Browsing by Subject "julkiset hankinnat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 34
  • Pajala, Jukka (Finlands miljöcentral, 2012)
    Miljöförvaltningens anvisningar 2sv/2011
    Den här anvisningen har utarbetats som ett hjälpmedel vid anskaffningen av oljebekämpningsbåtar för att nya båtar också ska motsvara framtida behov av oljebekämpning och för att anskaffningarna ska utfalla väl i såväl tekniskt som ekonomiskt hänseende. Syftet med anvisningen är också att främja utveckling och ibruktagande av nya lösningar i oljebekämpningsbåtar. Ämnen som behandlas i anvisningen: - mångsidig användning av båtarna - båtklasser och klasspecifika krav - principen för hållbar utveckling och båtens livscykel - behörighetsvillkor för besättningen - anskaffningens olika skeden - bestämmelser och anvisningar - besiktningar och godkännanden.
  • Paloheimo, Marja Riitta (2000)
    Tutkielma käsittelee Suomen ensimmäisen ydinvoimalan hankintaprosessia poliittisena kysymyksenä. Atomiasiassa soudettiin ja huovattiin 1965-1969. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miksi päätöksen tekeminen kesti niin kauan, mikä oli presidentti Urho Kekkosen rooli hankinnassa, liittyikö hankinta suomettumiseksi kutsuttuun ilmiöön sekä, mitkä tekijät lopulta ratkaisivat tilauksen. Imatran Voima Osakeyhtiö (IVO) käynnisti ensimmäisen tarjouskierroksen ydinvoimalan hankkimiseksi vuonna 1965. Samoihin aikoihin myös Suomen teollisuuden edustajat pohtivat omassa piirissään ydinvoiman rakentamismahdollisuuksia. Valtioneuvosto ei kuitenkaan hyväksynyt IVOn edullisimmaksi toteamaa vaihtoehtoa, saksalaista AEG:tä, vaan päätti jättää laitoksen tilaamatta saatujen tarjousten perusteella keväällä 1967. Jotta asiassa päästäisiin uudelleen liikkeelle, valtioneuvosto tilasi teollisuuden edustajista koostuneelta Suomen Atomiteollisuusryhmältä tutkimuksen, jossa selvitettiin teollisuuden mahdollisuuksia osallistua IVOn ydinvoimalan rakentamiseen. Vaikka asiaa ei julkisuudessa mainostettukaan, käytännössä tästä alkoi toinen tarjouskierros. Toisella kierroksella tilauksesta kilpailivat ruotsalainen Asea, englantilainen UKAEA sekä neuvostoliittolainen Technopromexport. Saksalainen vaihtoehto oli jäänyt pois. Tarjouskierroksen liikkeellelähtö oli epäselvä. Ei tiedetty, kuka asiaa johti tai missä oltiin menossa. Tarjoajat eivät kaihtanet keinoja kaupatessaan laitoksiaan, sillä jokaisella mukanaolijalla oli tarve saada tuotteensa myydyksi rajojensa ulkopuolelle referenssilaitokseksi. Suurin myyntitarve oli Neuvostoliitolla. Kesällä 1968 itänaapuri pudotti tarjouksensa hintaa lähes 30 prosenttia, kun se ensin oli saanut suomalaisilta muiden kilpailijoiden hintatiedot. Oltiin taas tilanteessa, jossa valtioneuvoston oli vihellettävä pelin poikki kauppapoliittisen selkkauksen välttämiseksi. Kolmannella kerralla laitoshankintaneuvottelut aloitettiin suoraan Neuvostoliiton kanssa ilman julkisuutta. Muilta tarjoajilta ei enää kysytty. Kesällä 1969 laitos päätettiin tilata Neuvostoliitosta. Tutkielmassa osoitetaan, että Suomi joutui kovan painostuksen kohteeksi asiassa, josta kenelläkään, ei Suomella sen enempää kuin muillakaan, ollut kokemusta. Selkeitä pelisääntöjä ei ollut. Tämä selittää osaltaan pitkään kestänyttä kaupanhierontaa. Presidentti Kekkonen, vaikka osallistui kauppaan välillä aktiivisestikin, ei lopulta tehnyt asiassa päätöstä yksin, kuten dosentti Hannu Rautkallio on esittänyt. Tutkielmassa osoitetaan, että suomalaiset rikkoivat räikeästi reilun pelin sääntöjä kertomalla yhdelle kilpailijalle muiden kilpailijoiden luottamuksella antamia tarjoustietoja. Silti suomettumisesta voidaan puhu kaupan osalta vain tietyiltä osin. Keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa on käytetty laitoshankinnan käsittelyyn osallistuneiden ministereiden ja virkamiesten arkistoihin jättämiä muistioita ja kirjeenvaihtoa. Lisäksi lähteenä on käytetty tapahtumiin osallistuneiden muistelmia ja haastatteluita. Sanomalehtiä on käytetty julkisen kuvan ja joidenkin muistelmissa esiintyneiden ajoituksellisten ristiriitojen selvittämiseen. Vaikka poliittisista kuvioista on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja artikkeleita, asiaa ei ole selvitetty aikaisemmin historian tutkimuksen keinoin.
  • Seppälä, Timo (2001)
    Julkisten sektorin hankintatoimen keskittämistä on perusteltu transaktiokulujen pienenemisellä, koska keskittämistoimenpiteillä hankintojen päällekkäisistä kilpailutuksista päästään eroon. Julkisten hankintojen keskittämisellä on kiistattomia etuja sekä transaktiokulujen pienenemisen että kumuloitujen hankintojen tuottamien määräalennusten muodossa. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Äärimmilleen viety julkisten hankintojen keskittäminen tuottaa markkinoille erittäin suuren yksittäisen ostajan, jolla voi olla vaikutuksia tarjontaan ja tarjontapuolen rakenteeseen. Nämä vaikutukset eivät välttämättä ole positiivisia markkinoiden toimivuuden, taloudellisen tehokkuuden ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta. Tutkielmassani pyrin ennen kaikkea selvittämään, millaisia vaikutuksia ostovoimalla on markkinoiden tarjontaan erilaisissa olosuhteissa. Yritän myös selvittää ostovoiman keskittämisen vaikutuksia tarjontapuolen rakenteeseen. Jotta tarjontapuolen rakenteen muutoksia voitaisiin tarkastella, tulee ensin selvittää, kuinka itse tarjonta määräytyy. Moderni peliteoriaa hyödyntävä toimialataloustieteen teoria tarjoaa välineitä ja malleja tutkimusongelmani tarkasteluun. Lähestyn ongelmaa tarkastelemalla oligopolistisia markkinoita, joilla oligopoliin kuuluvat Bertrand-superpeliä pelaavat yritykset muodostavat implisiittisen kolluusion. Niinpä tarjonnan määräytymisellä tarkoitetaan tutkielmassani etupäässä kollusiivisen tarjontahinnan määräytymistä. Käytän tutkielmassani kolmea keskeistä mallia, jotka pyrin mahdollisimman eksaktisti johtamaan. Tarkastelen aluksi Rotembergin ja Salonerin (1986) mallin avulla satunnaisesti heilahtelevan kysynnän vaikutuksia kolluusion ylläpidettävyyteen Bertrand-superpelissä. Heidän mallinsa mukaan kolluusion ylläpitäminen on vaikeinta kysyntäbuumin aikana. Tämän jälkeen siirryn tarkastelemaan Snyderin (1996) autonomisen ostajan mallia, jossa ostaja järjestää jokaisesta hankintayksiköstään tarjouskilpailun. Mallia voidaan kuitenkin tarkastella ominaisuuksiensa vuoksi Bertrand-superpelinä. Ostajan autonomisuus tarkoittaa Snyderin mallissa ostajan mahdollisuutta kumuloida kulutustaan yli periodien. Snyderin malli on tutkielmani malleista keskeisin, koska sen usean ostajan malliksi laajennetulla mallilla voidaan tarkastella ostajien yhteenliittymisen ja koon vaikutuksia kolluusion ylläpidettävyyteen. Koska kumpikaan edellisistä malleista ei sisällä kapasiteettirajoitetta, hyödynnän kolmantena keskeisenä mallina Brockin ja Scheinkmanin (1985) mallia, jossa markkinoiden yritykset pelaavat Bertrand-superpeliä kapasiteettirajoitteen vallitessa. Brockin ja Scheinkmanin mallin tulokset ovat yllättäviä ja edellisistä malleista poikkeavia kolluusiossa ylläpidettävän hinnan ei-monotonisen luonteen vuoksi. Kaikissa tutkielmani malleissa keskitytään täydelliseen tasapainoon eli tasapainoon, joka maksimoi kolluusioon kuuluvien yritysten yhteisvoiton. Lähtökohtaisesti yksinkertaiselta tuntuva tutkimusongelma osoittautuu tutkielmassani varsin kompleksiseksi. Yksinkertaisten ja kärjistettyjen esimerkkieni avulla tutkielmassa käykin ilmi, että ostovoiman keskittyessä jo pelkkä tarjontahinnan määräytyminen oligopolistisilla markkinoilla riippuu niin vahvasti tietyistä kriittisistä oletuksista, ettei markkinoiden rakenteen muutoksista voida antaa yksiselitteistä vastausta.
  • Nissinen, Ari; Savolainen, Hannu (Finnish Environment Institute, 2020)
    Reports of the Finnish Environment Institute 15en/2019
    The aim of the research was to analyse the carbon footprint (i.e. life-cycle greenhouse gas emissions) and raw material requirements (RMR) for public procurement and household consumption. The main method used was the environmentally extended input-output model ENVIMAT, supplemented with statistics on public procurement. Greenhouse gas emissions for the final domestic demand, i.e. the consumption-based emissions of Finland, amounted to 73.4 million tons carbon dioxide equivalents (Mt CO2e) in 2015. This can also be seen as the carbon footprint of Finland, and it was 33 % bigger than the territorial emissions which form the basis of the official national inventories. The carbon footprint for public procurement in 2015 was 8.3 Mt CO2e. State procurement accounted for 1.78 Mt, municipalities for 4.73 Mt CO2e, and federations of municipalities (FM) for 1.79 Mt CO2e. The carbon footprint of investments made by public organisations amounted to 2.7 Mt CO2e. In state procurement 42 % of the emissions were caused by buying services, 38 % from goods, 12 % from rents, and 8 % were due to other costs. Buying goods caused the largest emission share in the defence administration (55 %), whereas services caused the largest share (81 %) in the traffic and communications sector. In the procurement made by municipalities and federations of municipalities 42–43 % of emissions were caused by the procurement of services and 52 % from goods. Looking at state administration, defence caused the largest share (43 %) of emissions, and next were the traffic and communications (21 %) and the ministry of the interior (10 %). Urban municipalities caused 3.33 Mt of emissions, and semi-urban municipalities caused 0.69 Mt and rural municipalities 0.71 Mt. Hospital districts had the largest emissions (1.03 Mt) among the federations of municipalities. The raw material requirement of public procurement amounted to 19.5 Mt in 2015. The share of state procurement was 34 %, whereas municipalities and FM caused the remaining 66 %. The RMR of investments made by public organisations amounted to 25.7 Mt. The RMR of household consumption in 2015 was 64.8 Mt. The share of other products and services came to 32 %, housing including energy use amounted to 30 %, foodstuffs and non-alcoholic beverages contributed 26 % and transport 12 %. Regarding the carbon footprint of households in 2016, transport caused 30 % of all carbon emission equivalents, housing and energy use 29 %, foodstuffs and non-alcoholic beverages 19 %, and other products and services 22 %. The overall carbon footprint was 53.4 Mt CO2e in 2000 and 60.1 Mt in 2016 (12.5 % growth). Emissions were the largest in 2007 (66.6 Mt). A structural decomposition of the change in the carbon footprint from 2000 to 2016 shows three major factors: change in consumption expenditure (which alone would change the footprint by +30.7 %), change in consumption structure (-5.7 %) and technological change (-12.5 %). The annual average carbon footprint per capita varied between 10.1 and 12.6 tons of CO2e. Statistics Finland’s Household Budget Survey was used to analyse different households. In the lowest income decile the carbon footprint was 7.2 t CO2e per consumption unit, and in the highest income decile it was 19.0. The emission intensity (i.e. emissions per euro consumed) did not have any clear relationship to the income. Regarding types of households, couples without children and couples with children had the largest footprint per consumption unit. When housing was not taken into account, households in inner urban areas had the smallest and households in peri-urban and rural areas close to urban areas had the largest carbon footprint per consumption unit. Of the consumption sectors, transport had the highest emission intensity (0.81 kg CO2e /€). Additionally, food had a high emission intensity (0.76). The two expenditure categories related to housing had smaller intensities (0.51 and 0.45), and other goods and services had the smallest (0.24). The average emission intensity was around 0.5.
  • Mattinen, Maija; Nissinen, Ari (Finnish Environment Institute, 2011)
    The Finnish Environment 36/2011
    There is growing interest in public organizations to take into account the climate impacts of the products and services they procure. Furthermore, in Finland a Government Resolution  exists that provides a framework and sets aims for sustainable public procurement. Several municipalities in the Helsinki region together with the Helsinki Region Environmental Services Authority and several expert organizations initiated an EU Life project, JULIA2030, to develop calculators for different sectors in municipalities. Our subproject deals with the procurement of products, and we developed carbon footprint calculators for six product groups: office and tissue paper, laptop computers, office seating solutions, incontinence products, and outdoor lighting products. The developed calculators are intended for use in tender calls, as attachments that the bidders must deliver together with their bid. The carbon footprint would be used as an award criterion. The results of the sub-project include: this report, calculators, instructions for each calculator, a guidebook on climatically sound public procurement, and an internet-site: www.hsy.fi/julia2030/en.
  • Alhola, Katriina; Saramäki, Kaarina; Manninen, Kaisa; Lehtoranta, Suvi; Pursimo, Juho; Judl, Jachym; Linjama, Jarmo; Pietiläinen, Olli-Pekka; Huuhtanen, Juhani; Tainio, Pasi (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 10/2016
    Julkisilla hankinnoilla voidaan edistää ympäristön ja talouden kestävyystavoitteiden saavuttamista. Cleantech hankinnat tarkoittavat sellaisia teknologisia ratkaisuja, jotka merkittävästi vähentävät hankinnan elinkaarenaikaisia ympäristövaikutuksia, edistävät uusiutuvan energian käyttöä ja materiaalitehokkuutta sekä hyödyntävät digitaalista tiedonhallintaa. Parhaimmillaan cleantech hankinta vastaa hankkijan tarpeisiin tarjoamalla laadukkaan, kustannustehokkaan ja ympäristönäkökulmasta selvästi paremman ratkaisun. Laajimmillaan kyse on innovatiivisten ratkaisujen ja uusien toimintatapojen synnyttämisestä, joilla on välillisesti myös myönteisiä alueellisia ja elinkeinopoliittisia vaikutuksia. Tässä raportissa tarkastellaan, mitä cleantech tarkoittaa julkisen hankkijan näkökulmasta ja mitä cleantech hankinnat ovat eri sektoreilla. Tutkimuksen mukaan julkiset investoinnit suuntautuvat lähitulevaisuudessa pääosin rakentamiseen ja peruskorjaukseen, vesihuollon ja teiden infrastruktuuriin, sekä energiantuotantoon ja jakeluun, joissa kaikissa avautuvat suuret mahdollisuudet cleantech hankinnoille. Myös palveluhankinnoissa cleantechilla on monia mahdollisuuksia. Onnistuneen cleantech hankinnan avaintekijöitä ovat avoin ja laaja markkinavuoropuhelu, verkostojen hyödyntäminen, huolellinen ja riittävän pitkä valmisteluaika, joustava rahoitusratkaisu sekä johdon strateginen tuki. Lisäksi tarvitaan ahkera ja määrätietoinen hankkija. Cleantech ratkaisujen edistäminen hankinnoissa voi käytännössä vaatia hankintakulttuurin muutosta, jotta näkökulma tulee osaksi kaikkien hankintojen suunnittelua. Tutkimushankkeen aikana vahvistui käsitys, että hankkijoiden tarve uusiin ideoihin, niiden käytännön toteuttamiskeinoihin ja muiden kokemuksiin cleantech hankinnoista on suuri. Hankkeessa käytiin läpi onnistuneita esimerkkejä toteutuneista cleantech hankinnoista, haastateltiin suomalaisia hankkijoita sekä edistettiin hankintoja käytännössä. Esimerkit ja haastattelut koottiin tämän raportin lisäksi avoimeen nettiportaaliin: Cleantech Hankintamappi (www.ymparisto.fi/hankintamappi) johon hankkijat voivat myös itse lisätä tekemiään hankintoja.
  • Antikainen, Riina; Salo, Marja; Alhola, Katriina; Berg, Annukka; Kivimaa, Paula (Suomen ympäristökeskus, 2016)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 25/2016
    Tarve siirtyä kohti kestävämpää talousjärjestelmää eli vihreää taloutta on tunnistettu sekä Suomessa että maailmalla. Vihreässä taloudessa on mahdollista tuottaa samanaikaisesti sekä hyötyjä ympäristölle vähentyneiden päästöjen ja resurssien käytön kautta että uudenlaista taloudellista kasvua innovaatioiden myötä. Puhtailla ratkaisuilla, joita kutsutaan usein myös cleantechiksi tai ekoinnovaatioiksi, tarkoitetaan teknologioita ja palveluita, jotka aiheuttavat vähemmän päästöjä ja käyttävät vähemmän luonnonvaroja kuin tavanomaiset vaihtoehdot. Cleantechia ja ekoinnovaatioita edistetään jo monin tavoin. Vähemmän huomiota on kuitenkin kiinnitetty siihen, miten cleantechin innovaatiojärjestelmä kokonaisuudessaan toimii, ja miten eri toimijat vaikuttavat esimerkiksi omaan verkostoonsa tai muihin verkostoihin, ohjauskeinoihin ja yhteiskunnan muutokseen. Start-up -yritykset ja yhteiskehittämisen yhteisöt ekoinnovaatiota tuottavina ekosysteemeinä (SCINNO) -hankkeessa pureuduttiin suomalaiseen cleantech-kenttään systeeminäkökulmasta ja tuotettiin ratkaisuehdotuksia siihen, miten vihreää taloutta siirtymistä ja ekoinnovaatioiden leviämistä voitaisiin edistää. Ekosysteemillä tarkoitetaan tässä hankkeessa liiketoimintaverkostoa, jossa eri alojen yritykset tekevät yhteistyötä, kilpailevat ja luovat yhdessä kyvykkyyksiä uusien innovaatioiden ympärille. Hankkeessa on tutkittu cleantechin edistämistä erityisesti kasvuyrittäjyyden ja kehittyvien yritysekosysteemien näkökulmasta: miten ekoinnovaatiot syntyvät ja leviävät yritysekosysteemeissä, mitkä tekijät vaikuttavat ekoinnovaatioita tuottavien ekosysteemien muodostumiseen ja hallintaan, ja mitkä yhteiskehittämisen mahdollisuudet, prosessit ja työkalut edistävät menestyksekkäitä ekoinnovaatioita? Tähän raporttiin on koottu hankkeen tärkeimmät havainnot ja tuotokset. Hankkeessa hyödynnettiin monipuolista aineistoa ja erilaisia lähestymistapoja, kuten Aalto Centre for Entrepreneurshipin (ACE) keksintötietokantaa, tapaustutkimuksia, haastatteluja, työpajoja, fasilitoituja digitaalisen ympäristön työpajoja (Altogame), yhteiskehittämisprosessia ja kirjallisuutta. Hankkeessa todettiin, että suomalaisessa cleantech-ekosysteemi on heikko erityisesti markkinoiden luonnin ja kokeilujen osalta. Lisäksi start-upien ja pienten ja keskisuurten (pk)-yritysten kaupallistamiseen ja markkinointiin sekä kuntien ja yritysten markkinavuoropuheluun liittyy haasteita. Välittäjäorganisaatioilla on tärkeä rooli keksintöjen kaupallistamisessa ja ekoinnovaatioiden levittämisessä. Tutkimuksissa tuotetun tiedon pohjalta hankkeessa yhteiskehitettiin10 innovaatiopolitiikkaan liittyvää toimenpide-ehdotusta Ne pyrkivät edistämään yritysten kokeilutoimintaa ja innovointia (market push), markkinoiden luomista (market pull) ja tiedon ja tietoisuuden lisäämistä, vuorovaikutusta ja verkostoitumista. Keskeisiä ehdotuksia ovat muun muassa riskitakuumenettelyjen käyttöönotto, ekoinnovaatioiden pilottikohteiden identifiointi fasilitaattorin avulla, uusien rahoitusmallien jalkauttaminen kuntiin, kuntien välisen vaihto-ohjelman toteutus sekä kokeilujen tukeminen pienrahoituksella ja tavoitteellisten kokeilualustojen avulla.
  • Alhola, Katriina (Finnish Environment Institute, 2012)
    Monographs of the Boreal Environment Research 40
    Green public procurement (GPP) is about setting environmental criteria in the public procurement process alongside the traditional purchasing criteria, e.g. price, quality and technical features of products, services and works. GPP is considered to be one of the key policies that could be used to promote the change of unsustainable patterns of consumption and production.The use of environmental procurement criteria has increased during this decennium, as it has been promoted by many international and national policies and programmes. Nevertheless, how does this push for greener public procurement comply with the primary aims of public procurement legislation – guaranteeing the best value for taxpayers’ money and the operability of the internal market? The challenge is to combine economic and environmental issues so that purchasing decisions are compliant with law and jurisprudence. In this thesis, this issue is analyzed by examining the relations of environmental and economic aspects as well as environmental and legal aspects in public procurement.This thesis uses several methods and tools to assess the greenness of public procurement; an analysis of purchasing criteria, life cycle assessment and eco-label criteria. Environmental criteria found in the tender documents are mirrored to the existing European procurement directives and case law. The relation between economy and environment is studied within the concept of the most economically advantageous tender as defined in the EU’s public procurement directives. Its content and applicability in the assessment of economic and environmental performance of a purchase is opened for discussion.The results of this thesis suggest that economical, environmental and legal aspects can be combined in public procurement, though the linking of green criteria is specific to a single contract. Despite the increased amount of green criteria in tender documents (i.e. calls for tenders and contracts), they mainly focus on those aspects that are undoubtedly covered by the procurement directives – possibly excluding some of the important environmental impacts of the product or service from a life cycle perspective. However, systematically presented green criteria in calls for tenders could give a signal to the manufacturers of the demand for environmentally preferable solutions, and encourage them to invest in developing green products, i.e. eco-design.
  • Sinclair, Joanna Beth (2000)
    Tämän työn tavoitteena on tuottaa kattava kuvaus johdon konsultointipalveluista ja niiden ostamiseen vaikuttavista tekijöistä Suomen julkisen sektorin organisaatioissa. Tutkielman kohteena on johdon konsultointipalveluiden ostopäätösprosessi. Tutkittavana ilmiönä on siis organisaation päätöksenteon prosessi ja siihen vaikuttavat tekijät ostotapahtumassa. Julkisen sektorin ostopäätösprosessia johdon konsultointia hankittaessa tarkastellaan tässä työssä historiallisessa ja teoreettisessa kontekstissa, sekä empiirisen tutkimuksen avulla. Lähdeaineistona käytettiin konsultointiin ja organisaation ostokäyttäytymiseen liittyvää kirjallisuutta, sekä empiirisellä kyselyllä kerättyä aineistoa. Kirjallisuuslähteistä ensisijaisimpana käytettiin Paula Kyrön PKT-säätiölle tekemiä laajoja selvityksiä johdon konsultoinnista toimialana vuosilta 1996 ja 1999. Tutkielman pääasiallisena lähteenä käytettiin tutkielman empiirisessä osuudessa kerättyä tutkimustietoa. Empiirinen kysely toteutettiin internetissä syksyllä 1999. Kysely kohdistettiin kahdelle eri ryhmälle: julkisen sektorin hallintojohtajille, sekä joukolle johdon konsultointipalveluiden asiantuntijoita joiden vastauksia käytettiin vertailuaineistona. Internet-kyselyllä kerätty aineisto analysoitiin kuvailevan tilastotieteen keinoin. Tutkimuksessa havaittiin, että johdon konsultointipalveluiden käyttö on varsin yleistä julkisen sektorin organisaatioiden keskuudessa: noin 75% julkisen sektorin organisaatioista käyttää tänä päivänä johdon konsultointipalveluja ja käyttö on tulevaisuudessa lisääntymässä. Konsultointipalveluja ostetaan tyypillisimmin johdon ja henkilöstön koulutukseen, organisaatiomuutoksiin sekä strategiseen suunnitteluun. Tutkimuksen perusteella voidaan osoittaa, että johdon konsultointipalvelujen ostaminen on organisaatiolle vaativa ja riskialtis tehtävä, sillä alalla ei ole markkinasuojaa, vaan käytännössä kuka tahansa voi tarjota johdon konsultointipalveluja. Asiakkaan tehtäväksi jää löytää usein laajastakin joukosta palvelun tarjoajia tilanteeseen sopiva asiantuntija. Julkisen sektorin organisaatiot osoittautuivat hyvin asiantunteviksi konsultointi palveluiden ostajiksi. Julkisen sektorin organisaatiot arvostavat johdon konsultointiyrityksissä etenkin yrityksen erityisasiantuntemusta ja hyvää mainetta sekä omia aiempia kokemuksiaan palvelun toimittajasta. Tämän tyyppisten kriteerien painottaminen on alan tutkijoiden mukaan rationaalisinta, sillä johdon konsultointipalveluiden kaltaista aineetonta palvelua ei voida arvioida ennen ostopäätöksentekoa. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että julkinen sektori on tänä päivänä aktiivinen ja varsin vaativa johdon konsultointipalveluiden käyttäjä.
  • Halila, Leena (Valtiovarainministeriö, 2021)
    Valtiovarainministeriön julkaisuja
    Markkinaoikeuden asemaa julkisten hankintojen erityistuomioistuimena ei ole syytä muuttaa. Oikeudenkäynti markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa täyttää yleisesti oikeudenmukaiselta oikeudenkäynniltä vaadittavat joutuisuusedellytykset. Oikeudenkäyntiä voidaan tehostaa, mutta sen on tapahduttava perus- ja ihmisoikeuksien rajoissa. Määräajan asettamista tuomioistuinten toiminnalle ei puolleta. Osa hankintavalituksista voitaisiin säätää kuitenkin markkinaoikeudessa kiireellisiksi sekä vahvistaa prosessinjohdon ja sisäisen seurannan asemaa näiden tuomioistuinten toiminnassa. Hankintavalituksia koskevan erityissääntelyn lisäämisen mahdollisuutta tulisi harkita oikeudenkäynnin ulkoisen kuvan ja sisäisen kulun selkeyttämiseksi. Uusien valitusperusteiden esittämismahdollisuutta ja kuulemisvaatimuksen toteuttamista voitaisiin selkeyttää sekä selvittää mahdollisuutta ottaa käyttöön sähköinen oikeudenkäyntimenettely kuulemisvaatimuksen toteuttamisen yhteydessä. Oikeudenkäyntimaksun korotuksen merkityksestä oikeudenkäynnin tehostamisessa tulisi käynnistää selvityshanke. Esittelijä- ja asiantuntijajärjestelmän kehittämismahdollisuuksia voitaisiin samoin harkita. Markkinaoikeuden lainkäyttötehtävien luonteen muuttuminen olisi syytä ottaa huomioon markkinaoikeuden resursseissa. Hankintaoikaisun käyttöä hankintamenettelyn selvien virheiden korjaamisessa tulisi pyrkiä lisäämään.
  • Nissinen, Ari; Savolainen, Hannu (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 15/2019
    Tutkimuksessa analysoitiin julkisten hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen elinkaarisia kasvihuonekaasupäästöjä ja raaka-aineiden käyttöä. Menetelmänä käytettiin ympäristölaajennettua panos-tuotos-mallia ENVIMAT, jota täydennettiin julkisten hankintojen tilastoilla. Kulutusperusteisesti lasketut kotimaan loppukäytön kasvihuonekaasupäästöt olivat 73,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (Mt CO2e) vuonna 2015. Tämä niin kutsuttu Suomen hiilijalanjälki oli 33 % suurempi kuin Suomen alueella syntynyt virallisissa tilastoissa esitettävä päästö. Julkisten hankintojen hiilijalanjälki vuonna 2015 oli 8,3 Mt CO2e. Siitä 1,78 Mt aiheutui valtion, 4,73 Mt kuntien ja 1,79 Mt kuntayhtymien hankinnoista. Julkisten organisaatioiden tekemien investointien hiilijalanjälki oli 2,7 Mt CO2e. Valtion hankinnoissa 42 % päästöistä aiheutui palvelujen ostoista, 38 % aineista, tarvikkeista ja tavaroista, 12 % vuokrista ja 8 % muista kuluista. Aineet, tarvikkeet ja tavarat aiheuttivat hallinnonalojen päästöistä suurimman osuuden puolustusministeriön alalla (55 %), ja palvelujen osuus oli suurin (81 %) liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla. Kuntien ja kuntayhtymien hankinnoissa 42–43 % aiheutui palvelujen ostoista ja 52 % aineista, tarvikkeista ja tavaroista. Valtion hallinnonaloista eniten kasvihuonekaasupäästöjä (43 %) aiheutti puolustusministeriön hallinnonala, ja seuraavaksi suurimmat olivat liikenne- ja viestintäministeriön (21 %) ja sisäministeriön (10 %) hallinnonalat. Kuntien hankintojen päästöistä 3,33 Mt tuli kaupunkimaisista, 0,69 Mt taajaan asutuista ja 0,71 Mt maaseutumaisista kunnista. Kuntayhtymien suurin päästö (1,03 Mt) aiheutui sairaanhoitopiireistä. Julkisten hankintojen aiheuttama raaka-ainekäyttö vuonna 2015 oli 19,5 Mt. Valtion osuus oli 34 %, kun kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu osuus oli 66 %. Julkisten organisaatioiden tekemien investointien raaka-ainekäyttö oli 25,7 Mt. Kotitalouksien kulutuksesta aiheutuva raaka-aineiden käyttö vuonna 2015 oli 64,8 Mt. Tästä muiden tavaroiden ja palvelujen osuus oli 32 %, asumisen ja energian 30 %, elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien 26 % ja liikkumisen osuus 12 %. Kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjäljestä vuonna 2016 liikkuminen muodosti 30 %, asuminen ja siihen liittyvä energian käyttö 29 %, elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat 19 %, ja muut tavarat ja palvelut 22 %. Hiilijalanjälki oli 53,4 Mt CO2e vuonna 2000 ja 60,1 Mt vuonna 2016 (12,5 % kasvu). Suurimmillaan päästöt olivat 66,6 Mt vuonna 2007. Hiilijalanjäljen muutos 2000–2016 voidaan osittaa kolmelle tekijälle: kulutusmenojen muutokselle (joka olisi yksinään muuttanut päästöä +30,7 %), kulutusrakenteen muutokselle (-5,7 %) ja teknologiselle muutokselle (-12,5 %). Keskimääräinen vuotuinen hiilijalanjälki henkilöä kohden vaihteli 10,1 tonnista 12,6 tonniin CO2e. Tilastokeskuksen kulutustutkimusaineiston avulla voidaan tarkastella erilaisia kotitalouksia. Alimmassa tulodesiilissä hiilijalanjälki oli 7,2 t CO2e kulutusyksikköä kohti, ja korkeimmassa tulodesiilissä 19,0. Päästöintensiteetillä eli päästöllä kulutettua euroa kohti ei ollut selvää riippuvuutta tuloista. Kotitaloustyypeistä lapsettomilla pareilla ja kahden huoltajan lapsiperheillä oli suurimmat päästöt kulutusyksikköä kohti. Kun asumista ei lasketa mukaan, niin hiilijalanjälki kulutusyksikköä kohti on pienin sisemmillä kaupunkialueilla ja suurin kaupunkien kehysalueilla ja kaupunkien läheisellä maaseudulla. Korkein päästöintensiteetti oli liikenteellä, 0,81 kg CO2e/€. Myös ruoalla oli korkea (0,76) päästöintensiteetti. Asumisen kahdella menoluokalla oli edellisiä selkeästi pienemmät päästöintensiteetit (0,51 ja 0,45), ja pienin hiilijalanjälki kulutettua euroa kohden oli muilla tavaroilla ja palveluilla (0,24). Keskimääräinen päästöintensiteetti oli noin 0,5.
  • Kuoppala, Katri (Helsingfors universitet, 2012)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia julkisten organisaatioiden yhteiskuntavastuullisuutta ruokapalveluhankinnoissa. Suomen hankintalainsäädännön mukaan julkisen organisaation on kilpailutettava kaikki hankintansa ja kuvattava tarjouspyyntöasiakirjoissa tarkasti kaikki hankintaa koskevat vaatimukset. Hankintalainsäädäntö antaa julkisille organisaatioille mahdollisuuden esittää myös yhteiskuntavastuuseen liittyviä vaatimuksia hankinta-asiakirjoissa. Tutkimuksen aineisto koostui ruokapalveluhankintoja koskevista tarjouspyyntöasiakirjoista ajalta 1.12008–30.6.2012. Kokonaisuudessaan ruokapalveluhankintoja löydettiin kohdeajalta 190 kpl, joista analyysiin saatiin mukaan 106 tarjouspyyntöä (56 %). Tutkimuksen kannalta merkityksellinen tarjouspyyntöasiakirjojen tekstiaineisto muutettiin numeeriseen muotoon käyttäen menetelmänä sisällön erittelyä. Hankintalainsäädännön sekä aikaisemman kirjallisuuden pohjalta määriteltiin yhdeksän yhteiskuntavastuun ulottuvuutta, joiden esiintymistä hankinta-asiakirjoissa lähdettiin tutkimaan: 1) ympäristö, 2) henkilöstön osaamisen kehittäminen, 3) henkilöstön hyvinvointi ja työolot, 4) ravitsemuksellinen laatu, 5) erityisruokavaliot, 6) asiakastyytyväisyys, 7) vammaiset ja toimintarajoitteiset asiakasryhmät, 8) ruoan alkuperä ja 9) vammaisten ja sosiaalisin perustein työllistettävien työhönotto. Tarjouspyynnöistä lähes kaikki (96,2 %) sisälsi ainakin yhden yhteiskuntavastuuvaatimuksen. Yleisimmin yhdessä tarjouspyynnössä viitattiin viiteen eri yhteiskuntavastuun ulottuvuuteen. Hankintojen vastuullisuustaso ei ollut kasvanut merkittävästi vuosien 2008–2012 aikana. Hankinnan ennakoidun arvon kasvu sekä kohteena olevien ruokailijoiden määrän kasvu näyttäisivät molemmat lisäävän yhteiskuntavastuuvaatimusten sisällyttämistä tarjouspyyntöihin. Yhteiskuntavastuun ulottuvuuksista vastuuvaatimuksissa huomioitiin useimmiten erikoisruokavaliot (84,0 %), ravitsemuslaatu (75,5 %) ja asiakastyytyväisyys (72,6 %). Ympäristö huomioitiin noin puolessa hankinnoista. Vähemmän esitettiin ruoan alkuperään (27,4 %), henkilöstön hyvinvointiin (10,4 %) tai kehittämiseen (34,0 %) liittyviä vaatimuksia. Vammaisten ja toimintarajoitteisten asiakasryhmien huomiointi oli hyvin vähäistä (5,7 %) samoin kuin sosiaalisin perustein työllistettävien työhönotto (1,9 %). Vaatimukset oli usein esitetty yleisluontoisesti ilman tarkentavia kriteereitä, jolloin niiden perusteella ei ole mahdollista vertailla saatujen tarjousten laatua lain edellyttämällä tavalla. Yleisluontoisestikin esitetty vaatimus kertoo julkisen organisaation pyrkimyksestä huomioida vastuukysymys hankinnassa, mutta myös organisaation tarpeesta saada lisäopastusta yhteiskuntavastuuvaatimusten sisällyttämisestä tarjouspyyntöihin. Päättäjät voivat tutkimuksen pohjalta arvioida sitä, tulisiko hankintayksiköitä kannustaa entistä enemmän yhteiskuntavastuukysymysten huomioimiseen hankintojen vastuullisuustason kasvattamiseksi, sekä sitä, tulisiko huomiota kiinnittää enemmän myös pienempiin hankintoihin tai niihin yhteiskuntavastuun ulottuvuuksiin, jotka ovat tähän mennessä jääneet vähemmälle huomiolle.
  • Liski, Matti; Nokso-Koivisto, Oskari; Lackbergh, Jenna (Kela, 2019)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Kela hankkii vuosittain vaativan lääkinnällisen ja harkinnanvaraisen kuntoutuksen kursseja sekä moniammatillista yksilökuntoutusta 60 miljoonalla eurolla 27 000 asiakkaalle. Palveluntuottajia on 150. Onnistuessaan hankinta johtaa tasapainoisesti hankkijan asettamien tavoitteiden toteutumiseen. Hankintatavan valinta sekä hankintamekanismin yksityiskohdat vaikuttavat hankinnan onnistumiseen. Raportissa tarkastellaan vaativan lääkinnällisen ja harkinnanvaraisen kuntoutuksen kuntoutuskurssien sekä moniammatillisen yksilökuntoutuksen hankintaa taloudellisesta näkökulmasta. Ensisijaisesti raportissa on keskitytty Kelan kohtaaman hankintaongelman periaatteelliseen tarkasteluun. Raportti havainnollistaa aiempien hankintojen ominaisuuksia aineistosta tehtyjen kuvaajien avulla. Kansaneläkelaitos pyrkii siirtymään hankinnassa rekisteröitymismenettelyyn, jossa laadullisen seulan läpäisseet palveluntuottajat voisivat rekisteröityä palveluntuottajiksi ilman nykyisen kaltaista hankintamenettelyä. Yksi raportin tavoitteista on rekisteröitymismenettelyn uhkien ja mahdollisuuksien selvittäminen. Selvityksessä on tunnistettu nykymenettelystä kolme periaatteellista ongelmaa. Ensimmäinen ongelma liittyy hankintatavan joissakin tapauksissa aiheuttamaan kannusteeseen tarjota kustannukset selvästi ylittävää hintaa. Toinen ongelma on samanaikaiset ja toisiinsa liittymättömät hankinnat, jotka altistavat palveluntuottajat kohtaamaan turhaa epävarmuutta. Epävarmuus nostaa palveluntuottajien kustannuksia ja siten myös hankinnan kustannuksia. Kolmas ongelma liittyy kilpailun määrään. Palveluntuottajilla on vähän kannusteita tarjota kustannuksia lähellä olevaa hintaa, kun kaikki tarjoajat joudutaan hyväksymään riittävän kapasiteetin hankkimiseksi. Raportissa todetaan, että yksinkertaisimmillaan tavoitteisiin pääsemiseksi hankintatapaa olisi kehitettävä nykyisen hankintatavan pohjalta. Raportissa esitetään, että hankintatapaan tehtäisiin sellaisia muutoksia, jotka saisivat palveluntuottajat kilpailemaan tasapainoisesti laadulla ja hinnalla sekä helpottaisivat alalle tuloa. Tärkeää olisi myös vähentää palveluntuottajien kokemaa turhaa epävarmuutta.
  • Hiltunen, Risto (2007)
    Tutkimuksen kohde on keskihajonnan vaikutuksen käsittely hinta–laatu-suhteen kaavassa. Jos kahden summattavan muuttujan keskihajonta on hyvin erisuuri, ei näiden painotettu summa muodostu oikeassa suhteessa. Tarkoitus on, että hinta–laatu-suhteen laskemisessa keskihajonnan vaikutus muuttujien suhteeseen poistetaan. Tämä toteutetaan käytännössä standardoinnilla, joka on tilastotieteessä paljon käytetty menetelmä tällaisissa tilanteissa. Tutkimus tarkastelee myös standardoinnin vaikutusta käytännössä Suomen rakennusalan suunnittelun tarjouskilpailuissa viimeisen kahden vuoden aikana. Tilastotieteen teorian pohjalta voidaan todeta, että standardointi sopii hinta–laatu-suhteen kaavaan. Standardointi säilyttää jakauman muodon, ja myös aineiston korrelaatiot säilyvät. Hajonnan huomioinnin mielessä se on myös parempi kuin nykyiset hinta–laatu-suhteen laskentakaavat. Suoritetun 150 havainnon otoksen analyysin tulokset kertovat, että standardointi vaikuttaa käytännössä tarjouskilpailujen tuloksiin merkittävästi. Tarjouskilpailun voittaja vaihtuu 37 %:ssa tapauksista, ja järjestys vaihtuu lähes 72 %:ssa tarjouksista. Työn yhteydessä tarkastellaan laajasti summattavien muuttujien ominaisuuksia. Tarkastelun yhteydessä pohditaan mm. tapoja arvioida laatumuuttujaa, ja sen taustalla olevia komponentteja. Hintapisteytykselle esitetään uusi laskentatapa, joka pyrkii huomioimaan poikkeavia havaintoja. Koska tutkimus on tehty julkisen hallinnon tarjouskilpailuiden tarpeisiin, myös uuden hankintalain rajaamat puitteet on huomioitu esiteltävissä menetelmissä. Tutkimuksen tulokset on esitetty todennäköisyyden frekventistisinä tulkintoina, ja toteutetussa tutkimuksessa on aineiston arviointiin käytetty apuna tilastotieteen otantateoriaa, jonka pohjalta on pohdittu aineiston yleistettävyyttä. Arvioinnissa on käytetty apuna todennäköisyyksille laskettuja luottamusvälejä, joita on tarkennettu äärellisyyskorjauksella. Apuvälineeksi tarjouskilpailujen arviointiin tutkimus ehdottaa hajontasuhdetta, joka mittaa tarjouskilpailun onnistumista hajonnan kannalta. Tutkimustulokset eritellään arkkitehti-, yhdyskuntatekniikka- ja talonrakennustekniikan suhteen. Eräs mielenkiintoinen lisähuomio on, että noin 23 %:ssa tarjouksista on sekä alhaisin hinta että paras laatu. Tutkimuksen pohjalta näyttäisi myös siltä, että tarjouskilpailuissa painotetaan nykyään kertoimina selkeästi enemmän laatua kuin hintaa. Tärkeimpiä käytettyjä lähteitä ovat Journal of construction engineering and management:issä julkaistut rakennusalan artikkelit hinta–laatu-suhteeseen liittyen. Tätä lehtisarjaa tukee myös muutama vastaava rakennusalan kansainvälinen julkaisu, kuten Building and environment. Suomalaisista lähteistä tärkeimmät ovat Lahdenperän ja Sulankiven artikkeli rakennushankkeiden valinnasta, sekä Tauriaisen "Suunnittelupalvelujen valintaopas". Laissa tärkein lähde on uusi hankintalaki.
  • Liesimaa, Virpi; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 6/2011
  • Jylhä, Henna; Alhola, Katriina; Antikainen, Riina; Pyy, Outi (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 30/2021
    Maa-ainekset ovat yksi suurimpia materiaalivirtoja Suomen luonnonvarojen käytössä. Pilaantuneiden maiden kunnostus vaatii merkittäviä resursseja erityisesti kunnilta ja muilta julkisilta toimijoilta. Suurin osa kohteista kunnostetaan kaivamalla pilaantunut maa-aines pois ja tuomalla puhdasta maata tilalle. Tämä lisää luonnonvarojen käyttöä, maamassojen kuljetusta, päästöjä ympäristöön ja kustannuksia. Kestävillä ja innovatiivisilla kunnostusmenetelmillä voitaisiin kiertotalouden periaatteiden mukaisesti vähentää neitseellisen maa-aineksen ottotarvetta ja edistää turvallista maa-ainesten kierrättämistä. KEINO-osaamiskeskuksen pilaantuneiden maiden kunnostuksen urakkahankintojen kehittäjäryhmän tavoitteena oli edistää kestävien ja innovatiivisten kunnostusmenetelmien käyttöönottoa pilaantuneiden maiden kunnostusurakoissa Suomessa. Tämä ns. PIMA-ryhmä koostui julkisten hankintaorganisaatioiden ja asiantuntijaorganisaatioiden sekä yritysten edustajista. Toimintansa aikana ryhmä kokosi yhteen hyviä esimerkkejä kunnostushankinnoista ja järjesti työpajoja, joissa muun muassa käytiin läpi kestävän kunnostuksen ohjeistuksia ja ratkottiin esimerkkikohteiden käytännön haasteita. Keskeisiksi kestävyyden edistämisen keinoiksi tunnistettiin tutkimuksiin panostaminen ja pilaantuneiden alueiden huomiointi jo kaavoitusvaiheessa. Myös itse kilpailutuksessa on mahdollista edellyttää kestävyyskriteerien käyttöä. Esimerkiksi Porvoon maarakennusurakassa kiertotalousnäkökohdat ohjasivat alueen suunnittelua ja olivat tärkeä kriteeri myös kilpailutuksessa. Mäntsälässä puolestaan hyödynnettiin aiemmin toteutetun demonstraatiohankkeen yhteydessä kartoitettuja kestävän kehityksen mukaisia ja innovatiivisia ratkaisumalleja pilaantuneen maaperän ja pohjaveden riskienhallinnassa. Tässä raportissa esitellään KEINOn PIMA-kehittäjäryhmän toimintaa ja kokemuksia kunnostushankkeista sekä tunnistettuja hyviä esimerkkejä. Tulosten pohjalta koottiin suositukset kestävän PIMA-urakkahankinnan läpivientiin. Suositellussa toimintamallissa on kuvattu julkisena hankkijana toimivan tilaajan mahdollisuuksia edistää kunnostusten kestävyyttä ja innovatiivisuutta.
  • Reinikainen, Tapio; Johansson, Annika (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 30/2019
    Tässä raportissa esitetään kriteerit korkean ilmastopotentiaalin (GWP) HFC-kaasuja käyttävien teknologioiden ja sovellusten korvaamiseksi ilmastoystävällisillä alhaisen ilmaston lämmityspotentiaalin (GWP) omaavilla teknologioilla, kuten nk. luonnollisilla kylmäaineilla ja niitä käyttävillä laitteistoilla. Ympäristökriteereiden asettaminen kestäville julkisille hankinnoille edesauttaa puolueettomien, tasapainoisten ja vertailukelpoisten, ympäristönäkökohdat edustavasti ja vaikuttavasti huomioonottavien tarjouskilpailujen ja hankintapäätösten toteuttamista. Montrealin pöytäkirjan Kigalin muutoksella otetaan maailmanlaajuisesti käyttöön samanlaisia keinoja, joita Euroopan Unionissa on jo lähdetty toteuttamaan F-kaasuasetuksella. Nämä säädökset pakottavat kylmäalan nopeaan muutokseen, mutta globaali ilmastonmuutoksen vastainen taistelu vaatii myös vapaaehtoisia lisätoimia – toisaalta vapaaehtoisuus on usein kannattavaa, sillä aikaisten investointien avulla voidaan välttää ”tuplainvestointeja” kun siirrytään suoraan moderniin ja energiatehokkaaseen tekniikkaan. Kriteeristöä voidaan käyttää osviittana myös yksityisen sektorin tai järjestöjen hankinnoissa. Kriteerit on laadittu sellaisille sovelluksille, joille vaihtoehtoja korkean ilmastovaikutuksen F-kaasuille on jo olemassa tai vaihtoehdot ovat tulossa markkinoille. Kriteeristöllä luodaan kotimaista kysyntää teollisuudelle joka tuottaa luonnollisia kylmäaineita käyttäviä laitteita ja komponentteja, mikä omalta osaltaan auttaa näitä yrityksiä vientiponnisteluissa. Kestävät julkiset hankinnat ovat olleet kansainvälisellä asialistalla Rio de Janeirosta, vuodesta 1992 lähtien. Vuonna 2016 allekirjoitettiin maailmanlaajuinen Kigalin sopimus (Montrealin pöytäkirjan muutos) HFC-yhdisteiden kulutuksen ja tuotannon asteittaisesta vähentämisestä. Suomessa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman (KAISU 2017) yhtenä toimenpiteenä on saavuttaa EU komission velvoittama 39 % päästövähennys taakanjakosektorilla, johon myös F-kaasut kuuluvat. Tavoitteen saavuttamiseksi on F-kaasupäästöjen vähentämisessä syytä edetä ripeästi, varsinkin kun sektorille ehdotettujen toimien yksikkökustannukset ovat matalia ja sektoria koskevat jo päästömääriä rajoittavat EU-lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset. Kiinteistöjä omistavien ja/tai hallinnoivien organisaatioiden johdon informoiminen muutoksen tuomista mahdollisuuksista ja tärkeydestä sekä heidän sitoutumisensa on tässä muutosvaiheessa välttämätöntä. Kylmä-, ilmastointi- ja sammutuslaitteiden sekä lämpöpumppujen osalta ympäristöongelmia aiheuttavat ennen muuta laitteistoissa käytettävien kaasujen suorat päästöt, jotka johtuvat kaasujen vuotamisesta ilmakehään. Myös välillisillä päästöillä, jotka aiheutuvat laitteiden energiankulutuksesta, on merkitystä, mutta hankintojen kestävyyttä arvioitaessa ensisijainen painoarvo on asetettu mahdollisimman alhaisen GWP:n omaavan kylmäaineen suosimiseen, kuten luonnollisten kylmäaineiden ja hiilivetyjen (HC) sekä HFO-aineiden ja niitä käyttävien laitteiden suosimiseen. Tässä työssä ehdotetaan kriteerejä korkean GWP:n HFC-aineiden vaihtoehdoille kolmella eri tasolla: poissulkevat kriteerit, minimivaatimukset ja pisteytyskriteerit. Kriteerien laatimisessa noudatettiin seuraavia periaatteita: Kriteerien tulee olla a) teknisesti luotettavia, b) verifioitavia ja c) selkeitä. Kriteerien laatimisessa on otettu huomioon Tanskan kriteerit sekä Saksan ”Blue Angel”- kriteerit. JUHAF-hankkeen, johon tämä raportti kuluu osana, yhteistyöverkostoon kuuluvat kylmäalan yritykset ja niiden järjestöt, alan teollisuus, yliopistot ja viranomaistahot ovat olleet vaikuttamassa kriteerien muotoiluun ja hyväksyneet tässä julkaisussa esitetyt kriteerit.
  • Alhola, Katriina; Kaljonen, Minna (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/ 2017
    Julkisen sektorin rooli kestävien tuotteiden ja palveluiden hankkijana on merkittävä, sillä pelkästään kuntien tekemät vuotuiset hankinnat Suomessa ovat lähes 20 miljardia euroa. Julkisten varojen kohdentamisella kestäviin ja laadukkaisiin palveluihin voidaan edistää ympäristöystävällisten ja vastuullisesti tuotettujen ratkaisujen markkinoita. Hankintalain uudistus vuoden 2017 alusta mahdollistaa entistä paremmin julkisten hankintojen käyttämisen kestävän kehityksen ja elinkeinopoliittisten tavoitteiden saavuttamisen strategisena työvälineenä. Hankintoja voidaan käyttää tehokkaammin julkisen kysynnän ohjauskeinona jos hankintayksiköissä pystytään asettamaan kestävien hankintojen tavoitteita ja seuraamaan niiden toteutumista. Tässä raportissa kuvataan, miten kestävyystavoitteet huomioidaan kuntien strategioissa, ohjeistuksessa ja hankintakäytännöissä, sekä kartoitetaan kestävien hankintojen tekemisen haasteita ja ratkaisuehdotuksia yleisesti ja sektoreittain. Lisäksi tuodaan esiin tärkeimpiä toimenpide-ehdotuksia kestävien hankintojen vauhdittamiseksi. Tietoa kerättiin kyselyllä, haastatteluilla, asiakirja-analyysillä (strategiat, ohjeistukset, HILMAssa julkaistut tarjouspyynnöt) sekä yhteiskehittämiseen perustuvissa työpajoissa. Yli puolet tarkastelluista kunnista huomioi kestävyystavoitteet hankintastrategiassa tai muussa hankintoja koskevassa ohjeistuksessa. Kestävyystavoitteet on asetettu melko yleisellä tasolla, ja vain noin neljäsosa kunnista määritti tarkempia kestävyyskriteerejä. Nämä koskivat esimerkiksi parhaisiin energiatehokkuusluokkiin kuuluvien laitteiden hankintaa. Ajoneuvo- ja kuljetuspalveluhankinnoissa ohjeistuksella pyrittiin edistämään vähäpäästöistä kalustoa ja/tai vaihtoehtoisia käyttövoimaratkaisuja. HILMAssa julkaistujen tarjouspyyntöjen perusteella energia- ja ympäristönäkökulma oli kirjattu vähintään yleisellä tasolla 66 %:iin tarjouspyynnöistä. Tarkemmin se oli kirjattu 44 %:iin tarjouspyynnöistä, sisältäen tällöin ainakin yhden selkeästi määritellyn ympäristökriteerin. Vain 15 %:ssa ympäristönäkökulma oli määritetty koko elinkaari huomioiden. Selkeimmin tarjouspyyntöjen kriteereissä nousivat esiin laadunhallinta, energiatehokkuus ja kuljetuskaluston Euronormi-luokka. Kestävien julkisten hankintojen määrää ja vaikuttavuutta ei mitata järjestelmällisesti, mikä voi ainakin osittain johtua sopivan mittausmenetelmän puuttumisesta. Tässä raportissa nostetaan esiin esimerkkejä kuntien käyttämistä menetelmistä hankintojen kestävyystavoitteiden toteutumisen seurannasta ja ehdotetaan menetelmää kestävyyskriteerien esiintymisen mittaamiselle tarjouspyynnöissä siten, että kehitystä voitaisiin koko maan tasolla seurata sekä vuosien että eri tuoteryhmien välillä. Kestävien julkisten hankintojen tekemisen suurimpina esteinä nähdään riittämätön strateginen tuki ja siitä johtuva vähäinen resursointi hankintatoimeen. Myös yhteisen ”hankintakielen” puuttuminen hankkijoiden ja toimittajien välillä sekä markkinatuntemuksen vähyys vaikeuttavat kestävien hankintojen tekemistä. Toteutukseen haasteita tuovat elinkaarinäkökulman ja sitä tukevan budjettisuunnittelun puuttuminen ja hankintojen hajautuneisuus. Taustalla heijastuu perinteinen hankintakulttuuri, joka painottaa hankintamenettelyä enemmän kuin kestävän kokonaisratkaisun löytymistä. Lisäksi eri sektoreilla on omia erityispiirteitä ja haasteita kestävyystavoitteiden toteuttamisessa. Kuntapäättäjien ja esittelevien virkamiesten ymmärryksen lisääminen kestävien hankintojen elinkaarenaikaisista hyödyistä kuntatalouteen, ympäristöön ja elinkeinoelämään koettiin ensiarvoisen tärkeänä. Hankintojen strategista kehittämistä ja johtamista tulee vahvistaa ja kestävyysnäkökulma kytkeä kunnan talouden kokonaissuunnitteluun. Hankkijoiden markkinatuntemusta tulee lisätä ennakoivalla vuoropuhelulla mahdollisten toimittajien kanssa ja osaamista tulee lisätä koulutuksella. Sääntelyn kasvattamisen sijaan hankkijoita tulisi kannustaa kestäviin hankintoihin. Kannustava malli voi olla esimerkiksi vaikuttavuusperusteinen hankinta, joka kohdistuu ympäristö- ja sosiaaliseen vaikuttavuuteen, ja jonka avulla hankinnan mahdollista riskiä voidaan paremmin jakaa ja hallita.
  • Leimola, Johanna (Helsingin yliopisto, 2022)
    Ohjelmistoprojektien perinteisenä toimintamallina voidaan pitää vesiputousmallia, jonka vastapainoksi on kehitetty ketterät menetelmät. Ketterä ohjelmistokehitys tarkoittaa vaiheittaista kehitystä. Jokaisessa vaiheessa määritelmät ja suunnitelmat luodaan vasta edellisen päätyttyä ja juuri ennen uutta vaihetta. Tällä tavoin ketterät menetelmät eroavat vesiputousmallista, jossa jo projektin aluksi tehdään määritelmät ja suunnitelmat koko projektille. Enemmistössä ohjelmistoprojekteja käytetään nykyään ketteriä menetelmiä. Ketterää ohjelmistokehitystä on Suomessa hyödynnetty myös julkisissa ohjelmistohankinnoissa. Ketterissä menetelmissä kuitenkin korostuvat yksilölliset toimintatavat ja projektin jatkuva kehittyminen, kun taas julkisia hankintoja voidaan kuvata kaavamaisiksi, tiettyyn menettelyyn sidotuiksi ja muutoksia vierastaviksi. Ketterien menetelmien ja julkisten hankintojen välisestä ristiriidasta nousevatkin tämän tutkielman tutkimusongelmat: Voidaanko julkisella hankinnalla hankkia ketterästi toteutettava ohjelmistoprojekti sopimusoikeudellisesta näkökulmasta ja miten hankintasääntelyä voitaisiin kehittää mahdollistamaan paremmin ketterän ohjelmistokehityksen?
  • Saikkonen, Susanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Kunnalliset ruokapalvelut ovat avainasemassa lähiruoan ja luomun käytön edistämisessä. Asiakastarpeiden monipuolistuessa, lähiruoan ja luomun kysyntä on kasvanut ja se luo paineita kunnille lisätä tarjontaansa sekä antamaan mahdollisuuksia uusille ratkaisuille. On kuntakohtaista, tarjotaanko kouluissa lähi- tai luomuruokaa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää rehtoreiden ja kuntapäättäjien näkemyksiä lähiruoan ja luomun käytöstä kouluruokailussa. Kvalitatiivinen tapaustutkimus toteutettiin teemahaastatteluilla (N=11) Tuusulan kunnan ala- ja yläkoulujen ruokapalveluista talvella 2018–2019. Tutkimuksen viitekehys rakentui kouluruokailun ympärille aikaisempien tutkimusten valossa esitettynä. Tutkimuksen perusteella lähiruokaa ja luomua arvostetaan ja halutaan nykyistä enemmän kouluihin. Rehtoreilla eikä valtuuston jäsenillä ollut lainkaan tietoa lähiruoan tai luomun nykyisestä käyttöasteesta, joten ensisijaisesti toivottiin viestinnän parantamista ja tietoa kunnan tämänhetkisestä tilanteesta. Luomun osalta valtakunnallinen tavoitetaso 20 % täyttyy. Lähiruokaa on tarjolla hyvin satunnaisesti. Haastateltavat eivät olleet pääosin tietoisia hankintalainsäädännön uudistuksesta eikä kansallisista lähiruoka- ja luomuohjelmista. Valtuuston jäsenet kokivat, ettei heillä ole vaikutusvaltaa ruokahankintoihin. Haastateltavat olivat eri mieltä siitä, voisiko Tuusulan kunta hankintalain puitteissa hyödyntää raaka-aineiden hankkimisessa luomua ja lähiruokaa. Ruokapalvelut ovat toistaiseksi itsenäisesti kehittäneet toimintaa haluamaansa suuntaan, eli kotimaisuusasteen nostamiseen. Enemmän luomua tai lähiruokaa voitaisiin tarjota kouluissa mikäli luomu- ja lähituottajien olemassaolosta ja tarjonnasta tiedettäisiin, kunnallista budjettia kasvatettaisiin sekä valtuustosta annettaisiin linjauspäätöksiä aiheeseen liittyen. Tutkimus lisäsi ymmärrystä lähiruoan ja luomun mahdollisuuksista kouluruokailussa. Tulokset ovat yhdensuuntaisia aikaisempien tutkimusten kanssa ja auttavat osaltaan kouluruoan kehittämisessä.