Browsing by Subject "itsehoito"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Tissari, Varpu; Toiviainen, Hanna (Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimusyksikkö CRADLE, Helsingin yliopisto, 2012)
    KONSEPTI - Toimintakonseptin uudistajien verkkolehti, 7 (1-2), 2012
  • Tissari, Varpu (Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimusyksikkö CRADLE, Helsingin yliopisto, 2012)
    KONSEPTI - Toimintakonseptin uudistajien verkkolehti, 7 (1-2), 2012
  • Lehmuskero, Tiina (2016)
    Terveydenhuollon kustannukset ovat Suomessa kasvaneet vuosittain ja kun resurssit palveluiden järjestämiseen ovat rajalliset, niiden oikeanlainen kohdentaminen on tärkeää. Lääkepolitiikka 2020 -asiakirja korostaa asiakkaan omaa roolia ja vastuuta pitkäaikaissairauksien ja helposti itse hoidettavien oireiden hoidossa. Itsehoitoa kehittämällä voidaan saavuttaa säästöjä sekä potilaalle että yhteiskunnalle. Itsehoitolääkevalikoiman laajentaminen on yksi keino ohjata lääkkeiden käytön taloudellista järkevyyttä ja samalla vähentää yhteiskunnan kuluja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää päivystystyötä tekevien sairaanhoitajien näkemyksiä itsehoitolääkevalikoiman laajentamisesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa siten terveydenhuollon resurssien oikeanlaiseen kohdentamiseen. Lisäksi pyrittiin selvittämään millaisena hoitajat näkevät apteekkien roolin väestön itsehoidon ja itselääkinnän tukemisessa. Tutkimuksessa haastateltiin yhdeksää sairaanhoitajaa, jotka työskentelivät keskisuurten sairaaloiden yhteispäivystyksissä. Kaikki haastatellut toimivat hoidon kiireellisyyttä arvioivina triage-hoitajina, hoitajavastaanotossa ja puhelinneuvonnassa sekä potilastyössä. Kansalaisten on vaikea tunnistaa omaa hoidon tarvettaan tai kiireellisyyttä ja siten päivystyksiin hakeudutaan usein myös itsehoitoon hyvin soveltuvien vaivojen vuoksi. Arvioiden mukaan kolmannes kaikista päivystyksen potilaskontakteista olisi hoidettavissa apteekin itsehoitoneuvonnan ja itsehoitolääkkeiden avulla. Väestön tietoisuuden lisääminen itsehoidosta sekä turvallisesta ja tehokkaasta itselääkinnästä on avainasemassa terveyspalveluiden järkevän käytön tehostamisessa ja kustannussäästöjen aikaansaamisessa. Tässä apteekeilla on merkittävä tehtävä. Tämän tutkimuksen mukaan päivystyshoitajat ovat valmiita laajentamaan itsehoitolääkevalikoimaa ja LVI-kategorian hyödyntäminen saa kannatusta. Itsehoitoon kaivataan etenkin tehokkaampia ja pitkävaikutteisempia kipu- ja kuumelääkkeitä sekä aikuisille että lapsille. Myös silmätulehduksen ja naisten virtsatietulehduksen hoito mahdollistettaisiin ilman lääkäriä. Itsehoitolääkevalikoiman hallittu laajentaminen tukee osaltaan terveydenhuollon tehostamista ja vähentää terveyskeskuksiin ja päivystyksiin kohdistuvaa painetta. Tutkimukseen osallistuneiden hoitajien näkemyksen mukaan hoitohenkilöstön tietämys nykyisistä itsehoitovalmisteista ja apteekkien toiminnasta itsehoidon ohjauksessa on puutteellinen. Tätä tietämystä lisäämällä sekä apteekkien ja muun terveydenhuollon välistä yhteistyötä kehittämällä on mahdollista vähentää terveydenhuollon kuormitusta ja lisätä apteekkien roolia järkevän ja turvallisen itsehoidon toteuttamisessa.
  • Väänänen, Minna; Airaksinen, Marja (Suomen farmasialiitto, 2005)
    Viime aikoina on käyty runsaasti keskustelua Suomen apteekkijärjestelmää koskevista uudistusehdotuksista, kuten itsehoitolaakkeiden siirtämisestä paivittaistavarakauppoihin ja apteekkimaksun poistosta. Toteutuessaan uudistukset johtaisivat suuriin periaatteellisiin muutoksiin apteekkien toiminnan lähtökohdissa ja vaarantaisivat ammatillisuuden apteekkipalveluissa. Euroopan Unionin sisällä ei ole yhtenevaa käytäntöä apteekkien toiminnan saantelyssä. Osaksi tästä johtuen apteekkitoiminta on erilaista eri jäsenmaissa. Espanjassa, kuten suurimmassa osassa muitakin Euroopan maita, lääkkeitä saa myydä ainoastaan apteekeista. Espanjalaiset apteekit eivät kuitenkaan ole samassa määrin sitoutuneet terveyspoliittisiin tavoitteisiin kuin suomalaiset apteekit. Tämä johtunee osin siitä, että apteekkeja on Espanjassa tiheämmässä kuin Suomessa, ja niiden perustaminen poikkeaa Suomen apteekkilupamenettelysta. Tämän katsauksen tavoitteena on kuvata espanjalaista apteekkitoimintaa ja verrata sitä Suomen apteekkien tämänhetkisiin toimintaperiaatteisiin. Espanjassa asuu talvikaudet vakituisesti kymmeniä tuhansia suomalaisia, joilla on kokemuksia seka Suomen että Espanjan apteekkipalveluista. Aineistona tässä katsauksessa on käytetty Espanjassa asuville suomalaisille vuonna 2002 tehtyä kyselytutkimusta (n=533), jossa selvitettiin vastaajien lääkkeiden käyttöä, terveydentilaa sekä kokemuksia paikallisista apteekeista. Lisäksi on hyödynnetty omakohtaisia kokemuksia espanjalaisessa apteekissa työskentelystä. Espanjalaisissa apteekeissa reseptilaakkeiden ja itsehoitolaakkeiden valinen raja on häilyvä, sillä suuressa osassa apteekeista reseptilaakkeiden myyminen itsehoitolääkkeiden tapaan on yleinen käytäntö. Osasyynä tähän on apteekkien välinen kova kilpailu. Kilpailusta johtuen osa apteekeista on menettämässä statuksensa ammattitaitoisina, luotettavina ja puolueettomina lääkejakelijoina. Vaikka apteekkien toimintaperiaatteet eroavat Suomessa ja Espanjassa, koskettavat Euroopan Unionin yhteiset lääkepoliittiset tavoitteet molempia maita. Tavoitteiden saavuttamiseksi tulisi kunkin jäsenmaan selvittää lääkehuollon tämänhetkinen tilanne ja ongelmakohdat niin, että kaikille Euroopan Unionin jasenvaltioiden asukkaille voitaisiin tarjota turvallinen, tehokas ja korkeatasoinen Iaakejakelu siihen liittyvine ammatillisine palveluineen.
  • Airaksinen, Marja; Puumalainen, Inka (Suomen farmasialiitto, 2005)
    Väestön terveydenhoidon kokonaisuudessa itsehoidolla ja itselaakinnalla on oma keskeinen merkityksensä. Väestö hoitaa suurimman osan kokemistaan oireista itse ilman yhteydenottoa terveydenhuollon ammattilaisiin. Kuitenkin itsehoito on jäänyt huomiotta keskustelussa suomalaisen terveydenhuollon kehittämisestä ja olemassa olevien resurssien tarkoituksenmukaisesta jakamisesta. Jos itsehoidon merkitystä halutaan lisätä hoitomuotona, apteekit ovat avainasemassa itsehoidon ohjaamisessa: oireiden arvioinnissa, Iaakkeettöman tai Iaakkeellisen hoidon valinnassa tai henkilön ohjaamisessa lääkäriin. Tämän katsauksen tavoitteena on tarkastella suomalaisten apteekkien mahdollisuuksia ja edellytyksiä toimia rationaalisen itselaakinnan ohjaajina. Katsaus tarkastelee asiaa lääkepoliittisten linjausten, lainsäädännön ja ammattieettisten ohjeiden seka nykykaytannöista olevan tutkimustiedon valossa.
  • Anttila, Paula (2015)
    Sosiaali- ja terveysministeriön Lääkepolitiikka 2020-asiakirja linjaa lääkehuollon osaksi sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää. Se korostaa asiakkaan oman roolin lisäämistä myös helposti itse hoidettavien oireiden hoidossa ja hakee keinoja turvallisen itsehoidon liittämiseksi osaksi terveydenhuollon kokonaisuutta. Kuitenkin SOTE-uudistuksen ympärillä käydystä keskustelusta puuttuu apteekin rooli terveyspalvelujärjestelmässä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää apteekkien itsehoitoneuvonnan roolia väestön terveyspalveluissa selvittämällä itsehoidon merkitystä erilaisten oireiden hoidossa, sekä selvittämällä itsehoitolääkkeiden lääkeneuvonnan lähteitä ja saatavuutta. Lisäksi selvitettiin tekijöitä, jotka vaikuttavat itsehoidon rooliin ja toteutumiseen. Tutkimus oli osa Helsingin yliopiston sosiaalifarmasian yksikön ja Yliopiston Apteekin yhteistutkimusta ”Lääkkeiden ja lääkehoidon seurantapalveluiden saatavuus Suomessa väestönäkökulmasta”. Kysely toteutettiin väestötutkimuksena, jossa sähköpostikysely lähetettiin Yliopiston Apteekin kanta-asiakkaille. Aineisto koostui 604 vastauksesta. Apteekki oli tärkein ensimmäinen kontakti terveydenhuoltoon silloin, kun kyseessä oli närästys, flunssa, yskä, ummetus, muut ruoansulatusvaivat kuten ripuli ja ilmavaivat sekä päänsärky. Lääkäri ja apteekki olivat lähes yhtä tärkeitä, kun oireena olivat silmien tai suun kuivuus, lihaskipu, ihottuma tai kutina ja pahoinvointi. Naiset turvautuisivat miehiä useammin apteekin apuun ja nuoremmat ikäluokat enemmän kuin vanhemmat. Alueellisesti Pohjois-Suomessa ja Lapissa sekä Lounais-Suomessa apteekin merkitys oli suurin ja Helsinki, Espoo tai Vantaa –alueella sekä muualla Etelä-Suomessa pienin. Apteekin roolia ensimmäisenä kontaktina terveydenhuoltoon vahvisti selvimmin vastaajan saama itsehoitolääketieto. Lääketiedon lähteet reseptilääkkeillä ja itsehoitolääkkeillä poikkesivat toisistaan. Apteekki oli tärkein itsehoitolääketiedon lähde ja ainoa merkittävä ammattilaislähde. Itsehoitolääkkeitä koskevan lääketiedon saamiseen ammattilaislähteistä vaikutti vastaajan sukupuoli, ikä, maantieteellinen asuinalue ja asema työelämässä. Apteekkien itsehoitoneuvonnalla on rooli useiden itsehoitoon sopivien oireiden ensimmäisenä avun hakemisen paikkana. Erityisesti naiset ja nuoret turvautuvat ensin apteekin apuun. Asiakkaan taloudellisella asemalla ei ollut merkitystä itsehoidon rooliin tai lääkeneuvonnan saatavuuteen. Itsehoitoneuvonta vahvistaa apteekin roolia osana terveydenhuoltoa ja neuvontaa tulee edelleen lisätä ja kehittää.
  • Lamminen, Saku; Airaksinen, Marja (Suomen farmasialiitto, 2005)
    Tutkimuksen lähtökohtana on ollut tarkastella itsehoitolääkkeiden pakkausselosteiden luettavuutta ja sisältöä. Tarkoituksena on ollut selvittää, ovatko Suomessa myytävien itsehoitovalmisteiden pakkausselosteet luettavuudeltaan käyttäjilleen helppoja vai vaikeita. Taman lisäksi tarkasteltiin, minkälaisia pakkausselosteet ovat sisällöltään. Kärsiikö lääkeinformaation taso, jos pakkausselosteet ovat luettavuudeltaan helppoja? Pakkausselosteiden luettavuutta tutkittiin Wiion (1968, 1989) kehittämällä Suomen kieleen soveltuvalla Tekstut-luettavuusmittarilla. Mittausmenetelmä perustuu tutkimukseen, jossa on analysoitu kolmen eri lehtityypin kieliasujen tilastollisia ominaisuuksia. Analyysin pohjalta on muodostettu regressiokaava, joka parhaiten ennustaa tukittavan koemateriaalin lehtityypin. Tekstut-mittaria käyttäen pakkausselosteet luokiteltiin kieleltään erittain helpoiksi, helpoiksi, normaaleiksi, vaikeiksi ja hyvin vaikeiksi. Taman jälkeen osalle selosteista tehtiin sisältöanalyysi. Sisaltöanalyysissä selvitettiin, vastaavatko pakkausselosteet viranomaisvaatimuksia kokonsa, ulkoasunsa, sisältönsä, kirjasinkokonsa ja paperilaatunsa suhteen. Aineisto koostui kolmen yleisesti käytetyn itsehoitolääkeryhmän pakkausselosteista. Nämä olivat allergia-, vatsa- ja särkyläakkeitä. Niistä kerättiin 50 pakkausselosteen näyte toukokuussa 1999. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset voidaan tiivistää seuraavasti: Keskimäärin itsehoitovalmisteiden pakkausselosteet ovat luettavuudeltaan erittain helppoa tai normaalia tekstiä. Luettavuuden keskiarvo oli 44,O asteikon ollessa 0-1 00. Yksittäisten osioiden tekstutarvot saattoivat kuitenkin olla erittain korkeita. Pakkausselosteiden välillä oli huomattavissa sisällöllisiä eroja. Eri valmistajien rinnakkaisvalmisteiden pakkausselosteissa saattoi olla merkittäviä eroja. Erinomaiset pakkausselosteet eivät kuitenkaan osoittautuneet luettavuudeltaan vaikeiksi. Eli informaation laadun ja määrän ei todettu suoraan vaikuttavan pakkausselosteiden luettavuuteen.
  • Kronqvist, Essi (Helsingin yliopisto, 2020)
    This thesis examines the influence of the welfare effect of crafts and craft-communities in the lives of people with depression. The well-being effects of crafts has been studied extensively and from several different perspectives in recent decades. Some of these studies have been handled at a general level the meanings of crafts for the mental health, but little is known about the benefits of crafts specially for depression or depression self-treatment. Therefore, the aim of this thesis is to find out if the crafts can be used as a self-treatment method in depression, based on the meanings told by the depressed. The research questions were that what role craft plays in the story of the interviewee´s depression and what well-being effects the interviewees feel they get from crafts and craft-communities. The thesis pursues a narrative approach. Research material collected by narrative interview from five craft-amateurs who has experienced depression. Material from the interviews were analysed with two approaches. As a result of the narrative analysis, the study created personal stories of the interviewees about the depression and the role of crafts in it. The analysis of narratives examined in more detailed way the similarities and differences between the interviewees´ narratives. These narratives were compared with recommendations on self-treatment for depression and the studies about the well-being effects of craft. In their stories, the interviewees described how crafts and craft-communities improve their well-being. This was very consistent with previous studies of the subject. Because of the de-pression, it was significant for the interviewees that the crafts increased their experiences of pleasure, usefulness and success. They also felt that the crafts gave them more strength and improved life management. For the interviewees´ crafts and craft-communities pro-duced similar welfare effects. Although they felt that from craft communities, they received also social relationships with peers. Interviewees didn´t use the term of self-treatment for de-pression when they described the well-being effects of crafts. Even though the interviewees express that the crafts help them manage and live with depression. Based on such results the crafts could be considered a suitable method as self-treatment for depression.
  • Sjöblom, Eero (Helsingin yliopisto, 2020)
    Hampaiden harjaaminen on isolla osalla suomalaisista nuorista suosituksia heikompaa, eikä merkittävää muutosta parempaan ole viime vuosina tutkimuksissa havaittu. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää suun omahoitoon vaikuttavia tekijöitä ja näiden yhteyttä hampaiden harjausaktiivisuuteen. Tavoitteena oli löytää syitä siihen, miksi hampaat jäävät harjaamatta. Tutkimuksen aineisto koostui sähköisellä kyselyllä kerätyistä vastauksista. Kysely jaettiin neljään helsinkiläiseen lukioon kaikille luokka-asteille syksyllä 2019 ja siihen vastasi 386 opiskelijaa. Kysymykset käsittelivät suun omahoitoa, puhdasta suuta sekä asenteita ja kokemuksia näihin liittyen. Saatuja vastauksia verrattiin itse ilmoitettuun hampaiden harjausaktiivisuuteen, joka jaettiin useammin kuin kerran päivässä harjaaviin sekä kerran päivässä tai harvemmin harjaaviin. Nuorilta kysyttiin myös avoimella kysymyksellä todennäköisintä syytä jättää hampaat harjaamatta. Tutkimusten tulosten perusteella nuorten miesten harjausaktiivisuus oli naisia heikompaa. Erot muissa omahoitoon liittyvissä tekijöissä jäivät pienemmiksi, mutta esimerkiksi hammasvälien puhdistamisessa ja ksylitolituotteiden käytössä havaittiin eroja. Positiiviset asenteet suunterveyttä ja sen hoitamista kohtaan olivat yhteydessä suositusten mukaiseen hampaiden harjaamiseen. Lisäksi puhtaan suun tärkeys sosiaalisissa tilanteissa oli useammin harjaavilla suurempi. Yleisimpiä nuorten itse ilmoittamia syitä jättää hampaat harjaamatta olivat väsymys, jaksamattomuus ja unohdus. Tulosten perusteella lukioikäisten nuorten suun omahoidossa on edelleen parannettavaa. Hampaiden harjauksen lisäksi huomiota tulisi kiinnittää myös muihin omahoitoon liittyviin tekijöihin, kuten hammasvälien puhdistamiseen. Isolla osalla nuorista vaikuttaa kuitenkin olevan kohtalainen ymmärrys omasta suun terveydentilastaan ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tätä tietoa olisi hyvä hyödyntää terveysneuvonnassa ja -kasvatuksessa jatkossakin.
  • Talvensaari, Elina (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan vaihtoehtolääkintää käytäntönä foucaultlaisen hallinnan analytiikan viitekehyksessä. Tarkastelun kohteeksi muodostuu tällöin vaihtoehtolääkinnän ”sisäinen järki”. Tutkielma kytkeytyy yhtäältä vaihtoehtolääkintää koskevaan yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun, ja toisaalta keskusteluun itsestä ja itsesuhteesta nyky-yhteiskunnassa. Tutkimusaineisto muodostuu masennuksen vaihtoehtolääkinnällistä hoitoa koskevista teksteistä. Vaihtoehtolääkinnällisten hoitomuotojen tarjonta ja käyttö ovat kasvaneet 1970-luvulta lähtien. Tutkimuskeskustelussa vaihtoehtolääkinnän käytön kasvu on tulkittu usein osana postmodernia pluralismia. Sen yhteydessä on korostettu lääketieteellisen tiedon relativoitumista, ns. suurten kertomusten kuolemista ja edistysuskon laantumista. Toisissa näkökulmissa on katsottu lääketieteen harjoittavan sosiaalista kontrollia ja objektivoivan sairaudet arkielämän kokemuksesta erillisiksi tutkimuskohteiksi. Samalla vaihtoehtohoidot on nähty vapauttavina, ihmistä kokonaisvaltaisesti hoitavina vaihtoehtoina, joissa hoitajan ja hoidettavan välinen suhde on tasa-arvoinen. Myös kulutusta ja siihen liittyviä elämäntapavalintoja, itsereflektiota ja identiteetin rakentamista on pidetty selittävinä tekijöinä vaihtoehtohoitojen suosiossa. Aikasempaa tutkimusta leimaa ristiriitainen näkemys vaihtoehtolääkinnästä yhtäältä vapautta lisäävänä terveyden vastakulttuurina ja toisaalta individualisoivana, yksilön vastuuta korostavana ja sairauden sosiaalisia syitä piilottavana hoitokulttuurina. Tutkielmassa tämä ristiriita pyritään käsitteellistämään uudelleen hallinnan analytiikan viitekehyksessä. Kiinnittämällä huomio itsesuhteeseen ja subjektivoitumisen tapoihin pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, millainen masennuksen ja samalla oman elämän hallinnan subjekti vaihtoehtolääkinnällisessä masennuksen hoidossa muodostuu. Näin pyritään selkeyttämään kysymyksiä toimijuudesta, vapaudesta ja vastuusta vaihtoehtolääkinnän kentällä. Kysymystä hallinnan subjektista lähestytään alakysymyksillä, jotka koskevat vaihtoehtolääkinnän diskurssissa ilmenevää suhdetta tietoon ja asiantuntijoihin, parantavaa agenttia masennuksen hoidossa ja sitä, mikä tai kuka nähdään vastuulliseksi masennuksen aiheutumisesta. Analyysin tuloksia jäsennetään Foucault’n minätekniikoiden avulla; vaihtoehtolääkinnän käytännöissä ja diskurssissa ilmeneviä terveydellisiä neuvoja tarkastellaan ohjeina siitä, millainen itsesuhde ihmisillä tulisi olla ja mihin laajempiin päämääriin ohjeet kytkeytyvät. Vaihtoehtolääkinnän diskurssissa korostuvat oma aktiivisuus, itsetarkkailu ja itsehoito. Itsehoito ja oma aktiivisuus voidaan ymmärtää jopa parantavina agentteina masennuksen hoidossa. Analyysin tulokset viittaavatkin siihen, että vaihtoehtohoidot voidaan käsitteellistää autonomian tekniikoina, tai Deanin käsitteen mukaisesti toimijuuden teknologioina. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä tämä kytkeytyy uusliberaaliin hallinnan rationaliteettiin, joka olettaa hallinnan subjektien olevan autonomisia ja jossa vastuuta hallittavista ei tarvitse ottaa. Tilanteessa, jossa kansalaisuus, identiteetti ja yhteiskunta perustuvat kulutukseen, keskeiseksi nousee kyky valita. Tämä puolestaan edellyttää yksilöllistä autonomiaa. Vaihtoehtohoidot voidaan ymmärtää tekniikoina, joiden avulla yksilöllistä autonomiaa rakennetaan. Tutkielman perusteella näkemykset vaihtoehtolääkinnästä lääketiedettä haastavana tietomuotona kyseenalaistuvat, eikä merkkejä lääketieteen epistemologisen valta-aseman heikkenemisestä löydetä.
  • Toukomaa, Tiina (2009)
    Tutkimuksen tavoitteena on ollut löytää selityksiä venäjänkielisten maahanmuuttajien kohtaamille vaikeuksille heidän asioidessaan suomalaisessa terveydenhuollossa. Tätä ongelmaa on lähestytty lääketieteellisen antropologian näkökulmasta painottaen sairauskäsitysten kulttuurisidonnaisuuden ja biolääketieteen tieteellisen ja etnosentrisen maailmankuvan välistä ristiriitaa. Terveyttä ja sairautta on tarkasteltu yhtenä inhimillisen elämän ulottuvuutena, arkipäivän kokemuksena, johon limittyvät niin ihmisen menneisyys kuin nykyinen elämäntilannekin, tässä tapauksessa muutto uuteen maahan. Kohderyhmän omat käsitykset terveydestä, sairaudesta ja parantamisesta on tuotu esiin etnografisten haastattelujen kautta. Venäjänkielisten maahanmuuttajien terveyskäsityksissä kietoutuvat yhteen venäläisen kansan parannuksen perinne, Neuvostovallan aikainen terveysajattelu ja käytännöt sekä maahanmuuton myötä saadut suomalaiset vaikutteet. Itsehoitomenetelmät edustavat usein perinteistä venäläistä lääkintätaitoa, mutta niihin yhdistyy länsimaisen biolääketieteen aineksia. Neuvostoliiton ja Venäjän terveydenhuoltojärjestelmä on se perusta, johon maahanmuuttajien odotukset suomalaisesta terveydenhuollosta nojaavat. Neuvostoyhteiskunnan vaikutuksia on edelleen havaittavissa mm. maahanmuuttajien varauksellisessa suhtautumisessa mielenterveyden hoitoon. Tutkimus osoittaa, että maahanmuutto ja suomalaisen terveyskulttuurin kohtaaminen muuttavat ihmisten käsityksiä. Vaikka sairauden selitykset ja tulkinnat säilyisivät pitkään entisellään, muuttuvat itsehoitokäytännöt vähitellen suomalaisemmiksi. Haastatteluaineiston perusteella maahanmuuttajien vaikeudet suomalaisessa terveydenhuollossa asioidessa johtuvat mm. järjestelmän kyvyttömyydestä huomioida biolääketieteestä poikkeavia näkemyksiä, kielitaidon heikkoudesta ja suomalaisten lääkäreiden etäisestä suhtautumisesta potilaisiinsa. Venäjänkieliset asiakkaat odottavat lääkäriltä myötäelävää suhtautumista ja perinpohjaista paneutumista potilaan ongelmiin, mutta samalla määrätietoisuutta. Koska lääkkeiden käyttöä pidetään usein haitallisena, toivotaan lääkäriltä saatavan myös vaihtoehtoisia hoitoja ja neuvoja. Venäjällä lääketiede ei ole niin kapea-alaisesti sitoutunut länsimaisen biolääketieteen tieteelliseen maailmankuvaan kuin Suomessa, vaan virallisen terveydenhuollon puitteissa käytetään myös kansanparannuksesta periytyviä menetelmiä. Tätä monimuotoisuutta venäjänkieliset asiakkaat kaipaavat Suomessa. Suomi on muuttunut kymmenessä vuodessa monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi, kun ulkomaalaisväestömme määrä on kasvanut yli nelinkertaiseksi v. 1990-2000. Suurimman yksittäisen maahanmuuttajaryhmän muodostavat entisen Neuvostoliiton alueilta muuttaneet yli 32 000 henkeä. Monikulttuurisuuden edellytyksenä on, että maahanmuuttajan oikeus oman kulttuurin säilyttämiseen ja velvollisuus uuteen kulttuuriin sopeutumiseen ovat tasapainossa. Kulttuurisen monimuotoisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on välttämätöntä, jotta maahanmuuttajien erityispiirteet ja -tarpeet voidaan ottaa huomioon yhteiskunnallisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa.