Browsing by Subject "karnevaali"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Martti, Ida-Maria (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimuksen aiheena on groteski naisruumis Margaret Atwoodin dystopiaromaanissa The Handmaid’s Tale (1985) ja teoksen jatko-osassa The Testaments (2019). Tarkastelen naisruumista groteskina ruumiina teosten kertojien edustamien kehotyyppien kautta, joita ovat nuori nainen, aikuinen hedelmällisessä iässä oleva nainen sekä vanha nainen. Tarkastelen, miten ja millä tavalla nämä ruumiit voidaan mieltää groteskeiksi ruumiiksi ja mitä merkityksiä tällaisille ruumiille teoksissa annetaan. Lähestyn groteskia teemana pikemminkin kuin kerronnan muotona. Naisruumiin lisäksi tarkastelen myös muita groteskiin läheisesti liittyviä käsitteitä, kuten väkivaltaa ja vallankäyttöä, jotka voidaan nähdä omina groteskin muotoina. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytän Mihail Bahtinin teosta François Rabelais: Keskiajan ja renessanssin nauru (1965) sekä Mary Russon teosta The Female Grotesque (1994). Bahtinin teos käsittelee karnevalistisen groteskin teoriaa ja siihen läheisesti liittyvää käsitystä groteskista ruumiista osana karnevaalin materiaalis-ruumiillista maailmankuvaa. Russo puolestaan hyödyntää Bahtinin ajatuksia, mutta lähestyy groteskia naisruumista feministisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta. Yhteiskunnallisuus sekä feminismi yhdistyvät teoriakirjallisuudessa ja ovat kantavia teemoja myös käsittelemissäni kaunokirjallisissa teoksissa. Bahtinin analyysin kohteena on alun perin ollut parodiakirjallisuus, mutta tutkimuksessani se osoittautui toimivaksi välineeksi myös dystopian tarkasteluun. Groteskin naisruumiin käsite toimi hyvänä analyyttisena työkaluna käsittelemissäni teoksissa, erityisesti The Handmaid’s Tale -romaanissa. Ruumiillisuuden ja kehollisuuden käsittelylle on tilaa kirjallisuudentutkimuksessa, myös muissa kuin feministisissä teoksissa. Naiseus, ruumiillisuus ja erilaisten ruumiiden kuvaukset ovat ajankohtaisia keskustelunaiheita yhteiskunnassa, joten niiden tarkastelu tulee varmasti olemaan entistä yleisempää myös kirjallisuudentutkimuksessa. Molempien teosten tarkasteleminen yhdessä osoittautui myös hedelmälliseksi, sillä teoksia ei tähän asti ole tarkasteltu kovinkaan paljon yhdessä. The Handmaid’s Tale on teoksena hyvin tutkittu, mutta The Testaments on vielä teoksena niin tuore, että ensimmäiset sitä käsittelevät tutkimusartikkelit ilmestyivät vasta tämän opinnäytetyön tekemisen aikana. Teosparissa on paljon materiaalia myös jatkotutkimukselle.
  • Starck, Tii (Helsingin yliopisto, 2020)
    Hans Jakob Christoffel von Grimmelshausenin (noin 1622–1676) romaanissa Seikkailukas Simplicissimus (Der Abentheuerliche Simplicissimus Teutsch, 1668) käsitellään päähenkilön ja samalla teoksen kertojan Simpliciuksen merkillisiä seikkailuja, sankarillisia ja vähemmän sankarillisia tekoja sekä filosofisia pohdintoja kolmikymmenvuotisen sodan aikoihin. Simplicissimuksen juoni on niin polveileva, tyyli niin vaihtelevaa ja sisältö niin monimuotoista, että teosta on helppo pitää sekavana, tyylittömänä ja muodottomana – varsinkin, kun se sisältää useita vaihtoehtoisia lopetuksia. Teos on kuitenkin myös mielenkiintoinen sekoitus realismia ja fantasiaa, pikareski- ja kehitysromaania sekä moralisointia ja groteskia. Simplicissimuksen monimuotoisuutta on usein pidetty oireena barokin ajalle tyypillisestä asioiden suhteettomasta ja kohtuuttomasta paisuttelusta. Sen monimuotoisuus on näin tulkittu muodottomuudeksi. Tutkijat ovatkin yleensä pyrkineet monologisoimaan teoksen, palauttamaan sen johonkin yhteen ideologiseen traditioon tai kirjalliseen genreen. Esimerkiksi kirjallisuudentutkija Rafael Koskimiehen mukaan romaanin fantastisten kuvausten arvo on varsin vähäinen verrattuna sen kestävimpään avuun eli realistiseen ajankuvaukseen. Fantastiset kohtaukset kuten matka maan keskipisteeseen ovat kuitenkin oleellinen osa Simplicissimusta mikäli sitä tarkastellaan osin karnevalistisen kirjallisuuden genreen kuuluvana. Tutkielmani johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen Simplicissimuksen moraalisatiirisia ominaisuuksia, minkä jälkeen keskityn teoksen karnevalistisuuteen sekä siihen, kuinka nämä kaksi lajityyppiä sekoittuvat toisiinsa muun muassa kirkon ja uskonnon sekä naamioiden teemoissa. Tarkastelen myös Francis Godwinin fantastisia piirteitä sisältävää teosta The Man in the Moone (1638) erityisesti ajan tieteellisen ajattelun valossa. Godwinin teoksen rinnastaminen Simplicissimukseen on kiintoisaa, sillä molemmat sisältävät muun muassa (osin fantastisia) matkakuvauksia ja utooppisia piirteitä. Moonessa päädytään aina Kuuhun asti. Vaikka satiiriseen ja karnevalistiseen kirjallisuuteen kuuluu monia samankaltaisia piirteitä, ne myös poikkeavat toisistaan perustavanlaatuisesti. Erityisesti kyseinen seikka tulee ilmi, kun verrataan moraalisatiiria ja karnevalistista teosta. Tutkielmassani esitetyt teoreettiset näkemykset perustuvat pääosin Mihail Bahtinin tutkimukseen karnevaalista ja karnevalistisesta kirjallisuudesta (ks. François Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru) sekä satiirin osalta Dustin Griffinin teokseen Satire. A Critical Reintroduction. Moraalisatiiri pyrkii esittämään lukijalle jonkin moraalisen tai eettisen näkökannan. Karnevalistisessa kirjallisuudessa tällaisia abstrakteja ajatuksia ei sen sijaan tuoda esille vaan esimerkiksi siinä esitetty pilkka on iloluontoisen ambivalenttia, konkreettista ja materiaalis-ruumiillista ilman sen syvempää tarkoitusta tai moralisointia. Hyvin harvat kaunokirjalliset teokset ovat kokonaan tai pelkästään karnevalistisia vaan ne kuuluvat usein samalla myös johonkin muuhun genreen. Useimmiten, niin kuin Simplicissimuksessakin, karnevalistisuus ilmenee tiettyinä teemoina ja aiheina kuten groteskeina kuvauksina, rivouksina ja solvauksina, nurinkurisuutena ja ambivalenssina. Simplicissimusta voidaan tutkia myös menippolaisena satiirina eli menippeiana, jossa yhdistyvät satiiriset keinot ja karnevalistinen sisältö. Menippeian traditiossa moraalikriittisen sanoman osuus on pieni eikä mikään maailmankuva nouse hallitsevaan asemaan. Bahtinin mukaan menippolainen satiiri on yksi karnevalistisen kirjallisuuden merkittävimmistä alalajeista. Tulkintani mukaan sen enempää moraalisatiirinen, karnevalistinen kuin menippolainenkaan tendenssi ei ole Simplicissimuksessa hallitseva, vaan nämä kaikki ovat teoksen tulkinnassa ja taustoittamisessa tärkeitä. Tarkastelen tutkielmassani nimenomaan romaanin ”monigenreistä” eli useisiin eri lajityyppeihin kuuluvaa luonnetta, joka ilmenee sen kirjallisten keinojen ja aatemaailman runsautena, jopa ajoittaisena ristiriitaisuutena.
  • Ertamo, Saara (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan P. L. Traversin teoksia Mary Poppins (1934), Mary Poppins Comes Back (1935), Mary Poppins Opens the Door (1943) ja Mary Poppins in the Park (1952), joissa Banksin perheen lapset pääsevät kokemaan fantastisia seikkailuja taianomaisen lastenhoitajansa Maija Poppasen seurassa. Teosten juonirakenne on episodimainen, ja samoja teemoja varioidaan eri luvuissa. Siksi kirjoja käsitellään tutkielmassa yhtenä kokonaisuutena, jota lähestytään lähiluvun kautta. Kirjasarjassa esiintyy toistuvasti tilanteita, joita voi kuvata karnevalistisiksi. Tutkielman tavoitteena on luokitella Poppanen-kirjojen karnevalistisia piirteitä ja tutkia karnevaalin ja nonsensen välistä suhdetta. Lisäksi pohditaan, toimiiko sadunkerronta kirjoissa karnevaalin välineenä. Tutkielman teoreettisena pohjana käytetään Mihail Bahtinin karnevaalia koskevaa tutkimusta, nonsensen ja lastenkirjallisuuden tutkimusta sekä satututkimusta. Poppanen-kirjoista löydetään ajallisesti rajoitettu karnevaali, jossa tapahtumat tapahtuvat tietyssä rituaalisessa järjestyksessä. Tapahtumia leimaa nurinkurisuus, ja karnevaalin juhlittuna keskushenkilönä on Maija Poppanen. Karnevaalin päätyttyä jää elämään karnevaalinauru, joka voittaa auktoriteetit nauramalla niille. Poppanen-kirjoissa karnevaalista jää jäljelle jokin todiste, joka toteuttaa karnevaalinaurun funktiota. Tutkielmassa todetaan, että karnevaali ei kirjoissa toteudu loppuun asti, koska lapset eivät karnevaalin aikana vapaudu Maija Poppasen vallasta. Karnevaali liittyy Poppanen-kirjoissa aina fantasiaan. Tutkielmassa ei pidetä tarpeellisena nonsensen ja fantasian erottelemista eri osioihin, vaan fantastiset ja nonsense-tapahtumat tulkitaan karnevaalin kehyksessä. Kirjojen karnevaaleihin sekoittuu nonsensen elementtejä, ja nonsensen piirteitä löytyy myös fantasiajaksoista, joiden sisältö ei ole karnevalistista. Maija Poppanen käyttäytyy nonsensisesti kiistämällä jälkeenpäin fantasiatapahtumat. Poppanen-kirjoissa tuodaan vanhoja satuja ja lastenloruja uuteen kontekstiin. Tutkielmassa osoitetaan, että lorujen ja sadun konventioiden muokkaaminen ja uudelleen kertominen tuottaa karnevalistisia ja nonsensen kyllästämiä tarinoita. Sadunkertojana Maija Poppanen voidaan sijoittaa suulliseen kerrontaperinteeseen, joka kiteytyy Hanhiemon hahmoon. Kertojan roolissa Maija Poppanen välittää tarinoita, joissa arkielämän porvarilliset ihanteet kääntyvät karnevalistisesti. Lisäksi kerronnan tasolla roolit vaihtuvat, kun kirjan kertoja luovuttaa väliaikaisesti kerronnan Maija Poppasen henkilöhahmolle. Tutkielman johtopäätöksenä on, että Poppanen-kirjoissa esiintyy karnevalistisia tapahtumia ja henkilöhahmoja, mutta niistä ei löydy todellista karnevalistista vapautumista. Maija Poppasen hahmoa leimaava ristiriitaisuus estää karnevaalin toteutumisen: hän sekä aiheuttaa karnevaalin että paheksuu sitä. Kirjojen jaksoista puhtaimmin karnevalistisia tuntuvat olevan sadut, joita Maija Poppanen kertoo lapsille. Sadunkertojana Poppanen voi vapautua arkielämän säännöistä ilman ristiriitaa, joka liittyy kirjojen muihin karnevaalijaksoihin. Kirjan lasten kannalta satujaksot ovat puhtaammin karnevalistisia siinä mielessä, että lapset eivät ole Maija Poppaselle alisteisina hahmoina niissä mukana.
  • Palo, Olga (Helsingfors universitet, 2016)
    Judith Butlerin teoretisointi performatiivisesta sukupuolesta on vaikuttanut suuresti sukupuolentutkimukseen, mutta myös muun muassa kulttuurin- ja taiteidentutkimukseen. Myös ajatus sukupuolen luonnollisuutta horjuttavista kumouksellisista teoista nousee Butlerin kirjoituksista. The Knife-yhtyeen Shaking the Habitual Show esimerkkiaineistonaan tämä työ tutkii, mitä kumouksellisuus voisi olla esittävissä taiteissa ja kysyy, voiko Shaking the Habitual Show'ta ajatella esimerkkinä kumouksellisista käytännöistä. Performatiivisuuden ajatuksen soveltaminen esittäviin taiteisiin on paikoin nähty haastavana. Ongelmallisuus liittyy ennen kaikkea siihen, että taideteokselle on perinteisesti oletettu tekijä, kun taas performatiivisen sukupuolen ajatus nostaa merkittäväksi nimenomaan teot, ei tekijää niiden takana. Tutkimusaineisto muodostuu Youtubeen ladatuista Shaking the Habitual Show'n katsojataltioinneista huhti–syyskuulta 2013. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nousee pääasiassa queer-feminismin piiristä. Butlerin työn lisäksi se käyttää hyväkseen myös muita kumouksellisuuden teoretisointeja, esim. Mihail Bahtinilta ja Umberto Ecolta, ja pyrkii löytämään aineistosta näille teoretisoinneille konkreettisia ilmenemismuotoja. Queer-feminismi ja lähiluku muodostavat lukustrategian, jonka kautta esimerkkejä kumouksellisuuden keinoista etsitään. Käytettyjen teorioiden valossa tärkeitä seikkoja ovat normeihin, sukupuoleen ja toistoon liittyviin tekijät. Taltioinneista etsitään lisäksi sellaisia käytäntöjä, joita voidaan ajatella esimerkkeinä tai sovelluksina Butlerin performatiivista sukupuolta ja kumouksellisuutta käsittelevistä teoretisoinneista. Toiston ajatus on eräs tärkeimmistä analyysityökaluista, ja aineistosta nostetaan siihen liittyviä elementtejä: kopiointia, imitaatiota ja parodiointia. Katsojataltiointeja lähilukemalla tutkimus nostaa siitä esille niitä keinoja, joilla sen voi ajatella horjuttavan ”luonnollisiksi” ja ”normaaleiksi” ajateltuja kategorioita. Työssä tarkastellaan myös vaihtoehtoista tapaa soveltaa performatiivisen sukupuolen ajatusta esittäviin taiteisiin. Tutkielma osoittaa, että Butlerin teoretisoinnin soveltaminen esittävän taiteen tutkimiseen on hedelmällistä. Tutkittu aineisto näyttäytyy sekä vertauskuvallisena teoksena että havainnollistavana esimerkkinä Butlerin teoretisoinnista. Myös performatiivisuuden soveltaminen esitysten tutkimiseen onnistuu, kun huomio käännetään siihen kontekstiin, jossa esitys tapahtuu, ei tekijään. Tutkielma osoittaa, kuinka muun muassa teoksen oman esityskontekstin normien kritisointi muodostaa osan laajempaa normatiivisuuden kritiikkiä. Tärkeiksi kumouksellisuuden keinoiksi nousevat muun muassa näkyväksi tekeminen, kontekstin hyödyntäminen, imitointi ja parodiointi sekä kyky käyttää monenlaisia rajoja hyödykseen. Rajoja, joita aineisto hämärtää ovat muun muassa esiintyjän eri roolien rajat (muusikko/tanssija/katsoja) sekä yleisön ja esiintyjien välinen raja. Työ myös osoittaa, kuinka feministinen projekti sukupuolen luonnollisuuden horjuttamisesta voi toteutua esityksen keinoin.
  • Liiri, Jaana (Helsingfors universitet, 2013)
    This study deals with the carnivalistic consumer revolt and the urban event of Restaurand Day. Restaurant Day represents a case of a new kind of consumer movement in Finland. My research method is qualitative and I approach the phenomenon through Finnish media articles. The basis of my research lays on consumer culture theories and their contributions. As research material I use online versions of Finnish newspapers and magazines as well as online discussions connected to these media articles. Here and there, social media completes my research material too. Theoretical framework of this study consists mainly of experience consumption, carnivalism, activism, consumer movements, leisure, food culture and urban culture studies. This is a case study, which aims to a deeper understanding of phenomenon by analysing and interpreting the data. The unifying theme of this thesis is the concurrent role of consumers as pleasure seekers, rebels and consumer-producers. Other clear themes are transience, do-it-yourself, pop-up, copying ideas from around the world and comparisons between Finland and other countries. On Restaurant Day, consumers are looking for thrills and experiences. Restaurant Day is also connected to a concept of urban community. Working, doing and arranging things together is an important aspect and authentication of the individually perceived experientiality. Consumers also throw themselves into the role of producers by inventing imaginative restaurant concepts and by producing restaurant services to others. Restaurant Day’s main idea does not consist only of serving food and cooking, but rather deals with all matters achieved through food. The concept of medieval carnivalism and laughter by Mihail Bahtin seems to create great backgrounds for the modern phenomenon of nowadays consumer culture. This phenomenon can be described as carnivalistic consumer revolt that is expressed in a carnivalistic urban event. One basic idea of carnivalistic urban event is to criticise the unnecessary formality and rules in funny and enjoyable ways. This is the main idea of carnivals all over the world. In Restaurant Day, consumers appear as urban culture animators, rebels, consumer-producers and eventually, even social innovators. My research data contain a lot of descriptive words such as carnival, enjoyment, fun, revitalization, cheerfulness, creativity, imagination, enthusiasm and joy. These expressions represent the complex yet optimistic nature of the phenomenon. As the popularity and reputation of Restaurdant Days grows, its carnival spirit and consumer-producer ideas are being put to use in official contexts too. In the end, various actors and experts from different fields have been interested in adopting Restaurant Day spirit to their own innovations. One idea is to introduce Restaurant Day to the world as Finnish innovation: it’s an unique manifestation of the power of Finnish civil and consumer society.
  • Kauhanen, Kaisa (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimukseni kohde on ideologia ja karnevalistinen huumori Siri Kolun Me Rosvolat (2010) sekä Timo Parvelan Isäni on supermies (1996) -lastenromaaneissa. Analysoin teosten huumoria ja erityisesti niiden karnevalistisia piirteitä, ja pohdin, miten teokset luovat ideologiaa. Pohdin myös, minkälaista karnevalistinen lastenkirjallisuus on, ja minkälaisia funktioita bahtinilainen karnevaali lastenkirjallisuudessa saa. Tutkimuksessani hyödynnän erityisesti John Stephensin ja Maria Nikolajevan ajatuksia niin karnevaalista, ideologiasta, lastenkirjallisuudesta kuin vallasta. Me Rosvolat -teoksessa erityisiä karnevalistisia piirteitä ovat ruokaan liittyvät normin ylitykset sekä erilaisten roolien nurinpäin kääntäminen ja venyttäminen. Teoksessa kesä on karnevaaliaika: päähenkilö Vilja napataan Rosvolat-perheen matkaan. Rosvokulttuuri edustaa anarkiaa ja säännöistä piittaamattomuutta, mutta teoksen edetessä anarkistisuus katoaa, sillä Vilja tuo mukanaan rosvomaailmaan yhteiskunnan säännöt. Karnevaaliaika päättyy teoksen lopussa, kun Vilja palaa kotiin. Tällainen väliaikainen karnevalistinen tila, jossa opitaan tai ymmärretään jotain tärkeää mutta jonka jälkeen tilanne palaa tilaan ennen karnevaalia, on hyvin tyypillinen lastenkirjallisuudessa. Isäni on supermies -teoksessa karnevalistisuus näkyy ennen kaikkea vanhempi-lapsi-roolien nurinpäin kääntämisessä. Samalla teos kiinnittää huomiota fyysisiin ominaisuuksiin ja liioittelee niitä. Tutkimukseni mukaan karnevalistisiinkin lastenkirjoihin voi helposti piilottaa opettavaisen tarkoituksen, joka voi olla konservatiivinen ja vallalla olevia arvoja tukeva. Usein näin näyttää olevan, sillä lastenkirjojen kumouksellisuudella tuntuu olevan rajansa. Tämän voi nähdä juontuvan sekä romanttisesta lapsikäsityksestä, mutta ennen kaikkea siitä, että lapset halutaan lastenkirjallisuuden avulla sosiaalistaa yhteiskuntaan, jolloin vallalla olevia sääntöjä, tapoja ja valtasuhteita ei oikeasti haluta kumota. Näin on myös Isäni on supermies -teoksessa. Ideologian kannalta kohdeteoksissani merkittävää on se, että kerronta on lapsipäähenkilöiden hallussa. Lisäksi Me Rosvolat -teoksessa keskeistä on sukupuoliroolien venyttäminen ja Viljan toimijuus ja oman arvon ymmärtäminen. Isäni on supermies -teoksessa miehet ovat toimijoita ja naiset sivurooleissa. Ideologisuus nousee selvimmin esille kohtauksissa, joissa aikuisen opettavainen ääni pääsee päähenkilön äänen läpi. Tutkimukseni osoittaa, että karnevalistinen huumori kumpuaa nimenomaan teosten arvopohjasta. Karnevalistinen lastenkirjan yksiselitteinen määrittely on hankalaa, sillä karnevaali lastenkirjassa tarkoittaa eri asiaa kuin aikuisyleisölle kirjoitetussa teoksessa.