Browsing by Subject "kielioppi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 31
  • Aschan, Julia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Under de senaste åren har det flitigt diskuterats att de finska elevernas språkkunskaper försvagats. För att detta påstående ska stämma betyder det att de språkregler eleverna numera behärskar inte i lika hög grad stämmer överens med målspråkets normer som tidigare. Syftet med denna avhandling är att ur ett grammatiskt och lexikalt perspektiv kartlägga ifall det skett någon förändring i provtexter i svenska som det andra inhemska språket i studentexamen under de senaste årtiondena. Hypotesen är att det har skett någon slags förändring i det språk skribenterna använder. Forskningsfrågorna lyder som följande: 1. Vilka avvikelser från målspråksformen förekommer det i studenters uppsatser i studentexamen? 2. Hur har avvikelserna förändrats med tiden? Materialet för denna undersökning består av 26 studentexamensuppsatser i A-svenska, varav hälften är skrivna år 1994 och andra hälften år 2014. Uppsatserna är bedömda med 62-78 poäng, vilket betyder medelgod nivå. Analysmetoden är felanalys. Avvikelserna identifieras och kategoriseras i syntax, morfologi, lexikon samt ortografi. Resultaten visar att det har skett en förändring i det språk som studenterna använder. Skribenterna år 2014 är sinsemellan mer jämna, dvs. avvikelsefrekvenserna mellan de uppsatser som bedömts med under 70 poäng skiljer inte lika stort från de uppsatser som bedömts med över 70 poäng jämfört med 1994. De som bedömts med 62-68 poäng år 1994 har en större avvikelsefrekvens överlag och framförallt i huvudsatsordföljden jämfört med 2014. Däremot har de som år 1994 bedömts med 70-78 poäng en mindre avvikelsefrekvens än 2014. 1994 gör skribenterna överlag fler avvikelser på nivå 4 på Processbarhetsteorins inlärningsskala (PT) medan skribenternad 2014 har en större avvikelsefrekvens i framförallt nominalfrasen som ligger på nivå 3 i PT men samtidigt har de bara en lite större avvikelsefrekvens i syntaxen, som ligger på en högre nivå i PT än nominalfrasen, än vad skribenterna 1994 har. Fastän skribenterna 2014 har en större avvikelsefrekvens på en lägre nivå i PT än skribenterna 1994 har 2014 däremot en mindre avvikelsefrekvens i de betydelsetunga lexikonen verb och substantiv. Där 1994 har större avvikelsefrekvens i de allra vanligaste verben gör 2014 avvikelser i framförallt i sådana verb och substantiv som är ämnesspecifika. Skribenterna 2014 har ett mer kommunikativt språk eftersom syntax och lexikon är de komponenter som anses vara viktiga för kommunikationen, medan skribenterna 1994 noggrannare följer stegen i PT.
  • Kiilunen, Jarmo; Nikki, Nina (Suomen Eksegeettinen Seura, 2020)
    Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja ; 103
  • Karhu, Anna (Helsingin yliopisto, 2022)
    Pro gradu –tutkielmani tavoite on analysoida suomen- ja ruotsinkielisten espanjanopiskelijoiden osaamistasoa sekä niin kutsutun välikielen rakennemuotoja espanjan se-pronominikliitin ilmaisussa. Tavoite on myös tarkastella sitä, vaikuttaako opiskelijan äidinkielen ja kohdekielen raken teiden syntaktinen yhteneväisyys osaamistasoon ja välikieleen. Tutkielmani pohjaa Gómez Torregon (2005), Castañeda Castron ja Melguizo Morenon (2006), Bosquen ja Gutiérrez-Rexachin (2009), Sánchez Lópezin (2016), sekä RAEn (2009) kieliopillisiin määritelmiin se-pronominikliitistä. Espanjan kieliopin lisäksi vertaan espanjan, suomen ja ruotsin eroja ja yhteneväisyyksiä suorien ja epäsuorien objektipronominirakenteiden, refleksiivija resiprookkirakenteiden, sekä passiivi- ja impersonaalirakenteiden välillä. Tutkimusaineistoni koostuu 54 suomen- tai ruotsinkielisen espanjanopiskelijan tätä tutkielmaa varten koostettujen tehtävien vastauksista. Opiskelijat olivat joko kandidaatti- tai maisteritason espanjan tutkinto-opiskelijoita, tai vastaavasti Helsingin yliopiston kielikeskuksen espanjan jatkotason kurssin opiskelijoita. Olen käyttänyt sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää analysoidessani tutkittavien rakenteiden määrää ja laatua informanttieni vastauksissa, ja lisäksi olen peilannut tuloksia informanttien antamiin taustatietoihin heidän aikaisemmasta osaamisestaan ja kokemuksistaan espanjan kielessä. Tutkimustulosten perusteella espanjan yliopisto-opiskelijat ja jatkotason opiskelijat hallitsevat se-pronominikliitin rakenteet verrattain hyvin, sillä suurin osa tehtävien vastauksista sekä käännöksistä oli oikeakielisiä. Kieliryhmien välillä ei myöskään havaittu merkittävää eroa. Yksittäisistä rakenteista erityisesti sellaiset, joissa esiintyi verbi, jolla on sekä pronominaalinen että ei-pronominaalinen muoto, osoittautuivat toisia vaikeammiksi molemmille kieliryhmille, ja tämä heijastui myös heidän välikieleensä. Niin ikään havaitsin, että joissain tapauksissa erityisesti ruotsin vastaavien rakenteiden tai sanamuotojen vaikutus saattoi näkyä informanttien vastauksissa. Tämä äidinkielen vaikutus oli havaittavissa ennen kaikkea sellaisilla informanteilla, jotka olivat opiskelleet espanjaa vasta verrattain vähän aikaa, kun taas vaikutus näyttäisi olevan vähäisempää edistyneemmillä oppijoilla. Yleisesti äidinkielen ja kohdekielen syntaktinen yhteneväisyys näyttäisi hyödyttävän vieraan kielen oppijaa, vaikka vaikutus voikin olla vähäinen, kun taas kielten rakenteellinen eroavaisuus saattaa hankaloittaa sitä. Muista tekijöistä äidinkielen lisäksi vahvin näyttäisi olevan toistuva kielen käyttö ja sille altistuminen. Vaikka yliopisto- ja jatkotason opiskelijoille espanjan se-pronominikliittirakenteet eivät vaikuta aiheuttavan suurempia haasteita, alemmilla koulutustasoilla ongelmia saattaa esiintyä enemmän, sillä kyseiset rakenteet eroavat toisistaan syntaktisesti paljonkin eri kielissä. Näin ollen kieltenopetuksessa voisi olla hyvä kiinnittää enemmän huomiota juuri äidinkielen ja kohdekielen yhteneväisyyksiin ja eroavaisuuksiin, sekä sellaisiin rakenteisiin, joiden merkitys muuttuu riippuen siitä, käytetäänkö sen kanssa se-pronominikliittiä vai ei.
  • Yli-Jyrä, Anssi Mikael (2003)
    Syntactic constraints in Koskenniemi’s Finite-State Intersection Grammar (FSIG) are logically less complex than their formalism (Koskenniemi et al., 1992) would suggest: It turns out that although the constraints in Voutilainen’s (1994) FSIG description of English make use of several extensions to regular expressions, the description as a whole reduces to a finite combination of union, complement and concatenation. This is an essential improvement to the descriptive complexity of ENGFSIG. The result opens a door for further analysis of logical properties and possible optimizations in the FSIG descriptions. The proof contains a new formula for compiling Koskenniemi’s restriction operation without any marker symbols.
  • Tyni, Miia-Riikka (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tavoitteet ja teoriatausta. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ranskan kielen suorien kysymyslauseiden muodostaminen ja käyttö opetetaan Escalier ja J’aime nimisissä oppikirjasarjoissa. Tutkimus pohjautuu nykypäivän kieliopillisiin näkemyksiin ranskan kysymyslauseista sekä nykypäivän kieltenopetuksen periaatteisiin, vuoden 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteisiin (LOPS 2015) sekä Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaitokuvaukseen (CEFR). Aineisto ja menetelmät. Tutkimus on vertaileva tutkimus, jonka tutkittavana aineistona toimii kaksi ranskan kielen oppikirjasarjaa, Escalier ja J’aime, joihin molempiin sisältyy neljä kirjaa. Kirjat ovat suunnattu lukiossa alkavan B3-kielen opiskeluun. Tutkimusmenetelmät ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia.Tutkimuksen aluksi kirjoista on etsitty suorien kysymyslauseiden opetukseen liittyvät osiot, jotka on sitten kategorisoitu niissä käsiteltävien kysymystyyppien mukaisiin ryhmiin. Tämän jälkeen on laskettu erilaisia kysymyksiä käsittelevien osioiden lukumäärät ja prosenttiosuudet. Aineiston varsinainen analyysi koostuu sisällön tulkinnasta, jonka tarkoituksena on pohtia opetuksen suhdetta työn alussa esiteltyihin kieliopillisiin näkemyksiin sekä kieltenopetuksen periaatteisiin ja lukion opetussuunnitelmaan vertaillen sarjoja toisiinsa. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kummatkin sarjat käsittelevät samoja kysymyslauseita ja etenevät niiden opetuksessa samassa järjestyksessä aloittaen intonaatiokysymyksestä, jatkaen est-ce que -kysymyksellä ja käsitellen viimeisenä käänteisen kysymyksen. Kirjat kuitenkin nimeävät kysymykset eri tavoilla: J’aime sarjassa nimet korostavat kysymysten käyttötilanteita, kun taas Escalier-sarjassa korostetaan kysymysten rakennetta. Opetuksen sisältö on kuitenkin pääpiirteittäin samanlaista. Opetuksessa painotetaan eniten est-ce que -rakenteella muodostettua kysymystä. Säännöt kysymysten muodostamisesta ja käytöstä ovat yksinkertaistettuja, ja käänteistä kysymyslausetta käsitellään hyvin pintapuolisesti, mikä on toisaalta opetussuunnitelmassa määritetylle tavoitetaitotasolle sopivaa. Kummassakin kirjasarjassa on kysymysten opetukseen liittyen omat vahvuutensa: Escalier-sarjan kielioppisäännöt ovat erittäin selkeästi muotoiltuja, kun taas J’aime-sarjassa sääntöjä on täydennetty havainnollistavilla kuvituksilla sekä vertailuilla muihin kieliin.
  • Koskiaho, Tuuli (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkimukseni käsittelee kielikylpyoppilaiden ja oppilaiden, jotka eivät ole käyneet kielikylpyä, välisiä eroja ruotsin kieliopin hallinnassa. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, kuinka oppilaat hallitsevat kieliopin prosessoitavuusteorian kehitystasojen mukaan ja ilmeneekö kyvyssä hallita kielioppi eroja kielikylpyoppilaiden ja ei-kielikylpyoppilaiden välillä. Kieliopin mahdollista vaikutusta myöhempään menestykseen ruotsin kielessä on tarpeen tutkia, jotta lapsille löydettäisiin varhaisessa vaiheessa mahdollisimman tehokas tapa opettaa kieltä. Tutkimuksen taustana toimiikin aiempi tutkimus toisen kielen oppimisesta, kielikylvystä ja sen vaikutuksesta koulumenestykseen. Tutkimus koostuu yhteensä neljästäkymmenestä lyhyehköstä tekstistä, joissa oppilaat kuvailevat unelmien matkaansa. Puolet teksteistä on kielikylpyoppilaiden, puolet ei-kielikylpyoppilaiden kirjoittamia. Tutkimuksen perusteella kielikylpyoppilaat hallitsivat lausetasolla kieliopin paremmin, kuin ei-kielikylpyoppilaat, mutta ei-kielikylpyoppilaat hallitsivat kieliopin hiukan paremmin sanatasolla. Eniten ongelmia prosessoitavuusteorian mitattavista osa-alueista tuotti sivulauseen sanajärjestys kummallekin ryhmälle.
  • Erkkilä, Riku (Helsingin yliopiston kirjasto, 2022)
    Tässä artikkelissa teen katsauksen samojedikielten kieliopinkuvausten nominitaivutuksen käsittelyssä käytettyyn terminologiaan. Pohdin käytetyn terminologian yhdenmukaisuutta samojedologian sisällä sekä muihin kielitieteen aloihin verrattuna. Artikkelin rakenne on seuraava: Ensin esittelen lyhyesti kielitieteen terminologian teoriaa sekä samojedologian terminologian historiaa, minkä jälkeen käsittelen nominintaivutuksen terminologiaa. Lopuksi esitän yhteenvedon ja johtopäätöksiä.
  • Huovari, Sasu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tässä tutkielmassa, miten Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaisissa kahdeksannen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa on lähestytty kielitiedon oppimista ja opetusta, ja integroitu kieliopin ja kielitiedon sisältöjä osaksi oppiaineen muita sisältöjä. Kiinnitän tutkielmassani huomiota myös siihen, miten kieliopin oppimisesta on pyritty tekemään motivoivaa ja mielekästä. Tutkielman aineistona on kolmen eri äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen oppikirjasarjan kahdeksannen luokan oppikirjaa: Kärki 8, Satakieli 8 ja Särmä 8. Aineisto on rajattu kieliopin sisältöjen kannalta keskeisiin lukuihin, ja tarkastelu keskittyy oppikirjojen opetusteksteihin ja tehtäviin. Aineistoa tutkitaan sisällönanalyysin menetelmällä, ja luonteeltaan tutkimus on laadullista. Oppikirjojen sisältöjen analysoimisessa hyödynnän myös perusopetuksen opetussuunnitelman kieliopin ja kielitiedon kannalta keskeisiä sisältöjä ja tavoitteita, ja tarkastelen, miten ne on otettu oppikirjoissa huomioon. Tutkimusta on taustoitettu näkemyksillä kieliopin ja kielitiedon opetuksesta sekä käsityksillä pedagogisesta ja funktionaalisesta kieliopista. Tutkimuksen analyysin perusteella voidaan huomata, että oppikirjojen eri osa-alueissa lähestytään ja integroidaan kieliopin ja kielitiedon sisältöjä eri tavoilla. Kielen osa-alueissa korostuu kieliopin prototyyppinen tarkastelu, ja tehtävillä on keskeinen rooli kieliopin sisältöjen yhdistämisessä laajempiin kokonaisuuksiin, vaikka määrällisesti mekaanisia tehtäviä on selvästi enemmän. Kirjoittamisen ja Median osuuksissa kielen ja kieliopin keinot kytketään osaksi tekstilajien tarkastelua. Tutkimieni oppikirjojen yhteisenä teemana on vaikuttaminen, mutta oppikirjojen eri osa-alueiden välille ei luoda kovin vahvaa yhteyttä sen suhteen, miten jo aiemmin opittuja kieliopin sisältöjä voisi niissä hyödyntää. Kieliopin ja kielitiedon käsittelytavoissa onkin nähtävissä opetussuunnitelman tavoitteita ja sisältöjä, mutta samalla niihin vaikuttaa myös äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen traditio.
  • Niska, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan kahden kotoutumiskoulutuksen suomen kielen opettajan metakieltä kielioppiin keskittyvissä opetustilanteissa. Metakieli määritellään tutkielmassa laajaksi käsitteeksi; sillä tarkoitetaan kieltä, jota käytetään kielestä puhumiseen. Vaikka koko luokkahuoneopetus käsitetään metakielelliseksi tilanteeksi, on metakielen tarkastelu rajattu kieliopin opetukseen. Kieliopin opetukseksi käsitetään kaikki sellaiset opetustilanteet, joissa tieto kielen rakenteista on keskiössä. Kieliopista puhumisen metakieltä tarkastellaan tutkielmassa niin sen rakenteen kuin sanaston kannalta. Metakielisen sanaston keskeisin ja näkyvin osa ovat kielioppitermit ja -nimitykset, mutta tutkielmassa nostetaan esiin myös muita havaintoja metakielen leksikaalisista piirteistä. Lisäksi tarkastellaan, millaisia kielellisiä rakenteita metakieli pitää sisällään. Metakieli nähdään tutkielmassa multimodaalisena ilmiönä, ja tästä syystä tutkitaan myös, miten eleet yhdessä puheen kanssa rakentavat metakielellistä selitystä kieliopista. Tutkimusaineisto on koottu kahdessa työvoimapoliittista kotoutumiskoulutusta tarjoavassa oppilaitoksessa. Aineisto koostuu pääosin videoiduista suomen kielen oppitunneista. Toisen opettajan oppitunteja on videoitu yhdeksänä päivänä 16 tunnin ajan ja toisen opettajan kahtena päivänä yhteensä kolmen tunnin ajan. Lisäksi kumpaakin opettajaa on haastateltu lyhyesti strukturoimattomin haastatteluin. Työssä osoitetaan, että metakieli on moninainen ilmiö, jota tarkastelemalla voidaan havaita pedagogisia käytänteitä. Kielioppikategorioiden ja -ilmiöiden nimitykset näyttäytyvät aineistossa hyvin heterogeenisena joukkona: osa nimityksistä pohjautuu perinteiseen kielioppikuvaukseen, mutta monissa esimerkiksi hyödynnetään morfofonologisia aineksia. Opettaja tekee aina pedagogisen valinnan käyttäessään tiettyä nimitystä, ja tähän valintaan voi olla monia eri syitä. Työ tuo myös esiin sen, että metakielen tarkastelussa nimitysten ohella on tärkeä havainnoida myös muita leksikaalisia piirteitä ja rakenteita. Eleet näyttäytyvät aineistossa erottamattomana osana metakielistä puhetta ja tärkeänä visuaalisena resurssina kieliopista puhuttaessa.
  • Vesterinen, Essi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee verbimorfologian opettamista ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomes-sa. Tutkielman tarkoituksena on analysoida tekniikoita, joita suomessa käytetään verbimorfologian opet-tamiseen ja tarkastella, missä määrin sovelletut lähestymistavat ja tekniikat vastaavat sitä, mitä aikai-sempi tutkimus suosittaa käytettäväksi verbimorfologian opetuksessa. Tutkielmassa pitäydytään tarkas-telemaan indikatiivin preesensin opettamista. Tutkielmassa analysoidaan aluksi aikaisemman tutkimuk-sen perusteella sitä, mitä lähestymistapoja ja tekniikoita verbimorfologian opettamiseksi suositellaan. Sen jälkeen aikaisempaa tietoa verrataan sähköisellä kyselytutkimuksella kerättyyn tietoon opettajien käyttämistä menetelmistä verbimorfologian opettamisessa. Aikaisemman tutkimuksen valossa verbimorfologian opetuksessa suositellaan käytettävän pääosin im-plisiittisiä menetelmiä: Monet verbimuodot opitaan pääosin inputin avulla, eli sanavarasto kehittyy sitä mukaa, kun muotoja kuullaan ja nähdään toistuvasti ympäristössä. Vaikkei oppilas itse osaa vielä tuot-taa näitä muotoja, hän pystyy usein ymmärtämään niitä muiden taitojensa ja kontekstin avulla. Implisiitti-nen opetus suositellaan toteutettavan mahdollisuuksien mukaan autenttisten tehtävien kautta. Autenttisil-la tehtävillä tarkoitetaan aktiviteetteja, joilla on jokin konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseen vaadi-taan erilaisten, muidenkin kuin kielellisten, kompetenssien yhdistämistä. Oppimista voidaan nopeuttaa myös eksplisiittisillä harjoitteilla. Eksplisiittinen opetus tulisi toteuttaa induktiivisesti niin, että oppilaat muodostavat esimerkkien avulla oman käsityksensä rakenteiden säännönmukaisuuksista ja saavat pu-hua näistä käsityksistään omin termein. Kieliopillisia termejä ei siis välttämättä tarvitse käyttää, mutta olisi hyvä pyrkiä keskustelemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kohdekielellä. Perinteisen kol-meen luokkaan ja kirjoitettuun asuun pohjautuvan luokittelun sijaan tutkijat suosittavat opetuksessa käy-tettäväksi luokituksia, jotka pohjautuvat verbitaivutusten lausuttuihin muotoihin ja tarkemmin ottaen ver-bien erilaisten vartaloiden lukumäärään. Ennen kaikkea opetuksen tulisi tutkijoiden mielestä pohjautua enemmän lausuttuihin verbimuotoihin ja ääntämyksen ja kirjoitusasujen yhteys voitaisiin opetella vasta myöhemmän, esimerkiksi kotitehtävänä. Oppituntien rajoitettu aika tulisi mielellään käyttää mahdollisim-man pitkälti suullisiin harjoituksiin, joissa verbimuotoja opitaan kuulemaan ja käyttämään tosielämän tilanteita muistuttavissa konteksteissa ja sellaisenaan ilman kirjoitettua tukea. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa käytetyt opetusmenetelmät eivät aivan vastaa sitä, mitä tutki-jat aikaisemman tutkimuksen perusteella suosittelevat. Opetus pohjautuu usein eksplisiittisille opetus-menetelmille, jolloin input jää liian niukaksi. Eksplisiittisessä opetuksessa myös sovelletaan usein deduktiivista lähestymistapaa, jossa oppilaille tarjotaan valmis sääntö annettuna. Vallitseva luokitteluta-pa vaikuttaa olevan perinteinen verbien kirjoitettuihin asuihin pohjautuva kolmen luokan jako. Suullisia harjoituksia luokissa on paljon, mutta niissä käytetään yleensä apuna kirjallista tukea eivätkä ne vaikuta useinkaan kovin autenttisilta: Verbitaivutuksia toistetaan sellaisenaan irrallaan kontekstista. Tämän tut-kielman perusteella oppilaat voisivat hyötyä siitä, että inputin, erityisesti suullisen, määrää lisättäisiin oppitunneilla ja eksplisiittiset aktiviteetit teetettäisiin mahdollisuuksien mukaan kotitehtävänä. Eksplisiit-tiset tehtävät tulisi lisäksi toteuttaa niin, että oppilaan omat pohdinnat ja aktiivisuus on keskiössä.
  • Makkonen, Aino-Helena (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielman päätarkoituksena on selvittää ja kuvata ranskan kielen imperfektin ja passé composén käytön opettamista kahdessa suomalaisessa ranskan oppikirjasarjassa. Lisäksi tutkitaan, miten passé simple -aikamuoto otetaan huomioon opetuksessa. Tutkimuksessa selvitetään, miten aikamuotojen käyttöerot selitetään kirjoissa, ja miten nämä selitykset näkyvät kirjojen harjoituksissa. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielitieteelliseen aspektiin, ranskan kielen aikamuotoihin, suomen kielen aspekti-ilmaisuun ja kieliopin opettamiseen liittyvästä kirjallisuudesta. Aineisto ja menetelmät. Tutkimuksen aineistona toimii Escalier- ja J’aime -oppikirjasarjoista valikoitu aineisto. Aineisto on poimittu neljästä oppikirjasta (J’aime 2 & 3 ja Escalier 2 & 3). Menetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Aineisto on järjestetty aineistosta löytyvien sisältöjen mukaan kategorioihin teoriaohjaavasti, eli teoriakehys on vaikuttanut siihen, minkälaisiin sisältöihin on kiinnitetty huomiota. Järjestelty aineisto on analysoitu tulkitsemalla sisältöä teoriakehykseen verraten. Tulokset ja johtopäätökset. Oppikirjoissa käsitellään imperfektin ja passé composén käyttöä aspektin ilmaisun näkökulmasta. Kielioppiselityksissä käytetään jokapäiväistä kieltä ja vältellään kielitieteellistä termistöä. Aikamuotojen käyttöerojen kielioppiselityksissä korostuu ajatus imperfektistä olotilojen tai tapahtumien taustojen kuvaajana ja passé composésta yksittäisten tapahtumien kuvaajana, mutta muitakin selityksiä tarjotaan. Kielioppiselitysten mukaisia käyttötapoja harjoitellaan kirjojen tehtävissä. Käyttöeroja kuvataan enimmäkseen yksittäisten lauseiden tasolla, mutta jonkin verran harjoitellaan myös aikamuotojen käyttöä kerronnassa. Kirjoissa hyödynnetään myös eri kielten välistä vertailua aspektierojen opettamisessa, mutta tehtävien osalta vertailu jää vähäiseksi.
  • Kohonen, Jani (Helsingin yliopisto, 2022)
    了 le on mandariinikiinan kieliopin keskeisimpiin käsitteisiin lukeutuva monimerkityksinen, usein käytetty ja vahvasti kontekstisidonnainen partikkeli, jolle ei ole vastinetta länsimaisissa kielissä. Aiheesta ei ole kirjoitettu aiemmin suomeksi kielitieteen näkökulmasta. Tätä aukkoa paikattiin selvittämällä narratiivisen kirjallisuuskatsauksen avulla, mitkä ovat le-partikkelin kieliopilliset funktiot kiinan- ja englanninkielisen tutkimuskirjallisuuden mukaan. Tuloksia voidaan hyödyntää sekä kieltenopetuksessa että jatkotutkimuksessa. Aineiston näkemykset ovat hyvin monimuotoisia, osittain keskenään ristiriitaisia ja toisaalta eri näkökulmista partikkelia tarkastelevia. Yksimielisyyttä esiintyi lähinnä siitä, että ilmaisut saavat erilaisia merkityksiä le-partikkelin sijaitessa lauseen eri osissa. Lisäksi valtaosassa aineistoa merkityksen tulkinta nähtiin vahvasti kontekstisidonnaisena. Le ilmaisee pääasiassa ajallisia suhteita ja evaluoivia kielenpiirteitä (modaalisuus, miratiivisuus ja affektiivinen asennoituminen) sekä toimii suullisen vuorovaikutuksen koordinoinnin keinona – mutta myös muunlaisia funktioita tunnistettiin. Keskeisistä funktioista oli vähiten erimielisyyttä ajallisista suhteista: yleisimmän näkemyksen mukaan le ilmaisee lähinnä perfektiivistä (mutta melko usein myös imperfektiivistä) aspektia, joskin tästä ja perfektiivisyyden määritelmästä oli erilaisia näkemyksiä. Lisäksi osassa aineistoa le mainittiin myös perfektin tunnuksena. Aineisto jättää osittain epäselväksi, millaista modaliteettia tai asennoitumista le viestii, mutta tulkinnan nähtiin riippuvan pitkälti kontekstista, ja partikkelilla havaittiin myös modaliteetin intensiteettiä säätelevä rooli. Suullisessa vuorovaikutuksessa le toimii muun muassa puheenvuoron vaihdon vihjeenä. Partikkelin käytössä osoitettiin olevan yksilöllisiä eroja, jotka johtuvat sekä alitajuisista että tietoisista tulkintaeroista ilmaisujen rajattuuden suhteen ja sen käytöstä esimerkiksi kirjallisen ilmaisun tyylikeinona. Partikkelin käytön omaksumisesta tekee haastavaa se, ettei ole mitään tiettyä kontekstia, jossa sitä olisi välttämätöntä käyttää, vaan usein esimerkiksi tiettyjä ajallisia suhteita tai affektiivista suhtautumista voidaan ilmaista muillakin tavoilla. Kirjallisuuskatsaus osoitti, ettei le-partikkelin funktioista tai siitä, mihin kielellisiin kategorioihin se liittyy vallitse likimainkaan yksimielisyyttä. Lisäksi osaa aineistosta rajoitti keskittyminen lausetason analyysiin ja kirjalliseen ilmaisuun. Näistä syistä on tarvetta monipuoliselle jatkotutkimukselle, jossa huomioidaan niin syntaksi, semantiikka, pragmatiikka, kognitio kuin fonologiakin ja tarkastellaan sekä suullista että kirjallista viestintää. Analyysissa ei tule pitäytyä liialti länsimaisten kielten rakenteiden mukaisissa kategorioissa, vaan etenkin julkilausumattoman kielellisen ja ei-kielellisen kontekstin merkitys kiinassa on huomioitava selvemmin.
  • Lahdenranta, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää saksan kielen datiivin ilmenemismuotoja ja semanttisia funktioita nykypäivän kielenkäytössä. Tutkimuskohteeksi on valittu "mir", joka ilmaisee datiivia yksikön ensimmäisessä persoonassa. Teoriataustaltaan työ nojaa viime vuosikymmenten aikana tehtyyn semanttiseen tutkimukseen sekä Heide Wegenerin väitöskirjassaan (1985) tekemiin havaintoihin datiivirakenteita yhdistävistä tekijöistä. Myös konstruktiokieliopin soveltuvuutta datiivin semanttiseen tutkimukseen selvitetään. Työn tutkimusaineisto koostuu 200 yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä julkaistusta twiitistä. Puolet twiiteistä on kerätty saksalaisten poliitikoiden julkaisuista. Toinen puolikas on yksityishenkilöiden julkaisemia. Twiitit sisältävät 206 datiivirakennetta. Rakenteet erotellaan kahteen ryhmään: rakenteisiin, jotka kuvaavat vuorovaikutusta ja sisältävät kirjoittajan lisäksi toisen osapuolen, sekä rakenteisiin, jotka eivät ilmaise vuorovaikutusta. Tutkimuksen tuloksista on nähtävissä, että vuorovaikutusta kuvaavat datiivirakenteet vastaavat melko hyvin datiivin prototyyppistä ja esimerkiksi saksa vieraana kielenä -opetuksessa usein esitettyä funktiota, jonka mukaan datiivi kuvaa osapuolta, jonka semanttinen rooli lauseessa on "Benefizient" (hyötyjä/kärsijä) tai "Rezipient" (saaja/menettäjä). Oleellinen havainto kielitieteelliselle tutkimukselle syntyy niiden rakenteiden analyysissä, jotka eivät ilmaise vuorovaikutusta. Ko. rakenteet kuvaavat edellä mainittujen prototyyppisten funktioiden sijasta kokijaa ("Experiencer"). Näiden, kirjoittajan omia tunteita, arvoja tai mielipiteitä kuvaavien ilmaisujen osuus tutkimusaineistosta on merkittävä. Poliitikkojen julkaisemista datiivi-ilmaisuista 77 prosenttia esiintyy ympäristössä, jossa vuorovaikutusta ei tapahdu. Yksityishenkilöiden julkaisuista tällaisia ilmaisuja on 68 %. Datiivi esiintyy tutkimusaineistossa myös usein kopulaverbien yhteydessä sekä idiomaattisissa ilmauksissa, joiden taustalta tutkimus löytää konstruktiokieliopin mallin mukaisesti vakiintuneita, käytössä leksikaalisella tasolla muokkautuvia konstruktioita. Tutkimuksesta käy ilmi, että datiivin semanttinen rooli ei määräydy ainoastaan verbin pohjalta vaan on tiiviisti yhteydessä joko tapahtuvaan tai puuttuvaan vuorovaikutukseen.
  • Marjokorpi, Jenni J (Suomen ainedidaktinen tutkimusseura, 2019)
    Tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksäsluokkalaisten pienryhmäkeskusteluja lyhyen tekstin kielellisistä piirteistä ja niiden merkityksistä. Videoaineistosta ilmeni, että tutkituille oppilaille (n = 37) oli tyypillistä liittää kieliopin oppiminen muistamisen, unohtamisen ja ulkoa opettelun prosesseihin, mikä haittasi tehtävän tarkoituksena ollutta omiin havaintoihin perustuvaa keskustelua kielestä. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa nousi esiin kolme muistamiseen liittyvää ilmiötä: kieliopillisten käsitteiden unohtuminen, unohtamiseen vetoaminen ulospääsynä ongelmatilanteesta sekä erilaisten muistivihjeiden usein tulokseton käyttö. Tulokset osoittavat yhtäältä, että kieliopin opetus hahmottuu oppijoille muistettavina käsitelistoina, mutta toisaalta rohkaisevat opettajaa kielioppikäsitteiden esillä pitämiseen, sillä ilman niitä keskustelu kielestä ei aineiston valossa onnistu.
  • Yli-Jyrä, Anssi Mikael (Växjö University Press, 2003)
    The number of treebanks available for different languages is growing steadily. A considerable portion of the recent treebanks use annotation schemes that are based on dependency syntax. In this paper, we give a model for linguistically adequate classes of dependency structures in treebanks. Our model is tested using the Danish Dependency Treebank. Lecerf’s projectivity hypothesis assumes a constraint on linear word- order in dependency analyses. Unfortunately, projectivity does not lend itself to adequate treatment of certain non-local syntactic phenomena which are extensively studied in the literature of constituent-based theories such as TG, GB, GPSG, TAG, and LFG. Among these phenomena are scrambling, topicalizations, WH-movements, cleft sentences, discontinuous NPs, and discontinuous negation. a few relaxed models somewhat similar to projectivity have been pro- posed. These include quasi-projectivity, planarity, pseudo-projectivity, meta-projectivity, and polarized dependency grammars. None of the these models is motivated by formal language theory. The current work presents a new word-order model with a clear connection to formal language theory. The model, multiplanarity with a bounded number of planes, is based on planarity, which is itself a generalization of projectivity.
  • Harjunpää, Mira (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro graduni käsittelee nominilausekkeiden ja niiden rakenteiden kuvausta latinan opetuskieliopeissa myöhäisantiikista uuden ajan alkuun eli 500-luvun alusta 1400-luvun loppuun. Aineistoni koostuu seitsemästä syntaksia käsittelevästä latinan kieliopista. Pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on, onko Priscianuksen Institutiones grammaticae -kieliopissa yhteyttä transitiivisuuden ja nominilausekkeiden rakenteiden kuvausten välillä. Motivaationa kysymykselle on se, että keskiaikaisissa (1000–1400-luvut) kielioppikuvauksissa transitiivisuus yhdistettiin nominilausekkeiden rakenteiden kuvaukseen. Tutkielmani todistaa, että Priscianuksen nominilausekkeiden kuvauksessa ei ole yhteyttä transitiivisuuteen. Priscianuksella transitiivisuus koskee ainoastaan verbilausekkeita, kun taas nominilausekkeiden muodostamisen motivaattorina on sanojen semantiikka. Priscianus korostaa kuvauksessaan dependenssirakenteiden eroja, koska nominilausekkeen pääsana on alisteinen verbille, mutta pääsanan omat määritteet eivät. 1100-luvun alussa Hugo de Sancto Victoren kieliopissa transitiivisuus koskee myös nominilausekkeita: transitio vastaa nykyistä rektiota ja intransitio vastaa lausekkeen sisäistä kongruenssia. Vuoden 1150 tienoilla kirjoitettu Petrus Heliaksen regimen-määritelmä puolestaan perustuu verbien rakenteeseen ja painottaa lauseen täydellisyyttä. Petruksen mukaan nominilausekkeessa määritteenä oleva adjektiivi on mukana lauseessa, jotta verbin ilmaisema merkitys olisi mahdollisimman täydellinen. Alexander de Villa Dein runomuotoisessa kieliopissa vuodelta 1199 nominilausekkeiden rektiota kutsutaan nimellä transitio personarum, mutta kongruenssia ei nimetä, koska se tapahtuu luonnostaan. Vuonna 1212 julkaistussa Eberharduksen runokieliopissa transitio mainitaan vain verbien objektien yhteydessä. 1200–1300-luvuilla kielioppiteorioihin lainataan runsaasti terminologiaa filosofiasta, mm. subiectum ja predicatum, joita ei kuitenkaan sovelleta opetuskielioppeihin. 1300-luvun opetuskielioppiperinnettä edustavassa regule-kieliopissa nominilausekkeiden kuvaus on keskiaikaisen käsityksen mukainen eli intransitio vastaa kongruenssia ja transitio rektiota. Nominilausekkeita kuvataan kuitenkin edelleen epätäydellisiksi, koska niistä puuttuu verbi. 1400-luvulla humanistit eivät hylkää kieliopeissaan keskiaikaista transitiivisuuskäsitystä, vaan humanisti Sulpitius kuvaa nominilausekkeiden rakenteita intransitio ja transitio-termeillä.
  • Yli-Jyrä, Anssi Mikael (The Association for Computational Linguistics, 2013)
    Building finite-state transducers from written autosegmental grammars of tonal languages involves compiling the rules into a notation provided by the finite-state tools. This work tests a simple, human readable approach to compile and debug autosegmental rules using a simple string encoding for autosegmental representations. The proposal is based on brackets that mark the edges of the tone autosegments. The bracket encoding of the autosegments is compact and directly human readable. The paper also presents a usual finite-state transducer for transforming a concatenated string of lexemes where each lexeme (such as ”babaa|HH”) consists of a segmental substring and a tonal substring into a chronological master string (”b[a]b[aa]”) where the tone autosegments are associated with their segmental spans.
  • Salminen, Jutta (2018)
    Arvioitu teos: Fred Karlsson: Finnish – A comprehensive grammar. Routledge Comprehensive Grammars. London: Routledge 2017. 499 s. ISBN 978-1-138-82103-3.
  • Kempas, Ilpo (Seinäjoen ammattikorkeakoulu, 2019)
    Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja A. Tutkimuksia