Browsing by Subject "keho"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Aulankoski, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman aiheena on tietoisuuden käsite Edmund Husserlin transsendentaalifilosofiassa. Työn lähtökohtana on huomio siitä, että tietoisuudesta on puhuttu historian saatossa useissa eri merkityksissä, eikä yksimielisyyttä kyseisen käsitteen määritelmästä vielä nykyäänkään ole, vaikka teemana tietoisuus on niin analyyttisessa mielenfilosofiassa kuin fenomenologiassakin. Husserlin tietoisuuden määritelmää lähestytään tarkastelemalla, mitä Husserl reaalisesta ja puhtaasta tietoisuudesta transsendentaalifilosofiansa keskeisessä teoksessa Ideoita puhtaasta fenomenologiasta ja fenomenologisesta filosofiasta (1913) sanoo. Mainittujen käsitteiden toisiinsa suhteuttamisen nojalla työssä esitetään, että Husserl tavoittelee kahden tietoisuuden postuloinnilla vain episteemistä, ei ontista eroa. Tämä väite sopii yhteen Husserlia tulkinneiden filosofien huomioihin, joiden mukaan transsendentaalinen subjekti ja empiirinen subjekti eivät ole eri entiteettejä. Uutta tutkielmassa on tietoisuus-käsitteen toteaminen tarpeettomaksi transsendentaaliselle fenomenologialle sekä termien ”ontinen” ja ”episteeminen” käyttö käsitteinä, joiden avulla voidaan suhteuttaa teoreettisia termejä toisiinsa niin, että käsitteiden välinen ontinen ero tarkoittaa, että termien viittauskohteena olevat ilmiöt voivat olla olemassa toisistaan riippumatta. Tällaisella käyttötavalla voidaan katsoa olevan yleispätevyyttä siten, että se soveltuu muidenkin teoreettisten termien tarkasteluun. Tässä työssä sen avulla jäsennetään myös Husserlin intentionaalisuuden kuvaukseen kuuluvaa noeman käsitettä. Reaalisen tietoisuuden viitatessa elämysvirtaan ja puhtaan tietoisuuden tuon virran konstituutioon termi tietoisuus ehdotetaan korvattavaksi elämysvirran käsitteellä, joka auttaa purkamaan eksistentiaalisessa fenomenologiassa luotua käsitystä, jonka mukaan subjekti on Husserlille maailmasta ja kehosta erillinen tietoisuus. Työssä esitetyn käsite-eksplikaation valossa ontisesti saman elämysvirran nähdään muodostavan kolme erilaista tiedon kohdetta: psykologiassa tutkittavan reaalisen elämysvirran, fenomenologiassa kuvattavat elämysvirran rakentumisen absoluuttiset ehdot ja neurotieteissä tutkittavan elämysvirran neuraalisen perustan.
  • Salminen, Marja (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan fitnesskilpailijoiden ylläpitämiä blogeja. Tutkimustehtävänä on selvittää, millaisia aineiston fitnessblogit ovat, millaisia merkityksiä fitnesskilpailijat liittävät kehoon blogipäivityksissään sekä miten fitnessbloggaajat rakentavat identiteettejään blogeissa. Fitnessblogeja ei ole Suomessa toistaiseksi viestinnän näkökulmasta tutkittu. Fitness on kuitenkin muotoutunut osaksi populaarikulttuuria ja se saa eri medioissa paljon huomiota. Tutkimus osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun fitnessistä laihuuden ihannoinnin, lihavuuden negatiivisen jäsennyksen sekä liikunnan terveysvaikutusten näkökulmista. Tutkimus on verkkoviestinnän tutkimusta. Fitnessblogeja tutkitaan fitnessin, terveysviestinnän ja kuluttajakulttuurin konteksteissa diskurssianalyysin keinoin. Viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan todellisuus rakentuu sosiaalisesti. Tutkimusaineisto perustuu harkinnanvaraiseen näytteeseen ja se koostuu viiden eri fitnessbloggaajan 27:stä blogipäivityksestä. Tutkimusaineistoon valitut blogikirjoitukset on julkaistu 12.11.2013–23.12.2016 välisenä aikana. Analyysin perusteella aineiston fitnessblogeista löytyy muotiblogeille tyypillisiä piirteitä. Keskeisiä ovat myös fitnessiin elämäntyylinä läheisesti liittyvät esitykset ruokavaliosta, kehosta ja identiteetin rakentamisesta. Aineiston fitnessblogit jäsennetään elämäntyyli-blogeiksi. Kyse ei vaikuta olevan pelkästään fitnessistä, vaan laajemmin elämäntyyliin liittyvistä esityksistä. Aineiston fitnessblogit vaikuttavat toimivan projektin parempi minä -areenana. Analyysin perusteella kysymykseen, miten fitnessbloggaajat rakentavat blogeissa identiteettejään, nimetään diskursseiksi uuden normin rakentajat ja nöyrät itsensä ylittäjät. Identiteettejä rakennetaan vahvasti uuden normin hyväksymisen -diskurssissa, jossa voimakkaasti ja toistuvasti muuttuva keho halutaan hyväksyttävän ”normaaliksi” myös muiden silmissä. Syömättömyys jäsennetään osaksi terveellistä elämäntapaa. Identiteettejä rakennetaan myös nöyrän itsensä ylittämisen -diskurssissa, jossa fitnesskilpailijat taistelevat aikaa, kiirettä ja nälkää vastaan. Tutkimuskysymykseen, millaisia merkityksiä fitnessbloggaajat liittävät kehoon, diskursseiksi muodostuvat voimaantuneet, rikkinäisen koneen vangit ja riittämätön keho. Fitnessbloggaajat ovat analyysin perusteella tulkittuna voimaantuneita. He pitävät elämäntapaansa terveyttä edistävänä. Rikkinäisen koneen vangit -diskurssissa fitnesskilpailijat käyvät ankaraa taistoa itsensä kanssa tilanteissa, joissa keho ei toimi halutunlaisesti. Fitnessbloggaajien esityksistä tulee vaikutelma riittämättömistä kehoista, jotka ovat jatkuvan arvostelun kohteena. Ideaalikeho näyttää tarkoittavan kilpailuissa esiteltävää kehoa, josta luopuminen on kilpailupäivän jälkeen hankalaa. Johtopäätöksenä todetaan, että mediassa on tärkeää tuoda esille myös vaihtoehtoisia tapoja jäsentää kehoja. Etenkin laihuuden ihannointiin ja jäsentämiseen tavoittelun arvoisena ideaalina tarjotaan tilalle riittävän hyvän -paradigman omaksumista.
  • Tuoresmäki, Heini (2020)
    Opinnäytetyössäni perehdyn kehomuistiin. Keskityn kehon muistamiseen, kehoon kerääntyneisiin kokemuksiin; niiden aktivoimiseen ja herättelyyn. Ensimmäiseksi työssäni pyritään käsitteellistämään lukijalle ihmisen muistia ja ymmärtämään kehollista tietoa teorian myötä. Käsitteiden ja määritteiden pohjalta sekä Efva Liljan koreografiseen työskentelyyn perehdyttyäni loin harjoituksia, joiden ajattelen herättelevän kehomuistia ja siirtävän keskittymisen kehollisuuden havainnointiin. Harjoitukset ja kiinnostus nähdä, miten kehomuistot kehollistuvat, johtivat opinnäytetyön taiteelliseen työskentelyyn, lyhytelokuvan valmistamiseen ”Waste of Mind”. Lyhytelokuva näyttää läheltä, miten muistot ja kokemukset näkyvät kehossa, ja miten ne pyrkivät ihmisestä ulos. Elokuvan kolme esiintyjää ilmentävät aihetta heidän kehollisuudestaan käsin. Lyhytelokuva paljastaa sen, että yksilö kantaa paljon itsessään; kokemuksia, huolia, jännitystä, väsymystä, toisten sanoja ja suhtautumista. Negatiiviset muistot nousivat helpommin kehosta esiin. Nimesin ne mielenjätteiksi. Mielenjätteet ovat niitä tunteita ja kokemuksia, jotka vuotavat kehostamme läpi. Kehomuistoja ei pääse pakoon, vaan ne vaikuttavat muun muassa siihen, miten vastaanotamme eri tilanteet elämässä ja miten toimimme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Taiteellisen työni innoittajana toimi ohjaaja Jerzy Grotowskin ajatukset kehomuistista taiteellisessa prosessissa. Kehomuisti aiheena on abstrakti ja piiloutunut ja koen, että aihe vaatii kirjoittamista, keskusteluja ja visuaalisia havaintoja, jotta se kirkastuisi ja konkretisoituisi. Opinnäytetyön kirjallisen työn lisäksi olen kirjoittanut teemasta lyhyitä tekstejä, jotka ovat konkretisoineet teemaa henkilökohtaisella tasolla. Olen sisällyttänyt niistä otteita kirjalliseen työhöni. Opinnäytetyön materiaali ja aineisto koostuu ajatuksistani ja päiväkirjamerkinnöistäni koko maisteriohjelman aikana, teksteistäni, havainnoistani sekä esiintyjien kokemuksista taiteellisen työn prosessissa. Kehomuisti vaikuttaa siihen, miten seisomme, kannamme kehomme ja miten liikumme. Haluan korostaa pedagogisessa työssä herkistymistä kehollisuudelle; opiskelijoiden keholliselle tiedolle ja heidän henkilökohtaisille kehohistorioilleen. Pyrkimykseni on nostaa esiin kehollisen tiedon arvo, ja tulla tietoiseksi siitä, että me olemme koko ajan, toimiessamme vuorovaikutuksessa, tuottamassa toisillemme kehomuisto-kokemuksia. Lähtökohtaisesti toivon niiden kokemusten olevan työssäni positiivisia. Positiiviset kehokokemukset määritin opinnäytetyöni pohjalta ihmisen tukipilareiksi, kehon ja mielen kannattajiksi, jotka mahdollistavat toimimisen muiden kanssa, itsensä hyväksymisen, innostumisen, uuden oppimisen ja negatiivisista kokemuksista ylipääsemisen
  • Niinivaara, Elina (2007)
    Tutkielmassani tarkastelen sitä, kuinka keho on vallan ja vastarinnan leikkauspiste: se voi olla toisaalta vallan kohde ja toisaalta vastarinnan lähde. Tarkastelen tätä aihepiiriä käsittelemällä buenosaireslaista karnevaalitanssia murgaa eli la murga porteñaa, jonka erityispiirre on poliittisen kritiikin keskeisyys ryhmien toiminnassa. Osoitan, kuinka murgaajat käyttävät kehoaan tanssin, soiton ja laulun keinoin vastarinnan välineenä, ja kuinka toisaalta Buenos Airesin kaupunginhallituksen alainen karnevaalikomissio pyrkii kontrolloimaan ja organisoimaan murgaajien toimintaa sekä käyttämään sitä poliittisten ja kaupallisten tarkoitusperien tavoittelun välineenä. Keho nousee tässä neuvottelussa esiin kamppailun paikkana. Tutkielmani pohjautuu Buenos Airesissa vuonna 2006 tekemääni kenttätyöhön. Työni kesti lähes kolme kuukautta, heinäkuulta lokakuulle. Työskentelin yhteensä neljän murgaryhmän kanssa, ja lisäksi keräsin materiaalia kahden muun ryhmän toiminnasta. Seurasin ryhmien harjoituksia ja esityksiä, ja nauhoitin pitkiä keskusteluita kunkin ryhmän jäsenten kanssa. Näin keräämäni aineiston analyysissa käytän menetelminä sekä diskurssianalyysin keinoja että muita analyysimenetelmiä. Koska tarkasteluni kohteena on poliittinen vastarinta, tutkielmani kietoutuu kysymyksiin vallasta. Tässä joudun palaamaan kysymykseen yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta Argentiinassa. Argentiina ja sen poliittinen kulttuuri kantaa edelleen kaoottisen historiansa ja sotilasdiktatuurien perintöä. Korruptoitunutta ja nepotistista järjestelmää ylläpidetään repressiivisellä vallankäytöllä ja pelolla. Ongelmaksi vallanpitäjille on kuitenkin osoittautunut hegemonian ja siten heidän toimintansa legitimiteetin hauraus: argentiinalaiset ovat alkaneet yhä laajemmassa rintamassa kyseenalaistamaan taloudellis-poliittisen eliitin toiminnan maassaan. Tästä syystä vallassa olevat joutuvat hakemaan toisenlaisia kansalaistensa hallinnan keinoja: kurinpidollisia hallinnan keinoja. Tämä näkyy myös murgaryhmien kohtaamassa todellisuudessa. Nojaan tutkielmassani erityisesti Michel Foucault'n kurinpitovaltaa koskevaan teoriaan (Foucault 1980, 1991) ja tämän teorian pohjalta kriittisesti rakentavaan kirjallisuuteen (esimerkiksi Allen Feldman 1991). Tutkielmassani osoitan, että murgat kohtaavat Argentiinassa paitsi repressiivistä, väkivaltaisesti suoraan kehoon kohdistuvaa valtaa, myös kurinpitovaltaa. Tämä valta materialisoituu karnevaalikomission toiminnassa: sen luomissa säännöissä ja kriteereissä, jotka murgaryhmien tulee täyttää toimintamahdollisuutensa säilyttääkseen. Ns. itsenäiset murgaryhmät ovatkin kieltäytyneet ongelmien uhallakin yhteistyöstä komission kanssa, mikä tutkielmassani osoittautuu merkitykselliseksi vastarinnan teoksi. Tarkastelen sitä, kuinka repressio ja kurinpitovalta kohdistuvat kehoon, ja kuinka murgaajat käyttävät kehojaan vastarinnan välineinä. Tapani tarkastella kehoa pohjautuu antropologiseen keskusteluun kehosta, josta nostan keskeiseksi lähteeksi Bruce Kapfererin (1997) näkemyksen kehosta ja tietoisuudesta.
  • Kitti, Unna (2011)
    Kirjallisessa työssään Kehon taito, Unna Kitti pohtii tanssijan fyysistä taitoa ja kehollisuutta. Punaisena lankana työssä kulkee kysymys siitä, minkälaista fyysistä taitoa nykytanssija nykypäivänä omaa ja kuinka se syntyy? Unna Kitti lähestyy aihetta oman kehonsa kautta. Ensin hän käy läpi henkilökohtaisia kokemuksiaan liikkeestä ja kehollisesta aistimisesta, ihmisen proprioseptisestä tietoisuudesta, käyttäen pohjana pohdinnoilleen Timo Klemolan kirjaa Taidon filosofia- filosofin taito (Klemola 2004). Seuraavissa luvuissa Kitti käy kehonsa läpi alue alueelta, jalkaterät, polvet, lonkat, rintakehä, käsivarret ja pää. Hän kuvailee havaintojaan sekä oivalluksiaan, joita kuhunkin kehon alueeseen liittyy, liittäen mukaan myös yleistä pohdintaa nykytanssin tekniikasta. Oivallukset ja pohdinnat sisältävät anatomisia tosiasioita sekoittuneena Kitin omiin mielikuviin, jotka ovat auttaneet häntä kehittämään fyysistä taitoaan tanssijana. Samalla hän on pyrkinyt avaamaan joitain nykytanssin tekniikkatunneilla paljon käytettyjä termejä. Lopuksi Kitti vielä laajentaa pohdintaansa kehollisuuteen tanssiteoksessa ja lavalla. Eli siihen kuinka kehollisuuden kokemus näkyy tanssijan ilmaisussa tai kuinka ilmaisu voi rakentua kehollisesta kokemuksesta. Merkityksellisimmiksi asioiksi tässä nousevat tanssijan sisäisen maailman vuoropuhelu ulkoisen maailman, toisten tanssijoiden ja erilaisten tilanteiden kanssa sekä keholliset roolit joita tanssija ottaa asettuessaan kunkin teoksen maailmaan.
  • Arppo, Krista-Julia (2018)
    Opinnäytetyössäni tarkastelen tanssijuuden vaikutusta kielellisyyteeni. Opinnäytetyöni kirjoitusprosessin lähtökohtana on ollut nauttia kirjoittamisesta sekä ymmärtää kirjoittamisen merkitystä minulle. Työni aiheet ovat syntyneet käsin kirjottamieni runojen kautta. Runoissani nostan esille kodin, häpeän, kivun sekä surun. Runot ovat toimineet ajatusteni esiintulopaikkana ja ovat avanneet minulle maisemia, joita olen pohtinut työssäni. Tekstin tuottamisen menetelmänä runojen lisäksi olen käyttänyt tajunnanvirtatekniikka. Käsittelemäni teemat muodostavat laajan kokonaisuuden sisäisestä ja subjektiivisesta runollisesta todellisuudestani. Samaan aikaan ne liittyvät toisiinsa, samoin kuin hyvin erilaiset ruumiinosat liittyvät erottamattomasti yhteen kokonaiseen kehoon, muodostaen ajatusteni kudelman. Kutsun lukijani matkalle seuraamaan tajuntani virtaa - sekä tanssijana, että kirjoittajana - ruumiin ja sanojen kohtauspaikassa. Aloitan työni esittelemällä lukijalle runollisen kieleni. Opinnäytetyössäni johdattelen lukijaa runojen avulla eteenpäin. Aluksi avaan kodin merkitystä minulle - sieltä ajatukseni polveilevat käyttämääni kieleen ja siihen, kuinka tilat vaikuttavat siihen. Kirjoitan siitä, kuinka ja mitä kotonani kirjoitan. Pohdin kirjoittamisen ja tanssin suhdetta ja kerron mikä sai minut kirjoittamaan. Avaan opinnäytetyössäni omakohtaisia kokemuksiani kirjoittamisesta ja tanssista. Runon avulla tarkastelen ruumiissani asustavaa häpeää ja sitä, miten se minussa ilmenee. Häpeän kautta ajatukseni polveilevat vapauden käsitteeseen. Pohdin vapautta lempeästä näkökulmasta suhteessa kehon harjoittamisen historiaani. Vapaus herättää minut ajattelemaan rajojani jotka näyttäytyvät kivun kokemuksessa. Kuljetan lukijan runolla kohti kipua ja annan hetken kivulle. Pohdin, millaista on hyvä ja huono kipu ja miksi minua sattuu. Kivun vastapainoksi olen halunnut ajatella itsestäni huolehtimista, kuinka se tulee minulle näkyväksi harjoittelussa ja hengittämisessä. Viimeiseen osioon johdattelen lukijan jälleen runon avulla. Runo avaa minulle surun ja itkun maiseman. Pohdin surun ruumiillisuutta ja katseen alle asettumista. Avaan ajatuksiani tärkeistä esiintyjän työkaluista. Opinnäytetyöni läpileikkaava tyyli on runollinen ja sen rakenne tajunnanvirran kaltainen. Luova kirjoittaminen on tärkeä osa tanssijuuttani, joten koen luonnolliseksi lähestyä opinnäytetyötäni runollisin keinoin. Kirjoittamaan minua ovat inspiroineet Virginia Woolf teoksellaan Oma huone (1928/1980) ja Hélène Cixous teoksellaan Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia (1975/2013).
  • Ronkainen, Annu (2016)
    Tämä etnografinen opinnäyte perehtyy erään pääkaupunkiseudun yläkoulun oppilaiden kehollisuuteen. Päädyin tutkimaan tätä aihetta, sillä koen, että aikamme suhde kehollisuuteen on hukassa. Koen, että tänä päivänä kehoon suhtaudutaan enemmän muokattavana objektina kuin tuntevana ja aistivana inhimillisen olemisen perustana. Tästä huolestuneena halusin selvittää, miten tällainen yhteiskunnassa vallitseva asenne näkyy nuorissa ihmisenaluissa. Teini-iän herkässä vaiheessa olevat kehot kiinnostivat minua, sillä heidän identiteettinsä ja suhteensa maailmaan hakee vielä muotoaan - niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin tässä yhteydessä, sillä tarkastelun kohteena olivat juuri kehossa todentuvat ilmiöt ja vaikutelmat. Nuorten kehollisen olemisen mysteerin selvittämiseksi koulu tarjosi oivan kontekstin. Se on niin fyysinen paikka, jossa suurin osa nuorten keskenään viettämästä ajasta kuluu yhtä lailla kuin se on myös henkinen tila, joka sitoo jokaisen sukupolven samantapaisten kokemusten äärelle. Kouluympäristössä halusin keskittyä nimenomaan välitunneilla tapahtuvaan toimintaan, sillä halusin nähdä, mitä nuoret valitsevat tehdä, kun heillä ei ole ulkoapäin määrättyä tekemistä. Olisiko yhteinen ajankulu vain älypuhelimen näpräämistä vai jotakin muuta? Olisivatko kehot unohtuneet vain istumaan ja poseeraamaan selfieissä? Uteliaisuuteni ja huolestumiseni lisäksi tämän aiheen pariin minua innoittivat erilaiset fenomenologiseen näkemykseen perustuvat teoriat, joiden ydinajatuksena on, että ihmisen oleminen tässä maailmassa on ensisijaisesti kehollista. Keho on se, josta kaikki kokemuksemme kumpuavat ja johon ne palautuvat. Erityisesti minua inspiroivat Sandra Reeven ajatukset kehollisuudesta asenteidemme ja ajatustemme peilinä. Hänen mukaansa ihmisen tavasta liikkua voi lukea tämän suhtautumisesta maailmaan. Tämä ajatus edellä halusin syventää käsitystäni nuorten arkisesta olemisesta ja näin ollen parantaa valmiuksiani tanssinopettajana ymmärtää tanssisalissa kohtaamieni tulevien oppilaiden suhtautumista kehollisuuteen ja siten myös tanssiin. Kehollisuus sekä sen merkitys kiinnostivat minua ennen kaikkea laajana ilmiönä ja olin halukas perehtymään kehojen toimintaan myös tanssisalin ulkopuolella. Tämän opinnäyte kertoo siitä, mitä tapahtui, kun huhti-toukokuussa 2015 soluttauduin kahdeksi viikoksi tarkkailemaan nuorten olemista siinä sosiaalisten normien labyrintissa, jota kouluksi myös kutsutaan.
  • Lähteenmäki, Carita (2013)
    Opinnäytteen kirjallisessa osiossa käsittelen mielikuvia tanssijantyön näkökulmasta. Pohdin mielikuvien määritelmää ja niiden kokemuksellisuutta tanssi-improvisaatiossa ja valmiiden liikesarjojen harjoittelussa. Sivuan aihetta suhteessa intentioon ja opetustyöhöni. Lähestyn mielikuvia kokemuksellisuuden kautta ja apuna aiheen käsittelyssä käytän taiteellisen osioni Eeva Muilun koreografian Passage – Tanssija maailman läpimenemisen paikkana prosessin kokemuksia sekä opintojeni aikana suorittamiani kursseja. Hyödynnän aiheen pohdinnassa myös kirjallisuutta. Käytän päälähteinä Riitta Pasanen-Willbergin taiteellispainotteisen tohtorintyön kirjallista osuutta sekä Soili Hämäläisen väitöskirjaa. Lisäksi käytän päiväkirjamerkintöjäni esimerkkeinä kokemuksistani. En pyri työlläni löytämään vastauksia mielikuvien herättämiin kysymyksiin vaan pohdin niitä lähinnä omien kokemusteni kautta, koska mielikuvat ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Pohjaan mielikuvan määritelmän työssäni omaan kokemuksellisuuteeni ja sen pohdintaan. Määrittelen mielikuvat henkilökohtaisiksi ja kokonaisvaltaisiksi kokemuksiksi sekä olemisen tiloiksi, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa. Määrittelen mielikuvia myös kehon ulkopuolisten (esim. vedessä oleminen) ja kehon sisäisten (esim. öljytyt nivelet) mielikuvien sekä itse annettujen ja toisen antamien mielikuvien eroja pohtimalla. Pohdin kokemusteni perusteella mielikuvien materiaalisuutta, sen puuttumista sekä mielikuvien todellisuussuhdetta. Käsittelen mielikuvien hetkellisyyttä ja muutoksen tärkeyttä työssäni muun muassa kirjoittamalla palaamisesta samaan mielikuvaan myöhemmin. Palaamisessa samaan mielikuvaan näen tärkeäksi kokemuksesta luopumisen ja mielikuvan muutoksen hyväksymisen. Näiden kautta mielikuvat todentuvat mielikuvina esim. tanssiimprovisaatiossa. Kirjoitan hieman muistimielikuvista ja niiden vaikutuksesta liikkeen kokemukseen. Käsittelen työssäni myös tanssi-improvisaation ei mitään -tiloja ja välitiloja omien kokemusteni kautta. Pohdin tanssijan sisäistä koreografia mielikuvia tietoisesti muuttavana tekijänä. Kirjoitan mielikuvien käytöstä improvisaatiossa, mutta myös valmiita liikesarjoja tehtäessä. Koen mielikuvat valmiissa liikesarjoissa liikettä syventävinä apuvälineinä, joiden avulla liikesarjoihin voi suhtautua uusina toistosta huolimatta. Kerron työssäni lyhyesti myös imitoinnin sekä intention vaikutuksista mielikuviin. Näen imitoinnin keinona lähestyä mielikuvia. Koen myös, että nähdyn kuvittaminen ja näytteleminen on eri asia, kuin mielikuvissa imitointi. Mielikuvien imitointi on mielikuvan kokonaisvaltaista kokemista ja imitoidun (esim. eläimen) olemuksen saavuttamista. Pohdin työssäni intentiota ihmisen kokonaisvaltaisen olemisen kautta, jossa en erota ihmisen fyysistä olemista ja ihmisen ajatuksia toisistaan. Ihminen on kokonaisena osa maailmaa. Täten näen intention olevan osa mielikuvaa. Opinnäytteen kirjallisen osan lopuksi kerron lyhyesti mielikuvien käytöstä opetustyössäni. Kerron lasten ja vanhempien oppilaiden sekä aikuisten baletin opetustyöstäni säilyttäen tanssijantyöllisen näkökulman aiheeseen. Käytän baletin opetuksessani paljon nykytanssissa oppimiani ja kehittämiäni mielikuvia. Totean kehon ulkopuolisten mielikuvien olevan toimivia lapsille. Aikuisia ja vanhempia oppilaita opettaessa käytän enemmän kehon sisäisiä mielikuvia, koska haluan, että he oppivat tanssiessaan havainnoimaan ja tuntemaan omaa kehoaan. Loppuluvussa kerään yhteen ajatukset mielikuvista kokonaisvaltaisina tanssijan olemisen tiloina. Korostan hetkellisyyden, kokemuksista luopumisen ja muutoksen hyväksymisen tärkeyttä mielikuvia tanssiessa.
  • Koivurinne, Riku (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan sukupuoleen liittyviä diskursseja japanilaisten taiko-rumpuryhmien kontekstissa. Taiko terminä kuvaa perinteistä japanilaista rumpua, mutta nimeä käytetään kuvaamaan myös 1950-luvulla syntynyttä esiintymismuotoa, jossa yleensä suuri joukko esiintyjiä soittaa samanaikaisesti kyseisiä rumpuja käyttäen. Tällä taidemuodolla on syntymästään lähtien ollut hyvin maskuliininen imago pääasiassa sen fyysisyyden vuoksi, mutta viime vuosikymmeninä naisten määrä taikoa esittävissä kokoonpanoissa on kasvanut merkittävästi. Harrastajaryhmissä tämä kasvu on ollut vielä ammattilaisryhmiäkin merkittävämpää, ja tutkimuksen kohteena toimivassa taiko-rumputunteja järjestävässä yrityksessä naisten määrä on lähes 90% osallistujista. Tutkimus analysoi syitä naisten suureen määrään tässä maskuliinisena pidetyssä musiikkimuodossa, tavoitteena verrata tuloksia laajemmin sukupuoliroolien kehitykseen japanilaisessa yhteiskunnassa. Harrastajataikon tapauksessa tarkoitus on myös avata tietä jatkotutkimukselle, sillä sitä ei ole tieteellisesti tutkittu juuri ollenkaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Teoreettisena pohjana käytän Judith Butlerin Hankala sukupuoli-kirjassa teorisoimaa performatiivisuutta, jonka lisäksi tilan käsitettä avataan third place-teorioiden kautta. Metodina työssä toimii kriittinen diskurssianalyysi. Pääasiallisena aineistona käytän kesällä 2015 suoritettuja haastatteluita Kiotossa sijaitsevassa Taiko Center-yrityksessä, joka järjestää harrastajille suunnattuja taiko-kursseja. Kymmentä taikoa harjoittelevaa henkilöä haastateltiin erinäisiin yhteiskunnallisiin ja sukupuolisiin teemoihin liittyen, ja Suomeen palattuani käänsin haastattelut englanniksi. Taikoa käsittelevää kirjallista aineistoa on olemassa varsin rajatusti, mutta muutamia kirjoja ja tutkimuksia taikoon liittyen on tehty, ja näitä lainataan työssä laajasti. Ammattilaistaikoa tutkittaessa lähdemateriaalista löytyy useita diskursseja joissa aktiivisesti haastetaan taikon standardiksi muodostunutta maskuliinista luonnetta. Näitä diskursseja olivat mm. shinton käyttäminen perusteena naisten tasa-arvoiselle kohtelulle taikossa ja lihaksikkaan naisvartalon esittäminen tietyissä nais- ja sekaryhmissä. Erityisesti tässä yhteydessä performatiivinen teoria osoittautui hyödylliseksi. Harrastajataikossa sukupuoleen liittyvät diskurssit olivat huomattavasti neutraalimpia kuin ammattilaistaikossa, ja haastatteluista kävi ilmi että niin naiset kuin miehet näkevät taikon harjoitteluympäristön hyvin sosiaalisena ja suvaitsevana paikkana. Tutkimuksen tulokset osoittavat harrastajataikon olevan poikkeuksellisen tasa-arvoinen ympäristö. Se on myös poikkeuksellinen sukupuolijakaumaltaan ja suhteellisen iäkkäältä jäsenistöltään, tulosten viitaten erityiseen hyödyllisyyteen ja tarpeeseen näille ryhmille. Harrastajataikon tasa-arvoinen asema osoitetaan osittain saavutetuksi ammatilaistaikon radikaalien diskurssien ansiosta, joiden avulla naiset ovat voineet alkaa semioottisesti etsimään omaa asemaansa taikon maailmassa ilman tulemista kyseenalaistetuksi. Tutkimusta voidaan hyödyntää arvioidessa sukupuolisia ongelmia erinäisissä harrastuspiireissä, ja myös tutkiessa taitavan semantiikan käyttöä tasa-arvon edistämisessä erityisesti Japanin kontekstissa.
  • Salonen, Alisa (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni käsittelen omaa kasvuani näyttelijäopiskelijana ja ihmisenä. Pääaiheitani ovat suorittaminen, kehollisuus ja positiivisuus. Pohdin, mitä aiheet minulle merkitsevät ja miten ne ovat osa minua. Peilaan näitä aiheita historiaani, Teatterikorkeakouluaikaani, arkielämääni, näyttelemiseeni ja ympäristööni erilaisten ajatusten ja esimerkkien kautta. Mietin, mitä ongelmia ja hidasteita matkallani on ollut, mitä muutoksia olen havainnut ja mitä olen niistä oppinut. Kysyn itseltäni, mihin päätelmiin olen päätynyt kussakin aiheessa. Annan itselleni myös mahdollisuuden kysyä, tarvitseeko kaikkeen löytää lopputulosta. Pohdin, mihin pyrin elämässä ja näyttelijäntyössä. Reflektoin aiheitani mm. arjen ja teatterin näkökulmista ja vertaan omia ajatuksia yleisiin mielipiteisiin. Syvennyn aiheisiin itseni, ympäristöni, oletusteni, näkökulmieni, havaintojeni, arvailujeni ja joidenkin virallisten tai epävirallisten faktojenkin kautta. Mietin onko baletin ja tanssin harrastaminen muokannut minusta suorittajan. Miten suorittaminen on vaikuttanut elämääni ja näyttelijäntyön opintoihini. Havainnoin omia tapojani olla ja oppia, sekä kuinka keskittymisen kanavointi liikkeeseen on ollut suurena apuna kehitykselleni. Matkalla löydän itsestäni kinesteettisyyden ja käytän tätä pohjana kehollisuutta koskeville ajatuksilleni. Laajimpana teemana kulkee positiivisuus, josta olen kehittänyt itselleni teorian. Totean, kuinka elintärkeää positiivisuus on ihmiselle ja näyttelijälle. Tarkastelen positiivisuutta arjessa hyvin laajasti, sillä koen, että sen merkitys on ymmärrettävä ensin siellä. Käytän esimerkkeinä mm. buddhalaista filosofiaa ja kulttuurieroja. Tämän jälkeen siirryn teatteriin, jossa käsittelen positiivisuutta hieman kapeammasta näkökulmasta. Mietin esimerkkien ja itselleni tehtyjen väitteiden kautta sitä, mitä asioita teatterissa voi kyseenalaistaa ja mitä ei. Pohdin myös voiko hymy olla ratkaisu moniin ongelmiini ja piileekö näyttelijäntyöllinen positiivisuus improvisaatiossa. Pyrin tekstissäni olemaan rehellinen, rohkea, oikeudenmukainen, reflektoiva, analyyttinen, objektiivinen, henkilökohtainen, suomenkielinen, oma itseni, kuvitelma itsestäni, toive itsestäni, tanssija, näyttelijä, tuleva äiti ja ihminen.
  • Rouhiainen, Leena (2007)
    Acta Scenica
  • Pietala, Iida (Helsingfors universitet, 2016)
    Työni tavoitteena on tutkia Hildegard Bingeniläisen(1098–1179) Causae et curae -teoksen antamaa käsitystä maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Mitä teoksessa kuvataan naiselliseksi ja mitä miehekkääksi? Mihin nämä erot perustuvat? Ja onko teoksesta löydettävissä essentialistisia ominaisuuksia miehille ja naisille? Lähtöoletukseni on, että teoksesta löytyy maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen essentialistisesti välttämättä kuuluvia asioita. Tutkimus perustuu Causae et curae -teokseen, joka on lääketieteellis-teologis-filosofinen teos. Se koostuu viidestä eri kirjasta ja tutkimukseni kannalta Kiinnostavimmat asiat löytyvät toisesta kirjasta, joka myös muodostaa yli puolet koko teoksen kokonaispituudesta. Causae et curaen ymmärtämisen apuna käytän vertailukohtana jonkin verran Trotulaa, Causae et curaen aikalaisteosta, joka on syntynyt Salernolaisen lääketieteen piirissä. Aineistosta etsin asioita jotka kertovat jotakin sukupuolista. Tärkeitä aiheita ovat kahdeksan eri ihmistyyppiä, Aadamin ja Eevan olemus ja rooli luomisessa ja syntiinlankeemuksessa, yhdyntä, sekä sukupuolten erilaiset ruumiintoiminnot, kuukautiset ja sperma. Työni tulos on, että Causae et curae -teoksessa feminiinisyys ja maskuliinisuus palautuvat luomiskertomukseen ja syntiinlankeemukseen. Miehen ja naisen olemuksellinen erilaisuus perustuu erilaiseen luomiseen: Miehen Jumala teki maasta ja naisen miehen lihasta. Erilaisesta lähtökohdastaan johtuen miehet ovat kuumia eli maata ja tulta, ja naiset ovat kylmiä eli vettä ja ilmaa. Syntiinlankeemuksen myötä mies ja nainen eriytyivät vielä lisää, sillä lankeemuksessa nainen sai ensimmäiset kuukautisensa ja miehen keho alkoi tuottaa spermaa. Puhuessaan teoksessaan luomiskertomuksesta Hildegard puhuu molempien sukupuolien kohdalla absoluuttisesti heidän ominaisuuksistaan. Todellisessa elämässä naiset ja miehet heijastavat oman sukupuolensa ihannetta eri tavoin. Miehisiksi ominaisuuksiksi on kuvattu kuumuutta, kovuutta, viisautta ja vahvuutta. Kaikki miehet eivät kuitenkaan toteuta näitä ja jos ihmistyyppejä on uskominen, niin yksikään mies ei voi olla näitä kaikkia. Sama toistuu naisten kohdalla. Naiselliseksi kuvatut asiat ja ominaisuudet eivät kuvaa kaikkia naisia. Edes kuukautiset ja sperma eivät ole sukupuolen essentialistisia määrittäjiä, sillä molemmista sukupuolista löytyy ihmisiä jotka eivät kykene niitä tuottamaan.