Browsing by Subject "jazz"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 26
  • Arlin, Elina (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan neljän pop/jazz-laulajan itsenäistä ryhmäharjoittelua ja heidän kokemuksiaan sen mahdollisuuksista ja haasteista. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää (1) ryhmän jäsenten kokemuksia itsenäisestä ryhmäharjoittelusta oman instrumenttiharjoittelunsa tukena sekä (2) millaisissa lauluharjoittelun osa-alueissa ryhmän jäsenet kokivat lauluryhmän hyödylliseksi. Lisäksi tutkin, (3) miten yhteisölliset ryhmätyötavat ja yhteisöllinen tutkiminen sopivat itsenäiseen lauluinstrumentin ryhmäharjoitteluun. Teoreettisen viitekehyksen tutkimukselleni muodostaa lauluinstrumentin harjoittelu ja erilaiset ryhmäoppimisen muodot. Lauluinstrumentin harjoittelua avaan musiikin oppimisen ja harjoittelun sekä instrumenttikohtaisten erityispiirteiden kautta. Ryhmäoppimismuodoista esittelen kolme eri muotoa ilmiöineen eli yhteistoiminnallisen oppimisen, yhteisöllisen oppimisen ja vertaisoppimisen sekä vertailen näitä keskenään. Lauluryhmän muodosti neljä pop/jazz-laulunopiskelijaa Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta, ja olin itse yksi ryhmän jäsenistä. Ryhmän toiminnan metodi oli yhteisöllinen tutkiminen, joka tarkoittaa vertaisoppijoiden ryhmää, jossa jäsenet yhdessä löytävät merkityksiä ja vastauksia tutkittaviin kysymyksiin. Ryhmä myös yhteisöllisesti päättää tutkittavat asiat ja toimintamallit. Tutkimuksessa oli koko ajan läsnä kaksi eri puolta: ryhmän tekemä yhteisöllinen tutkimus, jossa pyrimme etsimään mielekkäitä ja meille hyödyllisiä keinoja harjoitella lauluinstrumenttia yhdessä, sekä oma tutkimukseni, jossa peilasin ryhmän tekemää tutkimusta maisterin tutkielmani teoreettiseen viitekehykseen sekä analysoin ryhmän keskusteluja. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että ryhmän jäsenet kokivat ryhmässä tehtyjen konkreettisten harjoituksien tuoneen ideoita ja oivalluksia omaan harjoitteluunsa. Tärkeimmäksi laulamiseen liittyväksi teemaksi nousi kuitenkin laulukeskustelun merkitys. Ryhmän jäsenet kokevat, ettei ole tarpeeksi foorumeita, joissa saisi keskustella laulamiseen liittyvistä asioista. Laulukeskustelun koettiin edistävän oman laulajaidentiteetin muodostumista ja olevan tukena ammatilliselle kehitykselle. Yhteisölliset työtavat soveltuvat tutkimukseni mukaan hyvin laulun ryhmäopiskeluun. Yhteisöllistä tutkimista pidettiin mielekkäänä ja mielenkiintoisena metodina, mutta toimiakseen optimaalisella tavalla olisi ryhmämme toiminnalla pitänyt olla pidempi elinkaari ja parempi toimintastruktuuri.
  • Helevä, Mikko (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    EST-julkaisusarja
    This thesis examines the different ways of playing bass lines on the Hammond B-3 organ in jazz music. This topic was selected for two main reasons. First of all, an earlier comparative study of bass lines played on both the manuals and the foot pedals has not been done. Secondly, even today there still is a widespread misconception that jazz organists play all of the bass lines on the bass pedals. Under scrutiny are the similarities and the differences, as well as the advantages and the disadvantages between the different playing techniques. The aspects focused on are rhythm, the choice of notes, texture, timbre and the ease of execution. The thesis also examines how the choice of the playing technique (manual vs. pedal bass) may depend on the tempo of the song, the general rhythmic framework and the instrumentation of the group The body of source material consists of recordings, video material, articles, books and internet sources. The material is considered from the viewpoint of an artistic researcher and jazz organist. The musical examples are analyzed, the aspects of technical execution are scrutinized, and the technical properties of the Hammond B-3 organ that affect the playing of the bass lines are examined The main findings of the thesis are summarized as follows. A clear majority of jazz organists play bass lines mainly on the manuals of the Hammond B-3 organ instead of the pedals. The most important reasons for this are the timbre available from the manuals and the ease of controlling the rhythmic subtleties of phrasing thus creating swinging (or grooving) bass lines. It is also easier to play complex bass lines with large interval skips on the manuals than on the pedals. The pedal bass technique, in turn, has the advantage of harmonic, rhythmic and textural fullness: the left hand, which is freed from the bass playing duties, can play chords and rhythms as well as adjust the timbre. Organists can alternate between the techniques depending on the musical situation. For example an organist favoring left hand bass might play pedal bass for instance in slow ballads, whereas an organist favoring pedal bass might play left hand bass lines on very fast tunes. The band's instrumentation may also influence the choice of the playing technique used.
  • Poutiainen, Ari (Sibelius-Akatemia, 1999)
    Only a few scientific studies or articles exist on Michael Brecker's improvisational style. The present work approaches Michael Brecker's style through a detailed analysis of his solos in the compositions "Straphangin"," Nothing Personal", and "Peep". The approach to the analysis is similar that which jazz musicians use themselves. The analysis is based on selected audio material and transcriptions. David Baker's "Giants of Jazz" series was applied as a model for the form of the study. The applied theoretical framework of contemporary jazz improvisation is based on David Liebman's "A Chromatic Approach to Jazz Harmony and Melody", and various other resources. In this study, the aim was to define and describe certain melodic and instrumental devices which are characteristic of Brecker's expression. In the analysis, attention was given to the melodic devices which are based on the diminished, altered, pentatonic, and augmented scales, and on the superimposed "Giant Steps" chord progressions. For the instrumental devices, the focus of the analysis was on alternate fingerings, multiphonics, and fingering mannerisms. The use of these devices was divided into functional and non-functional. Some of the devices and their usage could not be discussed deeply enough in the three solo analyses alone, and further examples were therefore traced from Brecker's other performances. Through the analysis it was discovered that most of the chosen devices appear as patterns. The patterns which are based on the aforementioned melodic and instrumental devices define a characteristic part of Michael Brecker's melodic vocabulary. In addition to the discussion of such devices, some additional comments were made about Brecker's chromaticism and his playing inside the changes.
  • Mesiä, Susanna (2019)
    Studia musica
    Tämä väitöskirja tutkii populaarimusiikin ja jazzin laulupedagogiikkaa Pohjoismaisissa korkeakouluissa. Pohjoismaat ovat sisällyttäneet populaarimusiikin ja jazzin opetuksen lähes kaikille koulutusasteille ja -muodoille jo vuosikymmenten ajan. Tämän seurauksena näiden musiikkityylien opetusta tarjotaan Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa suurimmassa osassa musiikkikorkeakouluista. Pohjoismaat tarjoavat tälle tutkimukselle koulutuksellisesti ja kulttuurisesti yhtenäisen ja toisaalta myös vaihtelevan kontekstin, jota tämä tutkimus tarkastelee kahdella tasolla. Ensinnä tämä tutkimus tarkastelee opettajien ammatillisen eksperttiyden kehittymistä yhteistyöprojektissa, jossa he jakoivat ammatillista osaamistaan ja keskustelivat päivittäisen työnsä haasteista. Toiseksi tämä tutkimus pyrkii lisäämään tietoa ja ymmärrystä laulupedagogiikasta tutkimalla miten opettajat kuvaavat omaa pedagogista ajatteluaan ja opetusmenetelmiään projektin aikana. Työn tutkimusintressi nousi useista tämän koulutuskentän haasteista, kuten vähäisestä pedagogiikan tutkimustiedosta, vähäisistä mahdollisuuksista osallistua omaa ammattialaa koskevaan opettajien täydennyskoulutukseen, opettajien eristyneisyydestä ja jakautumisesta leireihin laulumetodien tai -mallien perusteella. Tämä instrumentaalinen tapaustutkimus on kiinnostunut ammatillisen eksperttiyden kehittymisestä sekä laulupedagogiikasta sosiaalisina ilmiöinä ja sijoittuu vygotskilaiseen sosiokonstruktivistiseen oppimiskäsitykseen. Lisäksi tutkimuksen keskeisiä elementtejä ovat eksperttiyden kehittymisen teoriat (development of expertise), yhteistyö (collaboration) ja oppiminen keskustelujen kautta (conversational learning). Aineisto kerättiin nonformaalissa yhteistyöprojektissa, jossa opettajat osallistuivat vertaismentorointitapaamisiin (peer-group mentoring sessions) ja joissa he kävivät ammatillisia keskusteluja (professional conversations). Tutkimusaineisto kerättiin monimuotoisesti sisältäen henkilökohtaisia haastatteluja, ammatillisia keskusteluja sekä kasvokkain että verkossa, yksin ja yhdessä tehtyjä reflektioita, internet-alustalla käytyjä keskusteluja ja tutkijan päiväkirjan. Aineisto kerättiin yhden lukuvuoden aikana ja analysoitiin yhdistäen temaattista analyysia ja kvalitatiivista sisällönanalyysia sekä aineisto- että teorialähtöisesti. Tutkimuksen tulokset osoittavat että yhteistyöprojektit ovat tehokas tapa edistää Pohjoismaisten laulunopettajien ammatillisen eksperttiyden kehittymistä ja vähentää eristyneisyyden tunteita. Osallistuminen projektiin edesauttoi opettajien opetusmenetelmien kehittymistä ja oman ammatillisen ajattelun syventymistä kaikkien uransa eri vaiheissa olevien opettajien kohdalla. Osallistuneiden opettajien pedagoginen ajattelu ja heidän kuvaamansa opetusmenetelmät viittaavat vahvasti siirtymiseen pois mestari–kisälli-mallista ja oppijalähtöisen pedagogiikan periaatteiden luovaan soveltamiseen heidän opetuksessaan. Tämä esiin noussut paradigman muutos kohti oppijalähtöisyyttä nostaa esille tarpeen tarkoituksenmukaisesta opettajille suunnatusta täydennyskoulutuksesta sekä lisätutkimuksesta ymmärtääksemme paremmin ja kehittääksemme tätä laulupedagogiikan orientaatiota. Tutkimuksen aikana järjestetty projekti tarjoaa lisäksi mahdollisen mallin tuleville laajamittaisille kehitysprojekteille koulutusalasta riippumatta.
  • Kukkonen, Jarno (Sibelius-Akatemia, 2005)
    This study examines various aspects of Miles Davis's music, the main subject being his jazz–rock phase between years 1967–72. On the macro level, I describe the study materials: Davis's recordings. From there I proceed to the micro level, analyzing selected pieces in greater detail. I explain Davis's renewal of the jazz tradition through his introduction of musical elements previously considered anomalous to jazz. From among these elements, I look for those that created coherence in Davis's early jazz–rock phase. The enclosed tables illustrate these elements and their appearance in Davis's music chronologically. I have also attempted to define the term jazz–rock and categorize certain pieces in Davis's repertoire. Much of Davis's recorded music of the period was released as extended suites under generic titles without naming the separate movements that made up each entity. Besides examining the complexities involved when identifying Davis's pieces, this study illuminates the reoccurrence of certain musical motifs throughout several works and demonstrates how Davis reshaped others' compositions to suit his preferences, for example by omitting sections and simplifying their harmonic content. The study shows that Davis gradually developed an approach to music that favored rhythm, interaction and tone color over harmony and melody; he eventually abandoned harmony and song forms as they are traditionally understood. Davis's way of making music was a process in which each performance created unique musical forms. As a jazz soloist he developed a strong rhythmic expressiveness that overshadowed any underlying harmonic content. Transcriptions of the music studied are included Keywords: Miles Davis, jazz styles, jazz–rock, rock–jazz, fusion, jazz composition, jazz improvisation
  • Raitakari, Pauli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän psykologisen flow-tilan eli huippukokemuksen vaikutuksia jazzmuusikoiden musiikilliseen ilmaisuun. Pohjustan flow’n Mihaly Csikszentmihalyin ja Keith Sawyerin teoriamalleihin ja esittelen ilmiön jazztutkimuksen valossa nojaten pääasiassa Elina Hytönen-Ng’n haastattelututkimukseen. Tutkimus tuottaa uutta tietoa flow’n suhteesta jazzmusiikin soiviin ilmiöihin. Tarkastelen musiikillista ilmaisua soveltamalla Anne Tarvaisen kehittämää fenomenologista analyysimetodia empaattinen kuuntelu, joka yhdistää elämyksellisen ja analyyttisen kuuntelutavan. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun metodia sovelletaan soitinmusiikin tutkimukseen. Metodissa ilmaisullisen tason tapahtumat aistitaan kehon sisäisin tuntoaistein, ja niitä kutsutaan liikelaaduiksi. Metodi jakautuu neljään vaiheeseen, jotka ovat eläytyvä kuuntelu, empaattinen kuuntelu, analyyttinen kuuntelu ja synteesi. Tutkimuskohteeni on helsinkiläinen vakituisesti esiintyvä jazztrio. Tutkimusaineisto koostuu itse tuottamastani yhtyeen esitysäänitteestä ja jälkeenpäin toteutetuista feedback-haastatteluäänitteistä. Kartoitan haastattelujen avulla muusikoiden flow-kokemuksia äänittämästäni esiintymisestä. Muusikoiden kommenttien perusteella valitsen kaksi flow-pitoisinta ja siten edustavinta kappaletta analysoitavaksi. Analysoin kappaleet Willow Weep for Me ja Dat Dere soveltamallani Tarvaisen metodilla. Eläydyn musiikin ilmaisuun, kielellistän keholliset tuntemukseni ja muodostan kokonaiskuvan ilmaisullisen tason tapahtumista eli liikelaaduista. Analysoin, mitä musiikillisia ilmiöitä kokemieni liikelaatujen takana on. Kytken analyyttiset selitykset parametreihin ”dynamiikka”, ”soundi”, ”melodinen sisältö”, ”rytmiikka” ja ”harmonia”. Demonstroin havaintoni transkriptioesimerkein. Tulkitsen, miten flow-pitoiset paikat erottuvat ilmaisullisella tasolla. Tulokseni osoittavat, että flow tekee jazzyhtyeen ilmaisusta aktiivisempaa ja moniäänisempää. Flow’n siivittäminä muusikot tuottavat voimakkaampia liikelaatuja, eikä liikelaatujen aiheuttajina ole enää pelkästään solisti vaan yhä suuremmissa määrin koko yhtye. Musiikin parametrien osalta flow’lla on selkeä vaikutus dynamiikkaan, joka kasvaa flow’n myötä. Flow’n seurauksena musiikkiin tuotetaan enemmän ”lataavia” liikelaatuja, jotka ovat kehollisesti liikuttavimpia ilmaisun tason tapahtumia. Tutkimustulokseni osallistuvat keskusteluun siitä, mikä musiikillisessa kokemuksessa on yksilöllistä ja mikä yhteistä. Empaattisten kuunteluhavaintojen ankkurointi konkreettisiin musiikillisiin ilmiöihin tarjoaa muille mahdollisuuden arvioida kokemuksiani ja verrata niitä omiinsa.
  • Nieminen, Linnea (2019)
    Tässä tutkielmassa perehdyn improvisaation ja luovan tuotannon opettamiseen pop/jazz -laulutunnilla. Tarkastelen aihetta oppijakeskeisyyden näkökulmasta. Olen etsinyt tietoa siitä, minkälaisia työtapoja improvisaation opettamisessa tyypillisesti käytetään ja näkökulmia siihen, millä tavoin opettaja voi tukea improvisaation oppimisen prosessia. Tutkielma on tetoutettu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa tutkimuskysymykseni on: Millä tavoin opettaja voi tukea improvisaatiotaitojen kehittymistä pop/jazz -laulupedagogiikassa oppijakeskeisesti? Tutkielmassa erittelen improvisaation moninaista käsitettä ja sen asemaa pop/jazz -laulun kontekstissa. Käyn läpi oppijakeskeisyyden periaatteita ja näiden soveltamista laulutunnilla sekä yksilöopetuksessa. Aihetta käsitellään opettajan näkökulmasta. Improvisaation opettamiseen on useita opetusmenetelmiä, joista kolme keskeisintä lienevät autiviivinen, teoreettinen ja instrumentaalinen menenelmä. Esittelen nämä kolme menetelmää tulosluvussa, jossa käyn läpi myös kunkin menetelmän haasteet ja joitakin käytännön esimerkkejä menetelmän hyödyntämisestä laulutunnilla. Tutkimukseni on argumentti improvisaation opettamisen puolesta, ja tutkielmasta välittynee myös oma kiinnostukseni lauluimprovisaatiota kohtaan. Improvisaatio on keskeinen osa kokonaisvaltaista musiikinopetuksessa, ja sen ymmärtäminen on tärkeää jokaiselle musiikkikasvattajalle.
  • Putkonen, Ossi (2019)
    Tässä kirjallisessa työssä esitellään Heikki Sarmannon vuonna 2016 kantaesitettyä John the Baptist -oratoriota. Työn tavoitteena oli tehdä uutta kirkkomusiikkiteosta tunnetummaksi, jotta mahdollinen kynnys oratorion tai sen osien esittämiseen madaltuisi. Tästä syystä teosta pyrittiin tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti ja monesta näkökulmasta, kuitenkin välttäen liikaa yksityiskohtiin paneutumista, jotta työ antaisi teoksesta kattavan yleiskuvan. Työssä käydään läpi yleisesti teoksen rakennetta, tarinaa ja sitä, millaisista numeroista oratorio koostuu. Tarkasteltavina kohteina ovat myös kuoro- ja solistiosuudet, sekä partituurin pohjalta tehdyt huomiot oratorion orkestrointia, esitysohjeita, rytminkäsittelyä ja harmoniamaailmaa koskien. Aineiston hankinnassa hyödynnettiin enimmäkseen oratorion partituuria ja kuoro-/pianopartituuria. Kirjallisuuslähteitä käytettiin lähinnä oratorio-sävellysmuodon historiaa käsitellessä. Edellä mainittujen lisäksi lähteinä käytettiin myös oratorion käsiohjelmaa sekä muutamia internetlähteitä. Kaksinäytöksinen oratorio koostuu aarioista, kuoronumeroista, dialogia säestävästä taustamusiikista, duetoista, trioista ja suurista yhteisnumeroista. Teos on sävelletty orkesterille, kuorolle ja yhdeksälle solistille. Solistiroolien haastavuudessa on keskenään suuriakin eroja. Lauluosuuksien lisäksi kaikilla rooleilla on oratorion aikana myös dialogia, jolla tarinaa viedään eteenpäin. Kuoroa oratoriossa käytetään solistin säestäjänä, itsenäisenä kertojana tai osana orkesteria. Koska stemmoja on vain harvoin jaettu useampaan kuin neljään, ei oratorion esittämiseen vaadita suurta kuoroa. Improvisaatio on olennainen osa oratoriota ja improvisointijaksoja onkin kirjoitettu lähes kaikille instrumenteille. Jousten ja puhaltimien lisäksi orkestroinnissa on mukana koskettimet, kitara, lyömäsoittimet (rumpusetti) ja sähköbasso. Sävellystyön pohjalla vaikuttaa olennaisesti Lähi-Idän musiikillinen perintö, afroamerikkalainen musiikki ja jazz, mikä kuuluu selkeästi teoksen harmoniamaailmassa.
  • Korpisaari, Katri (Sibelius-Akatemia, 2011)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan korkeakoulusta valmistuneen pop/jazz-laulajan yhtä ammattitaidon osaa: instrumentinhallintaa. Alan käytännöt ja ihanteet ovat korkeakoulutasolla toistaiseksi vielä hieman jäsentymättömiä, joten tällä tutkimuksella pyrittiin selvittämään, millaista tulisi olla korkeakoulusta valmistuneen pop/jazz-laulajan instrumentinhallinta ja mitä merkitystä hyvällä instrumentinhallinnalla on pop/jazz-laulajalle. Tutkimusmenetelminä käytettiin haastatteluaineiston ja tekstiaineiston sisällönanalyysia. Tutkimusaineisto koostui kolmesta osasta: Sibelius-Akatemian ja Metropolia-ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmista, kirjallisuudesta (tutkimukset, artikkelit, äänenkäytön oppaat, pop/jazz-lauluoppaat ja luento-materiaalit) sekä viiden korkeakoulussa opettavan tai opettaneen pop/jazz-laulunopettajan haastatteluista. Tärkein tutkimustulos oli instrumentinhallinnan käsitteen löytyminen ja määritteleminen korkeakoulukontekstissa. Haastateltavat kuvasivat instrumentinhallinnalla laulamiseen liittyvää äänenkäytön kokonaisuutta, jonka osa-alueita hallitsemalla pop/jazz-laulajan on mahdollista saada äänensä toimimaan haluamallaan tavalla. Instrumentinhallinnan osa-alueina pidettiin tervettä äänenkäyttöä, äänifysiologian tuntemusta ja laulutekniikkaa. Osa-alueet ovat kaikki vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, mitkä ovat korkeakoulusta valmistuneelta pop/jazz-laulajalta edellytettävät tarkemmat instrumentinhallinnan elementit. Terveen äänenkäytön edellytykseksi osoittautui perkeptuaalisesti, kommunikatiivisesti ja fysiologisesti tarkoituksenmukainen äänenkäyttö. Äänifysiologian tuntemuksen edellytettiin kattavan ymmärryksen ääntöelimistön kolmijaosta sekä äänifysiologian perusteista. Laulutekniikan osalta instrumentinhallinnallisia edellytyksiä olivat: optimaalinen lauluasento, laulajan hengitys, hyvä äänenlaatu (ankkuroitunut, vakaa ääni; eri rekisterien hallinta; rekisterien egalisointi; riittävä ambitus), hyvä artikulaatio, dynamiikan hallinta sekä eri efektien hallinta. Tutkimustulokset jäsentävät osaltaan korkeakouluissa opetettavan pop/jazz-laulun instrumentinhallinnallisia sisältöjä ja niitä voi hyödyntää opetussuunnitelmien kehitystyössä.
  • Perkiömäki, Jari (Sibelius-Akatemia, 2003)
    This thesis examines the music of two pioneers of free improvisation in jazz: Lennie Tristano and Ornette Coleman. Besides emphasizing the melodic language of both musicians, this study presents analyses and transcriptions of their compositions and improvisations. The author's approach as a musician researcher stresses the importance of transcription and emulation as study methods. Because Tristano and Coleman are somewhat controversial figures in jazz history, this study addresses to most commonly asked questions: Was Tristano a genuine modernist and innovator who was ahead his time? Does Coleman's music have inner logic and structure despite its seemingly naive and chaotic surface? Analyzing Tristano's music proved to that he was already using modern harmonic devices in his late 1940's compositions. In his Line Up improvisation, for example, he systematically employed side slipping techniques to create harmonic tension. Although Tristano experimented with odd time signatures and off-kilter melodic accents, his rhythmic concept and phrasing were not significantly ahead of his contemporaries. Analysing Coleman's melodies proved that his melodic language consists of several elements – archaic country and blues, tonal bebop melodies and modal techniques among them – that are used deliberately. Coleman exploits the principles of western tonal music intuitively with great artistic success despite his apparent unfamiliarity with formal music theory.
  • Linna, Sami (2019)
    EST-julkaisusarja
    This thesis examines the significance of dominant seventh chords to jazz pianist McCoy Tyner’s style during the 1960s. As a member of the John Coltrane Quartet, Tyner was at the forefront in the emergence of modal jazz. Consequently, scholarly writings and pedagogic materials have looked at Tyner through the modal jazz paradigm, emphasizing scales and quartal harmonies. However, Tyner himself has brought up the use of dominant seventh chords as one of the characteristics of his style, as well as his expression being rooted in bebop. The source material for this analysis consists of audio recordings, audiovisual materials, books, scholarly articles and dissertations, magazine articles, and internet sources. The presented musical examples were chosen from the material transcribed by the author, including 29 complete and 34 partial transcriptions of McCoy Tyner’s solos, along with transcriptions of Tyner’s accompaniment and compositions. Melodic lines and chord voicings are analyzed in relationship to other similar examples from Tyner’s recorded output and connections between Tyner’s early style and his later recordings are brought out. In sections where they are most relevant, and in order to musically contextualize Tyner’s piano parts, the contributions of his fellow musicians have been notated. The findings show that McCoy Tyner’s style evolved throughout the 1960s with new elements added continuously. Tyner achieves a wide variety of sounds by placing dominant chords over a primary bass pitch and by combining scale-based melodic ideas with free movement of parallel dominant chords. He frequently utilizes functional chord progressions to create movement and to resolve phrases in modal contexts. The independence between the left-hand harmonies and the right-hand melodies is a key factor in Tyner’s way of dealing with tension and release. The musical examples transcribed from the recordings of the John Coltrane Quartet shed new light on the definitions of modal jazz itself.
  • Luostarinen, Hanne-Maija (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa suomalaisista jazzmuusikoista. Millaisia mielikuvia jazzmuusikoilla on omien arvojensa lisäksi erilaisista muusikkouksista? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Shalom Schwartzin (1992) teoria yleismaailmallisista arvoista. Kohderyhmää, Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä opiskelevia, opettavia ja opiskelleita, tarkastellaan Henri Tajfelin (1978) kehittämän sosiaalisen identiteetin teorian (SIT) kautta. Tutkimuksessa käytettiin Lindemanin ja Verkasalon (2005) laatimaa lyhyempää Schwartzin arvomittaria, SSVS:ää (Short Schwartz Value Survey). Lisäksi kehitettiin musiikkimaailmaan soveltuva arvomittari kyselylomakkeen muusikkouksia koskevia arvokierroksia varten. Vastaajat (N = 66) eriteltiin kolmeen ryhmään, jotka oli jaoteltu sen mukaan, minkälaista jazzmusiikkia he mieluiten soittavat, kuuntelevat tai säveltävät. Sen jälkeen tarkasteltiin sitä, miten nämä ryhmät ovat arvottaneet kyselylomakkeella esiintyviä mielikuvallisia muusikkouksia. Tulokset osoittavat, että kyselyyn vastanneet Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä opettavat, opiskelevat, tai joskus opiskelleet jazzmuusikot ovat sekä omilta arvoiltaan että muita muusikkouksia arvottaessaan hyvin yksimielisiä. Henkilökohtaisilta arvoiltaan jazzmuusikoiden voi sanoa olevan itseohjautuvaisesti suuntautuneita. Jazzmusiikin tyylillisen mieltymyksen ei voida katsoa vaikuttavan eri muusikkouksien arvostuksiin. Vastaajaryhmä oli yhtä mieltä siitä, että klassiseen musiikkiperinteeseen pohjautuvassa orkesterimuusikkoudessa pidetään tärkeänä päinvastaisia arvoja, joita vastaajat itse edustavat. Orkesterimuusikoiden ryhmä nähdään täten hyvin erilaisena suhteessa jazzmuusikoiden muodostamaan omaan ryhmään.
  • Levy, Asta ([A. Levy], 2014)
    Tutkielmani käsittelee jazzlaulunharrastajien kokemuksia oppimisestaan kolmimuunteisen rytmiikan parissa. Tutkin Stimulated Recall -menetelmää apuna käyttäen laulajien omaa havainnointia toiminnastaan ja oppimisestaan yhden oppitunnin ajalta. Tutkielman teoriaosiossa käsittelen kokemusta ja oppimista kokemuksellisen oppimisen näkökulmasta. Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusaineistoni koostuu pääosin viiden laulunharrastajan Stimulate Recall -haastatteluista, mutta tukeudun myös tallenteisiin laulunharrastajien jazzrytmiikkatunneista. Analyysitapana on teoriasidonnainen analyysi. Tutkimustehtäväni oli lisätä ymmärrystä harrastavista jazzlaulajista. Haastatteluissa ja oppitunneilla ilmeni, että oppilaan omaksumiskykyyn vaikuttaa aiemmin opitun tiedon lisäksi myös suhtautuminen omaan oppimiseen ja omien taitojen tiedostaminen. Stimulated Recall - menetelmä mahdollisti oppilaan omien tulkintojen tarkkailun, mutta myös mahdollisti uudenlaisen oppimistilanteen oppilaalle. Jokainen osallistuja totesi harvoin nähneensä itseään videolta laulamassa. Tämä koettiin hyödylliseksi mutta myös vaivaannuttavaksi. Huomio haastattelutilanteessa kääntyi enemmän omien ulkoisten tekijöiden tarkkailuun oppimisen tarkkailuun. Rytmiikan opettamiseen ei löytynyt yhtä toimivaa vaihtoehtoa. Opettajan tulisi mahdollisimman hyvin ottaa huomioon erilaiset oppijat. Osa laulunharrastajista kykeni tarkkailemaan tekemistään ja oppimistaan paremmin kuin toiset. Kaikille se oli kuitenkin haastavaa. Tutkimukseni vahvistaa ja todentaa tuloksillaan aiempia tutkimuksia oppijan kokemuksista ja niiden vaikutuksesta oppimiseeen sekä lisää ymmärtämystä jazzlaululajien oppimisesta.
  • Haavisto, Panu (Helsingfors universitet, 2015)
    Jazzia määriteltäessä pidetään musiikin improvisatorista luonnetta usein yhtenä tärkeimmistä edellytyksistä. Määritelmien lähtökohtana on yleensä ollut pienyhtyejazz. Big band on jazzmusiikkikulttuurin suuri orkesterikokoonpano, joka poikkeaa monin tavoin pienyhtyejazzista. Suuremman orkesterin selkeän yhteissoiton ja -soinnin saavuttamiseksi on perinteisesti turvauduttu tarkempiin sovituksiin, jolloin säveltäjän, sovittajan ja orkesterinjohtajan roolit ovat korostuneet soittajia enemmän. Siksi big bandin on väitetty rajoittavan jazzissa olennaisinta, improvisaatiota ja spontaaniutta. Kuitenkin myös Hassisen Tangentissa improvisaatio on merkittävässä osassa: sooloja on noin puolet teoksen kokonaiskestosta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan improvisaatio-osuuksien merkitystä Tangentissa sekä rakenteellisesti että jazzmusiikkikulttuurin kuulumisen näkökulmasta. Tangentti on valikoitunut tutkimuskohteeksi, koska se sijaitsee monien musiikkikulttuurien rajapinnalla: big band instrumenttina sitoo sävellyksen jazzkulttuurin, sointi muistuttaa paikoitellen euroklassista nykymusiikkia, ja myös tangovaikutteet lisäävät oman sävynsä. Muita tärkeitä kriteereitä ovat suomalaisuus, uutuus ja se, että sävellykseen sisältyy improvisaatiota. Musiikkianalyysin teoreettisena lähtökohtana käytetään Ingrid Monsonin esittämää musiikillisen intensiteetin kasvua (musical intensification). Monson kritisoi jazzmusiikin akateemisen tutkimuksen perustumista euroklassiseen estetiikkaan. Siksi hän korostaa haastatteluiden merkitystä jazzin estetiikan afroamerikkalaisten piirteiden havaitsemiseksi. Mikko Hassisen Tangentin merkitykset muovautuvat Yhdysvalloissa syntyneen jazzkulttuurin taustaa vasten, mutta Suomessa sävelletyn ja suomalaisten muusikoiden esittämässä musiikissa ja sitä ympäröivässä musiikkikulttuurissa on myös omat sävynsä. Näiden erityispiirteiden selvittämiseksi tehtiin teemahaastattelut Tangentin säveltäjän Hassisen sekä Traveller-levytyksessä soolon soittavien muusikoiden saksofonisti Järvelän ja pasunisti Sarikosken kanssa. Haastatteluiden tulkinnan ote on aineistolähtöinen. Haastatteluista edetään musiikkianalyysiin, jossa tukena käytetään Monsonin mallin mukaisesti haastatteluaineistoa. Analyysi kohdistuu Hassisen (2008) UMO:n kanssa tekemän Traveller-albumin versioon Tangentista. Analyysin apuna käytetään sooloista tehtyjä transkriptioita ja sävellyksen partituuria.
  • Meronen, Sofi (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tässä tutkimuksessa tarkastelen, minkälaisia näkemyksiä kolmella Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmän pop&jazz-laulunopettajalla on oppijalähtöisyydestä sekä miten oppijalähtöisyys heidän mielestään näkyy heidän työssään. Lisäksi kiinnostuksenkohteena on, mitkä tekijät tutkittavien mielestä vaikuttavat heidän opettamiseensa ja miten, sekä erityisesti pop&jazz-laulun tasosuoritusvaatimukset opetukseen vaikuttavana tekijänä. Tutkimuksen tavoitteena on myös oppijalähtöisyyden käsitteen selkeyttäminen. Tutkimuskysymykset ovat: mitä tutkittavat opettajat ymmärtävät oppijalähtöisyyden tarkoittavan, miten se heidän mielestään näkyy heidän työssään sekä mitkä asiat vaikuttavat opetukseen ja oppijalähtöisyyden toteutumiseen. Teoreettisessa viitekehyksessä määrittelen oppijalähtöisyyden käsitteen ja tutustutan lukijan sen historiallisiin ja teoreettisiin lähtökohtiin. Lisäksi syvennyn lauluinstrumenttiin sekä laulunopetukseen, musiikkikasvatuksen aineryhmän pop&jazz-laulunopetukseen keskittyen. Tutkimukseen osallistui kolme musiikkikasvatuksen aineryhmän pop&jazz-laulunopettajaa, jotka esiintyvät tutkimuksessa anonyymisti. Aineistonkeruumenetelmät ovat observointi sekä teemahaastattelu. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, ja aineisto analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin teemoittelemalla. Tutkimustulosten mukaan opettajien näkemys opettamisesta on suurelta osin oppijalähtöinen. Erityisesti oppilaiden yksilöllistä huomioimista korostettiin. Keskeisenä teemana aineistosta nousi esiin opetuksen ilmapiirin merkitys. Hyvän ilmapiirin opettajat näkivät olevan muun muassa tasavertainen, rento, luovuuteen ja kokeilemiseen kannustava sekä turvallinen. Kun ilmapiiri on hyvä, oppimisen ajateltiin olevan yhdessä etsimistä. Kaksi tutkittavaa näki työnsä melko samanlaisena riippumatta siitä, missä he opettavat. Yksi tutkittavista koki Sibelius-Akatemiassa opettaessaan tasosuoritusvaatimuksilla olevan melko paljon vaikutusta hänen työhönsä muun muassa siten, ettei aikaa kokeiluun ja oman, persoonallisen tyylin etsimiseen jää riittävästi. Kaikki haastateltavat totesivat laulun tasosuoritusvaatimusten aiheuttavan ajankäytöllisiä haasteita. Tutkittavat opettajat olivat saaneet omassa opiskelussaan sekä sellaista opetusta, jota pitivät hyvänä, että sellaista, jonka halusivat tehdä toisin. Oman opettajuuden todettiin muotoutuneen muun muassa elämänkokemuksen, lukeneisuuden, itsereflektion sekä opiskelun pohjalta.
  • Vaari, Veli-Pekka (2019)
    Tämä tutkielma selvittää, miten 1960-luvun musiikkikulttuurin muutos näkyy suomalaisessa pop/jazz -laulun korkeakouluopetuksessa esteettisen ja praksiaalisen musiikkikasvatuskäsityksen näkökulmista. Pyrin ymmärtämään, mitä suomalaisen populaarimusiikin laulukoulutuksen alalla tapahtuu 2010-luvulla suhteessa 1960-lukuun. Tutkimuskirjallisuudelle esittämäni tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten populaarimusiikin laulutapa kehittyi 1960-luvun Suomessa? 2) Miten tämä kehitys näkyy suomalaisessa pop/jazz -laulun korkeakouluopetuksessa? Toteutin tutkimukseni systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa esitellään aiemmin aiheesta tehtyjä keskeisiä tutkimuksia ja pyritään antamaan kattava yleiskuva ilmiöstä aikaisempaan tutkimustietoon pohjautuen. Perusteena analysoitavan aineiston valitsemiselle on se, että valikoitu tutkimuskirjallisuus on tutkimukseni kannalta merkittävää. Tutkielmani teoreettisessa viitekehyksessä tarkastelen pop/jazz -laulunopetusta korkeakoulussa ja laulua populaarimusiikissa 1960-luvulla. 1960-luvulla Suomessa laulun kannalta merkittävimmät uudet tyylit olivat angloamerikkalainen pop, folk ja protestilaulu. Käsittelen laulajan tehtävää populaarimusiikissa sekä korkeakouluopetuksen tavoitteita. Merkittävimpänä muutoksena populaarimusiikin laulutavassa Suomessa 1960-luvulla oli irtautuminen pehmeästä ja täysvärähteisestä äänenkäyttötavasta. Suomalaisessa korkeakoulun pop/jazz -laulunopetuksessa populaarimusiikin murros näkyy ennen kaikkea siten, että korkeakoulun opetuskokonaisuuteen kuuluu monien 1960-luvulla Suomeen saapuneiden tyylilajien hallitseminen. Näihin tyylilajeihin sisältyy sellaisia lauluäänen käyttötapoja, joita Suomessa ei tunnettu ennen 1960-lukua. 1960-luvun murroksen jälkeen Suomessa oli sallivampi käsitys siitä, miten on hyväksyttyä laulaa. Jo 1960-luvun aikana tarve populaarimusiikin koulutukselle oli ilmeinen, sillä monen itseoppineen artistin ja yhtyeen taso oli heikko.
  • Väisänen, Kaisa (Helsingfors universitet, 2004)
    Pro gradu -tutkielmassani paneudun yhden suomalaisen populaarimusiikin toimijan elämään, uraan, tuotantoon sekä hänen käsityksiinsä musiikista ja musiikintekemisestä. Tutkimukseni on suomalaisen populaarimusiikin historian perustutkimusta Sakari Kukon henkilöhistorian kautta. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Kuinka Sakari Kukosta tuli muusikko ja musiikintekijä? 2. Minkälainen on ja on ollut hänen tapansa toimia? Vastaan edellisiin kysymyksiin, mutta sijoitan vastaukset myös ajallisesti suomalaiseen musiikki- ja yhteiskuntakontekstiin. Ongelmanasettelu tähtää siihen, että selvitän sekä Kukon omat sisäiset motiivit ja päämäärät muusikkona ja musiikintekijänä että hänen ympäristönsä tarjoamat virikkeet ja vaikutteet. Ongelman ratkaisemiseksi kartoitan hänen elämänvaiheensa lapsuudesta tähän päivään, ympäristöt, joissa hän on kulloinkin toiminut sekä ne yhteiskunnalliset tilanteet, joihin hänen ja hänen ympäristönsä toiminta on sijoittunut. Tutkimus sijoittuu vuosien 1953 ja 2003 väliselle ajalle. Kuvailen Kukon tuotantoa levy levyltä edeten kronologisesti vuosikymmenittäin. Lisäksi kokoan tuotannon yhteen ja etsin hänen säveltämästään, sovittamastaan ja esittämästään musiikista muutamia erityisen vahvoja elementtejä. Tuloksena esittelen kahdeksan kategoriaa, joista jokainen on yhdistettävissä hänen elämänvaiheisiinsa ja asetettavissa vuorovaikutukseen lähiympäristön kanssa. Tutkielmassani käytän apuna mikrohistoriallista tutkimusotetta, joka sopii mainiosti työni toteuttamiseen. Tutkimusaineisto on hyvin laaja ja monipuolinen, ja olen poiminut tietoja muun muassa lehtiartikkeleista, arkistoista, levyjen kansista, festivaaliesitteistä ja kirjallisuudesta; kaikista ei löydy edes mainintaa päivästä, vuodesta tai kirjoittajasta. Tärkein aineistoni on kuitenkin muistinvarainen tieto eli Kukon haastattelumateriaali. Mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojaten olen päässyt Kukon henkilöhistorian kautta käsiksi hieman yleisemmänkin tason asioihin ja ilmiöihin. Olen selvittänyt muun muassa Kajaani Big Bandin vaiheita 1950-luvulta 1970-luvulle sekä suomalaisen pop/jazz -koulutuksen kehitystä erilaisista musiikkileireistä Sibelius-Akatemian oppiaineeksi samalla, kun olen selvittänyt Kukon kehitystä muusikoksi. Lisäksi olen esitellyt esimerkiksi studiomuusikkoutta 1970-luvun Suomessa sekä senegalilaisen musiikkielämän piirteitä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Mikrohistorioitsija Carlo Ginzburgin johtolanka-ajatusta mukaillen olen koonnut pienistä tiedon palasista, johtolangoista kokonaiskertomuksen.
  • Virkajärvi, Veikki (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Opinnäytetyön aiheena oli Joe Passin säestystyyli duokokoonpanossa. Siinä pyrittiin kiteyttämään Joe Passin säestyksen ominaispiirteet, pohdittiin niiden muodostumista ja sitä, miten ne vaikuttavat esitettyyn musiikkiin. Työhön sisällytettiin monia lyhyitä transkriptioita, pohdintaa säestyksen kuulokuvasta ja arvailuja Joe Passin ajatuksenkulusta.
  • Paakki, Riitta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tämä tutkielma on osa taiteellista tohtorintutkintoani, jonka aihe on 1960-luvun Blue Note aikakausi ja Wayne Shorterin Speak No Evil -äänilevy. Tutkielmassani "Speak No Evil – Herbie Hancockin pianosoolojen analyysi jazzpianistin työvälineenä" tarkastelen Speak No Evil -levyä ja Blue Note -levy-yhtiön taustaa. Vuonna 1964 äänitetyllä levyllä yhdistyvät hard bop vaikutteet ja modaaliset elementit. Tutkielmassani olen nuotintanut levyllä olevien kuuden Shorterin sävellyksen teemat. Siinä on mukana myös transkriptiot kaikista äänitteen pianosooloista, joitakin esimerkkejä pianosäestyksestä sekä kahden kappaleen saksofoni- ja trumpettisoolot. Tutkielman keskeinen tavoite on Hancockin improvisoitujen soolojen ja soittotyylin tutkiminen. Transkriptioita hyväksi käyttäen olen etsinyt Hancockin ilmaisulle tyypillisiä piirteitä. Olen pyrkinyt löytämään tapoja, joilla pystyn soveltamaan löytämiäni asioita omaan soittooni. Analyysien tekemisen välineenä on työssäni ollut soolojen nuotintaminen ja niiden soittaminen. Päästäkseni sisälle musiikin yksityiskohtiin olen pyrkinyt jäljittelemään alkuperäistä versiota mahdollisimman tarkasti soittamalla sitä levyn mukana. Imitointivaiheen jälkeen seuraa emulointi eli soveltaminen. Erityisesti rytmiikkaan ja fraseeraukseen liittyvät seikat olen omaksunut matkimalla äänitettä, koska jazzrytmiikan erityispiirteet eivät käy ilmi nuottikuvasta. Melodiaan ja harmoniaan liittyviä havaintoja olen sen sijaan pystynyt tekemään helpommin suoraan transkriptioista. Olen tehnyt huomioita esimerkiksi harmonian ja melodian välisestä suhteesta sekä sijaissointujen käyttötavoista. Hancockin ilmaisulle tyypillisiä piirteitä ovat vahva ja monipuolinen rytmiikan käsittely, melodisten motiivien käyttö soololinjoissa sekä harmonian hienostunut käsittely ja variointi. Olen omaksunut Hancockin soitosta tapoja muunnella sävellyksen harmoniaa esimerkiksi superimpositioita ja modaalisia muunnesointuja käyttäen. Olen tavoitellut Hancockin rytmistä fraseerausta etsimällä tietynlaisen fyysisen tuntemuksen käsiin ja sormiin. Jatkotutkintoprosessin aikana tapahtunut kehitykseni muusikkona on rakentunut useiden pienten oivallusten kautta. jazz, piano, improvisaatio, Blue Note, Herbie Hancock, Wayne Shorter, Speak No Evil, transkriptio
  • Järvinen, Saku ([S. Järvinen], 2014)
    Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin pianisti Bill Evansin ja laulaja Tony Bennettin esittämää kappaletta Dream Dancing. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata Evansin tulkintaa eri traditioita ja käytäntöjä yhdistelevänä teoksena sekä hankkia Evansin pianosäestyksen tekstuureista ja niissä tapahtuvasta muuntelusta tietoa, jota voidaan soveltaa vapaan säestyksen ja jazzin pedagogiikassa. Tutkimuksen varsinaisena aineistona oli äänitteestä tehty transkriptio, lisäksi tutkimuksessa käytettiin taustoittavana aineistona sävellyksestä julkaistua sheet music -editiota. Tutkimus oli musiikkianalyyttinen. Harmonia-, muoto- ja rytmiikan analyysin ohella teosta kuvattiin euroamerikkalaisen populaarimusiikin, jazzpianotradition ja afroamerikkalaisen kulttuurisen ilmaisun näkökulmista. Transkriptioaineistosta erotettiin edelleen swingrytminen säestystekstuuri omaksi aineistokseen, jota analysoitiin formulateorian valossa. Tutkimus osoitti, että Evansin tulkinta yhdistää monipuolisesti euroamerikkalaisen populaarimusiikin ja jazzin estetiikkaa sekä sisältää runsaasti afroamerikkalaiselle ilmaisulle ominaista kulttuurista dialogia. Evansin säestystekstuuri perustuu pitkälti formulatekniikkaan ja formulat ovat yhteydessä joko harmoniseen rytmiin tai johonkin kappaleen harmonisen muodon tai melodian kohtaan. Tutkimuksella saatiin jonkin verran käytäntöön sovellettavissa olevaa formulamateriaalia, minkä perusteella voidaan olettaa, että Evansin säestysten laajemmalla formula-analyyttisellä tutkimuksella voisi olla pedagogista merkitystä.