Browsing by Subject "kani"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Jokela, Emmi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosien 2006 ja 2018 välisenä aikana kaneilla todettuja murtumia, murtumille altistavia tekijöitä ja käytettyjä hoitomuotoja. Yhtenä mielenkiinnon kohteena oli tutkia, miten ikä vaikuttaa kanin murtumien esiintyvyyteen ja todetaanko vanhemmilla kaneilla enemmän patologisia murtumia esimerkiksi luun haurastumisesta johtuen. Tutkimuksen tuloksia vertaillaan myös muiden eläinlajien (koira, kissa, hevonen, laama ja alpakka) vastaaviin tutkimuksiin. Tutkimuksessa kartoitettiin Yliopistollisen Pieneläinsairaalan tietokannasta vuosina 2006-2018 käyneet kanit, joilla on eläinlääkärin vastaanotolla todettu jokin murtuma. Potilastietokannasta löydettiin yhteensä 48 tutkimukseen soveltuvaa potilasta. Potilaiden perustiedot ja tiedot jatkohoidosta kerättiin ylös ja mahdollisista röntgenkuvista määritettiin tarkemmin murtuman tyyppi. Röntgenkuva oli otettu 20 potilaalta. Murtumapotilaista 53,3 % olivat alle kolmevuotiaita murtumapotilaiden keski-iän ollessa 3,6 vuotta. Erityisesti olka-, reisi- ja lantioluiden murtumia esiintyi myös vanhemmilla kaneilla, ja näiden keski-iät vaihtelivat 5,2-6,3 ikävuoden välillä. Potilaista 63,0% oli uroksia. Selkeä poikkeus muuten urosvaltaiseen sukupuolijakaumaan oli lantion murtumat, sillä kaikki viisi lantionmurtumaa olivat naaraskaneilla. Tutkimuksessa havaittiin, että kaneilla oli selkeästi eniten murtumia raajoissa. Takajaloissa murtumia todettiin 2,5 kertaa enemmän kuin etujaloissa. Yleisimmät murtuman sijainnit olivat reisiluu (35,4 %), kyynärluu (16,7 %), sääriluu (14,6 %) ja lantio (10,4 %). Kirjallisuuden mukaan selkärangan murtumat ovat yksi yleisimmistä kanien murtumista, mutta tutkimuksessamme oli vain yhdellä potilaalla selkärangan murtumia. Tämä selittyy todennäköisesti sillä, että potilastietokannasta löytyi tutkimuksen aikaväliltä useita kaneja, jotka oli tuotu takajalkojen halvaantumisen takia, eli sopisivat anamnestisesti selkärangan murtumapotilaaksi, mutta yhdellekään ei tehty jatkotutkimuksia diagnoosin saamiseksi. Murtumaan johtaneet tapahtumat eivät olleet tiedossa 37,5 %:lla potilaista. Kun murtuman syy oli tiedossa, yleisin syy oli kanin käsittelyn aikainen tapaturma (35,4 %). Tyypillisin tapaturma johtui siitä, että kani oli päässyt hyppäämään tai putoamaan sylistä. Tämän tiedon valossa merkittävä tekijä kanien murtumien ennaltaehkäisyssä olisi ihmisten riittävä opastaminen kanin oikeaoppisesta käsittelystä. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lyhyesti luun rakenne ja fysiologia yleisellä tasolla sekä kanien luuston anatomiset erityispiirteet. Kirjallisuuskatsauksessa vertaillaan eri diagnostisen kuvantamisen menetelmiä kanien murtumien diagnostiikassa, erilaisia murtuman hoitovaihtoehtoja sekä minkälaisia erityispiirteitä kanien murtumien hoidossa on otettava huomioon niin klinikalla kuin kotona.
  • Järvenpää, Emmi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä lisensiaatin tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden, jossa tutkittiin suomalaisten kanien Toxoplasma gondii IgG-vasta-aine-esiintyvyyttä. Toxoplasma gondii on solunsisäinen alkueläin, joka kuuluu Apicomplexa-jakson Sarcocystiidae-heimoon. Lisääntymisessä on sekä suvuton että suvullinen vaihe. Suvullinen vaihe tapahtuu vain pääisännässä, kissaeläimessä, ja sen tuloksena syntyvä ookysta kehittyy sopivissa olosuhteissa isännän ulkopuolella infektiiviseksi muodoksi eli sporuloituneeksi ookystaksi. Väli-isäntänä voi toimia mikä tahansa tasalämpöinen eläin, ihminen ja kani mukaan luettuna. Kanin tartunta on usein oireeton, joten terveellä kanilla voi olla T. gondii -vasta-aineita. Kliinisessä muodossa esiintyy esimerkiksi kuumetta, syömättömyyttä, painonlaskua ja ripulia. Lisäksi voi esiintyä neurologisia oireita, kuten lihasvärinää ja ataksiaa. Kliiniset oireet ovat epäspesifiset eikä niiden perusteella voi tehdä diagnoosia. Diagnoosi voidaan tehdä serologisilla, biologisilla tai histologisilla menetelmillä sekä näiden yhdistelmällä. Lemmikkikanien toksoplasma-vasta-aineiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu Suomessa ja muuallakin maailmassa on tehty vain muutama tutkimus aiheesta. Esiintyvyyden tutkiminen on tärkeää, jotta saadaan käsitys tartunnan yleisyydestä Suomessa. Ulkomaisissa tutkimuksissa usealla oireettomalla kanilla on esiintynyt toksoplasma-vasta-aineita. Oireettoman tartunnan saaneen kanin käyttäminen jalostukseen voi aiheuttaa poikasille toksoplasmoosista johtuvia ongelmia. Oireettomat lihakanit voivat toimia tartunnanlähteenä ihmisille. Lisäksi neurologisten oireiden ja silmäsairauksien taustalla voi olla toksoplasmoosi. Aiemmin tehdyt prevalenssitutkimukset keskittyvät lihakaneihin, sillä lihakanien kasvatus on yleistä useissa maissa ja mahdollisesta tartuntariskistä ollaan kiinnostuneita. Euroopassa lemmikkikaneja on tutkittu vain Tsekissä vuonna 2010, jolloin vasta-aine-esiintyvyydeksi saatiin 19,2%. Hypoteesimme oli, että Suomessa esiintyvyys olisi noin puolet tästä (10%), sillä Suomen ilmasto-olosuhteet eivät ole yhtä hyvät ookystien säilymiselle tai kanien ulkoilulle ja täten ookystille altistumiselle. Näytteinä oli 290 kesykanin seeruminäytettä, joista 271 oli kerätty aiemmin ELL Johanna Mäkitaipaleen väitöskirjatyön yhteydessä ja 19 oli diagnostisia näytteitä. Suurin osa tutkituista kaneista oli lemmikkikaneja ja loput lihakaneja, joita kasvatettiin pienimuotoisesti samankaltaisissa oloissa kuin lemmikkikaneja. Kanien omistajat täyttivät kyselylomakkeen, jossa kysyttiin kanien hoidosta ja olosuhteista. Näytteet tutkittiin kaupallisella suoralla agglutinaatiotestillä (Toxo-Screen DA), jolla määritetään IgG-luokan T. gondii -vasta-aineita. Näytteistä 10 oli positiivisia, jolloin prevalenssiksi saatiin 3,45%. Tämä on huomattavasti hypoteesiamme ja aiempia ulkomaisia tutkimuksia alhaisempi tulos. Tulos osoittaa, että toksoplasma-vasta-aineita ei esiinny Suomessa kaneilla yhtä paljon kuin lemmikki- ja lihakaneilla muualla maailmassa.