Browsing by Subject "kansalainen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Pohtila, Eliisa (Helsingfors universitet, 2001)
    Tutkimuksessa tarkastellaan moderniin kansalaisuuteen sisältyneitä normeja ja ihanteita, joita analysoidaan vuoden 1935 sterilisaatiolain toteuttamisessa syntyneiden asiakirjojen kautta. Pyrkimyksenä on löytää asiakirjoihin implisiittisesti kirjatut hyvän elämän ja kansalaisuuden kriteerit. Työn laajemman kehyksen muodostaa suomalaisen modernisaation ja ns. uuden keskiluokan analyysi erityisesti lääketieteen ja huoltotoimen asiantuntijaviranomaisten avulla. Rotuhygienian tarkastelu avaa uuden väylän tutkia moderniin kansalaisuuteen liittyneitä määreitä. Rotuhygienia ja erityisesti sen käytäntöön soveltaminen sterilisaatiolain muodossa tarjoaa kansalaisuuden näkökulmalle konkreettisen ja fokusoidun tutkimuskohteen. Sterilisaatioasiakirjoissa kristallisoituu lääketieteellisin perustein tehty huonon kansalaisen määrittely. Tutkimus rakentuu kolmesta pääluvusta. Ensin käydään läpi vuoden 1935 sterilisaatiolain toteuttamista yleisesti aikaisemman tutkimuksen perusteella, minkä jälkeen tarkennetaan kuvaa otoksista saatujen tulosten avulla. Seuraavassa luvussa tarkastellaan hyvän elämän kriteerejä oikeanlaisen elämänkulun hahmottamisen avulla. Viimeinen pääluku keskittyy modernin kansalaisen muotokuvan rakentamiseen normeiksi määrittyvien fysionomisten ja seksuaalisten sekä luonne- ja älykkyysominaisuuksien palasilla. Normaali, terve kansalainen oli lapsesta asti sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan normien mukaan kehittynyt. Hänessä ei ilmennyt diagnosoitavia häiriötiloja vaan hänen yksilöllinen elämänsä noudatti sisäsyntyistä "luonnollista" elämänkulkua. Fyysiseltä olemukseltaan ihannekansalainen oli sopusuhtainen, säännönmukainen ja mahdollisimman symmetrinen. Normaali kansalainen oli alistanut viettinsä rationaalin alle. Hän hallitsi tunteitaan ja elämäänsä järkevästi niitä itse tietoisesti ohjaillen. Seksuaaliviettinsä ihannekansalainen oli rajannut porvarillisen avioliiton alueelle, ja sielläkin sukupuolielämän tehtävänä oli reproduktio uusien kansalaisten tuottajana. Viettielämän hallitsemattomuus ja ylivalta suhteessa yksilön järjen tahtoon osoitti sisäsyntyistä rappiota, degeneraatiota, jolloin vajaan, epänormaalin yksilön elämä oli jäänyt lapsen tai lähes eläimen tasolle. Normaali kansalainen kulki jatkuvan yksilöllisen kehityksen polkua, jonka tarkoituksena oli saattaa atavistiset piirteet ja vietit järjen ja sivistyksen tuoman hallinnan alle.Ihannekansalaisen evolutionääriseen kehitykseen kuului valintojen tekeminen yhteneväisinä kansallisvaltion päämäärien kanssa. Hän kykeni elättämään itsensä ja perheensä mahdollisimman itsenäisesti muiden apuun turvautumatta. Hän eli kristillisten moraaliarvojen mukaisesti rehellisyydessä, säästäväisyydessä ja anteeksiannossa. Modernin ihannekansalaisen kasvatus alkoi kotona, jossa häntä oli hoidettu ja kasvatettu normien mukaisesti sekä oikeanlaisessa tunnesuhteessa äitiinsä. Indoktrinoiva kasvatus ja ohjaus ihannekansalaisuuteen jatkui koulussa. Tutkimukseni osoittaa kristilliseen opetukseen sisältyneiden arvojen ja moraalikäsitysten jatkumon objektiiviksi kutsutuissa moderneissa (luonnon-)tieteissä. Tieteen avulla perustellut käsitykset työnteosta, sukupuolimoraalista sekä auktoriteetin ylivallasta ovat verrattavissa luterilaisen opin sisältöihin.
  • Nieminen, Hannu (Eduskunta, 2007)
    Eduskunnan kansalian julkaisu;1/2007
    Käsittelen artikkelissani median sääntelyä informoidun kansalaisen näkökulmasta. Ensiksi tarkastelen demokratian ja median välistä pysyvää jännitettä. Seuraavaksi käsittelen murrosta median ja demokratian välisessä psykologisessa sopimuksessa. Lopuksi esittelen kansalaisten viestinnällisten oikeuksien käsitteen ja tarkastelen, miten sen avulla voitaisiin tarkentaa mediaa koskevan säädöspolitiikan tavoitteita. Yleisenä lähtökohtanani on, että toimivan demokratian edellytyksenä ovat hyvin informoidut ja yhteiskunnallisesti toimintakykyiset kansalaiset, ja että medialla on keskeinen rooli informoidun, toimintakykyisen kansalaisuuden tuottamisessa.
  • Häkkinen, Marita (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan valtion tietoyhteiskuntapuheen retoriikkaa ja erityisesti sen vakuuttavuutta suhteessa oletettuun kansalaisyleisöön. Tietoyhteiskuntapuhetta on analysoitu valtioneuvoston (tai hallituksen) ja sen asettaman toimielimen (Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunta, TIKAS-ohjausryhmä) tuottamista asiakirjoista ajanjaksolla 1995–2000. Teoreettinen viitekehys perustuu Chaïm Perelmanin retoriikkateoriaan sekä tietoyhteiskuntaa ja hallintoa kielellisenä ja sosiaalisena rakenteena käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen. Keskeisenä kiinnostuksen kohteena on kansalaisen asema valtionhallinnon virallisessa tietoyhteiskuntapuheessa. Tutkielman tavoitteena on paitsi kuvata tietoyhteiskuntaretoriikkaa Chaïm Perelmanin teoriaa hyödyntäen myös pyrkiä ymmärtämään tietoyhteiskuntapuheen merkityksiä kansalaisen ja hallinnon välisen suhteen kannalta. Tutkielmassa kysytään, miten valtioneuvosto pyrkii tietoyhteiskuntapuheellaan vakuuttamaan oletetun kansalaisyleisön. Tarkentavat tutkimusongelmat ja tutkimusaineiston analyysi perustuvat tietoyhteiskuntapuheen argumentaatiotekniikoiden, yleisörakenteiden ja esisopimusten erittelylle. Valtion tietoyhteiskuntapuheessa korostuvat asioiden määrällisyyttä, yksiselitteisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta korostavat sekä todellisuuden rakenteeseen perustuvat argumentaatiotekniikat. Tietoyhteiskuntapuheen tarkoitetut kansalaisyleisöt muodostuvat sekä tietotekniikan aktiivisista käyttäjistä että tietoyhteiskunnasta syrjäytymisvaarassa oleviksi kuvatuista kansalaisista. Toisaalta pyrkimys loogisilta vaikuttavien syy–seuraus-suhteiden muodostamiseen ja analyyttisyyden puute puheessa tietoyhteiskunnasta, jonka kehitys voi todellisuudessa kansalaisen kannalta olla myös monin tavoin ristiriitaista, rajaa yleisöksi ennen kaikkea hallinnon toimintaa tuntevia kansalaisia. Kansalaisen subjektiivisesta ja elämänlaadun näkökulmasta tietoyhteiskuntaa ei asiakirjoissa juurikaan pohdita. Jossain määrin poikkeuksen tekevät vuosituhannen vaihteen tietoyhteiskuntatekstit, joissa huomioidaan myös tietoyhteiskunnan dilemmoja kansalaisen elämässä. Tietoyhteiskuntapuheen esisopimukset tulkitaan kansalaisen ja hallinnon suhteen kannalta. Kansalaisen nähdään toimivan valtion tietoyhteiskuntana menestymisen takaajana, mutta uudemmissa teksteissä myös tietotekniikan ja tietoyhteiskuntapalvelujen valistuneena käyttäjänä ja hallinnon responsiivisuutta vaativana yksilönä. Tietoyhteiskuntapuheen merkityksiä hahmotetaan päämäärärationaalisuuden, hyvinvointivaltion ja hyvän hallinnan tietoyhteiskuntateesien kautta. Tietoyhteiskuntapuheen tulkinnassa tärkeimpiä kirjallisuuslähteitä ovat Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan (1971) lisäksi Hilkka Summan (1989), Kauko Sipposen (2000) ja Seppo Tiihosen (2001) hallintoa käsittelevät tutkimukset ja tarkastelut.