Browsing by Subject "katsominen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Maunuksela, Klaus (2018)
    Ekologisen surun poetiikkaa käsittelee sitä, miten ekologinen kriisi vaikuttaa näytelmien kirjoittamiseen, katsomiseen ja lukemiseen. Se lähestyy ekologista kriisiä ajattelun ja taiteen tekemisen kriisinä, joka tuo esiin kaikkien asioiden yhteenkytkeytyneisyyden. Siksi tekstin pyrkimyksenä on kyseenalaistaa kirjoittamisen, katsomisen ja ajattelun tottumuksia ja hyökätä hyötyyn pohjaavaa välineellisyyttä vastaan. Sen sijaan teksti puolustaa kokemusten yhteismitatonta arvoa sekä kielen ja ajattelun monimielisyyttä. Esseen lähtökohtana toimii ekologisen surun kokemus. Teksti pyrkii tuomaan suruun uuden näkökulman purkamalla yksilösubjektin ylivaltaa. Pyrkimyksenä on ymmärtää dramaturgian kysymyksiä ekologisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa ja lähestyä olemassaoloa ja yhteiskunnallista nykytodellisuutta näytelmän kirjoittamisen kysymysten läpi. Lähtökohtana toimii ajatus että ekologinen kriisi koskee kaikkea nykyään tehtävää taidetta, riippumatta siitä onko teoksen intentiona tuoda esiin ekologisia kysymyksiä vai ei. Tyyliltään Ekologisen surun poetiikkaa on filosofinen, mutta se ei myöskään kaihda kaunokirjallisia keinoja. Systemaattisen ja argumentoivan lähestymistavan sijaan se pyrkii lähestymään aiheitaan mielenliikkeiden, assosiaatioiden, sitaattien ja rinnastusten avulla. Viittaamalla kirjallisiin ja filosofisiin kirjoituksiin ja blogimerkintöihin teksti pyrkii kehittämään itsessään tekstienvälisyyttä yhtenä ekologian muotona. Essee rakentuu kahdeksasta luvusta ja niiden alaluvuista, minkä lisäksi liitteenä on näytelmä Maanalainen päiväkirja. Johdanto-osuus käsittelee ekologisen surun kokemusta. Siinä keskeinen löydös on ekologisen sensibiliteetin käsite, joka on olennaisesti poeettinen, kirjoittamista koskeva ja siitä ammentava ilmaisu kuvaamaan ei-tuhoavaa suhdetta asioiden välillä. Ensimmäisessä luvussa pohdin kielen roolia nykykapitalismissa, jossa subjektiivisuuden tuotanto on keskeinen työn ja lisäarvon tuottamisen muoto. Toisessa käsittelen draaman asemaa Peter Szondin modernin draaman teorian valossa. Kolmas luku on kirjoitus kirjoittamisesta. Siinä ajatusta kirjoittamisen tekniikasta lähestytään subjektin kritiikin näkökulmasta. Neljäs luku on poikkeus kieltä ja kirjoitusta koskeviin alkulukuihin, ja siinä aiheeksi nousee dramaturginen katse. Luvussa esitetään muutamia ajatuksia esityksen ja katsojan välisestä suhteesta sekä esityksestä kirjoittamisesta. Viidennen luvun aiheena on näytelmän lukeminen pinnallisesti. Kuudes luku käsittelee kielen, näyttämön ja todellisuuden välisiä suhteita. Siinä lähestytään kysymystä näytelmien ja tekstiteatterin tekemisestä ekologisen kriisin aikakaudella. Viimeinen luku kysyy taiteen tekemisen edellytyksiä vallitsevassa todellisuudessa. Samalla se tulee esittäneeksi hypoteesin rakkaudesta.
  • Järvinen, Anu (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmani käsittelee kehysten antamia merkityksiä taideteoksen katsomiselle. Lähestyn aihetta kolmen kehys-teos –parin kautta. Tarkastelun kohteinani ovat Bruno Liljeforsin Fyra fågelstudier i en ram: Törnskata, Kornknarr, Bofinkar, Lövsångare (1887), Giacomo Ballan Velocità astratta + rumore (1913–14) sekä Laurentsiuksen B.F.R 3 (2012). Vaikka tarkastelen kehyksen olemukseen ja merkitysten muodostumiseen liittyviä kysymyksiä, olen rajannut tutkielman kohteeksi tietynlaisia materiaalisia kehyksiä, joiden sisällä on kaksiulotteinen maalaus. Giacomo Ballan teoksessa on lisäksi myöhemmin lisätty kehys, joka kehystää kehystettyä maalausta. Jokainen tarkastelemani kehys-teos –pari muodostuu kahdesta osasta, eli teoksella on erillinen teoksesta irrotettavissa oleva kehys. Jokainen niistä on myös seinäpinnasta irti otettavissa oleva kokonaisuus. Kaikissa pareissa kehysten sisällä on öljyvärimaalaus. Tarkasteltaviin kehyksiin liittyy kehyksen sisällä olevan maalauksen tehneen taiteilijan kädenjälki joko niin että taiteilija on itse tehnyt tai valinnut maalaukselleen kehykset. Tärkeä määrittävä tekijä juuri näiden teosten valinnalle on se, että olen nähnyt jokaisen teoksen itse. Omakohtainen kokemus on tärkeää tutkielman toisen päänäkökulman kannalta, joka liittyy katsomisen ja siitä saatujen havaintokokemuksen tarkasteluun. Tutkielmani teoriaosuus koostuu kahdesta osiosta, kehyksistä sekä katsomisesta ja siitä, miten ne kietoutuvat yhteen. Käsittelen kehysten yhteydessä kehysten historiaa, mitä kaikkea kehyksillä on eri aikoina tarkoitettu ja miten ne erilaisissa yhteyksissä ovat toimineet. Tämän jälkeen käsittelen kaikkea sitä, mitä kehykset nykyään ovat. Kehyksiä käsitellessäni tarkastelen myös taiteilijoiden tekemiä kehyksiä ja taiteilijan ja kehyksen suhdetta sekä uudelleenkehystämisen kysymystä. Kehysten lisäksi toinen teoriaosuuden päänäkökulma liittyy katsomiseen. Tarkastelen katsomisen erilaisia tapoja, perspektiivin vaikutusta katsomiselle ja tämän jälkeen käsittelen taiteen ja erityisesti kehyksen katsomiseen liittyviä näkökulmia. Teorialuvun jälkeen käsittelen tutkielman analyysiluvussa kolmen kehysesimerkin kautta niitä erilaisia katseita, jotka kehyksiin kohdistuvat. Olen jaotellut katseet yksilöllisiin ja institutionaalisiin. Yksilöllistä katsetta olen tarkastellut lähinnä omien havaintokokemusteni kautta ja institutionaalista katsetta konservoijan, museon sekä huutokaupan kautta. Tutkielman edetessä esiin nousee muutamia teemoja, jotka esiintyvät kehysten ja katsomisen kohdatessa toisensa. Näitä ovat kehyksiin liittyvän suomenkielisen termistön puuttuminen ja sen merkitykset aiheen tarkastelulle, vaihtelevat kehyksiin liittyvät käytännöt taidealalla, kehysten ikonisuus, katsomisen konventioiden vahvuus, kehyksen kyky herättää huomiota eri aikoina ja kehysten representaatioiden merkitys erilaisissa katsomistapahtumissa. Suomenkielisen termistön puuttuminen kehyksiin liitetystä keskustelusta vaikuttaa erityisesti siten, että on vaikeaa sanallistaa jotakin sellaista, jolle ei ole sanoja. Toinen suurempi teema liittyy konventioihin, ikonisuuteen ja näiden vahvuuteen. Myös monet taiteen kanssa tekemisissä olevat tahot käsittelevät kehyksiä vakiintuneiden konventioiden kautta, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että kehyksen oletetaan olevan tietynlainen. Jos kehys ei ole odotetun kaltainen, se koetaan häiritsevänä ja sitä myös käsitellään tästä näkökulmasta. Eniten kysymyksiä liittyy kuitenkin kehyksistä tuotettujen representaatioiden vaikutuksiin silloin, kun katsomme teoksia. Taidehistoriankirjoitus edustaa pientä osaa niistä asioista, joita taiteen historiassa on tapahtunut. Tämä näkyy hyvin juuri kehysten tapauksessa. Niitä ei oikeastaan missään käsitellä muutamia mainintoja lukuun ottamatta. Vaikka kehykset ovat läsnä katsomiskokemuksessa museossa tai näyttelyssä, ne yleensä puuttuvat monista tilanteista, joissa aktiivisesti katsotaan taideteoksia. Representaatioiden ohjaava vaikutus nousee tutkielman edetessä esille useammankin kehyksen osalta. Olen nähnyt kaikki kolme tutkimuskohdettani suoraan niissä tiloissa joissa ne ovat olleet esillä. Jälkikäteen, muistellessani teoksia olen huomannut, että vaikka olen tehnyt muistiinpanoja ja havaintoja ja jopa ottanut kuvia, samaa katsomiskokemusta ei voi enää tavoittaa uudelleen muuta kuin hiljalleen haihtuvan muistikuvan tasolla. Jos etsii teoksista tehtyjä representaatioita muistin tueksi, huomaa, että taidehistorian kirjoissa, museon näyttelykatalogeissa tai taidekirjoissa taideteosten kuvissa ei oikeastaan juuri koskaan näe kehyksiä. Kehykset, jotka näkyvät kirjoissa, ovat yleensä näkyvillä siksi, että niissä on jokin tavallisesta kehyksestä poikkeava piirre. Silloinkin kun kehykset ovat taitelijan tekemät, niitä ei aktiivisesti huomioida kuvallisissa tai sanallisissakaan representaatioissa.