Browsing by Subject "kielen omaksuminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Matthiesen, Katriina (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tiivistelmä ei saatavilla
  • Lauranto, Yrjö (Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1997)
    Kakkoskieli 2
  • Kontio, Pyry (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen japanin kielen sanakoron osaamista ja omaksumista suomalaisten japanin opiskelijoiden keskuudessa sekä kehitän harjoittelumenetelmän sen opettamiseksi. Validoin kehittämäni menetelmän toimivuuden empiirisellä opetuskokeella. Sanakorko on japanin kielen prosodiaan liittyvä ilmiö. Kullakin japanin sanalla on sille ominainen äänenkorkeuden vaihtelun kaava ja tällä vaihtelulla on sanojen merkityksiä erottava distinktiivinen funktio. Japanin sanakorko on osoittautunut aiemman tutkimuksen nojalla hyvin vaikeaksi omaksuttavaksi jopa pitkälle edistyneille japanin oppijoille, ja se on myös ollut suurelta osin resistantti aiemmin tutkittuja harjoitusmenetelmiä kohtaan. Esitän ja vastaan kolmeen tutkimuskysymykseen joilla pyrin kartoittamaan sanakoron osaamista, omaksumista ja harjoitusmenetelmien kenttää: Kysymys 1: Millainen voisi olla harjoitusmenetelmä, jossa yhdistyvät olemassa olevat tutkimustulokset ja teoria, niin että sen voisi perustellusti olettaa olevan toimiva ja tehokas? Vastaan kysymykseen teoreettisella tarkastelulla: identifioimalla aiemman tutkimuksen ja teoriataustan nojalla syitä, miksi sanakorko teettää oppijoille vaikeuksia ja kehittelemällä uutta harjoitusmenetelmää siten, että se tarjoaisi uskottavan vastalääkkeen näihin vaikeuksiin. Tuloksena kehitän menetelmän, jonka erityispiirteinä ovat 1) semanttisen prosessoinnin aktivonti foneettisen prosessoinnin lisäksi 2) korkea foneettinen vaihtelevuus 3) proseduraalisen muistin aktivointi 4) aikavälikertauksen hyödyntäminen. Erityispiirteiltään tällainen harjoitusmenetelmä on ensimmäinen laatuaan. Kysymys 2: Kuinka hyvin suomalaiset japanin oppijat osaavat sanakorkoja? Mitkä tekijät vaikuttavat osaamisen tasoon? Vastaan kysymykseen mittamalla sanakorkoa testaavalla kokeella suomalaisten japanin opiskelijoiden (n = 48) osaamista. Vertailukohdan saamiseksi testaan samalla kokeella myös koehenkilöitä (n = 43) joilla ei ole kosketuspintaa japaniin. Merkittävä tulos on, että japania osaamaton ryhmä pystyy prosessoimaan sanakoron arvaamista paremmin, mutta suurin osa japanin oppijoista ei ole merkittävästi tätä "perustasoa" parempia prosessoimaan sanakorkoa. Vasta hyvin pitkälle japania opiskelleet oppijat (JLPT N2 tai korkeampi taso) erottuvat testituloksiltaan perustasoa harjaantuneempina. Kysymys 3: Onko kysymyksen 1 kontekstissa kehitetty harjoitusmenetelmä toimiva? Oppivatko suomalaiset oppijat sen avulla japanin sanakorkoa? Vastaan kysymykseen opettamalla sanakorkoa japania opiskeleville koehenkilöille (n = 37) 14 vuorokauden ajan käyttämällä kehittämääni harjoitusmenetelmää ja mittaamalla heidän osaamisensa esi- ja jälkitestillä. Merkittävä tulos on, että koehenkilöiden tulokset yksinkertaisissa minimiparivalinta- ja ääntämistehtävissä paranevat harjoittelujakson aikana, mutta tulokset automatisoitua osaamista mittaavassa uudelleenkerrontatehtävässä, jossa koehenkilöt eivät voi keskittää tarkkaavaisuuttaan kielen muodollisiin ominaisuuksiin, eivät parane lainkaan. Tutkimustulosteni pohjalta osoitan, että vaikka japanin sanakorko teettää vaikeuksia oppijoille, sen prosessoiminen onnistuu vähäisissä määrin myös japania tuntemattomille suomalaisille. Toisaalta tätä korkeamman tason saavuttaminen on harvinaista kieltä opiskelevillekin. Osoitan myös, että kehittämäni harjoitusmenetelmä harjaannuttaa oppijoita jo 14 vuorokaudessa. Toisaalta, oppimistulokset eivät siirry osaksi automatisoitua kielitaitoa, eikä voida olettaa että kokeessa käytetyllä asetelmalla saavutettaisiin tuloksia, joissa oppijat voisivat heti käyttää sanakorkoa luonnollisissa kommunikaatiotilanteissa. Arvioin, että vaaditaan ajallisesti paljon pidempi harjoittelujakso tällaisen automaation saavuttamiseksi. Tulokset antavat myös vihjeitä siitä, että oppijoilla on kahdentyyppisiä prosessointiongelmia: foneettisia ja leksikaalisia, ja että harjoitusmenetelmän kehittäminen lisäämällä keskitettyä foneettista harjoittelua ja semanttista vaihtelevuutta saattaisi parantaa tuloksia.