Bonsdorff, Kirsikka
(2002)
Tutkielma tarkastelee television presidentinvaalikeskustelujen sisältöjä Suomessa vuonna 2000. Tavoitteena on ollut selvittää, millaisia teemoja ohjelmat sisältävät ja painottavat, ja kenen aloitteesta kutakin keskustelunaihetta käsitellään. Sisällön erittelyn rinnalla on käytetty dramaturgiseen analyysiin pohjautuvaa ohjelmien dramaturgisten huippupisteiden kartoittamista. Aineiston muodostavat YLE 1:n ja MTV3:n aikavälillä 17.11.1999 - 4.2.2000 esittämät kymmenen vaalikeskustelua. Tutkimusongelmaa lähestytään kansalaisen, politiikan ja joukkoviestinnän moniulotteisen suhteen kautta (Heikki Heikkilä 2001, Peter Dahlgren 1995 ja 1999, Peter Berglez 1999). Poliittisen päiväjärjestyksen (Maxwell E. McCombs ja Donald L. Shaw 1972, McCombs 1981) nähdään muotoutuvan tämän suhteen dynamiikan pohjalta (Kent Asp 1986). Televisio on julkisen alueemme (Jürgen Habermas 1989) johtava instituutio, keskeisin diskursiivinen väline ja politiikan näyttämö, jonka sisältöjen herruudesta huomiota tavoitteleva medioitunut politiikka ja ihanteidensa ja työrutiiniensa ristipaineessa toimiva journalismi kamppailevat. Television katselu määritellään tutkielmassa sosiokulttuuriseksi kokemukseksi ja sen tarjoaman yleisöroolin (Mats Ekström 1999) ymmärretään korostavan pikemmin sivusta seuraamista ja reaktiivisuutta kuin osallistumista ja aktiivisuutta. Presidentin valta ja ehdokkaiden ominaisuudet nousivat selvästi vuoden 2000 presidentinvaalikeskustelujen keskeisimmiksi teemoiksi. Vaikka ehdokkaat eivät ohjelmissa usein saaneetkaan keskeisimpiä vaaliteemojaan sellaisinaan läpi, heidän näkökulmansa painottui aineistossa selvästi. Teemojen määrällistä ja dramaturgista painoarvoa ohjelmissa lisäsivät ajankohtaisuus sekä ohjelmiin osallistujien intressit. Ohjelmiin osallistui toimittajien ja ehdokkaiden lisäksi asiantuntijoita, ehdokkaiden kannattajia sekä nk. muita kansalaisia, jotka saivat osallistua ohjelmiin varsin rajoitetusti kahden etukäteen nauhoitetun kysymyksen ja yhden yleisötentin muodossa. Kansalaisten ohjelmissa esittämät kysymykset liittyivät usein heidän jokapäiväisen elämänsä kokemuksiin ja ongelmatilanteisiin sekä suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin ja arvoihin. Toimittajien ja ehdokkaiden painotukset eivät vastanneet kansalaisosallistujien kiinnostuksen kohteita. Nykyiset presidentinvaalikeskustelut ovat haastattelumaisia, tiukasti käsikirjoitusta seuraavia, spontaania vuorovaikutusta hillitseviä ja informointi-orientoituneita. Niiden rinnalle tai tilalle ehdotetaan tässä työssä keskustelevamman, kommunikaatio-orientoituneen ohjelmatyypin kehittämistä mm. laajentamalla keskustelujen osallistujapohjaa ja muokkaamalla ohjelmien tematiikkaa ja muotoa eri osallistujaryhmien intressit tasapuolisemmin huomioiviksi. Näin presidentinvaalikeskustelujen sisältämä demokraattinen potentiaali voitaisiin hyödyntää entistä tehokkaammin. Tuloksista voidaan päätellä, että kansalaisten kelpuuttaminen ohjelmien sisällöntuottajiksi, aktiiviksi osallistujiksi, siirtäisi keskustelujen temaattista ja dramaturgista painopistettä lähemmäksi kansalaisten arkikokemuksia ja auttaisi ohjelmia tarjoamaan heterogeeniselle yleisölle selkeitä samastumisen kohteita.