Browsing by Subject "kehitysmaapolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Saarilehto, Ilmari (2006)
    Tutkielmani tarkastelee toimijoiden valtasuhteita maaseudun vesihuollon ja sanitaation tukiohjelmassa (RWSSSP) Nepalissa. Tutkin toimijoiden käsityksiä ohjelmaan liittyvistä rooleista, motiiveista, valtataisteluista ja kehityksestä yleensä, sekä näiden kautta ilmeneviä valtasuhteita. Lähestyn ohjelmaa tapauksena suomalaisesta kehitysavusta ja heijastan sitä akateemiseen apukeskusteluun. Tämän apukeskustelun eri näkemyksiin reflektoinnin ja vertailun avulla tapaus sijoitetaan laajempaan teoreettiseen kontekstiin, ja asettamalla teoriat vastakkain tapauksen kompleksisen todellisuuden kanssa voidaan vetää joitain yleisiä johtopäätöksiä eri toimijoiden vallasta ja rooleista kehitysavussa. Analyysi perustuu haastatteluihin, kenttähavaintoihin, erityyppisiin kirjoihin, raportteihin ja arkistomateriaaliin. Tärkein informaation lähde ovat haastattelut ja kenttähavainnot, joita tein kenttätyöni aikana syyskuussa 2004. Suoritin analyysini toimijoiden käsityksistä tutkituissa asioissa käyttäen joitakin "grounded theory"- lähestymistavan metodeja haastattelu-datani kategorisoinnissa ja käsitteellistämisessä. Analysoin myös tapauksessa relevantteja diskursseja, en varsinaisilla diskurssianalyysin metodeilla, vaan pikemminkin osana tutkittuja asioita, joka ilmenee ihmisten sanomisissa toimistaan, suhteistaan ja motiiveistaan. Analyysini tapauksen kontekstista ja historiasta pohjautuu projektiin liittyvien dokumenttien, relevantin kirjallisuuden ja arkistolähteiden kriittiseen läpikäyntiin ja tekstianalyysiin. Tärkeimmät johtopäätökseni liittyvät toimijoiden rooleihin ja valtasuhteisiin, heidän käsityksiinsä ja onnistuneen kehitysohjelman määritelmiin. RWSSSPssä käytännön valta tuntui olevan vahvasti toteuttavien konsulttien käsissä. Heillä oli hyvin keskeinen rooli ohjelman koordinoinnissa, suunnittelussa ja toteutuksessa. Usein kritisoitu avunantajan ylivalta oli vähemmän ilmeistä, DIDC ohjasi lähinnä dokumenteissa esitettyjä lähtökohtia ja periaatteita, mutta ohjelman konsultit hallitsivat jokapäiväisiä asioita ja kuvaa joka siitä välittyi avunantajalle. Ohjelman dokumenteissa korostetut paikallishallinnon elimet oli pitkälti ohitettu käytännön toteutuksessa. Paikalliset hallinnon ulkopuoliset toimijat oli kuitenkin nostettu tärkeään asemaan paikallisten hankkeiden tasolla, mutta ei sen yläpuolella. Mielestäni projekteja toteuttavien konsulttien keskeinen asema on myös jossain määrin yleistettävissä, sillä avunantajien oma henkilökunta on usein kaukana kenttätasosta ja riippuvainen konsulttien antamasta informaatiosta käytännön toiminnasta. Eri toimijoiden käsitykset kehityksestä vaikuttivat varsin samankaltaisilta. Tämä on pitkälti selitettävissä sillä että kaikki toimijat hyötyvät tarpeidensa ja käsitystensä esittämisestä hallitsevien kehitysdiskurssien mukaisesti. Toimijoiden antamien selitysten ja implisiittisten kehityskäsitysten välillä oli kuitenkin selvä ero. Kaikki toimijat korostivat kehitysdiskursseissa tärkeitä asioita kehityksenä, mutta tuntuivat näkevän kehityksen myös immanenttina prosessina jonka kautta yhteiskunta kehittyy ja "modernisoituu". Toimijoiden kehityskäsitykset vaikuttivatkin paljon samankaltaisemmilta kuin monet yleistävät teoriat antavat ymmärtää. RWSSSPtä on usein kehuttu yhdeksi suomalaisen kehitysavun huomattavimmista onnistumisista. Tämä menestys tuntuu pohjautuvan ohjelman esittämiselle kehitysdiskurssien trendejä mukaillen ja mitattavien tulosten tuottamiselle. Tällaiset kehityksenavun onnistumisen kriteerit ovat myös pitkälti yleistettävissä. Projektien onnistuminen arvioidaan lopulta avunantajamaissa, missä vain projektidokumenttien antama representaatio ja mitattavat tulokset tunnetaan. Yhtenäistä esitystä ja kouriintuntuvia tuloksia tarvitaan myös kehitysavun oikeuttamiseksi.
  • Vuorenkoski, Juha (2006)
    Työ käsittelee Suomen ulkoministeriön rahoittamaa maaseudun kehitysinterventiota Sambiassa Luapulan maakunnassa vuosina 1980-1999. Työn tarkoituksena on tutkia, miten ja miksi kehitysintervention tavoitteet muuttuvat sekä tarkastella, mitä muutoksia kehitysintervention hallinnossa tapahtuu ja mitä seurauksia näillä muutoksilla on kehitystavoitteiden toteutumiselle. Työssä käytettävä tarkastelutapa on laaja. Siinä otetaan huomiin muutokset laajassa kontekstissa, johon kuuluvat Sambian kansallisessa politiikassa, erityisesti maatalouspolitiikassa; muutokset merkittävien kansainvälisten järjestöjen politiikassa Sambian valtioita kohtaan; muutokset kansainvälisessä kehityskeskustelussa; ja avunantajamaan motivaatiot ja niiden muutos. Nämä tarkasteltavat kokonaisuudet suhteutetaan intervention kehitystavoitteeseen. Näiden kokonaisuuksien lisäksi tarkastellaan erityisesti intervention sisäistä politiikkaa. Sisäisen politiikan osalta otetaan erityisesti huomioon se, että ulkoministeriö kasvavassa määrin on ulkoistanut interventioon liittyviä toimintoja kaupallisille toimijoille. Työssä lähestytään intervention laajaa kontekstia lähdekirjallisuuteen turvautuen. Intervention kehitystavoitetta ja sisäistä politiikkaa on tutkittu interventioon liittyvän arkistomateriaalin avulla (ulkoasiainministeriön tietopalvelu) ja haastattelujen avulla. Arkistomateriaali koostuu hankesuunnitelmista, arvioinneista ja evaluaatioista sekä interventioon liittyvästä kirjeenvaihdosta sekä erityyppisistä raporteista. Työtä varten on haastateltu seitsemää ulkoministeriön virkamiestä sekä kolmea konsulttia. Työssä hyödynnetään kehitysetnografista, toimijakeskeistä tutkimusta, joka painottaa kehitysinterventioiden luonnetta sisäisesti monimuotoisina ja dynaamisina järjestelminä, joiden sisäinen politiikka on otettava huomioon tarkasteltaessa apututkimuksessa. Samoin työssä hyödynnetään uusinstitutionaalisen taloustieteen teorioita, joilla mallinnetaan institutionaalisten toimijoiden suhteita toisiinsa. Työssä havaitaan, että tarkasteltavan kehitysintervention tavoite muuttuu 1990-luvun alkupuolella, pääosin Sambiassa toteutetun rakennesopeutuksen seurauksena. Interventio muuttuu kaupallisen maissinviljelyn tukemisesta osallistumisen, ruokaturvan ja voimaantumisen tukemiseen. Maaseudun kehitysyhteistyötä koskevan kehitysajattelun uusilla virtauksilla on vaikutuksensa muutokseen siten, että rakennesopeutuksen aikaansaamassa politiikkatyhjiössä yksittäiset konsultit sekä maakunnallisen hallinnon maatalousasiantuntijat ovat edistäneet näiden virtauksien toteuttamista. Työssä havaitaan ulkoministeriön hankehallinnolla olleen vajavaisen kyvyn hallita kyseistä kehitysinterventiota. Kaupallinen konsulttitoimisto sekä yksittäiset vastaanottajamaan virkamiehet ovat pystyneet hyödyntämään ministeriön kyvyttömyyttä kontrolloida interventiota koskevaa tietoa. Hankehallinto on myös siten heikosti järjestetty, että kokonaisten hankekomponenttien yllättävä epäonnistuminen väärinkäytöksien ja huolimattomuuksien takia on mahdollista.
  • Paupitz, Johanna (2008)
    This is a qualitative research. The purpose of this study is to assess the influence of international development policies in the Third World using Brazilian water resources management policies as an example. The focus of the study is the Guarapiranga water basin and reservoir located in the Metropolitan Region of São Paulo, Brazil. The research demonstrates how international development agencies and ideologies influence the development of Brazilian water resources management. The objective is to see how local experts view development policies in water resources management and their impact in the region. The research reflects the criticism given in the general literature on contemporary development policies. The results demonstrate the problems associated with the Third World city and the interrelationships between environmental, social and economic development. The outcome also questions the government decentralisation and the redemocratisation processes brought by the 1988 Constitution in Brazil. The research also points out the need for further and more elaborate research on the topic. References: Finger, M. and Allrouche, J. 2002 Water Privatisation: Trans-National Corporations and the Re-regulation of the Water Industry. Spon Press, New York. Oman, C. P. and Wignaraja, G. 1991 The Postwar Evolution of Development Thinking. Macmillan in association with the OECD Development Centre, London Alasuutari, P. 1994 Laadullinen Tutkimus, 2nd edition. Vastapaino, Tampere.
  • Kurki, Anna Mathilda (Helsingin yliopisto, 2018)
    This thesis studies the roles of Finnish state and a Finnish forestry company, focusing on the case of UPM’s planned pulp investment in Paso de los Toros, in the department of Durazno in central Uruguay. The objective of this thesis is to seek the different discourses that have been present during the ongoing negotiations over Uruguay’s third pulp mill, how these discourses are defining the role of Finland and what is the significance of the symbolic capital they are creating. In this thesis, Bordieu’s concept of ‘symbolic capital’ is used to portray a situation where capital is misunderstood, and it has lead to a situation where something or someone is considered as good and legitimate actor because of their intelligence, moral values or glorious position they have accumulated or inherited. That is, with its actions, symbolic capital conceals economic, social, and cultural capital, and thus is violence. The primary data consist eight (8) interviews that represent four different actors of society (expertise, governmental, corporation and media) as well as media coverage that includes total of forty (40) newspaper articles from Finnish and Uruguayan media. The methodology for the analysis of the data is based on discourse analysis and narratology, that is used to analyze the collected data and its discourses, by answering to the basic questions of discourse analysis; who said, what was said, why was it said, what did it mean and what was the intention, pursuit and purpose. Also Foucault’s concept of discourse, as a historical and social product that can determine what constitutes as right or wrong, and that can shape identities, thoughts, wants and needs, is used in the discourse analysis. The findings of this thesis demonstrate that while in many classic state theories, the roles, functions and objectives of a nation-state and a private company are held as separate from each other the separation is not always that clear. Even though private companies and corporations are operating with their own logic and the nation-states are not directly involved with a certain project, several indirect links can be found on the discursive level. The inductive statement of this thesis is that the symbolic values, created through discourses of different actors of society are creating new meanings and roles for state, its actions and accountability. From the perspective of Uruguay and Uruguayans, the pulp investment and the investment agreement behind it have signified opportunities for regional development and economic growth, environmental concerns and withholding of information regarding the negotiations of the pulp investment. In these discourses, the role of UPM has exceeded the role of Finland, as the negotiating party has only been the company itself. In Uruguay, UPM is well-know Finnish company and the attributes linked to Finland and Finnishness are mainly positive, emphasizing its technological innovativeness. The findings of the thesis are portraying a very agile vision on state, its role and accountability. The agile state can operate both as a conscious actor that supports the investment actively and as a passive arena where it lets things happen and proceed on their own pace. Agile state adapts quickly the changing circumstances when needed and selects carefully the surroundings and context it is present. It can also operate both as a conscious actor that supports the investment actively and as a passive arena where it lets things happen and proceed on their own pace. The result of this thesis helps to understand that Finland is seen as a strong supporter of forest industry and foreign investment, and that there are many political and economic structures that clearly support the Finnish forest industry and the new pulp investment.
  • Järvelä, Johanna (2008)
    Tämä tutkimus tarkastelee Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyön muotoutumista 1950-luvulta nykypäivään. Ylioppilaiden kehitysmaasuhteita on tarkasteltu yhteiskuntateoreettisesta viitekehyksestä käsin, jonka on tarjonnut Terje Tvedtin kehitysapujärjestelmän teoria. Sen kautta on tutkittu miten HYY:n kehitysyhteistyö on vähitellen sosiohistoriallisessa kontekstissa muotoutunut vastaamaan sen nykyistä, kansainvälistä järjestelmää uusintavaa, muotoa. Historiallisessa tarkastelussa kehitysyhteistyön historiasta voidaan löytää kolme erillistä kehitysmaasuhteiden aikakautta: 1) heräämisen aika, joka kesti 1950-luvulta noin vuoteen 1968, 2)solidaarisuuden aika 1960-luvun lopulta 1990-luvun alkuun, ja 3)kansainvälisen kehitysregiimin kausi, joka alkoi 1980-90 lukujen vaihteessa. Nämä aikakaudet eivät ole tarkkarajaisia, vaan murroskaudet kestivät useita vuosia. Niitä kuitenkin erottaa erilainen suhtautuminen kehitysmaihin, niille annettavaan apuun sekä sen modaliteetteihin ja motiiveihin. Ensimmäistä aikakautta luonnehtii maailmankuvan laajeneminen ja humanitäärisen perustein annettu apu. Toista aikakautta leimaa opiskelijamaailman voimakas politisoituminen ja yhteiskunnallisen tiedostamisen kasvu. Kehitysyhteistyö oli solidaarisuustyötä, jossa yhdessä taisteltiin havaittua epäkohtaa vastaan. Viimeisin aikakausi on nykyisen hankeyhteistyön aikakausi, jolla on kansainvälisissä organisaatioissa sovitut tavoitteet ja jonka rahoitus pääosin tulee ulkoasianministeriöltä. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut luoda ensimmäisen kerran yhtenäinen kertomus Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyön historiasta sekä analysoida sen nykyistä tilaa yhteiskuntatieteellisin metodein. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä on ollut alkuperäisiin arkistolähteisiin pohjaava historiallinen tutkimus, jonka tuloksia on tarkasteltu Tvedtin kehitysapujärjestelmä teorian kautta. Sen mukaan kehitysavunantaja valtiot yhdessä kehitysmaiden ja kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kanssa muodostavat yhtenäisen kehitysapujärjestelmän, jonka määrääviä piirteitä ovat rahan kierto järjestelmässä, yhteinen kieli ja käytänteet. Työn tärkeimpinä tuloksina voidaan pitää huomioita siitä, miten erilaisia motiiveja ja yhteistyömuotoja HYY:n kehitysyhteistyössä on historiallisesti ollut ja miten aikakausien sosiohistoriallinen konteksti on yhteistyötä muovannut. Työssä myös osoitetaan kansainvälisen kehitysregiimin olemassa olo sen suomalaisessa muodossa ja käsitellään sitä, miten HYY on järjestelmään mukaan tullut. Tvedtin järjestelmäteoria tarjoaa myös mahdollisuuden irrottautua kehitysyhteistyöhön usein liitetyistä normatiivisista oletuksista ja antaa mahdollisuuden vertailla historiallisia tapahtumia arvottamatta niitä. Historiallisen tutkimuksen keskeisinä lähteinä työssäni ovat olleet Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan arkistot sekä runsas aikalaiskirjallisuus. Teoreettisen osion lähteenä ovat Tvedtin teokset sekä kansalaisyhteiskuntateoriat.
  • Korhonen, Mari (2005)
    Työssä tarkastellaan Euroopan yhteisön ja 46 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden (AKT-maat) välillä vuonna 1975 solmittua Lomén sopimusta teollisuus- ja kehitysmaiden välisten suhteiden ilmentäjänä. Tutkielman ajallinen painopiste keskittyy erityisesti ensimmäinen Lomén sopimuksen syntyvaiheisiin, jolloin yleisessä kehitysajattelussa oli käynnissä selkeä muutoskausi. Tämän murroksen juuret pohjautuivat 1960-luvulle ja sitä määrittivät kehitysmaiden aseman vahvistuminen, vaatimukset uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä ja pohjoisen ja etelän välisen keskinäisriippuvuuden korostaminen. Nämä kaikki tekijät vaikuttivat myös Lomén sopimuksen muotoutumiseen, ja erityisesti yhteys uudenlaisen kehitysajattelun ja Lomén sopimuksen retoriikan välillä oli merkittävä. Työn keskeisenä lähtökohtana on tarkastella Lomén sopimusta suhteessa historialliseen kokemukseen ja 1960–1970-lukujen kehitysajatteluun sekä osittain myös 1980-1990-lukujen kehitysajatteluun. Sekä EY- että AKT-osapuoli kiittelivät ensimmäistä Lomén sopimusta ainutlaatuiseksi esikuvaksi pohjoisen ja etelän väliselle yhteistyölle. Erityisesti EY korosti sopimukseen liittyvässä kielessä kumppanuutta ja tasavertaisuutta. Vaikka tutkija-arviot kiinnittivät huomiota AKT-maiden vahvaan esiintymiseen ja neuvotteluvoimaan, useiden arvioiden sävy oli kuitenkin jo tuoreeltaan varsin kriittinen, ja arvioissa painotettiin sopimuksen luonnetta uuskolonialistisena järjestelynä, jonka pääasiallisena pyrkimyksenä oli turvata EY:n taloudelliset edut. 1980–1990-luvuilla kansainvälinen taloudellis-poliittinen ilmapiiri muuttui merkittävästi ja tämä vaikutti myös Lomén sopimusjärjestelmän muotoutumiseen. Vaikuttaviksi tekijöiksi nousivat erityisesti uusliberalismi ja maailmankaupan vapauttamispyrkimykset sekä toisaalta sosialismin romahtaminen ja sen vaikutukset. Teknisestä ja tietynlaisesta henkisestä Lomén sopimukseen liitettävästä kunnianhimosta huolimatta sopimuksen luonteeseen sisältyi uuskolonialistisia piirteitä, jotka määrittivät sen luonnetta vahvasti. Työssä päädytään kuitenkin siihen, että vaikka uuskolonialistista luonnetta ei voi kiistää, niin sopimusta ei pidä katsoa pelkkänä uuskolonialistisen järjestelynä, vaan on kiinnitettävä huomiota myös AKT-maiden tahtoon ja pyrkimyksiin. Tämä ei tarkoita sitä, että AKT-maat olisivat onnistuneet saavuttamaan tavoitteensa tai vaikuttamaan sopimusjärjestelmän kehittymiseen haluamallaan tavalla. Ensimmäisen sopimuksen neuvotteluissa nähty AKT-maiden voima ja yhtenäisyys ei juuri tullut enää esille myöhemmissä sopimusvaiheissa. AKT-maiden tahdon ja pyrkimysten huomioinen jättää kuitenkin tiukkaa uuskolonialistista näkemystä enemmän tilaa sille tulkinnalle, että kyseessä oli nimenomaan kahden osapuolen välinen sopimus eikä pelkkä Euroopan yhteisön uuskolonialistisen politiikan väline. Työn aineistona on käytetty ensimmäisen Lomén sopimuksen neuvotteluprosessista peräisin olevia Euroopan komission arkistolähteitä sekä 1970-luvun aikalaiskirjallisuutta ja lehtikirjoituksia. Näiden lisäksi keskeisen osan aineistosta muodostaa sopimusjärjestelmän eri vaiheissa julkaistu tutkimuskirjallisuus, joka yhtäältä tarjoaa tulkintoja sopimuksen luonteesta ja toisaalta heijastaa aikakautensa ilmapiiriä.
  • Chaichee, Sofia H. (2007)
    The purpose of the research is to further explain the complex nature of the current development policy initiative of human rights-based approach to development cooperation (HRBA). The questions, such as, why were the human rights incorporated into the Western development aid strategies and what do they stand for, are addressed. Moreover, the aim is to examine the development aid policy's possible beneficial effects on the Mozambican Muslim community. In the late 1980's, the former economic development cooperation policies underwent a shift towards development strategies of political conditionality. From that time onwards, development has been conceived as incorporating elements of 'social and political dimensions of poverty reduction', aside from solely focusing on economic variables. Presently, the development aid policies that were originally implemented under poverty reduction strategies have yet evolved and the new wave of including a softer approach to development policies can be further reinterpreted as the human rights-based policies to development (HRBA). Within the chapters of this research, policies by the entities of European Union, World Bank and UNDP describe the concept of HRBA in a different setting of words and with differing development objectives. However, the HRBA policies by the development agencies, albeit varied, base the normativity of the concept on the 'universality claim' of human rights and its legitimacy on the human rights laws. The research sets to point out, how the language employed by the development agencies for the policies of HRBA to development is vague and no clear-cut definition is offered to its name. The wide-ranging underpinnings on human rights and development, in addition to the concepts introduced by the development cooperation agencies, are by no means analogous and of corresponding thinking. Moreover, while conducting the research it became apparent that since human rights are based on ethical and moral values, they are rather contingent and contextual than universal and absolute. Thus, the policies of HRBA may only deliver so much of its claimed promise. This notion, especially, was examined through a closer exploration of human rights and development arguments within the framework of the Islamic community in Mozambique.
  • Karjalainen, Jenni (2007)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka kehityspolitiikan tavoitteita argumentoidaan suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Määrittelen kehityspolitiikan valtioneuvoston helmikuussa 2004 julkaiseman Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti johdonmukaiseksi toiminnaksi niillä kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisen politiikan lohkoilla, joilla vaikutetaan kehitysmaiden asemaan. Linjauksen mukaan kehityspolitiikan tehtäviä ovat myös suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kansainvälisen yhteisvastuun rakentaminen ja rauhan vahvistaminen. Tutkimuskirjallisuudessa kehitysteorian ja -politiikan on todettu olevan vahvassa vuorovaikutuksellisessa suhteessa. Työn teoreettinen viitekehys jäsentyy kolmen kehitysteorian paradigman varaan: modernisaation, dependenssin ja inhimillisen kehityksen. Teoriassa esitettyjen muotoilujen pyrin ymmärtämään paremmin nykyistä kehityspoliittista keskustelua. Tutkielman empiirisen osuuden muodostaa vuonna 2005 viidessä suomalaisessa sanomalehdessä (Aamulehti, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kaleva ja Lapin Kansa) julkaistut, kehityskysymyksiä käsittelevät kantaaottavat kirjoitukset, joiksi on luettu mielipide- ja pääkirjoitukset sekä kolumnit. Tarkastelun taustavaikuttimena on Jürgen Habermasin (2004[1962]) näkemys julkisuudesta keskustelun foorumina, jonka mukaan julkisen keskustelun tulisi kriittisen rationaalisuuden periaatteiden nojalla olla monipuolista ja tosiasioihin perustuviin argumentteihin nojaavaa. Peter Dahlgrenia (1991) seuraten pohdin, millä tavoin kehityspoliittinen keskustelu tarjoaa kansalaisille välineitä ymmärtää aihepiiriään ja tavoitella asiantuntevia ratkaisuja erilaisten toimintamallien omaksumiseen. Koko aineiston empiirinen tarkastelu koostuu teemoittelusta, argumenttirakenteiden erittelystä ja kehitysparadigmojen tarjoamien argumenttipositioiden tarkastelusta. Lisäksi aineistosta on valittu harkinnanvarainen otanta yksityiskohtaisempaan argumenttianalyysiin, jossa hyödynnetään Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan (2004) esittämää käytännönläheistä argumenttianalyysia yhdistettynä tiettyihin uuden retoriikan perinteen elementteihin. Aineistolle asetettava tutkimuskysymys on, millaisia tavoitteita kehityspolitiikalle suomalaisessa julkisessa keskustelussa asetetaan ja millä tavalla tavoitteita perustellaan. Analyysin tuloksena totesin, että suomalaista kehityspoliittista keskustelua ohjaavat motiivit ovat kehitysyhteistyön ongelmien ratkominen, tehdyistä päätöksistä kiinnipitäminen, auttamisen velvollisuuden täyttäminen sekä globaalin turvallisuuden parantaminen. Kolme ensimmäistä ovat keskustelussa määrääviä, kun taas vuorovaikutuksellisempaa näkemystä kehityspolitiikkaan edustavat puheenvuorot esimerkiksi globaalin turvallisuuden edistämisestä kehityspolitiikan keinoin jäävät keskustelussa marginaaliin.
  • Halonen, Pauliina (2007)
    Suomen kehitysyhteistyön korkotuki-instrumenttia ohjaavat Suomen kehityspolitiikan lisäksi kansainväliset sopimukset ja tavoitteet. Korkotukiluotot ovat julkisesti tuettuja vientiluottoja, joita koskevat OECD:ssa tehdyt sopimukset. Toisaalta kehitysyhteistyön instrumenttina sen käytössä tulee noudattaa OECD/DAC:ssa sovittuja kehitysyhteistyötä koskevia sopimuksia. Korkotukiregiimin periaatteen mukaan korkotukiluotot ovat kehityspoliittisia tavoitteita edistävä kehitysyhteistyön instrumentti, mutta kehitysyhteistyövaroja voidaan myöntää myös tarkoituksiin, jotka ovat osaksi instrumentalistisia. Valtiot toimivat kansainvälisten sopimuksien mukaisesti siitä huolimatta, että sopimukset ovat ns. herrasmiessopimuksia. Korkotukiregiimi luo viitekehyksen, jonka puitteissa valtioilla on mahdollista muokata omaa korkotukijärjestelmäänsä mm. vastaamaan paremmin kehityspolitiikkaansa. Olen verrannut tutkimuksessa Suomen korkotukijärjestelmää Norjan, Ruotsin ja Tanskan vastaaviin järjestelmiin kansallisten ehtojen selvittämiseksi. Merkittävin ero maiden korkotukijärjestelmien välillä on se, ettei Suomella ole sitomatonta järjestelmää, kuten kaikilla vertailumailla. Avun sitomista hankintoihin avunantajamaasta pidetään kehitysapua heikentävänä tekijänä. Sitomaton korkotukijärjestelmä ei kuitenkaan ole ongelmaton. Vaikeutena on muun muassa takuiden järjestäminen. Yleisesti ottaen Suomen ja vertailumaiden korkotukijärjestelmät ovat samankaltaisia. Toinen tarkastelun kohteeni tutkimuksen analyysiosiossa on Suomen korkotukijärjestelmän vaikutus kehityspolitiikan toteutumiseen. Tutkimuksen ajanjaksoksi olen valinnut vuodet 1987–2006. Tarkastelujakson ensimmäinen vuosi on korkotukijärjestelmän käyttöönottovuosi. Tutkimuksessa selvitän, ovatko korkotukiluotot kohdentuneet esim. eri tulotason maihin ja sektoreille siten, että ne edistävät kehityspoliittisiin asiakirjoihin kirjattujen tavoitteiden saavuttamista. Köyhyyden vähentämisen kannalta tärkeitä kehitysyhteistyön kohdentamisalueita ovat Saharan eteläpuoleinen Afrikka sekä LDC-maat. Nämä eivät suurimmaksi osaksi kuitenkaan ole korkotukiluottojen varsinaisia kohdemaita. Korkotukiluotot on tarkoitettu muille matalan ja keskitulotason maille. Korkotukiluottoja ei ole mahdollista myöntää köyhimpiin maihin sen ehtojen vuoksi. Vastoin asetettujen tavoitteiden korkotukiluottoja ei ole pystytty kohdistamaan aiempaa useampiin maihin vuosina 2001–2006. Suurin osa korkotukiluotoista on kohdistunut yhä Kiinaan. Kehityspolitiikan toteutumisen kannalta on tärkeä tarkastella, mille Kiinan alueille luottoja on myönnetty. Kiinan kehittyessä eriarvoisuus väestönryhmien välillä on kasvanut. Tästä syystä hankkeiden tulisi kohdentua pääosin maaseuduille, jonne vuosien 2000–2006 aikana Kiinan korkotukiluotoista on mennyt ainoastaan 1/3. Kohdentumista suurelta osin Kiinaan voidaan pitää ongelmana. Yleisesti ottaen korkotukiluotot ovat kuitenkin melko hyvin toteuttaneet instrumentille asetettuja tavoitteita.
  • Missaghi, Änisa (2010)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikan muotoutumista työperusteisesta näkökulmasta suhteessa harjoitettuun kehityspolitiikkaan kolmen vuosikymmenen aikana vuodesta 1980 vuoteen 2009 asti. Tutkielman toinen joskin painoarvoltaan vähäisempi tutkimuskohde on kehitysmaataustaisten maahanmuuttajien työllistyminen Suomessa samalla aikavälillä. Tutkimuksen tarkoituksena on koota yhteen olemassa oleva aineisto edellä kuvatusta maahanmuutto- ja kehityspolitiikan välisestä kehityksestä 1980-2009 väliseltä ajalta ja näin tuoda mahdollisia uusia näkökulmia työperusteisesta maahanmuutosta käytävään diskurssiin. Tutkielman ensisijaisena metodina toimii laadullinen menetelmä, sisällönanalyysi, koska tutkielman pääasiallinen aineisto on kirjallisessa muodossa. Tutkielmassa käytetään erityisesti teoriasidonnaista analyysia. Tärkeimpinä lähteinä tutkielmassa toimivat Suomen hallituksen maahanmuuttopoliittiset ohjelmat, siirtolaisuusasiain neuvottelukunnan mietinnöt sekä Suomen hallituksen kehityspoliittiset linjaukset ja ohjelmat. Toisen merkittävän aineiston muodostavat Tilastokeskuksen StatFin -tilastopalvelusta saadut määrälliset tiedot Suomen muuttoliikkeestä ja väestörakenteesta. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty Maahanmuuttoviraston ja Työvoimatoimiston tilastotietoja. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii muuttoliikkeen järjestys -teoria. Aineiston analysoinnin perusteella voidaan todeta, että Suomeen suuntautuva työperusteinen muuttoliikkeen järjestys koki perustavanlaatuisen muutoksen 2000-luvun alussa. Muutosprosessi käynnistyi siirtymänä jo 1980-luvulla, kehittyen asteittain läpi 1990-luvun. Se ilmeni vasta vuosikymmen myöhemmin työllisyyden rakenteen muuttuessa suurten ikäluokkien vanhenemisesta johtuen. Tämän kumulatiivisen muutoksen seurauksena tarvittiin lisää työvoimaa, minkä takia Suomen hallitus alkoi aktiivisesti edistää työperusteista maahanmuuttoa. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan pitää sitä, että Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikka työperusteisesta näkökulmasta tarkasteltuna on asteittain lähentynyt harjoitettavaa kehityspolitiikkaa kohtaan. Tämä kolmekymmenvuotinen prosessi voidaan jakaa kolmeen toisistaan selvästi poikkeavaan vaiheeseen. Ensimmäistä vaihetta luonnehtii muotoutuminen. Toiselle vaiheelle ominaista on pysähtynyt edistys ja kolmas vaihe määrittyy hallittuna avoimuutena. Lisäksi kehitysmaataustaisten maahanmuuttajien työllistymisessä on nähtävissä myönteistä kehitystä samalla aikavälillä.
  • Luomi, Mari (2006)
    Tutkimus käsittelee kahden Euroopan unionin (EU) pienen jäsenvaltion, Suomen ja Portugalin, julkisen kehitysyhteistyön ja kehitysyhteistyöpolitiikan eurooppalaistumista. Eurooppalaistuminen määritellään Euroopan unionin politiikkojen, instituutioiden, arvojen, normien ja käytäntöjen vaikutuksiksi kansallisella tasolla. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, 1) miten EU ja Euroopan yhteisö (EY) ovat vaikuttaneet tutkimuskohteisiin, 2) miksi vaikutukset ovat havaitunlaisia ja 3) onko eurooppalaistumista todella tapahtunut. Tutkimuskohteita tarkastellaan aiemman eurooppalaistumistutkimuksen muodostamassa teoreettisessa viitekehyksessä, mutta myös laajemmin osana ulkopolitiikkaa ja laajentunutta turvallisuuskäsitystä. Eurooppalaistuminen ilmiönä sisältää myös sisäänrakennetun oletuksen siitä, että Euroopan unioni vaikuttaa, minkä vuoksi tutkimuksessa arvioidaan myös tämän "eurooppalaistumisen perushypoteesin" paikkansapitävyyttä. Tutkimusongelma on kaksiosainen: Miten eurooppalaistuminen ilmenee ja miksi se ilmenee eri tavoin Suomen ja Portugalin kehitysyhteistyössä? Ensimmäiseen kysymykseen pyritään vastaamaan kuvailevalla tutkimusotteella luvussa 5. Luvussa 6 konstruoidaan varovainen yritys selittää havaittua eurooppalaistumista neljän muun ulkoisen selittävän tekijän avulla. Tutkimusmetodina käytetään vertailevaa politiikantutkimusta. Eurooppalaistuminen ilmiönä hahmotetaan muuttuja-ajattelun avulla, top–down-näkökulmasta. Asetelma vaatii muiden mahdollisten selittävien tekijöiden huomioimista, jotta todelliset kausaalisuhteet saataisiin esille. Tämän lisäksi käytetään kontrafaktuaalista päättelyä parantamaan tutkimuksen sisäistä validiteettia. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu pääosin Suomen ja Portugalin julkisen kehitysyhteistyön virallisista asiakirjoista: linjauksista, raporteista, vuosikertomuksista, lausunnoista ja selvityksistä sekä tutkimuksista ja tilastoista. Aineiston tarkastelu rajataan ajallisesti kummankin maan koko EY/EU-jäsenyysaikaan ja muutamaan sitä edeltävään vuoteen. Tutkimuskohteissa havaitaan Euroopan unionin vaikutuksia, jotka kuitenkin ovat suurelta osin erityyppisiä. Eniten eurooppalaistumista havaitaan tapahtuneen jäsenyyttä edeltävinä ja heti sen jälkeisinä vuosina. Kehitysyhteistyön alueista eniten vaikutuksia löydetään rahoituksesta ja monenkeskisestä yhteistyöstä. Vähiten EU/EY on vaikuttanut kahdenväliseen yhteistyöhön ja kehitysyhteistyöpolitiikkaan. Myös kehitysyhteistyöhallinnossa ja kansalaisjärjestöjen asemassa havaitaan eurooppalaistumista. Tutkimuksessa myös esitetään, että muut selittävät tekijät osin selittävät ja ehdollistavat sitä, miten eurooppalaistuminen ilmenee tutkimuskohteissa. Kehitysyhteistyön muutosta ja muuttumattomuutta EU-jäsenyyden ajalla Suomessa ja Portugalissa selittäviksi ulkoisiksi tekijöiksi nostetaan EU:n lisäksi kehitysajattelun globalisaatio, kylmän sodan päättyminen, viiteryhmät ja siirtomaavaltatausta. Kyseisten tekijöiden tarkastelu yhdessä kontrafaktuaalisen päättelyn kanssa antaa myös vahvoja viitteitä siitä, että eurooppalaistumista on tapahtunut, jolloin eurooppalaistumisen perushypoteesi jää voimaan.
  • Tilvis, Reetta (2008)
    Euroopan unioni ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot neuvottelevat uusia talouskumppanuussopimuksia (Economic Partnership Agreements), joiden tarkoituksena on yhdistää kauppa- ja kehityspolitiikkaa. EU:n kehityspolitiikka ei ole tuottanut haluttuja tuloksia, ja nykyiset kauppasopimukset ovat ristiriidassa Maailman kauppajärjestön sääntöjen kanssa. EPA-sopimusten perusteet on linjattu Cotonoun sopimuksessa vuonna 2000. Tutkielma keskittyy EU:n ja Länsi-Afrikan neuvotteluryhmän välisiin sopimusneuvotteluihin, joita tarkastellaan epätasapainoisten kansainvälisten neuvottelujen näkökulmasta. Länsi-Afrikan neuvotteluryhmän maista suurin osa on hyvin köyhiä LDC-maita ja alue on riippuvainen EU:n kehitysavusta. Teoreettisena viitekehyksenä on William I. Zartmanin teoria heikon osapuolen neuvottelustrategioista. Teorian mukaan kansainvälinen neuvottelu institutionaalisena rakenteena tasaa osapuolten välistä epätasapainoa. Heikommalla neuvotteluosapuolella on käytettävissään strategioita, joiden avulla se voi saavuttaa tavoitteitaan neuvotteluissa. Euroopan toimintaa EPA-neuvotteluissa käsitellään lisäksi uusgramscilaisen hegemoniateorian näkökulmasta. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, joka nojaa monipuoliseen tekstiaineistoon. Virallisten neuvotteluasiakirjojen ja neuvottelujen ympärillä käytävän yhteiskunnallisen keskustelun analyysilla pyritään tasapainoiseen, eri näkökulmat huomioivaan lähestymistapaan. Aineisto on vuosilta 2004–2007, jolloin neuvottelut olivat meneillään ja erityisesti EU pyrki intensiivisesti saamaan neuvottelut päätökseen vuoden 2007 loppuun mennessä. Analyysi pureutuu osapuolten prioriteetteihin, kansallisen kehityspolitiikan asemaan uudessa kumppanuudessa ja heikomman osapuolen neuvottelustrategioihin. Euroopan unionin tärkein tavoite EPA-neuvotteluissa on luoda Maailman kauppajärjestön sääntöjen mukainen kauppasopimus kun taas ECOWAS:lle tärkein kysymys on köyhyyden vähentäminen. Kehityspolitiikka jää uudessa järjestelyssä valtioiden omalle vastuulle, mutta tila kansallisen politiikan toteuttamiseen tulee talouden liberalisoinnin ja sopimuksen ehtojen seurauksena olemaan kapea. ECOWAS on parantanut omaa asemaansa neuvotteluissa lainaamalla valtaa Euroopan parlamentilta, joka on antanut sille moraalista tukea ja painostanut Euroopan komissiota. Sopimuksen allekirjoittamatta jättäminen EU:n vaatiman aikataulun mukaisesti on osoittanut, että ECOWAS:lla on EPA-neuvotteluissa itsenäistä päätösvaltaa ja että se on kykenevä ja halukas käyttämään valtaansa. Euroopan toimintaa suhteessa AKT-maihin voidaan pitää alueellisen hegemonian rakentamisena: EU käyttää taloudellista, institutionaalista ja ideologista valtaa mutta ei täysin dominoi kumppaneitaan.