Browsing by Subject "ironia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Kontunen, Liisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman aiheena ovat Kaikki meni -nimisen Facebook-sivuston meemikuvat ja niihin kytkeytyvä ironia. Sivustolla julkaistaan meemejä, joihin tekijä on digitaalisesti liittänyt pastellinsävyisen taustan päälle vanhanaikaisia kiiltokuvia sekä tekstielementtejä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä keinoja ironian rakentamiseen käytetään, kuinka meemin eri elementit vaikuttavat ironiseen tulkintaan ja mihin tai kehen ironia kohdistuu. Keskeisiä hypoteeseja ovat, että meemien ironia kohdistuu useimmiten tapoihin käyttää kieltä – erityisesti verkkokieltä ja tietokoneslangia –, että meemit toteuttavat inkongruenssiteoriaa, että niistä voidaan löytää kaikki ironian komponentit ja että ironinen tulkinta muodostuu kaikkien kuvan elementtien yhteisvaikutuksesta. Tutkimuksen aineistona on käytetty Kaikki meni -Facebook-sivustolla aikavälillä 4.12.2017–1.5.2020 julkaistuja internetmeemejä, joita aineisto sisältää yhteensä 150. Tutkimuksen yleisinä teoreettismetodisina lähtökohtina toimivat multimodaalinen diskurssintutkimus sekä kehyssemantiikka, joka avaa meemeihin sisältyviä erilaisia tulkinta- ja tietokehyksiä. Tutkimuksessa on hyödynnetty huumorintutkimuksen teorioita, keskeisimpänä Toini Rahdun määritelmää ja mallia ironiasta. Apuna analyysissa on käytetty satiirin, parodian ja karnevalismin käsitteitä. Keskeistä on myös ajatus meemien pyrkimyksestä vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja kommentoida siitä lähtöisin olevia aiheita ironian keinoin. Analyysi lähtee liikkeelle muodollisten kehysten tasolta ja avaa sen jälkeen meemien eri elementtien ironisia tulkintakehyksiä sekä sana-, lauseke- ja lausetasolta löydettäviä ironian keinoja. Lisäksi työssä tarkastellaan, kuinka kielelliset tyylivalinnat vaikuttavat ironiseen tulkintaan ja kuinka ironian komponentit meemeissä ilmenevät. Tutkimuksessa osoitetaan, että hypoteesit näyttäisivät käyvän toteen: ironiaa rakennetaan erityisesti inkongruenssin avulla, meemeistä on mahdollista löytää kaikki ironian komponentit ja kaikki meemin elementit ovat olennaisia ironisen tulkinnan kannalta. Aineiston ironia kohdistuu useimmiten erilaisiin tapoihin käyttää kieltä, luonteenpiirteisiin, politiikkaan ja uskontoon. Myös intertekstuaalisuus on aineistossa vahvasti läsnä niin muiden tekstilajien upotuksen muodossa kuin esimerkiksi viittauksina meemikonstruktioihin ja muihin teksteihin. Aihetta on aiemmin tutkittu vain vähän suomen kielessä, ja internetmeemien kielellisistä ominaisuuksista on saatavilla tietoa vasta muutamasta lähteestä. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin avata aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia sekä multimodaalisen diskurssintutkimuksen hyötyä meemitutkimuksessa.
  • Jaakkola, Inkeri (2020)
    Studia musica
    This study deals with Paavo Heininen’s opera Silkkirumpu (The Damask Drum) op. 45 (1983) and examines the narrative aspects of its text-music relationships. The research combines approaches of music analysis and literary theory. The central methods for the music analysis are Robert Morris’s reductive method for showing contour similarity between musical entities, Peter Stacey’s suggestions for observing the relations between text and music as well as Stacey’s view of text fragmentation in contemporary vocal music. The discussion of musical narrative follows the principles introduced by such scholars as Byron Almén and Robert Hatten. The literary narrative is described using concepts developed by Shlomith Rimmon-Kenan. Silkkirumpu is interpreted primarily in the context of Western art music. The opera’s text-music relationships are interpreted from four analytical perspectives, with emphasis on the narrative processes and their compositional strategies and descriptions of the work-specific and intertextual references. An analytical model of vocal style, in which the vocal part is observed as a combination of its components, is developed for the purpose of this study. The characters’ musical portrayals are expressed through their vocal styles which transform as the drama proceeds. The analysis focuses on the soloists’ parts, but the orchestra’s narrative role is also examined. Silkkirumpu’s text and music work together in the organization of form and in the symbolism of the work in which associations are evoked by recurring musical shapes and textures. However, the opera’s overall trajectory also includes ironic and tragic layers, which are based on conflicts or incongruities between text and music. Intermediality permeates the opera’s semantic and structural layers: in the processes of text fragmentation language and music converge in places, adapting features from one another’s sign systems. The frequent textural interruptions in Silkkirumpu’s music, in turn, are analogous to cinematic montage and flashback. This study is the first to focus on Heininen’s music and specifically on the music of Silkkirumpu. It shows that the opera’s text-music relationships are largely based on the centuries-old tradition of the Western vocal music, yet the composer has also utilized neonarrative, intermedial strategies.
  • Laakkonen, Tuija (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmani tarkastelee kerronnan, kokemuksen ja teeman yhteyttä Éric-Emmanuel Schmittin romaanissa L’Évangeline selon Pilate (Pilatuksen evankeliumi). Schmittin romaani muodostuu kahdesta itsenäisestä kokonaisuudesta: Jeshuan prologista ja Pilatuksen kirjeistä veljelleen Titukselle. Selvitän tutkielmassani romaanin kerronnallista muotoa ja minäkertojien tajunnankuvausta. Kerronnan ja kokemuksen tarkasteluun käytän pääsääntöisesti Dorrit Cohnin kokeva minä (experiencing self) ja kertova minä (narrating self) käsitteitä sekä Monika Fludernikin kognitiivisia kehyksiä. Janet Altmanin kirjeromaaniteoriaa hyödynnän Pilatuksen kirjeiden tutkinnassa. Selvitän myös kirjemuotoisen kerronnan luotettavuutta romaanissa. Esitän lisäksi näkökulmia henkilöhahmoteoriaan ja tarkastelen, minkälaisia henkilöhahmoja Jeshuasta ja Pilatuksesta muodostuu kerronnan perusteella. Taustoitan tutkielmani aihetta Jeesus-romaaneihin ja Pilatus-kerrontaan liittyvässä katsauksessa, jossa esittelen Jeesus-romaaneja kirjallisuudenlajina ja historian uudelleenkirjoituksena. Esitän tässä yhteydessä myös tyypillisiä evankeliumien uudelleenkerronnan muotoja. Tutkielmassani tuon esiin, miten päähenkilöiden minäkerronnassa toistuva epäilyn kokemus toimii yhdistävänä tekijänä romaanin eri osissa ja kertomusten välillä. Lisäksi osoitan, että epäilyn teema liittää romaanin osaksi Raamatun evankeliumien kyseenalaistavaa uudelleenkerrontaa. Lopuksi esitän, millä tavalla Schmittin romaani mukailee tai uudistaa evankeliumien uudelleenkerrontaa.
  • Pajukallio, Outi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma tarkastelee Facebook-parodiaa, jossa pilkan kohteena ovat maahanmuuttovastaiset ja heidän kielenkäyttönsä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielenpiirteitä parodiassa käytetään ja minkälaisina kielenkäyttäjinä maahanmuuttovastaiset niiden avulla representoidaan. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia diskursseja parodiassa kaiutetaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssintutkimus, mutta analyysissa hyödynnetään myös perinteistä tekstianalyysia. Aineistona on sata julkaisua maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvien humoristisesta Facebook-ryhmästä Terrorismin ja sukkien vastainen kansanliikeryhmä vuodelta 2019. Luvussa 3 tarkastellaan parodian kielellistä ilmiasua. Analyysi osoittaa, että maahanmuuttovastaiset representoidaan kielenkäyttäjinä, jotka eivät osaa kirjoitetun yleiskielen normeja eivätkä välitä niistä, vaan kirjoittavat tunteen vallassa. Kirjoitusvirheinä esitettyjä piirteitä, etenkin yhdyssanavirheitä ja lyöntivirheiltä vaikuttavia piirteitä, käytetään paljon ja liioitellusti niin, että myös johdoksia ja muita sanoja on kirjoitettu erikseen morfeemirajojen kohdalta. Puhutun ja kirjoitetun kielen erottamisen vaikeus osoitetaan käyttämällä suomalaistettua fonotaksia sekä nasaaliassimilaatiota muistuttavaa ilmiötä, jossa sananloppuinen n kirjoitetaan m:nä. Parodiatyylin piirteet esiintyvät liioiteltuina niin, että ne eivät sellaisinaan voisi esiintyä verkkokielessä, mikä korostaa julkaisun ironista sävyä. Lisäksi typografinen äänensävy on voimakkaan affektinen ja huutava, sillä aineistossa käytetään runsaasti suuraakkosia, huutomerkkejä ja huutomerkkejä edustavia numeroita 1. Luvussa 4 osoitetaan, miten parodiassa hyödynnetään ironista diskurssien omimista. Toistuvien aiheiden kuten sukkien, kaljan, katupartioiden ja median puolueellisuuden kautta kaiutetaan maahanmuuttovastaiseen diskurssiin kuuluvaa apokalyptista retoriikkaa sekä populistista ja arvokonservatiivista diskurssia. Tällä pyritään esittämään maahanmuuttovastaiset argumentit naurettavassa valossa, millä sekä vahvistetaan omaa kantaa että vastakkainasettelua maahanmuuttokeskustelun osapuolten välillä. Luvussa tarkastellaan myös parodiassa runsaasti esiintyvää metakielenkäyttöä, jossa esitetään kohteen olevan tietoinen ja ylpeä omasta tavastaan kirjoittaa. Tutkielmassa käy ilmi, että parodiassa kohde representoidaan hysteerisinä ja kouluttamattomina, mikä sopii aiempien tutkimusten tuloksiin siitä, millaista kuvaa maahanmuuttovastaisista rakennetaan maahanmuuttokeskustelussa. Kielenpiirteiden käytölle on nähtävissä malleja esimerkiksi Timo Soinin kielenkäytössä ja humoristisista ilmauksista "isäm maan puollustaja" ja "elämäm koulu". Tutkielman tulokset ovat relevantteja verkkokielen tutkimukselle yleisesti, sillä analyysissa käy ilmi, että aineiston piirteitä arvioidaan muissakin konteksteissa ärsyttäväksi tai huonoksi verkkokieleksi.
  • Salokannel, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Typografiset merkit toimivat poikkeuksellisella abstraktin ja konkreettisen risteysalueella. Ne välittävät aineettomia viestejä, mutta myös sävyttävät niitä omalla olemuksellaan, jolla on historiansa ja sidoksensa fyysiseen todellisuuteen, yhä digi­taalisenakin aikana. Huomioillani typografiasta haluan tarjota syvempää ymmärrystä esteettisestä alueesta, joka vaikuttaa nyky-yhteiskunnassa elävien ihmisten arjessa jatkuvasti monina esiintyminä, mutta pääsee harvoin muiden kuin typografien erityisen tarkastelun kohteeksi. Kuten kirjaimia lukemalla voi harjaannuttaa lukutaitoa, voi kirjaintyyppejä lukemalla tehdä saman, Yuriko Saiton käsitettä lainaten, esteettiselle lukutaidolle. Aikamme ja arkemme on paitsi typografian, myös ironian täyteistä. Typografia tarjoaa ironialle erityisiä mahdollisuuksia sanoa yhtä ja tarkoittaa toista. Ironiasta typografiassa ei kuitenkaan löydy juuri tutkimusta. Selvitän länsimaisen typografian ja ironian historiallisia taustoja ja nostan ironian lajeista tarkasteluun retorisen/verbaalisen ironian, romanttisen/rakenteellisen ironian sekä post-ironian. Käsittelen ironiaa Linda Hutcheonin lailla intentionaalisena, myös vastaanottajan luomana ilmiönä. Analysoin mainitsemiani ironioita kolmessa typografisessa tuotoksessa: Ensimmäinen on Helsingin kaupungin vuonna 2020 Twitter-palvelussa lähettämä twiitti, johon on liitetty typografinen kuvitus. Toinen on Harry Salmenniemen kirjoittama ja Markus Pyörälän muotoilema novelli­kokoelma Uraani­lamppu ja muita novelleja (Siltala 2017). Kolmas on sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä­hanke Apotin vuonna 2015 julkistama logo. Esitän analyyseissa tulkintoja siitä, miten typografia konkreettisena tekniikkana ja työvälineenä voi vaikuttaa ironiaan: vesittää kuluneesta vitsistä loputkin tai luoda pienin elein kirjalle moniselitteisen identiteetin. Ironia taas voi kalibroida käsitykset kokonaisesta muotoilun lajista uusiksi. Analyyseista palaan Yuriko Saiton arjen estetiikkaan ja sen tavoitteisiin paremmasta maailmasta. Saiton esteettistä lukutaitoa harjaannuttamalla sekä Linda Hutcheonin tapaan ironiaa intentionaalisesti luomalla voi nykyironian näännyttämästä todellisuudesta löytää tien eteenpäin, johdattajana ironinen digitaalisen ylevän kokemus.
  • Tynell, Anniina (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan Call of Duty -verkkopelin äärellä käytyä nimittelyä keskustelunanalyyttisin metodein. Tutkimusaineistona on eri puolilla Suomea asuvien 15–17-vuotiaiden poikien Xbox 360 -peliympäristössä kuulokkeiden ja verkon välityksellä käymää reaaliaikaista keskustelua. Tavoitteena on esitellä tyypillisimmät nimittelyrakenteet ja -sanat sekä tarkastella nimittelyn responsseja. Selvitetään myös, onko vastajoukkueen pelaajiin kohdistuva nimittely aggressiivisempaa kuin joukketovereihin, sekä pyritään osoittamaan, että nimittely joukkuetovereiden keskuudessa toimii lähinnä kiusoittelun ja yhteenkuuluvuuden luomisen välineenä. Aineistosta käy ilmi, että nimittelyä esiintyy usein imperatiivilauseiden lopussa, predikatiivilauseiden avulla tuotetuissa arvioinneissa tai yksinäisinä irrallisina lausumina. Yleisin nimittelysana on pelaajan taitoja vähättelevä ilmaus nyyppä sekä sen eri variaatiot. Usein nimittelyn laukaisee jokin pelin muutostilanne: pelin päättyminen voittoon tai tappioon, tai jonkun pelaajan hyvä tai huono suoriutuminen. Se voi olla toisen epäonnelle ilkkuvaa, maneerinomaista pelin henkeen kuuluvaa, aggressiivista tai ironista, jolloin se voi toimia jopa kehumisen työkaluna. Nimitelty reagoi herkemmin nimittelyvuoroihin, jotka ovat motivoituneet jostain heidän aiemmin sanomastaan. Tällöin responssina voi toimia nk. vastahyökkäys, kuten haistattelu, tai sitten nimittely voidaan kuitata ihan vain naurahtamalla. Jos nimittelyn kohde kokee ansainneensa nimittelyn, saattaa tämä tuottaa nimittelyyn responssiksi toimiensa puolustelua. Aina nimittely ei kuitenkaan kirvoita responssia. Tavallista on, että nimittelysekvenssit tuodaan nopeasti päätökseen eikä mitään varsinaista riitatilannetta synny. Toisinaan joukkuetoverit yhtyvät nimittelyyn ja tällaiset kollektiiviset nimittelyt edustavat pisimpiä aineistosta löytyviä nimittelysekvenssejä. Tyypillistä tällaisille tilanteille on, että jonkun pelaajan pelitaidot nostetaan topiikiksi esim. ironisen kehun muodossa. Yleensä nimitelty ei osoita pahastumista, vaan reagoi nauramalla tai vitsailemalla. Kollektiiviset nimittelyt vaikuttavat lähinnä yhteiseltä ilonpidolta. Suurin osa nimittelyistä kohdistuu omiin joukkuetovereihin, mutta myös vastajoukkueen pelaajat joutuvat välillä kohteiksi. Tällaiset tilanteet ovat vahvasti kytköksissä pelin tapahtumiin: jos vihollispelaaja tekee jotain ärsyttävää, tämän ikävät toimet voidaan nostaa topiikiksi nimittely-NP:n avulla. Näihin nimittelyihin joukkuetoverit harvemmin lähtevät mukaan, mutta usein osoittavat kuitenkin myötätuntonsa kaveriaan kohtaan. Vihollishahmon nimittelyihin sisältyy useammin intensiteetti-ilmaus kuin jos nimittelyn kohteena olisi joukkuetoveri. Tämä saattaa selittyä sillä, että vastajoukkueen pelaaja ei kuule nimittelyä. Tutkielma tarjoaa kurkistuksen verkkopelaajien värikkääseen kieleen ja osoittaa, että väkivaltapelien maailmassakin voi vallita hyvä yhteishenki, ja että nimittely voi toimia jopa siltana siihen.
  • Hietaneva, Anna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Taidevandalismi-nimisen Facebook-sivuston taidemeemit ja niiden huumori. Sivustolla julkaistaan taidemeemejä eli kuvia taideteoksista, joihin tekijä on lisännyt itse tekstiä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä keinoja huumorin rakentamiseen käytetään ja mihin tai kehen huumori kohdistuu. Keskeinen hypoteesi on, että meemit toteuttavat inkongruenssiteoriaa ja että huumorin tulkinta ulottuu yhteiskunnalliselle tasolle. Tutkimuksen aineistona on käytetty Taidevandalismi-Facebook-sivustolla aikavälillä 18.1.2015–4.7.2017 julkaistuja kuvallisia internet-meemejä, joita kertyi yhteensä 201 kappaletta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kehyssemantiikka, joka avaa meemeihin sisältyviä erilaisia tulkinta- ja tietokehyksiä. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty huumorintutkimuksen keinoja, erityisesti Toini Rahtun määritelmää ironiasta sekä Mihail Bahtinin karnevalismin käsitettä. Keskeistä on myös ajatus intertekstuaalisuudesta, joka läpäisee internet-meemit kauttaaltaan. Analyysi lähtee liikkeelle kehystasolta ja etenee tarkempiin sana-, lauseke- ja lausetason huumorin keinoihin. Lopulta työssä tarkastellaan huumorin tyylikeinoja erityisesti ironian, karnevalismin ja intertekstuaalisuuden kautta. Tutkimuksessa osoitetaan, että hypoteesi näyttäisi käyvän toteen: inkongruenssi on keskeinen huumoria rakentava tekijä, ja se ilmenee monin kielellisin tavoin. Myös yhteiskunnallinen aspekti välittyy meemeistä. Ironia kohdistuu meemeissä enimmäkseen uskontoon, ikään, sukupuoleen, politiikkaan sekä stereotypioihin, kun taas karnevalismi ilmenee pyhyyden banalisoimisena, voimakkaina vastakkainasetteluina ja ruumiintoimintojen korostamisena. Intertekstuaaliset viittaukset kohdistuvat suurimmaksi osaksi muihin tekstilajeihin, meemeihin ja suomalaiseen kulttuuriin. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin suomen kielessä, ja internet-meemit ylipäätään ovat jääneet paitsioon Suomen kontekstissa. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin avata aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia.
  • Tervonen, Elina (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu –työssäni tutkin taiteilija Miranda Julyn ensimmäistä romaania The First Bad Man (2015, suom. Avokämmen, 2016). Miranda Julyn taiteesta ja kirjallisuudesta on vähän akateemista tutkimusta, vaikkakin July on taiteilijana saavuttanut jo vakiintuneen aseman, etenkin anglo-amerikkalaisessa kontekstissa. Julyn taidetta leimaa soliptisuus, huumori ja abstraktius. Samat piirteet leimaavat tutkielmani kohdeteosta. Kriitikot ovat usein olleet hämmentyneitä Julyn teosten äärellä ja ovat päätyneet lokeroimaan Julyn omaan ”selittämättömään” kategoriaansa. Tutkielmani tavoite on liittää Julyn ensimmäinen romaani feministisen kirjallisuudentutkimuksen perinteeseen selvittämällä mikä yhdistää teoksen kolmannen aallon feminismin agendoihin. Lähden tutkielmassani liikkeelle teoksen ilmeisimmistä piirteistä, huvittavuudesta, huumorista ja kummallisuudesta. Väitän, että teos tietoisesti parodioi erilaisia terapian ja itsehoidon muotoja. Tekemällä näin, teos kyseenalaistaa ihmisten viehtymyksen lukea asioihin enemmän merkityksiä kuin niissä onkaan. Lisäksi teos kyseenalaistaa lukijan tarpeen ehjälle ja kokonaiselle tarinalle. Väitän, että teos pakottaa lukijan ottamaan kirjaimellisesti kaiken, mitä tarinamaailmassa tapahtuu. Tämän teos toteuttaa lajityyppinsä kautta, jonka määrittelen Kimberly Ann Wellsin jalanjäljissä maagiseksi feminismiksi. Wells on määritellyt maagisen feminismin kirjallisuudenlajiksi, joka käyttää maagisen realismin konventioita kommentoidakseen sukupuolten välistä epätasa-arvoa. Wellsin mukaan maaginen feminismi pystyy uudelleenmäärittelemään sen, minkä ymmärrämme normaaliksi. Näin maaginen feminismi pystyy myös esittämään voimaantuneita naishahmoja, jotka käyttävät positiivisena voimavarana sellaisia feminiinisiä piirteitä, jotka patriarkaatin viitekehyksessä on yleensä nähty negatiivisessa valossa. Wells on tutkinut maagisen feminismin stereotyyppisenä hahmona noitaa, joka on perinteinen eksentrinen patriarkaatin halveksuma hahmo. Omassa tutkielmassani lisään tähän hahmogalleriaan myyttisen trickster-hahmon, jota on tavattu kertomusperinteessä kautta aikojen. Trickster on myös hahmo, joka liittää teoksen feministiseen tutkimukseen, sillä queer-teoria on ottanut muotoaan muuttavan tricksterin maskotikseen ja vertauskuvakseen joustavuudesta etenkin sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien saralla. Tulkitsen tricksteriksi teoksen päähenkilön, jolla ei ole yhtä pysyvää sukupuolta. Lisäksi osoitan, että tricksteriys ei ole läsnä teoksessa ainoastaan henkilöhahmojen tasolla, vaan teos noudattelee kerrontansa puolesta Jean Rosier Smithin kehittelmää trickster-estetiikkaa. Trickster-estetiikka vastustaa yhtä tulkintaa, ja luomalla tekstiin aukkoisuutta, leikinlaskua ja näkökulmien moninaisuutta se haastaa lukijan omat kulttuurisesti ja sosiaalisesti muodostuneet lähtökohdat tulkinnoille. Yhdistän trickster-estetiikan pragmatistifilosofi Richard Rortyn teoriaan liberaalista ironiasta. Rortyn mukaan todellisuutemme on jatkuvasti muuttuva sen mukaan, miten ja millaisia kuvauksia todellisuudesta tuotetaan. Rorty puhuu ns. lopullisista sanastoista, joita kyseenalaistamalla ironistit voivat muuttaa tapoja, joilla ymmärrämme todellisuuden. Tulkitsen, että teoksen päähenkilö on tällainen ironisti. Hän yrittää läpi teoksen löytää tapoja, joilla kuvailla normista poikkeavaa seksuaalisuuttaan, sukupuoltansa ja rakkauselämäänsä. Richard Rortyn ajattelun juuret ovat antiessentialistisia. Osoitan, että maagisen feminismin ja trickster-estetiikan sekä ironian avulla kohdeteokseni voi uskottavasti kuvata erilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden muotoja, jotka usein varsinkin naishahmoja tulkittaessa, on patologisoitu. Tulkintani tueksi peilaan teoksen teemoja Judith Butlerin ajatuksiin sukupuolen performatiivisuudesta sekä J. Jack Halberstamin teoriaan naismaskuliinisuuksista ja gagafeminismistä. Halberstamin mukaan vain heittäytymällä gagaksi, ts. hulluksi, voidaan haastaa essentiaalisia normeja tarjoava patriarkaatti. Loppupäätelmäni on, että näiden teemojen tasolla sekä kerronnallisien aukkojen kautta teos toimii tarinana, joka haastaa käsityksemme lukea kirjallisuutta. Teos ei tarjoa konventionaalista tarinan kaavaa, henkilöiden kasvukertomusta eikä katarttista loppua. Näin ollen se seisoo toteemisena kysymysmerkkinä sille, miksi haluamme etsiä myös kirjoista yhtä kaavaa, millä tarinan tulisi tapahtua. Näin Julyn teoksen voidaan katsoa edustavan kolmannen aallon feminististä kirjallisuutta, joka nojaa näkökulmien, teorioiden ja totuuksien moninaisuuteen.
  • Hakulinen, Minna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä syventävien opintojen tutkielmassa tarkastellaan ilmastoaktivisti Greta Thunbergiin liittyvää keskustelua sosiaalisen median mikroblogipalvelu Twitterissä. Aineisto on kerätty Twitteristä lokakuun 2019 alussa. Aineiston haussa kriteereinä on ollut suomen kieli ja aihetunniste #gretathunberg. Lisäksi aikarajauksena on ollut 1.8.2019–1.10.2019, eli ainoastaan tällä aikavälillä julkaistut suomenkieliset tviitit ovat päätyneet tarkasteluun. Näillä rajausehdoilla aineisto koostuu 132 tviitistä. Tarkastelun kohteena on erityisesti se, miten Thunbergista ja keskustelun muista osapuolista puhutaan, miten heitä luonnehditaan ja se, mitkä tekijät nousevat nimityksissä keskeisiksi. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten näillä nimityksillä rakennetaan ryhmiä, ja millä muilla keinoilla ryhmittymät rakentuvat. Myös se, millaisissa toiminnoissa Thunberg ja keskustelun muut osapuolet esitetään, on tutkimuskohteena. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat diskurssintutkimuksessa ja kognitiivisessa lingvistiikassa. Erityisesti tutkimuksessa hyödynnetään J.R. Martinin & P.R.R. Whiten (2005) suhtautumisen teoriaa, Pekka Pällin (2003) teoriaa sisä- ja ulkoryhmistä sekä Toini Rahtun (2006) ironian teoriaa. Myös Liisa Tainion (2001) näkemys sukupuolesta kulttuurisena kategoriana kielenkäytössä on olennainen tutkimukselle. Keskeisiä käsitteitä tutkimukselle ovat asennoituminen, konteksti, kategorisaatio, näkökulma, sisä- ja ulkoryhmä ja taustakehys. Tutkimus osoittaa, että tviiteissä rakennetaan sisä- ja ulkoryhmiä erilaisten kielellisten keinojen, kuten affektiivisten sanojen, monipuolisten ja vahvojenkin luonnehdintojen ja toiminnan arvottamisen kautta. Ryhmittymiin liitetään erilaisia ominaisuuksia, joiden avulla omaa sisäryhmää ja erilaisia ulkoryhmiä rakennetaan. Keskustelun osapuolia arvotetaan ja kuvataan erityisesti iän ja sukupuolen luonnehdintojen kautta. Nämä luonnehdinnat saavat monesti myös vahvistavia tai pehmentäviä edussanoja. Thunbergin saamat luonnehdinnat ja häneen kohdistuva arvottaminen liittyvät iän ja sukupuolen lisäksi monesti myös muihin tekijöihin, kuten hänen puhetyyliinsä. Suhtautumista keskustelun muihin osapuoliin kuvataan myös esimerkiksi toiminnan arvottamisen kuvauksen kautta. Tutkimuksen myötä ei voida tehdä laajempia yleistyksiä Twitter-diskurssista. Voidaan kuitenkin huomata, että aineistoesimerkeissä ryhmiä luodaan välillä myös epätavanomaisin keinoin: esimerkiksi ikänsä ja sukupuolensa puolesta oletettuun ulkoryhmään kuuluvat henkilöt kannustavatkin Thunbergia. Tviiteissä esiintyy osin myös epätavanomaisia vastakohtapareja, joiden avulla tviittaajat luovat vastakkainasettelua. Tietyt nimitykset saavat myös ympärilleen uusia taustakehyksiä. Näistä merkittävimmät ovat setä ja erityisesti setämies. Molempien nimitysten taustakehykset laajenevat tviiteissä merkittävästi, ja molemmat saavat suurimmaksi osaksi negatiivisia konnotaatioita osakseen.
  • Kuuluvainen, Vappu (2013)
    Lopputyöni kirjallinen osio käsittelee lastenteatteria taiteellisena teatterina ja teatterin tekijän kiinnostuksen kohteena. Kyseenalaistan lastenteatterin marginaalisen aseman suomalaisen teatterin kentässä, etsin syitä sille ja pohdin tekijän näkökulmasta edellytyksiä tehdä taiteellisesti kunnianhimoista teatteria lapsille. Lastenteatterilla on riski uusintaa ajattelua, jossa lapset nähdään vähemmän arvokkaina kuin aikuiset. Tämä näkyy muun muassa lastentekstien pienempinä palkkiona kirjoittajille. Taustoitan omia kokemuksiani purkamalla länsimaisen kulttuurin lapsuuskäsitystä. Kerron ruotsalaisen lastenteatterivaikuttaja Suzanne Ostenin ajattelusta, ja pohdin lapsiyleisöjen ominaispiirteitä verrattuna aikuisyleisöihin muun muassa ironia-käsitteen kautta. Kesällä 2012 ohjasin Teatterikorkeakouluun kahden esityksen kokonaisuuden nimeltä Käärmeihmiset & Taikanaksutin. Käärmeihmiset myös kirjoitin itse. Luvussa kolme analysoin Käärmeihmisten tekoprosessia. Kirjoitan mm. yleisökontaktista ja esiintyjyydestä kyseisessä esityksessä. Pohdin myös aikuisten asemaa lastenteatterissa. Lastenteatterissa on aina välittäjä, vanhempi tai opettaja, joka arvottaa esityksen varsinaisen katsojan puolesta. Eräs lastenteatterin haasteista on ongelmallinen suhde pedagogiikkaan. Kokemukseni mukaan lastenesitykset sisältävät usein liikaa tai vääränlaista opettavaisuutta, ja suoranaista katsojan aliarviointia. Minulle silta lapsikatsojan ja aikuisen teatterintekijän välillä rakentuu vaivattomimmin leikin käsitteen kautta. Leikki yhdistää lapsia, aikuisia ja teatteria. Leikki on ollut minulle sekä konkreettinen työkalu harjoituksissa, että dramaturginen ja ideologinen työväline. Tein kesästä 2012 kevääseen 2013 esityskatsauksen, joka sisälsi 11 kotimaista lasten- ja nuortenesitystä. Kerron näistä esityksistä luvussa neljä. Lopuksi pohdin omia motiivejani lastenesitysten tekemiseen, sekä esitän joitain päätelmiä esityskatsauksesta. Koko lastenteatteri-käsite on monella tapaa ongelmallinen, koska siihen hyvistä pyyteistä huolimatta sisältyy oletus siitä, että lastenteatteri on jotain muuta kuin teatteri yleensä. Käytän mielummin ilmaisua teatteria lapsille, jolloin korostuu että kyse on teatterista, jonka pitäisi pystyä täyttämään samat laatukriteerit kuin muukin teatteri. Lopuksi esitän, että Teatterikorkeakouluun olisi saatava pitkäjänteistä lastenteatteriopetusta, jos lastenteatterin tasoa halutaan nostaa.
  • Pasanen, Anna (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani tarkastelee eläimen representaatiota Aravind Adigan (s. 1974) esikoisromaanissa The White Tiger (2008). Keskityn erityisesti tarkastelemaan Adigan teoksessa esiintyvien eläinrepresentaatioiden tyyppejä, pohtimaan niiden merkityksiä lukijan tulkintaa ohjailevina elementteinä sekä arvioimaan niiden suhdetta teoksen kulttuuriseen kontekstiin. Tutkimustani taustoittaa poikkitieteellisen eläintutkimuksen (animals studies) tieteenalan tarjoamat analyysimallit, erityisesti John Simonsin ja Steve Bakerin eläimen representaatioon keskittyvät tutkimukset. Lisäksi kohdeaineiston kulttuurisen kontekstin vuoksi Intian kulttuuriin ja kirjallisuushistoriaan liittyvä tutkimustieto on työssäni keskeisessä roolissa. Tutkielmassani osoitan, että The White Tiger -romaanissa esiintyvät eläinrepresentaatiot voidaan ryhmitellä strategiaan, tekniikoihin ja ilmenemismuotoihin, joiden yhteisen lopputuloksen voi tulkita kulttuuriseksi representaatioksi. Johtavaksi representaatiostrategiaksi nimeän trooppien, erityisesti metaforan, ja symbolin käytön, jota antropomorfismin ja sen käänteisen muodon, zoomorfismin, tekniikat täydentävät. Osoitan, kuinka strategian ja tekniikoiden yhdistelmät ilmenevät Adigan teoksessa erityisesti lingvistisellä tasolla (sanastona, erisniminä sekä yleisenä kielenkäyttönä), mutta myös varsinaisissa eläimien kuvauksissa. Päädyn osoittamaan, että The White Tiger -romaanin eläinrepresentaatioilla on lukijan tulkintaa ohjaileva merkitys, joka kytkeytyy vahvasti teoksen kahden tason, implisiittisen tason sekä tarinan sisäisen tason, väliseen vuorovaikutukseen. Lisäksi todistan, että teoksen eläinrepresentaatiot eivät antroposentrisyydestään huolimatta ole eläintutkimuksen parametrien mukaisesti haitallisia, sillä ne herättävät lukijan pohtimaan omaa suhtautumistaan eläimeen.
  • Pudas, Hanna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassani analysoin Rosa Liksomin Finlandia-palkittua romaania Hytti nro 6 ironisen neuvostonostalgian näkökulmasta. Romaani kertoo suomalaisesta opiskelijatytöstä ja venäläisestä miehestä, jotka sattuman sanelemina matkustavat samassa hytissä junalla Moskovasta Ulan Batoriin 1980-luvun loppupuolella. Tarkastelen tutkielmassani, millaista ja millaisissa yhteyksissä Liksomin romaanissa esiintyy nostalgiaa. Samalla pohdin, miten nostalgia ironisoituu ja mitä seurauksia ironisoitumisella on. Lisäksi analysoin kirjailijalle tyypillisiä, liksomilaisen nostalgian piirteitä, joita on tutkinut myös Kasimir Sandbacka. Tutkielmani perustuu pääasiallisesti Hytti nro 6:n lähilukuun, jota kontekstualisoin kirjallisuudentutkimuksen nostalgiateorioilla ja ironian tutkimuksella. Keskeisiä nostalgiasta ja ironiasta kirjoittaneita teoreetikkoja tutkielmani kannalta ovat Svetlana Boym, Karin Johannisson ja Linda Hutcheon. Lisäksi osoitan Malcolm Chasen ja Christopher Shawn asettamien reunaehtojen mukaisesti, että teoksessa ilmenee nostalgiaa. Analyysini mukaan olennaisena nostalgiaa tuottavana kontekstina teoksessa on Neuvostoliiton ja Venäjän historia, jota matkustajat katsovat maisemallisena näytöksenä junan ikkunasta. Teoksen johtomotiivit ”Kaikki on liikkeessä” ja ”Taakse jää” rakentavat nostalgiaa ja toimivat romaanin neuvostonostalgisina tunnussanoina. Maisemien lisäksi runsas ruokasanasto ja tyypillisten venäläisten ruoka-aineiden toisteisuus sekä kulutustavaroiden yksityiskohtainen kuvailu ja nimeäminen toimivat neuvostonostalgiaa tukevina motiiveina. Osoitan tutkielmassani, että ironian keinoina teoksessa käytetään esimerkiksi väitenegaatiota, liioittelua ja groteskia. Romaanin ironinen neuvostonostalgia ilmenee muun muassa tytön tuntemana koti-ikävänä, vierauden tunteena ja unohduksena, mutta myös esimerkiksi miehen ironisena katseena menneisyyteen sekä molempien toiveina paremmasta tulevasta. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että liksomilaisessa nostalgiassa ei kielletä menneisyyden kaipuuta vaan se otetaan ironisen tarkastelun kohteeksi. Hytti nro 6:n nostalgia on sekä sentimentaalista ja konservatiivista että ironista ja kyseenalaistavaa.
  • Pohjalainen, Roosa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani ironiaa Laura Paloheimon romaaneissa Klaukkala ja Mama Mojo. Paloheimon romaaneja on markkinoitu ja luettu chick lit -genren edustajina, eli naisten naisille kirjoittamana postmodernina viihdekirjallisuutena. Ironia on keskeinen chick litiä määrittävä piirre. Myös Paloheimon romaaneja leimaa monimuotoinen ja moneen suuntaan kohdistuva ironia. Tutkin, minkälaista Klaukkalan ja Mama Mojon ironia on: miten ironia syntyy, minkälaiset signaalit johdattavat ironiseen tulkintaan, millaista tietoa ironia vaatii lukijalta, mikä on ironian sävy ja mihin ironian kärki kohdistuu. Tutkielmani perustuu Linda Hutcheonin käsityksiin ironiasta ja parodiasta. Hutcheonin tapaan katson, että ironia syntyy vasta tulkinnassa. En siis pyri selvittämään kirjailijan ironisia intentioita vaan tutkin tarkan tekstianalyysin keinoin, minkälaisiin mahdollisesti ironisiin tulkintoihin Klaukkala ja Mama Mojo lukijaansa johdattelevat. Osoitan, että tulkitsijan roolia korostavan ironiakäsityksen avulla voidaan väistää chick lit -tutkimusta leimaava väittely siitä, onko kyse edistyksellisestä vai taantumuksellisesta kirjallisuudesta. Tiedostamalla, miten diskursiivinen yhteisö vaikuttaa ironiseen tulkintaan, voidaan ymmärtää paitsi Paloheimon romaaneja myös yleisemmin chick litin poleemista vastaanottoa. Tutkielmassani osoitan, että Paloheimon romaanit johdattavat lukijan ironiseen tulkintaan monien signaalien, kuten metaironisten vihjeiden, liioittelun, toiston ja inkongruenssin avulla. Havaitsen, että romaanien ironia on monisävyistä. Teoksissa on kepeää ja naurattamaan pyrkivää ironiaa, mutta myös ankarampaa satiirista ironiaa: päähenkilön kautta ivataan esimerkiksi pinnallista kulutuskulttuuria ja äitiyttä määrittäviä normeja. Romaanien parodisen aineksen sävy vaihtelee romanttisen viihteen konventioilla leikittelystä erilaisten opastavien diskurssien satiiriseen parodiointiin. Ironia hellittää, kun päähenkilö omaksuu sisäistekijän oikeiksi mieltämät arvot, mutta sovinnaisista loppuratkaisuistakin löytyy vihjeitä ironiasta. Suurimman osan varhaisesta suomalaisesta chick litistä on todettu poikkeavan genren angloamerikkalaisesta prototyypistä. Tarkastelen Klaukkalaa ja Mama Mojoa genren prototyyppiä vasten ja osoitan, että ne muokkaavat suomalaista chick litiä angloamerikkalaisen kaltaiseksi muun muassa paratekstien, kerronnan tyylin ja rakenteen, henkilöhahmojen, juonikuvioiden, teemojen sekä eritoten ironian osalta. Toisaalta havaitsen, että Paloheimon romaanien sisäistekijän arvot ja ihanteet, joita vasten ironia rakentuu, eroavat angloamerikkalaisen chick litin maailmankuvasta. Sisäistekijä arvostaa maaseutua, suvun perinteitä ja konstailematonta elämäntapaa. Paloheimon romaanien omaksuma diskurssi kertoo niiden suomalaisesta kontekstista. Klaukkalan ja Mama Mojon voi tulkita parodioivan myös omaa genreään esimerkiksi hylkäämällä chick litille ominaisen suurkaupunkimiljöön. Hyödynnän Susan Sontagin camp-maun ja camp-sensibiliteetin käsitteitä analysoidessani romaanien itserefleksiivisyyttä. Osoitan, että teokset heittäytyvät ironisessa camp-hengessä huonon maun alueelle. Kyse on eräänlaisesta itseparodiasta: teokset nauravat itselleen ja käsittelevät siten matalaa statustaan kirjallisessa järjestelmässä.