Browsing by Subject "kauppa"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 25
  • Saukkonen, Katja (2000)
    Pro-gradu -työ käsittelee Euroopan unionin elektronisen kaupankäynnin sääntelyä. Tutkimuksessa elektroninen kaupankäynti määritellään tietoverkkojen avulla käytäväksi liiketoiminnaksi. Liiketoiminta sisältää palveluiden, tuotteiden ja informaation myymisen, maksamisen, esittelemisen, markkinoinnin ja jakelun eri muodoissaan sekä teknologiat, jotka mahdollistavat nämä toiminnot. Tutkimuksessa on tarkoituksena selvittää, mitä tavoitteita ja periaatteita EU:n elektronisen kaupankäynnin sääntelyssä on, miksi EU-tasoista sääntelyä tarvitaan sekä minkälaisiin toimenpiteisiin asian suhteen on ryhdytty. Elektroninen kaupankäynti on osa laajempaa tietoyhteiskuntaa ja perustuu sen palvelutoimintaan. EU:ssa tietoyhteiskunta ja sen kehittäminen nähdään eräänlaisena välttämättömyytenä taloudellisessa kilpailussa ja elintärkeän kilpailukyvyn takaajana. Elektroninen kaupankäynti on yksi avainalue EU:n tietoyhteiskuntapolitiikassa ja sen edistämiseen panostetaan eri tavoin. Elektronisen kaupankäynnin omaksumisen ja käytön kannalta lainsäädäntö on tärkeä. Elektronisessa kaupassa nykyisen lainsäädännön rajat useilla sääntelyn aloilla ovat koetuksella. Eräissä tapauksissa elektroninen kaupankäynti ja siihen liittyvä rajat ylittävä tietoliikenne voivat erityispiirteidensä vuoksi edellyttää nykyisen sääntelyjärjestelmän ja valvontamenetelmien selkiyttämistä ja mukauttamista. Esimerkiksi elektronisen kaupankäynnin maantieteellisista rajoista riippumaton luonne johtaa siihen, että sitä on vaikea sovittaa tiettyihin maantieteellisesti määräytyviin hallinto- ja sääntelyalueisiin. EU:n lähtökohtana elektronisen kaupankäynnin sääntelyssä on ollut sisämarkkinalainsäädäntö, jota on tarkennettu uusien direktiivien avulla. Sääntelykysymystä on lähestytty korostaen sitä, että elektronisen kaupankäynnin ja sen kehityksen ollessa alkutekijöissään ei ole mahdollista luoda välittömästi kaiken kattavaa ja spesifiä yhteisönlaajuista lainsäädäntöä. EU:n elektronisen kaupan sääntely rakentuu kahden tavoitteen ympärille: lainsäädännön on herätettävä luottamusta sekä taattava vapaa pääsy yhteismarkkinoille. Tällainen voidaan unionissa saavuttaa neljää periaatetta soveltamalla. Ensinnäkin sääntely ei saa olla itseisarvo. Ei siis sääntelyä sääntelyn vuoksi, vaan useissa tapauksissa elektronisen kaupankäynnin palveluiden vapaaseen liikkuvuuteen päästään tunnustamalla vastavuoroisesti kansalliset säännöt ja sopivat itsesääntelyn periaatteet. Toisena periaatteena on se, että sääntelyn tulee perustua kaikkiin yhteismarkkinoiden vapauksiin. Näin voidaan saavuttaa yhtenäisyys, ennustettavuus ja toiminnan yksinkertaisuus. Kolmanneksi sääntelyn tulee huomioida liike-elämän todellisuus. Neljänneksi sääntelyn on otettava tehokkaasti huomioon yleinen etu. Elektronisen kaupankäynnin sääntelyyn on unionissa ryhdytty sisämarkkinalainsäädännön pohjalta. EU-tasoista elektronisen kaupankäynnin sääntelyä tarvitaan sisämarkkinoiden toimivuuden varmistamiseksi. Sisämarkkinoiden sujuva ja esteetön toiminta edellyttää, että EU-tasolla ryhdytään elektronisen kaupankäynnin sääntelyyn. EU-tasoinen yhteensovittaminen on tarpeellista myös siksi, että se tukee yhteistä ja vahvaa neuvotteluasemaa aiheen suhteen kansainvälisillä foorumeilla. Yleisesti elektronista kaupankäyntiä pidetään tärkeänä tekijänä eurooppalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin varmistamisessa. Tämä luo edellytykset myös yhteiselle politiikalle ja yhteiselle sääntelylle.
  • Aalto-Setälä, Ville; Nikkilä, Marita (Kuluttajatutkimuskeskus, 2004)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 8/2004
    Tämä tutkimus tarkastelee käteisvaluutan vaihtumisen vaikutusta yritysten hinnoitteluun ja kuluttajien hintatietoisuuteen. Jatkamme Kuluttajatutkimuskeskuksen aiemmin julkaiseman "Eurokirjan" (Aalto-Setälä et al, 2003) teemoja. Eurokirjan keskeisiä tuloksia oli, että niin hinnoittelun kuin hintatietoisuudenkin sopeutuminen olivat vielä keväällä 2003 kesken. Tämä tutkimus jatkaakin näitä teemoja tarkastelemalla sekä hinnoittelun että hintatietoisuuden muutosta ajanjaksolla, joka ulottuu reilu kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen tammi-helmikuuhun 2004. Eurokirjassa todettiin, ettei valuutan vaihtuminen nostanut hintatasoa. Enää emme tarkastele käteisvaluutan muuttumisen vaikutusta hintatasoon. Syynä on se, että euron vaikutusta hintatasoon on kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen mahdotonta eristää muista hintatasoon vaikuttavista tekijöistä. Kuluttajien hintatietoisuus heikkeni luonnollisesti valuutan vaihtumisen seurauksena. Yllättävää on kuitenkin se, että hintatietoisuus on parantunut hyvin hitaasti euron käyttöönoton jälkeen. Vuoden 2004 alussa yli kaksi vuotta valuutan vaihtumisen jälkeen, kuluttajien hintatietoisuus oli yhä huomattavasti heikompi kuin markka-aikana. Ennakko-oletusten mukaisesti kaikkein eniten on heikentynyt iäkkäimpien kuluttajien hintatietoisuus. Syynä hitaaseen hintatietoisuuden kehittymiseen on ilmeisesti se, että valuutan vaihtuminen ei muuttanut ainoastaan yksittäisiä hintoja. Markka oli sen sijaan toiminut kuluttajien hintatietoisuuden mittatikkuna ja ohjasi vahvasti yritysten tapaa hinnoitella. Kun vielä yritysten hinnoittelun euroon sopeutuminen on yhä edelleen kesken ja hinnoittelu on ollut muutoksessa koko euroajan, kuluttajien hintatietoisuuden hidas palautuminen ei olekaan enää kovin yllättävää. Avoin kysymys on edelleen se, kuinka kauan kuluttajien hintatietoisuuden palautuminen markka-ajan tasolle vie. Vai voiko olla niin, että valuutan vaihtuminen on heikentänyt kuluttajien hintatietoisuutta pysyvästi. Tämän kysymyksen tarkastelu on tärkeää niin kuluttajapoliittisesti kuin tieteellisestikin: voiko "pelkkä" nimellishintojen muutos aiheuttaa markkinoille pysyvän hintatietoisuuden heikkenemisen?
  • Tarsala, Johan (Kuopio : [Tekijä], 1896)
  • Järvinen, Raija; Pylvänäinen, Erja (Kuluttajatutkimuskeskus, 2011)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 133
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2009)
    Ympäristöministeriön raportteja 21/2009
    Maankäyttö- ja rakennuslakiin otettiin vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevat säännökset kymmenen vuotta sitten. Tänä aikana suomalainen yhteiskunta ja kauppa ovat muuttuneet monin tavoin. Ilmastonmuutoksen hillintää koskevien tavoitteiden toteuttaminen edellyttää yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja liikenteen vähentämistä. Kaupan sijainnilla on tässä suuri merkitys, koska asiointiliikenne tuottaa viidenneksen liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä. Kaupan yksiköiden mittakaavan kasvu on entisestään lisännyt kaupan vaikutuksia yhdyskuntiin ja liikenteeseen. Perhekoon pieneneminen ja väestön ikääntyminen tulevat lisäämään lähipalvelujen merkitystä. Ympäristöministeriö asettama työryhmä arvioi, ettei kaupan nykyisellä ohjausjärjestelmällä ole pystytty riittävästi tukemaan yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja yhdyskuntien toimivuutta eikä varmistamaan kaupan palveluverkon pitkäjänteistä kehittämistä. Työryhmän ehdotukset tähtäävät kokonaisvaltaisen otteen vahvistamiseen kaupan palveluverkon kehittämisessä erityisesti kaupunkiseuduilla. Työryhmä ehdottaa muun muassa, että tilaa vaativa kauppa otetaan vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevan ohjauksen piiriin, että seudullisten kaupan yksiköiden mitoitus ratkaistaan maakuntakaavassa ja että erittäin suuret kaupan hankkeet lisätään YVA-asetuksen hankeluetteloon. Työryhmä ei ehdota muutoksia vähittäiskaupan suuryksikön kokorajaan.
  • Koistinen, Katri; Lammi, Minna; Raijas, Anu (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen kirjoja 6
  • Kuvaja, Viivi (Helsingfors universitet, 2017)
    Yksityisen sektorin sanotaan olevan kehityspolitiikan trendi. Suomi leikkasi kevään 2015 hallitusneuvottelujen yhteydessä kehitysyhteistyöbudjetistaan noin 30 prosenttia, eli 300 miljoonaa euroa. Samalla kun perinteisen kehitysyhteistyön volyymi laski, 130 miljoonaa euroa siirrettiin kehitysrahoituslaitos Finnfundin pääomitukseen vauhdittamaan yritysyhteistyötä kehitysmaissa. Tämän pro gradu -työn tavoitteena on tutkia yksityisen sektorin roolia Suomen kehityspolitiikassa vuosina 1996–2016, ja toisaalta tutkailla lähihistorian näkökulmasta sitä, milloin niin sanottu yksityisen sektorin trendi on rantautunut Suomen kehityspolitiikkaan. Tutkimustehtävää lähestytään laadullisin menetelmin ennen kaikkea kategoria-analyysin keinoin. Tutkimuksen runkoaineistona käytetään Suomen kehityspolitiikkaa ohjanneita linjauksia vuosilta 1996, 1998, 2001, 2004, 2007, 2012 sekä 2016. Tutkimuksen tukiaineistona käytetään Kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnan ja Kehityspoliittisen toimikunnan täysistuntojen pöytäkirjoja 1996–2015, vuosiarvioita 2005–2015 sekä yksityisen sektorin linjausta vuodelta 2015. Syventävänä aineistona käytetään esimerkkitapauksena Kauppaa tukevan kehitysavun aloitteita 2008–2011 ja 2012–2015. Analyysiä jäsentävänä tulkintateoreettisena löyhänä viitekehyksenä hyödynnetään Juhani Koposen Suomen kehitysyhteistyön historiaan soveltamaa developmentalismin ja instrumentalismin käsitteiden viitekehystä. Taustateoreettisena viitekehyksenä sovelletaan muun muassa Olav Stokken käyttämää internationalismien tulkintakehikkoa, jonka avulla pyritään liittämään tutkimustulokset pelkkää yksityistä sektoria koskevaa keskustelua laajempaan kokonaisuuteen eli siihen, minkälaisesta kehityspolitiikan luonteesta ylipäänsä on kyse. Keskeinen tulos on se, että yrityksiä on alettu yhä korostetummin pitää niin sanotusti kehityksen moottorina. Yritysten kompetenssi luoda työpaikkoja ja tätä kautta edistää talouskasvua on nähty arvokkaana. Yksityisen sektorin roolia pohdittaessa on kuitenkin tärkeää huomioida se, että yksityisellä sektorilla on viitattu saman käsitteen alla eri ulottuvuuksiin. Useimmiten yksityisen sektorin käsitteellä viitataan etenkin suoraan yritysyhteistyöhön tai kehitysmaan yksityisen sektorin kehittämiseen. Suomessa yksityistä sektoria koskevan puheen juuret ovat vuoden 1998 kehitysmaapolitiikan linjauksessa. Tarkasteluajanjakson alkupuolella yksityisen sektorin rooli tosin ilmeni lähinnä välillisesti globaalin tason tarkastelussa liittyen kauppapolitiikkaan, kaupan sääntöjen ja kauppajärjestelmien oikeudenmukaistamiseen sekä toisaalta instrumenttien suhteen korkotuen kritiikkiin ja Finnfundin rooliin. Vuosituhannen alussa Monterreyn kehitysrahoituskokouksen myötä yksityisestä sektorista alettiin kansainvälisellä tasolla keskustella laajan kehitysrahoituksen näkökulmasta, ja sama tapahtui myös Suomessa. 2010–luvulle tultaessa tarkastelu on siirtynyt globaalin tason tarkastelusta lähemmäs Suomen oman yksityisen sektorin roolia painottavaa kehityspolitiikkaa. Virstanpylväänä voidaan nähdä etenkin viimeistään Addis Abeban vuoden 2015 kehitysrahoituskonferenssin legitimoima ajatus siitä, että kehitysrahoitusta voidaan legitiimisti käyttää yritysten rahoittamiseen. Yksityisen sektorin roolin vahvistumisen taustalla ovat vaikuttaneet monet seikat mm. Kiinan kaltaisten kehittyvien talouksien vaikutusvallan kasvu kehitysmaissa, tuloksellisuuden tavoittelu ja yksityisten rahavirtojen kasvu kehitysmaissa. Keskeinen johtopäätös on se, että etenkin suomalaisen yksityisen sektorin roolia ilmentävä argumentaatio pitää sisällään sekä instrumentalistista oman edun tavoittelun hyväksyvää argumentaatiota, että developmentalistista, kehitystä painottavaa argumentaatiota. Se, että yksityisen sektorin käsitteen alla on viitattu moneen eri ulottuvuuteen, teki osaltaan yksityisen sektorin roolin johdonmukaisesta tulkitsemisesta haasteellista. Joka tapauksessa kyseessä on uuden kehitysparadigman mukainen kehityskulku, jossa valtion rooli kehitysyhteistyön hegemoniana on hiipumassa (joskaan ei katoamassa), ja jossa yksityisen sektorin toimijat määritellään etenkin kumppanuuksien kautta keskeisiksi kehitystoimijoiksi perinteisten kehitystoimijoiden, kuten valtion ja kansalaisjärjestöjen, rinnalle.
  • Hannelius, Simo (Suomen metsätieteellinen seura, 1976)
  • Mäenpää, Pasi (2005)
    Tutkimus tarkastelee kuluttamisen, kaupunkikulttuurin ja julkisen tilan yhteyksiä. Se muodostuu modernin kaupungin vuorovaikutuksen teoretisoinnista, kolmesta empiirisestä tapaustutkimuksesta, soveltavasta osuudesta sekä syventävästä ja yleistävästä loppukeskustelusta. Tutkimuksen kohde on Helsinki, erityisesti sen keskusta ja kaupalliset tilat. Tutkimus yhdistää sekä teoreettisesti että empiirisesti kulutussosiologiaa ja kaupunkisosiologiaa sekä monitieteistä kaupunkitutkimusta (urban studies). Se käsittelee kuluttamisen yleistynyttä kaupunkikäytäntöä, josta on tullut kaupungin näkyvin piirre. Tutkimus kontekstualisoi ja tilallistaa kuluttamisen kulttuurisen ilmiön lähestymällä sitä julkista kaupunkitilaa määräävänä toiminnallisuutena. Teoreettisesti tutkimus pohjaa lähinnä Georg Simmelin, Erving Goffmanin, Richard Sennettin, Marshall Bermanin, Colin Campbellin ja Roger Caillois’n käsitteellistyksiin kaupunkilaisten vuorovaikutuksesta modernissa julkisessa tilassa, jota kutsun kaupunkijulkisuudeksi. Kaupunki julkisena esiintymisen paikkana, theatrum mundina on yksi kaupunkitutkimuksen perusajatuksista. Tämän ja aineistojen avulla osoitan, että myös pelin tai leikin sosiaaliseen muotoon liittyvä sattumanvaraisuus ja jäljittely ovat kaupunkikulttuurin peruselementtejä. Kuluttaminen mielihyvähakuisena shoppailuna on kiertelyä ja katselua sekä haaveilua ja tavaroiden mentaalista tunnustelua ja sovittelua ennen ostamista. Yleistyneenä kaupunkikäytäntönä myös se muodostaa autonomisen ja itsetarkoituksellisen pelin tai leikin, jonka mahdollistaa julkisen tilan sosiaalinen järjestys anonyymien ihmisten välisenä katseenvaraisena ja välttämiskäyttäytymiseen perustuvana vuorovaikutuksena. Johdan empiiristen aineistojen kautta ennakoimattoman ennakoinnin ja mimeettisen itsesuhteen käsitteet, joita sovellan aineistoihin edelleen. Kulutuskeskeisen kaupunkikulttuurin perusluonne kiinnittyy mimeettiseen itsesuhteeseen eli tapaan, jolla toisilleen tuntemattomat yksilöt heijastavat oman ihannekuvansa kaupunkijulkisuudessa ja avautuvat uusille tavoille esittää itseä itselleen. Goffmanin perusajatus yhteiskunnasta ”itsen dramatisoimisena” ja ”mielikuvien hallintana” kääntyvät kulutuskulttuurissa sisäänpäin mimeettiseksi itsesuhteeksi. Tämän pohjalta esitän teorian modernista kulutuksesta, joka selittää sen kyltymättömyyden ja laajenemisen. Analysoin ja kritisoin nykykaupungin tilallista järjestystä ja tilan tuotantoa. Lopuksi syvennän urbaanin leikin teoriaa ja laajennan sen soveltamista yleisiin kaupunkikulttuurisiin ja nykyajan piirteisiin osoittamalla yhteyksiä ja vaikutussuhteita esimerkiksi arkkitehtuuriin, nuorisokulttuuriin ja teknologian kehitykseen. Kuluttamisessa toteutuva yksilön uusintuminen ja kaupunkijulkisuus muodostavat nyky-yhteiskunnalle perustavan vaihtosuhteen.
  • Hentilä, Marjaliisa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999)
    Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia;730
    Artikkelissa käsitellään kaupan myymälähenkilökunnan naisistumista ja kauppojen työolojen kehittymistä 1900 alkupuolella.
  • Koistinen, Katri; Vesala, Tiina (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 6/2006
    Tutkimuksessa tarkastellaan päivittäistavarakaupan rakennemuutosta 13:lla Suomen keskeisellä kaupunkiseuduilla vuosina 1995-2003. Tutkimus antaa kattavan kuvan päivittäistavarakaupan rakennemuutoksesta kaupunkiseuduilla, sillä tutkimusalueilla sijaitsi 43 % Suomen päivittäistavaramyymälöistä, myytiin 53 % Suomen päivittäistavarasta ja asui 54 % väestöstä vuonna 2003. Tutkimus perustuu A.C. Nielsen Finland Oy:n myymälärekisterin toimipaikkakohtaisiin tietoihin ja Tilastokeskuksen väestötietoihin. Tutkimuksen perusteella myymälämäärän väheneminen, yksikkökoon kasvu ja myyntitehon parantuminen ovat jatkuneet vuosina 1995-2003. Myymälämäärän väheneminen ja yksikkökoon kasvu ovat kuitenkin hidastuneet ja erot myyntitehoissa kauppatyyppien välillä ovat pienentyneet tarkastelujakson aikana. Mitä suurempi kaupunkiseutu on, niin sitä enemmän asukkaita on myymälää kohden ja sitä parempi myymälöiden myyntiteho yleensä on. Kaupunkiseuduista suurimmalla, Helsingin seudulla, oli eniten asukkaita myymälää kohden ja paras myyntiteho vuonna 2003. Pienillä kaupunkiseuduilla myydään päivittäistavaraa asukasta kohden enemmän kuin keskisuurilla ja suurilla kaupunkiseuduilla. Hypermarkettien markkinaosuus on myös suurin pienillä kaupunkiseuduilla, useilla yli 40 %. Pieniin kaupunkiseutuihin kuuluvilla ja väestöään menettävillä Mikkelin, Imatran ja Kouvolan seuduilla päivittäistavaramyynti asukasta kohden kasvoi tutkimusalueista eniten vuosina 1995-2003. Mikkelin seudulla myytiin tutkimusalueista eniten päivittäistavaraa asukasta kohden vuonna 2003. Ilmeistä on, että näillä alueilla päivittäistavaramyyntiä lisäävät ympäristöalueiden lukuisat vapaa-ajan asukkaat ja venäläiset ostosmatkailijat. Vuonna 2001 astui voimaan laki vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeen aukioloajoista (1297/2000). Lain perusteella alle 400 myyntineliömetrin kokoiset myymälät voivat olla auki ympäri vuoden myös sunnuntaisin. Lain tavoitteena on parantaa lähikaupan kannattavuutta ja kilpailuasemaa suhteessa suuriin myymälöihin sekä kioskeihin ja huoltoasemamyymälöihin. Tutkimuksen mukaan laki on vaikuttanut halutulla tavalla kaikenkokoisilla kaupunkiseuduilla isoihin (myyntipinta-ala 200-399 m2) ja pieniin (myyntipinta-ala 100-199 m2) valintamyymälöihin. Tarkastelujakson alkupuolella vuosina 1995-1999 isojen ja pienten valintamyymälöiden määrä väheni, mutta tarkastelujakson loppupuolella vuosina 1999-2003 isojen valintamyymälöiden määrä lisääntyi ja pienten valintamyymälöiden määrän väheneminen hidastui. Lisäksi isojen ja pienten valintamyymälöiden myyntiteho ja päivittäistavaramyynti vuodessa kasvoivat tarkastelujakson loppupuolella alkupuolta enemmän. Pienten supermarkettien (myyntipinta-ala 400-999 m2) määrän väheneminen sen sijaan kiihtyi tarkastelujakson loppupuolella. Hypermarkettien ja isojen supermarkettien määrä ja markkinaosuus ovat kasvaneet tasaisesti koko tarkastelujakson ajan. Kun vuonna 1995 tutkimusalueiden päivittäistavarasta myytiin 45 % niiden kautta, niin vuonna 2003 osuus oli jo 60 %. Tutkimuksen perusteella päivittäistavarakauppa polarisoituu. Väliinputoajina ovat pienet supermarketit, joiden on vaikea kilpailla valikoimilla suurien supermarkettien kanssa ja aukioloajoilla alle 400 myyntineliömetrin kokoisten myymälöiden kanssa.
  • Saarinen, Paavo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2007)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 103
    Pääkaupunkiseutua sanotaan usein Suomen ainoaksi metropoliksi ja se on monikeskuksinen lähes miljoonan asukkaan koti Suomen oloissa suhteellisen pienellä alueella. Tutkimuksessa tarkastellaan pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupan keskusten hierarkista rakennetta ja päivittäistavaroiden alueellista saatavuutta myynnin ja ostovoiman suhteessa vuosina 1997-2003. Merkittävimmät päivittäistavarakaupan aluekeskukset vuonna 2003 postialueittain pääkaupunkiseudulla olivat: Helsingin keskusta, Pakkala-Veromies, Itäkeskus-Marjaniemi, Matinkylä, Myyrmäki, Tikkurila, Etelä-Leppävaara, Tapiola, Kivenlahti ja Malmi. Sellaisia alueita, joissa päivittäistavaramyynnin ja vastaavan ostovoiman suhde oli tasapainossa, olivat postialueittain: Kallio, Vallila, Alppiharju, Vattuniemi, Tapaninvainio, Mellunkylä, Etelä-Vuosaari, Kontula, Suomenoja, Espoon keskus läntinen ja Koivukylä-Havukoski. Tasapainoisten alueiden pt-myynti oli 14 prosenttia koko pääkaupunkiseudun pt-myynnistä. Päivittäistavarakaupan myynnin jakautumisessa vetovoimaisille alueille ja toisaalta ostovoimaa menettäville alueille vuosien 1997 ja 2003 välillä ei ollut tapahtunut muutoksia. Pääkaupunkiseudun päivittäistavaramyynnistä 36,5 prosenttia keskittyi ostovoimaa menettäville alueille ja vetovoimaisilla alueilla päivittäistavaroista myytiin 63,5 prosenttia. Vuonna 2003 pääkaupunkiseudun talouksien ostovoimasta jakautui 70,3 prosenttia päivittäistavarakaupassa ostovoimaa menettäville alueille ja 29,7 prosenttia talouksien ostovoimasta kaupan keskusten alueille. Talouksien ostovoima ja päivittäistavaroiden myynti keskittyvät siten alueellisesti päinvastoin. Tutkimuksen aluejaossa ostovoiman siirtymä vetovoimaisille alueille oli kolmannes pääkaupunkiseudun koko päivittäistavarakaupasta. Ostovoiman siirtymä päivittäistavarakaupassa ostovoimaa menettäviltä alueilta kaupan keskusten alueille ei ole kasvanut tarkasteluajanjaksona 1997-2003. Valintamyymälöiden lukumäärä ja osuus pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupasta on hienoisesti kasvanut ja myyntitehokkuus parantunut. Myös keskisuurten myymälöiden (400-1 000 m2) poistuma näyttäisi olevan saavuttamassa lakipistettä. Alle tuhannen neliömetrin pt-kauppojen osuus myynnistä oli Helsingissä 51 prosenttia vuonna 2003. Vastaava luku Espoossa oli 32 ja Vantaalla 30. Valintamyymälöiden (alle 400 m2) suhteellinen osuus päivittäistavaroiden myynnistä oli Helsingissä 34 prosenttia ja vastaavasti Espoossa 17 ja Vantaalla 19. Lähikauppaketjujen kilpailu, fuusiot ja toiminnan kehittäminen ovat uudistaneet ketjuja ja pitäneet niitä kilpailukykyisinä. Liikeaikalain muutoksella ja sunnuntaiaukiolon sallimisella 400-neliöisille myymälöille on myös ollut oma osuutensa lähikaupan tukemisessa ja kilpailukyvyn säilyttämisessä. Sunnuntaiaukiolon salliminen 400-neliöisille myymälöille oli perusteltua. Kauppa on kehittämässä uusia keskuksia ja uudistamassa vanhoja yhdistämällä ostostenteon, vapaa-ajan ja viihteen. Päivittäistavarakaupalla on merkittävä rooli kauppakeskusten ankkuriyrityksenä. Kauppakeskuksista on tullut merkittäviä sijoituskohteita. Kuluttajalle elämäntilanne ja asumismuoto yhdessä ratkaisevat kauppapalvelujen käytettävyyden. Kaupan palvelujen saavutettavuus on kasvava huolenaihe. Kaupalle kuuluneiden jakelukulujen ulkoistuminen asiakkaille on ongelma kuluttajalle ja samalla myös yhteiskunnalle ja ympäristölle. Vanhusväestölle palvelujen saatavuus heikkenee kaupan keskittyessä, mikä tulee aiheuttamaan kunnille lisäkustannuksia.
  • Oinonen, Kari; Vesala, Satu; Ristimäki, Mika (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 12/2013
    Raportissa on tarkasteltu Suomen alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitystä 1990- ja 2000-luvuilla. Tavoitteena on ollut tuottaa tietoa maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arvioinnin tueksi. Tarkasteluajanjakso on valittu siten, että siihen sisältyy sekä rakennuslain että vuoden 2000 alusta voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain aikaista kehitystä. Tapahtunut kehitys ei luonnollisestikaan riipu pelkästään lainsäädännöstä; erityisesti 1990-luvun alun lama vaikutti myös alueidenkäytön kehitykseen riittävän ja tämä on otettava huomioon, kun verrataan 1990-luvun ja 2000-luvun kehitystä. Riittävän pitkä 20 vuoden aikajänne antaa kuitenkin hyvän kuvan rakennetun ympäristön pitempiaikaisista muutoksista. Muutoksia on tarkasteltu aluerakenteen osalta koko maan tasolla. Muilta osin tarkastelu on painottunut työtä varten valittujen, Suomen erilaisia olosuhteita ja erilaista kehitystä kuvaavien alueiden tarkasteluun. Työssä on tarkasteltu kaupungistumiskehityksen voimakkuutta ja maaseudun kehitystä, valtakunnallista väestö- ja työpaikkakehitystä eri alueilla, lomarakentamisen kehitystä, asumisen muutoksia, autoistumiskehitystä ja joukkoliikenteen asemaa, keskustojen muutosta, kaupan kehitystä sekä taajamakehityksen luonnetta. Tärkeimmät havainnot ovat: 1) Suomen kehitys on voimakkaasti eriytyvää, 2)väestö ja työpaikat keskittyvät tietyille kaupunkiseuduille ja syrjäinen maaseutu tyhjenee, 3) väestö vanhenee vauhdilla, ja muutos vaihtelee alueittain, 4) kasvavien kaupunkiseutujen kehitys on haaste: kaupunkiseutujen reuna-alueet rakentuvat paikoin suunnittelemattomasti päivittäistavarakauppa on siirtynyt keskustoista muualle, 5) kaupan yksikkökoko on kasvanut merkittävästi, 6) työmatkat pidentyvät koko ajan, 7) joukkoliikenteen asema on vaikea monilla alueilla.
  • Lallukka, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomen ruokaketjuissa syntyy vuosittain noin 400-500 miljoonaa kiloa hävikkiä. Tästä kaupan osuus on 18 %, josta suurin osa tulee tuoretuotteista. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella muodostuvaa hävikkiä ja kohtia toimitusketjussa, joissa olisi parannettavaa tuotteiden säilyvyyden kannalta. Tutkimuksessa tarkasteltiin kahta eri salaattilajiketta: lehtisalaattia ja jääsalaattia. Molemmille tuotteille oli kaksi eri pakkausratkaisua (ruukku ja pussi) sekä kaksi eri lämpötilaa (huoneenlämpö ja kylmähylly). Tuotteille tehtiin säilyvyyskoe, aistinvarainen kuluttajatutkimus ja kysely myymälähenkilökunnalle. Toimitusketjujen seurannassa huomattiin, että lämpötilat nousivat jakelukeskuksesta lähtemisen jälkeen ja samalla suhteellinen kosteus laski. Kylmähyllyssä painohävikin muodostuminen oli hitaampaa kuin huoneenlämmössä. Avonaisesti pakatut salaatit haihduttivat selkeästi nopeammin kosteutta kuin suljetut pakkaukset. Kaasukoostumuksessa syntyi muutoksia vain jääsalaattipussissa. Värimuutos- ja vetolujuuskokeissa oli paljon hajontaa, mikä vaikeutti tilastollista tarkastelua. Värimuutoksissa tarkastelu jäi pääosin aistinvaraiseksi. Huomattiin, että lehtien juurissa ruskea väri lisääntyi ja huoneenlämmössä säilytetyn umpinaisesti pakatun lehtisalaatin väri haalistui. Kuluttajatutkimuksessa havaittiin jääsalaattituotteiden korkeampi miellyttävyys. Kuluttajien mielestä pusseihin pakatut salaatit olivat miellyttävämpiä, sillä he kokivat ne helppokäyttöisemmiksi ja hygieenisemmiksi kuin avonaiset ruukkupakkaukset. Erot eivät olleet kuitenkaan täysin selkeitä. Myymälähenkilökunnalle suoritettu kysely kaupoissa muodostuvasta ruokahävikistä osoitti, että tietämys ja ohjeistus tuotteiden laadusta oli hyvällä tasolla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kylmäketjun laajentaminen kaupan hyllyyn saakka odotetusti pidentää tuotteiden hyllyikää. Kylmäketjun ohella havaittiin myös, että umpinainen pakkaaminen on hyllyiän kannalta parempi pakkausmuoto, ja se miellytti kuluttajia hieman enemmän kuin avonainen ruukkupakkaus.
  • Yrjölä, Anna (Ympäristöministeriö, 2009)
    Ympäristöministeriön raportteja 2/2009
    Kaupan sijoittumisella vaikutetaan merkittävästi yhdyskuntarakenteen eheytymiseen ja ilmastonmuutoksen hillintään. Kehityksen suunnan arvioimiseksi tarvitaan tietoa kaupan hankkeiden ajankohtaisesta suunnittelutilanteesta. Tähän selvitykseen on koottu kokonaiskuva kesä–syyskuussa 2008 vireillä olleista, seudullisesti merkittävistä kaupan hankkeista. Siinä on esitetty tiedot näiden kaupan suurhankkeiden määrästä, koosta ja tyypistä. Lisäksi on selvitetty hankkeiden suhdetta maakuntakaavoihin ja seutukaavoihin sekä hankkeiden sijaintia yhdyskuntarakenteessa.
  • Runeberg, L. (Suomen metsätieteellinen seura, 1950)
  • Bergman, Riikka (2005)
    Tämä on tutkimus Malesiassa sijaitsevasta Kota Bharun keskustorista, Pasar Siti Khadijahista, siellä työskentelevistä torikauppiasnaisista, sekä naisten roolista osana Malesian valtion ja puolueiden kansallista poliittista diskurssia ja paikallistason muslimiyhteisöä. Tutkimuksessa etsittiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: •Millainen asema markkinataloudella on paikallisen tason vaihdossa? •Miten markkinatalous on integroitunut toisen tyyppisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin instituutioihin ja mikä merkitys markkinataloudella on näissä instituutioissa? •Mikä merkitys torikaupankäynnillä on sosiaalisia suhteita ja persoonaa koskevien ihanteiden toteutumisessa? •Mikä merkitys islamilaisella diskurssilla on paikallisten käytäntöjen rationalisoimisessa ja mitkä ovat tällaisen diskurssin poliittiset seuraukset kansallisella tasolla? Kyse on etnografisesta tutkimuksesta, jonka tulokset perustuvat kentällä kerättyyn aineistoon ja sen vertailuun jo olemassa oleviin tutkimuksiin tietyssä teoreettisessa viitekehyksessä. Kenttätyömateriaali koostuu Kelantanin maakunnassa Kota Bharussa tammi-helmikuussa 2004 tekemistäni omakohtaisista havainnoista, sekä torista toimeentulonsa ansaitsevien kauppiaiden ja muiden Kelantanin taloudellisesta, poliittisesta, sekä historiallisesta kehityksestä tietävien avoimista haastatteluista. Tutkimustulosten mukaan torikaupassa on kyse sosiaalisesta toiminnasta, jossa torikauppias määrittelee muslimiyhteisön rajoja muihin ulkopuolisiin toimimalla parhaana mahdollisena ideaalina muslimiperheenäidin mallina, joka perustuu sloganiin puhdas, tehokas ja luotettava. Hän uusintaa muslimien ihannetta puhtaasta persoonasta. Nämä arvokasta työtä tekevät torikauppiaat luovat omaa olemassaoloaan pienenä osana sitä suurta tilaa, joka muodostaa elämän kokonaisuuden. He ovat yksilöitä, jotka toimivat hyväksyttyjen habitusten kautta ja yhdistävänä symbolina osana suurempaa kokonaisuutta; kelantanilaista muslimiyhteisöä. Symbolisen puolen lisäksi tutkimus tukee substantivistista näkemystä taloudellisesta instituutiosta. Sen mukaan talous on juurtunut yhteiskunnan eri osa-alueisiin, eikä sitä voi tarkastella niistä irtonaisena kokonaisuutena. Vaihto tapahtuu aina jonkin yhteisön sisällä ja vaihtoprosessiin vaikuttavat vallitsevat normit ja lait. Tämän tutkimuksen perusteella voittoa tavoitteleva yksilö ei toimi koskaan täysin irrallisena, vaan on aina osa ympäröivää sosiaalista yhteisöä.
  • Koskinen, Ilpo (Kuluttajatutkimuskeskus, 2003)