Browsing by Subject "keskusteluohjelmat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Lassi, Tina (2003)
    Työ käsittelee Suomessa aiemmin suhteellisen vähän tutkittua kansalaispuhetta radiossa, jota enimmäkseen kuulee ns. puhelinkontaktiohjelmissa. Radiota on pidetty arkisena välineenä ja siten huomaamattomana, merkityksettömänäkin, jolloin varsinkin marginaalissa toimivat puhelinkontaktiohjelmat ovat jääneet vähälle huomiolle. Aineisto – yli 60 tuntia puhelinkeskusteluja, gallup-osuuksia ja ääneen luettuja kirjeitä – tallennettiin keväällä 1996 Yleisradion neljältä valtakunnalliselta kanavalta. Sittemmin ohjelmamuoto on yleistynyt ja myös keventynyt entistä viihteellisempään suuntaan niin YLE:n televisiossa ja radiossa kuin muissa paikallis- ja kaupallisissa radioissa. Tässä tutkimuksessa keskityttiin kuitenkin asiapitoisempiin kontakteihin, jotka Andrew Crisell on luokitellut ilmaisullisiksi, eli yhteydenottajilla on mielipiteen ilmaisun ja vaikuttamisen tarpeita. Työn alussa kuvaillaan pääasiassa viimeisen parin vuosikymmenen suomalaista kansalaisyhteiskuntaa ja sen erilaisia kansalaisia ja heidän journalismisuhteitaan päälähteenä Heikki Heikkilän väitöskirja. Teoriaosassa hahmotetaan myös kontaktiohjelmamuodon roolia julkisen palvelun periaatteiden ja käytännön puitteissa. Empiirisessä osassa kuvaillaan erilaisten ryhmien tapaa puhua ja argumentoida sekä suosituimpia aihepiirejä. Työn rakenne seuraa neljää jaottelua: Kuvailevassa analyysissä eroja on haettu ja raportoitu ensiksi nuorten ja aikuis-ten, toiseksi kaupunkilaisten ja maalaisten, kolmanneksi suomen- ja ruotsinkielisten sekä neljänneksi eri sukupuolia edustavien kontaktinottajien puheesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin määrällistä sisällönerittelyä ja luokitusrungossa oli 30 muuttujaa. Lähinnä ristiintaulukointeihin perustuva analyysi toteutettiin SPSS-ohjelmalla, jonka tuloksia täyden-nettiin kuunteluhavainnoilla. Kirjallisuudesta löytyi lisävahvistusta tuloksille siitä, että aineiston nuoret ja aikuiset puhuivat eri lailla ja myös hieman eri asenteella tutkituissa ohjelmissa. Aikuisten asenne oli asiallisempi ja vakavampi, mielipiteet taustoitettiin perusteellisemmin. Nuorten jutustelu oli neutraalimpaa ja ironisempaa, näkökulma oli myös aikuisia yksilöllisempi. Nuoret kuitenkin ilmaisivat ja keskustelivat aikuisia joustavammin ja myönteisemmin. Ohjelmien toimitustapojen vaikutusta sisäl-töön ei auta sivuuttaa. Maalaisuus ja kaupunkilaisuus eivät erottuneet olettamusten mukaisesti, mikä johtui osittain siitä, ettei asuinympäristö käynytkään ilmi odotetulla tavalla. Eri kieliryhmien ja sukupuolten väliltä sitä vastoin löytyi eroja, jotka noudattelevat kutakuinkin aiemmissa eri alojen tutkimuksissa löytyneitä piirteitä. Kokonaisuutena keskustelu oli kielteissävytteistä ja arvostelevaa, tulos vastaa esimerkiksi laajojen samoihin aikoihin toteutettujen EVA:n asennetutkimusten sekä monien suppeampien tutkielmien tuloksia. Varsinaiseksi vaihtoehtojul-kisuudeksi ei tutkittuja ohjelmia voi luonnehtia, mutta moni aihe nousi kyllä kansalaispuheenvuoroissa esille ennen kuin niistä muualla laajasti julkisesti keskusteltiin. Ohjelmissa on asiallisessa muodossaan aineksia kolmanneksi ääneksi joukkoviestinnän ammattilaisten ja virallisten päättäjien tai asiantuntijoiden oheen.
  • Malmberg, Mia (2006)
    Pro gradu -työssäni tarkastelen, millaisia sukupuolten representaatioita Krisse-televisiosarjassa huumorin avulla rakennetaan ja millaisia valtasuhteita sarjan huumori tuottaa. Lähtökohtanani on ajatus kulttuurin medioitumisesta: esimerkiksi sukupuoleen liittyvien identiteettien merkityksiä tuotetaan enenevissä määrin mediakulttuurissa. Aihetta voi pitää kiinnostavana myös stand up -komiikan Suomessa saaman suosion ja Krisse Salmisen mediajulkisuudessa herättämän huomion takia. Teoreettinen viitekehykseni on sukupuolen ja huumorin suhdetta tarkasteleva feministinen televisiotutkimus. Huumoriteorioissa huumorin rooli nähdään kahtalaisena: huumori voi toimia sekä valta-asemia vahvistavasti että niitä horjuttavasti. Yksi tutkimukseni keskeisistä kysymyksistä onkin, millä tavoin huumorin voi nähdä purkavan ja millä tavoin vahvistavan vakiintuneita valtasuhteita Krisse-sarjassa. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Krisse-sarjan kahdeksasta kuvanauhoitetusta jaksosta. Analyysimenetelmäni ovat ohjelman audiovisuaalisen representaation analyysi ja huumorin lähiluku. Keskiössä on juontajan huumorin analyysi. Vieraiden osalta tarkastelen heidän reaktioitaan juontajan huumoriin sekä tutkimuskysymysten kannalta oleellisena näyttäytyvää huumoria. Tutkielmani keskeinen havainto on, että Krisse-sarjassa rakennetaan erilaisia feminiinisyyden ja maskuliinisuuden representaatioita. Krissen blondirepresentaation keskeisinä piirteinä näyttäytyvät bimbomaisuus ja naiivius. Sarjan huumori syntyy Krissen verbaalikomiikasta ja kurittoman naisen karnevalistisesta käytöksestä sekä vieraiden reaktioista juontajan huumoriin. Vieraat suhtautuvat pääasiassa positiivisesti Krissen blondihahmoon, mutta toisinaan he myös hämmentyvät Krissen käyttäytymisestä. Vieraiden huumorina näyttäytyvät itseironiset letkautukset, naamioituminen ja kuriton naiseus. Mieheyttä esitetään jossakin määrin uudessa valossa. Krisse-sarjassa on sekä vakiintuneita valtasuhteita vahvistavia että purkavia esittämistapoja. Naurun kohteen ja naurajan asemat ovat liikkeessä. Koska huumori on kulttuuri- ja aikasidonnaista ja televisiossa on mahdollista esittää vain jotakin sellaista, mikä on kulttuurissa hyväksyttävää, myös Krissen huumorin hegemoniaa uusintavien ja horjuttavien elementtien voi katsoa kertovan osaltaan siitä, mille asioille kulttuurissamme voidaan nauraa. Tärkeimpiä lähteitäni ovat huumoriteorian alalta Juha Herkman ja feministisestä huumoria käsittelevästä televisiotutkimuksesta Kaarina Nikunen, Wencke Mühleisen ja Kathleen Rowe.
  • Bonsdorff, Kirsikka (2002)
    Tutkielma tarkastelee television presidentinvaalikeskustelujen sisältöjä Suomessa vuonna 2000. Tavoitteena on ollut selvittää, millaisia teemoja ohjelmat sisältävät ja painottavat, ja kenen aloitteesta kutakin keskustelunaihetta käsitellään. Sisällön erittelyn rinnalla on käytetty dramaturgiseen analyysiin pohjautuvaa ohjelmien dramaturgisten huippupisteiden kartoittamista. Aineiston muodostavat YLE 1:n ja MTV3:n aikavälillä 17.11.1999 - 4.2.2000 esittämät kymmenen vaalikeskustelua. Tutkimusongelmaa lähestytään kansalaisen, politiikan ja joukkoviestinnän moniulotteisen suhteen kautta (Heikki Heikkilä 2001, Peter Dahlgren 1995 ja 1999, Peter Berglez 1999). Poliittisen päiväjärjestyksen (Maxwell E. McCombs ja Donald L. Shaw 1972, McCombs 1981) nähdään muotoutuvan tämän suhteen dynamiikan pohjalta (Kent Asp 1986). Televisio on julkisen alueemme (Jürgen Habermas 1989) johtava instituutio, keskeisin diskursiivinen väline ja politiikan näyttämö, jonka sisältöjen herruudesta huomiota tavoitteleva medioitunut politiikka ja ihanteidensa ja työrutiiniensa ristipaineessa toimiva journalismi kamppailevat. Television katselu määritellään tutkielmassa sosiokulttuuriseksi kokemukseksi ja sen tarjoaman yleisöroolin (Mats Ekström 1999) ymmärretään korostavan pikemmin sivusta seuraamista ja reaktiivisuutta kuin osallistumista ja aktiivisuutta. Presidentin valta ja ehdokkaiden ominaisuudet nousivat selvästi vuoden 2000 presidentinvaalikeskustelujen keskeisimmiksi teemoiksi. Vaikka ehdokkaat eivät ohjelmissa usein saaneetkaan keskeisimpiä vaaliteemojaan sellaisinaan läpi, heidän näkökulmansa painottui aineistossa selvästi. Teemojen määrällistä ja dramaturgista painoarvoa ohjelmissa lisäsivät ajankohtaisuus sekä ohjelmiin osallistujien intressit. Ohjelmiin osallistui toimittajien ja ehdokkaiden lisäksi asiantuntijoita, ehdokkaiden kannattajia sekä nk. muita kansalaisia, jotka saivat osallistua ohjelmiin varsin rajoitetusti kahden etukäteen nauhoitetun kysymyksen ja yhden yleisötentin muodossa. Kansalaisten ohjelmissa esittämät kysymykset liittyivät usein heidän jokapäiväisen elämänsä kokemuksiin ja ongelmatilanteisiin sekä suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin ja arvoihin. Toimittajien ja ehdokkaiden painotukset eivät vastanneet kansalaisosallistujien kiinnostuksen kohteita. Nykyiset presidentinvaalikeskustelut ovat haastattelumaisia, tiukasti käsikirjoitusta seuraavia, spontaania vuorovaikutusta hillitseviä ja informointi-orientoituneita. Niiden rinnalle tai tilalle ehdotetaan tässä työssä keskustelevamman, kommunikaatio-orientoituneen ohjelmatyypin kehittämistä mm. laajentamalla keskustelujen osallistujapohjaa ja muokkaamalla ohjelmien tematiikkaa ja muotoa eri osallistujaryhmien intressit tasapuolisemmin huomioiviksi. Näin presidentinvaalikeskustelujen sisältämä demokraattinen potentiaali voitaisiin hyödyntää entistä tehokkaammin. Tuloksista voidaan päätellä, että kansalaisten kelpuuttaminen ohjelmien sisällöntuottajiksi, aktiiviksi osallistujiksi, siirtäisi keskustelujen temaattista ja dramaturgista painopistettä lähemmäksi kansalaisten arkikokemuksia ja auttaisi ohjelmia tarjoamaan heterogeeniselle yleisölle selkeitä samastumisen kohteita.