Browsing by Subject "karnevalismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Mattila, Mira (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu – tutkielmani kohdeteos on Viktor Martinovitšin romaani Paranoia (2009/2013; suom. Anna Taitto). Teos kuvaa dystopiayhteiskuntaa, jossa dystopiagenren tradition mukaisesti yksilön intressit joutuvat konfliktiin diktatorisen vallankäyttäjän ja dystooppisen valtiojärjestelmän kanssa. Esitän tutkielmassani, että romaanista löytyy karnevalistisia piirteitä, kuten karnevaalitorin piirteitä, torikielen ominaisuuksien käyttöä sekä karnevaalikuninkaan aihe. Osoitan, miten mainitut karnevalismin käsitteet tulevat ilmi tietyissä, romaanin kuvaamaan yhteiskuntaan, sen poliittiseen järjestelmään ja valtarakenteisiin kytkeytyvissä tapahtumissa, kohtauksissa, lausumissa ja henkilösuhteissa. Karnevalistinen, hierarkkisia valtasuhteita purkava pyrkimys ei kuitenkaan realisoidu elvyttäväksi uudistumiseksi. Karnevalistisuus suhteutuu Paranoian kuvaaman yhteiskunnan dystopiapiirteiden, kuten hierarkkisten voimasuhteiden epätasapainon ja valtiollisen, yksilöitä kontrolloivan valvonta- ja väkivaltakoneiston, kanssa siten, että karnevalistiset elementit eivät kasva täyteen mittaansa, vaan ne mitätöityvät, tuhoutuvat tai tulevat sensuroiduiksi. Poikkeuksena tästä on karnevaalikuninkaan aihe, jonka tunnusmerkit täyttyvät muita karnevalistisia elementtejä täydemmin. Romaanin päähenkilön voi tulkita todellisen hallitsijan paikalle väliaikaisesti pääseväksi karnevaalikuninkaaksi, joka on samalla epävirallista totuutta julistava narri, todellisen kuninkaan antipodi sekä väkivaltaisen kohtalon kokeva syntipukki. Diktatorisen hallitsijan asemaa koettelevana hahmona hän soveltuu myös dystopiagenrelle tyypillisen tuhoutuvan sankarin ja syntipukin malliin. Teoreettisena taustana ja vertailun työkaluna käytän Mihail Bahtinin karnevalismin teoriaa sekä Bahtinin karnevaaliteoriaan pohjautuvaa, jälkimodernin ajan kirjallisuuteen kohdentuvaa David K. Danowin sovellusta karnevalistisuudesta. Analysointimenetelmänä käytän erityisesti vertailua bahtinilaisen karnevaalin piirteiden ja Paranoiassa esiintyvien karnevalististen piirteiden yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien välillä. Teoksen dystopiapiirteiden luokittelussa tukeudun Erica Gottliebin tutkimukseen dystopioista, minkä perusteella suhteutan Paranoian karnevalistisia piirteitä siinä kuvatun dystooppisen valtiojärjestelmän kehykseen.
  • Starck, Tii (Helsingin yliopisto, 2020)
    Hans Jakob Christoffel von Grimmelshausenin (noin 1622–1676) romaanissa Seikkailukas Simplicissimus (Der Abentheuerliche Simplicissimus Teutsch, 1668) käsitellään päähenkilön ja samalla teoksen kertojan Simpliciuksen merkillisiä seikkailuja, sankarillisia ja vähemmän sankarillisia tekoja sekä filosofisia pohdintoja kolmikymmenvuotisen sodan aikoihin. Simplicissimuksen juoni on niin polveileva, tyyli niin vaihtelevaa ja sisältö niin monimuotoista, että teosta on helppo pitää sekavana, tyylittömänä ja muodottomana – varsinkin, kun se sisältää useita vaihtoehtoisia lopetuksia. Teos on kuitenkin myös mielenkiintoinen sekoitus realismia ja fantasiaa, pikareski- ja kehitysromaania sekä moralisointia ja groteskia. Simplicissimuksen monimuotoisuutta on usein pidetty oireena barokin ajalle tyypillisestä asioiden suhteettomasta ja kohtuuttomasta paisuttelusta. Sen monimuotoisuus on näin tulkittu muodottomuudeksi. Tutkijat ovatkin yleensä pyrkineet monologisoimaan teoksen, palauttamaan sen johonkin yhteen ideologiseen traditioon tai kirjalliseen genreen. Esimerkiksi kirjallisuudentutkija Rafael Koskimiehen mukaan romaanin fantastisten kuvausten arvo on varsin vähäinen verrattuna sen kestävimpään avuun eli realistiseen ajankuvaukseen. Fantastiset kohtaukset kuten matka maan keskipisteeseen ovat kuitenkin oleellinen osa Simplicissimusta mikäli sitä tarkastellaan osin karnevalistisen kirjallisuuden genreen kuuluvana. Tutkielmani johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen Simplicissimuksen moraalisatiirisia ominaisuuksia, minkä jälkeen keskityn teoksen karnevalistisuuteen sekä siihen, kuinka nämä kaksi lajityyppiä sekoittuvat toisiinsa muun muassa kirkon ja uskonnon sekä naamioiden teemoissa. Tarkastelen myös Francis Godwinin fantastisia piirteitä sisältävää teosta The Man in the Moone (1638) erityisesti ajan tieteellisen ajattelun valossa. Godwinin teoksen rinnastaminen Simplicissimukseen on kiintoisaa, sillä molemmat sisältävät muun muassa (osin fantastisia) matkakuvauksia ja utooppisia piirteitä. Moonessa päädytään aina Kuuhun asti. Vaikka satiiriseen ja karnevalistiseen kirjallisuuteen kuuluu monia samankaltaisia piirteitä, ne myös poikkeavat toisistaan perustavanlaatuisesti. Erityisesti kyseinen seikka tulee ilmi, kun verrataan moraalisatiiria ja karnevalistista teosta. Tutkielmassani esitetyt teoreettiset näkemykset perustuvat pääosin Mihail Bahtinin tutkimukseen karnevaalista ja karnevalistisesta kirjallisuudesta (ks. François Rabelais – keskiajan ja renessanssin nauru) sekä satiirin osalta Dustin Griffinin teokseen Satire. A Critical Reintroduction. Moraalisatiiri pyrkii esittämään lukijalle jonkin moraalisen tai eettisen näkökannan. Karnevalistisessa kirjallisuudessa tällaisia abstrakteja ajatuksia ei sen sijaan tuoda esille vaan esimerkiksi siinä esitetty pilkka on iloluontoisen ambivalenttia, konkreettista ja materiaalis-ruumiillista ilman sen syvempää tarkoitusta tai moralisointia. Hyvin harvat kaunokirjalliset teokset ovat kokonaan tai pelkästään karnevalistisia vaan ne kuuluvat usein samalla myös johonkin muuhun genreen. Useimmiten, niin kuin Simplicissimuksessakin, karnevalistisuus ilmenee tiettyinä teemoina ja aiheina kuten groteskeina kuvauksina, rivouksina ja solvauksina, nurinkurisuutena ja ambivalenssina. Simplicissimusta voidaan tutkia myös menippolaisena satiirina eli menippeiana, jossa yhdistyvät satiiriset keinot ja karnevalistinen sisältö. Menippeian traditiossa moraalikriittisen sanoman osuus on pieni eikä mikään maailmankuva nouse hallitsevaan asemaan. Bahtinin mukaan menippolainen satiiri on yksi karnevalistisen kirjallisuuden merkittävimmistä alalajeista. Tulkintani mukaan sen enempää moraalisatiirinen, karnevalistinen kuin menippolainenkaan tendenssi ei ole Simplicissimuksessa hallitseva, vaan nämä kaikki ovat teoksen tulkinnassa ja taustoittamisessa tärkeitä. Tarkastelen tutkielmassani nimenomaan romaanin ”monigenreistä” eli useisiin eri lajityyppeihin kuuluvaa luonnetta, joka ilmenee sen kirjallisten keinojen ja aatemaailman runsautena, jopa ajoittaisena ristiriitaisuutena.
  • Ertamo, Saara (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan P. L. Traversin teoksia Mary Poppins (1934), Mary Poppins Comes Back (1935), Mary Poppins Opens the Door (1943) ja Mary Poppins in the Park (1952), joissa Banksin perheen lapset pääsevät kokemaan fantastisia seikkailuja taianomaisen lastenhoitajansa Maija Poppasen seurassa. Teosten juonirakenne on episodimainen, ja samoja teemoja varioidaan eri luvuissa. Siksi kirjoja käsitellään tutkielmassa yhtenä kokonaisuutena, jota lähestytään lähiluvun kautta. Kirjasarjassa esiintyy toistuvasti tilanteita, joita voi kuvata karnevalistisiksi. Tutkielman tavoitteena on luokitella Poppanen-kirjojen karnevalistisia piirteitä ja tutkia karnevaalin ja nonsensen välistä suhdetta. Lisäksi pohditaan, toimiiko sadunkerronta kirjoissa karnevaalin välineenä. Tutkielman teoreettisena pohjana käytetään Mihail Bahtinin karnevaalia koskevaa tutkimusta, nonsensen ja lastenkirjallisuuden tutkimusta sekä satututkimusta. Poppanen-kirjoista löydetään ajallisesti rajoitettu karnevaali, jossa tapahtumat tapahtuvat tietyssä rituaalisessa järjestyksessä. Tapahtumia leimaa nurinkurisuus, ja karnevaalin juhlittuna keskushenkilönä on Maija Poppanen. Karnevaalin päätyttyä jää elämään karnevaalinauru, joka voittaa auktoriteetit nauramalla niille. Poppanen-kirjoissa karnevaalista jää jäljelle jokin todiste, joka toteuttaa karnevaalinaurun funktiota. Tutkielmassa todetaan, että karnevaali ei kirjoissa toteudu loppuun asti, koska lapset eivät karnevaalin aikana vapaudu Maija Poppasen vallasta. Karnevaali liittyy Poppanen-kirjoissa aina fantasiaan. Tutkielmassa ei pidetä tarpeellisena nonsensen ja fantasian erottelemista eri osioihin, vaan fantastiset ja nonsense-tapahtumat tulkitaan karnevaalin kehyksessä. Kirjojen karnevaaleihin sekoittuu nonsensen elementtejä, ja nonsensen piirteitä löytyy myös fantasiajaksoista, joiden sisältö ei ole karnevalistista. Maija Poppanen käyttäytyy nonsensisesti kiistämällä jälkeenpäin fantasiatapahtumat. Poppanen-kirjoissa tuodaan vanhoja satuja ja lastenloruja uuteen kontekstiin. Tutkielmassa osoitetaan, että lorujen ja sadun konventioiden muokkaaminen ja uudelleen kertominen tuottaa karnevalistisia ja nonsensen kyllästämiä tarinoita. Sadunkertojana Maija Poppanen voidaan sijoittaa suulliseen kerrontaperinteeseen, joka kiteytyy Hanhiemon hahmoon. Kertojan roolissa Maija Poppanen välittää tarinoita, joissa arkielämän porvarilliset ihanteet kääntyvät karnevalistisesti. Lisäksi kerronnan tasolla roolit vaihtuvat, kun kirjan kertoja luovuttaa väliaikaisesti kerronnan Maija Poppasen henkilöhahmolle. Tutkielman johtopäätöksenä on, että Poppanen-kirjoissa esiintyy karnevalistisia tapahtumia ja henkilöhahmoja, mutta niistä ei löydy todellista karnevalistista vapautumista. Maija Poppasen hahmoa leimaava ristiriitaisuus estää karnevaalin toteutumisen: hän sekä aiheuttaa karnevaalin että paheksuu sitä. Kirjojen jaksoista puhtaimmin karnevalistisia tuntuvat olevan sadut, joita Maija Poppanen kertoo lapsille. Sadunkertojana Poppanen voi vapautua arkielämän säännöistä ilman ristiriitaa, joka liittyy kirjojen muihin karnevaalijaksoihin. Kirjan lasten kannalta satujaksot ovat puhtaammin karnevalistisia siinä mielessä, että lapset eivät ole Maija Poppaselle alisteisina hahmoina niissä mukana.
  • Hietaneva, Anna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Taidevandalismi-nimisen Facebook-sivuston taidemeemit ja niiden huumori. Sivustolla julkaistaan taidemeemejä eli kuvia taideteoksista, joihin tekijä on lisännyt itse tekstiä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielellisiä keinoja huumorin rakentamiseen käytetään ja mihin tai kehen huumori kohdistuu. Keskeinen hypoteesi on, että meemit toteuttavat inkongruenssiteoriaa ja että huumorin tulkinta ulottuu yhteiskunnalliselle tasolle. Tutkimuksen aineistona on käytetty Taidevandalismi-Facebook-sivustolla aikavälillä 18.1.2015–4.7.2017 julkaistuja kuvallisia internet-meemejä, joita kertyi yhteensä 201 kappaletta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kehyssemantiikka, joka avaa meemeihin sisältyviä erilaisia tulkinta- ja tietokehyksiä. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty huumorintutkimuksen keinoja, erityisesti Toini Rahtun määritelmää ironiasta sekä Mihail Bahtinin karnevalismin käsitettä. Keskeistä on myös ajatus intertekstuaalisuudesta, joka läpäisee internet-meemit kauttaaltaan. Analyysi lähtee liikkeelle kehystasolta ja etenee tarkempiin sana-, lauseke- ja lausetason huumorin keinoihin. Lopulta työssä tarkastellaan huumorin tyylikeinoja erityisesti ironian, karnevalismin ja intertekstuaalisuuden kautta. Tutkimuksessa osoitetaan, että hypoteesi näyttäisi käyvän toteen: inkongruenssi on keskeinen huumoria rakentava tekijä, ja se ilmenee monin kielellisin tavoin. Myös yhteiskunnallinen aspekti välittyy meemeistä. Ironia kohdistuu meemeissä enimmäkseen uskontoon, ikään, sukupuoleen, politiikkaan sekä stereotypioihin, kun taas karnevalismi ilmenee pyhyyden banalisoimisena, voimakkaina vastakkainasetteluina ja ruumiintoimintojen korostamisena. Intertekstuaaliset viittaukset kohdistuvat suurimmaksi osaksi muihin tekstilajeihin, meemeihin ja suomalaiseen kulttuuriin. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin suomen kielessä, ja internet-meemit ylipäätään ovat jääneet paitsioon Suomen kontekstissa. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin avata aiheen jatkotutkimusmahdollisuuksia.
  • Kumpulainen, Ida (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimus tarkastelee camp-sensibiliteettiä Kenneth Angerin lyhytelokuvasarjassa The Magick Lantern Cycle (1947-81). Tutkielman lähtökohtana on Susan Sontagin essee Notes on ’Camp’ (1964). Sontag kuvailee campia estetiikan lajina, jonka syvin olemus on sen rakkaudessa epäluonnolliseen ja liioitteluun. Tutkielma kysyy missä mielessä Kenneth Angerin elokuvia voi pitää campina, millaista on Kenneth Angerin camp ja millaisia ulottuvuuksia elokuvien camp-luenta tuo niiden tulkintaan. Keskeisiä tutkimusmetodeja ovat lähiluku, intertekstuaalinen analyysi ja queer-luenta. Teoriaosuus esittelee aluksi Sontagin camp-teorian ja etenee siitä teoriaan myöhemmin kohdistettuun kritiikkiin. Tutkielmassa käydään läpi myös modernimpia camp-teorioita. Tästä edetään Mihail Bahtinin karnevalismiin, joka on myös aiemmassa tutkimuksessa nostettu esiin Angerin elokuvien yhteydessä. Lopuksi kaikista käsitellyistä camp-teorioista kootaan synteesi ja määritellään, kuinka camp tulisi ymmärtää käsitteenä tämän tutkielman kontekstissa. Käsittelyosa jakautuu kolmeen eri teemaan. Ensimmäinen alaluku keskittyy Angerin elokuvien avantgardistiseen muotoon ja kuva- sekä merkkikieleen kytkeytyviin piilomerkityksiin. Luvun ydinargumentti on, että Angerin elokuvien camp-merkitysten syntyminen liittyy elimellisesti juuri näihin piilomerkityksiin, joista Sontag puhuu esseessään asioiden kaksoisvalaistuksena. Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta Angerin elokuvissa pohtiva toinen alaluku lähestyy Angerin elokuvien camp-olemusta ritualistisuuden, karnevalismin sekä antropologi Victor Turnerin liminaliteetin käsitteen kautta. Luvussa argumentoidaan, että liminaalitilassa eli välitilassa totuttuja konventioita ja normeja voidaan tarkastella niiden ulkopuolelta. Näitä normeja voidaan sitten toisintaa satiirisesti ja saattaa ne camp-valoon. Viimeinen alaluku pureutuu Angerin elokuvien sukupuolirepresentaatioihin ja sukupuolen korostettuun performatiivisuuteen. Luvun ydinargumentti on, että camp näkee asiat, erityisesti sukupuolet, lainausmerkeissä. Camp sukupuoliparodia kyseenalaistaa valtakulttuuriin juurtuneita mielivaltaisia sukupuolikonstruktioiden perustuksia alleviivaamalla niiden keinotekoista luonnetta. Drag-taiteeseen vertautuva liioiteltu sukupuolten performoiminen myös tuottaa elokuviin campia mies- ja naiskuvaa. Keskeisinä päätelminä voidaan todeta, että campin ydinominaisuudet, eli parodia, ironia, esteettisyys, performanssi ja vastarinta löytyvät kaikki Angerin elokuvista. Angerin elokuvat eivät ole ensisijaisesti poliittisia, mutta epäpoliittisina niitä ei voi pitää. Camp laittaa esteettisyyden sisällön edelle, mutta myös estetiikka on usein ideologista ja siten poliittista. Camp omii kulttuurisia artefakteja kaoottiseen välitilaansa hajottaakseen hallitsevia representaatioita ja tekee sen liioittelun ja karnevalismin kautta, se on vastakulttuuria. Angerin elokuvat ovat tietynlaisen olemisen tavan manifesti, jota ei ole suunnattu cis-heteronormiin kuuluvalle katsojalle, vaan tarkoitettu katarttisena kokemuksena queer-yleisölle.
  • Kuparinen, Susanna (2013)
    Ryhmäteatteriin ohjaamani esitykset Eduskunta – Satiiri vaurauden uusjaosta (2011) ja Eduskunta II – Satiiri veljeskuntien Suomesta (2012) ovat osa esityssarjaa, jonka pohjana on vuosina 2008–2011 Ylioppilasteatterissa esitetty Valtuusto-trilogia. Olen tutkinut työryhmäni kanssa esityssarjan aikana poliittisen teatterin ja journalismin risteyskohtia, toisaalta etsinyt välineitä ja näkökulmia, joiden avulla poliittinen teatteri voisi puhutella myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi samaa mieltä. Kirjallisessa opinnäytteessäni käsittelen journalistisen dokumenttiteatterin suhdetta journalismiin ja yhteiskuntaan. Mitä taide ja julkinen keskustelu voisivat hyötyä journalistisesta dokumenttiteatterista? Eduskunta-esitykset ovat tutkivaa journalismia näyttämöllä, mutta ne ovat myös taideteoksia. Tarkastelen esitysten ohjauksellisia ratkaisuja suhteessa esteettisiin mieltymyksiini ja ajankohtaisiin aiheisiin, ja yritän välittää työvälineitä dokumenttiteatterista kiinnostuneille taiteilijoille ja toimittajille. Eduskunta-esitykset eivät ole mediakritiikkiä, ne ovat media. Teatterinäyttämö mediafoorumina on yhteiskunnallisen rakenneanalyysin ja läpileikkauksen kannalta tehokas julkisen keskustelun areena, teatterin yhteisöllisen, kansankokousta muistuttavan luonteen takia. Eduskunta-esityksissä pyrimme nostamaan pintaan aiheita, joita median uutisvirrassa on hankala käsitellä. Eduskunta-esitysten tärkein päämäärä on murtaa median monologisuus ja hegemoninen vallan pönkittäminen, joka johtuu osin medialle luontaisista rakenteista, osin tiedonvälityksen silppuuntumisesta ja hektisyydestä. Toisaalta pyrimme rikkomaan taiteelle luonteenomaista katseen siirtoa rakenteista ylipsykologiseen, individualistiseen maailmankuvaan, jossa jätetään käsittelemättä yhteiskunnalliset syy-seuraussuhteet. Tarkastelen myös kollektiivisen ensemble-työskentelyn ja yhteistyön piirteitä. Moniäänisen ja dialogisen julkisen keskustelun lähtökohta on se, että eri taiteilijat ja toimittajat yhdistävät voimansa. Kirjallinen opinnäytteeni on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi henkilökohtaisia lähtökohtiani, miksi olen tarttunut poliittisiin aiheisiin ja mihin yhteiskunnalliseen tarpeeseen haluan esityksilläni vastata ja miksi vieraannuin draamasta. Toinen osa käsittelee esteettistä pyrkimystäni ja oppimisprosessiani polyfonisiin rakenteisiin, moniäänisyyteen esitysten muodossa ja tekotavassa. Käsittelen valintojani Mihail Bahtinin karnevalismin, dialogin ja polyfonian käsitteiden kautta. Kolmannessa osassa kerron, miten karnevalismi ja polyfonia jalkautuvat näyttämölle aiheiden ja estetiikan kautta. Neljäs osa analysoi monologisuuden ja objektiivisuuden ongelmia taiteessa, journalismissa ja julkisessa keskustelussa. Viidennessä osassa jaan muutamia keskeisiä metodeja, jotka olen työryhmäni kanssa havainnut käyttökelpoiseksi.
  • Peltonen, Annina (Helsingin yliopisto, 2017)
    The purpose of this thesis is to chart teachers' experiences concerning job burnout and the role of social support in gaining well-being at work. The theoretical base of this study is in Maslach's, Schaufeli's and Leiter's (2001) research on job burnout and in House's (1981) and Cohen's and Wills's (1985) research on social support. Burnout of teachers appears to be a special phenomenon compared to other occupations, which is due to the nature of the teachers' job. My research questions are as follows: 1. How does job burnout appear on teachers' speech and stories? 2. How does social support appear in teachers' work in relation to job burnout and what kind of forms of social support have they experienced and would like to experience? 3. How are teachers' stories and their collective memory about job burnout and social support reflected in the data? I collected the data through a narrative interview in a focus group. The group consisted of seven teachers. I analysed the data through content analysis and narrative analysis. The teachers described their experiences of job-related rush and burnout. They felt that their burnout was increased by the lack of superior support and by role conflicts. In contrast, the support from their superior and their peers helped them to gain well-being at their work. In the narrative analysis, it appeared that their experiences of burnout were collective and their stories about job burnout were based on collective memory. Social support appears to be carnivalistic according to Bakhtin (1979). In the carnival, people can free themselves from society's norms and the boundaries between the roles are blurred. As a conclusion, I can state that job burnout is a common problem among teachers and social support helps them to gain well-being at their work. For teachers, it is important that there is support at hand. It would be important to intervene at an early stage of job burnout before it becomes severe.
  • Kilkku, Elina (Helsingfors universitet, 2011)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee taiteellis-tieteellistä Työelämä-projektia. Ohjasin Turun Ylioppilasteatterissa vuosina 2008–2010 esitystrilogian, joka käsitteli vanhojen tekstien ja teatterillisten tyylien avulla 2000- ja 2010-lukujen taitteen suomalaista työelämää. Trilogian ensimmäinen osa, Bertolt Brechtin Teurastamojen pyhä Johanna, otti selvää Brechtin eeppisestä teatterista. Toisessa osassa, joka oli Dario Fon Työnantajan hautajaiset, tutustuttiin commedia dell'arteen ja karnevalismiin. Viimeinen osa, Ernst Tollerin Koneitten murskaajat, toteutettiin saksalaisen 1920-luvun ekspressionismin innoittamana. Pro gradu -tutkielmani esittelee kolmiosaisen projektin kronologisesti. Käsittelen näytelmien sisältöä, valitsemiani teorioita, ennakkosuunnitelmiani sekä lopulta sitä, mitä käytännössä todella tapahtui. Käsittelen oman työni eli ohjaajantyön lisäksi myös muita teatterin osa-alueita kuten näyttelijäntyötä, katsojan osaa sekä visuaalisuutta, sillä valittu ohjausratkaisu vaikutti kaikissa tapauksissa vahvasti kokonaisuuteen. Tutkielmani on paitsi selvitys tiettyjen teatteriteorioitten soveltamisesta käytäntöön, myös kuvaus ohjaajan työskentelystä ja teatterintekemisen realiteeteista, sekä toisaalta myös pohdintaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksista teatterin keinoin.