Browsing by Subject "kansalaisyhteiskunta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Isometsä, Sanni (Helsingfors universitet, 2017)
    This Master’s thesis examines civil society participation in European development governance. Traditionally civil society has been described according to its relation to states and markets. The story becomes more puzzling when one moves outside the territory of nation states. Common for divergent theories of global civil society is that they cherish a great faith in citizen participation and its beneficial consequences in global governance. It has been claimed that over-optimism and lack of a critical perspective have obscured the meaning of the concept, and more empirical research is needed. At the same time, the discussion of global governance is based on an idea of coordination and collaboration of different actors; thus neglecting the existence of power. By absorbing a critical approach to global governance, this paper aims to provide a better understanding of civil society at the transnational level. Civil society was examined from the perspective of the actors themselves by studying the language they used. The primary data was based on the reactions of civil society actors during the European Commission’s consultation period regarding the new Consensus on Development. The data was collected directly from the Commission’s Your voice in Europe web page, which manages the open consultations. These reactions were analysed by using Norman Fairclough’s critical discourse analysis. A specific focus was placed on social roles and identities, which were named as images of civil society. The core idea was that the way one speaks also tells who one is. The analysis showed that at least three divergent images can be drawn upon the texts: a normative actor defending civic spaces, a governance image demanding stronger leadership from the EU and a professionalized expert using knowledge claims. These images are interconnected but also partly contrasting; thus blurring the conceptualization of global civil society. As the existing literature on European civil society indicated, none of the images form a clear resistance or counter-hegemony for the EU, and they more or less match the conceptualizations of a collaborator. The images differ in their subject positioning and how they justify their being. It can be concluded that self-criticism of civil society actors is needed, and civil society groups should more deeply evaluate their ways of argumentation and relations to states, intergovernmental organizations and the private sector. While establishing conflicting images, civil society is losing some of its transformative possibilities and maintaining existing power structures.
  • Pantti, Mervi; van Zoonen, Liesbet (2006)
    The present paper is framed within current debates about the need to rethink citizenship, especially with respect to the question of whether there is a legitimate place for emotion in the public sphere. Emotion has not traditionally been seen as a key to good citizenship, and there has been a fair amount of aversion among media critics towards the ‘‘emotionalization’’ of the public sphere and spectacular outbursts of public emotion. This paper looks at the coverage of the murders of Dutch filmmaker and journalist Theo van Gogh in 2004 and Dutch politician Pim Fortuyn in 2002, and shows that the issue is not simply whether emotions should be allowed in the public sphere or not, but rather how they are articulated and how they achieve different understandings of citizenship.
  • Shelepkova, Yulia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee Bosnia ja Herzegovinan kansalaisyhteiskunnan kehitystä 1990 -luvun lopulta vuoteen 2017. Jugoslavian sodan jälkeen Bosnia ja Herzegovinasta on tullut etnisesti ja poliittisesti jaettu maa, mikä on vaikeuttanut maan kehitystä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa sisäiset sekä ulkoiset tekijät, jotka mahdollisesti luovat epätasapainoa Bosnia ja Herzegovinan kansalaisyhteiskunnassa ja siten myös vaikuttavat kansalaisyhteiskunnan kehitykseen sekä vaikuttavuuteen. Koska Bosnia ja Herzegovina on edelleen riippuvainen kansainvälisestä rahoituksesta, tämä tutkimus myös selvittää Euroopan Unionin sekä Yhdysvaltojen kehitysavun roolia että vaikutuksen syvyyttä kansalaisyhteiskunnan kehitykseen. Tutkimuksen aineisto koostuu haastattelusta, joka suoritettiin yhdessä AIESEC-vapaaehtoisjärjestön edustajana Bosnia ja Herzegovinassa toimivan opiskelijan kanssa. Tämän lisäksi tutkimusta varten on tehty rahoitusselvitys Euroopan Unionin sekä Yhdysvaltojen kehitysavun suuruudesta Bosnia ja Herzegovinassa. Tämä aineisto on kerätty Euroopan Unionin komission sekä Yhdysvaltojen omasta kehitysavusta vastaavan osaston Internet -sivuilta. Tämän tutkimus käsittelee kansalaisyhteiskuntaa sosiaalisena rakenteena, jossa tiettyjen tekijöiden välillä voi olla epätasapainoa, joten tämän tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään kriittistä diskurssianalyysia. Tutkimuksen tulokset paljastavat, että Bosnia ja Herzegovinan kansalaisyhteiskunnan kehitys on ollut epätasapainossa etnisen sekä poliittisen jaottelun takia. Maan kansalaiset eivät enää usko oikeisiin muutoksiin, koska maan sisäpoliittinen tilanne on ollut heikko. Paikalliset poliitikot ovat turvautuneet etniseen nationalismiin, joka on tehnyt heistä kyvyttömiä saavuttamaan muutoksia. Tämä taas on luonut tyhjiön, jota ovat täyttäneet kansainväliset toimijat kuten Euroopan Unioni ja Yhdysvallat. Molemmat rahoittavat aktiivisesti Bosnia ja Herzegovinassa erilaisia kehityshankkeita, jotka myös liittyvät suoranaisesti maan kansalaisyhteiskunnan kehitykseen. Molempien rahoittajatahojen strategioissa on kuitenkin havaittu vaikutustekijöitä, jotka lisäävät entistä enemmän epätasapainoa kansalaisyhteiskunnan sisäisten ja ulkoisten tekijöiden välillä. Heikko markkinointi, läpinäkyvyyden puute sekä selkeä puolueellisuus tiettyjä kansainvälistä rahoitusta vastaanottavia organisaatioita kohtaan on tunnistettu tässä tutkimuksessa tärkeiksi ulkoisiksi tekijöiksi, jotka häiritsevät eniten Bosnia ja Herzegovinan kansalaisyhteiskunnan tasapainoista kehitystä.
  • Järvelä, Johanna (2008)
    Tämä tutkimus tarkastelee Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyön muotoutumista 1950-luvulta nykypäivään. Ylioppilaiden kehitysmaasuhteita on tarkasteltu yhteiskuntateoreettisesta viitekehyksestä käsin, jonka on tarjonnut Terje Tvedtin kehitysapujärjestelmän teoria. Sen kautta on tutkittu miten HYY:n kehitysyhteistyö on vähitellen sosiohistoriallisessa kontekstissa muotoutunut vastaamaan sen nykyistä, kansainvälistä järjestelmää uusintavaa, muotoa. Historiallisessa tarkastelussa kehitysyhteistyön historiasta voidaan löytää kolme erillistä kehitysmaasuhteiden aikakautta: 1) heräämisen aika, joka kesti 1950-luvulta noin vuoteen 1968, 2)solidaarisuuden aika 1960-luvun lopulta 1990-luvun alkuun, ja 3)kansainvälisen kehitysregiimin kausi, joka alkoi 1980-90 lukujen vaihteessa. Nämä aikakaudet eivät ole tarkkarajaisia, vaan murroskaudet kestivät useita vuosia. Niitä kuitenkin erottaa erilainen suhtautuminen kehitysmaihin, niille annettavaan apuun sekä sen modaliteetteihin ja motiiveihin. Ensimmäistä aikakautta luonnehtii maailmankuvan laajeneminen ja humanitäärisen perustein annettu apu. Toista aikakautta leimaa opiskelijamaailman voimakas politisoituminen ja yhteiskunnallisen tiedostamisen kasvu. Kehitysyhteistyö oli solidaarisuustyötä, jossa yhdessä taisteltiin havaittua epäkohtaa vastaan. Viimeisin aikakausi on nykyisen hankeyhteistyön aikakausi, jolla on kansainvälisissä organisaatioissa sovitut tavoitteet ja jonka rahoitus pääosin tulee ulkoasianministeriöltä. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut luoda ensimmäisen kerran yhtenäinen kertomus Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyön historiasta sekä analysoida sen nykyistä tilaa yhteiskuntatieteellisin metodein. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä on ollut alkuperäisiin arkistolähteisiin pohjaava historiallinen tutkimus, jonka tuloksia on tarkasteltu Tvedtin kehitysapujärjestelmä teorian kautta. Sen mukaan kehitysavunantaja valtiot yhdessä kehitysmaiden ja kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kanssa muodostavat yhtenäisen kehitysapujärjestelmän, jonka määrääviä piirteitä ovat rahan kierto järjestelmässä, yhteinen kieli ja käytänteet. Työn tärkeimpinä tuloksina voidaan pitää huomioita siitä, miten erilaisia motiiveja ja yhteistyömuotoja HYY:n kehitysyhteistyössä on historiallisesti ollut ja miten aikakausien sosiohistoriallinen konteksti on yhteistyötä muovannut. Työssä myös osoitetaan kansainvälisen kehitysregiimin olemassa olo sen suomalaisessa muodossa ja käsitellään sitä, miten HYY on järjestelmään mukaan tullut. Tvedtin järjestelmäteoria tarjoaa myös mahdollisuuden irrottautua kehitysyhteistyöhön usein liitetyistä normatiivisista oletuksista ja antaa mahdollisuuden vertailla historiallisia tapahtumia arvottamatta niitä. Historiallisen tutkimuksen keskeisinä lähteinä työssäni ovat olleet Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan arkistot sekä runsas aikalaiskirjallisuus. Teoreettisen osion lähteenä ovat Tvedtin teokset sekä kansalaisyhteiskuntateoriat.
  • Lehto, Maija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu –tutkielma käsittelee ”Eurooppalaiseen vapaaehtoispalvelun” vuosina 2007 – 2013 suorittaneiden nuorten aikuisten kansalaisuuden rakentumisen diskursiivisia prosesseja eurooppalaisessa kansalaisyhteiskunnassa. Tutkielmassa kysytään minkälaisia subjektipositioita ja poliittista toimijuutta vapaaehtoisten puheessa rakentuu, minkälaisia poliittisia identiteettejä subjektipositiot nuorille mahdollistavat, minkälaista minuutta ja moraalisuutta nämä identiteetit ilmentävät, ja miten tämä prosessi kytkeytyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tuottamisen ja uusintamisen mekanismeihin. Teoreettismetodologinen lähtökohta tutkielmassa on sosiaalinen konstruktionismi, ja se hyödyntää poststrukturalistisen kulttuurintutkimuksen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettinen viitekehys paikantuu jälkimodernin yhteiskunnan kansalaisuutta, yhteiskuntaluokkia sekä demokratian rajoja ja mahdollisuuksia koskevien nykysosiologisten keskustelujen kontekstiin. Keskeisessä asemassa on kansalaisuuden käsite, joka ymmärretään yhteiskunnallisena prosessina, joka tuottaa poliittisia subjekteja, jotka esittävät vaateita oikeuksiin poliittiseen kontekstiinsa sidotussa julkisessa tilassa. Yksilötasolla kansalaisuus tulee näkyväksi performatiivisina poliittisina identiteetteinä, joissa subjektille toistuvien kansalaisuutta koskevien dispositioiden synteesissä muodostuu itseymmärrys, joka määrittää sille mahdollistuvia toimijaulottuvuuksia. Nuorten diskursiivisesti rakentuvaa kansalaisuutta tarkastellaan suhteessa Eurooppalaisessa vapaaehtoispalvelussa artikuloituun ”eurooppalaiseen kansalaisuuden” dispositioon. Aineisto koostuu neljäntoista nuoren aikuisen puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, ja tutkimustulosten analyysissa on käytetty kriittisen diskurssianalyysin ja uuden retoriikan metodologiaa. Metodiset työkalut nuorten kansalaisuutta koskevien diskurssien hahmottamiseen on poliittista toimijuutta määrittävien subjektipositioiden erittely. Subjektipositiot ymmärretään tutkielman kontekstissa sekä toimijuutta jäsentävinä osallistujarooleina että toimijoiden ominaisuuksia koskevina luokituksina. Aineistossa hahmottuu nuorten puheessaan tuottama ”kosmopoliittinen ja individualistinen” kansalaisuusdiskurssi, jota luonnehti vähäinen yhteisöllinen sitoutuminen, halu fyysisen ja kulttuurisen paikallisuuden ylittämiseen sekä yksilökeskeisten kansalaistaitojen korostaminen kollektiivisten oikeuksien edistämisen sijaan. Kuvatunlaisen diskurssin mahdollisti vapaaehtoispalvelun kansalaisyhteiskunnan kontekstiin liitetty kulttuurisesti määräävä ja vaihtoehdoton paikallisuus ja sitoutuneisuus, joka sai merkityksensä toiseuden kautta, ja joka vastakohtaisuudessaan toimi sekä nuorten poliittisen identifikaation rajana että resurssina. Nuorten poliittinen toimijuus vapaaehtoispalvelun aikana näyttäytyi heikkona pääasiallisesti siksi, ettei vapaaehtoispalvelun kansalaisyhteiskunta ollut heidän oikeuksiensa edistämisen tai toteutumisen kannalta olennainen. Nuorten poliittinen identiteetti näyttäytyi heikosta toimijuudesta huolimatta korostuneen moraalisena, koska se uusinsi vapaaehtoispalvelua kontekstualisoivan eurooppalaisen kansalaisuuden kulttuurista ja eettis–poliittista ideaalia. Etäännyttäminen, puhujakategorioilla oikeuttaminen ja yleiseen konsensukseen vetoaminen olivat pääasiallisia argumentaation keinoja, joilla nuoret oikeuttivat poliittisen identiteettinsä moraalisuuden. Nämä keinot olivat yhteenkietoutuneita, mutta niiden ytimessä oli eronteko soveliaan ja epäsoveliaan välillä. Aineistossa eri tavoin rakentuvat poliittiset toimijaulottuvuudet ja identiteetit avaavat näkökulman siihen, millä tavalla nuorten kansalaisuus rakentuu modernin ja jälkimodernin yhteiskunnan murroskohdassa, ja minkälaisia moraalisia jännitteitä tähän prosessiin liittyy. Tutkielman valossa näyttää, että nuorten tuottama ”kosmopoliittinen ja individualistinen” kansalaisuus on osa laajempaa uusliberalistisen poliittisen ideologian lävistämää kansalaisuusdiskurssia, jossa kansalaisuus on muuttunut ehdottomasta oikeudesta etuoikeudeksi, mikä on asettanut poliittiset ja sosiaaliset oikeudet ja ihmisarvon riippuvaisiksi yksilön yhteiskunnallisesta ja sosioekonomisesta asemasta.
  • Turtiainen, Suvi (2010)
    The goal of this study is to examine the special features of Russian blogging and to continue the academic discussion on Russian online action. Earlier research on Russian online communities has focused on studying the online action inside civil society organisations and established movements. With this study I wish to expand the discussion to cover the online action of spontaneous online communities acting outside the established civil society. The methodology applied to this research is case study research. Since the research data consist of one LiveJournal community blog, the approach of the study is a single-case design. The purpose of a single-case study is to make generalizations based on the results of analysis conducted on one case only. In this research the aim is to identify the features of online action that are typical for ad hoc movements in Russia. The focus is on one LiveJournal blog, which was formed after the closure of the European University at St. Petersburg in 2008. Students of the university created the LiveJournal community blog in order to get publicity for the incident. The data consist of the posts in the blog and are approached from three different perspectives. The first entity of analysis concentrates on studying the LiveJournal blog as a social medium and analyses the media features of the case study blog. The second approach studies the communal features of the blog. Herein, the analysis is combined with the theories on social organisation around media. The third entity concentrates on examining the features characteristics for blogging in Russia. The analysis is reflected to the theories of Russian civic action. The method used to analyse the research data is directed qualitative document analysis, together with features of quantitative content analysis. The study confirmed some findings of previous researches, but also revealed new features of Russian online action. The LiveJournal community was more open and better connected with other actors in the internet than actors in established organisations in general. The bloggers were young, educated and urban, which illustrate the elitist nature of the Russian internet. The analysis also revealed how some of the Soviet forms of civic action are common for online action still in contemporary Russia. This finding affirms the idea that some Russians still rely on the informal networks in their social action, a feature common for Soviet society.
  • Koskimies, Laura (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa selvitetään venäläisten feministien toimintaa, tavoitteita, ongelmia ja ristiriitoja 1990-luvun alkupuoliskolla. Primäärimateriaalina toimivat aikakauden tärkeimpien venäläisten feministien haastattelut, tekstit, puheet, esitelmät ja muut esilletulot, jossa he selvittävät tavoitteitaan, kertovat toiminnastaan ja erittelevät ongelmiaan. Lisäksi käytössä on merkittävimpien tapahtumien materiaaleja, järjestöjen lehtiä ja seminaarikertomuksia. Tutkimus keskittyy erityisesti Itsenäinen naisten forum -nimiseen löyhään verkostoon, jota feministit fasilitoivat. He pyrkivät sen avulla yhdistämään maan hajanaista naisliikettä. Tutkimuksen kontekstina on laajempi poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne Venäjällä, sen kehittymätön kansalaisyhteiskunta ja poliittinen sekavuus. Feministien tavoitteet, joita tutkimus käsittelee, liittyivät pitkälti naisliikkeen kehittämiseen, vahvistamiseen ja koordinoimiseen. Tämä tehtävä lankesi feministisille toimijoille, koska heillä oli muihin naisaktiiveihin nähden paremmat edellytykset tähän taloudellisesti, intellektuaalisesti, organisatorisesti ja institutionaalisesti. 1990-luvun ensimmäisiä vuosia kuvastaakin eräänlainen laajeneminen tässä suhteessa: feministit organisoivat tapahtumia, jotka saivat kasvavaa suosiota ja näkyvyyttä. Esiin nousi kuitenkin myös jatkuvasti kysymyksiä liikkeen poliittisen vaikuttavuuden kasvattamisesta, aseman virallistamisesta ja toiminnan struktuurien riittävyydestä. Ongelma oli naisliikkeen hajanaisuus, ideologinen monimuotoisuus sekä kokemattomuus poliittisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Nämä ongelmat kulminoituivat vuoden 1993 duuman vaaleihin, joihin osallistumisen epäonnistuminen osoitti entistä selkeämmin tarpeen muuttaa toimintaa. Toinen jakso tutkimuksessa käsittelee institutionalisoitumisen kauden alkamista 1990-luvun puoliväliä kohden. Aikakautta kuvaa ammattimaistuminen, feminististen toimijoiden eriytyminen ja laajat informaatio- ja koordinointihankkeet, joiden tekijät olivat yhtä ja samaa pientä moskovalaista ryhmittymää. Löyhä verkosto tai yhteisö ei ollut enää riittävä. Feministit perustivat Itsenäiselle naisten forumille tiukan strukturoidun koordinaatio- ja informaatiokeskuksen, joka otti liikkeen johtoaseman itselleen ja alkoi kehittää toimintaa. Tässä ammattiaktivistien piirissä liikkui paljon länsimaisten säätiöiden projektirahoitusta, minkä vuoksi heillä oli resurssit alkaa kontrolloida liikkeen toimia entistä enemmän. Tässä vaiheessa feministinen ryhmittymä oli jakautunut niihin, jotka olivat mukana tässä johtavassa ryhmässä ja niihin, jotka pyrkivät toisenlaiseen toimintaan. Feministien voimistuneet institutionalisoitumispyrkimykset aiheuttivat liikkeessä ongelmia. Merkittävimpiä teemoja, joita tutkimuksessa nousi esiin, oli feministien identiteetin jakautuneisuus; he olivat useasti samaan aikaan itsenäisiä aktivisteja, valtiolle työskenteleviä asiantuntijoita sekä akateemisia tutkijoita. Merkittävimmän yksittäisen feministisen järjestön, Moskovan sukupuolentutkimuksen keskuksen, asema kertoo tästä hyvin: se oli valtion tiedeakatemian alainen tutkimusyksikkö, mutta se identifioi itsensä voimakkaasti nimenomaan kolmannen sektorin järjestöksi, joka näki tehtäväkseen toimia naisliikkeen parissa. Samaan aikaan sen työntekijät tekivät tutkimusta niin valtiolle kuin muillekin tilaajille. Tämä aiheutti ongelmia niin akateemisessa maailmassa kuin muussa naisliikkeessäkin, jossa feministit koettiin elitistisiksi ja kaukaisiksi. Myös feministit itse kokivat tämän position yhä haastavammaksi 1990-luvun puoliväliä kohden, ja tutkimuksessa todetaankin eriytymisen alkaneen voimistua tämän seurauksena. Feministisistä toimijoista osa keskittyi voimakkaammin vain akateemiseen toimintaan ja osa taas naisliikkeen koordinointiin. Tutkimuksessa nousivat esiin myös feministien keskeiset ristiriidat ja se, että kyseessä ei ryhmän pienestä koosta ja samasta ideologisesta lähtökohdasta huolimatta ollut homogeeninen ryhmittymä. Monet sisäiset ristiriidat liittyivät siihen, miten feminismiä tulisi toteuttaa naisliikkeessä, millainen tulisi akateemisen toiminnan ja poliittisen aktivismin suhteen olla, oliko feministien liikkeen johtoasema hyväksyttävää vai ei, ja mitkä sen taustalla oleviksi motiiveiksi nähtiin. Feministien liike ei siis ollut yhtenäinen ja ristiriidat korostuivat ajan myötä. Feministien pyrkimykset koota naisliike yhdeksi vaikuttavaksi voimaksi epäonnistuivat 1990-luvun alkupuoliskolla. He eivät onnistuneet muodostamaan tavoitteidensa mukaista vahvaa naisliikettä, vaan pikemminkin feministien oma ammattimainen, erillinen ryhmittymä päätyi tekemään johtoasemastaan käsin parhaaksi katsomiaan asioita länsimaisten säätiöiden tuella. Sukupuolentutkimuksen kehitys kulkee koko tutkimuksen läpi yhtenä sivujuonena: sen kehittäminen oli osa feministien toimintasuunnitelmaa. Tässä he onnistuivatkin paremmin: sukupuolentutkimus sai akateemisen legitimiteetin, ja ensimmäistä kertaa maan historiassa venäläiset naiset tekivät tutkimusta venäläisten naisten tilanteesta.
  • Tiilikainen, Katja (2001)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kolumbialaisen kansalaisyhteiskunnan rakennetta, tehtäviä ja suhteita muihin toimijoihin, lähinnä valtioon ja sisseihin. Tutkimuksen ensisijaisena päämääränä on selvittää kansalaisyhteiskunnan toimijoiden omia näkemyksiä kansalaisyhteiskunnasta ja sen tämän hetkisestä tilasta. Kattavan perusselvityksen pohjalta pyritään saamaan esiin kolumbialaisen kansalaisyhteiskunnan erikoispiirteitä. Tutkimuksen teoreettisena tavoitteena on tuoda mukaan latinalaisamerikkalaista näkökulmaa kansalaisyhteiskuntakeskusteluun. Määräävimmän kontekstin toimijoiden näkemyksille muodostaa maan aseellinen konflikti, joka on pakottanut kansalaisyhteiskunnan toimijat pohtimaan tavoitteitaan ja suhdettaan sisseihin. Muita kansalaisyhteiskunnan viimeaikaiseen kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä ovat neoliberalismi, vuoden 1991 perustuslakiuudistus sekä valtion ja puolueiden legitimiteettikriisi. Tutkimuksen viitekehys muodostuu pääasiassa englantilaisen John Keanen ja kolumbialaisen Ana María Bejaranon ajatuksista valtion ja kansalaisyhteiskunnan suhteesta. He ovat sitä mieltä, ettei valtion ja kansalaisyhteiskunnan suhdetta voida pitää nollasummapelinä, jossa toisen vahvistuminen merkitsee toisen heikkenemistä. Molemmat korostavat, että osapuolten välinen yhteistyö on molempien etu: osapuolet tarvitsevat toisiaan itsensä vahvistamiseksi. Viitekehystä ei kuitenkaan määritellä liian tiukasti, jotta tutkimuskohteesta saataisiin mahdollisimman monipuolinen käsitys. Analyysin perusteella kolumbialaisella kansalaisyhteiskunnalla voidaan todeta olevan tiettyjä erityispiirteitä. Ensinnäkin toimijoiden erilaisuus koetaan suureksi rajoitteeksi. Toiseksi toimijoiden yhteinen päämäärä on rauhan saavuttaminen, johon pyritään valtion ja yhteiskunnan muuttamisen kautta. Kolmanneksi kansalaisyhteiskunnan toimijat kokevat valtion kanssa tehtävän yhteistyön välttämättömäksi, mutta valtion puolestaan katsotaan kokevan kansalaisyhteiskunnan uhkaksi itselleen. Neljänneksi aseellisessa konfliktissa kansalaisyhteiskunta on tähän saakka sivuutettu maan suurimman sissiryhmän FARC:in ja hallituksen välisissä rauhanneuvotteluissa. FARC väittää edustavansa kansalaisyhteiskuntaa, jonka toimijat kuitenkin irtisanoutuvat selvästi sisseistä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kymmenen kolumbilaisen kansalaisyhteiskunnan toimijan haastattelusta, jotka analysoitiin teemoittelemalla. Tärkeimpiä teoreettisiä lähteitä ovat John Keanen teos Democracy and Civil Society ja Ana María Bejaranon artikkelit Democracia y sociedad. Una introducción teórica ja Para repensar las relaciones Estado, sociedad civil y régimen político. Una mirada conceptual.
  • Lassi, Tina (2003)
    Työ käsittelee Suomessa aiemmin suhteellisen vähän tutkittua kansalaispuhetta radiossa, jota enimmäkseen kuulee ns. puhelinkontaktiohjelmissa. Radiota on pidetty arkisena välineenä ja siten huomaamattomana, merkityksettömänäkin, jolloin varsinkin marginaalissa toimivat puhelinkontaktiohjelmat ovat jääneet vähälle huomiolle. Aineisto – yli 60 tuntia puhelinkeskusteluja, gallup-osuuksia ja ääneen luettuja kirjeitä – tallennettiin keväällä 1996 Yleisradion neljältä valtakunnalliselta kanavalta. Sittemmin ohjelmamuoto on yleistynyt ja myös keventynyt entistä viihteellisempään suuntaan niin YLE:n televisiossa ja radiossa kuin muissa paikallis- ja kaupallisissa radioissa. Tässä tutkimuksessa keskityttiin kuitenkin asiapitoisempiin kontakteihin, jotka Andrew Crisell on luokitellut ilmaisullisiksi, eli yhteydenottajilla on mielipiteen ilmaisun ja vaikuttamisen tarpeita. Työn alussa kuvaillaan pääasiassa viimeisen parin vuosikymmenen suomalaista kansalaisyhteiskuntaa ja sen erilaisia kansalaisia ja heidän journalismisuhteitaan päälähteenä Heikki Heikkilän väitöskirja. Teoriaosassa hahmotetaan myös kontaktiohjelmamuodon roolia julkisen palvelun periaatteiden ja käytännön puitteissa. Empiirisessä osassa kuvaillaan erilaisten ryhmien tapaa puhua ja argumentoida sekä suosituimpia aihepiirejä. Työn rakenne seuraa neljää jaottelua: Kuvailevassa analyysissä eroja on haettu ja raportoitu ensiksi nuorten ja aikuis-ten, toiseksi kaupunkilaisten ja maalaisten, kolmanneksi suomen- ja ruotsinkielisten sekä neljänneksi eri sukupuolia edustavien kontaktinottajien puheesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin määrällistä sisällönerittelyä ja luokitusrungossa oli 30 muuttujaa. Lähinnä ristiintaulukointeihin perustuva analyysi toteutettiin SPSS-ohjelmalla, jonka tuloksia täyden-nettiin kuunteluhavainnoilla. Kirjallisuudesta löytyi lisävahvistusta tuloksille siitä, että aineiston nuoret ja aikuiset puhuivat eri lailla ja myös hieman eri asenteella tutkituissa ohjelmissa. Aikuisten asenne oli asiallisempi ja vakavampi, mielipiteet taustoitettiin perusteellisemmin. Nuorten jutustelu oli neutraalimpaa ja ironisempaa, näkökulma oli myös aikuisia yksilöllisempi. Nuoret kuitenkin ilmaisivat ja keskustelivat aikuisia joustavammin ja myönteisemmin. Ohjelmien toimitustapojen vaikutusta sisäl-töön ei auta sivuuttaa. Maalaisuus ja kaupunkilaisuus eivät erottuneet olettamusten mukaisesti, mikä johtui osittain siitä, ettei asuinympäristö käynytkään ilmi odotetulla tavalla. Eri kieliryhmien ja sukupuolten väliltä sitä vastoin löytyi eroja, jotka noudattelevat kutakuinkin aiemmissa eri alojen tutkimuksissa löytyneitä piirteitä. Kokonaisuutena keskustelu oli kielteissävytteistä ja arvostelevaa, tulos vastaa esimerkiksi laajojen samoihin aikoihin toteutettujen EVA:n asennetutkimusten sekä monien suppeampien tutkielmien tuloksia. Varsinaiseksi vaihtoehtojul-kisuudeksi ei tutkittuja ohjelmia voi luonnehtia, mutta moni aihe nousi kyllä kansalaispuheenvuoroissa esille ennen kuin niistä muualla laajasti julkisesti keskusteltiin. Ohjelmissa on asiallisessa muodossaan aineksia kolmanneksi ääneksi joukkoviestinnän ammattilaisten ja virallisten päättäjien tai asiantuntijoiden oheen.
  • Vihonen, Ilona (2012)
    Venäjän kansalaisyhteiskunnan vahvin linkki globaaliin kansalaisyhteiskuntaan on ulkomainen rahoitus, jolla on tuettu venäläisten kansalaisjärjestöjen toimintaa 1990-luvulta alkaen. Rahoitus on vaikuttanut merkittävästi siihen, minkälaiseksi Venäjän kansalaisyhteiskunta on muodostunut. Vladimir Putinin tultua presidentiksi näitä rahavirtoja ryhdyttiin hillitsemään osana politiikkaa, jota on pidetty Putinin pyrkimyksenä vahvistaa Venäjän suvereniteettia. Valtio yritti muovata kansalaisyhteiskuntaa haluamaansa suuntaan yhtäältä kiristämällä kansalaisjärjestöjä koskevaa lainsäädäntöä ja toisaalta kannustamalla valtiolle myötämielistä kansalaistoimintaa valtionrahoituksen avulla. Venäjän johtoon kriittisesti suhtautuvia ulkomaalaisrahoitteisia järjestöjä mustamaalattiin federaation huipulta käsin. Tämä tutkimus pureutuu siihen, millä tavalla Putinin kansalaisyhteiskuntapolitiikka vaikutti Pietarissa toimivaan, demokraattisia arvoja vaalivaan ihmisoikeusjärjestöön, joka toimii täysin ulkomaisen rahoituksen varassa. Tutkin järjestön keinoja ajaa omia tavoitteitaan Pietarin viranomaispiireissä, jotka ovat järjestön työn ensisijainen kohde. Lisäksi tarkastelen sitä, millä tavalla ulkomainen rahoitus ohjaa järjestön toimintaa. Tutkimuksen metodina on käytetty teemahaastattelua ja sisällönanalyysia. Ensisijaisena aineistona ovat tutkimuskohteena olevan järjestön työntekijöiden haastattelut. Tutkimukseni perusteella käy ilmi, ettei Venäjän korkeimman johdon ideologia sanele suoraan sitä, miten viranomaiset federaation alemmilla portailla toimivat. Tämä avaa mahdollisuuksia ihmisoikeusjärjestön vaikutustyölle. Lisäksi ulkomaisella rahoituksella ei ole välttämättä merkittävää vaikutusta siihen, minkälaisia asioita sitä vastaanottava järjestö ottaa ajaakseen. Ulkomaisen rahoituksen ongelma on ennen kaikkea siinä, ettei se ole kannustanut venäläisjärjestöjä etsimään itselleen kannattajakuntaa kansalaisten keskuudesta. Nyt, kun ulkomaisen rahoituksen määrä on kääntynyt laskuun, valtiojohtoon kriittisesti suhtautuvan järjestön on vaikea löytää uusia rahoituksen lähteitä, jos se ei halua anoa rahoitusta valtiolta.
  • Pylkkänen, Jaana Helena (2008)
    Tutkielmassa tarkastelen Helsingin virkamiesyhteistyönä tehdyn yhdyskuntatyön historiaa ja kehityskulkuja vuosina 1970–1991. Erityisesti tutkin, millaisia yhtymäkohtia helsinkiläisellä yhdyskuntatyöllä oli kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen. Koostan myös kokonaiskuvan tehdystä monihallinnollisesta asuinaluetyöstä, koska sellaista ei tutkimuksen kohteena olevalta ajanjaksolta ole. Samalla selvitän, mitkä syyt johtivat tämän yhteistoiminnan loppumiseen. Tutkimuksen viitekehys muodostuu useammasta historiallisesta tarkastelusta. Työssäni esittelen kansalaisyhteiskunnan ja valtion suhteisiin liittyvän ajattelun kehittymistä. Yhteisötyön perinteiden kooste antaa taustaa ruotsalaisen Harald Swednerin asuinaluetyön mallille, joka Suomen yhdyskuntatyöhön omaksuttiin. Tutkimuksen teon aikana sosiaalityön osuus Helsingin yhdyskuntatyön kehittämisessä nousi erityiskysymyksenä esiin, mistä johtuen käsittelen historianäkökulmasta sosiaalityön suhdetta yhteiskunnallisiin muutoksiin. Toteutin tutkimuksen organisaatiotutkija Matti Laitisen kehittämää kertovan muutosselonteon menetelmää soveltaen. Menetelmän avulla tuotin muutoskertomuksen, jossa hahmottuu Helsingin yhdyskuntatyön kehityskaari ja kehittämisessä mukana olleiden ajatuksia ja kokemuksia prosessista. Kertomuksen tuottamista ja tutkimuskysymyksiin vastaamista varten haastattelin Helsingin yhdyskuntatyön kehittämisessä keskeisesti mukana olleita kaupungin viranhaltijoita. Muu tutkimusmateriaali koostuu virkamiestyöryhmien toimintaa ja yhdyskuntatyötä käsittelevästä kirjallisesta materiaalista tutkittavalta ajanjaksolta. Muutoskertomus valottaa monihallinnollisen ja –ammatillisen työn organisatorisia edellytyksiä. Kaupungin eri virastojen siirtyminen tulosjohtamiseen ja niiden hallinnon ja toimintojen liian hallintokeskeisesti toteutettu alueellistaminen nousevat siinä tärkeimmiksi syiksi virkamiesyhteistyönä tehdyn asukas- ja aluetyön loppumiselle. Helsingin yhdyskuntatyön suhde kansalaisyhteiskuntaan jää tutkimuksessa avoimeksi kysymykseksi. Kansalaisyhteiskunnan rakentajana tehtyä yhdyskuntatyötä voi pitää, jos hahmottaa kansalaisyhteiskunnan verkostona, jossa viranhaltijat, luottamushenkilöt, kuntalaiset ja järjestöt kehittävät elinympäristöä tasavertaisessa suhteessa kommunikoiden. Tällaiseen yhteistoimintaan yhdyskuntatyö asuinalueiden eri osapuolia tutkimuksen mukaan pyrki saattamaan. Tutkimuksen keskeistä kirjallisuutta ovat Yhdyskuntatyö yhteistoiminnan, suunnittelun ja vaikuttamisen välineenä -raportti (1977), Sosiaali- ja terveysministeriön mietintö Yhdyskuntatyö – suunnitelmallinen muutosprosessi (1985), Rakenteellinen sosiaalityö (1990), Käsitteet liikkeessä (2003), Sosiaalityö ja vaikuttaminen (2003), Sosiaalisen vaihtuvat vastuut (2003), Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat (2004), Sosiaalityön käytäntötutkimus (2005), Yhteisöllisyyden paluu (2005), Menneisyys on toista maata (2007) ja Yhteisöt ja sosiaalityö (2008).
  • Taipale, Jaakko (2008)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan yhteistoimintaa Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (KANE) kontekstissa. Neuvottelukunta tuo yhteen julkisen vallan, kansalaisyhteiskunnan ja elinkeinoelämän edustajia. Neuvottelukunnan tavoitteena on edistää kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä, parantaa julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan keskinäistä vuorovaikutusta, edistää poliittista ja yhteiskunnallista osallistumista sekä vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa. Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen nähdään keskeisenä toimenpiteenä tasapainoisen yhteiskunnallisen kehityksen jatkumiselle. KANE on tähän tehtävään luotu poliittinen yhteisö, jolla on yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää vallankäyttöä, joka on tämän tutkimuksen kohteena. Tutkimus avaa uuden näkökulman neuvottelukunnan toiminnan tarkasteluun. KANEsta ei ole tehty aiempaa tutkimusta. Neuvottelukunnasta ei myöskään ole tehty tulkintaa tutkimuksen käyttämästä hallinnan valtateoreettisesta näkökulmasta käsin. Käytettävä teoria ja valta-analytiikka pohjautuvat Michel Foucault'n ajatteluun vallasta. Vallan käsitteleminen hallintana tarkoittaa vallan tarkastelemista toimintaan kohdistuvana toimintana. KANE tulkitaan tutkimuksessa yhteiskuntapoliittisen ohjauksen välineeksi. Siten foucault'lainen valta-ajattelu soveltuu KANEn kaltaisten yhteistoiminnallisten hallintokäytäntöjen tutkimiseen. Tutkimuksen erityisen mielenkiinnon kohteena on kansalaisjärjestöjen valta-asema neuvottelukunnan toiminnassa ja yhteistoiminnan vaikutukset julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan välisille suhteille. Tutkimuksessa KANEa analysoidaan 1) vallankäyttönä 2) vallankäyttäjänä ja 3) KANEn sisällä käytävän valtakamppailun näkökulmista. Näitä kolmea näkökulmaa tarkastellaan valtateoreettisella ja empiirisellä tasolla. Aineiston analyysissa osoitetaan teoreettisen problematiikan esiintulopintoja. Tutkimuksessa osoitetaan hallinnan järjestelmän toiminta tutkittavassa kontekstissa edellä eriteltyjen näkökulmien mukaisesti. Hallinnan näkökulmasta neuvottelukunnan päämääränä on kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ja kansalaisyhteiskunnan toiminnan ohjaaminen, ja siten hallittavaksi tekeminen. KANEn ja sen sisältämien asiantuntijakäytäntöjen tehtävänä on välittää hallinnan päämäärien mukaiset tulkinnat ja käytännöt yksittäisten kansalaisyhteiskuntatoimijoiden tasolle. KANE käyttää valtaa tuottamalla auktoritatiivista tietoa ja tulkintoja tarkastelemistaan asiakysymyksistä. KANEn toiminnassa on poliittinen ulottuvuus jaostojen ja työryhmien työssä, kun neuvottelukunnan osapuolten intressejä yritetään sovittaa yhteen KANEn yhteisten kannanottojen mahdollistamiseksi. Järjestöosapuolen mahdollisuudet edistää kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä arvioidaan hyviksi, joskin osallistuminen KANEn toimintaan liittää järjestöt tiukemmin osaksi hallinnollista järjestelmää. Tutkimuksen aineisto on kerätty osallistumalla KANEn toimintaan. Havainnointia on tehty KANEn ja sen asettamien työryhmien ja jaostojen kokouksissa. Verojaoston ja Yleishyödylliset palvelut -työryhmän kokoukset avasivat KANEn tarkastelemaa tematiikkaa ja asiakysymyksiä. Osallistuminen neuvottelukunnan toimintaan on mahdollistanut kattavan kuvan muodostamisen neuvottelukunnan toiminnasta ja neuvottelukunnan käsittelemien teemojen merkityksestä neuvottelukunnan työlle. Tutkimusta varten on kerätty kaikki neuvottelukunnan tuottama ja neuvottelukunnan perustamiseen liittyvä materiaali. Aineistosta kannattaa erikseen mainita Valtioneuvoston periaatepäätös kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten edistämiseksi. KANEn tuottamista dokumenteista tärkeimpiä on Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan toimintasuunnitelman luonnos. KANE on myös tuottanut useita kokouspöytäkirjoja, muistioita ja selvityksiä, joita hyödynnetään neuvottelukunnan toiminnan tarkastelussa.
  • Maijala, Eeva (2007)
    Järjestöt on nähty kansainvälisen politiikan teoriassa ensinnäkin syntymässä olevan globaalin kansalaisyhteiskunnan etujoukkona ja toiseksi yksityiseen kuuluvina yhteiskunnallisina toimijoina tai valtioiden etuja ajavina organisaatioina tai potentiaalisina vallankumouksellisina, joiden tavoitteena on nakertaa kansallista yhtenäisyyttä ja valtiojärjestelmää. Suomalaiset kehityskansalaisjärjestöt ovat toimineet perinteisesti läheisessä yhteistyössä valtion kanssa ja vastaanottaneet suuren osan rahoituksestaan valtiolta. Suomi tarjoaakin mielenkiintoisen tapauksen, jossa valtio ja järjestöt toimivat lähellä toisiaan. Kansalaisjärjestöt itse usein korostavat omaa asemaansa itsenäisenä kansalaisyhteiskunnan toimijoina suhteessa valtioon. Läheinen toimijuus suhteessa valtioon nostaa kuitenkin välttämättä kysymyksen järjestöjen asemasta kansalaisyhteiskunnan toimijoina suhteessa julkishallinnollisiin instituutioihin. Tutkielmassa kansalaisjärjestöksi ymmärretään kansalaisyhteiskunnassa eli sosiaalisen järjestelmän julkisella puolella toimivat rekisteröityneet toimijat, jotka pyrkivät vaikuttamaan muihin toimijoihin. Valtio puolestaan muodostaa oman julkishallinnollisista instituutioista koostuvan julkisen järjestelmänsä. Jos kansalaisjärjestöt lakkaavat pyrkimästä vaikuttamaan muihin toimijoihin (ts. julkishallinnollisiin instituutioihin) ja jos ne saavat mittavaa rahoitusta valtiolta, ne eivät täytä kansalaisjärjestön ominaisuuksia. Tästä näkökulmasta katsottuna monet suomalaiset kansalaisjärjestöt eivät täytä kansalaisjärjestön tunnusmerkkejä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten suomalaiset kehityskansalaisjärjestöt itse näkevät asemansa suhteessa valtioon Suomessa. Onko kumppanuus kehityskansalaisjärjestöjen ja julkishallinnollisten instituutioiden välillä kumppanuutta sanan varsinaisessa merkityksessä: kahden tasavertaisen toimijan yhteistyötä kohti yhteisiä päämääriä ? Vai onko valtio kehityskansalaisjärjestöille joulupukki, joka jakaa lahjoja vain kilteille, valtion politiikkaa noudattaville, järjestöille? Aineistona tutkielmassa käytetään fokusryhmäkeskusteluaineistoa, joka on kerätty vuoden 2004 loppupuolella. Yhteensä 33 suomalaista kansalaisjärjestöä osallistui kahdeksaan ryhmäkeskusteluun. Aineisto litteroitiin ja syötettiin Atlas-ohjelmistoon aineiston käsittelyä varten. Ryhmäkeskustelujen perusteella voi sanoa, että suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat alkaneet jakaantua suhteessaan valtioon karkeasti jaoteltuna kahtia. Ensinnäkin ulkoasianministeriön kumppanuussopimusten ja muiden erityissopimusten kautta ammattimaisesti kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen suhde valtioon on tullut entistäkin läheisemmäksi. Näille järjestöille on ollut myös tarjolla rahoitusta yhä enenevässä määrin valtion taholta. Pienemmät ja kehitysyhteistyötä vapaaehtoispohjalta tekevät järjestöt puolestaan kohtaavat toiminnassaan epävarmuutta liittyen jatkuvuuteen ja rahoituksen saantiin. Nämä järjestöt myös pitävät suhdettaan valtioon etäisenä.
  • Lukinmaa, Pauliina (2015)
    In the past three years (2012-2015), several repressive law amendments have been introduced in Russia, focusing on controlling the civil activism. "Foreign Agent Law" (2012) on Russian NGOs (Non-Governmental Organizations), the adoption of a federal “Homopropaganda” law (2013) and, most recently, a law on “Undesired NGOs” (2015), have contributed the most to the hostile attitudes towards civil society, namely LGBTQI (lesbian, gay, trans-gender, queer and intersex) movement. These law amendments together with a growing and professionalizing LGBTQI movement have gained attention both in Russia and beyond its borders. This thesis investigates the LGBTQI movement’s differing methods of trying to raise awareness among fellow-citizens. People who are active in the movement negotiate the ways of taking part in the LGBTQI movement in St Petersburg within the movement and under the restrictive policies towards LGBTQI activism. Not only do these negotiations concern domestic questions but they also have a global character, as participants modify different ways of participating in activism to fit the local circumstances. In addition, Soviet history has a key role in both explaining today’s civil activism and LGBTQI movement in Russia but moreover in understanding the repressive policies. The data were collected during the years 2013-2015. I have employed ethnographic research methods by interviewing, observing and being a participant-observer within the local LGBTQI movement. In addition, my data consists of my field diary and the LGBTQI activists’ blog writings. LGBTQI people are marginalized in public rhetoric which has turned public actions highly political and similarly suppressed some of the social aspects of it aside. At the same time, LGBTQI activists argue these to be the most important motivations for their actions. Combining private life with public activism has become one the biggest challenge for the participants and a debate within the local LGBTQI movement. Taking part in the movement has turned not only a fight for democracy but also a fight for more modern Russia. Participation in the movement include large value-based questions of loyalty, devotion and individual needs. *** Viimeisten kolmen vuoden aikana (2012-2015) Venäjällä on asetettu voimaan useita kansalaisyhteiskuntaa rajoittavia lakeja. Erityisesti ”Foreign Agent” -laki, ”Homopropaganda” -laki sekä viimeisimpänä laki ”ei-toivotuista” järjestöistä ovat lisänneet negatiivisia asenteita ja toimia sekä järjestöjä että yksilöitä kohtaan. Lait ovat samalla nostaneet HLBTQI-henkilöiden (homoseksuaalien, lesbojen, trans-suokupuolisten ja inter-sukupuolisten) oikeuksia ajavat järjestöt erityisen tarkkailun kohteeksi. Tutkielmani tarkastelee pietarilaisen HLBTQI-liikkeen jäsenten neuvotteluja toimintatavoistaan muuttuvassa ja haastavassa toimintaympäristössä heidän pyrkiessään lisäämään kansalaisten tietoisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sekä heidän oikeuksistaan. Tutkin lisäksi liikkeen sisäisiä määrittelyjä sopivista toimintakeinoista samalla kun poliittinen keskustelu ja päätöksenteko siirtävät toimintamuotoja laittoman toiminnan piiriin. Tässä ilmapiirissä yksityiselämän ja julkisen aktivismin yhdistämisestä on tullut monelle HLBTQI-liikkeeseen osallistuvalle yhdeksi suurimmista haasteista. Liikkeeseen osallistuvat pyrkivät lisäksi uudelleenmuotoilemaan toimintatapoja, jotta ne soveltuisivat paremmin paikalliseen ja muuttuvaan toimintaympäristöön. Tässä yhteydessä neuvostohistorialla on olennainen rooli sekä tämän päivän kansalaisaktivismin että HLBTQI-henkilöiden oikeuksia rajoittavan päätöksenteon selittämisessä. Keräsin tutkielmani aineiston vuosina 2013-2015 hyödyntäen etnografisia tutkimusmenetelmiä kuten haastattelua, havainnointia sekä olemalla itse osallistuva havainnoija paikallisessa HLBTQI-liikkeessä. Lisäksi aineistoani ovat HLBTQI-aktivistien blogit sekä oma kenttäpäiväkirjani, jota kirjoitin Venäjällä ollessani. Lisäksi valokuvasin erilaisia kulttuuritapahtumia, suosittuja tapaamispaikkoja ja mielenilmauksia. Uusien toimintakeinojen luominen, julkisen aktivismin politisoituminen sekä jännittynyt ilmapiiri vaativat henkilökohtaista sitoutumista liikkeeseen. Liikkeeseen osallistuminen on taistelua demokratian mutta myös modernimman Venäjän puolesta. Samanaikaisesti emigroituminen on todellinen vaihtoehto joillekin toimintaan osallistuville. Liikkeessä toimiminen sisältääkin laajoja arvopohjaisia kysymyksiä, jotka koskevat lojaaliutta, omistautuneisuutta sekä yksilöllisiä tarpeita.
  • Kukkamaa, Tiina (2007)
    Tutkimus tarkastelee paikallisten kansalaisjärjestöjen roolia nykypäivän Tansanian demokratisoitumisessa. Tansania on vahvasti riippuvainen ulkomaisesta kehitysyhteistyöstä ja tässä tutkimuksessa onkin keskeistä linkittää demokratisoitumisprosessi avunantajien tavoitteisiin, joita kuvataan niin sanotun donor narratiivin käsitteen avulla. Tämä narratiivi kuvaa kansalaisyhteiskunnan merkitystä kehitysmaiden demokratisoitumisessa. Tämä keskustelu linkittyy keskeisesti 2000-luvun kehitystrendeihin ja avunantajien vaikutukseen Tansanian kansalaisyhteiskunnan muotoutumisessa. Tutkimuksen tarkoitus on tarkastella kriittisesti kehitystrendien ja avunantajien toimien vaikutusta valtion ja kansalaisjärjestöjen suhteisiin sekä kansalaisjärjestöjen toimintaan Tansaniassa. Keskeisenä osana tutkimusta on länsimaisen kansalaisyhteiskunta-käsitteen tarkastelu Afrikan kontekstissa. Tutkimuksen aineisto on kerätty etnografisin menetelmin osallistuvaa havainnointia käyttäen. Tätä pääaineistoa täydentää haastatteluaineisto sekä erilaiset avunantajien ja kansalaisjärjestöjen tuottamat materiaalit sekä sanomalehtiaineisto. Aineiston tarkastelu jakautuu kolmeen päälukuun. Ensimmäinen tarkastelee Tansanian kansalaisyhteiskunnan muotoutumista historiallisesta perspektiivistä. Toinen kuvailee valtion ja kansalaisjärjestöjen suhteita keskittyen Tansanian kansalaisjärjestölaki-prosessiin sekä Haki Elimu -järjestön ongelmiin valtion kanssa. Lisäksi tarkastellaan kansalaisjärjestöjen roolin muuttumista 2000-luvun kehitystrendien ja köyhyydenvähentämisstrategioiden kontekstissa. Viimeinen aineistoluku tarkastelee lähemmin tansanialaisia kansalaisjärjestö-verkostoja sekä niiden toimintaa. 2000-luvun kehitystrendeihin kuuluvat köyhyydenvähentämistrategiat ja budjettiapu muokkaavat paikallista kansalaisyhteiskuntaa tarpeisiinsa ja avunantajien vaikutus paikallisen kansalaisjärjestökentän toiminnassa on huomattava. Kansalaisjärjestöjen rooli on muuttumassa sosiaalipalveluiden tuottamisesta poliittiseen vaikuttamiseen, mutta samalla niiden toiminta ei ole merkittävästi vaikuttanut paikallisiin valtasuhteisiin tai saanut aikaan poliittisen reformin aloitteita. Pikemminkin vahvat kansalaisjärjestöt pyritään valjastamaan mukaan meneillään oleviin prosesseihin ja avoin kriittinen keskustelu tukahdutetaan. Tutkimus toteaa, että tansanialaista kansalaisyhteiskuntaa tulisi tarkastella omista lähtökohdistaan käsin, eikä nojautua länsimaisen perinteen kansalaisyhteiskunta-käsitykseen, sillä tämä narratiivi ja sen toimeenpano on aiheuttanut huomattavia ongelmia muun muassa kansalaisjärjestöjen riippuvuuden vuoksi. Kansalaisjärjestöihin ei tulisi valmiiksi liittää määreitä kuten demokraattisuus, toiminta lähellä ruohonjuuritasoa ja läpinäkyvyys vaan niitä tulisi pikemminkin tarkastella toiminnan kautta ja etnografiset menetelmät antavat tähän haastattelututkimusta paremmat välineet. Nykyinen keskustelu kansalaisyhteiskunnasta usein idealisoi paikallisia järjestöjä ja niiden toimintaa.
  • Vesala, Hanne (2007)
    Tämä tutkimus tarkastelee paikallisen ja ylipaikallisen yhteisöllisyyden suhdetta transnationaalissa eli poikkikansallisessa kansalaisjärjestössä Service Civil Internationalissa (SCI). Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, tuottaako tämän järjestön toiminta globaalia yhteisöllisyyttä ja miten se rakentuu. Tarkasteluperspektiiviksi on valittu SCI:n suomalainen alajärjestö Kansainvälinen Vapaaehtoistyö ry (KVT). Tutkimus kommentoi globaalista demokratiasta ja globaalista kansalaisyhteiskunnasta käytävää keskustelua, jonka merkittäviä vastapooleja ovat olleet demokraattisen järjestelmän globalisoimista hahmotelleet teoreetikot sekä yhteisöllisyyden paikallisuutta korostaneet kommunitaristit. Jälkimmäiset suhtautuvat skeptisesti globaalin demokratian mahdollisuuksiin synnyttää poliittista lojaliteettia ruohonjuuritasolla. SCI ja KVT ovat rauhanjärjestöjä, joiden keskeisin toimintamuoto on työleirien järjestäminen. Työleireillä eri kulttuurien edustajat tekevät vapaaehtoistyötä yhdessä, ja heidän välisensä kulttuurivaihdon kautta järjestöt pyrkivät edistämään kulttuurien välistä ymmärrystä, suvaitsevaisuutta ja yksilöiden sisäistä kasvua. Aineiston analyysin teoreettisia viitepisteitä ovat sosiologiset ja antropologiset keskustelut yhteisöllisyyden rakentumisesta globaalina ja postmodernina aikana. Tutkimukselle keskeisiä teoreetikkoja ovat Alain Touraine, Iris Marion Young, Ira Bashkow ja Zygmunt Bauman. Tapaustutkimuksen aineisto koostuu tekstimateriaalista, johon lukeutuvat KVT:n jäsenlehti, palautelomakkeet KVT:n työleireiltä, KVT:n historiikki sekä KVT:n ja SCI:n internet-sivut. Aineistoon kuuluu lisäksi osallistuvan havainnoinnin kautta KVT:n isännöimissä tilaisuuksissa hankittu etnografinen materiaali. Tutkimuksen metodi perustuu Robert E. Staken tapaustutkimuksen metodologiaan ja Grounded Theoryn koodausmenetelmään. Paikallisuus ja ylipaikallisuus KVT:n ja SCI:n toiminnassa voidaan jäsentää kolmen tason kautta, jotka ovat järjestö yhteisönä, kulttuuriset yhteisöt ja yksilö. Järjestön toimijoita yhdistää keskinäinen identifikaatio, jossa on globaalin kulttuurin piirteitä. Idea yhteisöstä perustuu uskolle jäsenten yhtenevistä työleirikokemuksista, ja työleirien paikallisen pienyhteisön malli antaa arvot ylipaikallisen verkoston toiminnalle. Ylipaikallisuus rakentuu tällä tasolla paikallisuuden kautta. Kulttuurivaihdon myötä järjestö tuottaa systemaattisesti puheessaan kulttuurisia yhteisöjä, ja järjestön kohtaamisissa kulttuuristen ryhmien väliset erot korostuvat. KVT ja SCI samalla tuottavat niitä rajoja, joita niiden on tarkoitus ylittää. Toisaalta järjestön toiminnan kohde on yksilö, joka vapaaehtoistyössä "kokemuksellisen oppimisen" kautta muodostaa itse näkemyksensä omasta ja Toisen identiteetistä. Kulttuurinen identiteetti ei enää näytä yksinomaan kohtalonomaiselta, vaan ulottuu yksilön valinnan vapauden alueelle. Järjestön toiminta palvelee subjektin tarpeita antaen tälle välineitä itsen kehittämiseen kulttuurisen kompetenssin hankkimisen kautta. Siten järjestö vahvistaa vapaaehtoistoimijoidensa individualisaatiota. KVT:n ja SCI:n toiminta perustuu lähtökohdiltaan kommunitaristiseen ajatteluun, joka korostaa yhteisön merkitystä moraalisen yksilön synnyssä. KVT ja SCI tuottavat kykyä ylittää kulttuurierot, mutta eivät välttämättä eroista vapaata ajatusmaailmaa.
  • Keski-Kuha, Susanna (Helsingfors universitet, 2013)
    Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää yhteiskunnan monikulttuuristumisen haasteita. Monikulttuuristumista tarkastellaan kansalaisyhteiskunnan ja poliittisen jäsenyyden näkökulmista. Tutkielman pääpaino on kulttuurisidonnaisten poliittisten rakenteiden ja monikulttuurisuuden kohtaamiseen liittyvissä kysymyksissä sekä monikulttuurisuustaustaisten nuorten (nk. monikulttuuristen nuorten) poliittisen osallistumisen mahdollisuuksissa. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1) eroavatko poliittiset nuorisojärjestöt puoluetaustansa mukaan toisistaan suhtautumisessa monikulttuurisuuteen, 2) selittääkö yhdistyksen suhtautuminen monikulttuurisuuteen (ts. ideologinen lähestymistapa kulttuurieroihin) sitä, onko yhdistyksen toiminnassa mukana monikulttuurisia nuoria ja 3) mitkä tekijät selittävät kulttuuripluralismin ja monikulttuuristen nuorten poliittisen järjestöosallistumisen välistä yhteyttä. Monikulttuurisuutta lähestytään kulttuurierojen ja kulttuurisidonnaisten yhteiskunnallisten rakenteiden tunnistamisen kautta ja yhteiskunnan muokkautumisena vuorovaikutuksen prosessissa. Habermas (1984) viittaa tällaiseen prosessiin käsitteellä kommunikaatio. Modood (2005), Parekh (2006) ja Rex (1996) puhuvat dialogista ja kompromisseista. Benhabib (2007) on määritellyt prosessin demokraattiseksi iteraatioksi. Empiirisen tutkimusaineiston muodostaa poliittisilta opiskelija- ja nuorisojärjestöiltä kerätyt 129 kyselylomakevastausta maanlaajuisesti. Kysely toteutettiin kokonaistutkimuksena joulukuun 2006 ja huhtikuun 2007 välisenä aikana verkkolomakkeella. Aineisto analysoitiin faktorianalyysilla, varianssianalyysilla ja t-testillä sekä logistisella regressioanalyysilla. Tutkielman keskeinen teoriatausta liittyy keskusteluun monikulttuurisuudesta ja poliittisen osallistumisen murrokseen, kun kulttuuriseen samanlaisuuteen perustunut moderni kansallisvaltiollinen kansalaisuus hajoaa. Ylikansallinen muuttoliikkeen aikakautena ilmaantuu uudenlaisia jäsenyyden modaliteetteja (Benhabib 2007). Etninen ja kulttuurinen moninaisuus on erityinen haaste moderneissa demokratioissa. Se synnyttää kysymyksiä yksilöiden ja ryhmien välisten erojen hallinnasta ja tunnustamisesta sekä kansalaisuudesta ja poliittisesta jäsenyydestä (esim. Benhabib 2007; Kymlicka 1995; Matinheikki-Kokko 1994; Saukkonen 2007). Outi Lepola (2000) on tutkinut 2000-luvun vaihteen Suomessa sitä, keille katsotaan kuuluvan oikeus osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Miikka Pyykkösen (2007a) tutkimuksen mukaan maahanmuuttajanuorten omat yhdistykset eivät ole profiloituneet poliittisesti vaan toteuttavat viranomaisten osoittamaa kulttuurista ja sosiaalista integraatiota. John Rex (1996) on erottanut moniarvoisen eli pluralistisen yhteiskunnan monikulttuurisesta, sillä pluralistisessa yhteiskunnassa on rinnakkaisia normijärjestelmiä kun sen sijaan monikulttuurinen yhteiskuntajärjestys syntyy kompromissien ja dialogin kautta. Tutkimusaineistossa esiintyy neljä lähestymistapaa kulttuurieroihin: liberaalipluralistinen integraatio, kulttuuripluralismi, positiivinen erityiskohtelu ja universalismi. Suhtautumisessa lähestymistapoihin esiintyy perinteinen oikeisto–vasemmisto -jakolinja. 30 prosentissa yhdistyksistä oli maahanmuuttaja- tai monikulttuurisuustaustaisia nuoria. Poliittisessa nuorisoyhdistyksessä vallitseva suhtautuminen kulttuurieroihin on yhteydessä monikulttuuristen nuorten osallistumiseen yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksissä, joissa vallitsee kulttuuripluralistinen lähestymistapa kulttuurieroihin, on suhteellisesti enemmän toiminnassa mukana monikulttuurisia nuoria kuin kulttuuripluralismiin kielteisesti suhtautuvissa yhdistyksissä. Kulttuuriset erityispiirteet huomioivan lähestymistavan yhdistykset edistävät monikulttuurista osallistumista ja monikulttuuristen nuorten poliittista jäsenyyttä. Integroiva lähestymistapa ei tulosten mukaan edistä osallistumista. Monikulttuuristen nuorten osallistumista poliittiseen nuorisojärjestötoimintaan selittää yhdistyksen kulttuuripluralistinen suhtautuminen, kaupunkimainen toimintaympäristö ja kulttuuriryhmän erityistarpeiden huomiointi. Tutkielman lopussa keskustellaan tulosten yhteiskunnallisesta ja poliittisesta merkityksestä. Tulosten mukaan yhteiskunnan monikulttuuristuminen edellyttää kulttuurisidonnaisten rakenteiden ja toimintatapojen tunnistamista ja eri kulttuurien välistä yhdenvertaista kommunikaatiota. Ylhäältäpäin ohjattu kotouttaminen ei edistä aktiivista osallistumista yhteiskunnan poliittiseen toimintaan.
  • Nissinen, Jarkko (Helsingin yliopisto, 2019)
    Western democracies are facing a complex and a harmful phenomenon because of influence operations on social media. This master’s thesis assesses the connection between Finnish citizens’ political trust and their experienced feeling of threat towards influence operations. It has been discussed in the public that the goal of a successful influence operation is to undermine citizens’ trust towards its democratic institutions and actors. Because there is an insufficient amount of academic research on this topic, the aim of this thesis is to rectify it by revealing the true nature of the link between political trust and citizens’ experience. The theoretical framework consists of Harvard University’s Pippa Norris’ theory of E-democracy. It introduces the virtual political environment in the 21th Century. Harvard University’s Robert D. Putnam’s theory of social capital describes the trends of interpersonal trust in the modern history. Collège de France’s Pierre Rosanvallon’s theory of counter-democracy provides a theoretical bridge between Norris’ virtual political system and influence operations as seen, for example, in the United States’ presidential election in 2016. A survey sample of 1000 participants analyzed in this master’s thesis was originally collected by the think tank Magma in 2017. “Finnish Views on Democracy and Political Issues 2017” sample was collected to describe Finnish citizens’ views on multiculturalism and attitudes towards bilingual policies. However, the sample has more elements in it, for example, citizens’ views on democracy and security policies. Hence an exploratory factor analysis was conducted, and it revealed four latent attitudes from the sample: political trust, resilience and stances towards multiculturalism and minorities. The research was continued by transforming the identified factors to factor scores, meaning new variables. After that a logistic ordinal regression was conducted to provide insight into the relationship between the political trust and Finnish citizens’ views on the threat of influence operations. The connection was not identified between them in this master’s thesis. Other factor scores, resilience and stances towards multiculturalism and minorities had a statistically significant connection with Finnish citizens’ views on the threat of influence operations. This research - contrary to expectations - failed to show a clear relationship between political trust and Finnish citizens’ experienced feeling of threat towards influence operations. It might tell that socio-economic background might be a stronger factor defining the individual’s tendencies to the phenomenon compared to the political trust. Then again, influence operations could impact in a different dimension than where citizens’ affiliations with democratic institutions and actors exist. This topic requires more interdisciplinary research to find the answer to the societal challenges Western democracies are facing with influence operations using social media.
  • Käkelä, Tuomo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan demokraattisen yhteisön kansalaisuuden ja poliittisen osallistumisen rajojen oikeutusta intensiivisen kansainvälisen kanssakäymisen maailmassa. Demokraattisen prosessin tai demokraattisen yhteisön rajaamiskysymystä on poliittisessa filosofiassa lähestytty demoksen rajaamisongelman kautta, jonka mukaan demokratian teoria on kykenemätön antamaan vastausta siihen, miten demokraattisen prosessin osallistujat pitäisi rajata. Vastaukseksi demokratian rajaamisongelmaan on esitetty vaikutusperiaatetta, jonka mukaan jokainen, johon päätös vaikuttaa on oikeutettu osallistumaan päätöksen tekemiseen. Tutkielmassa argumentoidaan, että yksittäisen vaikutusperiaatteen kaltaisen rajaamisnormin sijaan on tarkasteltava sitä, miten nykyisiä poliittisten yhteisöjen kansalaisuuden rajoja voitaisiin demokratisoida. Demokratian rajaamisongelmaa ja vaikutusperiaatetta analysoidaan tutkielmassa erityisesti Nancy Fraserin, Gustaf Arrheniuksen ja Robert E. Goodinin aihetta käsittelevien kirjoitusten avulla. Vaikutusperiaatteeseen perustuvat teoriat eivät kuitenkaan huomioi, että demokraattinen politiikka tarvitsee jatkuvuutta ja riittävän stabiilia institutionaalista järjestystä, joka pystyy takaamaan kansalaisten välisen tasa-arvon. Jatkuvuuden ja tasa-arvon mahdollistamiseksi demokratiaa on ensisijaisesti tarkasteltava yhteiskuntaan sidottuna ideaalina, kuten Brian Milstein ja Thomas Christiano argumentoivat. Demokratian tarkasteleminen yhteiskuntaan sidottuna ideaalina ei poista rajoihin liittyviä ongelmia, sillä ihmiset liikkuvat jatkuvasti yli rajojen ja rajatuissa yhteisöissä tehdyillä päätöksillä on vaikutuksia myös rajojen ulkopuolella. Ratkaisuna demoksen rajaamisen ongelmaan tutkielmassa ehdotetaan kansalaisuuden rajojen demokratisointia. Siten tutkielma asettuu Milsteinin ja Étienne Balibarin hahmottelemaan traditioon, jonka mukaan emme voi ratkaista demoksen rajaamisen ongelmaa yhden teoreettisen periaatteen avulla, mutta voimme demokratisoida nykyisiä kansalaisuuden rajoja. Tutkielmassa rajojen demokratisointi nähdään demokraattisen poliittisen kulttuurin vaatimuksena maailmassa, jossa jokainen yksilö ja yhteisö voivat olla kanssakäymisessä keskenään. Demokratian poliittinen kulttuuri tarkoittaa, että demokraattisia periaatteita on jatkuvasti tulkittava maailmassa, johon demokratian universaali ideaali vapaista ja tasa-arvoisista kansalaisista ei tee rajoja. Jokaisen on nähtävä jokainen toinen potentiaalisena keskustelukumppaninaan ja vertaisenaan, koska ihmiset ovat osa samoja globaalin kanssakäymisen verkostoja. Demokraattisuus edellyttää, että normit, lait ja yhteisön rajat ovat merkityksellisiä ihmisille ja niitä on mahdollista ylläpitää tai muuttaa. Ihmisoikeudet nähdään yhtenä tapana institutionalisoida demokraattista poliittista kulttuuria, jolloin jokainen yksilö nähdään ihmisyytensä perusteella tiettyjen oikeuksien haltijana. Ihmisoikeuksien ja demokratian suhdetta teoretisoidaan Balibarin ja Seyla Benhabibin tuotantojen kautta. Heidän tuotannoissaan demokratian on nähty perustuvan universaaleihin ihmisoikeuksiin, jolloin jokaisen demokraattisen yhteisön on kunnioitettava noita oikeuksia. Milsteinin demosgenesiksen käsitettä käytetään tutkielmassa hahmottelemaan sellaisia yhteisöjen muotoja, jotka ovat globaalin kanssakäymisen maailmassa demokraattisesti oikeutettuja. Demosgenesis tarkoittaa, että ihmiset luovat yhteisöjään arkipäiväisessä toiminnassaan, joka on ainakin potentiaalisesti nykyisiä rajoja ylittävää. Nykyisten poliittisten yhteisöjen on täten mahdollistettava entistä joustavammin ihmisten välinen vapaa yhteisönmuodostus myös yli nykyisten rajojen ja oikeutettava rajojaan ylirajaisissa keskusteluissa. Rajoja demokratisoimalla demokratiaa on mahdollista siirtää uusiin konteksteihin. Tutkielman lopussa tarkastellaan sitä, miten nykyisten poliittisten yhteisöjen rajoja voidaan demokratisoida.
  • Gnosspelius, Maria (2010)
    Pro gradu tutkielma Solidarity with Solidarity - The Polish Democracy Movement and civil activity in Southern Sweden käsittelee Ruotsissa 1980-luvulla vaikuttanutta diaspora-puolalaisten ryhmää, joka Etelä-Ruotsista käsin tuki Puolan oppositioliike Solidaarisuutta (Solidarnosc). Svenska stödkomiten för Solidaritet perustettiin Lundissa joulukuussa 1981 Puolassa julistetun poikkeustilalain päätettyä Solidaarisuus-liikkeen laillisen toiminnan jakson. Ryhmä pyrki tukemaan maanalaista Solidaarisuutta kolmella tavalla: salakuljettamalla liikkeelle tarpeellista materiaalia kuten painokoneita, paperia ja kirjoja, keräämällä ja levittämällä länsimaihin uutisia ja valokuvia Puolan tapahtumista sekä tukemalla Ruotsiin saapuneiden puolalaisten pakolaisten tilannetta. Komitea toimi aktiivisesti koko 1980-luvun ajan aina vuoden 1989 tapahtumiin ja ensimmäisiin Puolassa järjestettyihin puolivapaisiin vaaleihin asti. Tutkielma vastaa kahteen kysymykseen: Minkälainen organisaatio komitea oli ja miten se toimi1980-luvulla? Millä tavalla Lundin komitea sijoittui Solidaarisuutta Puolan ulkopuolelta tukeneeseen verkostoon? Aiempaa akateemista tutkimusta komiteasta ei ole olemassa, minkä vuoksi tutkielman yhtenä tavoitteena on ryhmän toiminnan kartoittaminen ja merkitseminen muistiin. Tutkimusmetodeiltaan tutkielma sivuaa suullisen historian (oral history) kenttää, sillä sen pääasiallinen lähdeaineisto ovat komitean jäsenten ja muiden Solidaarisuus-aktiivien haastattelut. Tutkimusaineistona on käytetty myös arkistomateriaalia, komitean ja muiden Solidaarisuus-aktiivien tapahtumahetkellä tuottamaa kirjallista materiaalia sekä lehtileikkeitä, jonka valossa haastatteluaineiston luotettavuutta on arvioitu. Tutkielman tuloksiksi voidaan lukea ryhmän historian muistiin merkitseminen. Komitea edusti Solidaarisuutta tukeneessa kansainvälisessä verkostossa ruohonjuuritason melko itsenäistä toimijaa, erotuksena kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen organisoimasta virallisesta avusta. Tätä ruohonjuuritasoa ei Solidaarisuus-tutkimuksessa ole vielä juurikaan tutkittu ja komitean historia avaa yhden, varsin edustavan kurkistusaukon monipuolisemman kuvan luomiseen. Ryhmän merkitys Solidaarisuutta Puolan ulkopuolelta tukeneessa verkostossa oli sen sijainti lähellä Puolaa ja hyvät yhteydet maahan. Tutkimusaineistoni perusteella voidaan sanoa, että komitea muodosti koko verkoston kannalta tärkeän kauttakulkupaikan, jonka kautta tapahtui merkittävä osa Puolaan suuntautuneesta, Solidaarisuutta tukeneesta salakuljetuksesta.