tekijänä. Kunnissa ja seurakunnissa tarvitaan lisää tietoa mm. suojelukeinon valinnasta, suojelun korvauksista, suojelun aiheuttamista käyttörajoituksista sekä suojelun ja muiden käyttömuotojen kustannusten ja hyötyjen vertailusta. Julkisyhteisöille suunnattua tietoa METSOsta on saatavilla metsonpolku.fi –sivustolla. Tietoa eri suojelukeinoista ja METSOsta tulee lisätä ja kynnystä ottaa yhteyttä ELY-keskukseen tulisi edelleen madaltaa. Viestintää METSOsta kuntiin ja seurakuntiin tulee jatkaa. Keskeisessä roolissa tiedonvälityksessä ovat ympäristöministeriö, Suomen Kuntaliitto, ELY-keskukset sekä metsänhoitoyhdistykset. Myös kuntien luonnonhoidon osaamista sekä mahdollisuutta osallistua luonnonhoidon ja ekosysteemien ennallistamisen hankkeisiin tulisi vahvistaa.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 1992)
    Ympäristöministeriö : Ympäristönsuojeluosasto, Työryhmän mietintö 66/1992
  • Kotiaho, Janne S.; Selonen, Ville A.O. (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 29/2006
    Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen (METE) kartoitusprojektin tavoitteena on kartoittaa METE-kohteet kaikissa yksityisissä talousmetsissä. Kartoitusprojekti on Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja alueellisten metsäkeskusten yhteishanke, joka on toteutettu maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta metsäkeskuksissa erillisprojektina sekä normaalin metsäsuunnittelun yhteydessä. Tässä raportoitavan analyysin tarkoitus on arvioida METE-kartoitusprojektin ja sen tuottaman aineiston laatua ja luotettavuutta. Analyysimme keskittyy tutkimaan pääasiassa aineiston yleistä laatua, ajan vaikutusta aineistoon, kartoittajan vaikutusta aineistoon sekä metsäkeskusten välistä vertailukelpoisuutta. Muuttujia, joita aineistosta voi analysoida, ovat METE-kohteiden pinta-alat, kuolleen puuston tiedot, monimuotoisuuskoodien ja lisämääreiden käyttö sekä lajiston kartoitustiedot. Lisäksi tutkimme METE-kartoitusprojektin laadunvarmistuskartoituksen tuloksia sekä LUOTSI-tietokantaan tallennettuja tietoja. Kartoitusperusteissa on kartoituksen edetessä tapahtunut systemaattisia muutoksia. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kohteiden pinta-ala pienenee ja kuolleen puuston tilavuus kasvaa kartoituksen edetessä. Kartoitusvuoden lisäksi kartoittajien ja metsäkeskusten välillä on eroja kartoitusperusteissa. Aineistossa esiintyy myös virheitä ja puutteita. Virheistä vakavimpina voidaan pitää niitä, jotka koskevat lisämäärettä eli sitä, onko kohde metsälain tarkoittama erityisen arvokas elinympäristö vai ei. Puutteista vakavin on se, että nollaa ei ole systemaattisesti käytetty kuvaamaan sitä, että esimerkiksi kuolleen puuston tilavuus on kohteelta kartoitettu mutta, että sitä ei ole, ja tyhjää havaintoa kuvaamaan sitä, että tietoa ei ole kerätty. Kuolleen puuston tiedot ja lajistotiedot ovat hyvin puutteellisia eikä niitä tule käyttää missään yhteydessä METE-kohteiden kuvaamiseen. Myös LUOTSI-tietokanta ja karttatiedosto, jossa kartoitustieto on merkittynä, sisältävät virheitä: Noin joka kymmenennen kohteen lisämääreessä on jokin virhe. Laadunvarmistuskartoituksen perusteella viidennes kohteista on vielä löytämättä ja joka kolmas kohde on lisämääreen, monimuotoisuuden tai pinta-alan suhteen virheellisesti kartoitettu. Analyysimme perusteella on selvää, että varsin suuri osa kohteista on vielä löytämättä. Lisäksi on selvää, että jo löydetyt kohteet on kartoitettu erilaisin perustein ja, että löydetyillä kohteilla on paljon virheitä. Monet virheistä ovat vakavia, koska ne koskevat lisämäärettä eli sitä, onko kohde lain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö vai ei. Tulevaisuudessa kartoituksen jatkuessa normaalin metsäsuunnittelun yhteydessä huomiota on kiinnitettävä siihen, että METE-kohteet, joita ei vielä ole löydetty, tulevat löydetyiksi. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kuitenkin siihen, että jo olemassa olevien kohteiden status tarkastetaan ja, että uusien kohteiden lisämääre tulee kerralla määritettyä oikein.
  • Varjo, Anu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Hangon Tulliniemen Kauttakulkuleiri tarjosi mahdollisuuden tutkia pienen kaupungin kokoisen sotilasleirin rakentumista ja katoamista alkuperäisen käytön päätyttyä. Alkuperäinen rakennuskanta oli tehdasvalmisteisia rakennuksia, joiden valmistus ja käyttö yleistyivät Suomessa 1940-luvun alussa. Yksi tutkimuksen tavoite oli selvittää, että olivatko rakennukset suomalaisen Puutalo Oy:n tuotteita, sillä muualla Euroopassa valmistaloteollisuutta oli ollut jo vuosikymmeniä. Toinen tavoite oli selvittää, että minkälaisia muuta rakennuskanta oli ollut tutkittavaksi säilyneiden kolmen parakin lisäksi. Lopuksi haluttiin tarkastella valmistalon elinkaaren päättymistä ja sitä, minkälainen tutkimuskohde valmistalo voi olla kokonaan tuhoutuneena. Olemassa olevien rakennusten tutkimus on pääasiassa historiallisen ajan rakennusarkeologiaa, jonka aineistona olivat kolme vielä huonokuntoisena olemassa olevaa, alkuperäistä parakkia. Parakkien inventoinnin ja dokumentoinnin tuloksia verrattiin arkistosta ja kirjallisuudesta saatuihin tietoihin Puutalo Oy:n parakeista. Valmistalojen arkeologisoitumisprosessin arviointi pohjautui historiallisen ajan kaivausmenetelmiin. Modernin ajan tutkimuskohteista oletetaan olevan dokumentaatiota ja kirjallisia lähteitä, mutta tässä tapauksessa näin ei ollut. Kirjallisesta aineistosta ei selvinnyt minkälaisia rakennukset olivat tarkalleen ottaen olleet. Puutalo Oy:n arkistolähteistä ei löytynyt suoraan Hankoon viittaavia rakennuspiirustuksia eikä parakkien peruspiirtuksia, joihin olemassa olevia parakkeja olisi voinut verrata. Arkistolähteiden ja olemassa olevien parakkien vertailun perusteella on kuitenkin hyvin varmaa, että Hangon parakit voisivat olla Puutalo Oy:n PS-parakin versioita. Olemassa olevien ja jo tuhoutuneiden Hangon parakkien perusteella voidaan arvioida, miten teollinen valmisrakennus käyttäytyy elinkaarensa päässä ja minkälainen arkeologinen tutkimuskohde siitä tulee. Suomessa on vastaavalla menetelmällä tehtyjä, samanikäisiä valmisrakennuksia huomattavia määriä, mutta niitä ei ole aikaisemmin tutkittu arkeologisina kohteina.
  • Pykälä, Juha; Alanen, Aulikki; Vainio, Maarit; Leivo, Anneli (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1994)
    Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 559
  • Seppälä, Sirkka-Liisa (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 1/2006
    Perinteisen niitto- ja laiduntalouden muovaamat perinnemaisemat ovat tärkeä osa kulttuuriympäristöä, mutta niiden yhteyttä varhaiseen asutushistoriaan ei juuri tunneta. Julkaisussa esitellään miten perinnemaisemien synty- ja varhaisvaiheita voidaan tutkia paikkatietomenetelmiä hyödyntävän arkeologisen ja historiallisen kartta-analyysin avulla. Uudeltamaalta valittujen esimerkkien perusteella voidaan osoittaa, että perinnemaisemia hoitamalla säilytetään myös maamme vanhinta maataloushistoriaa. Perinnemaisemien sisältämä ainutkertainen agraarihistoria on osa maatalousympäristöjen luonnon monimuotoisuutta, mikä tulisi ottaa entistä enemmän huomioon myös niiden tutkimusta ja hoitoa koskevassa keskustelussa.
  • Saksa-Lapikisto, Marita; Poutiainen, Sari; Schultz, Tiina; Kangasniemi, Päivi (Pirkanmaan ympäristökeskus, 2008)
    PIRra 4/2008
    Pirkanmaan perinnebiotooppeja inventoitiin vuosina 1992-1997 valtakunnallisen perinnemaisemaprojektin yhteydessä. Tuolloin arvokkaiksi perinnebiotoopeiksi luokiteltiin 280 kohdetta. Tämän jälkeen perinnebiotooppeja on löydetty lisää ylimaakunnallisen Polku mansikkapaikoille –hankkeen yhteydessä, luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelmien laatimisen yhteydessä sekä erillisissä projekteissa Ylöjärvellä ja Hämeenkyrössä. Pirkanmaan perinnebiotooppien kokonaislukumäärä on tällä hetkellä 441 ja yhteispinta-ala noin 1626 hehtaaria. Perinnebiotooppien hoitotilannetta kartoitettaessa selvisi, että Pirkanmaan perinnebiotoopeista on hoidossa noin 1233 hehtaaria. Tämä on 76% perinnebiotooppien kokonaispinta-alasta. Eniten kohteita on hoidossa maatalouden erityistukijärjestelmän piirissä. Tämän lisäksi kohteita hoidetaan maanomistajien toimesta ilman tukea, ympäristöministeriön rahoituksella ohjaamalla tukea erilaisille luonnonsuojelu- ym. yhdistyksille ja oppilaitoksille sekä Metsähallituksen ja Museoviraston toimesta. Arvokkaiden perinnebiotooppien hoitotarve ja hoidon kiireellisyysjärjestys määritettiin pisteyttämällä kaikki 1990-luvulla perinnemaisemaprojektissa arvokkaiksi luoki-tellut kohteet. Hoitamattomia kohteita oli kaikkiaan 148, joista 93 sijoittui hoitoluokkaan III. Hoitoluokkiin I ja II sijoittui kohteista 52. Jatkossa hoito tulisi suunnata ensisijaisesti I- ja II-luokkien hoitamattomiin kohteisiin. Perinnebiotooppien monimuotoinen eliölajisto on vaarassa köyhtyä hoitotoimien seurauksena. Hoito-ohjelmassa on pohdittu perinnebiotooppien hoidon ongelmakohtia ja esitetty keinoja perinnebiotooppien hoidon tehostamiseksi Pirkanmaalla.
  • Laikari, Hannu (Vesihallitus. National Board of Waters, 1980)
    Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 38, 3-28
    Sekaviemäröinnin inventointi ja johtopäätökset
  • Ranta, Tanja (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma käsittelee Suomen tilattoman väestön elämän materiaalisten jäännösten löytämistä, tutkimusmenetelmiä, muinaismuistolain (295/1963) mukaista luokittelua, arvoja ja merkityksiä. Kirjallisuustutkimuksen lisäksi aiheita havainnollistetaan tapaustutkimuksen avulla. Tutkielma on osa historiallisen ajan arkeologiaan kuuluvaa maaseutuarkelogiaa. Tilattomat olivat säätyjen ulkopuolelle jäänyt maata omistamaton väestönosa, jonka määrä kasvoi Suomessa 1700–1800-luvuilla valtiovallan tavoitellessa väkiluvun ja maatalouden tuottavuuden kasvattamista. Suurimmillaan tilattomien osuus väestöstä oli ainakin 40 prosenttia. Tutkielmassa keskitytään torppareihin ja mäkitupalaisiin, jotka ovat oman taloutensa muodostaneita tilattomia ja joiden asuinpaikat on siten helpointa erottaa muista arkeologisista jäännöksistä. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään feministisen arkeologian (esim. Joan Gero) näkökulmia mm. tiedon paikantuneisuudesta, todellisuuden luonteesta ja empiirisestä alimääräytyneisyydestä. Niillä pyritään tuomaan esiin se, mihin nykyiset luokittelu- ja suojelukäytännöt perustuvat ja miten niillä otetaan tiedostaen tai tiedostamattomasti kantaa siihen, kenen menneisyys on tärkeää. Tutkimuksessa sovelletaan tapaustutkimukseen historiallisen ajan arkeologian metodeja: monilähtöistä menetelmää eli 1800-luvun torpan ja kiinteän muinaisjäännöksen yhteyttä selvitetään sekä arkistolähteistä että paikkatietoanalyyseillä ja maastokäynneillä. Arvojen pohdinnassa esitellään Päivi Maarasen kehittämää arvotyökaluhahmotelmaa sekä museaalisiin tarkoituksiin kehitettyä merkitysanalyysimenetelmää. Tilattomien asuinpaikkajäännökset luokitellaan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi, jos ne ovat vuotta 1750 vanhempia, ja sitä nuoremmat asuinpaikkajäännökset luokitellaan pääsääntöisesti muiksi kulttuuriperintökohteiksi. Luokittelu vaikuttaa suojelustatukseen ja siten kohteiden säilymiseen. Luokittelu käsitetään usein objektiivisena tapana järjestää maailmaa, mutta se sisältää silti subjektiivisia elementtejä ja sen kehittymiseen vaikuttaa arkeologisen tutkimuksen kehityshistoria, jossa on lähdetty liikkeelle esihistoriallisista kohteita ja jossa historiallisen arkeologian tutkimuskohteena on ensin ollut keskiaika. Tilattomien elämän materiaaliset jäännökset ovat usein hyvin epämääräisiä, maastossa vaikeasti havaittavia ja yleisyydessään vaikeasti tulkittavia ja ajoitettavia, mikä vaikeuttaa niiden luokittelua ja voi saada ne vaikuttamaan tutkimuksellisesti vain vähän kiinnostavilta. Epämääräisyys, monitulkintaisuus ja yleisyys liittyvät kuitenkin kaikkeen arkeologiseen tutkimukseen, vaikka todellisuutta pyritään usein siinä yksinkertaistamaan, joten se ei ole peruste jättää haasteellisia kohteita tutkimatta. Tapaustutkimus osoittaa, että nuorikin arkeologinen kohde voi olla mm. tärkeä arkeologinen tietopankki, hyvä yleisökaivauskohde, kotiseutuhistorian opetuskohde ja kotiseutuidentiteetin kiinnekohta. Sen tutkiminen voi myös tasapainottaa kuvaa historiasta ja tuoda tilattomat esiin aktiivisina toimijoina ja arvokkaina yhteisönsä jäseninä.
  • Mäkinen, Kalevi; Palmu, Jukka-Pekka; Teeriaho, Jari; Rönty, Hannu; Rauhaniemi, Tom; Jarva, Jaana (Ympäristöministeriö, 2007)
    Suomen ympäristö 14/2007
    Tämän tutkimushankkeen tarkoituksena oli luoda kattava kuva Suomen moreenimuodostumista ja tuottaa niistä yhtenäinen ympäristöperusteinen luokitusaineisto ennen muuta maa-aineslain edellyttämän lupaharkinnan ja maankäytön suunnittelun tarpeita varten. Moreenimuodostumiin ei toistaiseksi ole kiinnitetty erityistä suojelullista tai taloudellista huomiota. Moreenin taloudellinen käyttö luonnon harjusoraa korvaavana materiaalina on lisääntymässä samaan tapaan kuin kalliokiven käyttö. Moreenimuodostumien kiviaines, erityisesti jalostettuna, on jo lähitulevaisuudessa taloudellisesti kiinnostava kiviainesvaranto. Moreenimuodostumista löytyy sellaista luonnon geologista, biologista ja maisemallista monimuotoisuutta, jolla suojeluarvojen kannalta on huomattavaa merkitystä. Moreenimuodostumiin liittyy samantyyppisiä maisemallisia ja elollisen luonnon arvoja kuin kallioihin ja harjuihin; korkeita selänteitä, paikoin avoimia kasvillisuustyyppejä, varjorinteitä tai ravinteikasta maaperää, johon liittyy lehtoja tai lettoja. Moreenimuodostumat on tässä tutkimuksessa arvotettu niiden geologisten, maisemallisten ja biologisten ominaisuuksien perusteella. Arvotus on tehty koko maasta Ahvenanmaata ja luonnonsuojelualueita lukuun ottamatta. Julkaisun lopussa on kohdeluettelo, josta ilmenevät kohteiden sijaintikunta, muodostumatyyppi, arvoluokka, pinta-ala sekä arvotettujen tekijöiden pistearvot. Painettuun julkaisuun liittyy DVD-levy, joka sisältää valtakunnallisesti arvokkaiden moreenimuodostumien kohdekuvaukset ja karttatulosteet ympäristökeskuksittain.