Browsing by Subject "kansallinen identiteetti"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 40
  • Paananen, Hanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan lehtikirjoittelua, joka käsittelee suuren suomalaisen musiikkikonsernin, Musiikki-Fazerin, myyntiä yhdysvaltalaiselle Time-Warnerille lokakuussa 1993. Myyntiä koskevasta lehtikirjoittelusta eritellään siinä esiintyviä suomalaisuuteen, kansalliseen identiteettiin ja musiikin omistamiseen liittyviä representaatioita. Analyysissa tarkastellaan niitä puhetapoja tai diskursseja, joita lehtikirjoittelussa käytetään esimerkiksi musiikin suomalaisuudesta, kansallisesta identiteetistä tai toiseudesta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan musiikin ja yrityksen omistamisen välisen problematiikan representaatioita lehtikirjoittelussa. Tutkimuksessa pyritään mahdollisimman kattavasti esittämään sekä se, kuinka suomalaisuutta, musiikkia ja näiden kahden yhteyttä rakennetaan, toistetaan ja vahvistetaan analysoiduissa teksteissä että se, kuinka musiikin ja Fazerin omistamiseen liittyvä problematiikka näyttäytyy kauppaa koskevassa lehtikirjoittelussa. Tutkimuksen aineisto koostuu Musiikki-Fazerin myyntiä koskevista lehtiartikkeleista, jotka on kerätty vuosien 1993 ja 1994 sanoma- ja aikakauslehdistä sekä musiikki- ja kirjastoalan ammattijulkaisuista. Tutkimuksessa hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysia yhdistettynä kansallista identiteettiä ja omistamista koskevaan monipuoliseen teoriapohjaan. Diskurssianalyysia sovelletaan tiukan systemaattisen metodin sijaan ennemminkin rajaavana kehyksenä: lähestymistavan avulla pyritään tunnistamaan aineistosta nousevia tai nousematta jääviä puhetapoja ja aiheita sekä pohtimaan niiden taustalla vaikuttavia sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä. Lehtikirjoittelun valossa Musiikki-Fazer näyttäytyy laajasti osana suomalaista identiteettiä: suomalaisuutta ja ajatusta kansallisesta identiteetistä rakennetaan tutkimusaineistossa perinteisiksi miellettyjen attribuuttien keinoin. Fazer nähdään yhtäältä suurena ja tärkeänä suomalaisena identiteettisymbolina, mutta toisaalta pienenä maailman markkinoiden mittakaavassa. Jaottelut sekä pienen ja suuren kansakunnan että ”meidän” ja ”muiden” välillä esiintyvät aineistossa toistuvasti. Lisäksi aineistosta on eriteltävissä omaisuuden ja omistamisen teema: Fazer ja sen kustannuskatalogi näyttäytyvät lehtikirjoittelun valossa kansallisena omaisuutena. Myös yrityksen omistamisen ja tekijänoikeuksien omistamisen välinen problematiikka toistuu aineistossa, mikä ilmenee muun muassa puheina taiteen itseisarvosta ja sen muuttumisesta kauppatavaraksi.
  • Immonen, Nina-Maria (2003)
    Tutkielma käsittelee Australian ulko- ja turvallisuuspolitiikan orientaatioita siirtolais- ja pakolaispolitiikan näkökulmasta. Analyysiä ohjaavana lähtöoletuksena toimii ajatus, että Australian siirtolais- ja pakolaispolitiikan muotoutumiseen ovat vaikuttaneet ennenkaikkea erilaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset painotukset eri aikakausina. Australiassa siirtolais- ja pakolaispolitiikasta on tehty erityispolitiikkaa: se on turvallistettu.Tätä ongelma tarkastellaan kronologisesti teemoittain. Keskeisenä tavoitteena on siirtolais- ja pakolaispolitiikan turvallistamiseen keskeisesti vaikuttavien kansallisen identiteettipolitiikan ja projektien osoittaminen. Kansallisen identiteetin muotoutumista tarkastellaan erityisesti toiseuden tuottamisen näkökulmasta. Työ perustuu turvallisuuden käsitteistöön erityisesti uuden, laajemman turvallisuuskäsityksen näkökulmasta. Näin ollen turvallisuuden tutkimuksen piiriin voivat kuulua esimerkiksi siiirtolaiseen vaikutukset ja ympäristöongelmat. Jälkimodernissa tutkimuksessa myös identiteetin käsite on keskeinen. Tärkeitä teorialähteitä ovat Ole Wæverin ja Barry Buzanin teokset ja ns. Kööpenhaminan koulukunnan tuotanto. Kansallisen identeetin käsitettä jäsennetään erityisesti Vilho Harlen ja Sami Moision tutkimuksiin perustuen. Identiteettiteoriat yhdistetään turvallisuuden käsitteistöön uuden kriittisen geopolitiikan näkökulmasta. Tutkimustuloksissa osoitetaan miten Australian turvallisuusorientaation vaihteluun on vaikuttanut kiistanalainen identiteettipolitiikka. Identiteettipolitiikassa keskeistä on ollut vaihtelut ja painotukset Australian suhtatumisessa lähialueisiinsa ja laajemmin Aasiaan. Geopoliittisen ympäristön tulkitsemisen ohella identiteetin muodostumiseen ovat vaikuttaneet vahvat kulttuurihistorialliset siteet Isoon-Britanniaan. Näiden siteiden turvaamiseksi Australiaan luotiin 1900-luvun alussa siirtolaisjärjestelmä, joka sulki aasialaiset kansat mantereen ulkopuolelle. Nyttemmin Yhdysvaltojen merkitys Australialle on turvallisuuspoliittisen yhteistyön myötä vahvistunut. Työn eräänä tavoitteena on arvioida Australian roolia Kaakkois-Aasiassa ja lisääntyvän turvallisuusyhteistyön onnistumisen mahdollisuuksia alueella.
  • Koikkalainen, Anna (2005)
    Tutkimuksessa tarkastellaan uusista EU-maista suurimman eli Puolan suhdetta Euroopan unioniin. Tutkimuskysymyksenä on, miten ja millaisin perustein puolalaisuus (eli puolalainen kollektiivinen kansallinen identiteetti) Puolan näkökulmasta tarkasteltuna asemoidaan diskursiivisesti suhteessa Euroopan unioniin. Kansallinen identiteetti nähdään tutkielmassa siis konstruktiona, joka rakentuu relationaalisesti. Tutkielman lähtökohtana on oletus, että puolalaisuuden EU-suhteen tutkimisen avulla voidaan lisätä ymmärrystä siitä perustasta, jonka pohjalta kansakunta edustajiensa välityksellä unionissa toimii. Tutkimuskysymykseen vastataan sanomalehtiaineiston avulla. Primaariaineisto koostuu kahden puolalaisen päivälehden, valtavirtaisen Gazeta Wyborczan sekä katolis-nationalistisen Nasz Dziennikin artikkeleista joulukuulta 2002, jolloin Puolan EU-jäsenyysneuvottelut huipentuivat. Puolalaisuuden suhdetta Euroopan unioniin tarkastellaan tutkielmassa diskurssianalyysin avulla, sen analyyttiseen traditioon kiinnittyen. Teoreettisesti tutkimus ponnistaa yhtäältä identiteettiä, toisaalta kansakuntaa konstruktivistisina ilmiöinä lähestyvästä teoreettisesta keskustelusta. Tutkielman viitekehykseen on omaksuttu vaikutteita mm. Ernest Gellneriltä, Eric Hobsbawmilta, Stuart Hallilta, Pasi Saukkoselta, Vilho Harlelta, Ted Hopfilta ja Anna Triandafyllidoulta. Kansallisen identifioitumisen prosessissa keskeisenä nähdään identiteetin tilallinen ulottuvuus eli eron ja samuuden rakentaminen. Tällöin olennaista on suhde ulkoisiin ja sisäisiin, negatiivisiin ja positiivisiin merkityksellisiin Toisiin. Tutkielmassa luodaan katsaus aiempaan tutkimukseen puolalaisen identiteetin rakentamisesta mm. Ilya Prizelin, Andrzej Walickin ja Norman Daviesin tuotantoa hyödyntäen. Puolalaisesta identiteettitutkimuksesta ja -keskustelusta erotetaan kaksi päälinjaa: kansakunnan poliittista määrittelyä korostava liberaali puolalaisuusnäkemys ja etnistä yhtenäisyyttä painottava etninen puolalaisuusnäkemys. Tutkimuksessa havaitaan, että kahden päivälehden diskursseissa rakentuu EU-suhteen kautta kolme erilaista puolalaisten ryhmää. Gazeta Wyborczassa dominoi europuolalaisuuden diskurssi, jossa unioni näyttäytyy yhteensopivana puolalaisuuden kanssa. Nasz Dziennik puolestaan rakentaa eurorealistisen puolalaisuuden diskurssin avulla unionista puolalaisuuden itsenäisyyttä ja olemusta uhkaavan ulkoisen Toisen, jopa vihollisen. Molempien lehtien hegemoniset diskurssit paikantavat toisensa puolalaisuuden sisäisiksi Toisiksi: europuolalaisille eurorealistit näyttäytyvät antieurooppalaisina demagogeina, eurorealistit taas leimaavat europuolalaiset Kansasta vieraantuneeksi eliitiksi. Lehtien identiteettikamppailun kiistellyimmäksi kohteeksi nousee aitopuolalaisten ryhmä ja ryhmän suhde EU:hun. Kumpikin lehti mystifioi aitopuolalaiset ikiaikaisen, alkukantaisen puolalaisuuden edustajiksi. Puolalaisuuden määrittelyssä Gazeta Wyborcza kytkeytyy paljolti liberaaliin, Nasz Dziennik etniseen näkemykseen. Puolalaisuuden EU-suhteesta erottuvat hierarkiat nostavat aineistosta esiin moniulotteisia ulkoisen toiseuden asetelmia. Yhtäältä kummassakin tutkitussa lehdessä paikannetaan puolalaisuutta moraalisesti EU:ta korkeammalle tasolle. Toisaalta europuolalaisuuden diskurssissa unioni näyttäytyy myös puolalaisuutta ylempänä: korkeampana sivilisationaalisena tasona ja puolalaisuutta lempeän paternalistisesti oikealle tielle opastajana. Aiemmassa tutkimuksessa hahmoteltu positiivista toiseutta kuvaava käsitteistö havaitaan riittämättömäksi, jolloin tutkielmassa jäsennetään europuolalaisuuden ja unionin suhdetta viiteryhmätoiseuden käsitteen avulla.
  • Koikkalainen, Anna (2010)
    Tutkimuksessa tarkastellaan uusista EU-maista suurimman eli Puolan suhdetta Euroopan unioniin. Tutkimuskysymyksenä on, miten ja millaisin perustein puolalaisuus (eli puolalainen kollektiivinen kansallinen identiteetti) Puolan näkökulmasta tarkasteltuna asemoidaan diskursiivisesti suhteessa Euroopan unioniin. Kansallinen identiteetti nähdään tutkielmassa siis konstruktiona, joka rakentuu relationaalisesti. Tutkielman lähtökohtana on oletus, että puolalaisuuden EU-suhteen tutkimisen avulla voidaan lisätä ymmärrystä siitä perustasta, jonka pohjalta kansakunta edustajiensa välityksellä unionissa toimii. Tutkimuskysymykseen vastataan sanomalehtiaineiston avulla. Primaariaineisto koostuu kahden puolalaisen päivälehden, valtavirtaisen Gazeta Wyborczan sekä katolis-nationalistisen Nasz Dziennikin artikkeleista joulukuulta 2002, jolloin Puolan EU-jäsenyysneuvottelut huipentuivat. Puolalaisuuden suhdetta Euroopan unioniin tarkastellaan tutkielmassa diskurssianalyysin avulla, sen analyyttiseen traditioon kiinnittyen. Teoreettisesti tutkimus ponnistaa yhtäältä identiteettiä, toisaalta kansakuntaa konstruktivistisina ilmiöinä lähestyvästä teoreettisesta keskustelusta. Tutkielman viitekehykseen on omaksuttu vaikutteita mm. Ernest Gellneriltä, Eric Hobsbawmilta, Stuart Hallilta, Pasi Saukkoselta, Vilho Harlelta, Ted Hopfilta ja Anna Triandafyllidoulta. Kansallisen identifioitumisen prosessissa keskeisenä nähdään identiteetin tilallinen ulottuvuus eli eron ja samuuden rakentaminen. Tällöin olennaista on suhde ulkoisiin ja sisäisiin, negatiivisiin ja positiivisiin merkityksellisiin Toisiin. Tutkielmassa luodaan katsaus aiempaan tutkimukseen puolalaisen identiteetin rakentamisesta mm. Ilya Prizelin, Andrzej Walickin ja Norman Daviesin tuotantoa hyödyntäen. Puolalaisesta identiteettitutkimuksesta ja -keskustelusta erotetaan kaksi päälinjaa: kansakunnan poliittista määrittelyä korostava liberaali puolalaisuusnäkemys ja etnistä yhtenäisyyttä painottava etninen puolalaisuusnäkemys. Tutkimuksessa havaitaan, että kahden päivälehden diskursseissa rakentuu EU-suhteen kautta kolme erilaista puolalaisten ryhmää. Gazeta Wyborczassa dominoi europuolalaisuuden diskurssi, jossa unioni näyttäytyy yhteensopivana puolalaisuuden kanssa. Nasz Dziennik puolestaan rakentaa eurorealistisen puolalaisuuden diskurssin avulla unionista puolalaisuuden itsenäisyyttä ja olemusta uhkaavan ulkoisen Toisen, jopa vihollisen. Molempien lehtien hegemoniset diskurssit paikantavat toisensa puolalaisuuden sisäisiksi Toisiksi: europuolalaisille eurorealistit näyttäytyvät antieurooppalaisina demagogeina, eurorealistit taas leimaavat europuolalaiset Kansasta vieraantuneeksi eliitiksi. Lehtien identiteettikamppailun kiistellyimmäksi kohteeksi nousee aitopuolalaisten ryhmä ja ryhmän suhde EU:hun. Kumpikin lehti mystifioi aitopuolalaiset ikiaikaisen, alkukantaisen puolalaisuuden edustajiksi. Puolalaisuuden määrittelyssä Gazeta Wyborcza kytkeytyy paljolti liberaaliin, Nasz Dziennik etniseen näkemykseen. Puolalaisuuden EU-suhteesta erottuvat hierarkiat nostavat aineistosta esiin moniulotteisia ulkoisen toiseuden asetelmia. Yhtäältä kummassakin tutkitussa lehdessä paikannetaan puolalaisuutta moraalisesti EU:ta korkeammalle tasolle. Toisaalta europuolalaisuuden diskurssissa unioni näyttäytyy myös puolalaisuutta ylempänä: korkeampana sivilisationaalisena tasona ja puolalaisuutta lempeän paternalistisesti oikealle tielle opastajana. Aiemmassa tutkimuksessa hahmoteltu positiivista toiseutta kuvaava käsitteistö havaitaan riittämättömäksi, jolloin tutkielmassa jäsennetään europuolalaisuuden ja unionin suhdetta viiteryhmätoiseuden käsitteen avulla.
  • Pantti, Mervi; van Zoonen, Liesbet (2006)
    The present paper is framed within current debates about the need to rethink citizenship, especially with respect to the question of whether there is a legitimate place for emotion in the public sphere. Emotion has not traditionally been seen as a key to good citizenship, and there has been a fair amount of aversion among media critics towards the ‘‘emotionalization’’ of the public sphere and spectacular outbursts of public emotion. This paper looks at the coverage of the murders of Dutch filmmaker and journalist Theo van Gogh in 2004 and Dutch politician Pim Fortuyn in 2002, and shows that the issue is not simply whether emotions should be allowed in the public sphere or not, but rather how they are articulated and how they achieve different understandings of citizenship.
  • Sinkkonen, Elina (2008)
    Pro gradu -työni on teoriapohjainen empiirinen tutkimus kiinalaisten yliopisto-opiskelijoiden kansallisen identiteetin rakentumisesta. Materiaali on kerätty kolmesta yliopistosta Pekingistä vuonna 2007, ja se muodostuu kyselytutkimuksesta, johon osallistui 1346 opiskelijaa sekä kahdestatoista haastattelusta. Aineistoa analysoidaan kansallisen identiteetin dimensiomallin avulla, ja viitekehyksenä toimivat nationalismin tutkimuksen etnosymbolistinen suuntaus, identifikaatioteoria, sekä Kiinan hallituksen ajama isänmaallisten arvojen edistyskampanja osana epätraditionaalista turvallisuusdiskurssia. Kiinan tapaus on kiinnostava akateemisen tutkimuksen kohde, koska se osoittaa monia nationalismin tutkimuksen teoreettisia ongelmia. Nationalismi määritellään usein nojaamaan joko demokratiakeskeiseen kansallisuusaatteeseen tai etnisyyteen, joista kumpikaan ei ole merkitsevässä asemassa kiinalaisessa nationalismissa. Toinen nykytutkimuksen ongelma on teoreettisten ja empiiristen elementtien yhdistämisen puute. Kansallisen identiteetin dimensiomalli pyrkii parantamaan näitä puutteita. Monitieteisellä tutkimusotteella analysoin työssäni, millainen kansallinen identiteetti kiinalaisilla yliopisto-opiskelijoilla on. Lisäksi pohdin laajemmin, mikä on kansallisen identiteetin rooli kansainvälisessä politiikassa, sillä kansallinen identiteetti osallistuu keskusteluun kansallisista intresseistä, jotka määrittävät osaltaan millaista ulkopolitiikkaa hallitus voi toteuttaa. Tutkimusaineistoa valitessani olen noudattanut triangulaation periaatetta, joten aineisto koostuu sekä kvantitatiivisista että kvalitatiivisista lähteistä. Kyselytutkimusaineiston analyysissa pääasiallisina metodeina on käytetty faktorianalyysiä sekä tilastollisia testejä. Laadullinen aineisto tuo analyysiin mukaan opiskelijoiden subjektiivisen kokemusmaailman. Haastattelujen aikana osallistujat tekivät myös projektiivisen piirustustestin, jonka tarkoituksena oli saada sellaista tietoa, jota on vaikea tavoittaa suorilla kysymyksillä. Opiskelijoiden mielipiteet Kiinan perinteisestä kulttuurista, historiasta, sekä alueellisesta ja kansallisesta yhtenäisyydestä noudattivat hallituksen linjauksia. Kyseiset teemat ovat olleet keskiössä isänmaallisten arvojen edistyskampanjassa. Yli puolet opiskelijoista ilmoitti kuitenkin, ettei ole valmis tukemaan hallitusta jos sen toiminta koetaan vääräksi. Kiinan perinteinen kulttuuri nauttii arvostusta opiskelijoiden keskuudessa, ja kulttuurin arvostuksen havaittiin korreloivan positiivisesti kansallisen ylpeyden kanssa. Alueellisia ja poliittisia kysymyksiä koskevat mielipiteet olivat varsin yhteneviä: ”yhden Kiinan politiikka” ja patriotismin opetus saivat kannatusta. Käsitykset historiasta jakautuivat selvästi kahteen narratiiviin, toisaalta opiskelijat tiedostivat dynastisen historian loiston, toisaalta lähihistoriaa leimasivat nöyryytyksen ja häpeän tunteet. Kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät kysymykset jakoivat eniten mielipiteitä. Tunnetason kiinnittyminen Kiinaan oli voimakasta, ja suurinta osaa opiskelijoista voidaan kuvata kansallismielisiksi. Kovasta ulkokuoresta huolimatta kiinalaisten kansallisella identiteetillä näyttäisi kuitenkin olevan pehmeä sisus: alemmuuskompleksi suhteessa ulkoisiin ”toisiin” aiheuttaa voimakkaita reaktioita aina kun kansallinen identiteetti kokee kolauksen. Hallituksen ajama historiallinen nöyryytyskertomus vahvistaa hyökkäävää käyttäytymismallia.
  • Sallinen, Eeva (2002)
    ’Hungarian National Identity during the Period of European Integration’ on nimensä mukaisesti Unkarin kansallisen identiteetin kehityskaarta maan itsenäistyttyä vuonna 1989 käsittelevä Pro gradu työ. Tutkimus selvittää olemassa olevan kvalitatiivisen aineiston, toisten tutkijoiden aiemmin aiheesta tehdyn tutkimuksen sekä tätä Pro gradu työtä tehtyjen haastattelujen pohjalta millaisia muutoksia Unkarin kansallinen identiteetti on kokenut viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Kansallisen identiteetin ollessa laaja historiallinen käsite, ei tutkimuksessa olla toki voitu rajata pois myöskään historiaan ulottuvien aspektien tarkastelua tutkimuskysymykseen liittyen. Lisäksi työ selvittää niitä termejä joihin pääasiallisesti viitataan puhuttaessa kansasta, identiteetistä, kansallisesta identiteetistä ja Unkarin kansallisesta identiteetistä.Työn teoreettinen pohjana toimii kansalliseen identiteettiin liittyvä tutkimus. Pääteoksina mainittakoon A. Smithin National Identity, P. Saukkosen Suomi, Alankomaat ja Kansallisvaltioiden Identiteettipolitiikka sekä W. Bloomin Personal Identity, National Identity and International Relations. Pro Gradun pääasiallista empiiristä kirjallisuutta edustavat Csepeli, Örkény ja Székelyin Grappling with National Identity, tutkija K. Miklóssy useat eri unkarilaista nationalismia ja ulko-Unkarilaisten asemaa käsittelevät julkaisut sekä Helsingissä ja Budapestissa kesällä 2001 tekemäni haastattelut kuuden Unkarilaisen vaikuttajan keskuudessa. Unkarin kansallisen identiteetin muotoutumiseen ovat viimeisen vuosikymmenen aikana vaikuttaneet useat eri tekijät, joista muutamat kuuluvat myös maan ulkopolitiikan tärkeimpiin suunnannäyttäjiin. Toisaalta maassa puhutaan EU-integraatiosta ja toisaalta oman historiallisen ja kansallisen omakuvan vahventamisesta. EU-jäsenyys nähdään selviönä ja jatkumona Unkarin tuhatvuotista historiaa osana läntistä, ei-slaavilaista Eurooppaa. EU-integraatio on myös, varsinkin nuorempien kannattajien parissa saanut uuden vähemmän ideologisen roolin, Unioni nähdään lähinnä taloudellisena liittona, joka tuo myös Unkarille laajemmat mahdollisuudet vaurastumiseen ja vakauteen. Toinen ulkopolitiikan suuntaus ovat suhteet naapurimaihin ja mm. Romaniassa ja Slovaniassa asuviin nk. ulko-Unkarilaisiin. Tämänhetkinen hallitus on yrittänyt lanseerata Status-lakia, joka antaisi näille ihmisryhmille oikeuksia Unkarin sisällä. Tätä poliittista suuntausta kutsutaan kuitenkin toisaalla erittäin populistiseksi, eikä siihen haluta sitoutua EU-jäsenyyden kustannuksella.
  • Luvsan, Ochiriyn-Altay (2006)
    The present thesis deals with the problem of Russian national identity construction in the 1990s and its influence on the Russian foreign policy decision-making. The Russian foreign policy in the Balkans during the wars in former Yugoslavia is taken as a case study to exemplify how the foreign policy decision-making can be interpreted in the light of domestic identity construction. The thesis uses constructivist framework of analysis, namely Ted Hopf's theory of identity. The central concept of Hopf's theory is 'discourse', or 'discursive formation'. Discourse is usually understood in sociology as a way of constructing and interpreting of reality established and maintained in linguistic practices. Discursive formation in Hopf’s theory is the central actor in the domestic debate on state identity. It represents a certain worldview with a broadly defined set of identities and attitudes to various Others. In modern societies there usually exist several discursive formations (or just discourses) which compete between themselves (almost like ideologies) for the dominance. Discursive formations altogether constitute social cognitive structure of a society. The method of inquiry used in the thesis is based on Hopf's inductive recovery of identities from the texts. First, the identities are identified in the text, then they are aggregated into discursive formations, which in turn, are analyzed in relation to each other and to their influence on the foreign policy decision-making. The last operation is a rather experimental attempt to include identity in the foreign policy decision-making analysis. The texts for the identity recover were chosen mostly based on their potential relevancy to the topic, mainly according to the time, the subject and the identity of the author of the text. Some sources represent books written by the politicians, political scientists, or prominent public figures. Additionally, I have sampled the articles related to the Russian participation in the Balkan crisis regulation from three main newspapers, i.e. Izvestiya, Nezavisimaya Gazeta and Pravda from 1992 to 1995. As a result of the above described inquiry the three main discourses were identified: the Liberal, the Liberal Essential and the National-Communist discourses. The Liberal discourse dominated the Russian internal identity debate from 1991 until 1993 and from 1993 onwards the Liberal Essentialist discourse became dominant. This discourse in mainly responsible for Russian foreign policy in the Balkans in 1993-1995. The last two chapters of the thesis interpret Russian foreign policy in the Balkans during 1992-1995 in relation to the domestic identity construction, the last chapter concentrating on the influence of the Liberal Essentialist discourse on the foreign policy decision-making. The main argument of the case study of the thesis is that the main motivation of Russian active diplomacy in the Balkans was status and the quest for the international recognition of the Russian Liberal Essentialist vision of the Self as a 'great power'. However, the objective political and economic weakness of Russia in relation to the Western states made the pursuit of such a high international status a problematic task. The result of Russian policies in the Balkans was a mixture of alternating diplomatic success and failure to play the desirable role in the peace process. However, despite the failure of Russia to have a full international recognition of the claimed status, the Liberal Essentialist discourse became firmly established among Russian political elite and the vision of the Self as a 'great power' or the regional superpower remained the dominant feature of Russian identity in the 1990s.
  • Hurskainen, Juuli (2001)
    Tutkin työssäni suomalaiskansallisen identiteetin ilmaisuja Karjala-kysymystä käsittelevissä sanomalehtiteksteissä kesällä 2000. Lähtökohtaoletuksenani oli, että suomalainen identiteetti joutui Euroopan integraation ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä murrostilaan, jossa alettiin sekä vahvistamaan vanhoja suomalaisuuden merkkejä että etsimään sille uusia ilmenemismuotoja. Tavoitteenani oli diskurssianalyysin avulla kartoittaa niitä tapoja, joilla viime vuosituhannen lopulla aktivoitunut Karjala-keskustelu oli kytköksissä kansallisen identiteetin muutosprosesseihin. Identiteettikäsitykseni nojautui varsinkin Ulla-Maija Kivikurun ja Stuart Hallin ajatuksiin. Lähestyn aihetta sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä, jossa kieli rakentaa ja rakenteistaa maailmaa. Aineistonani oli yhteensä 55 Karjala-aiheista artikkelia, jotka olivat ilmestyneet seitsemässä suomalaisessa sanomalehdessä kesän 2000 aikana. Näen median vallan olevan erityisen suuri Karjala-kysymystä koskevien ajatusten ja tulkintojen määrittämisessä, koska kyseessä on aihe, joka on suurelle osalle suomalaisista tuttu ainoastaan juuri tiedotusvälineiden kautta. Nojauduin osittain Hannu Niemisen ajatukseen median kaksoisfunktiosta suomalaisuuden määrittäjänä. Diskurssianalyysissäni seurasin Teun A. van Dijkin sosiaalis-kognitiivista tulkinnan mallia. Pyrin ottamaan huomioon muun muassa Norman Fairclough'n mallia kohtaan esittämän kritiikin ja sitomaan aineiston analyysin laajempaan sosiokulttuuriseen kontekstiin. Koska Karjala-kirjoitukset ovat kotimaan uutisten lisäksi myöskin Venäjän-uutisia, oli analyysissä otettava huomioon myös suomalaisten tiedotusvälineiden ns. suomettumishistoria. Analyysin perusteella konstruoin aineiston teksteistä neljä keskeistä diskurssia. Lopuksi vertailin Karjala-kirjoituksista löytyneitä diskursseja aikaisemmin suomalaiseen identiteettikonstruktioon kuuluneisiin merkitsijöihin ja diskursiivisiin käytäntöihin ja pyrin etsimään niitä tapoja, joilla diskurssit olivat yhteydessä niihin, toisiinsa sekä Suomessa kesällä 2000 vallinneeseen historiallis-yhteiskunnalliseen tilanteeseen.
  • Salimäki, Harri (2000)
    Tutkimuksen päämääränä oli Lauri ”Tahko” Pihkalan (1888–1981) elämän- ja liikuntafilosofian selvittämisen ohella paneutua hänen vaikutukseensa ja merkitykseensä liikuntakulttuurin muotoutumisessa 1900-luvun Suomessa. ”Life history” -metodin pohjalle rakennetun systemaattis-mentaalisen metodin avulla selvitettiin Tahko Pihkalan mentaliteetti eli etsittiin ne elämää kannattavat ja johtavat arvot, normit ja periaatteet, joille hän oman ajattelunsa ja toimintansa rakensi. Päälähteinä olivat hänen kirjeensä sukulaisille ja ystäville sekä omat kirjoituksensa. Lauri Pihkala omaksui jo nuorena sosiaalidarvinistiseen ajattelun pohjalta ja siihen kuuluvan leikin ja urheilun vaistoteorian elämän- ja liikuntafilosofiansa lähtökohdaksi ja perustaksi. Sosiaalidarvinismi ei ole teoria, uskonto tai maailmankatsomus, vaan omaksuttu käsitys uudeksi ihmiselämän peruslaiksi. Sen keskeisimpiin käsityksiin kuuluvat oppi itse elämään kuuluvasta jatkuvasta olemassaolon taistelusta, jossa soveliaimmat, parhaimmat, kyvykkäimmät – ja ehkäpä jopa ”härskimmät” – selviävät parhaiten ja nousevat ihmiskunnan tiennäyttäjiksi ja valtaa käyttäväksi eliitiksi. Ihmisen ”luontoon” keskeisesti kuuluvan kilpailemisen ”pakon” täytyy olla hyvä asia, koska siinä ihminen toteuttaa itseään, ja juuri kilpailemisen ja taistelun kautta kehityksen oletetaan kulkevan eteenpäin. Tahko juurrutti lähinnä modernin huippu-urheilun emämaasta, USA:sta, hankkimansa urheilukäsitykset tehokkaasti suomalaisten tietoisuuteen ja samalle monien vakaumukseksi jo 1910-luvulla. Pihkalan usko urheiluun oli vankkumaton, vaikka Tahkon , kuten hänen mielifilosofinsa Arthur Schopenhauerin, mukaan elämä oli pitkälti ”kurja asia”. Hänen elämäntuskaansa helpotti ja tyydytti elämän ytimen – liike, liikkuminen, liikunta ja urheilu – mukaisen toiminnan suorittaminen. Tahkon jumalaksi tuli Schopenhauerin sokea ”elämisen tahto”, ja urheileminen merkitsi kunnioitusta ja hartauden osoittamista sokealle tahdolle. Urheilusta tuli Tahkon pyhä, uskonto, vaikkei hän papinpoikana itse sitä uskonnoksi halunnut mieltääkään. Hänen urheilu-uskontonsa on yksi muoto ns. manteistisen uskonnon ideasta, johon puolestaan liittyy ihmissuorituksiin ja -saavutuksiin kohdistuva palvonnallinen ulottuvuus. Tahko alisti urheilu-uskonsa isänmaan palvelukseen, sillä äidinmaidossa imetty ryssä-viha ajoi hänet elämänkestävään epäluottamukseen Venäjän aikomuksista ja luotettavuudesta Suomea kohtaan. Niinpä Tahkolle olikin helppo toimia miehuusvuosinaan suojeluskunnissa valmistamassa suomalaismiehiä urheilun avulla sotakuntoisiksi kansalaisiksi. Tahko Pihkala oli pitkälti oikeassa, kun hän näki ja tunsi, kuinka juuri urheilumenestyksen avulla suomalais-kansallinen identiteetti alkoi muotoutua jo Tukholman olympiamenestyksen jälkimainingeista lähtien, mutta varsinkin itsenäisyyden saavutttamisen jälkeen. Urheilun merkitystä suomalaisessa elämänmenossa kuvaa parhaiten se, ettei sitä ole luettu, tai paremminkin ei ole voitu lukea kulttuuriin kuuluvaksi, sillä satavuotias moderni urheilu sankareineen ja palvontoineen on – uskonnon tavoin – monelle ollut ja on jotakin paljon enemmän.
  • Paakkunainen, Nina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimukseni lähtökohtana on ollut selvittää, mitä Kalevala merkitsee ihmisille tänä päivänä sekä miten sen nähdään kuuluvan suomalaisuuteen. Lisäksi tavoitteenani on ollut ymmärtää suomalaiseksi kokemista, mistä se koostuu ja miten suomalaisuutta ja kansallista identiteettiä sekä myös kulttuuriperintöä määritellään. Työni on kvalitatiivinen ja empiirinen haastattelututkimus ja tulkinnat pohjautuvat itse keräämääni haastatteluaineistoon. Työni teoreettisen pohjan luo kansallisesta identiteetistä ja suomalaisuudesta sekä kansanrunouden ja Kalevalan kansallistamisesta tehty tutkimus. Folkloristisella tutkimuksella Kalevasta on pitkät perinteet ja siinä oman työni kannalta keskeisiksi ovat muodostuneet tutkimukset Kalevalasta osana suomalaisen kansakunnan ja kansallisen identiteetin luomista. Kansallinen identiteetti on kontekstisidonnainen, olosuhteissa määrittyvä sosiaalinen konstruktio, jota tuotetaan puheena ja kertomuksina ja se on aina jollain tapaa kuviteltu, rakennettu ja tuotettu. Kansallisen identiteetin tuottamisen rakennusaineina ovat toimineet yhteisen historian, menneisyyden ja juurien luominen, yhteiset kokemukset, kansallisen omalaatuisuuden korostaminen sekä jatkuvuuden luominen näiden välille. Kansallisesti ja kulttuurisesti hyväksyttyjen rakennusaineiden avulla saadaan aikaan yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisön jäsenten välille. Kansallisen identiteetin omaksuminen edellyttää siten tiettyjen kulttuuristen traditioiden käyttöönottoa. Kalevalaa voidaan tulkita niin ideologisena myyttinä kansallisvaltion Suomen kuin kansallisen korkeakulttuurimme synnystä. Kansalliseepoksemme arvo on usein symbolinen eikä omakohtaisesta lukukokemuksesta kumpuava. Kalevalan suomalaistavan tulkinnan avulla on eepoksesta luettavissa suomalaisten alkuperästä ja historiasta ja suomalaisille tärkeistä arvoista. Kansanrunous on toiminut välineenä rekonstruoida Suomen suomenkielisen väestön historiaa ja esihistoriaa ja näin sille on annettu kansallisen muinaisuuden arvo. Aineistoni perusteella kansallisuus ja kansallinen identiteetti ovat osa itsemäärittelyä, kanssaihmisten määrittelyä, kansallisen yhteisön määrittelyä kuin myös ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin ja koko elinpiirin määrittelyä. Keskusteluissa kulttuuriperintö määrittyy tarinoina, joissa on viisauksia ja opetuksia ja ne kulkevat sellaisten ihmisten välillä, joilla on tarpeeksi yhteistä keskenään. Kulttuuriperintö on myös tärkeä osa identiteettiä; se kertoo omista juurista ja sisältää sukupolvilta toisille siirtynyttä tärkeää tietoa, joita omaan arvomaailmaansa peilaamalla, voi rakentaa itselleen identiteettiä. Tutkimukseni mukaan Kalevalaa pidetään kertomuksena suomalaisuudesta ja se on kansallinen myytti. Kalevalaa pidetään suomalaisena kansanperinteenä, joka koostuu tarinoista ja runoista ja joita on kerrottu ja laulettu sukupolvelta toiselle. Kalevala kuvastavaa myös suomalaisuutta; sillä selitään suomalaisten omaperäisyyttä sekä siihen verrataan halutessa korostaa tiettyjä suomalaisia piirteitä. Kalevalasta halutaan siten yhä ammentaa suomalaisuuden symboleja.
  • Loukkaanhuhta, Ulla (2008)
    Tutkielmassa analysoidaan hallitus- ja oppositiopuolueiden kansanedustajien argumentaatiota Suomen kansallisen identiteetin näkökulmasta Euroopan unionia käsittelevissä kysymyksissä. Tutkin kuinka kansanedustajat hahmottavat Suomen kansallisen identiteetin suhteessa Euroopan unioniin ja kuinka jäsenyys unionissa on tähän vaikuttanut. Tutkimuksen ajankohta on vuosi 1994, jolloin käytiin keskusteluja Euroopan unionin mahdollisen jäsenyyden vaikutuksista. Vertailevana ajankohtana on vuosi 2005, jolloin Suomi oli ollut 10 vuotta unionin jäsenmaana. Aineiston muodostaa kansanedustajien ministereille esittämät Euroopan unionia koskevat kirjalliset kysymykset. Analyysiaineisto on 75 kysymystä vuodelta 1994 ja 56 kysymystä vuodelta 2005. Menetelmänä on Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan argumentaation analyysi, joka on käsitelty teoksessa New Rhetoric – A treatise on Argumentation (1971). Keskeisiä teoksia ovat lisäksi Perelmanin Retoriikan valtakunta (1996), Pertti Joenniemen artikkeli Finland in the New Europe – A Herderian or Hegelian project? (2002) ja Teija Tiilikaisen väitöskirja Europe and Finland – Defining the Political Identity of Finland in Western Europe (1998). Vuoden 1994 kirjallisten kysymysten analyysi osoittaa kansanedustajien suhtautuneen varauksellisesti Euroopan unioniin, jota pidettiin uhkana Suomeen perinteisesti yhdistetyille asioille kuten suvereeniudelle, puolueettomuudelle ja tasa-arvolle. Myönteisemmin unioniin suhtautuneille kansanedustajillekin oli tärkeää jäsenyyden omaehtoisuus ja maltillinen osallistumistahti. Avainasemaan nousi päätäntävalta, jonka jakaminen kielteisesti unioniin suhtautuville merkitsi itsenäisyyden menetystä ja myönteisesti unioniin suhtautuville mahdollisuutta olla mukana Suomeakin sitovissa kansainvälisissä päätöksissä. Vuoden 2005 argumenteissa esiin nousee oikeudenmukaisuus. Tällä perustellaan sekä pitäytymistä kansallisissa asioissa että kansainvälistä vastuunkantoa ja osallistumista. Suomen luonnonolosuhteiden ja osaamisen varjolla vaaditaan erityisoikeuksia päätöksenteossa. Suomen erityisyys ja taidot velvoittaa kansainväliseen vastuuseen. Oikeudenmukaisena pidetään ihmisoikeuksien, johdonmukaisuuden ja eettisyyden noudattamista käytännön toimissa. Hallitus- ja oppositiopuolueiden kansanedustajien argumentoima kuva Suomen kansallisesta identiteetistä oli ajankohtina yhdenmukainen. Asioita käsiteltiin äänestäjäkuntien näkökulmasta, mutta Suomelle ominaiset piirteet olivat samat. Yhtenäinen siirtymä identiteetin painotuksissa osoittaa kansallisen identiteetin muovautuvan suhteessa ympäristön tapahtumiin ryhmien rajat ylittävällä voimalla. Identiteettirakennelmat muuttuvat hitaasti, mutta tutkimus osoittaa identiteetin tekijöiden uudenlaista suuntautumista. Vuonna 1994 pärjääminen korosti erillisyyttä, sisäänpäin kääntymistä ja Suomen valtion alueen hoitamista. 10 vuotta unionin jäsenenä on kääntänyt osaamisen mahdollisuudeksi vaikuttaa maailmanlaajuisesti. Avoin osallistuminen ja vaikutteiden vastaanottaminen eivät uhkaa identiteettiä. Abstraktit ominaisuudet kuten tieto-taito ja aktiivinen osallistuminen eivät voi tulla uhatuksi samalla tavalla, kuin maanviljelyn kaltaiset konkreettiset asiat. Tämä mahdollistaa Suomen avoimemman ja aktiivisemman identiteetin.
  • Finell, Eerika (2005)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään millaisia kansallisia kuvauksia, muistoja henkilökohtaisesta elämästä ja tunteita kansallisiin symboleihin liittyy. Lähtökohtana on oletus, että nämä tekijät toimivat siteinä yksilön ja hänen kansakuntansa välillä. Tutkimus suoritettiin näyttämällä nuorille lukion toisluokkalaisille 50 diakuvaa. Nuorten piti arvioida, kuinka hyvin kuvat kuvasivat Suomea. Tämän jälkeen heidän tuli valita 2-3 kuvaa, jotka herättivät heissä mahdollisesti tunteita ja/tai muistoja. Valituista kuvista heidän piti kirjallisesti perustella: Miten symboli liittyy Suomeen? Mitä muistoja se herättää? Mitä tunteita symboli ja siihen liittynyt muisto herättää? Analysoin nuorten kirjoitukset laadullisesti luokittelemalla ja vertailemalla kirjoituksista nousseita teemoja, sisältöjä, yksittäisiä sanontoja ja muistoryhmiä keskenään. Tämän analyysin pohjalta totesin, että symboleihin liittyy kansallisia kuvauksia, muistoja ja tunteita. Totesin myös, että kukin tutkimuksessa käytetty symboli näyttää muodostavan oman kokonaisuutensa, johon assosioituu tietynlaisia kansallisia kuvauksia, tietynlaisia muistoja ja tietynlaisia tunteita. Analyysi puolsi Billigin (1995) näkemystä kansallisesta identiteetistä elämäntapana. Tutkimuksen keskeisimmän teoreettisen pohjan muodostavat Anttila (1993, 1996, 1997, 1999),Billig (1995),Reicher ja Hopkins (2001) ja Saukkonen (1999).
  • Stejskal, Susanna (2007)
    Työni tarkastelee jalkapallon merkitystä Britanniassa. Tutkimukseni näkökulmani on jalkapallon merkitys brittiläisen yhteiskunnan rakentajana. Tutkimuskohteenani on kahden eri sanomalehden, Daily Mail ja The Guardian, jalkapallojutut tietyltä ajalta. Aineistoni koostuu kuudestatoista (16) jutusta. Työni on lähestymistavaltaan kulttuurintutkimuksellinen. Oma lähtökohtani tutkimukselle on jalkapallon positiivisessa roolissa yhteiskunnan rakentajana ja yhdistäjänä. Jalkapallolla on Britanniassa vahvat perinteet ja ne kulkevat usein käsi kädessä sanomalehdistön kanssa. Esittelen lehdistön historiaa erityisesti jalkapallon näkökulmasta. Pohdin myös jalkapallon roolia identiteettien rakentajana. Jalkapallon merkitys kansallisten identiteettien ja yhteiskunnan rakentamisessa tulee esiin tutkimusaineistostani, jota käyn läpi kahden eri menetelmän kautta. Toinen menetelmistäni on Fairclough´n diskurssiin perustuva representaatioiden, identiteettien ja suhteiden näkökulmasta tapahtuva havaintojen etsiminen. Toinen menetelmä liittyy myytteihin, jota käytän syvällisempien havaintojen ja tulosten löytämiseen. Campbell`in myytin funktiot ovat sosiologinen, pedagoginen, kosmologinen ja mystinen funktio. Työ asettaa neljä tutkimuskysymystä. Ensiksi selvitän miten jalkapallo rakentaa brittiläistä identiteettiä. Toisessa kysymyksessä pohdin miten jalkapallon ja lehdistön suhde vaikuttaa yhteiskuntaan. Kolmannella kysymyksellä haluan selvittää miten jalkapallosta on tullut Britanniassa myytti ja neljännessä kysymyksessä etsitään vastauksia siihen, miten jalkapallomyytti elää yhteiskunnassa. Teoreettisen viitekehykseni muodostavat brittiläisestä identiteetistä, kansallisesta kulttuurista, urheilusta, jalkapallosta sekä brittiläisestä sanomalehdistöstä tehty tutkimuskirjallisuus. Tärkeimpiä lähteitäni ovat teoreettisen viitekehyksen osalta Richard Holt, Stuart Hall, Adam Brown, Maaret Ilmarinen, Hannu Leinonen ja Eino Lyytinen. Analyysimenetelmän tärkeimmät lähteet ovat Joseph Campbell ja Norman Fairclough. Tulos ensimmäiseen kysymykseen löytyy aineistosta nousseista havainnoista, jotka osoittavat jalkapallon antavan kansalle hyvän samaistumiskohteen. Jalkapallon kautta käsitellään yhteiskunnallisia ongelmia ja tuotetaan niihin vastauksia, joiden kautta identiteetit voivat rakentua. Tulos toiseen kysymykseen rakentuu hyvin pitkälle tutkimuskirjallisuuden pohjalle, joka todistaa lehdistöllä olleen aina erityislaatuinen suhde jalkapalloon. Kaupallistumisen myötä suhde on tullut ristiriitaisemmaksi. Suhde on kuitenkin vahva, sillä jalkapallo ja sanomalehdet tarvitsevat toisiaan pysyäkseen elinvoimaisina nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Tulos kolmanteen kysymykseen löytyy aineistosta nousseista myyttisyyksistä. Myytin funktioiden kautta syntyivät tulokset, jotka osoittivat jalkapallomyytin elävän brittiläisessä arjessa, ihmisten toiminnassa, osana kansallista identiteettiä. Tulos neljänteen kysymykseen elää jatkuvasti ja muuttaa muotoaan. Kaikki tulokseni ja tutkimuskirjallisuuteni liittyvät tähän läheisesti, mutta todellinen tulos on ennustus tulevasta. Tässä kohdin tulee esiin jalkapallon mystinen asema yhteiskunnassa. Se on jotain suurta, jota ei pysty selittämään ja joka elää ja voi hyvin.
  • Heinonen, Anna-Vilhelmiina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen aiheena on kansallisen identiteetin kielellinen muodostuminen poliittisessa puheessa kuninkaallisen puheen genressä. Tutkimus rakentuu Aristoteleen retoriikasta lähtöisin olevan eetoksen käsitteen varaan ja se esittelee kielellisiä keinoja, joiden avulla valtionpäämies rakentaa eetostaan ja tätä kautta kansallista identiteettiä edustamalleen ryhmälle. Tutkimus kytkeytyy ranskalaisen diskurssianalyysin perinteeseen ja ammentaa erityisesti Patrick Charaudeau’n ja Ruth Amossyn eetosta käsittelevistä teorioista. Tutkimuksessa käsitellään subjektin diskursiiviseen identiteettiin kiinnittyviä uskottavuus- ja identifikaatioeetoksia. Näiden avulla subjekti rakentaa puheessaan uskottavuuttaan, joka on tarpeen puhekumppani(e)n luottamuksen saavuttamiseksi, sekä kuvaa itsestään, johon vastapuoli kykenee identifioitumaan. Analyysiosa käsittelee Belgian kuninkaan puheita. Näin tutkimus avaa perustuslaillisen monarkian ja symbolisen valtionpäämiehen arvoa nyky-yhteiskunnassa ja erityisesti Belgian kaltaisessa liittovaltiossa. Tutkimusaineisto koostuu kuningas Philippen joulu- ja kansallispäivän puheista, koronapandemiaan liittyvästä kriisipuheesta, sekä Belgiassa vuonna 2016 tapahtuneiden terrori-iskujen uhrien muistoseremonioissa pidetyistä puheista. Eetoksen kielelliset ilmenemismuodot ovat moninaisia. Uskottavuus- ja identifikaatioeetosten rakentumista puheissa tarkastellaan elokutiivisen enonsiaation avulla ensimmäisen persoonan me- ja minä -pronominien kautta, allokutiivisen enonsiaation avulla toisen persoonan te-pronominin kautta sekä delokutiivisen enonsiaation avulla persoonattomien verbi-ilmausten kautta. Lisäksi tutkimus tarkastelee kuninkaan puheissaan rakentamia skenografioita, joiden avulla tämä voi siirtää kuulijan toiseen paikkaan ja aikaan genren sisällä. Tutkimuksessa esitetään, kuinka kansallisen identiteetin kielellinen rakentuminen perustuu valtionpäämiehen puheessa rakennettuihin eri tyyppisiin eetoksiin. Näin suostuttelu ja vaikuttaminen poliittisessa puheessa eivät tapahdu vain argumenttien, vaan myös puhujan eetoksen kautta. Kuningas rakentaa institutionaalisissa puheissaan edustamansa ryhmän, belgialaisten, kollektiivista eetosta. Samalla hän rakentaa kuitenkin myös henkilökohtaista eetostaan. Kansallinen identiteetti muodostuu näiden eetosten vuoropuhelussa. Tutkimustulokset osoittavat, että elokutiivisen enonsiaation keinoin luoduin karaktääri- ja solidaarisuuseetoksin kuningas rakentaa kollektiivista välittäjän eetosta; hän luo kuvan belgialaisista konstruktiivisena ja dialogiin pyrkivänä kansana, joka kykenee yhtenäisyyteen mm. kielellisistä, kulttuurisista ja uskonnollisista eroavaisuuksista huolimatta. Lisäksi kuningas rakentaa solidaarisuuseetoksen avulla kuvaa itsestään esimerkillisenä belgialaisena asettuen kansan tasolle. Kuninkaan henkilökohtainen eetos sen sijaan rakentuu pääosin johtaja- ja humaaniuseetosten kautta, toinen toisiaan tasapainottaen. Johtajaeetoksen avulla kuningas ilmaisee mielipiteitään delokutiivisen enonsiaation avulla ja rakentaa itsestään kuvaa aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana. Kuninkaasta muodostuu hänen puheissaan kuva Eurooppa-myönteisenä johtajana, joka uskoo tulevaisuuteen ja laittaa toivonsa tuleviin sukupolviin. Tähän liittyy läheisesti myös kuninkaan muodostama kuva itsestään vanhempana. Humaaniuseetos esiintyy pääosin kriisiaikojen puheissa osanoton ja myötätunnon kautta. Vanhemmuuden ja humaaniuden korostaminen rakentavat kuvaa kuninkaasta lämpimänä ja isällisenä johtajana, joka ymmärtää kansansa tunteita. Tutkimustulokset vahvistavat hypoteesia valtionpäämiehen vahvasta asemasta kansan symbolina erityisesti kriisiaikoina. Kuningas tuottaa puheissaan yhtenäisyyttä synnyttävää ja ryhmänsä sekä laajemmin eurooppalaisia arvoja heijastavaa, kansallista identiteettiä eetostensa kautta. Samalla hän rakentaa belgialaisesta identiteetistä mallia eurooppalaiselle identiteetille.
  • Lamberg, Annu-Riina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Aikaisemman tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaiset poliitikot joutuvat tasapainottelemaan erilaisia heidän vähemmistötaustaansa liittyviä odotuksia ja toisiaan leikkaavia ryhmäjäsenyyksiä. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on perehtyä tähän maahanmuuttajataustaisen poliitikon erityiseen asemaan yhteiskunnallisena vaikuttajana. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten maahanmuuttajataustaiset poliitikot rakentavat diskursiivisesti etnistä ja kansallista identiteettiään poliittisissa blogeissaan. Tutkielman aineisto koostuu kolmen maahanmuuttajataustaisen poliitikon – Abdirahim Husseinin, Nasima Razmyarin ja Ozan Yanarin – 37 poliittisesta blogikirjoituksesta. Maisterintutkielman teoreettis-metodologinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja tutkimusaineistoa lähestytään kriittisen diskursiivisen psykologian ja retorisen psykologian tarjoamien käsitteellisten ja menetelmällisten työkalujen avulla. Kriittisen diskursiivisen psykologian näkökulman mukaisesti identiteettiä lähestytään diskursiivisena toimintana ja neuvotteluna, ei yksilön sisäisenä ominaisuutena. Analyysin apuna käytetään subjektiposition käsitettä. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia diskursiivisia resursseja ja retorisia keinoja poliitikot käyttävät rakentaessaan subjektipositioita. Retorisen psykologian näkökulman mukaisesti tutkielmassa otetaan huomioon kielenkäytön argumentatiivinen luonne ja se, että poliitikot kirjoittavat blogeja poliittisten viestien välittämiseksi. Poliittisen ja laajemman yhteiskunnallisen kontekstin huomioiminen tarkoittaa myös sitä, että tutkielmassa tarkastellaan poliitikkojen blogikirjoituksissaan rakentamien subjektipositioiden diskursiivisia funktioita. Poliitikkojen etniseen identiteettiin liittyvä puhe jakautui aineistossa kahteen luokkaan sen mukaan, oliko kyseessä itse määritelty vai ulkopuolelta määritelty identiteetti. Poliitikot rakensivat etnistä identiteettiään aktiivisesti itse määritellyllä tasolla, mutta torjuivat sen ulkopuolelta määritellyllä tasolla. Itse määritelty etninen identiteetti rakennettiin monipuolisesti muun muassa olemisen, tietämisen, tekemisen, tuntemisen ja haluamisen tasoilla sekä rinnakkain suomalaisen kansallisen identiteetin kanssa. Lisäksi poliitikot tekivät paljon diskursiivista työtä suomalaisen kansallisen identiteetin rakentamiseksi. Aineistossa kuitenkin korostuivat erilaiset diskursiiviset ja retoriset keinot, joilla poliitikot haastoivat ulkopuolelta määriteltyä etnistä identiteettiä. Poliitikot siis rakensivat sekä etnistä että kansallista identiteettiään usein ulkopuolelta määritellyn etnisen identiteetin haastamisen kautta. Poliitikot haastoivat ulkopuolelta määritellyn etnisen identiteetin muun muassa kritisoimalla suomalaisuuden kiistämistä ja maahanmuuttajien toiseuttamista. Lisäksi poliitikot vastustivat etnisen identiteetin ensisijaisuutta ja erityisen arvioinnin kohteeksi joutumista. Kriittinen suhtautuminen ulkopuolelta määriteltyä etnistä identiteettiä kohtaan näkyi myös yleistämisen, arvottamisen, luokittelun ja stereotyyppisen ajattelun vastustamisena. Poliitikkojen rakentamien subjektipositioiden diskursiivisia funktioita olivat rasismin osoittaminen Suomea yhä vaivaavaksi ongelmaksi, tavallisten suomalaisten mobilisoiminen syrjintää ja oikeistopopulististen puolueiden ideologiaa vastaan sekä maahanmuuttajien yhteiskunnallisen aseman parantaminen. Muita subjektipositioiden funktioita olivat yhteiskunnan jakautumisen ehkäiseminen ja suomalaisuuden käsitteen laajentaminen sellaiseksi, joka tukee eri etnisten ryhmien sisällyttämistä yhteisen suomalaisuuden alle. Tutkielman tulokset asetetaan vuoropuheluun Petterssonin ym. (2016) tutkimuksen kanssa, sillä molemmissa tutkimuksissa tarkasteltiin maahanmuuttajataustaisten poliitikkojen identiteettineuvotteluja poliittisissa blogeissa. Erot tutkimusten tuloksissa osoittavat sen, miten joustavasti ihmiset rakentavat identiteettejään ja miten diskursiivisesti rakennettuja identiteettejä on mahdollista käyttää erilaisten diskursiivisten funktioiden aikaansaamiseksi ja erilaisten poliittisten viestien välittämiseksi.
  • Haara, Heikki (2008)
    Syyskuun yhdennentoista terrori-iskujen jälkeinen poikkeusaika mahdollisti presidentti Bushin toimille suuren poliittisen tilan ja tilaisuuden edistää paitsi ulkomaisia myös kotimaisia poliittisia tavoitteitaan. Iskujen jälkeen presidentti Bush määritteli, mistä konfliktissa on kyse, kuka on vihollinen ja keitä ”me” olemme. Kansallisen kriisin aikana ehdottoman poliittisen auktoriteetin, presidentin, verbaaliset teot antoivat suunnan ja merkityksen konkreettisimmille toimille. Bushin puheissa nykyisyys kytkettiin paitsi menneisyyteen myös tulevaisuuteen. Tutkielmassa analysoidaan, miten Bush antoi menneisyydelle merkityksiä poliittisessa retoriikassaan ajanjaksolla syyskuun yhdennentoista terrori-iskuista Irakin sotaan. Tutkielmassa analysoidaan Bushin retoriikkaan niin eksplisiittisesti kuin implisiittisesti sisältyvää historiallista tietoa ja pohditaan, mitä Bushin käyttämät erilaiset historialliset konstruktiot olivat ”tekemässä”. Presidentti Bushin pitämien poliittisten puheiden tarkoitus oli saada kuulijat tukemaan hänen esittämiään argumentteja. Bushin tuli legitimoida toimensa paitsi Yhdysvaltojen kansalaisille ja kongressille myös kansainväliselle yleisölle. Argumentaation tutkiminen on tutkielmassa keskeistä, mutta siinä ei rajata poliittisen toiminnan kielellistä aspektia pelkästään argumentaatioon, vaan Bushin esittämistä ”teksteistä” luetaan esiin myös puhujan välittömistä tarkoituksista riippumattomia poliittisia aspekteja. Bush esitti retoriikassa historian omalakisena prosessina. Hänen oli mahdollista määritellä nykyisyyden ja tulevaisuuden toimintaa, koska historian suunta ja sitä ohjaavat lainalaisuudet esitettiin annettuina. Samalla historia tarjosi Bushille loputtoman varaston muuntautumiskykyisiä menneisyysresursseja, joiden avulla omaa toimintaa voitiin legitimoida. Erityisesti monet historialliset metaforat olivat Bushin retoriikassa voimakkaasti todellisuutta muokkaavia retorisia välineitä. Tutkielmasta käy ilmi, että menneisyyden merkitykset olivat presidentti Bushille poliittisen toiminnan resurssi, jonka avulla omaa toimintaa voitiin oikeuttaa. Samaan aikaan menneisyyden merkitykset myös muovasit toimijuutta itseään, kun Bush esitti tietyt toimenpiteet välttämättömyyksinä, vahvimmillaan historiallisena velvollisuutena. Presidentti Bushin tavassa esittää tiettyjä toimenpiteitä välttämättömyyksinä, jopa historiallisina velvollisuuksina, oli kyse vallasta suunnata poliittista ja sosiaalista toimintaa sekä asettaa sen rajoja. Bushin tapa määrittää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välistä yhteyttä voidaan ymmärtää vallan hegemonisena muotona, joka toimii merkitysten, kulttuurin ja tiedon tuottamisen kautta. Tutkielman lopuksi pohditaan, kuinka politisoimalla poliittisten auktoriteettien esittämiä menneisyyden merkityksiä on mahdollista pyrkiä avaamaan vaihtoehtoisen toimijuuden mahdollisuuksia. Tutkielman alkuperäislähteinä ovat presidentti Bushin julkiset esiintymiset ja puheet syyskuun yhdennentoista terrori-iskuista Irakin sodan alkuun sekä lokakuussa 2002 ilmestynyt Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuusstrategia.
  • Mäkelä, Emmi (2015)
    Vuonna 2004 Oranssiksi vallankumoukseksi ja loppuvuodesta 2013 Euromaidaniksi nimettyjen, Ukrainan kansallisen politiikan kriisiin vieneiden prosessien ytimessä oli kysymys valtion tulevaisuuden kansainvälisestä suunnasta joko kohti länttä tai historiaa myötäilevää Venäjää. Vaikka protestit käynnistyivät Ukrainan valtion rajojen sisäpuolella pääkaupunki Kiovan itsenäisyydenaukiolla ja poliittista oppositiota kannattaneiden protestoijien toimesta, niiden aikana Venäjä presidentti Vladimir Putinin johdolla omaksui voimakkaan roolin tapahtumien kulun ohjailijana. Kriisit olivat tuoneet Ukrainan ja Venäjän välisen tiiviin sekä kauas historiaan ulottuvan suhteen risteyskohtaan ja kiinnittääkseen Ukrainan takaisin valtapiiriinsä, Putin niin retoriikassaan kuin konkreettisissa toimissaan ylitti Ukrainan valtion kansalliset rajat. Tässä tutkielmassa tutkimuksen kohteena on Putinin Oranssin vallankumouksen ja Euromaidan -protestien aikainen Ukrainaa käsittelevä retoriikka, joka sijoittuu Venäjän kansallis- ja kulttuuri-identiteettiä heijastavaan messianismin kontekstiin. Tutkielman teoreettisena perustana on näkemys jo 1400-luvulla konstruoituneesta valtion tavasta nähdä itsensä messiaana, jonka erityiset ominaisuudet perustelisivat Venäjän johtoroolia suhteessa muihin valtioihin: perinteiden ja konservatiivisten arvojen edustajana Venäjä on esittänyt ulkopoliittisilla interventioillaan pelastavansa muut valtiot yhteiskuntien tuholta. Ennen kaikkea messianismi on toiminut valtion johta-jille poliittisten toimien oikeuttajana ja legitimoijana. Tutkielmassa pyrkimyksenä on selvittää nousevatko messianismin mukaiset teemat esiin Putinin Ukrainaa käsittelevissä puheissa ja noudattaako Putinin ulkopoliittisista toimista käyttämät perustelut messianismin mukaista ajattelumallia. Tutkielman lähtökohtana on näkemys messianismista perustavanlaatuisena osana venäläistä identiteettiä ja kulttuuria, joka selittäisi sitä, miksi poliittisten johtajien on ollut mahdollista tukeutua kansalaisyhteiskuntaan suurvaltaa tavoittelevien intressien kohdalla. Tutkielma sisältää ensin katsauksen historiaan, messianismin mukaisen ajattelutavan muotoutumiseen - aina sen juurista tähän päivään saakka. Messianismin erityinen piirre on ollut sen jatkuvuus: vuosikymmenet, poliittinen ilmapiiri ja valtiota johtajat ovat kaikki määritelleet Venäjälle erilaista asemaa ja tehtävää maailmassa, mutta voimakas näkemys valtion sijoittumisesta johto-rooliin on säilynyt läpi aikojen. Venäjä on messiaana nähnyt imperialistisen ulkopolitiikkansa perusteltuna, jopa välttämättömyytenä. Tutkielma ei kuitenkaan keskity selittämään messianismin syntyä tai sen kehittymistä, vaan suhtautuu näkemykseen tapana perustella ulkopolitiikkaa historiaa ja kulttuuria hyväksikäyttämällä. Tutkielmassa messianismi on toiminnan logiikka, jossa muun valtion esittäminen Venäjän erityislaatuisuutta tarvitsevana toimii ratkaisevana poliittisten toimien oikeuttamiseksi. Tutkimuksen tieteenfilosofia rakentuu sosiaalisesta konstruktionismista ja erityisesti tekstiaineiston käsittelyyn soveltuvasta diskurssianalyysistä. Näitä täydentämään tutkielman metodi nojautuu tarkemmin nk. kriittisen geopolitiikan tutkimukseen ja siinä muun muassa suomalaisen tutkijan Sami Moision johtamaan kamppailututkimuksen teoriaa. Moisio suhtautuu diskursseihin ja puheeseen vallankäyttönä, kamppailuna oikeudesta määritellä valtioiden geopoliittista sijoittumista ja lopulta poliittisen ylivallan saavuttamisesta. Tutkielmassa messianismin mukainen puhe muodostaa poliittisten intressien saavuttamisen välineen, jolla Putin pyrki voittamaan Ukrainan puolelleen ja estämään valtion lipumisen lännen valtapiiriin. Vuonna 2004 konkreettisina panoksina olivat NATO-jäsenyys tai jäsenyys Venäjän ajamassa Euraasian talousyhteisössä, vuonna 2013 Eu:n tarjoama assosiaatiosopimus tai Putinin ojentama jäsenkirja perusteilla olleeseen Euraasian Unioniin. Geopoliittisessa kamppailussa sekä messianismissa valtion identiteetti määrittyy toiseuden kautta noudattaen ’me’ ja ’muut’ -asetelmaa ja luomalla vaikutelman uhkien olemassaolosta. Myös Putinin puheessa uhkat nousivat merkittävään asemaan ja kuva Ukrainasta piirtyi lännen ja Yhdysvaltojen peilinä. Kahden Ukrainan eri vuosikymmeneninä tapahtuneiden poliittisten prosessien valikoituminen tutkielman kohteeksi selittyy niiden samankaltaisuudella Venäjän näkökulmasta. Tapahtumat loivat Venäjälle uhan Ukrainan menettämisestä lännen valtapiiriin, samalla kyseenalaistaen valtion suurvalta-roolia. Tutkielman tutkimuskysymys pureutuu reaalipoliittisiin tapahtumiin ja poliittiseen valtapeliin, mutta messianismin konstruktrion myötä koskettaa abstraktimpia, venäläiseen historiaan, maailmankuvaan ja politiikkaan olennaisesti kuuluvia elementtejä. Vallankumouksen vaiheet ja prosessit huomioiden aineistokatsaus sijoittuu 27.09.2004–26.12.2004 sekä 21.11.2013–18.3.2014 välisille ajanjaksoille. Aineistona tutkielmassa toimivat Venäjän Federaation presidentin virallisilta sivuilta kerätyt Putinin puheet, lehtiartikkelit, lehdistötiedotteet sekä viralliset hallinnon dokumentit.
  • Mero, Jenna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu- tutkielmassa analysoidaan sitä, miten brittiläinen kansallinen identiteetti rakentuu pääministeri David Cameronin Skotlannin itsenäisyyskansanäänestystä sekä Britannian EU-kansanäänestystä koskevissa puheissa. Tutkimusasetelma nojaa jälkistrukturalistiseen ja antiessentialistiseen tieteenfilosofiaan ja erityisesti siinä hyödynnetään Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoreettista ajattelua sekä Stuart Hallin identiteettiteoreettisia näkemyksiä. Lisäksi tutkielman taustoitusta täydentää Benedict Anderssonin teoria kuvitelluista yhteisöistä. Kansanäänestykset ovat olleet kestopuheenaiheita Britannian sisäpolitiikassa 2010-luvulla. Syksyllä 2014 Skotlannissa järjestettiin kansanäänestys itsenäisyydestä ja vain noin kahta vuotta myöhemmin koko Britanniassa äänestettiin EU-jäsenyydestä. Tutkielmassa kansanäänestyksiä lähestytään eräänlaisina kuulumisen ilmentäjinä, jolloin niiden kautta otetaan kantaa siihen, mihin Britannia kuuluu ja mitä Britanniaan kuuluu. Erityisenä kiinnostuksen kohteena tutkielmassa ovat Britannian tulevaisuuteen liittyvät merkityksenannot ja diskurssit sekä niistä johdettavat näkemykset kansallisesta identiteetistä. Tutkimusasetelman taustalla on kansanäänestysten ajankohtaisuuden ja merkittävyyden lisäksi Britannian jokseenkin vakiintumattomista perustuslaillisista järjestelyistä osittain johtuva kansallisen identiteetin häilyvyys ja epäselvyys sekä esitetty kritiikki koskien Britannian kahden perustuslaillisen ulottuvuuden, alueellisen ja ylikansallisen, käsittelyä toisistaan irrallisina. Analyysin perusteella voidaan todeta, että molempia kansanäänestyksiä koskevissa puheissa muodostuu kaksi selkeää diskurssia, jotka ovat vaikutusvallan ja globaalin roolin diskurssi ja talouden diskurssi. Näiden diskurssien kautta Britanniasta muodostuu kuva vaikutusvaltaisena ja vaikutusvaltaa tavoittelevana maana, määrätietoisena ja aktiivisena toimijana sekä toisaalta myös arvolähtöisenä hyväntekijänä. Kansallista identiteettiä voidaan analyysin perusteella lähestyä samanaikaisesti kahdesta näkökulmasta. Toisaalta voidaan havaita, että analysoidussa materiaalissa korostuu kansainvälisen vaikutusvallan ja roolin tavoittelu, mikä osaltaan kertoo eräänlaisesta imperiumin jälkeisestä suurvalta-ajattelusta. Toisaalta voidaan kuitenkin tulkita, että samanaikaisesti halutaan varmistaa kansallisten arvojen säilyvyys ja itsemääräämisoikeus. Tämä tulee erityisesti esiin Britannian kansallisten arvojen, yhtenäisyyden, yhteisen historian sekä kansakunnan esittämisen artikulaatiossa.