Browsing by Subject "keramiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-17 of 17
  • Vanhanen, Anne (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tarkoitus on selvittää mitä pieni savituotetehdas Grankullan Saviteollisuus Oy, vuodesta 1936 Kera Oy pystyi tarjoamaan siellä työskennelleille taiteilijoille. Lähtökohtana on tieto siitä, että yritys tavoittelee toiminnassaan voittoa ja että Kera Oy:n tuotannollinen toiminta lopetettiin vuonna 1958 taloudellisesti kannattamattomana. Tehtaassa työskenteli vuosien 1926–1958 aikana noin yksitoista eri taitelijaa. Yrityksen tuotanto voidaan jakaa kolmeen päätuoteryhmään, jotka olivat kukkaruukut, talous- ja koristekeramiikka. Tutkimuskohdetta tarkastellaan myös laskentatoimen näkökulmasta ja tärkeän rungon tutkimukselle muodostavat yrityksen johtokunnan kokousten pöytäkirjat. Keskeisenä lähteenä tutkimuksessa ovat yrityksessä työskennelleiden taiteilijoiden, Ritva Karpion, Viola Lindroth-Grönmarkin, Marita Lybeckin ja Valentina Modig-Manuelin haastattelut. Nämä haastattelut ovat tehty 1980-luvun loppupuolella ja ne ovat lähteinä muistitietoa. Tutkielmassa lähestytään yrityksen tarjoamia mahdollisuuksia kolmesta eri näkökulmasta, jotka ovat tuotannossa käytetty materiaali, punasavi, yrityksen johtaja-omistaja Valto Aarnio ja yrityksessä työskennelleet taiteilijat. Punasavi oli koko tuotannon perus raaka-aine ja sitä saatiin tehtaan omalta tontilta. Taitelijat saivat massat ja lasitteet sekä muotit valmiina tehtaan ammattilaisten tekeminä, eivätkä he oppineet niiden valmistusta tehtaassa. Siitä oli haittaa, kun he myöhemmin työskentelivät omissa savipajoissaan. Se, ettei tehdas pystynyt tarjoamaan muita massoja, rajoitti taiteilijoiden taiteellista ilmaisua. Omistaja-johtaja Valto Aarniolla oli kauppiastausta ja kaupallisen alan koulutus. Hän pyrki tuotannossa huomioimaan lähinnä ostavan yleisön maun, eikä taide- ja koristekeramiikassa niinkään muuttamaan sitä kuten Arabiassa tehtiin. Aluksi hän ei pitänyt koulutettuja taiteilijoita edes tarpeellisen tehtaassa. Aarnion suhtautuminen muuttui suopeammaksi, kun sisäänostajat pitivät taiteilijoiden muotoilemista tuotteista. Lopullisen päätöksen tuotantoon otettavista tuotteista teki kuitenkin Valto Aarnio. Taiteilijat saivat Taideteollisuuden keskuskoulutuksessa koulutuksen, joka tähtäsi studiokeramiikan tekoon. Koulun henki oli tehdastyön vastainen. Tehdas tarjosi taiteilijoille mahdollisuuden punasaven kanssa työskentelyyn ja he pääsivät osalliseksi ja näkemään tehtaan tuotantoprosessin saven nostosta sen polttamiseen asti. Tehdas tarjosi taiteilijoiden työskentelylle puitteet, mutta miten se ilmeni taiteilijan muotoilussa ja työurassa tehtaassa ja myöhemmin, riippui paljolti taiteilijan luovuudesta ja omista tavoitteista.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)
  • Saarikivi, Janne (2021)
    The question as to how the linguistic and archaeological data can be combined together to create a comprehensive account on the prehistory of present ethnicities is a debated issue around the globe. In particular, the identification of the new language groups in the material remnants of a particular area, or discerning in the material culture correlates for the language contact periods reflected in the loan word layers are complex and often probably insolvable questions. Regarding the early history of the Finns and the related people, Valter Lang’s new monograph on the archaeology of Estonia and the “arrivals of the Finnic people” (Läänemeresoome tulemised, 2018) has been considered a paradigm changing work in this respect. In my article I argue that despite undisputed progress in this ouevre, many of the old questions regarding time, place and method are still in place.
  • Vaara, Mari (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma tarkastelee tekemistä, esinettä ja niiden välistä suhdetta arvoteoreettisesta näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan sekä suomalaisia nykykeraamikkoja ja heidän kokemuksiaan liittyen tekemiseen, jota usein kuvaillaan käsityöksi, että tämän prosessin lopputulokseksi tulkitun esineen, eli keraamisen käsityö- tai taide-esineen, asemaa markkinoilla sekä esineeseen liitettäviä arvoja ja merkityksiä. Tutkielma perustuu keraamikkojen kanssa tehtyihin haastatteluihin ja kenttätyöhön keramiikan parissa vuosina 2017–2018. Tutkielmassa perehdytään siihen, ovatko tekemistä ohjaavat arvot samoja kuin myynnissä olevaan esineeseen liitetty arvo ja kysytään, missä tekemiseen ja esineeseen liitetyt arvot sijaitsevat. Tutkielma osallistuu antropologisiin keskusteluihin liittyen arvoon, käsityöhön ja tekemiseen, ja vastaa käsityötä tutkineiden antropologien tunnistamaan tarpeeseen lisätä käsityöläisyyden ja käsityön tutkimusta myös länsimaisissa, jälkiteollisissa yhteiskunnissa. Käsityön tekemistä lähestytään yhdistäen fenomenologinen, tekemiseen keskittyvä lähestymistapa arvoteoreetti-seen näkökulmaan, jossa käsityötä ja sen saamia merkityksiä tutkitaan osana laajempaa merkitysten kokonaisuutta. Tutkielmassa argumentoidaan, että keramiikan tekeminen saa merkityksensä sekä suhteessa ei-merkitykselliseksi koettuun tuotantoon, että tekijän aseman kautta, jossa tekijä vastaa sekä esineen suunnittelusta että toteuttamisesta ja on siten tekoprosessin keskiössä. Länsimaisen mekanistisen kosmologian piirissä suunnittelu ja toteuttaminen on eroteltu toisistaan hierarkkiseen suhteeseen, jossa suunnittelua arvostetaan erityisen paljon. Keraamikot sijoittavat merkityksen kuitenkin tekemiseen, jossa suunnittelu ja toteuttaminen sekoittuvat toisiinsa, ja jossa tekijä vastaa koko prosessista. Keramiikan tekemisen käsityömenetelmin voisi siten nähdä pyrkimyksenä irtautua epämieluisasta yhteiskuntajärjestelmästä ja astua pois markkinaehtoisen tuotannon piiristä. Käsityö saa siis useita merkityksiä, jotka eivät liity ainoastaan käsin tekemiseen teknisenä prosessina, ja siten käsityö toimii metaforan tavoin. Tutkielmassa esitetään, että keramiikan tekeminen saa fetissimäisen luonteen, jonka myötä tekemiseen liitettävien arvojen nähdään olevan läsnä esineissä itsessään. Tekoprosessin lisäksi esineen muotoon vaikuttaa symbolisen rakentamisen prosessi, jonka myötä esineen edustama tuotantomuoto tuodaan esiin siten, että sen voi havaita esineen muodosta visuaalisesti ja haptisesti. Keraamisen käsityöesineen voisi sanoa edustavan uudenlaista luksusta, jossa kauneuteen ja hyvään makuun yhdistyy moraalinen ulottuvuus. Esineet symboloivat merkityksellistä työtä ja elämäntapaa ja asettuvat vastakkain merkityksettömäksi koetun teollisen massatuotannon kanssa, mutta samaan aikaan niiden hyödykearvo kasvaa niiden edustaman markkinavastaisuuden myötä. Esineestä tulee siis paradoksaalisesti hyödyke, joka kapinoi markkinoita vastaan. Tutkielmassa nostetaan myös esiin, että vaikka käsityömäinen tapa tehdä esineitä luo tekijöilleen kokemuksen merkityksellisestä tavasta olla olemassa, se saa heidät nykyisen taloudellisen ideologian puitteissa kysymään mikä on merkitykselliseksi koetun työn ja toimeentulon välinen suhde. Vaikka keramiikan tekemiseen laitettaisiin paljon aikaa, inhimillistä työtä ja taitoa, ei niiden myymisestä saatava korvaus välttämättä riitä kyseisten arvojen uusintamiseen. Keramiikan tekijöiden asemaa vallitsevassa yhteiskunnallisessa kontekstissa määrittelee siis hierarkia, jonka myötä esineen tekemistä määrittelevien arvojen toteutuminen riippuu esineeseen liitettävästä hyödykearvosta. Esineen tekijät edustavat yksinkertaista, eettistä ja tyydyttävää elämäntapaa, jonkinlaista “autenttisuutta”, joka saa merkityksensä modernin elämäntavan myötä. Toisaalta samaan aikaan käsityön tekijöiden voisi nähdä edustavan manuaalisen työn maailmaa, joka on alisteisessa suhteessa tietotyöhön. Käsityöläiset ovat siis “kuviteltuja primitiivejä kotona”, joiden asemaa voi tukea ostamalla käsityönä tuotettuja esineitä eli tukemalla vaihtoehtoista tuotantoa ollen kuitenkin samaan aikaan edelleen osana kulutuskulttuuria. Tutkielma osoittaa, että tuotantoa ja kuluttamista on hedelmällistä tutkia toisiinsa kietoutuvina ilmiöinä, ja että käsityön tarkastelemisella on annettavaa myös jälkiteollisiin yhteiskuntiin suuntautuvalle tutkimukselle.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia (Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, arkeologia, 2002)