Browsing by Subject "kaatopaikat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Sarkkila, Jouni; Kuusiniemi, Risto; Forsten, Lars; Manni-Rantanen, Leena (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Ympäristöopas
    Ympäristönsuojausrakenteiden asfalttipäällysteille asetettavat vaatimukset poikkeavat teiden ja katurakenteiden päällysteille asetettavista vaatimuksista. Tavallisen asfalttipäällysteen toteuttamiseksi laaditut ohjeet eivät sellaisenaan sovellu asfalttisten tiivistysrakenteiden suunnitteluun ja toteutukseen.Opas käsittelee Asfalttisten ympäristönsuojausrakenteiden suunnitteluvaatimuksia, raaka-aineita, mitoitusperusteita, rakennusmenetelmiä ja toteutusta, laadunvarmistusmenetelmiä sekä huoltoa ja kunnostusta. Oppaassa esitellään asfalttieristeiden käyttöä ja vaatimustasoa eri soveltuvuusalueilla: - kaatopaikkojen pohja- ja pintarakenteissa - puhdas- ja suotovesialtaissa, kemikaalialtaissa, suoja-altaissa ja vallitiloissa - liikennealueiden pohjavesisuojauksissa - huolto- ja jakeluasemilla - haitallisten aineiden käsittelyalueilla - pilaantuneiden maiden eristämisessä - maatalousrakenteissa.Opas täydentää Suomen ympäristökeskuksen jo aikaisemmin julkaisemia opaskirjoja, Kaatopaikan tiivistysrakenteet ja Kaatopaikkojen lopettamisopas.
  • Mehtonen, Jukka; Mannio, Jaakko; Kalevi, Kirsti; Huhtala, Sami; Nuutinen, Jari; Perkola, Noora; Sainio, Pirjo; Pihlajamäki, Jenna; Kasurinen, Ville; Koponen, Jani; Paukku, Raija; Rantakokko, Panu (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29/2012
    Kemikaalien riskinhallinnan tavoitteena on tunnistaa markkinoilla olevista tuhansista kemikaaleista ennakolta sellaiset aineet, jotka voivat aiheuttaa haittaa ympäristössä, sekä varmistaa, että niiden käyttö on riskitöntä. Haitallisten aineiden riskinhallinnan ongelmana ovat puutteelliset tiedot aineiden ominaisuuksista, käytöstä, päästöistä sekä esiintymisestä ympäristössä. Kansallisen vaarallisia kemikaaleja koskevan ohjelman yhtenä tavoitteena on parantaa tätä tietopohjaa. Kartoituksella saatiin tietoa yhdyskuntajäteveden ja -lietteen sekä kaatopaikkojen suotoveden sisältämistä kemikaaleista. Kartoitus painottui POP-yhdisteisiin ja vaarallisten aineiden asetuksen mukaisiin haitallisiin ja vaarallisiin aineisiin. Useita tutkittuja aineita päätyy vesiympäristöön puhdistetun yhdyskuntajäteveden kautta, mutta vielä useampia aineita kaatopaikkojen suotoveden kautta. Lisäksi monia aineita löytyy puhdistamolietteestä. Johtopäätösten tekemistä vaikeuttaa suomalaisen mitatun pitoisuustiedon vähäisyys ja huono vertailukelpoisuus johtuen mm. erilaisista analyysimenetelmistä ja määritysrajoista, mitatuista isomeereistä tai siitä, että tulokset on raportoitu liian yleisellä tasolla. Vaarallisten aineiden riskinhallinnassa pyritään pintaveden ympäristönlaatunormien alittumisen lisäksi siihen, että niiden päästöt ympäristöön loppuvat ja niitä ei löydetä ympäristöstä. Vastaavasti haitallisten aineiden riskinhallinnassa tavoitteena on pintaveden ympäristönlaatunormien alittumisen lisäksi se, että niiden päästöt vesiympäristöön vähentyvät. Tämä selvitys on edistänyt kansallisen kemikaaliohjelman altistumiseen liittyviä toimenpiteitä. Seuraava vaihe toimenpiteiden toteuttamisessa on päästömäärien arviointi koko Suomen tasolla yhdyskuntajätevedenpuhdistamoilta ja kaatopaikoilta.
  • Saarela, Jouko (Finnish Environment Institute, 1997)
    Monographs of the Boreal Environment Research 3
  • Wahlström, Margareta; Laine-Ylijoki, Jutta; Vestola, Elina; Vaajasaari, Kati; Joutti, Anneli (Ympäristöministeriö, 1.9.)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2006
    Valtioneuvoston päätöstä kaatopaikoista (861/1997) on muutettu niin, että se vastaa EY:n neuvoston päästöstä (2003/33/EY) kaatopaikalle sijoitettavien jätteiden kelpoisuusmenettelystä ja perusteista. Tämä opas on tarkoitettu helpottamaan täsmentyneen kaatopaikkasäädöksen tulkintaa sekä tarkentamaan jätteiden kelpoisuustutkimusten sisältöä ja opastamaan kelpoisuusarvioinnin toteuttamisessa. Työssä on luotu kaikkien alan toimijoiden (viranomaiset, kaatopaikan pitäjät, jätteen tuottajat) käyttöön kansallinen menettelytapaopas jätteiden kaatopaikkakelpoisuuden osoittamiseksi.
  • Isomäki, Eija; Dahlbo, Helena (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/2007
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, 21.8)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2008
    Tässä julkaisussa käsitellään kaatopaikkojen käytöstä poistamiseen ja jälkihoitoon liittyviä tarpeita, lainsäädäntöä ja toimenpiteitä. Lainsäädännön asettamat vaatimukset kaatopaikoille muuttuivat vuonna 1997, ja kaatopaikan pohjarakenteita koskeva kymmenen vuoden siirtymäaika täyttyi lokakuussa 2007. Tämän jälkeen kaatopaikkoja jäi runsaasti pois käytöstä. Niiden jälkihoito jatkuu laajamittaisena vielä lähivuosikymmenet. Kaatopaikkojen asianmukaisella jälkihoidolla pyritään siihen, ettei kaatopaikoista niiden käytöstä poistamisen jälkeen synny haitallisia päästöjä ympäristön maaperään, pinta- ja pohjavesiin eikä ilmaan. Kaatopaikan sijainnin ja tilan selvitysten perusteella käytöstä poistetulle kaatopaikalle suunnitellaan tarvittavat kunnostus- ja jälkihoitotoimenpiteet. Niitä voivat olla esimerkiksi kaatopaikan eristäminen ja kaatopaikalla syntyvien vesien sekä kaatopaikkakaasun keräys ja käsittely. Kaatopaikan pintarakenteiden rakentamisessa on otettava huomioon mm. kaatopaikan erityispiirteet, tuleva maankäyttö, sääolosuhteet sekä käytettyjen materiaalien ja rakenteiden laadunvarmistus. Kunnostustoimenpiteiden toimivuutta tarkkaillaan kaatopaikan jälkiseurannan avulla. 1. korjaus julkaisuun: Julkaisun sivulta 52 poistetaan virheellinen lause: ”Maton sydämen paksuuden tulee olla vähintään 2 cm ja maton molemmin puolin tulee olla suodatinkankaat tukkeutumisen estämiseksi.” Se korvataan lauseella: ”Salaojamatto on mitoitettava samalla periaatteella kuin kiviaineksesta rakennettava kuivatuskerros.” 2. korjaus julkaisuun: Julkaisun sivulta 21 poistetaan virheellinen lause: "Sama koskee myös kuntien omistamaa jätehuoltoyhtiötä, jonka puolesta sitoumuksen voivat antaa jätehuoltoyhtiön toimivaltaiset elimet." Katso Ympäristöministeriön ohje YM2/401/2003 Vakuuden asettaminen jätteen hyödyntämis- ja käsittelytoiminnassa.
  • Railo, Helena (University of Helsinki, 2000)
  • Wahlström, Margareta; Laine-Ylijoki, Jutta; Jermakka, Johannes (Ympäristöministeriö, 2012)
    Ympäristöministeriön raportteja 11/2012
    Tämän työn tavoitteena oli tuottaa ympäristöministeriölle tausta-aineistoa kaatopaikoista annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamiseksi siten, että siihen sisällytettäisiin rajoitukset orgaanisen aineksen sijoittamiselle sellaisille tavanomaisen jätteen kaatopaikoille, joille ei vielä ole säädettyjä raja-arvoja. Työssä ehdotetaan orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoa. Orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellolla voidaan vähentää oleellisesti kaatopaikkakaasun muodostumista, pienentää kaatopaikkavesien haittaominaisuuksia, lisätä kaatopaikan vakautta sekä näin helpottaa jälkihoitovaihetta. Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto tehostaa jätteiden hyödyntämistä ja käsittelymenetelmien kehitystä. Lisäksi kaatopaikkakielto lisää kaatopaikkojen turvallisuutta ohjaamalla palavat ja syttyvät aineet käsittelyyn. Orgaanisen aineen indikaattorina käytetään kokonaisorgaanista hiiltä tai hehkutushäviötä ja raja-arvona 10 %. Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto ohjaa n. 2 Mt jätettä vuodessa korvaavaan käsittelyyn jätteenkäsittelylaitoksiin ja tätä kautta enenevässä määrin materiaalina sekä energiana hyödynnettäviksi. Yhtenäinen menettely kannustaa kehittämään vähemmän jätettä tuottavia tuotantoketjuja, selkeämmin eroteltavia ja kierrätettäviä materiaaleja, uusia kierrätysmateriaaleja sekä tehokkaampia jätteenkäsittelymenetelmiä. Orgaanisen aineen kaatopaikkakielto on askel kohti kestävämpää elämäntapaa ja maapallon resurssien rajat tunnistavaa tuotantorakennetta.
  • Assmuth, Timo Walter (National Board of Waters and the Environment, 1995)
    Publications of the Water and Environment Research Institute 20
    Myrkyllisten aineiden jakaumat ja vaikutusmallit jätealueiden ympäristöriskien analyysissä.
  • Mikkonen, Taina (University of Helsinki, 1999)