Browsing by Subject "kanttorit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Grundstén, Anne-Marie (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Studia musica
    The present dissertation on funeral music and how it is selected explores the music performed at funeral services, the factors and persons involved in its selection, the role of the church musician in planning the music and the impact of the Church Handbook (Kirkollisten toimitusten kirja, 2003) on funeral music. The purpose of the study was to find out what funeral music is performed in the Finnish-speaking parishes of the Evangelical-Lutheran Church of Finland, what potential church musicians have to influence music selections and which other parties affect those selections and how. The study also sought to establish how the official regulations and liturgical guidelines of the Church, the church musician's own preferences, the policies of the workplace community (or lack thereof), the pastoral care aspect and established practices in parishes and parish unions all influence music selections and their performance, jointly and severally. The research material comprised the responses to two questionnaires. These questionnaires overlapped partly, and the idea was that an individual church musician could respond to both. The responses concerned the years 2009 to 2011 and spanned the entire ecclesiastical year. The first questionnaire brought responses from 161 church musicians all around Finland, and the second questionnaire returned data on 670 funeral services. The purpose of the first questionnaire was to explore to what extent family members, undertakers, priests and church musicians influenced the selection of music for funeral services, how much the church musicians had interacted and discussed with the family members regarding music planning, and how often church musicians could offer recommendations and otherwise influence funeral music. There were also open-ended questions where respondents could provide further details concerning differences in practices among parish employees (between priests and church musicians, or among church musicians) and between parish employees and family members, any conflicts in choosing the music for a funeral service and practices to be observed when the musical principles and wishes of family members and the church musician clash. The second questionnaire requested respondents to record the music they had performed at funeral services over a period of two months: preludes and postludes, any other musical numbers, hymns and remarks concerning the music. They were also invited to answer questions exploring the grounds and contributing factors for selecting the music they did. The responses were used to analyse and classify the hymns, preludes, postludes and other musical solo numbers at funeral services. The first background chapter in the study discusses the legislation concerning funeral services and the office of church musician, and the significance of that office as an ecclesiastical function. The second chapter discusses the development of the order of the funeral service in the Church Handbook of the Evangelical-Lutheran Church of Finland from the 16th century to the present day. The study involved exploring how the diverse and rich musical options provided in the current Church Handbook (2003) have brought new inputs to the performing of music and the liturgical dialogue in funeral services. The study indicated that family members played a significant role particularly in selecting hymns, mostly together with the clergy. The selecting of the prelude and other music in the funeral service was also important for family members. The church musician's role in selecting music was focused directly or indirectly on preludes and postludes rather than hymns. Using spiritual songs instead of hymns and as preludes, postludes or other musical numbers is a commonly reported practice. The present study brings an important body of information to the further development of church services and lays a foundation for a value debate as to their spiritual content. Covering funeral music performed all over Finland, this study contains a wealth of information that is of interest to parish employees, family members of the deceased and anyone interested in the subject.
  • Huhtanen, Kaija (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Käsittelen tässä tutkimuksessa kanttorin ammatillista identiteettiä ja sen rakentumista. Tutkimuksen kohteena ovat kanttoriksi opiskelevien sekä kanttorina toimivien henkilöiden puhe omasta kanttorin ammatillisesta identiteetistään sekä sen muotoutumisen vaiheista. Tutkimusaineistona ovat kolmen kirkkomusiikinopiskelijan sekä kahden kanttorina toimivan henkilön elämäkerralliset haastattelut, jotka tein vuosina 2012–2013. Tutkimustehtäväni on kaksiosainen. Selvitän ensinnäkin, millaisena tutkittavat kuvaavat ammatillisen identiteettinsä. Toiseksi haen vastausta siihen, millaisen prosessin kautta kanttorin ammatillinen identiteetti rakentuu. Lähestymistapa tutkimuksessa on narratiivinen ja elämäkerrallinen. Analyysin toteutan ensinnäkin redusoimalla aineiston ydinnarratiiveiksi, minkä jälkeen käytän seuraavia teoreettisia käsitteitä: identiteetti ja sen rakentuminen, ammatillinen identiteetti, mahdollisest minä-konstruktiot sekä merkittävät toiset. Lopuksi kokoan kunkin haastatellun elämänkertomuksesta ilmenevät henkilökohtaiset merkitykset yksilölliseksi kanttoriudeksi, eli kanttorina olemisen tavaksi, jossa muusikkous, pedagogisuus sekä seurakunnan työntekijyys painottuvat henkilökohtaisella tavalla. Tarkastelen identiteetin rakentumista ja siitä kertomista kunkin haastatellun elämänkertomusta vasten, koska haluan tavoittaa kanttoriksi tulemisen yksilöllisen ulottuvuuden. Tutkimuksessa haastatellut opiskelijat ja kanttorit ovat opiskelleet ja eläneet kontekstissa, jota määrittää suomalainen kirkkomusiikin koulutus sekä Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Tästä syystä olen tarkastellut sekä kirkkomusiikin koulutusta että kirkon työntekijyyttä. Tutkimuksessa haastatelluista neljä on alun perin identifioitunut musiikkiin – soittamiseen ja/tai laulamiseen – ja vasta sen jälkeen heissä oli alkanut rakentua kirkon työntekijän identiteetti. Yksi, useita vuosia seurakunnassa työskennellyt kanttori, on alusta alkaen liittänyt identiteet-tiinsä seurakunnassa työskentelemisen. Kanttorin ammatillisen identiteetin rakentuminen näyttäytyy tutkimuksessa siten, että ensin yksilölle rakentuu voimakas musiikkiin kiinnittynyt identiteetti. Vasta tämän jälkeen, tyypillisesti työelämään siirryttyä, alkaa rakentua seurakunnan työntekijän identiteetti, mikä prosessina voi kestää useita vuosia. Koulutus vahvistaa selkeästi enemmän muusikon identiteettiä, jossa keskeistä on henkilökohtainen musiikillinen esittäminen. Pedagogisuuden elementti jää koulutuksessa vähälle; kuitenkin seurakuntatyöstä merkittävää – ja eritoten tulevaisuudessa kasvavaa – osuutta määrittää pedagogisuus eri muodoissaan. Myös seurakunnan työntekijän identiteetti jää koulutuksessa vaille huomiota. Johtopäätöksenä esitänkin, että kanttorien koulutusta uudistettaessa identiteettikysymykset olisi syytä huomioida.
  • Kärnä, Joona (2018)
    Tutkimuksessa selvitetään, kuinka kuoronjohdon B- tai A-tasosuorituksen suorittaneet, virassa olevat kanttorit toimivat kuoronjohtajina. Samalla pyritään avaamaan vastaajien näkemyksiä kuorotoiminnan merkityksestä ja kuorotoimintaan vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusta varten suoritettiin kysely, johon vastasi 12 virassa toimivaa kanttoria. Kyselyn avulla saadun aineiston ohella lähdeaineistona on kuoronjohtoa käsittelevä kirjallisuus, tutkimukset ja internet-lähteet. Tutkimuksen perusteella kohderyhmään kuuluvat näyttivät olevan aktiivisia kuoronjohtajia. Yleisimmät kuorotyypit vastaajien kesken olivat kirkko- tai seurakuntakuoro, kamarikuoro sekä lapsi- ja nuorisokuoro. Kuorotoiminnan nähtiin olevan sosiaalisesti, hengellisesti ja henkisesti hyvin merkityksellinen osa seurakunnan toimintaa. Vastaajien oma motivaatiotaso kuoronjohtajana oli kohtalaisen korkea. Kuorotoiminnan haasteena nähtiin puute sitoutumisessa kuorotoimintaan. Uusien laulajien rekrytoinnissa sosiaalisten suhteiden merkitys oli korostunutta.
  • Perttilä, Päivi (2019)
    Tutkielmani käsittelee kontekstuaalista kirkkomusiikkia soveltaen kontekstuaalista teologiaa, joka on jo vuosikymmenien ajan ollut vakiintunut käsite. Kontekstuaalisuuden kirkon ydinsanoma pyritään tuomaan aikaan ja paikkaan sopivaksi. Ihmisen kanssa yhteydessä elävän Jumalan olemus on kristillisen teologian valossa yhtä aikaa nykyaikainen ja ikiaikainen. Pohdin, millä tavoin kirkko kohtaa musiikillaan tämän ajan suomalaisia yhteiskunnan monissa kerroksissa. Kohdistin aiheeni tarkastelua maallistuneen ihmisen näkökulmaan. Suomessa luterilaisen uskonnonharjoittamisen merkitys vähenee yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Kirkkoon kuuluvien jäsenten määrä vähenee. Kristillinen tapakulttuuri ohenee. Mielenkiintoni kohdistuu erityisesti ihmisiin, joille Suomen evankelis-luterilaisen kirkon traditio on vieras, mutta joilla on kiinnostusta henkiseen ja hengelliseen ulottuvuuteen omassa elämässään. Kontekstuaalisella kirkkomusiikilla voidaan löytää keinoja tavoittaa maallistuneita ihmisiä. Kontekstuaalinen kirkkomusiikki tuo välineitä tavoittavaan ja kohtaavaan työhön. Kulttuurien moninaisuus vaikuttaa paitsi maailmanlaajasti myös paikallisesti. Perinteet ovat luoneet kirkolle identiteetin, mutta nykyaika tarvitsee uusia tapoja sanoittaa ja säveltää evankeliumin sanoma ymmärrettäväksi. Kontekstuaalinen kirkkomusiikki on seurakuntalaisen ja maallistuneen hengellisen etsijän kuuntelemista ja hänen kanssaan yhdessä laulamista ja soittamista.
  • Hyvönen, Sallamari (2019)
    Kirjallisessa työssäni kartoitan musiikkikasvatuksen roolia aikuiskuorotyössä haastattelemalla neljää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanttorin virassa olevaa kanttoria. Aikuiskuoroja ei kirkollisessa kontekstissa yleisesti ymmärretä musiikkikasvatukselliseksi ympäristöksi, vaan musiikkikasvatuksen ajatellaan liittyvän luontevimmin lapsi- ja nuorisotyöhön. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tuorein linjaus musiikkikasvatuksen tavoitteista ja lähtökohdista Musiikkikasvatus seurakunnassa – kirkon musiikkikasvatuksen lähtökohdat ja tavoitteet on julkaistu vuonna 1989, eli 30 vuotta sitten. Tätä ennen kanttoreilla ei ole ollut piispainkokouksen hyväksymää linjausta musiikkikasvatuksen tavoitteiden toteutuksen suhteen, eikä sen jälkeen yhtä kattavaa julkaisua aiheesta ole tehty. Julkaisu ei ole merkittävästi vaikuttanut seurakuntien musiikkikasvatustyön suunnitteluun tai toteutukseen, jonka takia on kiinnostavaa peilata haastateltavien näkemyksiä julkaisuun. Tutkimustulosteni mukaan musiikkikasvatuksen rooli aikuiskuorotyössä koostuu monista osatekijöistä. Jotkut niistä ovat jossain määrin kanttoreiden kesken yhteisesti jaettuja kulttuurisia tapoja ja osa kanttoreiden omia persoonallisia painotuksia. Haastateltavien ajatukset kohtasivat Musiikkikasvatus seurakunnassa -julkaisun yleistavoitteen kanssa ja päätavoitteista suurin osa toteutui yhden tai useamman haastateltavan kohdalla. Tästä huolimatta kukaan ei kuitenkaan maininnut julkaisua tai sen merkitystä musiikkikasvatuksen rooliin aikuiskuorotyössä. Tutkimukseni herättää mielenkiinnon julkaisuun ja siitä nouseviin uusiin tutkimuskysymyksiin sekä tuo esille yhtenäistämisen ja päivittämisen tarpeen seurakuntien musiikkikasvatussuunnitelmien suhteen.
  • Koljonen, Hanna (2019)
    Tutkin kirjallisessa työssäni kanttoreiden pianon käyttöä. Työni perustuu toukokuussa 2019 Kuopion hiippakunnan 85:lle kanttorille lähettämääni kyselyyn, johon sain 46 vastausta. Kerron työssäni myös klaveeritaitojen merkityksestä kanttoreille sekä pianonsoiton opetuksesta kirkkomusiikin koulutusohjelmassa Sibelius-Akatemiassa. Kyselylläni tahdoin selvittää, mikä rooli pianonsoitolla on kanttorin työssä. Missä tilanteissa ja kuinka usein kanttorit käyttävät pianoa työssään? Ennakko-oletukseni oli, että mitä pidemmälle kanttorit ovat pianonsoittoa opiskelleet, sitä useammin ja monipuolisemmin he käyttävät pianoa myös työssään. Vastaukset osoittivat, että pianonsoittoa pidemmälle opiskelleet käyttävät pianoa paljon ja monipuolisesti. Kuitenkaan opinnot eivät osoittautuneet määrittäväksi tekijäksi pianon käytössä. Yleisesti ottaen kyselyyn vastanneet kanttorit käyttävät pianoa työssään usein ja monipuolisesti. Noin kaksi kolmasosaa vastanneista ilmoitti käyttävänsä pianoa keskimäärin 4-6 päivänä viikossa tai päivittäin. Kanttoreista yli puolet vastasi käyttävänsä pianoa yhtä paljon klassisen musiikin soittamiseen, perinteiseen virsien säestämiseen koraalikirjasta, vapaaseen säestykseen sekä apuvälineenä esimerkiksi kuoroa harjoitettaessa. Kaikki vastanneet ovat säestäneet pianolla laulusolisteja ja lähes kaikki myös instrumenttisolisteja. Erilaisia soitinkokoonpanojakin on säestänyt pianolla 80 % kanttoreista. Kaikki kuorojen kanssa työskentelevät vastasivat käyttävänsä apunaan pianoa. Lisäksi yli kaksi kolmannesta sanoi käyttävänsä pianoa solistisissa tehtävissä.
  • Kalliokoski, Marcus (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Voiko suomenkielisen taustan omaava kirkkomuusikko toimia ruotsinkielisen seurakunnan kanttorina? Millaisia kielellisten valmiuksien tulee olla, jotta kykenee toimimaan itselleen vieraalla kielellä työssään? Näitä kysymyksiä mietin, ja päädyin tarkastelemaan kirjallisessa työssäni kahden minulle mieluisen asian – ruotsin kieli ja musiikki – kombinaatiota: suomenkielisten kanttoreiden näkemyksiä ja kokemuksia kielitaidostaan ja työstään. Aiempaa tutkimusta aiheesta ei ole tehty. Suomenkielisen taustan omaavia kanttoreita kuitenkin työskentelee Porvoon hiippakunnassa, joten päädyin keräämään tarkasteluun tarvittavan aineiston heille suuntaamallani kyselyllä. Kyselyyni vastasi seitsemän kanttoria. Tarkastelin työssäni kysymyksiä vastaajien taustasta, koulutuksesta ja ruotsinkieliseen työhön hakeutumisen syistä ja loin yleiskuvaa ruotsinkielisten seurakuntien suomenkielisten kanttoreiden työstä. Pyrkimyksenäni oli luoda vastausten pohjalta kuvaa kanttorintehtävän erityispiirteistä, kielellisistä haasteista ja mahdollisista ongelmista ruotsinkielisissä seurakunnissa työskenneltäessä. Kirjallisen työni taustaluvussa valotin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ruotsinkielisten seurakuntien historiaa sekä ruotsinkielisten kirkkomusiikin opiskelumahdollisuuksia ennen ja nyt. Kirjallisessa työssäni pyrkimykseni oli saada vastaus kysymykseen, kykeneekö äidinkieleltään suomenkielinen kanttori työskentelemään ruotsinkielisessä seurakunnassa? Tuohon kysymykseeni sain myönteisen vastauksen. Kyselyyni vastanneiden kanttoreiden vastaukset osoittavat, että suomen kieltä äidinkielenään puhuva kanttori kykenee sijoittumaan ruotsinkieliseen seurakuntaan, jos hänen suhtautumisensa ruotsin kielen oppimiseen on positiivinen ja avoin. Vastaajien mielestä kanttorilla tulisi olla vähintäänkin tyydyttävät, mielellään hyvät taidot ruotsin kielessä, jo ennen työn aloittamista. Vastaajien kokemukset työstä ruotsinkielisessä seurakunnassa ovat olleet yleensä positiivisia, ja työpaikan kannustava ilmapiiri sekä seurakuntalaisten tuki ovat merkittäviä työssä viihtymiseen vaikuttavia tekijöitä. Teettämäni kyselyn pohjalta voidaan todeta, ettei suomen- ja ruotsinkielisen kanttorintyön keskeisimmissä tehtävissä ole suuria eroja, vaan tehtävät koostuvat kirkkomuusikoille yleisistä tehtävistä. Työ ruotsinkielisessä seurakunnassa on yleisimmin kielellisen vähemmistön parissa toimimista, jossa yhteisöllisyys korostuu. Ruotsinkielisessä kanttorin työssä ei kuitenkaan ole, ainakaan kyselyvastausten perusteella, mitään suomenkielisen kanttorin työstä selkeästi eroavaa erityispiirrettä.
  • Ravolainen, Kaija ([K. Ravolainen], 2014)
    The present study examines the origin and the early phases of the ecclesiastical order of the singer, nowadays generally called cantor. The constitutive regulations concerning the order derive from the late fourth century in the canons of the Synod of Laodicea and the Apostolic Constitutions. The order of the singer was established in eastern Christendom, while in the West, it never was added to the ranks of the ecclesiastical hierarchy. There, the members of other ecclesiastical grades answered for the psalmody, although allusions to singers occasionally appear. The study period extends to the seventh century CE. The development of both ecclesiastical singing and the hierarchy is treated from the beginning of the history of the Church. This is necessary for identifying the standing and the role of the singer, whose order emerges rather late in comparison with other ecclesiastical orders. One of the earlier orders belongs to the reader, who is considered to have preceded the singer, but also to have been one, as all reading was performed in recitation. The study also aims to define why a separate order of the singer was needed, if the reader was able to execute these duties as well. The materials include both normative sources, consisting of the canons of ecclesiastical councils and church orders, and texts of the patristic authors. In the interpretation of the materials, some Greek and Latin expressions, simple in appearance, cause problems as their unambiguous meaning is difficult to define. The sources do not furnish a direct answer to the study question, which is solved with the aid of circumstantial evidence and secondary sources. The orders of the reader and the singer did not share a similar standing in the hierarchy. The order of the reader formed the lowest rank of the ecclesiastical hierarchy; thus, every member of the higher orders had served as a reader. The singer remained in his rank, which, eventually, established a hierarchy of its own, in the manner of a trade guild. The Christian Church emerged among an abundance of religions and cults, which also appear in the materials of this study. The issue of how far these cults influenced the practices adopted by the Church, or its singing and singers, is addressed in a brief survey appended to the introduction and commented on in the conclusions of the study. The instrumental music of the heathen cults was rejected, but natural similarities appear in the vocabulary and the hierarchy. The inheritance of Judaism is evident, not only in the use of the Psalter and other Holy Scriptures, but also in the references to the Old Covenant elements as models for the ranks of the ecclesiastical hierarchy. The study systematically introduces the essential documents relating to the topic, thus serving also as a work of reference.
  • Ylikoski, Eveliina (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Kirkkomuusikoiden seurakuntatyössä on monia äänenkäytöllisiä haasteita ja riskitekijöitä. Kyselytutkimuksella selvitin kanttoreilta, mitä äänellisiä riskejä heillä on omasta mielestään työelämässä, kuinka he hoitavat ääntään ja millaisia ääniongelmia heillä on ollut. Työssäni käyn läpi myös lauluääneen vaikuttavia anatomisia rakenteita ja klassisen äänenmuodostuksen perusperiaatteita. Esittelen myös yleisimpiä ääniongelmia seikkaperäisesti.
  • Vitri, Elina (2020)
    Tämän tutkielman kohteena on kanttoreiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan lisävihkoa (2016) koskevat käsitykset, kokemukset, ajatukset ja asenteet. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, pitävätkö kanttorit lisävihkon virsiä käyttökelpoisina. Lisävihko otettiin käyttöön Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa ensimmäisenä adventtisunnuntaina 27.11.2016. Tutkimuksen aloittamisen aikaan lisävihkoa, siihen liittyviä asenteita ja kokemuksia ei ollut tutkittu vielä ollenkaan. Kanttoreiden kokemuksia lähestyttiin ja tutkittiin kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin. Tutkimussuuntauksena toimi lähinnä fenomenografinen lähestymistapa. Fenomenografisen tutkimusotteen tavoitteena on tuoda kuuluviin ihmisten erilaisia käsityksiä tutkittavasta asiasta. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien kanttoreiden neuvottelupäivillä Kuopiossa, helmikuussa 2019. Kyselylomakkeeseen vastasi 63 kanttoria. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Aluksi vastaukset pelkistettiin ja teemoiteltiin. Tämän jälkeen aineisto tyypiteltiin ja ryhmiteltiin tutkimustuloksiksi. Kanttorit pitävät virsikirjan lisävihkoa käyttökelpoisena. Se koetaan työtä rikastuttavana, monipuolisena kokoelmana, joka puhuu nykyajan ihmisten kielellä niin tekstillisesti kuin musiikkityylillisesti. Sitä voi käyttää monipuolisesti erilaisissa tilanteissa ja työtehtävissä, sillä se sisältää eri ikäisille ja kirkkovuoden ajankohtiin sopivia virsiä. Laimeista ennakko-odotuksista huolimatta lisävihkoon suhtautuminen oli muuttunut suurimmalla osalla käytön myötä myönteisemmäksi. Käyttökelpoisuudestaan huolimatta lisävihko sisältää myös vaikeasti käytettäviä virsiä, joita kuvailtiin ”oudoiksi”, perinteisistä virsistä liikaa poikkeaviksi, vaikeasti yhteislaulettaviksi erityisesti rytminsä tai harmoniansa osalta. Haasteena lisävihkon käytössä kanttorit kokevat eniten omien säestystaitojen ja/tai säestysresurssien puutteen.