Japanin kielen kirjoitusjärjestelmä on eräs maailman monimutkaisimmista, ja sen oppiminen on haastavaa kaikille japania vieraana kielenä opiskeleville. Japania kirjoitetaan yhdistelemällä kahta foneettista merkistöä (hiragana ja katakana) ja morfografista kanjimerkistöä, jossa merkit kuvaavat morfeemeja eivätkä ainoastaan äänteitä. Erityisesti näiden kiinalaisperäisten kanjimerkkien, joita on Japanissa yleisesti käytössä 2136, opiskelu on työlästä. Tässä tutkielmassa on kehitetty japani vieraana kielenä -opiskelijoille uusi, mahdollisimman tehokas ja helpoksi omaksuttava kanjimerkkien opiskelujärjestys ja vertailtu sitä aiempiin opiskelujärjestyksiin. Tutkielmassa on sovellettu Loachin ja Wangin (2016) kiinan kirjoitusmerkkien opiskelujärjestystä optimoivaa laskennallista algoritmia japanin kielelle. Algoritmi järjestää merkit painottaen niiden yleisyyttä ja muodon yksinkertaisuutta, jotta alusta alkaen kielenoppija oppii hyödyllisiä merkkejä. Tämä ensimmäinen vaihe toteutettiin olemassa olevaa korpusta ja merkkitietokantaa käyttämällä. Toisessa vaiheessa algoritmi tekee järjestyksestä vielä hierarkkisen eli nostaa kunkin merkin komponentit opiskeltavaksi ennen komponenteista koostuvaa yhdistelmämerkkiä. Myös tämä vaihe toteutettiin hyödyntäen valmista, joskin työtä varten muokattua tietokantaa. Tutkimuksessa selvisi algoritmin luomaa järjestystä tarkastellessa, että Loachin ja Wangin algoritmin tuottamaa järjestystä on pidettävä vasta raakaversiona opiskelujärjestyksestä. Erityisesti kanjeihin liittyvien temaattisten kategorioiden huomiotta jättäminen tekee järjestyksestä joiltain osin vaikeasti hahmotettavan. Tämä vuoksi tutkielmassa pohditaan erilaisia mahdollisuuksia kehittää algoritmin tulosta edelleen ja esitellään noin 250 ensimmäiselle merkille algoritmiin perustuva, mutta käsin muokattu järjestys. Luotu järjestys noudattaa edelleen periaatteita yleisten merkkien opettamisesta hierarkkisessa järjestyksessä, mutta hyödyntää lisäksi temaattisia kategorioita merkkien järjestämisessä. Opiskelujärjestyksen luomisen lisäksi työssä tutkittiin tätä järjestystä hyödyntävän oppimateriaalin luomista puoliautomaattisesti korpuksia ja sanakirjatietokantoja hyödyntämällä. Merkeistä luotiin internetiin lista, johon on lisätty kunkin merkin kohdalle mm. yleisiä sanoja sisältäviä esimerkkilauseita. Lisäksi luotiin kertaukseen soveltuva virtuaalinen korttipakka. Tässä työssä tuotettu materiaali muodostaa käyttökelpoisen pohjan, mutta automaattisesti luotua oppimateriaalia on vielä kehitettävä ennen kuin siitä saa käytännössä hyödynnettävää materiaalia. Sekä itse opiskelujärjestystä että oppimateriaalia voidaan parantaa sekä ihmisen tekemällä työllä että muokkaamalla käytettyjä tietokoneohjelmia.

Tutkielmassa vertaillaan japanilaisia ja suomalaisia eläinsananlaskuja. Tarkoituksena on selvittää, mitkä ovat japanilaisen ja suomalaisen aineiston perusteella yleisimmät eläimet molempien kielten sananlaskuissa, ja millaisia ominaisuuksia ja merkityksiä eläimiin liitetään. Suomenkieliset sananlaskut on poimittu Kansainvälinen Matti Kuusi sananlaskutypologia ja -tietokanta -sivustolta, ja japanilaiset sananlaskut on kerätty sananlaskusivustolta Kotowaza jiten online (ことわざ辞典オンライン). Molemmat aineistot ovat saatavilla internetissä ja niissä voi etsiä sananlaskuja hakusanojen perusteella. Teoriaosuudessa esitellään sananlaskujen historiaa, keskeisten termien määritelmiä, aikaisempaa tutkimusta sekä sananlaskujen käyttöä. Useat sananlaskut ovat syntyneet maatalousyhteiskunnan pohjalta, joten niiden alkuperäinen merkitys voi olla nykyihmisille vaikea ymmärtää. Siitä huolimatta niitä käytetään edelleen nykypäivänä esimerkiksi tehokeinona viestinnässä. Niiden sisältämien metaforisten merkitysten avulla voidaan asioita sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi. Analyysissä tutkitaan aluksi kvantitatiivisesti eläinten määrää sananlaskuissa. Aineistoista on kerätty kymmenen yleisintä eläintä. Tämän perusteella selviää, että suomalaisessa aineistossa yleisin eläin on koira ja toiseksi yleisin hevonen. Japanilaisessa aineistossa järjestys menee päinvastoin. Koska eri eläimiä esiintyy sananlaskuissa paljon, tutkielmassa keskitytään koira- ja hevossananlaskujen tarkasteluun kvalitatiivisesti. Japanilaisia ja suomalaisia koiraan ja hevoseen viittaavia sananlaskuja on vertailtu keskenään sen mukaan, millaisia metaforisia merkityksiä ja ominaisuuksia niistä löytyy. Analyysissä selviää, että japanilaisessa aineistossa yleisimpiä koiraan liittyviä aiheita ovat arvottomuus, turhuus ja uskollisuus. Lisäksi petos, ymmärtämättömyys ja rehvastelu esiintyvät niissä usein. Hevoseen liitetään turha toiminta, vanhuuden tuoma viisaus, kasvatus ja inhimillisyys. Suomalaisessa aineistossa koirasananlaskujen yleisimmät aihepiirit ovat hierarkia, petos ja petturuus, uskollisuus ja rehvastelu. Hevossananlaskujen yleisimpinä teemoina näkyvät taas taloudellinen hierarkia, avioliitto ja kasvatus. Tutkimuksesta selviää, että kulttuurilla on suuri vaikutus sananlaskuissa esiintyvien eläinten kautta heijastuviin ominaisuuksiin ja metaforisiin merkityksiin. Eri kielessä sama merkitys voidaan tuoda esiin myös eri eläimen avulla. Vaikka kulttuurierot näkyvät sananlaskuissa, löytyy myös lähes merkitykseltään identtisiä sananlaskuja kielten välillä. Tämä selittyy ihmismielen samankaltaisuudella kulttuurista riippumatta. Myös muista kielistä tulleet lainat voivat selittää sananlaskujen samankaltaisuuksia. Mielenkiintoinen jatkotutkimus eläinsananlaskuihin liittyen olisi vertailla niitä useamman kielen välillä, jolloin sananlaskujen yleismaailmallisia piirteitä ja kulttuurisia eroja voisi tarkastella laajemmassa mittakaavassa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen japanin kielen sanakoron osaamista ja omaksumista suomalaisten japanin opiskelijoiden keskuudessa sekä kehitän harjoittelumenetelmän sen opettamiseksi. Validoin kehittämäni menetelmän toimivuuden empiirisellä opetuskokeella. Sanakorko on japanin kielen prosodiaan liittyvä ilmiö. Kullakin japanin sanalla on sille ominainen äänenkorkeuden vaihtelun kaava ja tällä vaihtelulla on sanojen merkityksiä erottava distinktiivinen funktio. Japanin sanakorko on osoittautunut aiemman tutkimuksen nojalla hyvin vaikeaksi omaksuttavaksi jopa pitkälle edistyneille japanin oppijoille, ja se on myös ollut suurelta osin resistantti aiemmin tutkittuja harjoitusmenetelmiä kohtaan. Esitän ja vastaan kolmeen tutkimuskysymykseen joilla pyrin kartoittamaan sanakoron osaamista, omaksumista ja harjoitusmenetelmien kenttää: Kysymys 1: Millainen voisi olla harjoitusmenetelmä, jossa yhdistyvät olemassa olevat tutkimustulokset ja teoria, niin että sen voisi perustellusti olettaa olevan toimiva ja tehokas? Vastaan kysymykseen teoreettisella tarkastelulla: identifioimalla aiemman tutkimuksen ja teoriataustan nojalla syitä, miksi sanakorko teettää oppijoille vaikeuksia ja kehittelemällä uutta harjoitusmenetelmää siten, että se tarjoaisi uskottavan vastalääkkeen näihin vaikeuksiin. Tuloksena kehitän menetelmän, jonka erityispiirteinä ovat 1) semanttisen prosessoinnin aktivonti foneettisen prosessoinnin lisäksi 2) korkea foneettinen vaihtelevuus 3) proseduraalisen muistin aktivointi 4) aikavälikertauksen hyödyntäminen. Erityispiirteiltään tällainen harjoitusmenetelmä on ensimmäinen laatuaan. Kysymys 2: Kuinka hyvin suomalaiset japanin oppijat osaavat sanakorkoja? Mitkä tekijät vaikuttavat osaamisen tasoon? Vastaan kysymykseen mittamalla sanakorkoa testaavalla kokeella suomalaisten japanin opiskelijoiden (n = 48) osaamista. Vertailukohdan saamiseksi testaan samalla kokeella myös koehenkilöitä (n = 43) joilla ei ole kosketuspintaa japaniin. Merkittävä tulos on, että japania osaamaton ryhmä pystyy prosessoimaan sanakoron arvaamista paremmin, mutta suurin osa japanin oppijoista ei ole merkittävästi tätä "perustasoa" parempia prosessoimaan sanakorkoa. Vasta hyvin pitkälle japania opiskelleet oppijat (JLPT N2 tai korkeampi taso) erottuvat testituloksiltaan perustasoa harjaantuneempina. Kysymys 3: Onko kysymyksen 1 kontekstissa kehitetty harjoitusmenetelmä toimiva? Oppivatko suomalaiset oppijat sen avulla japanin sanakorkoa? Vastaan kysymykseen opettamalla sanakorkoa japania opiskeleville koehenkilöille (n = 37) 14 vuorokauden ajan käyttämällä kehittämääni harjoitusmenetelmää ja mittaamalla heidän osaamisensa esi- ja jälkitestillä. Merkittävä tulos on, että koehenkilöiden tulokset yksinkertaisissa minimiparivalinta- ja ääntämistehtävissä paranevat harjoittelujakson aikana, mutta tulokset automatisoitua osaamista mittaavassa uudelleenkerrontatehtävässä, jossa koehenkilöt eivät voi keskittää tarkkaavaisuuttaan kielen muodollisiin ominaisuuksiin, eivät parane lainkaan. Tutkimustulosteni pohjalta osoitan, että vaikka japanin sanakorko teettää vaikeuksia oppijoille, sen prosessoiminen onnistuu vähäisissä määrin myös japania tuntemattomille suomalaisille. Toisaalta tätä korkeamman tason saavuttaminen on harvinaista kieltä opiskelevillekin. Osoitan myös, että kehittämäni harjoitusmenetelmä harjaannuttaa oppijoita jo 14 vuorokaudessa. Toisaalta, oppimistulokset eivät siirry osaksi automatisoitua kielitaitoa, eikä voida olettaa että kokeessa käytetyllä asetelmalla saavutettaisiin tuloksia, joissa oppijat voisivat heti käyttää sanakorkoa luonnollisissa kommunikaatiotilanteissa. Arvioin, että vaaditaan ajallisesti paljon pidempi harjoittelujakso tällaisen automaation saavuttamiseksi. Tulokset antavat myös vihjeitä siitä, että oppijoilla on kahdentyyppisiä prosessointiongelmia: foneettisia ja leksikaalisia, ja että harjoitusmenetelmän kehittäminen lisäämällä keskitettyä foneettista harjoittelua ja semanttista vaihtelevuutta saattaisi parantaa tuloksia.

Tutkimuksessa tarkastellaan vieraskielisyyden ja vierasmaalaisuuden esitystapoja japanilaisessa sarjakuvassa. Tarkoitus on selvittää, kuinka vierasmaalaisten hahmojen puhuma japani eroaa japanilaisten hahmojen puhumasta japanista. Tutkimus on kiinnostunut erityisesti kirjoitusmerkkien osuudesta tähän. Lisäksi kartoitetaan esitystapojen mahdollisia muutoksia sarjakuvan sisällä sekä vieraskielisyyden ilmaisua sarjakuvassa ylipäänsä. Tarkastelussa hyödynnetään japanin kirjoitusmerkkejä käsitelleen Wesley Robertsonin indeksiteoriaa. Indeksikaalisuudessa kielelliset variantit voivat yhdistyä sosiaaliseen merkitykseen, jolloin varianttia voidaan käyttää luomaan sen ensisijaisen merkityksen ulkopuolisia sosiaalisesti merkittäviä vaikutuksia kohteestaan. Indeksikaalisuuden kohdalla tutkimus keskittyy erityisesti kirjoitusmerkkeihin. Japanin kirjoitusjärjestelmä käsittää kolmenlaiset kirjoitusmerkit – kanjit, hiraganat ja katakanat – sekä latinalaiset aakkoset. Kunkin merkkijärjestelmän väitetään herättävän lukijassaan erilaisia mielleyhtymiä pohjaten niiden historiaan, ulkonäköön ja kieliopillisiin tehtäviin. Kirjoitusmerkkien mielleyhtymien vaikutus mielikuviin vierasmaalaisista hahmoista on myös pohdinnan kohteena. Tutkimus on laadullinen analyysi, ja sen aineisto koostuu kolmesta sarjakuvasta. Sarjakuvien valintakriteerinä oli vierasmaalaisen hahmon tai hahmojen kanssa pidempiaikaisessa kontaktissa oleva japanilainen päähenkilö. Tästä lähtökohdasta kielen järjestelmällinen vertailu japanilaisten ja vierasmaalaisten hahmojen välillä onnistuu ilman pelkoa siitä, että kielelliset erot jäisivät yksittäistapaukseksi. Lisäksi hahmojen välisten suhteiden ja kielen kehityksen vaikutukset kielen esitystapaan ovat näin helpommin havaittavissa. Tutkimuksen yhteydessä tehtiin myös japanilaisille suunnattu kysely selvittämään japanilaisten kirjoitusmerkkien käyttöä ja niihin liittyviä mielikuvia. Kyselyn tulokset yhdessä lähdekirjallisuuden kanssa toimivat pohjana tutkimuksen aineistosta tehdyille päätelmille. Tulokset kirjoitusmerkkien mielleyhtymistä ja vierasmaalaisten hahmojen japanin esitystavoista ovat yhtenäisiä aikaisemman tutkimuksen kanssa. Yleisimpiin vierasmaalaisten japanin esitystapoihin kuuluivat rikkonainen japani ja kielivirheet, katakanan esiintyminen epätavanomaisessa muodossa sekä kieliopillisten partikkelien puuttuminen. Vieraskielisyyden ilmaisuun taas käytettiin katakanaa ja vieraiden kielten omia kirjoitusjärjestelmiä, joskin vierasmaalaisten hahmojen äidinkieltä esitettiin myös vailla indeksointia. Muutokset esitystavoissa liittyivät hahmojen puhumaan kieleen, kielitaitoon ja sen kehitykseen, näkökulman vaihteluihin sekä luettavuuteen. Mielleyhtymien tapauksessa katakana yhdistettiin yleisimmin ulkomaalaisiin, koneisiin, vaikeuteen, huonoon japaniin ja intonaation puuttumiseen, latinalaiset aakkoset taas kansainväliseen toimintaan ja koristeellisuuteen. Kanjit liitettiin arkaaisuuteen ja oppineisuuteen, hiragana puolestaan lapsiin, oppimattomuuteen ja naisellisuuteen. Täten tutkimus vahvistaa vierasmaalaisten japanin ja vieraskielisyyden indeksoinnin sekä kirjoitusmerkkeihin aiemmin liitetyt mielleyhtymät. Esiin nousee myös huoli vierasmaalaisten hahmojen indeksoimisen potentiaalisesta vahingollisuudesta katakanaan liitettyjen etäännyttävien ominaisuuksien takia.

Tarkastelen tutkielmassani, miten Nanjingin verilöylynä tunnetun tapahtuman kuvaus Japanin lukioasteen historian oppikirjoissa on muuttunut ideologisesti 1980-luvulta 2010-luvun oppikirjoihin verrattuna. Revisionistisen ideologian kannattajien mukaan Nanjingin verilöylyä ei joko tapahtunut ollenkaan tai sitä ei tapahtunut merkittävässä mittakaavassa, kun taas progressiivisen ideologian kannattajat korostavat Japanin taustaa imperialistisena valtiona ja pitävät Nanjingin verilöylyä tositapahtumana. Kerron tutkielmani alussa tarkemmin Nanjingin verilöylystä ja avaan myös tapahtuman tulkintaan vaikuttaneita historiallisia tekijöitä. Käyn muun muassa läpi, miksi tapahtuma on kiistelty tutkijoiden keskuudessa, minkälaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia tapahtumalla on ollut ja on vielä tänäkin päivänä ja minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet erilaisten Nanjingin verilöylyä tulkitsevien koulukuntien syntymiseen. Aineistonani tutkielmassa on 62 Japanin historian oppikirjaa, jotka ovat olleet käytössä Japanin historian ja maailmanhistorian oppitunneilla Suomen lukioastetta vastaavalla koulutusasteella Japanissa. 30 oppikirjoista on Japanin historian oppikirjoja ja 32 taas maailmanhistorian oppikirjoja. Historian oppikirjoista 15 on ollut käytössä 1980-luvun taitteessa, kun taas loput 15 ovat olleet käytössä 2010-luvulla. Maailmanhistorian oppikirjoista 15 on ollut käytössä 1980-luvun taitteessa, kun taas loput 17 ovat olleet käytössä 2010-luvulla. Analysoin tutkielmassa aineistoa neljän eri osakysymyksen kautta. Ensimmäinen näistä on "Kuinka paljon oppikirjoissa käsitellään Nanjingin verilöylyä?" Toinen kysymys on "Mitä kuvia näytetään Nanjingin tapahtumista puhuttaessa?" Kolmas kysymys on "Mitä sanamuotoja käytetään Nanjingista kerrottaessa?" Neljäs ja viimeinen kysymys on "Mitä nimitystä Nanjingin tapahtumista käytetään?" Tutkielman lopuksi vertailen 1980-luvun taitteen oppikirjoista tehtyjä huomioita 2010-luvun oppikirjoista tehtyihin huomioihin. Tuloksista ja vertailusta käy ilmi, että 2010-luvun oppikirjat sisältävät Nanjingin verilöylystä virkkeiden määrällä mitattuna enemmän tietoa kuin 1980-luvun oppikirjat, ja lisäksi 2010-luvun oppikirjat sisältävät myös laadultaan sellaista tietoa, jota ei esiinny 1980-luvun oppikirjoissa. Myös sellaiset virkkeet, jotka jättivät olennaisia asioita kertomatta Nanjingin verilöylystä 1980-luvun oppikirjoissa, ovat ilmaistuna selkeämmin 2010-luvun oppikirjoissa. Näillä perusteilla oppikirjat ovat muuttuneet ideologisesti progressiiviseen suuntaan. Toisaalta 2010-luvun oppikirjoissa on kuitenkin sanamuotoja, jotka antavat vaikutelman, että oppikirjojen ilmaisussa vaikuttaa edelleen myös revisionistinen ideologia. Koska 2010-luvun oppikirjoissa kerrotaan asioita, joita ei tullut esiin 1980-luvun taitteen oppikirjoissa, näkyy tämä ideologia myös uudella tavalla 2010-luvun oppikirjoissa.

Tässä tutkielmassa tarkastelen japanilaisten yliopisto-opiskelijoiden käsityksiä ja suhteita Japanin alueellisiin murteisiin. Tutkielma on kansandialektologinen tutkimus, jossa määrittelen ja rajaan opiskelijoiden murteisiin liittyviä asenteita tarkastelemalla opiskelijoiden kulttuuritietämystä ja murteisiin liittyviä mielikuvia. Sen lisäksi käsittelen opiskelijoiden suhdetta murteisiin, tuoden esille heidän näkemyksiään niiden käytöstä. Vertailen tutkimuksessa kartoitettua aineistoa kahdesta näkökulmasta, jotka ovat informanttien sukupuoli sekä heidän asuinalueensa ja sen ympäristö. Tutkielma hyödyntää Pierre Bourdieun teoriaa kielellisestä pääomasta. Bourdieun teorian avulla analysoin ja määrittelen japanilaisten alueellisten murteiden kielellistä pääomaa, pyrkien rajaamaan murteita niiden kielellisen arvon perusteella yliopistoympäristössä. Tutkielman aineisto on koottu käyttäen internet-kyselyä. Tutkielman tulokset osoittavat, että japanilaiset yliopisto-opiskelijat kokevat murteet pääsääntöisesti positiivisina ja suurin osa opiskelijoita käyttää murteita. Sen lisäksi, opiskelijan sukupuoli sekä asuinalue ympäristöineen vaikuttavat murteisiin liittyvien mielikuvien muodostumisessa. Asuinalue vaikuttaa opiskelijan sukupuolta voimakkaammin. Murteita käytetään tilanteissa, joissa puheen kuulija koetaan läheisenä, sekä tilanteissa, joissa puhuja kokee tilanteen olevan murteille sopiva ympäristö. Naispuoliset opiskelijat kokevat murteet miesopiskelijoita positiivisempina, kun taas miesopiskelijat kokevat murteet luonnollisempana. Kerätyn datan perusteella japanilaiset yliopisto-opiskelijat kokevat Kyushuun-, Kansain- jaTohokun-alueen murteet kaikista positiivisimpina murteina. Näiden alueellisten murteiden avulla opiskelijat pystyvät yliopistoympäristössä keräämään eniten kielellistä pääomaa verrattuna muihin murteisiin. Koska murteiden selkeys vaikuttaa kielellisen pääoman arvon muodostumiseen, Kyushuun- ja Kansain alueelliset murteet ovat Tohokun alueellisia murteita arvokkaampia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että myös opiskelijan asuinpaikan sijainti vaikuttaa murteiden kielellisen arvon muodostumisessa. Opiskelijat kokevat omaa asuinaluetta ympäröivät murteet hieman muita murteita positiivisempina ja täten kielellisesti arvokkaampina.

Tutkimus ja tavoitteet. Japanin kirjoitusjärjestelmää kuvataan usein yhdeksi maailman vaikeimmista ja se tuottaakin monesti vaikeuksia japania vieraana kielenä opiskeleville. Suurimman haasteen tähän urakkaan tuovat kanjit eli japanissa käytettävät kiinalaisperäiset logografiset merkit. Merkkien usein monimutkainen ulkomuoto ja monet erilaiset lukutavat tekevät niiden opiskelusta haasteellista ja aikaa vievää. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka paljon suomalaiset japanin opiskelijat hyödyntävät erilaisia kanjien opiskelustrategioita, ja mitkä ovat kohderyhmän käytetyimmät opiskelustrategiat kanjien opiskelussa. Lisäksi tarkastellaan, onko opiskelijan taitotasolla tai opiskelupaikalla nähtävissä olevaa vaikutusta strategioiden määrään tai käyttöön. Menetelmät. Tutkielman aineisto on kerätty kyselytutkimuksen keinoin. Teoriakatsauksen ja aiempien tutkimusten perusteella luotiin kattava 60 erilaista kanjien opiskelustrategiaa sisältävä kysely, jossa vastaajat saivat Likertin asteikkoa käyttäen arvioida ja raportoida, kuinka paljon he hyödyntävät listattuja opiskelumenetelmiä kanjeja opiskellessaan. Kysely toteutettiin verkkokyselynä toukokuussa 2020 ja vastauksia saatiin 71 opiskelijalta. Tulokset ja johtopäätökset. Kirjallisuuskatsauksen perusteella opiskelustrategioita kanjien opiskeluun on useita, mutta kolme menetelmää nousee ylitse muiden: toisto-opiskelu, muistisäännöt ja komponenttien opiskelu. Kyselyllä kerätyn datan ja sen analyysin perusteella voidaan todeta erilaisten toisto- ja assosiointistrategioiden olevan käytetyimpiä opiskelustrategioita myös suomalaisten japanin opiskelijoiden keskuudessa. Lisäksi opiskelijat suosivat erilaisia kompensaatiostrategioita, etenkin sanakirjan käyttöä, kun taas itsenäisesti japania opiskelevia lukuun ottamatta metakognitiiviset ja etenkin sosiaaliset strategiat jäävät vähemmälle käytölle. Opiskelijoiden välillä on kuitenkin havaittavissa niin yksilöllisiä strategiamieltymyseroja kuin taitotasoon ja opiskelupaikkaan linkittyviä eroavaisuuksia. Siinä missä opiskelijat käyttävät keskimäärin 35 opiskelustrategiaa, hyödyntävät esimerkiksi aloittelijat ja edistyneet sekä ammattikorkeakouluissa opiskelevat tätä keskiarvoa selvästi pienempiä määriä erilaisia strategioita opinnoissaan. Tulosten ja analyysin perusteella eksplisiittisestä kanjien opiskelustrategioiden esittelystä voisi olla paljonkin hyötyä etenkin alkeistasoilla. Näin opiskelijoilla olisi jo heti alussa erilaisia menetelmiä, joista lähteä testaamaan itselleen toimivaa opiskelumenetelmää. Myös lisäämällä kanjin komponenttien opetusta voitaisiin edistää kanjien oppimista ja erilaisten opiskelustrategioiden käyttöä jo alkeistasolta lähtien. Komponenttien ymmärtäminen edesauttaisi myös sanakirjasovellusten ja tämän kautta autenttisten materiaalien käyttöä.

Japanin kielessä da- ja desu/masu-tyyli ovat puhetyylejä, joista puhujan on keskustelussa valittava jompikumpi sen mukaan, millainen on keskustelutilanne ja puhujan suhde keskustelukumppaniin. Da-tyyli yhdistetään epämuodollisissa tilanteissa ja tasavertaisille ja läheisille ihmisille käytettävään puheeseen, desu/masu-tyyli puolestaan muodollisissa tilanteissa ja tuntemattomille ja statukseltaan korkea-arvoisemmille käytettävään puheeseen. Helposti ajatellaan, että puhetyyliä vaihdetaan vain silloin, kun keskustelutilanteessa tai osallistujissa tapahtuu muutos. Tässä tutkielmassa nostan kuitenkin tarkasteltavaksi sen, että puhetyylejä voidaan keskustelussa vaihtaa muistakin syistä. Tutkielmassani käsittelen japaninkielisessä keskustelussa havaittavaa strategista kielenkäyttöilmiötä, jossa puhuja hetkellisesti meneillään olevan vuorovaikutustilanteen sisällä vaihtaa puhetyyliään da- ja desu/masu-tyylien välillä, vaikka keskustelutilanne ja keskustelun osallistujat pysyisivät samoina. Käytän tästä ilmiöstä tutkielmassani nimitystä ’tyylinvaihto’. Tutkielmani fokus on keskenään läheisten ja tasavertaisten ystävien välisessä keskustelussa esiintyvässä, da-tyylistä desu/masu-tyyliin tapahtuvassa tyylinvaihdossa, jota ei ole vielä paljon tutkittu. Päämääränä on keräämääni keskusteluaineistoa analysoiden selvittää 1) millaisissa puhetoiminnoissa tyylinvaihtoa esiintyy ja 2) millaisia funktioita tyylinvaihto tuo kyseiselle puhetoiminnolle ja miksi. Teoriaosiossa selkeytän käsitystä da- ja desu/masu-tyyleistä ja tyylinvaihdosta keskusteluaineistoni käsittelyä varten. Tutkimuskirjallisuutta hyödyntäen osoitan, miksi japanin puhetyylejä voidaan käyttää sekä sosiaalisten normien mukaan että kielellisenä strategisena keinona. Nostan myös esiin näkemyksen da- ja desu/masu-tyylien deiktisestä, kontekstiriippuvaisesta luonteesta: puhetyylit saavat niin normien mukaisen oletetun tulkintansa kuin ei-oletetun strategisen tulkintansa vasta esiintymiskontekstiaan vasten. Käsittelen myös tutkielmani kannalta relevanttien tyylinvaihtotutkimusten näkökulmia. Tutkielmani on kvalitatiivinen tapaustutkimus, ja tutkimusmetodina käytän keskustelunanalyysiä. Keskusteluaineistoni koostuu seitsemästä 3–4 hengen eri ystäväryhmän äänityksestä, jotka ryhmät ovat nauhoittaneet ilman tutkijan läsnäoloa aikavälillä 2014–2015. Keskustelijat ovat kaikki 18–22 vuoden ikäisiä yliopisto-opiskelijoita. Kunkin ryhmän keskustelijat ovat keskenään läheisessä ja tasavertaisessa ystäväsuhteessa käyttäen pääpuhetyylinään da-tyyliä. Kaikkien ryhmien keskustelut rakentuvat murresanoihin liittyvän tietovisapelin ympärille, mutta muilta osin keskustelua ei ole rajattu. Nauhoitusten pituudet vaihtelevat 30 minuutin ja 100 minuutin välillä. Analyysi- ja pohdintaosiossa selvisi, että tyylinvaihtoa esiintyy diskursiivisissa eli keskustelun kulkuun ja puhujan rooliin liittyvissä puhetoiminnoissa (esimerkiksi ’ilmoitus siirtymästä seuraavaan aiheeseen’) ja interpersonaalisissa eli keskustelijoiden ihmissuhteisiin liittyvissä puhetoiminnoissa (esimerkiksi ’valittaminen’). Myös tyylinvaihdon puhetoiminnoille tuomat funktiot olivat luokiteltavissa diskursiivisiksi (esimerkiksi ’osoitetaan kontrasti huumorimoodin ja vakavan välillä’) tai interpersonaalisiksi (esimerkiksi ’kompensoidaan negatiivista sisältöä’). Tyylinvaihdon funktioiden perustana on tyylien tunnusmerkkisyys normeista poikkeavassa kontekstissa esiintyessään, ja sitä kautta tyylinvaihdon osoittama kontrasti. Aineisto tuki myös näkemystä siitä, että sama tyylinvaihto voidaan tulkita sekä diskursiiviseksi että interpersonaaliseksi, ja että tyylinvaihdolla voi samanaikaisesti olla useampia eri funktioita. Keskusteluaineistoni tietovisatyylisyydestä johtuen kiinnitän analyysissäni erityisesti huomiota tyylinvaihdon ja arvuuttajan ja arvaajan roolien välisiin suhteisiin. Aineiston perusteella näyttää siltä, että tyylinvaihto kytkeytyy tiukemmin arvuuttajan rooliin siten, että tyylinvaihtoa esiintyy kaikissa arvuuttajalle ominaisissa puhetoiminnoissa, mutta ei arvaajalle ominaisissa.