Browsing by Subject "keskustelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 46
  • Seppälä, Kirsi Maria (2000)
    Selvitin, miten käytetyn runsasaktiivisen ydinpolttoaineen loppusijoituksesta ja ydinvoimasta kirjoitettiin Loviisan Sanomien ja Östra Nylandin journalistisessa aineistossa ja yleisönosastoissa. Tutkin mistä aiheista ja kenestä kirjoitettiin, kuka aiheet määritteli sekä pääsivätkö eri näkökulmat julkisuuteen. Näkökulmani oli yhteiskuntatieteellinen, koska loppusijoituksella on yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Näin ydinvoiman ympäristöasiana, mutta sanouduin irti lähteideni taustaoletuksesta, jonka mukaan ydinvoima on ongelma. Lähestyin aihettani Suhosen ympäristöjournalismiteorian sekä Teikarin ja Kuneliuksen agenda setting -muotoilujen kautta. Yhdistin määrällisen ja laadullisen tutkimusotteen menetelmätriangulaation periaatteella. Selvitin sisällön erittelyllä aineiston rakenteen, joka auttoi laadullisen tutkimuksen kohdentamisessa. Hahmotin vakiintuneet kielenkäyttötavat diskurssianalyysillä. Arvioin tutkimukseni luotettavaksi. Agenda setting -teorian väite viestinnän vaikutuksettomuudesta kumoutui osittain; seuratessaan pitkäkestoista prosessia lukijat oppivat täyttämään kerronnan aukkokohdat aiemmalla tiedolla aiheesta. Eri mieltä olevat eivät kuitenkaan lähentyneet toisiaan. Kritisoin Suhosen ympäristöpolitiikan kehämallia, koska siinä tieteeseen vaikuttaa vain ympäristö. Aineistossani epäiltiin tutkimusten ja tiedon puolueettomuutta, koska tutkimuksia tehtiin toimeksiantajan intressistä ja asioilla oli taloudellinen puolensa. Aineistoni ei noudattanut yhtä tarkkarajaisia vaiheita kuin Suhosen huomiosyklit. Sykli jakautui pääsyklin sisällä sisällön mukaan eteneviin pikkusykleihin. Lehdet rakensivat juttunsa yleensä menneen, nykyisen ja tulevaisuuden yhdistelmästä. Kuvien vähyys johtui runsaasta yleisönosastokirjoitusten määrästä. Ruotsinkielinen aineisto vaikutti keskustelevammalta kuin suomenkielinen. Lehdet käsittelivät ydinvoima-asioita eniten viestinnän, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten asioiden sekä käytetyn runsasaktiivisen ydinpolttoaineen näkökulmasta. Kirjoittajat olivat yleensä lehden toimittajia, yksityishenkilöitä tai järjestöjä. Lähteitä oli jutuissa yleensä yksi, useimmiten yksityishenkilö, järjestö, kunnan hallintoelimet tai ydinvoimayritys. Hyvän journalismin vaatimus täyttyi molemmissa aineistoissa. Eri näkökulmat pääsivät pitkällä tähtäimellä lehdissä esiin. Lehtien pääkirjoituksissa argumentointi oli monipuolista. Östra Nylandin pääkirjoitukset olivat kannaltaan ja sanastoltaan negatiivisempia kuin Loviisan Sanomien. Yleisönosastot täyttivät tehtävänsä keskustelun vapaina foorumeina, mikä lisäsi lehtien paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä eri ryhmien sisällä, muttei niiden välillä. Kielikysymys oli esillä vain ruotsinkielisessä aineistossa. Loppusijoituksen teknisten ratkaisujen sijasta kirjoitettiin paljon tulevista, mahdollisista seurauksista, jotka vastustajat ja kannattajat näkivät erilaisina. Yleisönosastoissa puhuttiin pelosta, muttei pelottomuudesta. Pelottomuus tuli esiin implisiittisesti kannattajien uskoessa tieteeseen ja talouteen. Diskursseilla esitettiin mielipiteitä ja sovitettiin niiden välisiä eroja. Entä jos ei olekaan? -diskurssilla epäiltiin Näin on -diskurssin väitteitä. Kokonaisvaltaisuus sekä Tutkimus ja keskustelu sillanrakentajana -diskursseilla soviteltiin eroja. Rintamalinjat pitävät ja Ruotuun palauttaminen -diskursseilla rakennettiin identiteettiä. Moninaisella moraalilla perusteltiin tunteisiinkin vedoten asioita. Asia on niin kuin se halutaan nähdä -diskurssi kuvasi keskustelun jakautuneisuutta.
  • Vehviläinen, Sanna; Peräkylä, Anssi; Antaki, Charles; Leudar, Ivan (Cambridge University Press, 2008)
  • Forsman, Maria; Peltonen, Eeva (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (5)
  • Peltonen, Eeva (Helsingin yliopisto, 2005)
    Verkkari 2005 (2)
  • Peräkylä, Anssi; Antaki, Charles; Vehviläinen, Sanna; Leudar, Ivan (Cambridge University Press, 2008)
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (3)
  • Peräkylä, Anssi (Cambridge University Press, 2008)
  • Kangas, Terhi (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan professorien John J. Mearsheimer ja Stephen M. Walt julkaiseman tutkimuspaperin The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy aloittamaa debattia Yhdysvaltain ja Israelin välisestä erityissuhteesta. Mearsheimer ja Walt tarkastelevat tutkimuksessaan Amerikan juutalaisen tradition toimintaa vaikutusvaltaisena painostusryhmänä, jolle professorit antavat nimen "the Israel Lobby". Kaksikko Mearsheimer ja Walt kritisoi tutkimuspaperissaan muun muassa kyseisen "lobbyn" vaikutusta Yhdysvaltain ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Kyseessä on diskurssianalyyttinen tapaustutkimus kahdeksan politiikan tutkijan kannanotosta juutalaisryhmiä ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa koskevaan keskusteluun. Tarkoituksena on tarkastella politiikan tutkijoiden kirjoituksia suomalaiseen yhteiskuntatieteeseen omaksutun diskurssianalyysin kautta, joka on syntynyt vuorovaikutuksessa brittiläisen suuntauksen kanssa. Tutkielman analyyttisina käsitteinä toimivat tulkintarepertuaarit ja vakuuttamistekniikat. Tutkielmassa pyrittiin piirtämään esiin moninaiset ja ristiriitaiset merkitysrakenteet, joiden pohjalta tutkijat muodostavat käsityksen Yhdysvaltojen ja Israelin välisestä erityissuhteesta. Tutkielmassa pyrittiin myös esittämään näkemys siitä, mikä on hallitseva tapa ymmärtää Yhdysvaltain ja Israelin välistä suhdetta. Tarkoituksena oli lisäksi aineistossa esiintyvän erilaisen vakuuttelevan retoriikan analysoiminen. Yhdysvaltain ja Israelin erityissuhde ei kuitenkaan näyttänyt lähemmässä tarkastelussa muotoutuvan helposti yhden tai kahdenkaan merkitysrakenteen pohjalta, vaan suhde merkityksellistyi erilaisten taloudellisten, poliittisten, diplomaattisten ja ideologisten merkitysten ympärille. Tunnistamani, keskenään ristiriitainen tulkintarepertuaarien kirjo (erityisyyden repertuaari, vehkeilyn repertuaari, velvollisuuden repertuaari, yhtenäisyyden repertuaari, realistinen repertuaari ja uskollisen kumppanin repertuaari) osoittaa, ettei Yhdysvaltain ja Israelin välistä suhdetta voi selittää yksiselitteisesti. Vaikka siitä olisikin vallalla hegemoninen käsitys, on sosiaaliseen mielikuvitukseen tai myyttiin rinnastettavissa oleva hegemonia kuitenkin vain väliaikaista. ”Jatkuvissa valtakamppailuissa toisenlainen puhe pääsee taas jossain vaiheessa niskan päälle ja pyrkii näin pönkittämään asemaansa” (Lounasmeri 2006). Voidaan siis ajatella, että kamppailu Yhdysvaltain ja Israelin välisestä suhteesta ja sen merkityksistä on jatkuvassa prosessissa. Tärkeimmät käytetyt lähteet: Jokinen, Arja, Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1999): Diskurssianalyysi liikkeessä. Vastapaino, Tampere Sheffer, Gabriel (1997) U.S. – Israeli Relations at the Crossroads. Frank Cass and Company Limited, England.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 1996)
  • Mäenpää, Anna (2008)
    EU:n tavoitteena on yhteinen energiapolitiikka ja yhtenäisellä äänellä puhuminen energiapolitiikassa suhteessa kolmansiin maihin. Energiasta on tullut 2000-luvulla EU-Venäjä -suhteiden punainen lanka, mutta samalla Venäjän rooli energian tarjoajana on voimakkaasti politisoitunut viimeisten vuosien aikana. Politisoituminen näkyy Venäjältä Saksaan rakennettavan Nord Stream -kaasuputkihankkeen ympärillä käytävässä keskustelussa. Tutkimus analysoi erilaisia energiapoliittisia diskursseja Nord Stream -kaasuputkihankkeen ympärillä käytävässä keskustelussa. Lisäksi tutkimus suhteuttaa diskurssit kahteen energiapolitiikan malliin eli markkinat ja instituutiot - sekä alueet ja imperiumit -malliin. Hanketta vastustavat Puola, Ruotsi ja Baltian maat. Hankkeen puolesta ovat puhuneet EU:n komissio, Suomi ja Saksa. Kaasuputkihankkeen ympärillä käytävä keskustelu voidaan pelkistää turvallisuus- ja yhteistyödiskurssiin. Hanketta vastustavat valtiot ovat turvallistaneet keskustelua: hanke nähdään uhkana kansalliselle turvallisuudelle ja suvereniteetille. Hankkeen puolestapuhujat näkevät kaasuputken tärkeänä Euroopan energiaturvallisuudelle ja puolustavat hanketta taloudellisin argumentein. Turvallisuusdiskurssissa Venäjä nähdään uhkana ja yhteistyödiskurssissa luonnollisena yhteistyökumppanina energiapolitiikassa. Eri diskursseilla argumentoidaan, oikeutetaan ja puolustetaan valtioiden intressejä energiapoliittisessa keskustelussa. Energiaturvallisuus koetaan eri tavalla eri diskursseissa ja energiapolitiikan malleissa: Yhteistyödiskurssissa energiaturvallisuus tarkoittaa tarjonnan turvallisuutta, markkinoiden tehokasta toimintaa ja riskien ennaltaehkäisyä kansainvälisen yhteistyön muodossa. Turvallisuusdiskurssi liittää energiaturvallisuuteen kansallisen turvallisuuden ja uhan energiariippuvuuden hyväksikäytöstä poliittisesti. Nord Stream -kaasuputkihankkeen vastustukseen liittyy monimutkainen keskinäisriippuvuuden suhde maakaasussa, mitä ei voida argumentoida vain energiariippuvuuden termein. Energian keskinäisriippuvuudessa EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa on energiariippuvuuden lisäksi kyse maakaasun kauttakulusta, siihen liittyvistä maksuista, valtioiden historiallisista suhteista, energiayritysten merkityksestä valtioille, teknologiariippuvuudesta, identiteetin vahvistamisesta, geopolitiikasta sekä subjektiivisista kokemuksista kumppanista ja yhteistyöstä. Tällaisen monimutkaisen keskinäisriippuvuuden suhteen kautta EU:n energiapolitiikassa kuuluu erilaisia diskursseja, jotka heijastavat erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia Euroopan energiapoliittisesta ympäristöstä. Nord Stream -hankkeen ympärillä käytävä keskustelu on osa laajempaa energiapoliittista keskustelua EU:ssa. Keskustelu osoittaa, että EU:n tavoitteesta puhua yhdellä äänellä energiapolitiikassa ollaan vielä kaukana. Jotta EU:n tavoite yhteisestä energiapolitiikasta toteutuisi, EU:n on paremmin pystyttävä huomioimaan kaikkien jäsenvaltioiden intressit. EU:n on löydettävä yhteinen energiapoliittinen diskurssi ja näkemys siitä, miten yhteistä energiapolitiikkaa rakennetaan EU:n sisällä ja suhteessa kolmansiin maihin.
  • Pohjanpää, Lauri (Helsingin yliopisto, 2007)
    Verkkari 2007 (4)
  • Korhonen, Pirjo (Helsingin yliopisto, 2007)
    Verkkari 2007 (4)
  • Lammi, Päivi (Helsingin yliopisto, 2007)
    Verkkari 2007 (4)
  • Rauhala, Sulevi (2006)
    Tutkielmassani tarkastelen sitä, mitä suomalaiset sosiaalitutkijat ovat keskustelleet syrjäytymiseksi kutsutusta ilmiöstä 1990-luvun lopussa ja vuosituhannen vaihteessa. Näytteeksi keskustelusta olen valinnut puheenvuorot viideltä suomalaiselta sosiaalitutkijalta kyseiseltä ajanjaksolta. Gradussani en pyri hahmottamaan kokonaiskuvaa syrjäytymisen ilmiöstä, vaan graduni on katsaus siihen, miten suomalaiset sosiaalitutkijat ovat ilmiön nähneet. Tutkimukseni keskeisin kysymys on, millä tavoin valitsemani puheenvuorot ja niiden kirjoittajat asemoituvat suhteessa syrjäytymisen ilmiöön eli mistä kontekstista he ilmiötä katsovat ja siitä keskustelevat. Kontekstia olen pyrkinyt hahmottamaan etsien puheenvuoroista kannanottoja syrjäytymisen käsitteen ja syrjäytyneiden joukon määrittelyyn, syrjäytymisen käsitteen kritiikkiin sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Tutkimukseni analyysimenetelmänä toimii sisällönanalyysi. Puheenvuorojen analyysiä ja tyypittelyä ohjaavana kehyksenä käytän Hilary Silverin (1995) syrjäytymiskeskustelua ja -ilmiötä luonnehtivia paradigmoja, jotka ovat solidaarisuus-, erikoistumis- ja monopoliparadigma. Analysoimistani puheenvuoroista olen löytänyt kahdenlaisia syrjäytymisen ilmiötä jäsentäviä paradigmoja, jotka ovat sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä korostava solidaarisuusparadigma sekä yhteiskunnallisia rakenteita, instituutioita ja valtasuhteita korostava monopoliparadigma. Molempiin paradigmoihin sisältyy paradoksaalisia elementtejä. Puheenvuoroissa työttömyyden ja erityisesti pitkittyneen työttömyyden nähdään olevan keskeisellä tavalla syrjäytymisprosessin taustalla. Puheenvuorojen perusteella syrjäytyneiksi luokiteltuja ihmisiä ovat maassamme köyhät ja sairaat työttömät, vähän koulutetut työttömät sekä keski-ikäiset työttömät. Syrjäytyneiksi luetellaan myös asunto-ongelmaiset, yksinäiset henkilöt (erityisesti miehet, vanhukset ja vammaiset), ylivelkaantuneet ja mielenterveysongelmaiset. Syrjäytyneiden suhteet yleisiin sosiaalisiin yhteisöihin nähdään puutteellisina tai niiden katsotaan puuttuvan kokonaan. Hyvinvointivaltion tukiverkostot eivät kaikissa tapaukissa kykene poistamaan taloudellista ja sosiaalista huono-osaisuutta. Hyvinvointivaltion vuotokohtien myötä vastuu syrjäytyneiden ja yleisesti taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa elävien ihmisten hyvinvoinnista on siirtynyt enenevässä määrin kolmannen sektorin varaan. Huono-osaisuuden kasaantuminen, voimakas yhteiskunnallinen rakennemuutos sekä paisunut joukkotyöttömyys ovat nopeuttamassa Suomessa kehitystä eräänlaiseen kolmen kerroksen yhteiskuntaan.
  • Maijala, Eeva (2007)
    Järjestöt on nähty kansainvälisen politiikan teoriassa ensinnäkin syntymässä olevan globaalin kansalaisyhteiskunnan etujoukkona ja toiseksi yksityiseen kuuluvina yhteiskunnallisina toimijoina tai valtioiden etuja ajavina organisaatioina tai potentiaalisina vallankumouksellisina, joiden tavoitteena on nakertaa kansallista yhtenäisyyttä ja valtiojärjestelmää. Suomalaiset kehityskansalaisjärjestöt ovat toimineet perinteisesti läheisessä yhteistyössä valtion kanssa ja vastaanottaneet suuren osan rahoituksestaan valtiolta. Suomi tarjoaakin mielenkiintoisen tapauksen, jossa valtio ja järjestöt toimivat lähellä toisiaan. Kansalaisjärjestöt itse usein korostavat omaa asemaansa itsenäisenä kansalaisyhteiskunnan toimijoina suhteessa valtioon. Läheinen toimijuus suhteessa valtioon nostaa kuitenkin välttämättä kysymyksen järjestöjen asemasta kansalaisyhteiskunnan toimijoina suhteessa julkishallinnollisiin instituutioihin. Tutkielmassa kansalaisjärjestöksi ymmärretään kansalaisyhteiskunnassa eli sosiaalisen järjestelmän julkisella puolella toimivat rekisteröityneet toimijat, jotka pyrkivät vaikuttamaan muihin toimijoihin. Valtio puolestaan muodostaa oman julkishallinnollisista instituutioista koostuvan julkisen järjestelmänsä. Jos kansalaisjärjestöt lakkaavat pyrkimästä vaikuttamaan muihin toimijoihin (ts. julkishallinnollisiin instituutioihin) ja jos ne saavat mittavaa rahoitusta valtiolta, ne eivät täytä kansalaisjärjestön ominaisuuksia. Tästä näkökulmasta katsottuna monet suomalaiset kansalaisjärjestöt eivät täytä kansalaisjärjestön tunnusmerkkejä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten suomalaiset kehityskansalaisjärjestöt itse näkevät asemansa suhteessa valtioon Suomessa. Onko kumppanuus kehityskansalaisjärjestöjen ja julkishallinnollisten instituutioiden välillä kumppanuutta sanan varsinaisessa merkityksessä: kahden tasavertaisen toimijan yhteistyötä kohti yhteisiä päämääriä ? Vai onko valtio kehityskansalaisjärjestöille joulupukki, joka jakaa lahjoja vain kilteille, valtion politiikkaa noudattaville, järjestöille? Aineistona tutkielmassa käytetään fokusryhmäkeskusteluaineistoa, joka on kerätty vuoden 2004 loppupuolella. Yhteensä 33 suomalaista kansalaisjärjestöä osallistui kahdeksaan ryhmäkeskusteluun. Aineisto litteroitiin ja syötettiin Atlas-ohjelmistoon aineiston käsittelyä varten. Ryhmäkeskustelujen perusteella voi sanoa, että suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat alkaneet jakaantua suhteessaan valtioon karkeasti jaoteltuna kahtia. Ensinnäkin ulkoasianministeriön kumppanuussopimusten ja muiden erityissopimusten kautta ammattimaisesti kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen suhde valtioon on tullut entistäkin läheisemmäksi. Näille järjestöille on ollut myös tarjolla rahoitusta yhä enenevässä määrin valtion taholta. Pienemmät ja kehitysyhteistyötä vapaaehtoispohjalta tekevät järjestöt puolestaan kohtaavat toiminnassaan epävarmuutta liittyen jatkuvuuteen ja rahoituksen saantiin. Nämä järjestöt myös pitävät suhdettaan valtioon etäisenä.
  • Kuivalainen, Matti Aleksi (Helsingfors universitet, 2017)
    Johdanto. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Sanomissa 1960-luvulla käytyä aluepoliittista keskustelua ja siinä hyödynnettyä argumentaatiota retorisine keinoineen. Tutkimuksessa on selvitetty Helsingin Sanomien aluepoliittinen linja ja sen muutokset sekä vedetty yhteen lehdessä käytettyjä retorisia keinoja. Aluepolitiikka ja sitä kautta aluepoliittinen keskustelu olivat vasta muotoutumassa 1960-luvulla. Aineisto ja menetelmä. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomissa julkaistuista teksteistä, jotka ovat olleet osa aikansa aluepoliittista keskustelua. Teksteistä suurin osa on pääkirjoituksia, mielipidekirjoituksia ja vierailevien asiantuntijoiden kirjoituksia. Joukossa on myös muita tekstityyppejä, kuten pakinoita ja uutisia. Aineistoon on pureuduttu argumentaatioanalyysin keinoin. Tarkoituksena on ollut selvittää, kuinka lehdessä on yritetty vakuutella yleisöä ja tätä kautta tehdä tietty todellisuuden versio hyväksyttäväksi. Tulokset. Aluepoliittista keskustelua käytiin lehden sivuilla vuoden 1963 marraskuusta alkaen. Voidaan perustellusti todeta, että Helsingin Sanomilla oli aluepoliittinen linja, joka muuttui tutkimusjakson aikana. Linja oli vuoden 1963 lopusta vuoden 1966 eduskuntavaaleihin kehitysaluepolitiikan vastustamista policy-retoriikalla. Lehti yritti vaikuttaa valintatilanteeseen siten, että valituksi olisi tullut sille mieluisa aluepoliittinen linja. Ensimmäisten kehitysaluelakien tultua voimaan 15.4.1966 lehden tavoitteena oli voimassa olleiden kehitysaluelakien politisointi ja tätä kautta aluepolitiikan suunnan muuttaminen. Retoristen keinojen skaala oli laaja ulottuen metaforista ja kontrastipareista aina liittoutumisasteen säätelyyn ja toimijuuden häivyttämiseen sekä kategorisointiin. Kokoavia päätelmiä. Tutkimus pureutuu moneen eri taitekohtaan. Samalla, kun suomalaisen yhteiskunnan aluerakenne oli muuttumassa areaalisesta valtiosta hajautetuksi hyvinvointivaltioksi, oli Helsingin Sanomat vakiinnuttamassa asemaansa valtamediana. Rakennemuutos ravisteli yhteiskunnan perusteita ja siihen vastaamaan – ja sitä kiihdyttämään – säädettiin kehitysaluelait. Vaikka lehdessä käyty keskustelu ei käsitä aikansa koko diskurssia, puhuttiin lehdessä aluepolitiikasta hahmottumassa olleiden diskursiivisten peruskuvioiden sisällä.
  • Leikkonen, Tuomas (2007)
    Tutkimuksen kohteena on Saksan liittotasavallassa tehty työttömyys- ja sosiaaliturvan sekä työllistämispolitiikan reformi, joka tunnetaan Hartz-lakeina I–IV. Reformilakeja käsiteltiin Saksan lainsäädäntöelimissä vuosina 2002-2004. Tämän tutkimus keskittyy kuitenkin myös lakeihin ja niiden soveltamiseen vuonna 2006 tehtyihin muutoksiin. Näin tutkimukseen saadaan vertailun mahdollisuus. Reformia on kuvattu merkittävimmäksi sosiaalipolitiikan uudistukseksi Saksan liittotasavallan historiassa. Sen taustalla ovat korkea työttömyys sekä valtiontalouden ongelmat. Hartz-lait ovat herättäneet myös kritiikkiä, joka on näkynyt mm. laajoina mielenosoituksina. Työmarkkinareformi on epäilemättä vaikuttanut myös die Linke -puolueen menestykseen vuoden 2005 vaaleissa. Tutkimusaineisto koostuu Hartz-lakien käsittelyn yhteydessä käydyistä keskusteluista Saksan parlamentissa eli Liittopäivillä. Tutkija lähestyy aihetta A. J. Greimasin aktanttimalliin perustuvan retorisen diskurssianalyysin kautta. Metodi perustuu puheen tarkastelemiseen tarinoina, joista voidaan nimetä toimijoita eri aktanttiasemissa. Tärkeä osa metodia ovat modaalisuudet, jotka määrittelevät tarinan subjektin suhdetta objekteihin ja muihin aktoreihin. Tutkimuksen pyrkimys on jäsentää ja analysoida työttömään ja työttömyyteen suhtautumista poliitikkojen retoriikassa. Toissijainen tavoite on retorisen analyysin avulla selvittää, millä keinoin liittopäiväedustajat pyrkivät puheissaan vakuuttamaan kuulijansa. Näiden kysymysten takana on pyrkimys analysoida työttömyysturvan asemaa hyvinvointivaltion osana Saksassa. Tutkimuksessa havaitaan, että valtaosa liittopäiväedustajista kannattaa ajatusta, jossa valtio ei enää tarjoa työttömälle elintasoa ilman vastiketta. Tämä ajatus liittyy ennenkaikkea työttömän velvollisuuteen ottaa vastaan työtä. Velvollisuutta perusteltiin työttömän solidaarisuudella valtiota ja muita veronmaksajia kohtaan. Eräitä velvoittamiseen perustuvia työvoimapolitiikan muotoja kuitenkin myös kritisoitiin. Valtion säästäminen esiintyi myös merkittävänä toiminnan objektina, vaikka säästämisen keinoja kyseenalaistettiinkin. Keskustelua käytiin myös perheen sisäisen tukemisvelvoitteen ja työttömyysturvan suhteesta. Yksilön omavastuuta korostaneissa puheenvuoroissa kannatettiin usein laajasti vapauden lisäämistä niin valtion ja kansalaisen kuin liittovaltion ja osavaltioidenkin välillä. Työttömyyden vähentämiseksi ehdotettu talouden laajamittainen liberalisointi kohtasi myös vastustusta. Aineiston toisessa osassa (vuodelta 2006) nousi työttömän elintaso voimakkaammin esille kuin ensimmäisessä osassa. Toisessa osassa sosiaalisen käsite oli voimakkaammin esillä, ja sitä määriteltiin myös monen puhujan toimesta. Työttömän etua korostettiin mm. esittelemällä valikoituja esimerkkejä työvoimapolitiikan soveltamisesta käytännössä. Tutkimus osoittaa, että sosiaalinen on hyvin merkittävä käsite liittopäivillä käytävissä poliittisissa keskusteluissa.
  • Pentti, Raili (Helsingin yliopisto, 2002)
    Verkkari 2002 (8)
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2002)
    Verkkari 2002 (8)
  • Rantakangas, Tuula (Helsingin yliopisto, 2017)
    Aims. Verbal apraxia might occur with aphasia. Apraxia may impact on person`s ability to be in talk-in-interaction with. Little is known about how apraxia of speech might influence talk-in-interaction and a person`s use of gestures. Even the less is known how these communication strategies will change by time. In addition, a person with apraxia must find new communication strategies. To help a person with apraxia of speech to communicate better with their significant others there is a need for information: how one can support a person with verbal apraxia the most effective way. The aim of this study is to explore how the sequential organization of conversation is constructed with a person with apraxia of speech and non-fluent aphasia and a speech therapist and how gestures are used by person with verbal apraxia for one year. Methods. The participant was a 78-year-old woman who had a verbal apraxia and aphasia. The qualitive data consisted of 3 videotaped conversations with person with apraxia and non-fluent aphasia and a speech therapist (58 minutes, 50 seconds of raw data). The data was collected for one year. Focus of the analysis was on changes in the conversation organization and the use of semiotic resources in conversation for one year. The method of conversation analysis is utilized in this study. Results and conclusions. The qualitive analysis in this study showed that conversation between the speakers were typically consisted of `hint and guess` sequences. The first data (videotaped 3 weeks after the stroke) revealed that the participant was almost speechless and her use of gestures was fussy. The lack of speech and fussy gesturing made her utterances difficult to understand and conversation consisted of long negotiation turns. After six months, the participant`s utterances and the use of gestures were more detailed and she showed more active role in interaction. After one year, the participant`s utterances and gestures were even more detailed. According to these improvements, the length of negotiation turns decreased and conversation started to go along more fluent. The way how the participant used iconic gestures and pantomime were different when comparing to other studies. One potential hypothesis is that the apraxia might influence negatively one's ability to use gestures for compensatory strategies. According to these results, it is important to research more about apraxia and talk-in-interaction.