Browsing by Subject "kehitysmaat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 27
  • Huhtamäki, Lotta (Helsingin yliopisto, 2020)
    China has become an important global actor, especially as a partner for countries of the Global South, and it is possible that China will attempt to become a hegemonic world power. This thesis focuses on the possible hegemonic ambitions of the People’s Republic of China and examines the way China frames the international environment and itself as an international actor. Through framing analysis, this thesis seeks to find out what China’s international ambitions are and how they could affect the Global South. A neo-Gramscian framework is utilised to interpret the Chinese rhetoric as an attempt at gathering international support from developing countries for possible pursuit of international hegemony. This thesis features a framing analysis of official Chinese rhetoric. The analysis of a White paper on China’s position in the world and six speeches by high-level Chinese officials concentrates on how China frames international issues and what kind of solutions China proposes. Attention is paid to specific strategies that are used to mobilise support from the developing country audiences and to empower and legitimise China as an international leader. The results reveal two distinct frames presented in the Chinese rhetoric: a frame of global inequality and a frame of common human progress. Blame for current global issues is attributed to the Global North and China is consistently framed as a benevolent, moral actor. The Chinese proposal for a new, more just international order is framed as an expression of the common will of humanity and as a logical result of common human progress. The history of Third World solidarity is employed as a rhetorical tool to convince the Global South of China’s good intentions and trustworthiness. China seems to be trying to gain support from the Global South for its international political agenda. The agenda is presented as advancing the shared interest of the Global South: development. However, when analysing the Chinese rhetoric from a world system theory viewpoint, the promise of development seems empty. The Chinese political programme seems to uphold the existing international system and aims to achieve incremental improvements within it. This could result in some degree of development in some areas, but it does not provide a solution for global poverty and underdevelopment.
  • Niskanen, Anssi; Luukkanen, Olavi; Saastamoinen, Olli; Bhumibhamon, Suree (The Society of Forestry in Finland - The Finnish Forest Research Institute, 1993)
    The profitability of fast-growing trees was investigated in the northeastern and eastern provinces of Thailand. The financial, economic, and tentative environmental-economic profitability was determined separately for three fast-growing plantation tree species and for three categories of plantation managers: the private industry, the state (the Royal Forest Department) and the farmers. Fast-growing tree crops were also compared with teak (Tectona grandis), a traditional medium or long rotation species, and Para rubber (Hevea brasiliensis) which presently is the most common cultivated tree in Thailand. The optimal rotation for Eucalyptus camaldulensis pulpwood production was eight years. This was the most profitable species in pulpwood production. In sawlog production Acacia mangium and Melia azedarach showed a better financial profitability. Para rubber was more profitable and teak less profitable than the three fast-growing species. The economic profitability was higher than the financial one, and the tentative environmental-economic profitability was slightly higher than the economic profitability. The profitability of tree growing is sensitive to plantation yields and labour cost changes and especially to wood prices. Management options which aim at pulpwood production are more sensitive to input or output changes than those options which include sawlog production. There is an urgent need to improve the growth and yield data and to study the environmental impacts of tree plantations for all species and plantation types.
  • Simula, Markku (Suomen metsätieteellinen seura, 1985)
  • Riihinen, Päiviö (Suomen metsätieteellinen seura, 1986)
  • Hatzidakis, Sandra (2003)
    Global governance cannot be understood as a single clear project above globalization. Instead there are several global governance mechanisms or processes. The relative democracy of these processes can be systematically evaluated based on a certain criteria. Thus, these mechanisms or processes can then also be democratized. Democratization is largely a matter of progressive inclusion of various groups and categories of people in political life. In the context of this study, democratization refers to increased levels of participation and creation of more inclusive global governance. The study begun with the basic assumption that there is a democratic deficit in current global governance. The aim was to find out what types of solutions to this deficit could be outlined through the Doha-Monterrey-Johannesburg-process, and if the process itself was an indication of a futuristic change, in terms of international relations a signal, of a more democratic phase in the conduct of international relations and global governance. The theoretical framework comprized of key conceptual considerations and two, state-centric and pluralist, approaches to global governance. The documented material was analyzed through the concept of participation. The results of the case study show that the Doha-Monterrey-Johannesburg-process has indicated creation of more inclusive global governance. In terms of participation it has indicated increased democracy on two accounts. First, it has meant gearing up the participatory mechanisms, technical assistance and capacity-building, aimed towards more equal participation of the developing countries in global policy-making. Second, the Doha-Monterrey-Johannesburg process has meant further pluralization of global governance by involving non-governmental actors, like non-governmental organizations, in the global governance processes through consultation, multi-stakeholder dialogue and partnership programs.
  • Kiljunen, Kimmo (Suomen metsätieteellinen seura, 1986)
  • Veijola, Riika (2002)
    Tutkielmassani tarkastelen erilaisia hyvinvoinnin mittareita kehitysmaiden elämän laadun määrittäjinä. Tarkastelun kohteena on erityisesti Amartya Senin ja Martha Nussbaumin kehittämä näkemys, joka määrittää elämän laadun inhimillisinä "toimintamahdollisuuksina". Sen ja Nussbaum ovat esittäneet toimintamahdollisuuksia vaihtoehdoksi sellaisille hyvinvoinnin mittareille, kuten taloudelliset tulot ja aineellinen elintaso, subjektiiviset utiliteetit kuten mielihyvä tai mielihalujen tyydyttyminen, "ensisijaiset hyvät" sekä perustarpeet. Toimintamahdollisuuksien näkökulmasta ihmisen elämän laatu on korkeaa silloin, kun hänellä on mahdollisuus valita erilaisia arvokkaana pitämiään "toimintoja" (kuten terveys, ravinnonsaanti tai lukutaito) ja toteuttaa omia elämänpäämääriään. Sen ja Nussbaum ovat puolustaneet toimintamahdollisuuksia paitsi ihmisten ja maiden elämän laadun mittarina myös ensisijaisena kehityspäämääränä. Työssäni tuon esiin, missä mielessä toimintamahdollisuuksia voidaan pitää hedelmällisimpänä lähtökohtana nimenomaan kehitysmaiden elämän laadun määrittämiseen. Työn alkuosassa tarkastelen ongelmia, joita liittyy Senin ja Nussbaumin kritisoimien muiden lähestymistapojen eli perinteisen ekonomismin, subjektiivisen utilitarismin, John Rawlsin liberalistisen teorian sekä ns. perustarpeiden lähestymistavan soveltamiseen kehitysmaiden elämän laadun määrittämiseen ja arviointiin. Työn jälkimmäisessä osassa tarkastelen Senin ja Nussbaumin teorioita ja heidän keskeisimpiä näkemyserojaan. Työssäni osoitan, että toimintamahdollisuuksien lähestymistapa on siinä mielessä muita malleja parempi ja monipuolisempi, että se kiinnittää huomiota ihmiselämän eri ulottuvuuksiin ja elämän laatuun vaikuttavien tekijöiden moninaisuuteen. Lähestymistapa korostaa myös sitä, että eri ihmiset voivat pitää arvokkaana erilaisia toimintoja ja että eri kulttuureissa "hyvää elämää" ja elämän laatua voidaan ymmärtää eri tavoin. Toimintamahdollisuuksien näkökulmasta ihmisiä ei myöskään nähdä pelkästään ulkoa päin tulevan avun passiivisina vastaanottajina, vaan aktiivisina toimijoina, jotka omilla valinnoillaan ja oman toimintansa kautta voivat parhaiten edistää omaa hyvinvointiaan silloin, kun heillä on siihen riittävät sisäiset valmiudet ja ulkoiset edellytykset. Lähestymistapa korostaa yhteiskunnan tärkeää roolia ihmisten toimintamahdollisuuksien tukemisessa ja vahvistamisessa. Työssäni osoitan, että myös Senin ja Nussbaumin näkemyksiin liittyy ongelmia. Senin teoriassa ongelmallista on erityisesti se, että korostaessaan valinnan vapauden merkitystä ja ihmisten erilaisten päämäärien moninaisuutta, hän pidättäytyy määrittämästä minkäänlaista objektiivista listaa yleisesti hyvistä ja arvokkaista toimintamahdollisuuksista. Tämän vuoksi jää epäselväksi, miten erottaa hyvinvoinnin kannalta relevantit toiminnot irrelevanteista ja millaisten toimintamahdollisuuksien edistämistä voidaan pitää moraalisesti hyväksyttävänä. Nussbaum määrittää selkeä normatiivisen listan "hyvään elämään" kuuluvista tärkeimmistä toimintamahdollisuuksista. Hänen teoriassaan ongelmallista on kuitenkin se, että vaikka hän korostaa listansa olevan joustava kulttuurien pluralismin ja ihmisten erilaisten valintojen suhteen, on todellisuudessa niin spesifi ja pitkälle viety kuvaus "hyvän elämän" edellytyksistä mitä luultavimmin ristiriitainen eri ihmisten ja kulttuurien erilaisten hyvän käsitysten kanssa. Lopuksi teen yhteenvedon kaikista malleista ja niiden keskeisimmistä ongelmista.
  • Kivipuro, Suvi (2001)
    This essay aims at providing a framework for evaluating the desirability of stronger intellectual property rights in developing countries. Instead of assuming that product imitation in the developing countries happens through observation and reverse engineering, the emphasis is on active technology transfer. Foreign direct investment and technology licensing are evaluated here in a unified outline to find out the growth effect of intellectual property protection regime change. The main sources are articles by E. L.-C. Lai (1998) and G. Yang and K. Maskus (2001). By assumption the model consists of two countries, North and South, and all innovations are carried out in North. Innovative Northern companies choose to outsource production to South to gain from lower production costs. Due to inexistent or weak intellectual property protection the Northern foreign direct investment or licensing venture faces the threat of imitation. Choosing licensing allows innovators to combat the problem with costly licensing contracts. Yet naturally both types of technology transfer would benefit from better intellectual property protection and less imitation. If technology transfer to South occurs either through licensing or foreign direct investment, South should strengthen its intellectual property rights protection, as both countries will gain. Improved protection curbs the imitation activity and thus encourages more Northern companies to invest in South. As resources are freed in North and the expected return from innovations rises, new incentives to innovate emerge. Increased innovation corresponds to economic growth not only in North but also in South via technology transfer. Southern workers learn while employed by the multinational enterprises or licensees. The resulting knowledge spillovers support worldwide gain from better intellectual property protection.
  • Koljonen, Kauko (Suomen metsätieteellinen seura, 1983)
  • Koskela, Inkeri (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan niin sanottujen kehitysmaiden turismia osana niin kutsuttujen kehittyneiden maiden kehitysmaihin suorittamaa kehitysinterventiota. Turismista tuli yksi kehitysavun muodoista 1960-luvulla, jolloin muun muassa YK ja Maailmanpankki alkoivat edistää turismin kehittymistä osana kehitysmaiden kehitystä. Tällä hetkellä kansainvälinen turismi vaikuttaa merkittävästi lähes kaikkien kehitysmaiden taloudelliseen, kulttuuriseen, sosiaaliseen ja poliittiseen kehitykseen sekä elinympäristöön. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä teoreettisia perusteita kansainvälisen turismin edistäminen kehitysmaihin niitä "kehittävänä" toimintana voi saada eri kehitysteorioista. Teoreettinen tarkastelu tapahtuu neljän, kehitysmaatutkimuksen piirissä keskeisinä vaikuttavien kehitysteorioiden kautta. Nämä teoriat ovat modernisaatioteoria, riippuvuusteoriat, uusliberalistinen teoria ja vaihtoehtoisen kehityksen teoria. Tarkastelun tuloksena työssä todetaan, että teoriat voidaan jakaa kahteen sen perusteella, miten ne suhtautuvat kansainväliseen vientiteollisuuteen osana kehitystä. Modernisaatioteorian ja uusliberalistisen teorian kannalta kansainvälinen vientisuuntautunut teollisuus edistää kehitystä. Tämä on keskeisin tekijä niistä löytyville perusteille turismin "kehittävyydestä". Työssä todetaan näistä teorioista löytyvän myös useita muita perusteita turismin pitämiselle "kehittävänä". Riippuvuusteorioiden ja vaihtoehtoisen kehityksen kannalta kansainvälinen vienti voi sen sijaan estää kehityksen tapahtumista, koska vienti perustuu usein kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden välillä olevaan epätasa-arvoiseen keskus-periferia-suhteeseen. Turismin voidaan nähdä ylläpitävän tätä kehitysmaiden kehitystä estävää suhdetta. Tätä pidetään työssä yhtenä merkittävimpänä tekijänä sille, miksi kansainvälisen turismin "kehittävyydelle" löytyy vain vähän perusteita em. teorioista. Työssä todetaan em. teorioista löytyvän myös useita muita syitä turismin "kehittävyyden" kyseenalaistamiseksi. Työssä myös kyseenalaistetaan "vaihtoehtoisen turismin" tavoitteiden rinnastaminen vaihtoehtoisen kehityksen tavoitteisiin, vaikka niiden nimellisesti todetaankin työssä vastaavan pitkälti toisiaan. Työssä esitellään lisäksi sekä turismin "kehittävyyteen" liittyvää historiaa että myös niitä keinoja, joilla turismin "kehittävyyttä" kehitysmaille on turismintutkimuksessa perinteisesti arvioitu. Työn tärkeimmät lähteet ovat sekä laajasti turismia koskeva kirjallisuus että työhön valittujen eri kehitysteorioiden kannalta keskeiset lähteet. Turismia koskevassa kirjallisuudessa on keskitytty pääasiallisesti kehitysmaiden turismia koskevaan kirjallisuuteen ja erityisesti turismin kehitysmaille aiheuttamista vaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin ja siitä käytyyn keskusteluun.
  • Kokkola, Miia (2003)
    1960-luvulla dekolonisaation myötä alettiin kiinnittää aiempaa enemmän huomiota kehityksen problematiikkaan. Toisen maailmansodan jälkeinen Länsi-Euroopan menestyksellinen jälleenrakentaminen oli synnyttänyt voimakkaan kehitysoptimismin, jonka tuloksena uskottiin myös kehitysmaiden voivan kehittyä nopeasti teollisuusmaiden tapaan. Kehityksellä tarkoitettiin tuolloin yksinomaan talouden kasvua, joka voitiin saavuttaa teollistumisen myötä läntisten teollisuusmaiden avustuksella. Suurvaltojen keskenäinen kilpailu heijastui myös kolmanteen maailmaan. 1960-luvulla vaikuttaneen modernisaatioteorian synnyn taustalla olivat Yhdysvaltain poliitiset intressit estää kommunismin leviäminen. Tehokkaimpana keinona tähän pidettiin taloudellista kasvua. Tunnetuin modernisaatioteorian edustaja taloustieteen piirissä oli Walt W. Rostow, jonka näkemykset heijastuivat Yhdysvaltain kehitysmaapolitiikkaan. Rostowin teoria taloudellisen kasvun vaiheista tarkasteli kehitystä sarjana toisiaan seuraavia vaiheita, joiden kautta jokainen maa kulkisi traditionaalisesta moderniin yhteiskuntaan. Kehitysmaita voitiin auttaa tässä kehityksessä tarjoamalla niille pääomia ja asiantuntemusta. Tässä tutkielmassa olen tarkastellut kehitystä ja kolmatta maailmaa länsimaisesta näkökulmasta julkisen keskustelun pohjalta. Lähdemateriaalina olen käyttänyt The New York Timesin pääkirjoituksia vuosilta 1960 ja 1969. Niiden pohjalta olen pyrkinyt selvittämään, mitä kehityksellä ja alikehityksellä tarkoitettiin, mitä kehityksen esteitä kolmannen maailman mailla oli, miten niistä voitiin päästä ja millaisena kolmannen maailman tulevaisuus nähtiin. Pääkirjoitusten mukaan 1960-luvun alussa suurimpina kolmannen maailman ongelmina pidettiin kommunismin leviämistä kehitysmaihin, Afrikan maiden itsenäistymiseen liittyviä epäkohtia ja taloudellista eriarvoisuutta. Ratkaisuiksi löydettiin kolmannen maailman kehityksen tukeminen rikkaiden länsimaiden avustuksella. Vuosikymmenen lopulla suurimmiksi ongelmiksi oli noussut kehitysavun riittämättömyys, asevarustelu ja kansainväliset konfliktit sekä väestönkasvu. Ratkaisuina pidettiin kehitysavun lisäämistä ja irrottamista avunantajamaan poliittisista päämääristä, talodelliseen ja poliittiseen yhteistyöhön pyrkimistä ja kolmannen maailman aseistamisen lopettamista sekä aktiivista perhesuunnittelua. Kehitysoptimismi oli pääkirjoituksissa näkyvillä vielä vuonna 1960, jolloin erityisesti Afrikan maiden tulevaisuus nähtiin lupaavana, kun taas Latinalaisen Amerikan tulevaisuuden näkymät eivät olleet aivan yhtä valoisat. Mutta vuonna 1969 tilanne oli muuttunut. Kolmas maailma oli yhä alikehittynyt, eikä tulevaisuus näyttänyt yhtään paremmalta ottaen huomioon kehitysavun vähyyden. Ainoastaan muutaman Latinalaisen Amerikan maan suotuisa kehitys loi uskoa alueen paremmasta tulevaisuudesta kuin vuosikymmenen alussa oli uskottu.
  • Mattila, Mirkka Tuulia (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten kehitysmaita ja kehityskysymyksiä kuvataan peruskoulun yläasteen historian, maantieteen ja uskonnon oppikirjoissa vuosina 1980 ja 2002. Lähtökohtana on selvittää, minkälaisia kehitykseen, kehitysmaiden historiaan ja nykypäivään liittyviä sisällöllisiä viestejä oppikirjat esittävät ja välittävät. Kehitysmaiden ongelmien syitä ja seurauksia sekä kulttuurista ja yhteiskunnallista kuvaa arvioidaan myös. Lisäksi pyritään kiinnittämään huomiota siihen, mitä ei esitetä. Tarkastelun kohteena on niin ikään kehitysmaita koskevan tiedon muuttuminen tai muuttumattomuus kyseisenä ajanjaksona Kehitysmaita koskevaa kerrontaa ja kehityskysymyksiä lähestytään aineistolle asetettujen teemakysymysten avulla. Oppikirjojen lisäksi tarkastellaan niiden taustalla vaikuttavia opetussuunnitelmia, jotka toimivat normatiivisena ohjeena oppikirjojen sisällölle. Aineistoa arvioidaan ja analysoidaan kehitystutkimuksen ja oppikirjatutkimuksen tarjoamien teoreettisten käsitteistöjen avulla, ja ne muodostavat samalla tutkielman metodologisen perustan. Aineistoanalyysin perusteella voidaan todeta, että oppikirjojen kehitysmaakuva on tiettyjen teemojen, kuten kehityksen käsittelyn, kehitysmaiden historiankerronnan ja kulttuurisen aineksen osalta muuttunut tarkasteltavana ajanjaksona. Toisaalta monien kehitysmaihin liittyvien teemojen taustalla vaikuttavat tarkasteltavina vuosina samat lähtökohdat ja näkökulmat. Molemmista tutkimusaineistoista myös puuttuu joitakin kehitysmaille tärkeitä tapahtumia ja tuntomerkkejä, kuten kylmän sodan ajan tarkastelu ja myönteinen kehitys yleensä. Oppikirjoista välittyvä yleiskuva jää karuksi ja ongelmia korostavaksi. Kehitysmaatiedon ja kehityskysymysten tarkastelua leimaavat yleisesti käsiteltävien asioiden laajuus ja monimutkaisuus, kuitenkin niin, että syy-seuraussuhteet jäävät pinnallisiksi. Laajoja aihekokonaisuuksia käsitellään toisista erillään, mikä tekee tiedosta lisäksi pirstaleista. Kehitysmaihin liittyvien ilmiöiden selityksissä korostuvat ulkoiset selitysmallit, kuten historialliset, poliittiset ja taloudelliset tekijät, kun taas maiden ongelmia kuvataan yhteiskuntien sisäisten tekijöiden kautta. Oppikirjojen kehitysmaakerrontaa luonnehtii molempina tarkasteltavina vuosina oppikirjagenrelle ominaisesti mekaanisuus ja yksinkertaistavuus. Oppikirjagenrelle tyypillinen faktoihin keskittyvä ja vaihtoehdoton kerronta on aineistossa yleistä. Genren sisäisiä muutoksia on kuitenkin havaittavissa, sillä esimerkiksi ilmiöiden problematisointia esiintyy tutkimusaineistossa paikoin. Kuitenkin, vielä vuonna 2002, oppikirjoille on vahvasti tunnusomaista yksipuolinen, vaihtoehdoton ja yleiskerrontaan nojaava tieto kehitysmaita koskevien kysymysten tarkastelussa
  • Majander, Linda (2010)
    Ilmastonmuutoksen hillitseminen on yksi suurimmista haasteista, jonka kansainvälinen järjestelmä joutuu tällä hetkellä kohtaamaan. Näihin ongelmiin ei voi vastata mikään valtio yksinään, vaan kestävään ratkaisuun vaaditaan koko kansainvälisen yhteisön yhteistyötä. Globaalin koordinoidun vastauksen kehittäminen ilmastonmuutokseen on keskittynyt YK:n alaiseen ilmastosopimukseen ja kansainvälisoikeudellisesti sitovaan Kioton pöytäkirjaan. Yhdessä nämä dokumentit muodostavat globaalin ilmastoregiimin. Ilmastoneuvottelut ovat tällä hetkellä keskittyneet vuoden 2012 jälkeistä sitoumuskautta koskevaan sopimukseen. Tutkielmassa tarkastellaan, onko kehitysmaiden asenteet muuttuneet myönteisemmiksi ilmastopolitiikkaa kohtaan, koska tulevaisuudessa kaikki maat olisi saatava sitoutumaan päästövähennyksiin. Erityisesti suuret teollistuvat kehitysmaat ovat nykyisin suurimpien saastuttajien joukossa, jonka takia niidenkin päästöjä tulisi hillitä. Tutkielmassa tarkastellaan myös EU:n ja Yhdysvaltojen toimintaa ja vaikutusta kehitysmaihin, koska maat ovat keskeisessä roolissa tulevaisuuden sopimuksen syntymiselle. Lisäksi ilmastosopimusta tarkastellaan esimerkkinä kansainvälisestä ympäristöregiimistä. Valtioiden toimintaa ilmastoneuvotteluissa selittävät kansainvälisen ympäristöpolitiikan teoriat. Valtiot ovat keskinäisriippuvaisia, ja niiden toimintaan vaikuttavat ekologinen haavoittuvuus ja toiminnasta aiheutuvat kustannukset. Ilmakehä on perinteinen esimerkki kollektiivisesta hyödykkeestä, jonka tuottaminen aiheuttaa omat haasteensa egoistisesti toimivien valtioiden välisessä politiikassa. Regiimiteoria selittää puolestaan regiimin muodostumista ja muutosta. Teollisuus- ja kehitysmaiden nykyistä ilmastopolitiikkaa selittävät lisäksi aikaisemmat tutkimukset EU:n, Yhdysvaltojen ja kehitysmaiden ympäristöpolitiikasta kansainvälisellä tasolla. Kehitysmaiden ympäristöpolitiikan muotoutumisessa etelä-pohjoinen-politiikalla on ollut merkittävä rooli. Vastuu ympäristöongelmien aiheuttamisesta, niistä aiheutuvat kustannukset ja vaatimus oikeuteen kehittyä ovat nousseet kehitysmaissa keskeisiksi intresseiksi kansainvälisissä ympäristöneuvotteluissa. Näiden pohjalta tarkastellaan kehitysmaiden toimintaa nykyisissä ilmastoneuvotteluissa. Tutkitulla ajanjaksolla EU on pitänyt paikkansa ilmastoneuvotteluiden eteenpäin työntäjänä, kun taas Yhdysvallat on edelleen haluton sitoutumaan kansainvälisiin päästövähennyksiin – vetoamalla erityisesti siihen, että maa ei sitoudu ennen kuin suuret kehitysmaatkin sitoutuvat. Kehitysmaiden asenteiden ilmastopolitiikkaa kohtaan voi yleisesti katsoa muuttuneen myönteisemmäksi tutkitulla ajanjaksolla. Tämä on kuitenkin näkynyt ennen kaikkea kansallisella ja alueellisella tasolla, ei niinkään halukkuutena sitoutua globaaliin regiimiin. Tämä osoittaa, että ilmastoregiimiä ei voida pitää kovin vahvana regiiminä. Beverley Darkin on kuitenkin esittänyt, että ilmastoneuvotteluiden nykyisestä nollasumma-tilanteesta voitaisiin päästä eteenpäin nimenomaan sitoutumalla myös kansallisen ja alueellisen tason toimintaan. Keskeisiä lähteitä ovat Tapani Vaahtorannan ja Detlef Sprinzin tutkimukset kansainvälisestä ympäristöpolitiikasta, Oran Youngin ja Beverley Darkinin regiimiteoriat, Michele Betsillin sekä Christiana Figueresin ja Maria Ivanovan tutkimukset ilmastoneuvotteluista, sekä Adil Najamin ja Joyeeta Guptan kirjoitukset kehitysmaiden ympäristöpolitiikasta. Tutkimuksen keskeisenä aineistona käytetään International Institute for Sustainable Development (IISD) -järjestön kokoamia raportteja YK:n ilmastoneuvotteluista, joista tarkastellaan sisällönanalyyttisesti valtioiden asenteiden muutosta ilmastopolitiikkaa kohtaan. Lisäksi aineiston taustana toimivat eri järjestöjen kokoamat raportit ilmastoneuvotteluista.
  • Palosuo, V. J. (Suomen metsätieteellinen seura, 1979)
  • Sihvola, Jari (2005)
    Tutkimuksessa arvioidaan globalisaatio- ja kehityskeskusteluita Kiinan tapauksen pohjalta. Kiina on tärkeä esimerkki sekä kehityksestä että globalisaatiosta, ja tutkielmassa selvitetään, millaiset edellytykset kehityksestä ja globalisaatiosta käydyillä keskusteluilla on ymmärtää Kiinan tapausta, ja mitä annettavaa Kiinalla on näille keskusteluille. Kiinan kehitystapauksesta annetaan yleiskuva 1970-luvun lopulla alkaneista talousreformeista lähtien. Myös Kiinan talouskehityksestä käytävästä keskustelusta tuodaan esille edustavia puheenvuoroja. Kehitys- ja globalisaatiokeskustelut käsitellään erikseen. Globalisaatiokeskustelussa esitellään puheenvuoroja nykymuotoista globalisaatiota puolustavien sekä siitä kriittisiä äänenpainoja käyttävien tahoilta. Myös globalisaation määritelmää koskevaa akateemista keskustelua sivutaan lyhyesti. Kehityskeskustelusta tuodaan esille keskeisiä puheenvuoroja nykyään käytävästä akateemisesta keskustelusta sekä esitellään Maailmanpankin kehitysajattelun ympärillä pyörivää käytännönläheisempää kehityskeskustelua. Lisäksi huomioidaan lyhyesti kehityskriitikot sekä kehitykseen liittyvät ympäristökysymykset. Sekä kehitys- että globalisaatiokeskustelua hahmotellaan myös kevyesti diskurssin käsitteen avulla. Tutkimuksessa todetaan Maailmanpankin ja muiden keskeisten kehitystoimijoiden nykyään omaksuma köyhyyden vähennysajattelu käsitteiltään riittämättömäksi ymmärtämään Kiinassa tapahtunutta kehitystä. Kiina on perinteinen modernisaatiotapaus, johon kuuluu suuri taloudellis-sosiaalinen rakenteellinen muutos. Nykyään valtavirran "kehitysparadigman" asemaan nousseessa köyhyyden vähennysajattelussa ei kuitenkaan ole modernisaation käsitettä. Kiinassa tapahtunut köyhyyden vähennys ja voimakas talouskasvu näyttävät kuitenkin liittyvän selvästi modernisaatioon talouden rakennemuutoksen kautta. Tämä nostaa esille pelon siitä, että modernisaatioajattelusta luopuminen vaarantaa pitkän tähtäimen talouskehityksen kehitysmaissa. Myöskään akateemisessa kehityskeskustelussa modernisaation puuttumista nykyisestä kansainvälisten kehitystoimijoiden kehitysajattelusta ei ole huomioitu riittävästi. Kehitysajattelun tulevaisuutta hahmoteltaessa tulisi muistaa, että vanhat käsitteet kuten modernisaatio ja kansallisvaltio ovat yhä keskeisiä reaalimaailman kehityksessä, kuten Kiinan tapauksessa, riippumatta siitä, millaiset teoreettiset suuntaukset ovat kulloinkin muodissa. Kehityskriitikoiden ajattelu puolestaan kiinnittää huomiota esimerkiksi yleisesti käytetyn köyhyyskäsityksen rajallisuuteen sekä nostaa esiin Kiinan kasvun kannalta relevantin kysymyksen globaaleista ympäristöongelmista. Globalisaatiokeskustelun osalta tutkimus näkee keskeisenä puutteena talouspolitiikan roolin vähättelyn monissa puheenvuoroissa. Kiinan kehitystapauksessa merkillepantavaa on, että se on noudattanut vielä muita Itä-Aasian maita omintakeisempaa talouspolitiikkaa myös globalisaation suhteen. Globalisaatiokeskustelussa Kiinan esimerkin voidaan nähdä haastavan yhä selvemmin vallitsevan talouspoliittisen ajattelun edustajia pohtimaan uudelleen integraation etujen ja haittojen välistä suhdetta sekä myös mahdollisia kansallisen talouden suojelemisen hyötyjä. Tämä seikka jää kuitenkin globalisaatiokeskustelussa huomaamatta, jos talouspolitiikkaan ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Tärkeä Kiinaan ja globalisaatioon liittyvä seikka ovat myös globalisaatiokeskustelun reunaehdot: jos globaali köyhyys on vähentynyt Kiinan ansiosta, mitä se kertoo globalisaatiosta yleisellä tasolla? Samoin Kiinan tapauksen valossa tärkeä on kysymys globalisaation suhteesta valtioiden talouspoliittiseen autonomiaan.
  • Rasimus, Salme (2007)
    Miten julkisen sektorin korruptio vaikuttaa talouskasvuun ja mitkä tekijät saavat korruption lisääntymään? Yksi selitys on, että korruption ja alhaisen taloudellisen kehityksen välillä on kaksisuuntainen vuorovaikutussuhde. Monet maat kärsivät korruptiosta, koska niiden julkinen hallinto on heikko, instituutiot ovat kehittymättömiä ja valtion virkamiesten toimintaa ei pystytä tehokkaasti valvomaan. Toisaalta näiden samojen maiden taloudellinen kehitys on jumiutunut alhaiselle tasolle, koska ne eivät ole onnistuneet kitkemään korruptoitunutta toimintaa yhteiskunnastaan. Tutkielmassa tarkastellaan, miksi jotkut maat ovat jumiutuneet korkean korruption ja alhaisen taloudellisen kasvun kierteeseen (vicious circle). Korruptioasteita vertailevat indeksit osoittavat, että korruptio on erityisen korkeaa alhaisen taloudellisen kehityksen maissa (mm. Transparency International 2007). Tutkielmassa esitetään teoreettisesti miten, ja minkä vaikutuskanavan välityksellä, korruptio vaikuttaa taloudelliseen kasvuun. Lisäksi korruption ja alhaisen talouskasvun välistä vuorovaikutusta analysoidaan kahdesta eri näkökulmasta. Mikä saa julkisen sektorin virkamiehen ryhtymään asemansa väärinkäyttöön ja miksi tätä väärinkäytöstä ei saada rajoitettua? Ensimmäisen korruption kasvuvaikutusten mallin avulla selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat korruptioon johtaviin kannustimiin. Virkamiesten alhaisen palkkauksen, toisten virkamiesten korruptoituneisuuden ja epäoptimaalisen verotuksen osoitetaan lisäävän virkamiesten oman edun tavoittelua. Maissa, joissa korruptioaste on korkea, ei kellään ole kannustimia korruption vähentämiseen, vaikka korruption poistaminen lisäisi lopulta kaikkien hyvinvointia. Tämä osuus tutkielmasta pohjautuu Mauron (2004) artikkeliin. Toisessa lähestymistavassa tutkitaan, miten valtio voi vähentää korruptiota valvonnan avulla. Valvonta vähentää oman edun tavoittelua mutta aiheuttaa myös kustannuksia. Heikon julkisen hallinnon ja korkean korruption maissa valvonta on hankalaa ja kallista. Tämä johtaa siihen, että virkamiesten valvontaa joudutaan vähentämään. Vähäinen ja tehoton valvonta tuo mahdollisuuden virkamiesten oman edun tavoitteluun. Tämän seurauksena taloudellinen kasvu kärsii ja kasvava korruptio heikentää instituutioita entisestään. Valvontaan keskittyvä analyysi pohjautuu Sarten (2001) taloudellisen kasvun malliin. Kahden toisiaan täydentävän teoreettisen analyysin perusteella voidaan päätellä, että korruptioaste kasvaa, kun yksilöllä on sekä kannustin että mahdollisuus oman edun tavoitteluun. Sekä kannustimet että mahdollisuus oman edun tavoitteluun riippuvat talouden kehityksen tilasta, mikä tukee selitystä korruption ja alhaisen taloudellisen kehityksen kierteenomaisesta vuorovaikutussuhteesta. Taistelussa korruptiota vastaan tarvitaan korruption vaikutusten ja sitä kasaavien tekijöiden tuntemusta sekä näiden syy-seuraus -suhteiden ymmärtämistä. Korruption kitkeminen on erittäin oleellista kehitysmaiden olojen kohentamisen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisen kannalta.
  • Jolma, Mirjami (2002)
    Neoklassisten ja endogeenisen kasvun talouskasvuteorioiden mukaan inhimillinen pääoma ja koulutus vaikuttavat positiivisesti talouskasvuun. Kuitenkaan monissa kehitysmaissa tapahtuneen koulutussijoitusten nopean kasvun ja talouskasvun välillä ei ole useissa uusissa empiirisissä tutkimuksissa havaittu positiivista yhteyttä. Maakohtaista vaihtelua löytyy, mutta kaikkiaan tilastoaineiston ja teorian välillä vallitsee ristiriita. Tässä tutkielmassa käydään ensin läpi koulutuksen ja talouskasvun yhdistävää teoriataustaa sekä aiheesta tehtyjä empiirisiä tutkimuksia. Tämän jälkeen etsitään syitä havaittuun ristiriitaan. Lopuksi on käytännön esimerkkimaana Vietnam, jossa toteutettiin vuosina 1986-1996 laaja talouskasvun kiihdyttämiseen tähdännyt koulutusjärjestelmän uudistus. Selitysehdotuksia empiiristen tulosten ja teorian väliselle ristiriidalle on useita. Tuloksiin on vaikuttanut käytettävissä olleiden kehitysmaita koskevien tilastojen epäluotettavuus, puutteellisuus ja tilastollisten aikasarjojen lyhyys. Myös odotukset koulutuksen vaikutuksesta, erityisesti sen nopeudesta, ovat olleet epärealistisia. Tutkielmassa kiinnitetään erityisesti huomiota pitkän aikavälin tarkastelun vähäisyyteen tutkimuksissa, sillä koulutussijoitusten todellinen tuotto näkyy vasta pitkällä aikaviiveellä. Osassa empiirisiä tutkimuksia on havaittu, että inhimillisen pääoman rajatuotto riippuu positiivisesti jo olemassaolevasta inhimillisen pääoman varannosta. Teoreettisena selityksenä tälle ilmiölle esitetään Azariadisin ja Drazenin malli, jossa koulutuksen positiivisilla ulkoisvaikutuksilla on kynnysominaisuus. Ennenkuin riittävä inhimillisen pääoman alkuvaranto on saavutettu ei koulutus tuota mallissa talouskasvua. Kynnystason saavutettuaan koulutuksen vaikutus on merkittävä. Kaikki koulutussijoitukset eivät kuitenkaan johda kehitysmaata kohti inhimillisen pääoman teoreettista kynnyarvoa edes pitkällä aikavälillä. Koulutussijoitusten tuotto riippuu myös koulutuksen laadusta ja kohdentamisesta sekä yhteiskunnallisista olosuhteista. Koska koulutuksen laatu riippuu läheisesti käytettävissä olevista varoista, köyhissä maissa oleellisin kysymys on koulutuksen oikea kohdentaminen. Koulutuksen jakautumisen ja kohdentamisen merkitystä tarkastellaan ensin yleisesti Judsonin koulutuksen "kultakaivosmallin" perusteella, ja sitten köyhien ja naisten koulutukseen liittyvien erityisominaisuuksien mukaan. Koulutuksen jakautuminen on harvoin optimaalista. Erityisesti köyhät ja naiset jäävät kehitysmaissa usein aliedustetuiksi koulutusjärjestelmässä. Koulutussijoitusten tuoton maksimoiminen edellyttää lisäksi vakaata yhteiskuntarakennetta. Vietnamissa toteutetut uudistukset koskivat pääosin koulutuksen rahoitusta. Julkisen rahoituksen painopisteen siirtäminen perusasteen koulutuksesta ylemmille koulutusasteille johti lyhyellä aikavälillä eriarvoisuuden kasvuun väestöryhmien välillä ja korkeasti koulutettujen ylitarjontaan kehittymättömillä markkinoilla. Talouskasvuvaikutukset näkyvät vasta tulevaisuudessa. Kirjallisuuskatsaustyyppisen tutkielman tärkeimpinä lähteinä: Azariadis ja Drazen (1990), Judson (1998) ja Pritchett (1996)
  • Hirvonen, Kalle (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan maatalouskaupan vapauttamista kehitysmaiden näkökulmasta. Maailman kauppajärjestössä neuvotellaan maatalouskaupan asteittaisesta vapauttamisesta. Jotta vapauttamisesta olisi mahdollista hyötyä kehitysmaissa, on maataloustuotantoa pysyttävä tehostamaan. Pienviljelijät ovat keskeisessä asemassa kehitysmaissa sekä maataloustuotannon että köyhyyden vähentämisen kannalta. Maataloussopimus saattaa kuitenkin rajoittaa tarvittavien uudistusten tekemistä. Lisäksi se voi olla ristiriidassa kehitysmaiden kehitystavoitteiden kanssa. Tämän vuoksi kehitysmaille on WTO:ssa myönnetty niin sanottu erityis- ja erilliskohtelu. Erityis- ja erilliskohtelu suo kehitysmaille helpotuksia markkinoille pääsyyn, kotimaiseen tukeen sekä vientitukiin liittyvistä sitoumuksista. Vähiten kehittyneet maat ovat näistä sitoumuksista kokonaan vapautettuja. Tutkielman pääpaino on kehitysmaiden erityis- ja erilliskohtelussa WTO:n maataloussopimuksessa. Tutkielmassa tutkitaan ensinnäkin sitä, miten maataloussopimus rajoittaa valtioiden toimintamahdollisuuksia pienviljelijöiden aseman parantamiseksi ja toiseksi sitä, miten erityis- ja erilliskohtelulla voidaan tilannetta helpottaa. Aluksi on tarkasteltava pienviljelijöiden kohtaamia keskeisiä rajoitteita sekä ongelmia. Tämän jälkeen on pohdittava keinoja näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Tutkielmassa havainnollistetaan kahta pienviljelijöille tyypillistä ongelmaa teoreettisten mallien avulla. Luottomarkkinoiden epätäydellisyyttä tarkastellaan Bardhanin ja Udryn (1999) mallin sekä omavaraisviljelyn syitä Fafchampsin (1992) mallin avulla. Mallien avulla pystytään selvittämään ongelmien syyt ja tarvittavat toimenpiteet ongelmien ratkaisemiseksi. Tämän jälkeen tarkastellaan sitä, miten WTO:n maataloussopimus estää kehitysmaiden hallituksia tekemästä tarvittavia uudistuksia pienviljelijöiden hyväksi sekä sitä, miten erityis- ja erilliskohtelu edesauttaa ristiriitatilanteiden ratkaisemista. Tutkielman lopuksi tarkastellaan valtion toimintaa pienviljelijöiden hyväksi maataloussektorilla yleisesti maataloussopimuksen sekä erityis- ja erilliskohtelun valossa. Tutkielmassa havaitaan, että erityis- ja erilliskohtelun avulla pystytään ratkaisemaan, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, useimmat maataloussopimuksen mukanaan tuomat epäkohdat, jotka estävät hallitusta toteuttamasta tarvittavia uudistuksia pienviljelijöiden aseman parantamiseksi. Keskeiseksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin kehitysmaiden puutteelliset resurssit, jotka estävät tarvittavien uudistusten toteuttamisen. Lisäksi tullitulojen menettäminen vähentää hallitusten käytettävissä olevia tuloja osassa kehitysmaita. Erityis- ja erilliskohtelun yhteydessä sovittu kehittyneiden maiden apu ns. tarjontapuolen ongelmien ratkaisemiseksi nousee keskeiseksi. Ongelmana kuitenkin on, että apua koskevat erityis- ja erilliskohtelulausekkeet ovat vain suosituksia, eivätkä siten velvoita kehittyneitä maita. Sitovien sääntöjen luominen avun antamiseksi edesauttaisi maataloussektoreiden pitkäjänteistä uudistamista kehitysmaissa. Kehitysmaiden differentiaatio maataloussopimuksessa vaikuttaa välttämättömältä, jotta erityis- ja erilliskohtelu tehostuisi ja sitovista säännöistä sopiminen helpottuisi.
  • Brunila, Viivi (2007)
    Tämä tutkielma tarkastelee poikkikansallisten investointien sääntelyä koskevia kauppaneuvotteluita Maailman kauppajärjestössä. Tutkimusongelma keskittyy WTO:n jäsenvaltioiden pyrkimykseen neuvotella poikkikansallisia investointeja sääntelevä sopimus Cancúnin ministerikokouksessa Meksikossa vuonna 2003. Tarkastelun kohteena on poliittinen prosessi, jonka keskeisenä kiistakysymyksenä on ulkomaisia investointeja koskevan sääntelyn yhdenmukaistaminen monenkeskisen sopimuksen muodossa. Tarkastelen poliittisen kiistan luonnetta kahden samankaltaisen tapauksen avulla, joissa molemmissa on pyritty yhdenmukaistamaan poikkikansallisten investointien sääntelyä monenkeskisen sopimuksen avulla. Ensimmäinen yritys neuvotella monenkeskinen investointisopimus oli OECD:n vuonna 1998 kariutunut investointisopimusluonnos MAI (Multilateral Agreement on Investment). Toinen tapaus on samojen asiakysymysten käsittely WTO:ssa ja niiden aiheuttaman poliittisen kamppailun kärjistyminen Cancúnin ministerikokouksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää mitkä toimijat ovat olleet aktiivisia investointisopimuksen laajentamisen eteenpäinviemisessä. Kysyn työssäni myös, mitä jäsenvaltioiden investointisopimuksen laajennukseen tähtäävä kiista paljastaa kansainvälisen kauppajärjestelmän valtarakenteista ja valtarakenteiden muutoksesta sekä kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden suhteesta WTO:ssa. Tutkielman näkökulma on kvalitatiivinen. Tarkastelen tutkimusongelmaani dialektisen metodin avulla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän ensisijaisesti John Braithwaiten ja Peter Drahosin Global Business Regulation -tutkimusta. Käytän Braithwaiten ja Drahosin käsitettä foorumin vaihdosta (forum shifting) selittämään investointikysymyksen siirtymistä OECD:stä Maailman kauppajärjestöön. Täydennän analyysiä Robert Coxin ja kriittisen kansainvälisen politiikan teorian selityksillä kansainvälisen talousjärjestelmän luonteesta ja valtarakenteista. Tutkimuksessa käytetty aineisto sisältää WTO:n sopimusluonnoksia ja lausuntoja sekä investointien ja kaupan suhdetta selvittävän komitean parissa tuotettuja jäsenmaiden kannanottoja. Aiheeseen liittyvä tutkimuskirjallisuus sekä asiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen tuottama materiaali muodostavat tärkeän osan tutkimusaineistoa. Kiista investointisopimuksen neuvottelemisesta kärjistyi WTO:n viidennessä ministerikokouksessa Cancúnissa. Kehitysmaat onnistuivat tehokkaalla koalitiopolitiikalla vastustamaan uuden sopimuksen neuvottelemista, jonka seurauksena rikkaiden maiden ajama sopimusluonnos ei mennyt läpi. Neuvotteluita uusista aiheista ei aloitettu ja ne poistettiin kokonaan Dohan kierroksen neuvotteluagendalta. OECD-maat ovat olleet investointisopimuksen ajamisessa aktiivinen osapuoli sekä jäsenmaiden koalitiona, että yksittäisten maiden taholta. Varsinkin EU ja Yhdysvallat ovat aktiivisesti ajaneet liberaalimman ja kattavamman monenkeskisen investointisopimuksen neuvottelemista WTO:ssa. Molempien aktiivisten toimijoiden voidaan katsoa heijastavan maiden yksityisen sektorin intressejä. Investointisopimuksen vastustajat estivät WTO:n käytön foorumina, jossa uusi entistä liberaalimpi investointisopimus olisi neuvoteltu. Foorumin käytön estäminen investointisopimuskiistassa antoi kehitysmaiden koalitiolle uuden roolin entistä vahvempana toimijana kauppajärjestössä. Vaikka OECD-maiden vahva rooli WTO:ssa ei todennäköisesti muutu, kehitysmaiden uusi painoarvo kauppajärjestössä tarkoittaa sitä, että niiden intressit täytyy ottaa huomioon, jos uusia asioita tai sopimuksia halutaan saada kauppajärjestössä menestyksekkäästi neuvoteltua.
  • Haapakoski, Jukka (2008)
    Applied general equilibrium models are used for analyzing the costs and benefits of trade liberalization for developing countries. From the basis of Lakatosian Scientific Research Programmes analysis, applied general equilibrium models can be seen to belong to a unified neo-Walrasian general equilibrium framework. In this master’s thesis I appraise the methodology, hard core assumptions and certain auxiliary hypothesis of this framework. I critically discuss the consistency of the hard core assumptions made and the realism of these assumptions as opposed to competing explanations of economic reality. In this discussion I will attempt to give a picture of what kind of an economic world is being discussed according to the standard hard core assumptions. I will also give an account of how the arising issues are depicted in the Global Trade Analysis Project (GTAP), which is based on the neo-Walrasian GE framework, and generally assess whether these frameworks are able to account for the costs and benefits of trade liberalization in developing countries. I conclude that the neo-Walrasian general equilibrium framework is not yet adequate enough to function as a framework for applied general equilibrium models especially when estimating the gains and losses of trade for developing countries. The analysis of the GTAP framework additionally fits this conclusion as even stronger assumptions about economic reality need to be made in order to apply the neo-Walrasian general equilibrium framework for analyzing real world economic issues. The principal problem in the neo-Walrasian general equilibrium framework is the assumption that economies should be analyzed with respect to general equilibrium states. Among the many issues arising here, not adequate enough reasons have been given to avoid the problems of hysterisis and path dependence. There can be a variety of different and unpredictable equilibrium states that will result just due to these problems. The neo-Walrasian GE framework is also unable to account for the dynamic effects that income redistribution has on agents’ preferences and the resulting outcomes for production and consumption. The framework cannot assess the effects of oligopoly without making stronger more unrealistic assumptions and additionally requiring high amounts of data. The standard trade models do not assess the environmental impacts of trade, which analytically challenge the stability of equilibrium and lead to neglecting the potentially hazardous effects of local and global environmental impacts. Finally the maximization assumptions for both supply and demand have been criticized from various angles. The upshot is that the assumptions based on maximization behaviour cannot adequately describe how consumers make choices and achieve welfare, while the factor pricing theory for production cannot be an adequate description of how firms maximize profits. These results are based on summarizing various sources and come with some qualifications.