Browsing by Subject "kansanmurha"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Sandström, Sofie (2005)
    Avhandlingen behandlar Förenta Nationernas reaktion på våldtäkt som en del av folkmord i konflikterna i Rwanda och Bosnien på 1990-talet. Den huvudsakliga forskningsfrågan är om det skedde en förändring i hur man behandlar våldtäkt i konflikter inom den internationella politiken på 1990-talet. Våldtäkt har länge varit en marginell fråga inom den internationella politiken men våldtäkterna i Bosnien uppmärksammades och fördömdes kraftigt. Eftersom folkmordet i Rwanda ägde rum två år efter att våldtäkterna i Bosnien först fördömts kan en jämförelse mellan hur FN behandlade våldtäkt i de båda konflikterna belysa om en sann förändring ägt rum. Som perspektiv har jag valt att forska i våldtäkt som en del av folkmord. Folkmord är ett internationellt brott som kräver att andra länder och internationella organisationer reagerar. Hur våldtäkterna klassificeras har även direkta följder för offren. Studien använder sig av en radikalfeministisk definition av våldtäkt, baserad på Susan Brownmillers forskning. Avhandlingen inleds med en teoretisk del som behandlar teorierna kring våldtäkt som folkmordsbrott, det sexuella våldets historia samt folkmord. De huvudsakliga källorna för avhandlingen är de resolutioner och rapporter i vilka säkerhetsrådet, generalförsamlingen, människorättskommissionen och FNs generalsekreterare fördömde våldtäkterna under konflikten och i åren direkt efter konflikterna. För att placera FNs reaktion i en kontext innehåller mina exempelstudier även ett sammandrag över konflikterna och FNs reaktion till dem samt en kort redogörelse för hur våldtäkt användes som del av folkmord. För studien av Rwanda var organisationerna "African Rights" och "Human Rights Watch" studier viktiga källor. För studien av Bosnien var bland annat Alexandra Stiglmeyers, Steven Burgs och Paul Shoups forskning värdefulla. Slutligen jämförs FNs reaktioner och orsakerna till skillnaderna diskuteras. Jag diskuterar även hur uppmärksamheten som ägnades åt våldtäkterna i Bosnien förändrat den internationella politiken. Genom min forskning kom jag fram till att FN mer eller mindre totalt ignorerade våldtäkterna i Rwanda medan de uppmärksammade våldtäkterna i Bosnien. Trots detta kan man säga Bosnien påverkade en pågående process inom den internationella politiken där våldtäkt allt mer uppmärksammas eftersom flera organ i alla fall fördömde våldtäkterna i Rwanda. Orsakerna till att de Bosniska våldtäkterna uppmärksammades så mycket är flera, bland annat inverkar media och den politiska dynamiken inom FN.
  • Etelämäki, Jasmin (2006)
    Pro gradu -työni aiheena on Tanskan osallistuminen Kosovon pommituksiin vuonna 1999. Työn tutkimuskysymys on: Miksi Tanska osallistui Kosovon sotaan? Käytän Kosovon sotaa tapausesimerkkinä tutkiessani Tanskan ulkopolitiikan muutosta kylmän sodan jälkeen. Tarkastelen konfliktin kehittymistä sekä kansainvälisen yhteisön ratkaisuyrityksiä, jotka huipentuivat Naton ilmaiskuihin keväällä 1999. Oleellinen osa tutkimuskysymystä on 1990-luvun alussa tapahtunut, kylmän sodan jälkeen hyvin luonnollinen muutos Tanskan ulkopolitiikan ohjelinjoissa. Tuolloin ulkopolitiikan uudeksi teesiksi nousi "aktiivinen kansainvälisyys". Tanskan ulkopolitiikan esittelyn avulla yritän tuoda lukijalle ymmärrettäväksi kontekstin, jossa ulkopoliittisia päätöksiä Tanskassa tehdään. Tästä rakentuu Tanskan ulkopolitiikan perusta, johon liittyvät kiinteästi tanskalaisen identiteetin ja arvojen vaikutukset. Käsittelen työssäni kevyesti myös Tanskan ulkopolitiikan reunaehtojen kehitystä 1990-luvulla. Näistä tärkeimpiä ovat Nato, Euroopan yhteisöt ja eurooppalaisen yhteistyön kehittyminen unioniksi, sekä Yhdistyneet kansakunnat. Tarkasteluni ulottuu 1990-luvun lopusta 2000-luvulle ja taaksepäin 1990-luvun alkuun Tutkin keskustelua Tanskan kansankäräjillä, Folketingetissä, vuoden 1998 lokakuusta vuoden 2000 maaliskuun loppuun. Tanskan ulkopoliittinen instituutti toimitti kansankäräjille selvityksen humanitaarisesta interventiosta maaliskuussa 2000, minkä jälkeen selvityksestä käytiin kansankäräjillä laaja Kosovo-aiheinen keskustelu. Tanskan ulkopoliittisia arvoja määritän lähdekirjallisuuden ja virallisten dokumenttien avulla, joista tärkeimmät lähteeni Tanskan ulkopolitiikan muutoksen osalta ovat kaksi hallitukselle tehtyä selvitystä. Lisäksi olen käyttänyt päälähteinäni Tanskan suurimpia päivälehtiä, Berlingske Tidendeä ja Politikenia. Seurasin lehtiä pätkittäin tammikuusta 1998 kesäkuuhun 1999. Tanskan ulkopoliittisen instituutin, DUPI:n, vuosittain ilmestyneet artikkeli- ja puhekokoelmat, vuosikirjat, ovat olleet pääasiallinen johdatus aiheeseeni. Tutkimukseni lopputulos on, että Tanskan osallistuminen Kosovon sotaan oli merkittävä rajapyykki sen ulkopolitiikan historiassa. Tanska oli aiemmin 1990-luvulla osallistunut samantyyppisiin operaatioihin Naton joukoissa, mutta Kosovon konfliktissa ulkopolitiikan arvot punnittiin selkeimmin. 1990-luvun alussa aktiiviselle kansainvälisyydelle määritelty sisältö kuvasi Tanskan ulkopolitiikkaa myös vuonna 1998. Sen keskeisin teema oli Tanskan ulkopolitiikan riippumattomuus ja tietyt arvot, jotka on perinteisesti liitetty Pohjoismaihin. Alkuperäinen hypoteesini oli, että Tanskan ulkopolitiikkaan 1990-luvun alussa liitetty termi "aktiivinen kansainvälisyys" olisi ollut vielä voimakkaammin sidottu kansainvälisen lain noudattamiseen ja YK:n maailmanjärjestön rooliin kuin loppujen lopuksi osoittautui. Todellinen riippumaton ulkopolitiikka oli Tanskalta kuitenkin vielä 1990-luvun lopussa saavuttamatta.
  • Hilander, Katri Maria (2008)
    Kansanmurha on selkeästä laillisesta asemastaan huolimatta elävä ja kiistanalainen käsite. Se syntyi ja kehittyi nykyisin tuntemaamme muotoon toisen maailmansodan jälkimainingeissa 1940-luvun loppupuoliskolla. Konfliktin määritteleminen kansanmurhaksi ja toiminta sen ehkäisemiseksi tai pysäyttämiseksi ovat edelleen ajankohtaisia haasteita kansainvälisessä politiikassa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kansanmurhasta käytyä keskustelua Bosnian sodan ja Darfurin kriisin kohdalla. Sekä Bosniassa vuosina 1992-1995 käydystä sodasta että kymmenen vuotta myöhemmin kärjistyneestä Darfurin tilanteesta on käyty väittelyä sen suhteen, täyttävätkö tapahtumat kansanmurhan kansainvälisessä laissa määritellyt tunnusmerkit. Keskustelujen samankaltaisuudesta huolimatta Bosnian tapausta on päädytty nimittämään kansanmurhaksi, Darfurin kriisin puolestaan ei ole todettu vastaavan määritelmän asettamia vaatimuksia. Molemmissa tapauksissa huomion kohteeksi ovat joutuneet kansainvälisen yhteisön toimet väkivallan päättämiseksi ja ehkäisemiseksi tulevaisuudessa. Kansanmurhan käsite on laillisen määritelmän olemassaolosta huolimatta tutkijoiden jatkuvan huomion kohteena. Määritelmää tarkastellaan muutosehdotuksia tehden ja pohtien, missä tapauksissa voidaan puhua kansanmurhasta. Myös määritelmän tulkinta herättää keskustelua. Kansanmurhan käsitteen käytön välttäminen kansainvälisellä tasolla tulkitaan helposti osoitukseksi toimintatahdon puuttumisesta. Tässä tutkimuksessa analysoidaan kahdeksaa valikoitua tekstiä, jotka käsittelevät kansanmurhaa Bosnian sodan ja Darfurin kriisin yhteyksissä. Tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa kirjallisuudessa esitettyjä näkemyksiä kansanmurhan käsitteestä, siitä, onko käsitellyissä tapauksissa tapahtunut kansanmurhaa, ja kansainvälisen yhteisön toiminnasta näissä tapauksissa. Tutkimuskirjallisuutta lähestytään keskusteluna, jonka rakenteita tarkastellaan analyysiosuudessa. Tutkimuksessa kysytään, millainen keskustelu aineiston teksteistä muodostuu, ja mitä diskursseja ja valtarakenteita keskustelusta on hahmotettavissa. Lähestymistapa pohjautuu poststrukturalistiseen, diskursiiviseen käsitykseen maailmasta. Keskeistä on kielen ymmärtäminen monimerkityksisenä todellisuuteen vaikuttamisen välineenä yksiselitteisen, selkeän kommunikaation sijaan. Aineistoa analysoidaan diskurssianalyysiin pohjautuvalla tämän tutkimuksen tarpeisiin suunnitellulla neliportaisella metodilla Norman Fairclough’n kriittiseen kielen tutkimukseen tukeutuen. Tutkimuksessa todetaan, että monimuotoisuudesta ja eriävistä mielipiteistä huolimatta keskustelua hallitsevat selkeät rakenteet. Keskustelijan ammatin ja aseman huomataan vaikuttavan keskustelussa omaksuttuun rooliin ja esitettyihin näkemyksiin. Kansanmurhan käsitteestä ja sen tapauksiin soveltamisesta käyty keskustelu näyttäytyy asiantuntijakeskusteluna, johon osallistuminen vaatii kannanottoja tiettyihin kysymyksiin vahvistaen näin keskustelun tärkeimpiä elementtejä. Keskustelusta nostetaan esille kolme hallitsevaa diskurssia. Näin osoitetaan, että keskustelun rakenteet ohjaavat osanottajat kommentoimaan kansanmurhan mahdollisuutta käsitellyssä tapauksessa sekä ottamaan kantaa kansainvälisen yhteisön velvollisuuksiin ja toimintaan konfliktitilanteissa. Keskustelun luonteeseen liittyvät, mahdollisesti tiedostamattomat perusoletukset ohjaavat osanottajien tapaa esittää ja perustella näkemyksensä.
  • Loikkanen, Laura (2005)
    Tutkimuksen aiheena on analysoida miten raiskaus voi toimia joukkotuhonnan keinona. Lähtökohtana on, että raiskauksella on seurauksia, ja joukkotuhonta tapahtuu näiden seurausten kautta. Raiskauksen seurauksien analyysin pohjana on Yleissopimuksen joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi toinen artikla. Raiskauksen seuraukset on jaoteltu fyysisiin ja psyykkisiin seurauksiin yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Tutkimus hyödyntää feminististä näkökulmaa tuodakseen esiin käsitteitä kuten sosiaalinen sukupuoli, identiteetti ja etnisyys, jotka ovat oleellisia joukkotuhonnan ja joukkotuhontaraiskauksen ymmärtämiselle, mutta jotka perinteiset kansainvälisen politiikan teoriat jättävät huomiotta. Sen sijaan, että raiskausta pidettäisiin uhrin kunnian loukkauksena, feministisen käsityksen mukaan raiskaus ymmärretään seksuaaliseksi väkivaltarikokseksi, joka voi aiheuttaa vakavia fyysisiä ja henkisiä vammoja uhrille ja jolla voi myös olla vakavia yhteiskunnallisia seurauksia. Joukkotuhonta toimii kontekstina joukkotuhontaraiskaukselle perinteisen teoreettisen viitekehyksen sijasta. Raiskauksen todettiin täyttävän selvimmin Joukkotuhontakonvention toisen artiklan provisio (b):n (vaikean ruumiillisen tai henkisen vamman aiheuttaminen) vaatimukset, mutta raiskaus voi myös täyttää muiden provisioiden kriteerit. Provisio (a):n (ryhmän jäsenten surmaaminen) kriteerit täyttyvät jos uhri kuolee raiskauksen seurauksena. Provisio (c):n (tahallinen sellaisten elinehtojen asettaminen, joiden tarkoituksena on ryhmän fyysinen hävittäminen) kriteerit täyttyvät raiskauksen aiheuttaessa vakavia fyysisiä (ml. suvunjatkamiseen liittyviä) vammoja. Provisio (d):n (syntyvyyden ehkäisemiseen tähtääviin toimenpiteisiin ryhtyminen) kriteerit täyttyvät uhrin kuoleman ja fyysisten ja/tai henkisten vammojen kautta ja myös yhteiskunnallisen reaktion kautta. Tähän voi liittyä uhrin hylkääminen tai ryhmän ulkopuolelle sulkeminen. Provisio (e):n (lasten siirtäminen pakolla ryhmästä toiseen) kriteerit täytyvät, jos uhri pakkoavioliiton kautta synnyttää toiseen etniseen ryhmään kuuluvia lapsia, tai pakkoraskauden ja -äitiyden kautta. Joukkotuhontaraiskauksia tulee analysoida situationaalisessa kontekstissa, jotta erikoisintentio, dolus specialis, voidaan määrittää. Joukkotuhontaraiskauksen kulttuurisen kontekstin analysointi on tarpeen yhteiskunnallisen reaktion ymmärtämiseksi. Joukkotuhonnallisessa kontekstissa tapahtuva raiskaus ilman erikoisintentiota ei ole joukkotuhontaa.