Helsingin seudun yhdyskuntarakenne kehittyy kohti verkostomaista ja monikeskuksista rakennetta. Entistä useampi työ- ja asiointimatka suuntautuu kaupungin keskustan sijasta seudun muihin keskittymiin. Samaan aikaan seudun asutusrakenne on levinnyt aiempaa laajemmille ja harvemmin asutetuille alueille. Uudenlainen kaupunkirakenne on entistä vaikeampaa sitoa osaksi kestävää liikennejärjestelmää, jossa jalankulku, joukkoliikenne ja pyöräily ovat keskeisessä osassa. Yhtenä mahdollisuutena seudullisesti jäsentyvän joukkoliikennekaupungin rakentamiseksi on nähty alakeskusten roolin voimistaminen sekoittuneina työpaikkojen, palveluiden ja asumisen keskittyminä sekä seudullisen joukkoliikennejärjestelmän solmukohtina. Alakeskusten kehittäminen joukkoliikennejärjestelmään kiinteästi yhdistyviksi ”jalankulkutaskuiksi” parantaa niin joukkoliikenteen, jalankulun kuin pyöräilynkin mahdollisuuksia arkiliikkumisessa ja tarjoaa mahdollisuuksia kaupunkiympäristön elävöittämiselle. Julkaisussa esitellään kymmenkohtainen kriteeristö jäsentämään kaupunkiympäristön monipuolisuuden ja laadun analyysiä keskusalueilla. Kriteeristön lähtökohdaksi on valittu elävöittämisen kaupunkikehitysstrategia, jossa korostuu aktiivikäytössä olevan julkisen kaupunkitilan rooli jalankulkumyönteisen, eloisan ja turvallisen kaupunkiympäristön perustana. Tutkimuksen kohdealueina toimivat Espoon Leppävaara, Helsingin Itäkeskus ja Keravan keskusta. Kaikki kolme keskusta yhdistyvät Helsingin keskustaan tiheästi liikennöidyllä raideyhteydellä ja kävelyetäisyydellä keskusten raideliikenteen asemista sijaitsee runsaasti toimintoja. Kaupunkiympäristön monipuolisuudessa ja laadussa havaittiin analyysin perusteella merkittäviä eroja sekä tarkasteltavien keskusten välillä että myös samojen keskusten eri osissa.

Tutkimuksessa analysoidaan kaupunkiympäristön laatua Riihimäen keskustan jalankulkureiteillä sekä esitellään tuloksiin pohjautuvat kehitysehdotukset alueittain. Arviointi perustuu kymmenkohtaiseen kriteeristöön, jonka pohjalta reittien laatutekijät on pisteytetty. Kriteeristön lähtökohtana toimii elävöittämisen kaupunkikehitysstrategia, jossa korostuu aktiivikäytössä olevan julkisen kaupunkitilan rooli jalankulkumyönteisen, eloisan ja turvallisen kaupunkiympäristön perustana. Riihimäen kaupunkiympäristön laatuanalyysityö on osa Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) vetämää Urban Zone 3 -projektia, jossa Riihimäki on 13 muun suomalaiskaupungin kanssa mukana yhteistyökumppanina ja rahoittajana. Hankkeessa arvioidaan yhdyskuntarakenteen tulevaa kehitystä kaupunkiseuduilla.

Tutkimus tarkastelee kuluttamisen, kaupunkikulttuurin ja julkisen tilan yhteyksiä. Se muodostuu modernin kaupungin vuorovaikutuksen teoretisoinnista, kolmesta empiirisestä tapaustutkimuksesta, soveltavasta osuudesta sekä syventävästä ja yleistävästä loppukeskustelusta. Tutkimuksen kohde on Helsinki, erityisesti sen keskusta ja kaupalliset tilat. Tutkimus yhdistää sekä teoreettisesti että empiirisesti kulutussosiologiaa ja kaupunkisosiologiaa sekä monitieteistä kaupunkitutkimusta (urban studies). Se käsittelee kuluttamisen yleistynyttä kaupunkikäytäntöä, josta on tullut kaupungin näkyvin piirre. Tutkimus kontekstualisoi ja tilallistaa kuluttamisen kulttuurisen ilmiön lähestymällä sitä julkista kaupunkitilaa määräävänä toiminnallisuutena. Teoreettisesti tutkimus pohjaa lähinnä Georg Simmelin, Erving Goffmanin, Richard Sennettin, Marshall Bermanin, Colin Campbellin ja Roger Caillois’n käsitteellistyksiin kaupunkilaisten vuorovaikutuksesta modernissa julkisessa tilassa, jota kutsun kaupunkijulkisuudeksi. Kaupunki julkisena esiintymisen paikkana, theatrum mundina on yksi kaupunkitutkimuksen perusajatuksista. Tämän ja aineistojen avulla osoitan, että myös pelin tai leikin sosiaaliseen muotoon liittyvä sattumanvaraisuus ja jäljittely ovat kaupunkikulttuurin peruselementtejä. Kuluttaminen mielihyvähakuisena shoppailuna on kiertelyä ja katselua sekä haaveilua ja tavaroiden mentaalista tunnustelua ja sovittelua ennen ostamista. Yleistyneenä kaupunkikäytäntönä myös se muodostaa autonomisen ja itsetarkoituksellisen pelin tai leikin, jonka mahdollistaa julkisen tilan sosiaalinen järjestys anonyymien ihmisten välisenä katseenvaraisena ja välttämiskäyttäytymiseen perustuvana vuorovaikutuksena. Johdan empiiristen aineistojen kautta ennakoimattoman ennakoinnin ja mimeettisen itsesuhteen käsitteet, joita sovellan aineistoihin edelleen. Kulutuskeskeisen kaupunkikulttuurin perusluonne kiinnittyy mimeettiseen itsesuhteeseen eli tapaan, jolla toisilleen tuntemattomat yksilöt heijastavat oman ihannekuvansa kaupunkijulkisuudessa ja avautuvat uusille tavoille esittää itseä itselleen. Goffmanin perusajatus yhteiskunnasta ”itsen dramatisoimisena” ja ”mielikuvien hallintana” kääntyvät kulutuskulttuurissa sisäänpäin mimeettiseksi itsesuhteeksi. Tämän pohjalta esitän teorian modernista kulutuksesta, joka selittää sen kyltymättömyyden ja laajenemisen. Analysoin ja kritisoin nykykaupungin tilallista järjestystä ja tilan tuotantoa. Lopuksi syvennän urbaanin leikin teoriaa ja laajennan sen soveltamista yleisiin kaupunkikulttuurisiin ja nykyajan piirteisiin osoittamalla yhteyksiä ja vaikutussuhteita esimerkiksi arkkitehtuuriin, nuorisokulttuuriin ja teknologian kehitykseen. Kuluttamisessa toteutuva yksilön uusintuminen ja kaupunkijulkisuus muodostavat nyky-yhteiskunnalle perustavan vaihtosuhteen.