Browsing by Subject "kala"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Huovinen, Teemu (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2009)
    LSUra 1/2009
    Kyrönjoki on EteläPohjanmaan suurin joki ja pääuoman pituus on 127 km. Virtaamien vaihtelu Kyrönjoella on suurta ja virtaamavaihteluihin on syynä järvien vähäisyys ja valumaalueen runsaat ojitukset. Vuonna 2002 Kyrönjoen tulvariskejä pienentämään ja joen virkistyskäyttöä parantamaan valmistui Malkakosken patojärjestelmä. Padon yhteyteen rakennetun kalatiejärjestelmän tarkoituksena on turvata kalojen vapaa liikkuminen padon alapuolisen jokialueen ja padon seurauksena sen yläpuolelle syntyneen 40 km pitkän patoaltaan välillä. LänsiSuomen ympäristökeskus selvitti telemetriatutkimuksilla vuosina 2004–2006 Malkakosken kalatien toimivuutta hauella, kuhalla, kirjolohella, meritaimenella ja vaellussiialla. Malkakosken telemetriatutkimusten tavoitteena oli selvittää, pääsevätkö eri kalalajit nousemaan kalatietä pitkin padon yli ja käyttävätkö kalat Deniluomaa nousureittinään. Lisäksi pyrittiin selvittämään soveltuuko Malkakosken koskialue kalojen elinalueeksi ja millaisissa paikoissa eri kalalajit viihtyvät. Erilaisilla telemetrialähettimillä merkittiin yhteensä 40 kalaa. Malkakosken seurantatulosten perusteella kirjolohi ja meritaimen pääsivät helposti nousemaan Malkakosken kalatiejärjestelmää pitkin padon yläpuolelle. Hauki pystyy tulosten perusteella nousemaan kalatietä pitkin ylös ja ohittamaan padonharjan sen vuotokohdista virtaaman ollessa riittävän suuri. Kuhat eivät nousseet padon yläpuolelle. Biotelemetristen menetelmien soveltuvuus kalojen elintapojen ja liikkeiden selvittämiseksi antavat mahdollisuuden muidenkin nousuesteiden ja kalateiden toimivuuden selvittämiseksi.
  • Kekäläinen, Jukka; Voutilainen, Ari; Huuskonen, Hannu; Viljanen, Markku (Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, 2007)
    PKAra 5/2007
    Pohjois-Karjalan vesistöjen tilan parantaminen -hankkeen kalaosion ensimmäisessä osatutkimuksessa selvitettiin kahdeksan hajakuormituksen kuormittaman tummavetisen metsäjärven ekologista tilaa koekalastusten avulla. Hankkeessa hankittiin tietoa humusjärvien kalayhteisöjen rakenteesta ja testattiin suomalaisen kalayhteisöindeksin sekä ruotsalaisen FIX-indeksin toimivuutta järvien ekologisen tilan luokituksessa. Tulosten perusteella suomalainen indeksi luokitteli kaikki järvet erinomaiseksi, kun taas ruotsalaisen FIX-indeksin luokittelu erotteli järviä enemmän. Osatutkimuksessa “Mitä ahventen morfologiset erot kertovat järvien ekologisesta tilasta?” vertailtiin ahventen morfologisten piirteiden eroja neljän hankejärven välillä ja kunkin järven sisällä. Ahventen tiettyjen morfologisten piirteiden erot voivat kuvastaa eroja ravinnonkäytössä ja siten antaa viitteitä kohdejärven heikentyneestä ekologisesta tilasta johtuen ravintoketjun vääristymisestä. “Epidermaalisen papillomatoosin esiintyminen viidessä pienessä, runsashumuksisessa pohjoiskarjalaisessa metsäjärvessä” -osatutkimuksessa testattiin papillomatoosi-kalatautiin perustuvaa tutkimusmenetelmää humusjärvien ekologisen tilan muutoksen toteamisessa. Tutkimuksessa selvitettiin myös menetelmän soveltuvuutta kalastusta harrastavien kansalaisten seurattavaksi kalastuksen ohessa.
  • Nyman, Stefan; Alaja, Heikki; Koivisto, Anna-Maria; Takala, Jarno (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Maalahdenjoella (F 500 km2, MQ 4,0 m3/s) tehtiin tulvasuojelutöitä vuosina 1999-2003. Työ käsitti joen perkauksen ja pohjapatojen rakentamisen sekä veneväylien ruoppauksen Maalahdenjoen edustan merialueella. Töiden tarkoitus oli vähentää joen yläosalla vuosittain toistuvia tulvia. Maalahdenjoesta poistettiin massoja yhteensä 156 000 m3 ja suistoalueelta ruopattiin lisäksi runsaat 14 000 m3. Perkausmassat läjitettiin molemmin puolin jokea tai ne kuljetettiin erityisille läjitysalueille. Länsi-Suomen vesioikeuden lupaehdoissa vaadittiin vesistötöiden vaikutusten tarkkailua vedenlaatuun, kalastoon ja kalastukseen. Myös pohjaeläimistöä, kasvillisuutta ja sedimentin koostumusta tutkittiin. Velvoitetarkkailu jatkuu 5 vuotta vesistötöiden valmistumisen jälkeen. Tässä yhteenvetoraportissa käsitellään vuosina 1997-2003 kerättyä aineistoa. Maalahdenjoen vedenlaatu on huonoa veden ollessa ajoittain hyvin hapanta ja metallipitoisuuksien erittäin suuria, minkä vuoksi kalat karkottuvat alueelta toisinaan ja voivat jopa kuolla. Jokivesi on tumman ruskeaa ja hyvin ravinnepitoista. Maalahdenjoki vaikuttaa merkittävästi joen edustan merialueen vedenlaatuun lisäten ravinnepitoisuuksia, alentaen sähkönjohtavuutta ja aiheuttaen happokuormaa jokiveden ollessa hapanta. Veden sameus ja typpipitoisuudet kasvoivat ruoppaustöiden aikana. Maalahdenjoen kasvillisuus on muuttunut vesistötöiden seurauksena. Suurin muutos on ollut vesikasvillisuudessa, jossa ulpukan ja järvikortteen esiintyminen on romahtanut. Ahventa, särkeä ja haukea nousee keväisin mereltä kutemaan Maalahdenjokeen ja sen sivu-uomiin. Vesistötöillä ei ole vesistötöiden valmistumisvuoteen mennessä havaittu olleen selvää vaikutusta kalojen kutunousuun. Kalanpoikaspyynneillä joesta saatiin ahvenen, särjen, hauen, salakan, kiisken ja lahnan poikasia. Maalahdenjoen vesistötöillä ei ole vesistötöiden valmistumisvuoteen mennessä havaittu selvää yhteyttä kalojen poikastuotantoon. Perkauksen myötä on kuitenkin menetetty mahdollisia kalojen lisääntymisalueita toimenpiteiden kohteina olevilla osuuksilla. Suistoalueelta saatiin siian, kuoreen ja silakan poikasia. Merialueen ammattikalastajien tärkeimmät saalislajit vuonna 2003 olivat silakka, siika, hauki ja ahven. Yksikkösaaliissa tapahtuneiden muutosten ja kalastajien arvioiden perusteella ahven- ja särkikanta oli vahvistunut merialueella vuoden 1998 kalastustiedustelun tuloksiin verrattuna.
  • Reuter, Ossian (Helsingfors : Fiskeriföreningen i Finland, 1902)
    Fiskeriföreningen i Finland ; 4
  • Hallikainen, Anja; Airaksinen, Riikka; Rantakokko, Panu; Vuorinen, Pekka J.; Mannio, Jaakko; Lappalainen, Antti; Vihervuori, Aune; Vartiainen, Terttu (Evira, 2008)
    6/2008
    Orgaanisten tinayhdisteiden (OT) pitoisuuksia kotimaisessa meri- ja järvikalassa alettiin tutkia kattavasti, kun Helsingin uuden suursataman rakentamisen yhteydessä vuonna 2005 mitattiin kalasta ja sedimentistä suuria OT-pitoisuuksia. Tutkimuksessa keskityttiin niihin sisävesi- ja merikaloihin, joita suomalaiset pääsääntöisesti käyttävät ravinnokseen. Näytteitä kerättiin sekä kuormitetuilta satama- ja teollisuusalueilta että alueilta, joilla ei ole paikallista kuormitusta. Sisävesillä kalojen OT-pitoisuudet jäivät yleensä alle 10 μg/kg tuorepaino (tp), mutta neljällä paikkakunnalla (Varkaus, Lohja, Jyväskylä ja Tampere) pitoisuudet olivat 19–28 μg/kg. Varkauden Huruslahden sedimentistä mitattiin hankkeen yhteydessä 2–6 cm:n syvyydeltä jopa 35000 μg/kg kuivapaino (kp) pitoisuus. Merialueiden kaloissa OT-pitoisuudet olivat noin 10 kertaa suurempia kuin sisävesillä. Merialueilla, joilla ei ole paikallista kuormitusta, OT-pitoisuudet kaloissa olivat alle 20 μg/kg tp. Kuormitetuilla alueilla pitoisuudet ylittivät 40 μg/kg. Pahasti saastuneilta alueilta löydettiin 150–500 μg/kg pitoisuuksia. Suurimmat OT-pitoisuudet todettiin Helsingin Vanhankaupunginlahden ahvenista (28–528 μg/kg), joilla sekä pituus että paino korreloivat OT-pitoisuuden kanssa. Suuria pitoisuuksia todettiin myös Naantalin satamassa, jossa pitoisuudet kuitenkin pienenivät nopeasti avomerelle siirryttäessä. OT-pitoisuudet vaihtelivat samoilta pyyntialueilta kerättyjen kalalajien välillä. Ahvenesta, lahnasta ja kuhasta, jotka viihtyvät saaristossa ja sisälahdissa, mitattiin keskimäärin suurempia pitoisuuksia kuin silakasta, lohesta ja kilohailista, jotka viihtyvät lähinnä avomerellä.
  • Karvinen, Juhani (1955)
  • Arohonka, Eino (1936)
  • Koski, Perttu (Evira, 2013)
    1/2013
    Projektissa tehtiin kartoitus Suomessa tehdystä Gyrodactylus salaris – lohiloisen vastustyöstä. 80-luvun puolivälistä asti on pohjoisia Atlantin lohen jokiamme, Tenoa ja Näätämöä, suojeltu elävän kalan siirtokielloin ja suosituksin tai säädöksin kalastusvälineistön kuivaamisesta tai desinfioinnista. Suomen integroituminen Euroopan unioniin on tuonut lainsäädäntötyöhön kansainvälisen ulottuvuuden: on pitänyt vaikuttaa unionin kalatautilainsäädäntöön niin, että tehokas lohiloisen vastustus on edelleen ollut mahdollista. Ehkäisytyötä on ollut tekemässä suuri joukko paikallisista kalastusluvanmyyjistä keskushallintoviranomaisiin ja tieteelliseen tutkimukseen. Kansainvälinen yhteistyö on luonnollisesti ollut vilkkainta Teno- ja Näätämöjokien alueiden naapurimme, Norjan, kanssa. Norjalaisiin arviointeihin ja Tenojoen vesistön sekä Tenon lohen biologian ominaisuuksiin pohjautuen esiselvityksessä todettiin, että valmiussuunnittelussa ei voida tähdätä Teno- tai Näätämöjoen vapauttamiseen lohiloistartunnasta, jos tartunta sinne pääsisi. Sen sijaan täytyisi ilmeisesti pyrkiä pelastamaan lohen geneettinen materiaali eläviin geenipankkeihin. Valmiussuunnittelulla tulisi selvittää, voitaisiinko istutuksilla ja mahdollisesti joitain loisesta puhdistettuja vesistön osia vaelluspoikasten kasvualueina säilyttämällä antaa lohikannalle tekohengitystä. Lohikannan ja lohenkalastuksen mahdollinen palauttaminen edellyttänee nykyistä paremmin lohiloista kestävän lohikannan aikaansaamista. Lohiloistartunnan aiheuttamien näkymien lohduttomuus alleviivaa ehkäisytoimien suurta merkitystä Teno- ja Näätämöjokien lohelle, lohenkalastukselle ja jokialueiden ihmisille. Valmiussuunnitelman teon aloittamista norjalaisten kanssa kuitenkin ehdotetaan, koska katastrofiskenaarion varalta pitäisi myös varautua. Valmiussuunnittelu lohiloisen varalta on Teno- ja Näätämöjokien alueella poikkeuksellisen monimutkainen ja laaja eläintautiin varautumistehtävä.