Browsing by Subject "julkinen talous"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Lindroos, Christoffer (Helsingfors universitet, 2013)
    William Niskanen framförde år 1971 teorin om den budgetmaximerande byråkraten. I uppsatsen undersöker jag huvuvida vi kan tillämpa Niskanens teori i ett modernt sammanhang. Jag testar systematiskt de påståenden om byråkratiskt beteende inom budgetförhandlingarna som teorin framför. Urvalet utgörs av fem ämbetsverk som jag valt enligt sådana kriterier, att de uppfyller Niskanens definition av en statlig byråkrati. Som metod använder jag såväl intervju av personer med arbetserfarenhet från statsförvaltningen som statistisk analys. I den statistiska undersökningen studerade jag hur ämbetsverkens budgetförslag har förändrat längs med dess handläggning, ända tills en anslagssumma godkänts i statsbudgeten. Det huvudsakliga materialet utgjordes av ämbetsverkens och ministerierna budgetförslag, regeringens budgetproposition samt statsbudgeten. Som resultat av intervju-undersökningen fick jag, att intervjuobjekten i regel inte tyckte att teorin på ett pålitligt sätt beskriver verkligheten idag. Fastän de höll med om flera av de observationer som Niskanen gjort, så anser de att tolkningarna för de bakomliggande orsakerna allmänt taget inte stämmer. Den allmänna åsikten var också, att budgetprocesse idag är till den graden öppen, att den inte tillåter budgetmaximering från ämbetsverkets sida. Också det spridda inflytandet inom processen garanterar, att ingen enskild person kan forma resultat i en betydlig grad. Resultatet är, att summan av de kontrollmekanismer som tillämpas, garanterar objektiviteten inom budgetprocessen. I den statistiska analysen fann jag vissa stöd för Niskanens antaganden, t.ex. det, att storleken för ämbetsverkens budgetförslag tenderar att stiga år för år. Ämbetsverken har också en tendens av föreslå en större budgetsumma än storleken av förra årets anslag. Niskanens antaganden om ministeriets passiviet och riksdagens aktivitet fann jag ändå inga belägg för.
  • Alho, K; Kaseva, H (Kela, 1999)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 50
    Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen kansantaloutta talous- ja rahaliiton jäsenenä, erityisesti julkisen talouden ja talouspolitiikan sekä sosiaaliturvan ja sen rahoituksen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata sosiaaliturvan ja julkisen talouden kehitys historiallisesti pitkällä aikavälillä ja EMUn tuoma lisävaikutus talouden ja sosiaaliturvan kehitykseen sekä tehdä arvioita näistä 25 vuoden tähtäyksellä tästä eteenpäin. Lisäksi tarkastellaan erilaisten taantumavaihtoehtojen merkitystä tässä yhteydessä. Talouspolitiikan kannalta arvioidaan edelleen EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen tuomaa rajoitetta sekä EMU-puskureiden toimintaa.
  • Aronen, Pasi (2002)
    Viime aikoina julkisen sektorin palveluntuotanto on joutunut kasvavan kritiikin kohteeksi. Erityisesti huolenaiheena on ollut pelko rahoituksen riittävyydestä ja palvelun tarjonnan kyvystä vastata kansalaisten tarpeisiin. Yksi keino muuttaa perinteistä palvelurakennetta olisi palvelusetelien käyttö. Palvelusetelillä tarkoitetaan tässä järjestelmiä, joissa julkinen sektori vastaa ainakin osittain palvelun rahoituksesta, mutta palvelun tarjonnasta huolehtii yksityinen ja kolmas sektori. Palvelusetelien eduiksi on sanottu niiden kustannustehokkuutta ja refleksiivisyyttä, kykyä vastata nopeasti muuttuvaan palvelutarpeeseen. Haittapuolia ovat mahdollisuudet palvelun tarjoajien suorittamaan kermankuorintaan ja tähän liittyvä lisääntynyt valvonnan tarve. Tämän työn päätavoitteena on esittää palvelusetelin määritelmä, käydä läpi viimeaikaista palvelusetelikirjallisuutta, ja selvittää sitä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet palvelusetelipäätökseen kunnissa. Tutkielman empiirisessä osiossa käydään ensiksi läpi Suomen kunnille suunnattua kyselyä, jossa selvitetään palvelusetelien yleisyyttä kuntien sosiaalipalveluissa. Varsinainen empiirinen analyysi on tehty kuntien päätöksestä valita palveluseteli yhdeksi mahdollisuudeksi lasten päivähoidon järjestämisessä. Analyysimenetelmänä on käytetty diskreetin valinnan logitmallia. Päätökseen vaikuttaneiden muuttujien valintaa on pyritty hakemaan transaktiokustannusten politiikan näkökulmasta. Suoritetun kyselyn perusteella palvelusetelit eivät ole kovin yleisiä, mutta kiinnostus ja suosio ovat olleet kasvussa. Palveluseteli merkitsee palvelurakenteen radikaalia muutosta. Transaktiokustannusten politiikan mukaan organisaation olemassa olevalla rakenteella on vahva etusija päätöksenteossa ohi varsinaisten päättäjien eli äänestäjien. Tehty analyysi lasten päivähoidossa antaa viitteitä, ettei näkemys ole aivan vailla perusteita. Muutoshalukkuutta näyttäisi estävän henkilökunnan vastustus ja lisäävän porvaripuolueiden vahva kannatus kunnassa. Tärkeimmät selittävät muuttujat löytyivät kuitenkin kunnan alueellisista ja väestöllisistä tekijöistä, joka tukee käsitystä palvelusetelien nopeudesta vastata muuttuneeseen palveluntarjontaan. Sen sijaan kuntien taloudellisella tilanteella ei nähty olevan vaikutuksia päätöksentekoon.
  • Ryynänen, Anna (2000)
    Tutkielmassa käsitellään julkisen talouden kestävyyden arviointia, ja kiinnitetään huomiota kestävyyteen pidemmällä tähtäimellä vaikuttaviin asioihin euroalueella. Keskustelu julkisen talouden kestävyydestä on herännyt Euroopassa talous- ja rahaliiton kehityksen myötä, kun jäsenmaat ovat kehittäneet suuria julkisen talouden alijäämiä ja velkaantuneet raskaasti. Tämä kehitys on nähty uhkana yhteisen valuutan vakaudelle ja euroalueen talouskehitykselle. Julkisen talouden kestävyyden kannalta tärkeää on tulevaisuuden taloudellisen kehityksen ja tulevien velvoitteiden huomioiminen finanssipoliittisessa päätöksenteossa. Valtion budjettirajoitus määrittää sen, että annetuilla talouskasvun ja korkotason arvoilla tulevaisuuden oletettujen verotulojen summan on oltava niin suuri, että sillä voidaan maksaa valtion nykyiset ja tulevat velvoitteet, eli nykyinen velka korkoineen ja tulevaisuudessa syntyvät menot. Julkisen talouden kestävyys riippuu valtion tulo- ja menoperusteista, talouskasvusta ja korkotasosta sekä julkisen talouden alijäämästä ja velkaantumisesta. Pitkällä aikavälillä velkaantuneen maan julkisen talouden kestävyyden edellytys on positiivisen perusjäämän säilyttäminen. Kestävyyslaskelmia tehdään yleensä valtion intertemporaalisen budjettirajoitteen tai erilaisten ns. verokuilu- tai perusjäämäkuiluindikaattoreiden avulla, taikka tarkastelemalla valtion rakenteellisia budjettialijäämiä. Tässä tutkielmassa esitellään kestävyyden tarkasteluun myös vaihtoehtoinen tapa, jossa painotetaan erityisesti talouden muuttujien kontrollointia sekä finanssipolitiikan taustalla vaikuttavien talouden instituutioiden ongelmien tunnistamista ja niihin puuttumista. Erityisen huomion kiinnittäminen näihin asioihin on perusteltua, koska ns. perinteisiin kestävyyslaskelmiin ei automaattisesti sisälly niiden huomiointia. Kussakin lähestymistavassa on hyviä ja huonoja puolia, menetelmän valinnan ratkaisee käyttötarkoitus sekä saatavilla oleva aineisto. Varsinaista yhtä oikeaa tapaa arvioida julkisen talouden kestävyyttä on vaikea valita, koska kestävyyden edellytyksiin vaikuttavat lukuisat asiat. Oleellista on niiden huomioiminen tutkimusta tehdessä. Julkisen talouden kestävyyden määrittelyyn liittyvistä ongelmista tässä esimerkkeinä esiteltävistä tutkimuksissa nousi esiin erityisesti talouden kasvuvauhdista ja korkotasosta tehtyjen tutkimuksen perusoletusten merkitys, väestön ikääntymisen ja verotuksen harmonisointipaineiden vaikutusten huomiointi, sekä päätösperäisen finanssipolitiikan ja talouden suhdanteiden vaikutusten erottaminen toisistaan ja sopeuttamistoimenpiteiden oikea kohdistaminen. Kestävyyslaskelmia tehtäessä olisi aina testattava kestävyyttä myös vallitsevista ennusteista poikkeavilla oletuksilla talouden kehityksestä. Lisäksi kestävyyslaskelmiin olisi aina liitettävä pitkän aikavälin rakenteellisten tekijöiden arviointia. Budjetin epätasapainoa voidaan päätösperäisesti korjata joko menoja leikkaamalla tai tuloja lisäämällä eli verotusta kiristämällä. Pysyvä parannus saadaan aikaan leikkaamalla menoja, ja leikkausten tulisi kohdistua pysyväisluontoisiin eriin, kuten tulonsiirtoihin ja palkkamenoihin. Perusteiltaan kestävän rahoitusaseman saavuttaminen vaatii kestäviä ratkaisuja myös talouden rakenteissa ja budjettiprosessissa. Erityisesti positiivisen taloudellisen tilanteen aikana kestävyysindikaattorit ovat helposti virheellisiä pikemminkin liian positiiviseen, kuin liian negatiiviseen suuntaan.
  • Hagfors, R; Saari, J (Kela, 2006)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 72
    Tämän englanninkielisen tutkimuksen kohteena ovat talous- ja rahaliiton välilliset vaikutukset harjoitettavaan sosiaalipolitiikkaan, erityisesti jäsenvaltioiden sosiaalipoliittisten järjestelmien liikkumavaraan ja julkisten menojen rakenteeseen. Syrjäyttävätkö sosiaalimenot muita julkisia menoja vai syrjäyttävätkö muut julkiset menot sosiaalimenoja? Tätä voidaan tutkia vakaus- ja kasvusopimuksen sisältämien julkista velkaa ja budjettialijäämää koskevien kriteereiden näkökulmasta, kun julkisesta velasta aiheutuvat korkokustannukset otetaan huomioon julkisten menojen ryhmittelyssä. Tutkimuksessa on analysoitu 15 EU-maan muodostamaa paneeliaineistoa 1990-luvun alusta lähtien. Tarkastelua on täsmennetty sekä eri ajanjaksoihin että erilaisiin velkaantumisen ja alijäämäisyyden mukaan muodostettuihin valtioryhmiin. Tutkimuksessa on lisäksi tehty tilastollisia mallitarkasteluja, joissa on tutkittu julkisten kokonaismenojen rakenteen muutoksia. Selittävinä muuttujina on käytetty useita sosiaalimenoihin vaikuttavia tekijöitä. Tulosten mukaan julkinen velkaantuminen on yksi merkittävä julkisten menojen rakenteen muutoksiin vaikuttava tekijä. Sosiaalimenojen suhteellisen aseman heikentymistä voidaan havaita erityisesti nopeasti velkaa pienentäneissä maissa ja niissä, joissa julkinen talous on ylijäämäinen. Näissä maissa on vastaavasti kasvua tukevien julkisten menojen osuus suhteellisesti kasvanut. Tutkimuksen lopuksi käydään keskustelua talous- ja rahaliiton välillisistä vaikutuksista eri politiikkalohkoihin julkisen talouden sisällä.
  • Hagfors, R; Saari, J (Kela, 2006)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 71
  • Kotamäki, M; Mattila, J; Tervola, J (Kela, 2017)
    Working papers 124
    This paper investigates the effects of a Finnish unemployment insurance reform that took place in 2017. The potential duration of earnings-related unemployment benefit was cut by 100 days. We use the microsimulation method to calculate both static and dynamic ex-ante effects on employment, public sector finances and income distribution. According to the static scenario, income inequality increases slightly. However, accounting for the behavioral response mitigates the effect on inequality. Respectively, the positive effect on public finances is amplified.
  • Jurvainen, Mikko (2007)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään teoriatasolla perinteiseen valtion tukemaan korkeakoulutukseen liittyvää vääristävän tulonsiirron ongelmaa ja mahdollisia korvaavia rahoitusjärjestelmiä, jotka pystyisivät poistamaan vääristävän tulonsiirron ongelman. Tutkielmassa käsiteltävinä korvaavina järjestelminä tarkastellaan puhdasta lainajärjestelmää, tulosidonnaista lainajärjestelmää, koulutusvakuutusmaksujärjestelmää ja korkeakoulutettujen vapaaehtoista verojärjestelmää. Tutkielman pääasiallisina lähteinä toimii Garcia-Penalosan ja Wälden (2000) artikkeli Efficiency and Equity Effects of Subsidies to Higher Education ja Barbaron (2004) keskustelun aloite Tax Distortion, Countervailing Subsidies and Income Redistribution. Tutkielman tarkastelussa havaitaan koulutusvakuutusmaksujärjestelmän ja tulosidonnaisen lainajärjestelmän toimivan oikeudenmukaisimmin tarjoamalla korkeakoulutukseen investoiville talouden toimijoille yhtäläiset mahdollisuudet korkeakoulutukseen osallistumiseen samalla poistaen taloudesta vääristävää tulonsiirtoa. Kuitenkin korkeakoulutukseen liittyvä vääristävä tulonsiirto voi olla myös hyväksyttävää, mikäli talouden köyhimmille toimijoille koituu hyötyä korkeakoulutuksen tukemisesta. Esimerkiksi korkeakoulutettujen suuremmista tuloista saatavat suuremmat verotulot voidaan nähdä korkeakoulutuksen positiivisena ulkoisvaikutuksena, jos ne kasvattavat kaikille talouden toimijoille jaettavaa könttäsummaista tulonsiirtoa. Könttäsummaisen tulonsiirron kasvu, joka nostaa kouluttamattomien elämäntuloja verrattuna tilanteeseen, jossa korkeakoulutusta ei tueta, on korkeakoulutuksen tukemisesta aiheutuva positiivinen ulkoisvaikutus. Tällöin valtion tukema järjestelmä tuottaa kuitenkin ylimääräisiä tuloja talouden rikkaimmille toimijoille, jotka voisivat osallistua korkeakoulutukseen ilman tukeakin. Heidän käyttämänsä valtion korkeakoulutuksen tuki luonnollisesti heikentää kaikille talouden toimijoille jaettavissa olevaa könttäsummaista tulonsiirtoa ja näin ollen myös köyhimpien toimijoiden hyötyä korkeakoulutuksen tukemisesta. Tässä tilanteessa korkeakoulutettujen vapaaehtoinen verojärjestelmä tuottaa talouteen ratkaisun, joka poistaa taloudesta rikkaimpien toimijoiden voitot ja tekee vääristävästä tulonsiirrosta hyväksyttävää. Reaalimaalimaa mietittäessä koulutusvakuutusmaksujärjestelmän havaitaan tuottavan oikeudenmukaisuuskysymyksen siitä, onko oikein, että korkeakoulutuksessa onnistuneet maksavat korkeakoulutuksessa epäonnistuneiden koulutuksen kustannukset. Näin ollen tutkielmassa tarkastelluista järjestelmistä parhaiten reaalimaailmaan sopii tulonsidonnaistyyppinen lainajärjestelmä, joka on toteutettu korkeakoulutettujen vapaaehtoisena verojärjestelmänä. Käytännössä kuitenkin perinteisen valtion tukeman järjestelmän vaihtamiseen liittyy paljon riskejä esimerkiksi yhdenvertaisen koulutukseen hakeutumisen muodossa. Tämän vuoksi esimerkiksi Suomessa käytössä olevaa valtion tukemaa järjestelmää ei ole järkevää ryhtyä vaihtamaa tulosidonnaistyyppiseen järjestelmään. Kuitenkin jos ollaan sitä mieltä, että korkeakoulutuksen valtiolliseen tukemiseen liittyvä vääristävä tulonsiirto on haitallinen ongelma, saattaa Barbaron esittelemästä teoreettisesta korkeakoulutettujen vapaaehtoisesta verojärjestelmästä löytyä ratkaisu myös käytännön uudistuksiin. Ainakin puhuttaessa korkeakoulutettujen kansainvälisestä liikkuvuudesta ja valtion tekemien koulutusinvestointien katoamisesta toisiin valtioihin, voi korkeakoulutettujen vapaaehtoisella verojärjestelmällä olla sijaa ongelman ratkaisuun.
  • Gröhn, Jukka (2006)
    Tutkielma käsittelee valtion finanssipolitiikkaa Suomessa vuosina 1975–1978. Talouskasvu oli hidasta ja taloutta vaivasivat vaihtotaseen alijäämä, korkea inflaatio sekä kasvava työttömyys. Tutkielman tarkoituksena on ollut täydentää aikaisempia tutkimuksia seikkaperäisemmällä tiedolla, sillä 1970-luvun taantuman aikaista finanssipolitiikkaa ei ole aikaisemmin käsitelty yksityiskohtaisesti. Tutkielmassa on pyritty selvittämään, millaista finanssipolitiikkaa Suomessa tuolloin harjoitettiin ja miksi päädyttiin tutkielmassa läpi käytyihin ratkaisuihin. Tutkimuksessa on käytetty lukuisia eri lähteitä. Tutkielmassa on käytetty hyväksi kirjoittajan tekemiä laskelmia valtiontaloudesta. Finanssipoliittista linjaa on myös selvitetty hallituksen periaatepäätöksistä, hallituksen tulo- ja menoarvioesityksistä, valtiovarainministeriön työryhmämuistioista ja taloudellisista katsauksista. Kirjallisuutena on käytetty yleisteosten ohella Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistuja artikkeleita. Valtion menojen kasvua hidastettiin koko 1970-luvun taantuman ajan. Lähtökohtana oli vuoden 1975 alussa julkisen kysynnän kasvun hidastaminen vaihtotaseen tasapainottamiseksi. Valtion menojen kasvua hidastettiin tulojen kasvun hidastuessa myös valtion kassatasapainon säilyttämiseksi. Valtion menojen kasvua hidastettiin ensiksi erityisesti kulutusmenojen kohdalla ja myöhemmin sijoitusmenoissa. Valtion siirtomenot kuntien valtionapuihin lisääntyivät nopeasti yhteiskuntapoliittisten uudistuksien takia. Valtio vaikutti toimenpiteillään kuntien menokehitykseen, joten julkisen kysynnän kasvuun tähtäävä linja oli ulotettava myös kunnallistalouteen. Kuntien menojen määrä kasvoi koko taantuman ajan nopeammin kuin valtion menojen määrä. Inflaation alentaminen asetettiin finanssipolitiikan päätavoitteeksi vuonna 1976. Inflaatiopaineiden alentamiseksi tuloverotusta kevennettiin vuodesta 1977 alkaen tuloveroasteikkoihin tehtyjen inflaatiotarkistusten avulla. Valtiontalouden tasapainottamiseksi liikevaihtoverotusta ja valmisteverotusta kiristettiin. Valtion verotuksen rakenne muuttui ansiotulopainotteisesta kulutuspainotteisemmaksi. Tuloverotusta keventämällä alennettiin yritysten tuotantokuluja. Näin pyrittiin parantamaan vientisektorin hintakilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla. Talouden elvytyksessä avoimen sektorin kehitys oli tärkeimmässä asemassa. Työttömyyden kohoamiseen reagoitiin lähinnä työttömyyskorvauksia maksamalla ja ammattikursseja järjestämällä. Talouden elvytys toteutettiin valtiontalouden tulopuolella, sillä valtion menojen kasvu oli koko taantuman ajan hidasta. Valtion lainanottoon jouduttiin turvautumaan aikaisempaa enemmän vuosina 1977–1978. Tuloverotuksen keventäminen ei olisikaan ollut mahdollista ilman merkittävää lainanottoa.