Browsing by Subject "kehollisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 40
  • Pulkkinen, Elli (2013)
    Taidepedagogisessa opinnäytetyössäni tarkastelen Helsingin Diakonissalaitoksen alaisuudessa toimivan Dolcetanssiryhmän toimintaan osallistuneiden naisten kokemuksia. Tutkimuksessa kulkevat rinnan osallistujien kokemukset ja oma havainnointini ryhmän ohjaajan roolissa. Toimin ryhmän opettajana lukuvuonna 2011-2012. Lähestyn aihetta etnografisen tutkimusotteen kautta ja tutkimusmenetelmänä on teemahaastattelu yhdessä osallistuvan havainnoinnin kanssa. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia kokemuksia osallistujilla on Dolcetanssiryhmässä vertaisuuden, kuntoutumisen, muutoksen ja esiintyjyyden näkökulmasta? Tavoitteenani on tuoda näkyväksi tanssin potentiaali muutoksen aikaansaajana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat sosiokulttuurinen innostaminen, holistinen ihmiskäsitys ja kehotietoisuuteen liittyvä kirjallisuus. Sosiokulttuurinen innostaminen on tavoitteellista toimintaa, jolla pyritään edistämään ihmistenvälistä kommunikaatiota sekä kulttuurisesta kehityksestä osalliseksi ja tietoiseksi tulemista. Dolce- ryhmän toiminnassa toteutuvat useat innostamisen tunnuspiirteet. Toimintaani opettajana vaikuttaa filosofi Lauuri Rauhalan esittämä holistinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihmisen oleminen jakautuu kolmeen olemismuotoon: kehollisuuteen, tajunnallisuuteen ja situationaalisuuteen. Kehollisuus tutkimuksessani käsittää sekä kehon tietoisen että ei-tietoisen alueen. Kehotietoisuuden merkitys tavassa jolla ihminen asettuu maailmaan, on suuri. Kehollisuus mahdollistaa tietoiseksi tulemisen prosesseista jotka muuten voisivat jäädä havaitsematta. Haastattelujen neljä teema-aluetta ovat tanssi ja kuntoutuminen, yhteisö ja vertaisuus, tanssi muutoksen aikaansaajana sekä esitystoiminta. Osallistujien vastauksissa kokemukset kuntoutumisesta yhdistyvät muutokseen itsessä sekä kehon ja liikkeen mahdollisuuksiin itseilmaisun ja kommunikaation keinoina. Yhteisön merkitys Dolce-ryhmän toiminnassa on erittäin suuri. Muu ryhmä toimii itsen heijastuspintana ja yhteisössä yksilö voi tulla näkyväksi. Osallistujat erittelevät muutoksia itsessään Dolce-ryhmän toimintaan osallistumisen aikana hyvinkin selvärajaisina tapahtumina. Kaikki haastatellut kokevat itsetuntonsa nousseen Dolce-ryhmän toimintaan osallistumisen aikana. Esiintyminen on aina ollut merkittävä osa Dolcen toimintaa. Tavoitteellinen toiminta motivoi ja harjoitteluprosessi tiivistää ryhmää. Esiintymistilanteet koetaan kasvattaviksi ja itseä kehittäviksi; itsensä näyttäminen vaatii rohkeutta ja uskaltaminen lisää itsevarmuutta.
  • Lehtonen, Tarja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastelen alkoholistiperheissä kasvaneiden aikuisten tunteita, kokemuksia ja seurakunnan tukea. Tutkimus on laadullinen ja löyhästi teoriaohjaava. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysiä käyttäen. Analyysi nosti esiin kolme teemaa: 1. Tunteet, 2. Kokemusten tuoma trauma, 3.Yhteyden puute läheisiin. Tutkimukseen osallistuvien ryhmä kerättiin erään evankelisluterilaisen seurakunnan seurakuntalehden ja sen facebook sivuston kautta. Lisäksi erilaisten facebook- ryhmien kautta, joissa oli mahdollisuus tavoittaa kohderyhmää. Haastateltavien vinkit olivat lisänä aineiston keruussa. Tutkimusta varten perustettiin oma sähköpostitili, jonka kautta tutkimukseen osallistuvilla oli mahdollisuus ilmoittautua tai ottaa yhteyttä tutkijaan. Aineisto koostuu viidestä aikuisikään ehtineen haastateltavan kokemuksista. Neljä heistä on 35-55-vuotiaita ja yksi alle 35-vuotias.Kaikki haastateltavat olivat naisia, mikä ei ollut tarkoituksellinen valinta. Yhtään miestä ei ilmoittautunut tutkimukseen. Tutkimus näyttää valottavan tunteita monipuolisesti, ja osoitti, että alkoholistiperheissä tunteiden käsittely oli jäänyt vajaaksi. Tunteille ei lapsuuskodissa ollut tilaa niin paljon kuin olisi ollut tarpeen. Piiloon jääneet käsittelemättömät tunteet pyrkivät aikuisuudessa pintaan ja saamaan äänen. Tunteet näyttäytyvät kokonaisvaltaisesti ja muodostavat kehollisia polkuja ihmisen sisimpään. Lapsuuskodin tunneilmapiiri ei ole ollut vapaa, vaan tunteita on joutunut peittelemään. Turva ja yhteys ovat puuttuneet. Aikuisuudessa piiloon jääneet tunteet kärjistyvät usein kehollisiksi, fyysisiksi oireiluiksi. Aikuisiässä lapsena ja nuorena koetut tilanteet nostavat esiin jo unohduksiin painuneita tunteita, jotka ahdistavat ja saavat aikaan fyysistä ja henkistä kipua, sekä kärsimystä. Analyysivaiheen jaottelin viiteen osaan: 1. Mielen puheeseen, 2. Kehon puheeseen, 3. Tunteiden puheeseen, 4. Yhteyden ja kohtaamisen vaille jäämisen puheeseen 5. Seurakunta tukiverkkona osioon. Alkoholistiperheissä kasvaneet kaipaavat erityisellä tavalla yhteyttä läheisiin, koska vanhemmuus lapsuuskodissa on ollut vajaata ja turvatonta. Tutkimus nostaa esiin myös seurakuntien mahdollisuudet lisätä huomiota niiden ihmisten ja perheiden suuntaan, joissa alkoholi on toisen tai molempien vanhempien ongelma. Aikuisiässä kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat hakeutuneet jonkinlaisen avun piiriin. Oman lapsen syntymä näytti olevan eräs vahva tekijä, joka sai tunteet pintaan ja avun hakemisen ajankohtaiseksi. Positiivisen tutkimuksessa näyttäytyykin se, että aikuisena tunteita tunnistettiin hyvin. Vaikeat elämänkokemukset olivat kasvattaneet näkemään asioita syvemmin ja tuoneet viisautta ja ymmärrystä elämään. Hengellisyys ja usko kantoivat myös eteenpäin. Turvallista, hyvää parisuhdetta arvostettiin. Hyvän ja välittävän parisuhteen koettiin antavan korvaavaa kokemusta menneisyyden raskaille kokemuksille. Tutkielmassa sivutaan teologisen tutkimuksen lisäksi hoitotieteitä, sosiaalitieteitä ja psykiatrista tutkimusta.
  • Karvetti, Kia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa käsitellään raskaudenkeskeytyksen tehneiden suomalaisnaisten toimijuuden kokemusta aborttiprosessissa, aborttia tarkoituksellisena toimintana sekä raskaudenkeskeyttäjien toimijuutta suhteessa siihen vaikuttaviin valtarakenteisiin. Tutkielmassa käsitellään raskaudenkeskeytyksen läpikäyneiden naisten kokemuksellisuutta toimijuuden ja subjektiviteetin käsitteiden avulla. Aborttikokemuksia käsitellään suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa ja tutkielmassa tarkastellaan myös Suomen vuonna 1970 säädettyä aborttilakia ja abortin saatavuuden helpottamiseen tähtäävää OmaTahto2020-kansalaisalotetta. Tutkielmassa selvitetään, kuinka toimijuuden kokemus ja toiminnan tarkoituksellisuus rakentuu, sekä kuinka toimijuuden ja vallan suhde ilmenee aborttiprosessin läpikäyneiden naisten kertomuksissa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen Suomessa abortin täysi-ikäisenä sosiaalisista syistä tehneen naisen puoli-strukturoiduista haastatteluista. Aineisto on koottu syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana eri puolilta Suomea. Tutkimus on toteutettu grounded theory -metodin avulla, jossa kerätty aineisto ohjaa vahvasti teoreettisen viitekehyksen soveltamista aineiston analyysiin. Tutkielmassa analysoidaan raskaudenkeskeyttäjien toimintaa sekä toimijuutta ja sen kokemusta käytäntöteoreettisesta näkökulmasta, erityisesti Sherry B. Ortnerin feministiseen käytäntöteoreettiseen työhön nojaten. Käytäntöteoreettisen lähestymistavan keskiössä on ihmisten toiminta, jota tarkastellaan samanaikaisesti sekä kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita luovana että niiden puitteissa tapahtuvana toimintana. Tutkielmassa abortin todetaan olevan vahvasti tarkoituksellista toimintaa, jota ohjailee yksilön raskauden keskeyttämiseen tähtäävät intentiot. Tutkielmassa todetaan, että vaikka raskauden keskeyttämiseen johtava toiminta ja sitä ohjailevat intentiot ovat vahvasti tarkoituksellisia ja subjektiivisia, intentiot ja niiden tarkoituksellisuus eivät koskaan muodostu tyhjiössä, vaan niitä muovaavat ympäröivän todellisuuden sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet. Tutkielmassa esitetään, että raskaudenkeskeyttäjät toimivat aborttiprosessissa karkeasti kahdella eri toiminnan tasolla, 1) päätöksenteon ja 2) kehollisuuden tasoilla, joissa tarkoituksellisuus rakentuu eri tavoin. Tutkielmassa todetaan, että raskaudenkeskeyttäjien toiminta voi olla samanaikaisesti sekä tarkoituksellista että ei-tarkoituksellista riippuen toiminnan tasosta. Tutkielma esittää, että toiminnan tarkoituksellisuudella on yhteys raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen; pääsääntöisesti tilanteissa, joissa raskaudenkeskeyttäjät kokivat pystyvänsä toimimaan tarkoituksellisesti tavoitteidensa mukaisesti, he myös kokivat roolinsa vahvemmin aktiivisina toimijoina. Lisäksi tutkielmassa käsitellään vallan ja toimijuuden suhdetta aborttiprosessin kontekstissa erityisesti mukautuvan ja vastustavan toiminnan kautta. Tutkielmassa todetaan, että vallan ja toimijuuden suhde ilmenee ymmärrettävimmin mukautumisen käsitteen avulla, joka sallii raskaudenkeskeyttäjien toiminnan, toimijuuden ja sen kokemuksen tarkastelemisen samanaikaisesti sekä aktiivisena että passiivisena toimintana. Tutkielmassa esitetään, että mukautuminen vaikutti raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen sekä myönteisesti että kielteisesti näiden subjektiivisista intentioista riippuen. Vastustava toiminta esiintyi aborttiprosessin yhteydessä erityisesti kommunikaation tasolla, esimerkiksi haastamalla tiettyjä raskaudenkeskeyttäjiin liittyviä stereotypioita. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että OmaTahto2020-kansalaisaloitteen ehdottamalla aborttilakiuudistuksella, jossa raskaana oleva voi keskeyttää raskautensa omasta pyynnöstään, olisi aineiston perusteella mahdollista vaikuttaa raskaudenkeskeyttäjien toimijuuden kokemukseen myönteisesti.
  • Heikkinen, Niina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan body suspensionia fenomenologisesta ja kehollisesta perspektiivistä käsin tavallisesta arkielämästä ja kehollisesta olemassaolon tavasta poikkeavana toimintana. Body suspension on väliaikaista kehonmuokkausta, jossa keho nostetaan ilmaan roikkumaan ihon lävistävistä koukuista ja niihin kiinnitetyistä naruista ja köysistä. Modernin body suspensionin kulttuurihistoriallinen alkuperä palautuu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen rituaaleihin, mutta on länsimaisen lävistyskulttuurin myötä kehittynyt täysin omaksi yksilön henkilökohtaista kokemusta korostavaksi kokonaisuudekseen. Perustuessaan alakulttuureille ominaiseen itse tekemisen periaatteeseen sekä sijoittuessaan osaksi sekä lävistys- ja kehonmuokkauskulttuurin keskiötä että niiden reunoja samalla myös valtakulttuuria haastaen, voidaan body suspension sijoittaa myös alakulttuuriseen kontekstiin kuuluvaksi. Tutkielma perustuu pääasiassa vuosina 2014-2015 Helsingissä ja Oslossa suoritetun kenttätyön kautta hankittuun materiaaliin. Tärkeimpänä tutkimusmetodina on käytetty osallistuvaa havainnointia, jossa on käytetty hyväksi myös tutkijan omia kehollisia kokemuksia sekä aistinvaraisia havaintoja body suspensionin harrastajien kehollisesta toiminnasta. Tämän lisäksi on tehty haastatteluja. Body suspension on usein vähemmän kivuliasta kuin mitä saattaisi ajatella, mutta kipu osoittautuu kuitenkin olennaiseksi osaksi koko kokemusta sen toimiessa väylänä ja välineenä arkielämästä poikkeavan kehollisen kokemuksen luomisessa. Kipuun usein liitettävistä negatiivisista ja patologisista määritelmistä huolimatta vapaaehtoisesti valitun ja väylänä toimivan kivun voidaan sanoa sisältävän myös positiivisia merkityksiä ja määreitä. Kivun tai sen puutteen lisäksi body suspensionin yhteydessä koettu intensiivisyys ja arkisesta kehollisesta olemassaolosta poikkeavuus rakentuu myös kokonaisvaltaisella keho-orientaation muutoksella painovoiman kohdistuessa kehoon eri tavalla. Näin body suspensionissa keho näyttäytyy erilaisten intensiivisyyksien rajoilla roikkuvana ja ne hetkellisesti ylittävänä kehollisen leikin ja luovan kokeilun välineenä. Sekä itseään, kehojaan että totuttuja kehollisia konventioita ja toimintatapoja kehollisen leikin avulla haastaen body suspensionin harrastajat luovat positiiviseen vapauteen perustuvaa kehollista yhteisöllisyyttä.
  • Sydänmaa, Birgitta Nicola (Helsingin yliopisto, 2020)
    Previous research has shown that colonization had profound impacts on precolonial Indigenous communities in North America. From the first contact, the explorers’ perception was colored by Eurocentric ideas rooted in European social systems, religion, cultures, and values, which called into question the moral worth and very humanity of Indigenous peoples. In Canada, colonialism introduced Indigenous peoples with a new social order, including new political, social, cultural, and economic structures, as well as a new stigmatized Indigenous identity, which became foundational for subsequent laws, policies, and institutional practices that aimed to erase those very elements deemed problematic. In Canada, Indigenous people have since colonization persistently suffered from poorer health compared to settler and more recent immigrant populations. Research points to both proximal and distal determinants behind the disparities documented in Indigenous health, and suggests that along with contemporary socioeconomic conditions, the distal factors of colonialism, virgin soil epidemics, and policies of subjugation and assimilation have been traumatic and have contributed negatively to the contemporary Indigenous population’s health. This research thesis is located in the field of medical anthropology and examines health, illness, and healing as culturally shaped, personal, embodied, and shared experiences, meanings, and illness realities. The theory used this thesis rests on an embodied meaning-centered approach of illness, which suggests that elements from the psychobiological, sociocultural, symbolic, political, and historical experiential realms blend to form a network of meanings for a sufferer, an embodied experience of an illness world that is shared as part of a community. Situated in the context of colonial history and present health disparities, the research questions of this thesis center on discovering major themes of embodied experiences and meanings of health, illness, and healing in an urban Indigenous community. Altogether eight weeks of daily ethnographic fieldwork was conducted in an Indigenous urban community in Vancouver, Canada, in the spring of 2017. The data for this thesis consisted of fieldnotes, ten individual interviews and one group interview, taped public speeches, photographs, and videos. A thematic analysis identified six significant categories of embodied meanings and experiences of health, illness, and healing in community narratives: colonization and colonialisms, colonization traumas, structural violence, survivance and resilience, reconciliation, and healing with culture. This thesis establishes that colonization and various colonialisms with policies of subjugation and assimilation are seen by community members as profoundly traumatic events with negative impacts on health that persist intergenerationally to this day. Collective memories of colonization and colonialisms inform what it once meant to be healthy, how communities became sick, and how they can become healthy again. Due to contemporary experiences of structural violence and racism, Indigenous community members continue to experience Canada as an enduring colonial space. Healing for community members is achieved by decolonizing minds from the once stigmatized identities introduced by colonization and by reindigenizing their world through reintroducing the original cultures and cultural identities back into their daily practices and healing their perceptions of the self.
  • Raitakari, Pauli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän psykologisen flow-tilan eli huippukokemuksen vaikutuksia jazzmuusikoiden musiikilliseen ilmaisuun. Pohjustan flow’n Mihaly Csikszentmihalyin ja Keith Sawyerin teoriamalleihin ja esittelen ilmiön jazztutkimuksen valossa nojaten pääasiassa Elina Hytönen-Ng’n haastattelututkimukseen. Tutkimus tuottaa uutta tietoa flow’n suhteesta jazzmusiikin soiviin ilmiöihin. Tarkastelen musiikillista ilmaisua soveltamalla Anne Tarvaisen kehittämää fenomenologista analyysimetodia empaattinen kuuntelu, joka yhdistää elämyksellisen ja analyyttisen kuuntelutavan. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun metodia sovelletaan soitinmusiikin tutkimukseen. Metodissa ilmaisullisen tason tapahtumat aistitaan kehon sisäisin tuntoaistein, ja niitä kutsutaan liikelaaduiksi. Metodi jakautuu neljään vaiheeseen, jotka ovat eläytyvä kuuntelu, empaattinen kuuntelu, analyyttinen kuuntelu ja synteesi. Tutkimuskohteeni on helsinkiläinen vakituisesti esiintyvä jazztrio. Tutkimusaineisto koostuu itse tuottamastani yhtyeen esitysäänitteestä ja jälkeenpäin toteutetuista feedback-haastatteluäänitteistä. Kartoitan haastattelujen avulla muusikoiden flow-kokemuksia äänittämästäni esiintymisestä. Muusikoiden kommenttien perusteella valitsen kaksi flow-pitoisinta ja siten edustavinta kappaletta analysoitavaksi. Analysoin kappaleet Willow Weep for Me ja Dat Dere soveltamallani Tarvaisen metodilla. Eläydyn musiikin ilmaisuun, kielellistän keholliset tuntemukseni ja muodostan kokonaiskuvan ilmaisullisen tason tapahtumista eli liikelaaduista. Analysoin, mitä musiikillisia ilmiöitä kokemieni liikelaatujen takana on. Kytken analyyttiset selitykset parametreihin ”dynamiikka”, ”soundi”, ”melodinen sisältö”, ”rytmiikka” ja ”harmonia”. Demonstroin havaintoni transkriptioesimerkein. Tulkitsen, miten flow-pitoiset paikat erottuvat ilmaisullisella tasolla. Tulokseni osoittavat, että flow tekee jazzyhtyeen ilmaisusta aktiivisempaa ja moniäänisempää. Flow’n siivittäminä muusikot tuottavat voimakkaampia liikelaatuja, eikä liikelaatujen aiheuttajina ole enää pelkästään solisti vaan yhä suuremmissa määrin koko yhtye. Musiikin parametrien osalta flow’lla on selkeä vaikutus dynamiikkaan, joka kasvaa flow’n myötä. Flow’n seurauksena musiikkiin tuotetaan enemmän ”lataavia” liikelaatuja, jotka ovat kehollisesti liikuttavimpia ilmaisun tason tapahtumia. Tutkimustulokseni osallistuvat keskusteluun siitä, mikä musiikillisessa kokemuksessa on yksilöllistä ja mikä yhteistä. Empaattisten kuunteluhavaintojen ankkurointi konkreettisiin musiikillisiin ilmiöihin tarjoaa muille mahdollisuuden arvioida kokemuksiani ja verrata niitä omiinsa.
  • Tuoresmäki, Heini (2020)
    Opinnäytetyössäni perehdyn kehomuistiin. Keskityn kehon muistamiseen, kehoon kerääntyneisiin kokemuksiin; niiden aktivoimiseen ja herättelyyn. Ensimmäiseksi työssäni pyritään käsitteellistämään lukijalle ihmisen muistia ja ymmärtämään kehollista tietoa teorian myötä. Käsitteiden ja määritteiden pohjalta sekä Efva Liljan koreografiseen työskentelyyn perehdyttyäni loin harjoituksia, joiden ajattelen herättelevän kehomuistia ja siirtävän keskittymisen kehollisuuden havainnointiin. Harjoitukset ja kiinnostus nähdä, miten kehomuistot kehollistuvat, johtivat opinnäytetyön taiteelliseen työskentelyyn, lyhytelokuvan valmistamiseen ”Waste of Mind”. Lyhytelokuva näyttää läheltä, miten muistot ja kokemukset näkyvät kehossa, ja miten ne pyrkivät ihmisestä ulos. Elokuvan kolme esiintyjää ilmentävät aihetta heidän kehollisuudestaan käsin. Lyhytelokuva paljastaa sen, että yksilö kantaa paljon itsessään; kokemuksia, huolia, jännitystä, väsymystä, toisten sanoja ja suhtautumista. Negatiiviset muistot nousivat helpommin kehosta esiin. Nimesin ne mielenjätteiksi. Mielenjätteet ovat niitä tunteita ja kokemuksia, jotka vuotavat kehostamme läpi. Kehomuistoja ei pääse pakoon, vaan ne vaikuttavat muun muassa siihen, miten vastaanotamme eri tilanteet elämässä ja miten toimimme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Taiteellisen työni innoittajana toimi ohjaaja Jerzy Grotowskin ajatukset kehomuistista taiteellisessa prosessissa. Kehomuisti aiheena on abstrakti ja piiloutunut ja koen, että aihe vaatii kirjoittamista, keskusteluja ja visuaalisia havaintoja, jotta se kirkastuisi ja konkretisoituisi. Opinnäytetyön kirjallisen työn lisäksi olen kirjoittanut teemasta lyhyitä tekstejä, jotka ovat konkretisoineet teemaa henkilökohtaisella tasolla. Olen sisällyttänyt niistä otteita kirjalliseen työhöni. Opinnäytetyön materiaali ja aineisto koostuu ajatuksistani ja päiväkirjamerkinnöistäni koko maisteriohjelman aikana, teksteistäni, havainnoistani sekä esiintyjien kokemuksista taiteellisen työn prosessissa. Kehomuisti vaikuttaa siihen, miten seisomme, kannamme kehomme ja miten liikumme. Haluan korostaa pedagogisessa työssä herkistymistä kehollisuudelle; opiskelijoiden keholliselle tiedolle ja heidän henkilökohtaisille kehohistorioilleen. Pyrkimykseni on nostaa esiin kehollisen tiedon arvo, ja tulla tietoiseksi siitä, että me olemme koko ajan, toimiessamme vuorovaikutuksessa, tuottamassa toisillemme kehomuisto-kokemuksia. Lähtökohtaisesti toivon niiden kokemusten olevan työssäni positiivisia. Positiiviset kehokokemukset määritin opinnäytetyöni pohjalta ihmisen tukipilareiksi, kehon ja mielen kannattajiksi, jotka mahdollistavat toimimisen muiden kanssa, itsensä hyväksymisen, innostumisen, uuden oppimisen ja negatiivisista kokemuksista ylipääsemisen
  • Arala-Niemelä, Laura (2012)
    Tämä taidepedagoginen opinnäyte on tutkielma uudenlaisesta esiintyjän ilmaisun välineestä, makumenetelmästä, jossa makuaistimusta käytetään impulssina esiintyjän ilmaisulle. Työ pohjaa opintojeni syventävään harjoitteluun, jossa tutkin yhdessä kahden eri nuorten ryhmän kanssa käytännössä makuaistimusta ja maistamista lähtökohtana teatterin ja tanssin tekemiselle. Käsittelen työssäni ensin makumenetelmän äärelle johtanutta polkuani sekä käyn lyhyesti läpi maistamiseen liittyvää neurofysiologista ulottuvuutta. Avaan makumenetelmän viitekehystä neljän käsitteen kautta, jotka ovat psykofyysisyys esiintyjän ilmaisussa, mielikuvan merkitys, hetkessä läsnä oleminen ja havainnoiva kehollisuus. Lisäksi esittelen tutkimisen käytännön osuutta ja havaitsemiani makumenetelmän lainalaisuuksia. Työn loppupuolella jäsennän ajatuksiani makuaistin annista esiintyjän ilmaisuun niin teatterin ja näyttelijäntyön kuin tanssin ja koreografisen prosessin kannalta. Viimeiseksi pyrin jäsentämään ajatuksiani makumenetelmästä suhteessa omaan ammatti-identiteettiini ja pedagogiikkaani sekä esittämään ajatuksiani makumenetelmän jatkokehittelystä. Teoreettista viitekehystä työlle ovat antaneet mm. Jouko Turkan, Konstantin Stanislavskin ja Vsevolod Meyerholdin ajatukset näyttelijäntyöstä psykofyysisestä näkökulmasta. Tanssin puolella kiinnostavaa taustaa ovat tuoneet mm. Timo Klemolan pohdinnat liikunnan filosofiasta ja Kirsi Monnin ajatukset tanssin uudesta paradigmasta. Makumenetelmässä ilmaisu rakentuu makuaistimuksen ja sen tuottamien mielikuvien vuorovaikutuksen kautta. Ulkoinen impulssi synnyttää sisäistä kokemusta, joka tuottaa ulkoista muotoa vaikuttaen taas sisäisiin mielikuviin ja kokemuksiin jne. Laatu ja läsnäolo ovat jo elimellisesti osa makumenetelmän synnyttämää ilmaisua ja muotoa. Makumenetelmä itsessään ei ole kaiken kattava ilmaisun työkalu, esityksellinen tavoite tai työskentelyssä alusta loppuun läsnä oleva elementti. Se on ennemminkin impulssi ja lähtökohta uudenlaiselle ajattelulle ja toiminnalle ilmaisun työstämisessä, roolin rakentamisessa tai koreografisessa prosessissa. Makumenetelmän arvo on sen kiinnittyminen esiintyjän omaan kokemukseen, mikä esiintyjälähtöisenä työtapana aktivoi, vastuuttaa sekä sitouttaa esiintyjää työskentelyyn kokonaisvaltaisesti. Merkityksellisiä seikkoja ovat myös makumenetelmän psykofyysisyyteen perustuva luonne sekä makumenetelmän vaatimus sekä esiintyjän/oppijan että ohjaajan/opettajan kokonaisvaltaisesta läsnäolosta harjoitustilanteessa. Lisäksi täysin uuden työtavan tutkiminen ja sen sanoittaminen ovat kehittäneet merkittävästi omaa ajatteluani sekä vahvistaneet kykyäni yhdistää omaa käytännön toimintaani ja teoreettista pohdintaani sekä syventäneet ymmärrystäni niiden välisestä vuorovaikutuksesta.
  • Takkinen, Pasi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa esittelen enaktivistisessa mielenfilosofiassa esitettyjä itseyden malleja ja niiden filosofisia ongelmia. Itseyden ongelma ei enää ole nykyisen enaktivismin keskiössä, vaikka se oli varhaisen enaktivismin keskeinen teema. Tutkielmasta käy kuitenkin ilmi, että itseyden ongelma on enaktivismissa yhä vailla ratkaisua. Olen valinnut aineistooni sellaista enaktivistista kirjallisuutta, jossa on selkeä pyrkimys käsitellä itseyden filosofisia ongelmia tai muodostaa enaktivistinen itseys-malli. Aineistosta käy ilmi, että enaktivistien kannat itseyteen vaihtelevat melko paljon ja ettei enaktivismi muodosta yhtä yleisesti hyväksyttyä, koherenttia ja ristiriidatonta mallia itseydestä. Jotta aineistosta nousisi esiin toisiinsa vertailtavia itseys-kantoja, olen muotoillut tätä tutkielmaa varten seitsenosaisen kysymyssarjan, jota vasten tulkitsen aineistoa ja jonka mukaan tutkielmani jäsentyy: 1) tiedon intressi, 2) tiedon mahdollisuus ja tutkimuksen metodi, 3) itseyden ontologinen luonne, 4) itseyden ja fenomenaalisen kokemuksen erottamattomuus, 5) itseyden pysyvyys muutoksessa, 6) itseyden tasot ja erilaiset itseydet ja 7) itseyden solipsismi ja intersubjektiivisuus. Esittelen aineistoni näitä kysymyksiä vasten. Varhaiset enaktivistit pitävät arjessa ilmenevää fenomenaalista itseyttä illuusiona, jonka syntymekanismin he pyrkivät selittämään. Myöhemmät enaktivistit eivät sitoudu illusionaariseen kantaan, vaan he pyrkivät hahmottelemaan itseydelle uskottavan ontologisen statuksen: itseyden on oltava jotain todellista, mutta ei liian staattista, sillä muuten se ei säilyisi jatkuvan kehollisen ja mentaalisen muutoksen keskellä. Enaktivistit sitoutuvat empiirisiin tutkimusmenetelmiin, joihin he lukevat paitsi tieteellisen empirian (biologia ja neurotiede), myös kokemuksellisen empirian (fenomenologia ja buddhalainen mielentutkimus). He kritisoivat metafysiikkaa ja mielikuvituksellisia ajatuskokeita itseyden tutkimisen menetelminä. Enaktivistit pitävät lähtökohtaisesti itseyttä ja kokemusta erottamattomina: kaikki itseys on koettua ja kaikki kokemus ilmenee itseydelle. Tämä yleistys ei kuitenkaan päde kaikissa tapauksissa. Osa enaktivisteista katsoo, että minimaalinen itseys, kuten bakteerin itseys, ei voi olla koettua tai tietoista. Itseyden ja kokemuksen erottamattomuus kyseenalaistuu myös silloin, kun inhimillinen kokemus eräissä tilanteissa ilmenee vailla itseydeksi tunnistettavaa rakennetta. Itseyden pysyvyyden ja muutoksen ongelman enaktivistit selittävät materiaalisesta näkökulmasta organismin aineenvaihdunnallisena välttämättömyytenä. Mentaalisen muutoksen selittämisessä jotkut heistä tukeutuvat fenomenologiseen kokemusvirta-analogiaan, jossa kokemusvirran rakenne pysyy samana, vaikka kokemusvirran sisältö alati muuttuu. Enaktivismi luokittelee itseyden piirteet solutason autopoieettisuuteen, eläinkunnan sensorimotorisuuteen ja lopulta ihmisillä myös reflektiiviseen ja autobiografiseen. Erilainen kehollisuus mahdollistaa siis erilaisen itseyden. Keskeinen haaste enaktivismin itseysmalleille on yhtäältä itseyden ontologinen välttämättömyys enaktivismin autopoieettiselle teorialle ja toisaalta itseyden fenomenaalinen fragmentaarisuus. Itseys on välttämätön ontologinen rakenne, jota ilman enaktivismi ei voi selittää kehollista ja elollista kognitiota. Itseys ei kuitenkaan ilmene fenomenaalisessa kokemuksessa, tai jos ilmenee niin ontologisesti heikkona ja fragmentaarisena rakenteena. Itseys on siis enaktivismille fenomenaalisesti tavoittamaton mutta teoreettisesti välttämätön. Esittelemäni itseyden ongelmat liittyvät keskeisesti enaktivistiseen kognition teoriaan, joten niiden selvittely tulevaisuudessa voi edistää enaktivistista hanketta myös yleisemmin.
  • Dehqanzada, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on soveltaa eletyn uskonnon teoriaa maahanmuuttajataustaisten hazara-muslimien käsityksiin ja kokemuksiin jinneistä. Tutkielman lähtökohtana on laajentaa islamiin liittyvää tutkimusta keskittymällä kahteen melko vähän tutkittuun aihepiiriin: jinneihin ja shiialaisuuteen. Tutkielmaa varten on haastateltu viittä (5) aikuista hazara-taustaista maahanmuuttajaa. Kaikki haastateltavat ovat asuneet osan elämästään Afganistanissa ja saapuneet Suomeen noin 20 vuotta sitten. Haastattelut on tehty teemahaastatteluina, jotka on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on eletyn uskonnon teoria, jonka avulla peilataan haastateltavien näkemyksiä ja kokemuksia jinneistä. Aineiston keskeisimpinä teemoina ovat eletyn uskonnon teorian näkökulmasta narratiivisuus, kehollisuus, performatiivisuus, henkipossessio, sekä uskonnollisten käsitysten muutokset. Arjen toiminnoissa jinnit näyttäytyvät aineistossa erityisesti siitä näkökulmasta, kuinka niitä tulisi välttää. Aineistosta keskeisinä keinoina nousevat varoittavat kertomukset jinneistä, rukousformulat, Koraanin lukeminen, sekä islamin peruspilarien noudattaminen. Aineiston perusteella käsitykset jinneistä vaihtelevat hyvin paljon paitsi keskenään, myös suhteessa viralliseen oppiin. Kaikki haastateltavat uskovat jinnien olemassaoloon, mutta käsitys niiden toimijuudesta ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa vaihtelee suuresti. Suurimmat erot jinneihin liittyvissä käsityksissä ovat aineiston perusteella miesten ja naisten välillä. Naisten käsityksissä jinnit ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, ja naisilla oli runsaasti omakohtaisia kokemuksia. Miehillä vastaavia kokemuksia ei ollut, ja he suhtautuvat ajatukseen jinnien toimijuudesta varauksellisesti. Yhteiskunta ja ympäröivä yhteisö muovaavat käsityksiä jinneistä ja toisaalta asettavat raamit sille, kuinka ne näyttäytyvät. Suomeen muutto on vaikuttanut osan haastateltavien käsityksiin, mutta myös henkilökohtaisilla kokemuksilla on ollut suuri vaikutus siihen, kuinka jinneihin suhtaudutaan.
  • Heiniö, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Oopperassa käsitteillä äänifakki ja fakki tarkoitetaan roolien ja laulajien tarkkaa luokittelua lauluäänen luonteen mukaan. Fakkijärjestelmistä tunnetuin ja eniten käytetty on saksalaisen kapellimestarin ja musiikkitieteilijän Rudolf Kloiberin luoma järjestelmä. Tyypillisiä äänifakkeja ovat esimerkiksi lyyrinen, lyyris-dramaattinen ja dramaattinen baritoni. Tässä tutkielmassa käytetään lisäksi tutkija Sanda Cottonia seuraten käsitettä äänityyppi, jolla viitataan yksittäisen laulajan fysikaalisesti määriteltyihin äänellisiin ominaisuuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan kolmen suomalaisen baritonin – Usko Viitasen, Jorma Hynnisen ja Tom Krausen – julkaistuja äänitteitä audiokinesteettisen kuunteluanalyysin keinoin sekä pyritään määrittelemään kunkin laulajan äänityyppi. Audiokinesteettisyys on laulunopetuksen metodi, jossa toisen laulajan äänessä tapahtuvia fysikaalisia ilmiöitä havainnoidaan kuulon ja kehollisten tuntemusten avulla. Tässä tutkielmassa käytetään laulaja-tutkija Anne Tarvaisen kehittämää kolmivaiheista kuuntelumenetelmää, jossa jokainen lauluesitys analysoidaan ensin yleisluontoisen eläytyvän kuuntelun, sitten ilmaisuun keskittyvän empaattisen kuuntelun ja lopuksi lauluäänen tarkkaan havainnointiin pyrkivän analyyttisen kuuntelun avulla. Tutkielman tavoitteena on myös luoda äänifysiologista perustaa Rudolf Kloiberin fakkiluokituksille. Jokaiselta laulajalta on valittu tutkittavaksi 2–3 ooppera-aariaa. Analyysien jälkeisessä yhteenvedossa esitetään äänifysiologiaan perustuva tulkinta kunkin laulajan äänityypistä. Analyysituloksia verrataan Kloiberin baritonifakkeja koskeviin määritelmiin. Tutkielma osoittaa, että Usko Viitanen, Jorma Hynninen ja Tom Krause ovat kaikki olleet äänellisesti ja ilmaisullisesti monipuolisia laulajia, jotka ovat esittäneet useiden eri baritoni- ja osin jopa bassofakkien rooleja. Lopputuleman mukaan yksittäistä laulajaa ei kannata luokitella tiukasti minkään tietyn fakin edustajaksi. Sen sijaan laulajan ohjelmiston laajuuden määrittää fysikaalisten ominaispiirteiden mukainen äänityyppi.
  • Larionova, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Avaruusgeometriaa pidetään koulussa haasteellisena matematiikan osa-alueena. Avaruusgeometria eroaa muista koulumatematiikan osa-alueista kolmiulotteisilla kappaleilla. Monille kappaleiden hahmottaminen voi olla hankalaa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, voisiko VR-teknologia helpottaa ja auttaa kolmiulotteista hahmottamista. Virtuaalitodellisuuden vahvuutena voidaan pitää mahdollisuutta luoda maailmoja, joita ei reaalimaailmaan pystytä rakentamaan. Virtuaalimaailmasta voidaan poistaa painovoima, jolloin esimerkiksi kappaleita voidaan tarkastella niiden leijuessa. Tutkimus toteutettiin yläasteikäisillä opiskelijoilla. Opiskelijat pääsivät pareittain kokeilemaan VR-sovellusta sekä tekemään siihen liittyvät tehtävät. Tutkimuksessa yksi opiskelijoista käytti VR-laseja, kun toinen opiskelija yritti kuvailla kolmiulotteisista kappaleista koostuvaa rakennelmaa parilleen. Sovellusta käyttävä opiskelija yritti tällöin rakentaa kyseinen rakennelma virtuaalimaailmaan. Rakennelmaa selittävän opiskelijan piti osata kielentää eli käyttää kappaleiden oikeita nimityksiä, jotta toinen opiskelija pystyi ymmärtämään tätä. Tutkimusten mukaan kielentäminen voi edesauttaa asioiden muistamista ja oppimista. Myös liikkuminen ja uusi oppimisympäristö voivat edesauttaa asioiden oppimista. Virtuaalimaailmassa oleva opiskelija pystyy liikkumaan siellä joko itse fyysisesti liikkumalla tai käyttäen ohjaimia. Tutkimuksessa tutkittiin, kokivatko opiskelijat tätä lähestymistapaa tehokkaaksi ja mielekkääksi. Lisäksi selvitettiin, vaikuttiko heidän kolmiulotteinen hahmotuskyky kokemukseen. Koska kyseessä on kehittämistutkimus, opiskelijoilta kerättiin palautetta ja kehittämisehdotuksia kokeilun jälkeen. Pääosin tehtävät sekä sovellus saivat positiivista palautetta ja hyviä kehittämisehdotuksia. Tutkimustuloksista selviää, että opiskelijat pääosin pitivät VR-sovelluksesta ja siihen liittyvistä tehtävistä sekä kokivat ne hyödyllisiksi. Isoa osaa opiskelijoista tehtävät auttoivat hahmottamaan kolmiulotteisia kappaleita paremmin. Opiskelijat pitivät sovellusta käytettävyydeltään hyvänä ja antoivat kehittämisehdotuksia koskien sekä sovellusta että tehtäviä. Tulevia tutkimuksia varten VR-sovellusta sekä tehtäviä voidaan parantaa palautteen perusteella. Teknologia taipuu hyvin paljon ja antaa mahdollisuutta soveltaa hyvin eri tavoin. Olemassa olevaan sovellukseen voidaan tuoda uusia työkaluja ja ominaisuuksia, jolloin sitä voidaan käyttää monipuolisemmin.
  • Hannu, Lea (Helsingin yliopisto, 2021)
    Uimisesta ja vedessä oleskelusta tuli suosittua ajanvietettä valkoisen ylä- ja keskiluokan keskuudessa Yhdysvalloissa 1800-luvun jälkipuolella. Uimapaikoissa sallittiin naisten ja miesten samanaikainen uiminen, mikä johti uudenlaisen veteen soveltuvan pukeutumismuodin luomiseen. Uima-asun piti yhtäältä mahdollistaa liikkuminen, mutta toisaalta suojella sen käyttäjää sopimattomilta katseilta niin vedessä kuin rannallakin. Uimapuvun tuli siis samanaikaisesti paljastaa ja peittää kehoa. Tutkin kulttuurihistoriallisen lähiluvun metodin avulla, miten aikuisten vapaa-ajan uima-asujen muotoileminen loi ja tuki käsityksiä sopivasta sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta 1800–1900-lukujen taitteen Yhdysvaltain itärannikolla. Analysoin, miten asujen materiaalit, leikkaukset ja asusteet valjastettiin sukupuolimääreiden vahvistamiseen. Painotan liikunnan, julkisen esilläolon ja sosiaalinormien mukaisten käytänteiden joskus toisilleen ristiriitaistenkin tavoitteiden yhteen punoutuvia merkityksiä, jotka vaikuttivat pukuihin ja niiden käyttöön. Keskityn analysoimaan erityisesti katsomisen tapoja, joilla uimapukuisten henkilöiden ulkoasua ja käytöstä tulkittiin, ohjattiin ja muokattiin. Tutkimuskysymykseni ovat: miten ja miksi sukupuoli, luokka ja seksuaalisuus vaikuttivat uimapuvun luomiseen ja soveliaan asun määrittelemiseen? Minkälaisia merkityksiä asu rakensi sukupuolesta ja ihmiskehosta? Mitkä tilat ja toiminnan muodot olivat mahdollisia uima-asuihin pukeutuneille kehoille? Miten puvuissa esiintyneitä henkilöitä katsottiin julkisilla paikoilla sekä miksi ja miten he vastasivat näihin katseisiin ja niiden asettamiin odotuksiin? Uimapukeutumista ja asuihin sonnustautuneiden henkilöiden ulkoista olemusta analysoitiin laajalevikkisissä aikakauslehdissä. Tärkein alkuperäislähdeaineisto käsittää seuraavat yhdysvaltalaiset lehdet: Vogue, Harper’s Bazar, The Ladies’ Home Journal, Peterson’s Magazine ja Godey’s Lady’s Book and Magazine. Lehtien kirjallisen materiaalin lisäksi keskityn tulkitsemaan niissä julkaistuja kuvia, joiden avulla merkityksellistän uimapukuja käyttäneisiin kohdistettuja arvoja, ihanteita ja toiveita. Esitän tutkimuksessani, että kaksijakoisen sukupuolikäsityksen mukaan valmistetut uima-asut rakensivat performatiivisesti ihanteellista naiseutta ja mieheyttä. Naisten ja miesten ulkoasua koskivat pitkälti eri säännöt ja odotukset. Miehet saivat pukeutua ja toimia vapaammin rannoilla, kun naisilta edellytettiin viehkeää ulkonäköä sekä siveää käytöstä. Osoitan, että pukeutumista määrittelevät rajat eivät olleet kuitenkaan ehdottomat, vaan jatkuvan neuvottelun alaisia. Vaikka uima-asuilla luotiin ja vahvistettiin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä normeja, pystyivät uimapukuja käyttäneet myös haastamaan vallitsevia siveys- ja käyttäytymisnormeja pukeutumalla ja toimimalla niitä venyttävin tavoin.
  • Parviainen, Helinä (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä kansatieteen pro gradu -tutkielma selvittää perinteenkeruuna toteutetun puutarhoja ja kasvimaita koskevan kyselyn vastauksista luettavissa olevia kehollisia kokemuksia kasvimaan viljelyksessä tapahtuneista muutoksista 1900-luvulla. Tutkielma selvittää minkälaisia kasvimaan viljelyn muutokseen liittyviä kehollisia kokemuksia vastaajilla on ja minkälaisia merkityksiä niille annetaan. Tutkielman päälähteenä on Museoviraston järjestämä 36. muistitiedon keruukilpailu puutarhoista ja kasvimaista, joka on tallennettu Museoviraston arkistoon. Keruukysely on toteutettu vuonna 1990. Tutkimusaineisto muodostuu kyselyn yhden kysymyskohdan vastauksista. Aineisto käsittää 60 vastausta, joista 53 on naisia ja 7 miehiä, joiden syntymävuodet sijoittuvat vuosien 1905-1945 välille. Tutkimusaineisto on laadultaan muistitietoa, jota tutkitaan kulttuurianalyyttistä menetelmää käyttäen kehollisuuden näkökulmasta. Tutkielma on kulttuurihistoriallinen ja lähestymistavaltaan hermeneuttinen. Tutkimusaineiston perusteella kasvimaan viljelyn muutos näkyy ruoka- ja makutottumusten kehollisissa aistikokemuksissa. Kasvilajien ja -lajikkeiden lisääntyminen ja monipuolistuminen kasvimaalla on lisännyt uusia makuja ruokapöytään. Uusien kasvien viljelyn ja sadon valmistaminen ruuaksi on vaatinut opettelua samoin kuin uusiin makuihin tottuminen. Sukupolvien ja sukupuolien väliset asenne-erot näkyvät kasvisten käytössä ruokana. Kasvisten viljelemiseen käytettävät kemialliset lannoitus- ja kasvinsuojeluaineet koetaan huonontavan viljeltävien ruokakasvien makua ja koostumusta, vaikka niillä saadaan kasveihin näköä ja rehevyyttä. Kemialliset aineet koetaan haitallisina terveydelle ja se aiheuttaa huolta. Siksi niiden käyttöä kartetaan kotipihojen kasvimailla, ja suositaan luonnonmukaista viljelyä. Itseviljeltyjä kasviksia pidetään laadultaan ja maultaan parempana kuin kaupasta saatavia kasviksia. Ajallinen kehollinen muutos, kuten ikääntyminen vähentää viljelyä. Viljelyn vähentyminen nuoremmissa sukupolvissa koetaan myös laiskistumisena. Kasvimaan viljely on muuttunut pakollisesta työstä harrastukseksi, jossa kehollinen tieto on läsnä. Kasvimaan hoidossa käytettävät työvälineet ovat parantuneet monilta osin, mikä on helpottanut viljelyn fyysisyyttä. Harrastajille kasvilajien ja lajikkeiden monipuolistuminen tuo mielenkiintoa ja vaihtelua harrastukseen. Omien käsien työ palkitsee. Kasvimaan hoito tuo viljelijälleen nautintoa, mielihyvää.
  • Koistinen-Armfelt, Ritva (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    EST-julkaisusarja
    This book is part of my doctoral degree's demonstration of my skills and learning. Other parts are a website called Moniaistinen liikkeellisyys kanteleen soittotekniikoissa (Multisensory Motility in Kantele Playing Techniques), a concert I held in 2008 and a written report. A central element in my work is touch as a nuanced bodily knowledge and skill. Likewise, my focus is on the bodily element with its different dimensions. The player's body is scrutinized as a concrete, physiological body in addition to it being explored as an experiencing and skillful body. I have studied the movement in playing the kantele and the technique of touch in addition to studying body's structural features and balanced function as an essential starting point for playing. Touch is an individual skill, but it is possible to parse different variables, parameters from it. I have analysed different playing techniques on the website. The website can be found here: http://sites.siba.fi/web/kantele [NB! Outdated URL, see https://sites.uniarts.fi/web/moniaistinen-liikkeellisyys-kanteleen-soittotekniikoissa ]. This book and the website complement each other. The aim of my development project is to bring new perspectives into teaching of kantele: development of play techniques, the exposition of the importance of a balanced bodily function when playing, creation of learning materials which can be applied to different levels of kantele play and expansion of the concept ''touch'' and its meaning and to bring it to kantele players' common discussion. During the project, I have created an approach to kantele which takes into consideration body's operational preconditions. It is a comprehensive approach to kantele and takes into consideration the importance of movement, touch and technique. The book is intended for kantele teachers, students and amateur musicians who are interested in acquiring new skills.
  • Rauma, Johanna (2019)
    Tutkielman aiheena on kehollisuus laulunopetuksessa. Tutkimustehtävänä on selvittää ensinnäkin, mitä kehollisuus tarkoittaa laulunopettamisen kontekstissa, ja toiseksi miten laulunopettaja voi ohjata oppilasta keholliseen oppimiseen. Tutkielman teoreettisena vii-tekehyksenä on fenomenologia eli kehollisuuden filosofia, jossa korostetaan yksilön kehon ja mielen ykseyttä länsimaiselle filosofiselle perinteelle tyypillisen dualistisen keho–mieli -erottelun sijaan. Tutkielman tärkeimpänä tutkimustuloksena on, että laulaminen on kehon toimintaa. Siten kehollisuus on laulamisessa keskeisessä osassa, ja pelkkä kehollinen tietäminen ja taitaminen itsessään voi tehdä yksilöstä hyvän laulajan. Laulunopettaja voi vahvistaa kehollista oppimista ohjaamalla oppilasta kehittämään kehotietoisuuttaan. Tässä apuna toimivat kehollisiin kokemuksiin ohjaavat lämmittely- ja rentoutusharjoitukset. Myös imitointi on kehollisen oppimisen kannalta tehokas oppimistapa, vaikka sen suhteen tuleekin olla tietoinen imitointiin liittyvistä pedagogisista riskeistä. Lisäksi opettajan on hyvä olla tietoinen siitä, kuinka hänen ja oppilaan välinen vuorovaikutus vaikuttaa ke-hollisen oppimisen edellytyksiin. Turvallinen ja myönteinen oppimisilmapiiri on kehollisen oppimisen kannalta erityisen tärkeää. Laulupedagogiikan tutkimusalalla tämän tutkielman tarkoituksena on toimia keskustelunavauksena siitä, mikä on teoreettisen fysiologisen tietämyksen rooli laulunopiskelus-sa suhteessa keholliseen tietämiseen ja taitamiseen. Laulunopettajan olisi hyvä pohtia tietoisesti, missä oppimisen vaiheessa kehollinen oppiminen ja toisaalta teoreettisen tie-don jakaminen on oppilaan kehittymisen kannalta optimaalista. Lisäksi laulunopettajan on syytä kiinnittää huomiota laulutuntien turvalliseen opiskeluilmapiiriin. Kehotietoisuuden herättämistä ja vuorovaikutustaitoja tulee sisällyttää myös laulunopettajien ammatillisiin opintoihin.
  • Neuvonen, Jasmin (Helsingin yliopisto, 2020)
    Appearance pressures caused by social media, increased use of technology, low physical activity and poor physical performance in children and adolescents have led to the originate of this thesis. Previous studies show that these factors can be seen as a risk to the embodiment. The purpose of this thesis is to provide information about embodiment, body awareness and embodied learning in in the context of primary school. The study aims to to find ways in which teacher can support the development of student’s body awareness and positive body image in physical education. In addition, it is examined how teachers perceive their skills and potential to support student’s embodiment and how they see the potential of embodiment in learning. The study was conducted as a qualitative phenomenographic case study, and the research data was collected through semi-structured interviews of four dance and physical education teachers. The research was phenomenographic because of the interest in teacher’s experiences and views on bodily-related themes. The interviews were analyzed using the phenomenographic analysis. The results of the study show that embodiment and body awaraness are challenging concepts with prejudices. The concepts were thought to mean the same thing, or embodiment was considered as the upper concept of body awareness. Supporting body awareness and positive body image are connected to each other: body awareness exercises were also seen to have a positive effect on the development of body image. In the development of body awareness, it was seen as important, for example, to increase knowledge related to the anatomy of the body, and to observe postures and movements of the body. In turn, positive feedback, praise and safe learning environment were considered as important, when supporting positive body image. Creative dance, improvisation, mindfulness, braindance, touching and relaxation exercises were mentioned as exercises that support embodiment. Teachers felt that their own skills were good in supporting student’s embodiment and they emphasized the importance of their own body awareness and education. Embodiment was found to have positive effects on learning, so the research confirms the results of previous research on the bodily basis of thinking and learning
  • Matikainen, Jussi (2013)
    Lopputyössäni käsittelen omia kokemuksiani kahdesta eri produktiosta Homo!, 2011 ja Kommandobiisi, 2012, joissa molemmissa koin olevani roolissa, joka asettaa perinteisen suunnittelijan tulokulman haasteelliseksi. Tahdon myös kirjallisessa työssäni laajentaa pohdintaani näkökulmaa koskemaan äänisuunnittelijuuttani kokonaisvaltaisemmin teoreettisen kehykseni ympärille. Identiteetin ympärille nivoutuvat lisäksi kehollisuus, esiintyjyys ja työryhmien dynamiikka. Käytän tutkimuksessani fenomenologisen analyysin menetelmää, jonka tueksi esitän rinnakkaista materiaalia tutkimuskysymystäni lähellä olevista lähteistä. Tutkimustapaani voi siis kutsua fenomenologis- hermeneuttiseksi; laajennan ja täydennän esiymmärrystäni taiteellisesta työstäni uusilla näkökulmilla. Kysymykset ja tulkinnat äänen luonteesta ovat mielestäni avoimia ja alttiita muutokselle, joka juontuu nähdäkseni äänen temporaalisesta perusominaisuudesta: ääni on jatkuvaa, alati muuttuvaa ja kappaleita liikkeelle sysäävää energiaa. Esitys ja sen valmistaminen on mielestäni dialektinen, liminaalinen sosiaalinen prosessi. Vuorovaikutteisen prosessin kautta opimme ja kehitymme ihmisinä ja taiteilijoina ja laajennamme kokonaiskäsitystämme maailmasta sosiaalisena yhteisönä. Dialektisuus, vuorovaikutteinen osallistuminen, vapauttaa esityksen muutokseen. Esitys on materiaalinen, subjektin itsestään selvyyden kyseenalaistava prosessi. Liminaalitilassa esiintyjä on vapaa sosiaalisista normeistaan. Ääni rikastaa ymmärtämystämme maailmasta sellaisena kuin sen koemme. Ne saavat identiteettinsä ajassa tapahtuvien muutosten kautta. Äänet ovat konkreettista, materiaaliseen maailmaan sidottua voimaa. Muutoksen mahdollistavaa liikettä, joka muokkaa energiaa ympärillään. Ääni on pikemminkin energiaa, joka säteilee objektista kuin että olisi itse objekti. Taiteellisissa töissäni kävi selkeästi ilmi, että esiintyjä on aina kehollisesti suhteessa muuhun näyttämötoimintaan ja omaan instrumenttiinsa. Näyttämöllä oleminen ei voi olla rakenteen rajoittamaa. Esiintyminen on kehollista toimintaa ja teknologia on vain sen jatke, eikä itsetarkoitus. Äänellä esiintyminen on pikemmin performatiivista kuin representatiivista. Äänisuunnittelu on sidottuna näyttämön kokonaisenergiaan. Esityksellisyys syntyy vaivihkaa prosessin edetessä. Esiintyjä on jatkuvassa vuorovaikutuksessa yleisön ja itsensä kanssa. Ammatilliset identiteetit ovat murroksessa. Yksilökeskeisestä tekemisestä ollaan siirtymässä kohti yhteisöllistä, prosessia suosivaa tekemistä. Vanhat hierarkkiset rakenteet murtuvat pikkuhiljaa ja laitostuminen katoaa vähitellen. Avoin, epävarmuutta sietävä suhtautuminen prosessiin on tie tasa-arvoisempaan taideyhteisöön. Erilaisten roolien kokeilut teosten sisällä ovat avanneet käsitystäni esityksestä. Mukavuusalueella ei uutta synny. Esitykseen heittäytyminen on aina omasta egosta luopumista, oman sielun lainaamista.
  • Jauhiainen, Susanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Aims. Touching is vital for humans. Furthermore touch is a way of communicating in interaction. The aim of this study was to examine touching in kindergarten: what is the nature of touching and what is the interactional organization of touch between an adult and a child when a child is crying. Theoretically, the study draws upon conversational analysis approach of multimodal interaction and conception of corporeality. The research questions were: (1) what is the nature of touching between an adult and a child when a child is crying in kinder-garten, (2) how is a comforting touch organized between an adult and a child when a child is crying in kindergarten, and (3) what are the factors that affect the nature and the organization of touching? Methods. This reasearch was a qualitative study of interaction. The research data were 30 hours of videofootage filmed at 1-4-years old child’s kindergarten groups. Altogether, there were 21 different episodes of crying. These episodes were analysed by multimodal interaction analysis. Results and conclusions. The results illuminate the foundational touching have a important role of touch when child is crying in kindergarten. The study identified four different forms of touching: comforting, controlling, assisting and non-touching. The findings also advance understanding on the temporal organization of touch. Comforting touch appeared directly or with a delay. The reason of crying and how the child responsed to interaction by an adult were significant. These factors created the possibilities to different kind of touching. In conclusion, the study found that touch plays an important role in comforting when a child is cry-ing. Touch was also used to control a crying child action. This study points a different forms and ways of organization of touching in kindergarten. In general this study provides the opportunity for increasing awareness of meanings and possibilities of touch and to improve quality of interaction in early childhood education.
  • Känkänen, Eetu (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa tavoittelen läsnäolon kokemusta. Koetan saada kiinni sen olemuksesta tarkastelemalla yksityiskohtaisia henkilökohtaisia kokemuksia, tekemällä näiden perusteella olettamuksia yleisyydestä ja pohtimalla läsnäolon yhteisöllistä merkitystä. Olen valinnut muutaman näkökulman, jolla tätä laajaa aihetta lähestyn. Pyrin luovimaan mittakaavassa suuresta kohti pienempää, maailmankaikkeudessa olemisesta yhteiskunnan kautta näyttelijäyksilön läsnäoloon. Aloitan ensimmäisessä luvussa ”Läsnäolo on inhimillistä pyrkimystä yhteyteen” leväperäisemmästä subjektiivisesta filosofoinnista, jossa pohdin ihmisyksilön läsnäolon kokemista paitsi hyvin yksilöllisellä tasolla, myös suhteessa ajan ja avaruuden luonteeseen. Tätä pohdiskelutyötä varten olen lukenut kahta teosta: Johannes Ojansuun Pyhyys – rajalla oleva ihminen, sekä Carlo Rovellin Ajan luonne. Olen käyttänyt näitä kirjoja enemmän inspiraation lähteenä ajattelulleni ja läsnäolon suuntaamisena kohti tietynlaista maailmaan virittyneisyyttä, kuin suoranaisina lähdeviitteinä. Toki niitäkin muutama on mahtunut mukaan. Käytän tekstinä myös antia Lappiin tekemältäni materiaalinkeruumatkaltani, johon sain Teatterikorkeakoululta apurahaa tämän opinnäytteen kirjallisen osion kirjoittamistyötä varten. Olin tammikuussa 2019 vajaan viikon yksin mökillä Enontekiön etelärajalla, lähellä Raattaman kylää. Toisessa luvussa ”Läsnäolo yhteiskunnassa” lähestyn läsnäolon käsitettä mm. tutkimalla esitysten aiheiden suoraa vaikutusta minuun ja ympäröivään maailmaan. Pohdin esityksen teeman vaikutusta maailmaa kohti virittäytymisen ajatuksen kautta, millä tavalla olemiseni ja minä muuttuu eri esitysprosessien myötä. Tässä luvussa käyn myös lyhyesti läpi joitain näyttelijän ruohonjuuritason yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia, menemättä suoraan toimintaan ja taide-aktivismiin. Ajattelen empaattisen dialogin, sekä ekologisen ja intersektionaalisen feminismin ajattelun sisäistämisen olevan tärkeitä konkreettisia keinoja vaikuttaa maailmaan. Luvun lopuksi esittelen vaihtoehtoisia mahdollisuuksia olla yhteisönä läsnä yhteiskunnassa, sekä millaisia vaikutuksia vahva yhteisöllinen läsnäolo tuottaa luovaan prosessiin. ”Näyttelijän läsnäolo” –luvussa lähden tutkimaan aihetta hyvin subjektiivisten läsnäolon kokemusten kautta, joita olen itse näyttelijänä kokenut ja tietoisesti käyttänyt. Käytän esimerkkinä Kansallisteatterin Julia & Romeo – esitystä, jossa olin näyttelijänä. Puran pienempiin osiin ja tutkin oman kokemukseni pohjalta läsnäolon eri tasoja tässä esityksessä. Lopuksi raapaisen vielä hieman pintaa itselleni ajankohtaisista kehollisen läsnäolon ajatuksista. Kerron mm. kollektiivisen kehollisen läsnäolon kokemuksistani Teatterikorkeakoulun tanssikurssilla opintojeni toisen vuoden keväällä. Päätän opinnäytteeni kirjallisen osion tekstiin poissaolosta, sen armahtavasta voimasta.