Browsing by Subject "kansanlingvistiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Sundqvist, Katrin (Helsingin yliopisto, 2018)
    This master’s thesis treats native speakers’ attitudes to non-native speakers’ spoken vernacular and standard varieties. It examines which theoretical factors researchers have to pay special regard to when studying attitudes to non-native variation. Based on these factors, the thesis evaluates which methods of the language attitude paradigm suit the study of attitudes to non-native speakers’ varieties best. As theoretical background serves the Communication Accommodation Theory in its adapted form for intercultural communication. The thesis draws upon previous findings on relevant factors for the study of native varieties, upon previous findings on relevant factors for the study of non-native language and upon previous findings on the nature of non-native varieties. In order to gain further insights, a case study is conducted. The case study examines native Finnish speakers’ preference of non-native Finnish vernacular and standard varieties. As methods, it employs both a matched- and verbal-guise listening test and a direct question approach. Furthermore, it gathers the respondents’ justifications for their speaker choices in the listening test. The justifications allow an insight into the respondents’ attitudes to the varieties. A non-random sample of 101 native Finnish speaking students from the University of Helsinki is tested. The speaker choices in the listening test are analysed by statistical means (chi-square test). The answers to the direct question and the justifications for the speaker choices are classified into groups of similar answers. The results gained by the listening test and the results gained by the direct question are compared. The findings suggest that the students do not prefer either non-native variety per se. Their variety preference depends on the communication situation. The students do not prefer the same varieties in the case of native and of non-native speakers. While both non-native varieties may sound nice, enthusiastic, self-confident and clear, only vernacular speakers are seen as particularly natural, authentic, relaxed and close to native Finnish speakers. Only standard speakers are associated with professionality in a broad sense, but leave in some cases the impression of sounding foreigner-like or not natural. Differently than in earlier studies on non-native vernaculars, the non-native Finnish vernacular is thus seen as mainly positive. The results of the two different methods do not match. Either or both of them can thus not be fully reliable. This thesis shows that native speakers’ attitudes to non-native varieties are not necessarily the same as to native varieties. Attitudes to non-native varieties have to be studied in their own right, thus. A multitude of factors influences the formation of attitudes to non-native varieties. Non-native and native varieties differ from each other in their form, in the way they are learnt, used and perceived as well as in what they express. Non-native language not as objectively produced by the non-native speakers, but as subjectively perceived by the native interlocutors influences attitudes. Furthermore, attitudes to non-native varieties are likely even more prone to the social desirability bias than attitudes to native varieties. Methods that elicit the respondents’ attitudes directly should thus be avoided. The findings of the Finnish case study indicate that also matched-guise tests may suffer from the social desirability bias because of variety recognition. Furthermore, voice recognition is an increasing problem in the digital age. Most methods of the language attitude paradigm do not study natural language data in real-life communication situations. This thesis reveals the need for more innovative research designs. It suggests therefore several methods that researchers of attitudes to non-native variation may employ in future.
  • Al-Gbori, Johanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan tavallisten vantaalaisten ja helsinkiläisten, niin kutsuttujen maallikoiden eli ei-lingvistien, asenteita Vantaan puhekieltä kohtaan ja kartoitetaan, minkälaisia asenteita ja stereotypioita Vantaaseen ja vantaalaiseen puhekieleen liittyy sekä vantaalaisten että helsinkiläisten näkökulmasta. Keskeinen tarkastelun kohde on, miten vantaalaisten alueellinen ja kielellinen identiteetti suhteutuu siihen imagoon, joka alueella ja sen puhekielellä on helsinkiläisten silmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kieliasennetutkimus ja kansanlingvistiikka. Tutkimustausta muodostuu katsauksesta Vantaan ja Helsingin kaupunkien kehitykseen sekä aiemmasta tutkimuksesta. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin yliopiston professori Hanna Lappalaisen johdolla osana Helsingin yliopiston Suomi kieliyhteisönä -kurssia vuosina 2018 ja 2019 strukturoidun haastattelun menetelmällä lomakekyselyn muodossa. Lomakekysely sisälsi viisi avointa kysymystä, kahdeksan Likert-asteikon muodossa esitettyä väittämää sekä yhdeksän semanttista differentiaalia, jotka kartoittivat vastaajien mielikuvia kartoittavaa adjektiiviparein. Kysymykset käytiin haastateltavien kanssa läpi suullisesti. Alkuperäinen aineisto koostui 70 pääkaupunkiseutulaisen informantin vastauksista, mutta tutkielmaa varten aineisto on rajattu koskemaan 32 vantaalaisen ja 29 helsinkiläisen vastauksia. Aineiston pienen koon vuoksi saaduista tuloksista ei voida vetää yleistäviä johtopäätöksiä sen enempää helsinkiläisten kuin vantaalaistenkaan asenteista Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Tutkimuksesta käy ilmi, että sekä helsinkiläisten että vantaalaisten vastaajien näkemykset Vantaasta ja vantaalaisesta puhekielestä ovat pääpiirteittäin samansuuntaisia: molemmissa vastaajaryhmissä edustetaan tasaisesti erilasia asenteita Vantaata ja sen puhekieltä kohtaan. Keskeisimmät erot vastaajaryhmien välillä liittyvät sanavalintoihin, joilla Vantaaseen liittyvistä mielikuvista puhuttiin. Tutkimus osoitti, ettei kumpikaan vastaajaryhmä edusta selkeästi yhtä tiettyä asennetta, vaan asenteet vaihtelivat vastaajakohtaisesti. Tutkimuksesta myös selvisi, että osalle sekä helsinkiläisiä että vantaalaisia on kansanlingvistinen fakta, että Vantaan puhekieli on muista pääkaupunkiseudun kielimuodoista selvästi poikkeava.
  • Elo, Minna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen tutkielmassani komparatiivisiksi kvanttorilausekkeiksi määrittelemiäni ilmaustyyppejä puolet enemmän, x kertaa enemmän ja x prosenttia enemmän. Tutkimuskysymykseni koskevat komparatiivisten kvanttorilausekkeiden merkityksiä sekä niiden käyttöön liittyviä asenteita ja kokemuksia. Miten kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet? Entä miten he suhtautuvat kyseisten ilmaus-tyyppien käyttöön ja millaisia kokemuksia heillä on niistä? Tutkielman teoriataustana on kansanlingvistiikka, joka tutkii tavallisten kielenkäyttäjien kieltä koskevia käsityksiä, asenteita ja havaintoja. Tutkielmassa pohdin ilmaustyyppien osalta myös monimerkityksisyyttä, jota on kuvattu erityisesti kognitiivisen kieliopin parissa. Tutkimusaineisto koostuu kyselylomakkeella saaduista vastauksista, jotka ovat peräisin 160:lta vastaajalta. Julkaisin kyselyn Helsingin yliopiston E-lomakepalvelussa, ja se oli avoimesti saatavilla noin neljän viikon ajan. Kyseessä oli tiivis ja standardoitu kysely, jossa oli ilmaustyyppeihin liittyvien strukturoitujen kysymysten lisäksi avoimia kysymyksiä. Kyselyssä tiedustelin myös vastaajien sukupuolta, ikää, ylintä suoritettua tutkintoa sekä ammattia, jotta voisin selvittää kyseisten taustamuuttujien yhteyttä käsityksiin. Analyysissäni yhdistyvät sekä määrälliset että laadulliset menetelmät. Tutkimukseni osoittaa, että kielenkäyttäjät käsittävät ilmaustyypit melko yhdenmukaisesti: puolet enemmän merkitsee luvun puolitoistakertaistumista, kaksi kertaa enemmän kaksinkertaistumista ja 200 % enemmän kolminkertaistumista. Akateemisesti koulutetut vastaajat ymmärtävät ilmaukset muiden tutkintojen suorittaneita todennäköisemmin oikeiksi määritellyissä merkityksissä. Vastanneita ärsyttää ja hämmentää ilmausten virheellinen ja tulkinnanvarainen käyttö erityisesti täsmällisyyttä vaativissa käyttöyhteyksissä. Lähes kaikki vastaajat ovat havainneet ilmausten monitulkintaista tai virheellisenä pitämäänsä käyttöä. Tavallisimmat yhteydet, joissa havaintoja on tehty, ovat uutiset, kasvokkaiset keskustelut ja mainonta. Vaikka kielenkäyttäjät tulkitsevat komparatiiviset kvanttorilausekkeet varsin yhteneväisesti, pitävät he niitä epätäsmällisinä ilmauksina, joiden käyttö herättää toisinaan paljonkin kielteisiä tuntemuksia. Voi myös olla, että kielenkäyttäjien havaitsema ongelmallinen käyttö kuvastaa sitä, etteivät heidän käsityksensä ilmausten perimmäisistä merkityksistä vastaa niitä merkityksiä, joissa ilmauksia todellisuudessa käytetään.
  • Turunen, Tiia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan syntyperäisten ja ei-syntyperäisten lohjalaisten käsityksiä Lohjan murteesta ja Lohjan puhekielen puhujista. Tutkimuskysymyksiä tutkielmassani ovat seuraavat: Mitä piirteitä informantit tiedostavat Lohjan murteeseen kuuluvaksi? Mihin piirteisiin informantit kiinnittävät huomiota arvioidessaan puhujan lohjalaisuutta? Millaisia käsityksiä informanteilla on Lohjan murteesta ja sen puhujista ja Lohjan murteen sosiaalisesta ja alueellisesta variaatiosta? Millaisia käsityksiä informanteilla on omasta tavastaan puhua ja miten he määrittelevät oman puhetapansa? Lisäksi sivutaan sitä, miten informantit määrittelevät murteen ja mitä eri Suomen murteita he osaavat nimetä. Tutkielmassa tarkastellaan myös lohjalaisten käsityksiä Lohjan murteen suhteesta muihin murteisiin. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii sosiolingvistinen kielentutkimus, erityisesti kansanlingvistiikka ja kansandialektologia. Tutkielmani lähestyy aihettaan laadullisen tutkimuksen näkökulmasta. Aineisto on koottu anonyymillä sähköisellä lomakkeella helmi-maaliskuussa 2020. Tutkimusaineisto koostuu 29 syntyperäisen lohjalaisen ja 22 ei-syntyperäisen lohjalaisen vastauksista. Vastaajat olivat iältään 18-75-vuotiaita. Sähköinen kysymyslomake koostuu sekä avoimista kysymyksistä, niitä tarkentavista suljetuista kysymyksistä, murrekäännöstehtävästä ja käännöstehtävästä vastaajan omalle kielelle, monivalintatehtävästä ja Likert-asteikollisista väittämistä sekä litteraatin tarkastelua edellyttäneestä tehtävästä, jolla pyrittiin selvittämään, mihin piirteisiin informanttien huomio keskittyy heidän arvioidessaan puhujan mahdollista lohjalaisuutta. Kyselylomakkeen litteraatin olen tehnyt itse tätä tutkielmaa varten nauhoittamastani puhelinkeskustelun osasta. Puhuja on 80-vuotias lohjalainen nainen, jonka idiolektissä on havaittavissa sekä jonkin verran Länsi-Uudenmaan murteille tyypillisiä piirteitä että niille vieraita piirteitä. Aineistosta olen tehnyt seuraavat päätelmät: Vain harvat lohjalaiset mielsivät puhuvansa Lohjan murretta tai muutakaan murretta. Yleisimmin he kuvasivat omaa puhetapaansa jonkinlaiseksi ”sekakieleksi”, joka koostui murteesta ja yleiskielestä. Informanttien antama kuva itsestään kielenkäyttäjinä sai vahvistusta heidän omalle kielelleen kääntämistä lauseista, joissa oli havaittavissa joitain murrepiirteitä, mutta pääsääntöisesti omalle kielelle käännetyt lauseet oli varsinkin nuorempien informanttien kohdalla luokiteltavissa yleispuhekieleksi. Tyypillisesti Lohjan murre yhdistyi informanttien mielikuvissa vanhoihin, matalasti koulutettuihin, syntyperäisiin lohjalaisiin. Lohjan murteen arvioitiin olevan katoamassa, sillä informanttien mielestä Lohjan nuorison puhuma kieli eroaa runsaasti vanhojen lohjalaisten puhumasta kielestä. Kuitenkin Lohjan murre nähtiin tärkeäksi osaksi lohjalaista identiteettiä ja sen toivottiin säilyvän myös tulevaisuudessa. Informantit luonnehtivat Lohjan murretta Turun murteen kaltaiseksi. Erityisinä Lohjan murteen tunnusmerkkeinä Lohjalaiset pitivät konditionaalin kaltaista imperfektin muodostusta, persoonapronomineja mää ja sää. Myös diftongien avartuminen mainittiin monissa vastauksissa Lohjan murteen tuntomerkkinä.
  • Schiray, Janina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee pääkaupunkiseudun puhekieleen liitettäviä havaintoja ja käsityksiä kansanlingvistisestä näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan tiedekeskus Heurekassa haastateltujen vierailijoiden käsityksiä pääkaupunkiseutulaisista kielenpiirteistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää aineiston pohjalta, minkälaisia piirteitä vastaajat mieltävät pääkaupunkiseutulaisiksi ja miten tulokset vastaavat aiemman tutkimuksen antamaa kuvaa. Tavoitteena on myös selvittää, miten tiettyjen puhekielisten piirteiden puuttuminen pääkaupunkiseudun puhetta esittävästä tekstistä vaikuttaa tunnistettavuuteen. Vaikeuttaako yleisimmin pääkaupunkiseutulaispiirteinä pidettyjen elementtien puuttuminen tai muuttaminen joksikin neutraalimmaksi piirteeksi muiden pääkaupunkiseutulaisten puhekielen piirteiden tunnistamista? Tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös vastaajan asuinpaikkakunnan ja kielellisen taustan vaikutukseen sekä vastaajan ikään ja sukupuoleen. Tutkielman aineisto on kerätty vuonna 2009 kyselylomakkeella, johon vastasi satunnainen joukko tiedekeskuksen kävijöitä sekä pääkaupunkiseudulta että muualta Suomesta. Kyselylomakkeesta oli tehty kaksi eri versiota: toisessa autenttinen keskustelukatkelma ja toisessa kyseisestä katkelmasta versio, josta oli poistettu tai muokattu tiettyjä sanoja tai piirteitä. Vastaajien tehtävänä oli korostustussia käyttämällä merkitä keskustelukatkelmasta pääkaupunkiseutulaisiksi mieltämiään kielenpiirteitä. Tutkielman lähtöoletuksena on, että aineiston analyysiin perustuvat tulokset tukevat aiempaa tutkimusta pääkaupunkiseutulaisiksi miellettävistä kielenpiirteistä, mutta uudenlaisen metodin käyttö voi nostaa tarkasteluun myös uusia piirteitä. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti vastaajien useimmin merkittyjä sanoja ja kielenpiirteitä. Tulokset osoittavat, että maallikot mieltävät pääkaupunkiseutulaisiksi kielenpiirteiksi puhekieleen kuuluvia sanoja sekä aiemman tutkimuksen valossa pääkaupunkiseutulaisiksi miellettyjä piirteitä. Aineiston useimmin merkityt sanat ovat sit, ku, sillee(n) ~ sillai, ootsä ja niinku. Tulokset osoittavat, ettei vastaajan ikä tai sukupuoli ole merkittävä muuttuja piirteiden tunnistamisessa ja merkitsemisessä. Myöskään vastaajan asuinpaikka ei ole merkittävä muuttuja, vaan pääkaupunkiseudun ja muualla asuvien vastaajien merkinnät ovat melko yhtenäiset. Tutkielmasta käy ilmi, että maallikoiden tapa lähestyä kieltä on niin vahvasti sanatasolla, ettei huomio kiinnity samalla tavalla äänne- ja muotopiirteisiin kuin kielentutkijoilla. Aineiston kapeuden takia maallikoiden käsitykset ja havainnot pääkaupunkiseudun puhekielen piirteistä jäävät kuitenkin odottamaan syventävää jatkotutkimusta.
  • Kuusisto, Tiina (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena on havainnoida, millä tavoin vaihto-opiskelu ulkomailla on vaikuttanut suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden kieli-identiteettiin eli kokemuksiin itsestään suomalaisina ja suomen puhujina. Tutkimuksessa havainnoidaan suomen kielen roolia vaihto-opiskelijoiden arjessa sekä eritellään kielellisiä haasteita, joita arki ilman suomea tuo mukanaan. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi ympäristön suomen kieltä kohtaan osoittamaa kiinnostusta sekä erilaisia suomen kielestä esitettyjä luonnehdintoja ja niiden vaikutusta vaihto-opiskelijoiden kieli-identiteettiin. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksan (8) opiskelijavaihdossa olleen nuoren haastatteluista. Aineistonkeruu on toteutettu teemahaastatteluina 2–3 hengen ryhmissä keväällä 2013. Haastatteluryhmiä on yhteensä kolme, ja haastattelut ovat kestäneet keskimäärin tunnin. Tutkimusaihetta tarkastellaan kieli-identiteetin ja kansanlingvistiikan näkökulmasta. Näiden lisäksi hyödynnetään koodinvaihdon sekä tunnesanojen semantiikan tutkimusta. Tutkielma osoittaa, että opiskelijavaihtoon lähdetään tyypillisesti vahvistamaan kielitaitoa. Vaihtojakso nähdään vahvistavana kokemuksena, josta tulee selvitä itsenäisesti, minkä vuoksi suomenkielisiä kontakteja pyritään vaihtokohteessa jopa tietoisesti välttelemään. Arki ilman suomen kieltä koetaan hankalaksi erityisesti virallisissa asiointitilanteissa sekä opetustilanteissa. Opiskelijat havaitsivat vaihtoaikanaan kykenevänsä välittämään tunteita ja huumoria parhaiten äidinkielellään. Suomen kieltä luonnehdittiin vaihto-opiskelijoille monin tavoin: suomen arvioitiin kuulostavan esimerkiksi keijukieleltä ja japanilta. Opiskelijat kokevat suomen kieltä kohtaan osoitetun kiinnostuksen positiiviseksi ja arvelevat sen nostaneen arvostustaan suomen kieltä kohtaan. Paluun suomenkieliseen ympäristöön vaihtojakson päätteeksi koetaan olleen vaikeaa osin siksi, että vaihdossa käytettyyn kieleen on saatettu liittää tietynlaisia persoonallisuuden piirteitä, joiden ilmaiseminen omalla äidinkielellä tuntuu vieraalta.
  • Airas, Justiina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan pääkaupunkiseudulle muuttaneiden opiskelijoiden asenteita omaa kotimurrettaan kohtaan. Tutkimuksessa vastaajia tarkastellaan ryhminä heidän kotiseututaustansa perusteella. Lisäksi tarkastellaan, minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet vastaajien puhetavan muuttumiseen tai säilymiseen pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella Helsingin yliopiston suomenkielisiltä osakunnilta (pois lukien Eteläsuomalainen osakunta) syksyn 2018 aikana. Tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia tarkastelumetodeja vastauksia analysoitaessa. Vastaajien murreasenteita tarkastellaan ensin kotiseututaustojen perusteella viitenä eri ryhmänä. Muuton vaikutuksia vastaajien puhetapaan käsitellään sen sijaan kahtena eri ryhmänä: niinä, jotka eivät ole huomanneet muutosta puhetavassaan ja niinä, jotka ovat huomanneet muutoksia puhetavassaan. Tuloksista käy ilmi, että kotiseututaustasta riippumatta vastaajat arvostavat murteita yleisesti ja toivovat oman kotimurteensa säilyvän. Vastaajat uskovat kuitenkin oman murteensa tulevan muuttumaan tulevaisuudessa ja korostavat puhetapansa yleiskielisyyttä ja tilanteista variaatiota. Kotiseututaustojen perusteella on havaittavissa eroavaisuuksia tarkasteluryhmien kesken. Itäsuomalaisilla vastaajilla on havaittavissa ajattelutapa asteikosta, mitä kunnon savolaiseen murteeseen kuuluu, ja kaakkoissuomalaiset eivät ärsyynny eteläsuomalaisesta puhetavasta niin paljon kuin muut ryhmät. Keskisuomalaiset vastaajat tuovat ilmi ajatuksen, että heidän kotiseudullaan ei puhuttaisi murretta ollenkaan, ja länsisuomalaiset kokevat, ettei heidän murrettaan arvosteta. Pohjoissuomalaiset vastaajat taas erittelevät muita tarkemmin puheensa murteellisia piirteitä. Muuton vaikutuksissa puhetapaan korostuvat osin samat ja osin eri tekijät riippuen siitä, oliko vastaaja huomannut puhetavassaan muutoksia vai ei. Vastaajista selkeä enemmistö on huomannut muutoksia puhetavassaan. Osalla oma murre varioi pääkaupungin puhetavan kanssa ja osalla taas oma kotimurre on vahvistunut. Muuton vaikutuksissa korostuvat vastaajien erilaiset tulkinnat: osa kokee tilanteisen vaihtelun tai slangisanojen omaksumisen puhetavan muutoksena ja osa taas puhetavan säilymisenä. Tutkimus antaa näyttöä siitä, että sekä oman puhetavan arvottaminen että muuton vaikutukset puhetapaan ovat yksilökohtaisia ja tulokset riippuvat paljolti vastaajien omasta tulkinnasta. Muutolla on kuitenkin jonkinlaisia vaikutuksia, jotka tapahtuvat osin automaattisesti ja osa on yksilön päätöksestä kiinni. Esimerkiksi murteen säilyminen on yhteydessä siihen, kuinka tärkeänä osana yksilö sen identiteetilleen kokee.
  • Tukiainen, Jemina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma käsittelee erilaisten sosiaalisten kriteerien kautta rajattuihin kielenkäyttäjäryhmiin kohdistuvia, kielenkäyttöä koskevia, käsityksiä ja asenteita. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisin kriteerein erilaisia kielenkäyttäjäryhmiä rajataan ja millaisia odotuksia eri ryhmien kielenkäytölle asetetaan. Tutkielma sijoittuu sosiolingvistiikan alalle, tarkemmin rajaten sen kansanlingvistiseen kenttään. Tutkielman aineistona on 300 Kotimaisten kielten keskuksen Kielitoimiston vuonna 2016 käynnistämistä yleiskielen seurantatalkoista kerättyä kommenttia. Analyysissa hyödynnetään kriittisen diskurssintutkimuksen näkökulmia: kommenteista tarkastellaan tapoja nimetä kielenkäyttäjäryhmiä, kielenkäytön tapojen luonnehdintoja sekä ennen kaikkea sitä, millainen kielenkäyttö miltäkin ryhmältä koetaan neutraaliksi ja millainen tästä poikkeavaksi. Tutkimuksessa havaittiin, että yleisin tapa rajata kielenkäyttäjäryhmiä on luokitella kielenkäyttäjiä heidän ammattinsa tai yhteiskunnallisen asemansa perusteella. Lisäksi kielenkäyttäjiä kategorisoidaan ikä- ja asuinpaikkaperustaisesti. Yksittäisistä kielenkäyttäjäryhmistä eniten kommentoidaan toimittajien kielenkäyttöä, seuraavaksi kommentoiduimpia ovat nuoret, poliitikot, aikuiset sekä asiantuntijat ja korkeakoulutetut. Analyysin perusteella ammatin tai aseman mukaan luokiteltujen ryhmien norminvastainen kielenkäyttö koetaan pääosin negatiivisesti, kun taas ikään perustuvien ryhmien norminvastaiseen kielenkäyttöön suhtaudutaan pääosin neutraalisti. Vaikuttaisi siis siltä, että ammattiin tai yhteiskunnalliseen asemaan liitetään enemmän kielenkäyttöä koskevia odotuksia ja rajoituksia kuin ikään. Tutkimustulokset antavat viitteitä vastaajien kieli-ideologisista käsityksistä sekä niihin sekoittuvista muista ideologioista. Tällaisten kielenkäyttäjäryhmiin kohdistuvien kieliasenteiden sekä niiden takana vaikuttavien yleisempien asenteiden risteämäkohtien syvempi tarkastelu jää odottamaan jatkotutkimusta.
  • Hakala, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee insinöörikieleksi kutsuttuun kielimuotoon ja sen käyttäjiin kohdistuvia käsityksiä ja asenteita. Siinä tarkastellaan, millaisia ominaisuuksia insinöörikieleen ajatellaan kuuluvan, millaisia merkityksiä insinöörikielen ajatellaan sisältävän ja miten sitä ja sen käyttäjiä kuvaillaan ja miksi. Tutkielma sijoittuu sosiolingvistiikan alalle ja kansanlingvistisen asennetutkimuksen kenttään ja sivuaa myös diskurssintutkimuksen perinteitä. Tutkielman aineisto on kerätty kyselylomakkeella, johon tuli 176 vastausta. Kyselyllä kerättiin sekä määrällistä aineistoa monivalintakysymyksillä että laadullista aineistoa avoimilla kysymyksillä. Osa aineistosta analysoitiin kvantitatiivisesti ja osa kvalitatiivisen sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin keinoin. Avointen kysymysten vastauksia ryhmiteltiin esiin nousseiden teemojen perusteella, ja niistä nostettiin esiin samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka insinöörikieli on nimetty ammattiryhmän mukaan, kielimuoto kantaa monia muitakin merkityksiä. Maallikot määrittelivät insinöörikielen pitkälti vaikeuden ja ymmärtämisvaikeuksien kautta. Teknillisesti koulutetut taas lähestyivät insinöörikieltä pääosin täsmällisen informaation välittämisen kannalta. Molemmat ryhmät yhdistivät insinöörikieleen ammatillisuuden, asiantuntijuuden ja teknisyyden. Metakielet insinöörikielestä ja sen käyttäjistä olivat hyvin samankaltaisia. Käsityksiä kielestä ja käyttäjistä oli vaikea erottaa toisistaan. Sekä maallikoiden että teknillisesti koulutettujen käsitysten taustalla näyttäisi olevan kieli-ideologia kielen funktiosta informaation välittäjänä, vaikka ideologia näyttäytyi ryhmien antamissa kuvauksissa eri tavoin. Maallikkojen vastauksissa se näyttäytyi näkemyksenä, jonka mukaan insinöörikieltä ei tulisi käyttää vuorovaikutuksessa insinöörikieltä ymmärtämättömien kanssa. Teknillisesti koulutetut näkivät insinöörikielelle ominaisen sanaston välttämättömänä tarkan informaation välittämiseksi. Tutkimustulokset antavat insinöörikielestä suurelta osin negatiivissävytteisen kuvan, mikä näyttää johtuvan siitä tiedollisesta epäsymmetriasta, joka monesti vallitsee insinöörikielen käyttäjän ja viestin vastaanottajan välillä. Mikäli vuorovaikutustilanne on tiedollisesti symmetrinen, insinöörikieltä ei useimmiten nähdä negatiivisessa valossa. Toisaalta vaikuttaa myös siltä, että käytetty kielimuoto saatetaan nimetä insinöörikieleksi siinä vaiheessa, kun maallikko ei ymmärrä kieltä.