Browsing by Subject "kirkko"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 44
  • Kurikka, Matti (Vihtori Kosonen, 1908)
  • Autti, Emma (Helsingin yliopisto, 2021)
    Länsimainen uskonnollisuus on vahvassa murroksessa. Yksilöiden uskonnollisuus monimuotoistuu ja eriytyy perinteisistä instituutioista. Muutokset näkyvät myös Suomessa, sillä erityisesti nuoret aikuiset ovat 2000-luvulla vieraantuneet Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Siksi Z-sukupolven tutkiminen on erityisen kiinnostava ja merkityksellinen tutkimusaihe suomalaisen uskonnollisuuden ja kirkon tulevaisuuden näkökulmasta. Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan sitä, millaisia ovat Z-sukupolven kokemukset yhteisöllisyydestä uusissa jumalanpalvelusyhteisöissä. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kahdeksaa Z-sukupolven edustajaa viidestä eri jumalanpalvelusyhteisöstä ympäri Suomea. Puolistrukturoidut teemahaastattelut on toteutettu joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021. Haastateltavat ovat syntyneet vuosien 1995 ja 2000 välillä, ja heidän joukossaan on sekä miehiä että naisia. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavasti sisällönanalyysilla. Analyysi eteni yksittäisistä ilmauksista alaluokkien ja sen jälkeen yläluokkien muodostamiseen. Yläluokat ovat jaettu hengellisyys, yhteisö, osallistuminen ja kasvu, ja ne muodostettiin Etienne Wengerin käytäntöyhteisöteoriaa mukaillen. Tutkimustuloksia on peilattu myös aiempaan tutkimukseen sukupolvista, uusista jumalanpalvelusyhteisöistä ja yhteisöllisyydestä. Haastateltavat poikkeavat tyypillisistä kirkon nuorista aikuisista jäsenistä, sillä he osallistuvat sitoutuneesti yhteisönsä toiminnan rakentamiseen, ja heillä on täten vahva kokemus kirkon ja yhteisön jäsenyydestä. Myös pienryhmätoiminta, ylistysmusiikki, Raamatun lukeminen ja yhdessä rukoileminen tukevat haastateltavien hengellistä elämää ja kokemusta yhteisöllisyydestä. Z-sukupolven edustajille on erityisen tärkeää, että he kokevat tulleensa kohdatuiksi. Seurakunnan työntekijät he näkevät toiminnan koordinaattoreina, jotka tukevat vapaaehtoisia ja pitävät kokonaisuudesta huolta. Erityisesti kasvun, kehityksen ja oppimisen teemat nousevat aineistossa vahvasti esiin. Haastateltavat haluavat kasvaa laadullisesti ihmisinä ja kristittyinä, mutta myös kasvattaa yhteisöjä määrällisesti tavoittamalla uusia ihmisiä kristinuskon ja uusien jumalanpalvelusyhteisöjen pariin. Halu kasvaa huipentuu perinteisen seurakuntakulttuurin haastamiseen. Z-sukupolven edustajat haluavat olla uudistamassa kirkon jumalanpalvelus- ja seurakuntaelämää raikkaammaksi, modernimmaksi ja elävämmäksi.
  • Korhonen, Maija (Helsingin yliopisto, 2021)
    Työnohjausta tutkittaessa voidaan esittää kysymys, mitä oikeastaan tutkitaan silloin kun tutkitaan työnohjausta? Työnohjauksen määritelmät, teoriat ja toteutustavat ovat monimuotoisia eikä yhtä yhtenäistä käsitystä tai tieteellistä määritystä työnohjaukselle ole vielä kehitetty. Työnohjaus syntyi sosiaalityön, psykoterapian ja kliinisen sielunhoidon koulutuksen käyttöön, josta se on myöhemmin levinnyt julkisen sektorin ja bisnesmaailman käyttöön. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet työnohjauksen määritelmien monimuotoistumiseen, sillä työnohjausta on sovellettu jokaisen ammattialan erityispiirteiden mukaisesti. Työnohjaus liittyy myös laajemmin osaksi työhyvinvoinnin kokonaisuutta ja on yksi monista keinoista tukea työntekijöiden työhyvinvointia. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työnohjaus on otettu käyttöön hyvin aikaisin, jo 1950–luvulla. Ensimmäisenä työnohjausta hyödynnettiin perheneuvonnassa, johon kirkon perheneuvonnan isä Matti Joensuu toi työkaluja Englannista. Nykyisin kirkossa työnohjaus nähdään seurakuntatyön ammattilaisten työn ja työtapojen kehittämisen työkaluna. Kirkon työnohjaus ei ole enää vain sielunhoitajien käytössä vaan laajasti kirkon eri ammattikuntien hyödynnettävissä. Kirkolla on oma työnohjaajakoulutus, minkä vaatimukset vastaavat Suomen työnohjaajat ry:n työnohjauksen pätevyyden vaatimuksia. Tämän maisterintutkielman tutkimustehtävänä on selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kokemuksia työnohjauksesta ja sen vaikutuksista työhyvinvointiin. Tutkielmalla ei pyritä yleistykseen vaan luomaan kuva pienen joukon henkilökohtaisista kokemuksista. Aineisto on kerätty teemahaastattelulla ja tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä (10) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkaan vihityn papin haastattelusta. Kaksi haastelluista ei työskennellyt papin tehtävissä tutkimuksen aikana, mutta ovat saaneet vihkimyksen pappisvirkaan. Tutkimusaineisto on analysoitu käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin keinoin loin aineistosta pääluokkia ja alaluokkia. Pääluokat ovat 1) Pappien kokemukset kirkon työnohjauksen käytännöistä 2) Pappien kokemukset työnohjauksen annista, hyödyistä ja huonoista puolet 3) Pappien kokemukset työnohjauksen sisällöistä 4) Työnohjaus papin työhyvinvoinnin tukena. Alaluokat ovat 1) Työnohjaukseen hakeutumisen syyt, työnohjauksen aloittamisen käytännöt, työnohjaukseen liittyvät asenteet kirkossa ja kirkon työyhteisöissä 2) kokemukset työnohjaajista, työnohjauksen anti, hyödyt ja onnistumiset, työnohjauksen huonot puolet 3) Yksityiselämän asioiden käsitteleminen työnohjauksessa, Ammatti-identiteetin käsitteleminen työnohjauksessa, Onko työnohjaus työhön sitouttavaa?, hengellisyys osana työnohjausta.
  • Toijala, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien syitä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisille vihkimisille. Osa kirkon papeista on vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon maaliskuusta 2017 asti, jolloin avioliittolaki muuttui Suomessa sukupuolineutraaliksi. Vihkimiset ovat tapahtuneet siitä huolimatta, että kirkko on linjannut sen avioliittokäsityksen pysyvän entisellään ja pappeja on kehotettu vihkimään edelleen vain eri sukupuolta olevia pareja. Tutkielma selvittää, mistä syistä papit ovat päätyneet vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja tässä kirkollisessa tilanteessa ja miten näitä vihkimisiä perustellaan. Aineisto koostuu seitsemän papin puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Haastatellut papit olivat vihkineet avioliittoon yhden tai useamman samaa sukupuolta olevan parien vuosina 2017-2018. Teoreettinen viitekehys muodostuu kirkon ja homoseksuaalisuuden suhdetta, pappeutta ja suomalaisen yhteiskunnan muutosta koskevasta tutkimuksesta. Tutkielman taustoittava osio keskittyy vahvasti avioliittolain muuttumista edeltäneisiin ja sitä ympäröineisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin muutoksiin sekä keskusteluun. Tämä auttaa ymmärtämään sitä kontekstia, jossa papit ovat tehneet vihkimispäätöksensä. Papit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon ennen kaikkea siitä syystä, että parit toivovat tulevansa vihityiksi kirkollisesti. Papit vastaavat vihkimispyyntöön myöntävästi, koska kokevat, että kirkolla on myös samaa sukupuolta olevien parien vihkioikeus. He eivät pidä parisuhteita syntinä ja näkevät avioliiton sopivaksi pysyvän parisuhteen muodoksi myös sateenkaaripareille. Näistä syistä vihkiminen näyttäytyy luonnollisena johtopäätöksenä. Tätä päätöstä tukevat erilaiset pappeuteen ja työhön, arvoihin ja asenteisiin sekä uskontoon ja hengellisyyteen liittyvät syyt ja perustelut. Vihkimispäätökset syntyvät usein monien syiden ja perustelujen summana. Kirkko toimii muuttuvan yhteiskunnan keskellä ja yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja ilmiöt haastavat kirkkoa. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että osa kirkon papeista ja jäsenistä elää jo nyt todellisuutta, jossa samaa sukupuolta olevien vihkimiset ovat osa kirkkoa. Tämän todellisuuden ymmärtäminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa väistämättä kirkon identiteettiin. Vihkimisen syiden tutkiminen avaa uusia näkökulmia ilmiöön ja auttaa ymmärtämään sitä vihkineiden pappien näkökulmasta.
  • Korpelainen, Pietu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävänä on tutkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien arvoja. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen pääkysymykseen: Millaisina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien arvot näyttäytyvät Shalom Schwartzin arvojen yleismaailmallisen teorian näkökulmasta? sekä Millaisia eroja pappien arvojen välille syntyy ikään, sukupuoleen tai hiippakuntaan suhteutettuna? Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty kyselylomakkeella (N = 769), joka edustaa tilastollisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja. Tutkimusote on kvantitatiivinen. Tutkimusta ohjaava teoria on Shalom Schwartzin arvojen yleismaailmallinen teoria. Tulosten perusteella pappien arvohierarkiassa merkittävimpinä arvoina korostuvat Universalismin ja Hyväntahtoisuuden arvotyypit. Papeille tärkeintä olivat kaikkien ihmisten hyvinvointi, arvostaminen, suvaitsevaisuus ja luonnon suojeleminen. Papeilla korostui vapaaehtoinen muiden hyvinvoinnista välittäminen. Vallan arvotyypin asettuminen pappien arvohierarkiassa vähiten merkityksellisimmäksi arvotyypiksi, korostaa pappien keskuudessa olevaa jännitettä ihmisen hyvinvoinnin ja rakenteellisen vallan tavoittelun välillä. Tulosten mukaan sukupuolella oli tilastollisesti merkitsevä rooli pappien arvojen erojen korostumisessa. Papeista miehillä korostui naisia voimakkaammin Työn, Perinteiden ja Yhdenmukaisuuden arvoulottuvuudet. Vastaavasti papeista naisilla korostui miehiä voimakkaammin Hyväntahtoisuuden, Universalismin, Mielihyvän ja Turvallisuuden arvotyypit. Miespuolisten pappien korostuneet arvotyypit ovat täysin päinvastaiset suhteessa suomalaisten miesten vastaaviin. Ikä vaikuttaa pappien arvoissa erityisesti Muutosvalmiuden ja Universalismin arvotyyppeihin. Papeista 55-64 -vuotiaat olivat selvästi rohkeampia uudistajia, kun taas 25-34 -vuotiaat olivat varovaisimpia. Yli 55-vuotiailla papeilla korostui myös Universalismin arvotyyppi voimakkaimmin suhteessa 35-44 -vuotiaisiin. Hiippakuntien välisiä tilastollisesti merkitseviä arvoeroja ei yllättäen löytynyt. Tulos kertoo pappien arvojen kirjon tasaisesta jakautumisesta hiippakunnissa. Tulosten mukaan papit jakautuvat neljään arvoryhmittymään: Varovaisiin säilyttäjiin, joihin kuuluu 34,2% papeista, Hyväntahtoisiin säilyttäjiin 28,4%, Suvaitsevaisiin uudistajiin 23% ja Individualistisiin uudistajiin, joiden osuus on 14,3% papeista.
  • Jokilaakso, Iina (Helsingfors universitet, 2016)
    Katekumenaatti-toiminta on aikuistyön kokoontuvaa ryhmätoimintaa, joissa käsitellään aikuisten uskonkysymyksiä ryhmän lähtökohdista käsin. Katekumenaatin tavoitteiksi on määritelty uskon löytyminen ja vahvistuminen, rohkaistuminen kristittynä elämisessä sekä ehtoollisyhteyden ja seurakuntayhteyden voimistuminen. Tämä tutkielma on laadullinen tutkimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa toteutettavasta Katekumenaatti-toiminnasta ja sen osallistujista. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Katekumenaatti-toimintaa on toteutettu seurakunnissa sekä mitä merkityksiä osallistujat ovat antaneet osallistumiselleen. Tutkimus suoritettiin laadullisena ja aineistolähtöisenä. Olen haastatellut tutkimukseeni kymmentä seurakuntalaista kolmen eri seurakunnan alueella, joissa on toteutettu Katekumenaatti-toimintaa. Haastateltavista kaksi olivat toimineet Katekumenaatti-ryhmässä maallikko-ohjaajina ja kahdeksan edustivat ryhmien osallistujia. Lähestyn Katekumenaatti-toimintaa ja siihen osallistumista kolmesta näkökulmasta: rakenteiden ja ohjauksen, yksilöllisen etsinnän ja ryhmään sitoutumisen sekä seurakuntayhteyden vahvistumisen näkökulmasta. Katekumenaatti pyrkii yhtymäkohtien löytymiseen osallistujien elämäntarinan ja kristillisen uskon välillä. Tämä ohjaa ryhmän pedagogiikkaa osallistujalähtöisyyteen, jossa osallistujien kysymykset ja kokemukset ovat pääosassa. Vähäinen ohjaus ja tasa-arvoinen vuorovaikutus ryhmässä tukivat osallistujien mahdollisuutta omien uskonkysymysten käsittelyyn. Ryhmä koetaan toiminnaltaan joustavaksi ja ilmapiiriltään sallivaksi ja avoimeksi. Lisäksi ryhmän luottamuksellinen ilmapiiri mahdollistaa vertaistuen ja yhteyden kokemuksen, jonka merkitys ryhmään osallistumisessa nousee vahvasti esiin. Hengellinen etsintä ja halu kasvaa uskossa on aineistostani tärkein esiin nouseva motivaatio osallistua Katekumenaatti-ryhmään. Toiminnan luonne houkuttelee mukaan myös ihmisiä, joilla on tarve myös kyseenalaistamiseen ja kriittisyyteen. Katekumenaatin osallistujia voi kutsua etsijöiksi hengellisen etsinnän ja yhteisöllisen etsinnän näkökulmasta. Yhteisön etsintää kuvaa paluu seurakuntaan pidemmän tauon jälkeen sekä oman paikan etsiminen seurakunnan yhteydestä. Seurakuntayhteyttä pyritään Katekumenaatissa tukemaan näkyvästi jumalanpalveluselämän liittämisellä ryhmä toimintaan. Tutkimuksessani tarkastellaan seurakuntayhteyden vahvistumista osallistumisen ja kuulumisen tunteen näkökulmasta suhteessa seurakuntaan. Seurakuntayhteys näyttää vahvistuvan Katekumenaatti-toiminnassa tiedon lisääntymisen, oman hengellisyyden työstämisen sekä yhteisöllisyyden kokemuksen myötä. Tiedon lisääntymisen voidaan havaita kasvattavan osallistumisen merkitystä ja syventävän osallistujien hengellisyyttä. Lisäksi myönteinen kokemus yhteisöstä ja kristillisen identiteetin vahvistuminen kasvattavat kuulumisen tunnetta suhteessa kirkkoon.
  • Suontakanen, Tapio (Helsingfors universitet, 2014)
    Tämä työ käsittelee katolisen kirkon opettaja, doctor communis ecclesiae, Isidorus Sevillalaisen käsitystä kristillisistä harhaopeista ja kirkon johtamisesta. Isidorus eli 560–636, ja toimi Sevillan arkkipiispana vuodesta 600 lähtien. Työn rajauksena toimii Isidoruksen pääteos Etymologiae, jota käytettiin tietokirjana läntisessä maailmassa aina 1700-luvulle asti. Kyseinen teos valmistui vuonna 633. Pyreneiden niemimaalla Isidorus oli aikanaan voimakas kirkon vaikuttaja kirjoitustyönsä ja aktiivisen osallistumisensa ansiosta. Kirkon johtaminen oli jakautunut kirkolliskokouksille ja piispoille. Kirkolliskokousten tehtävänä oli luoda suuntalinjat ja tehdä viralliset päätökset kirkon oppiin liittyvistä asioista. Yleiset kirkolliskokoukset alkoivat vasta vuonna 325, minkä takia paikalliset johtajat eivät pystyneet toimimaan tehokkaasti harhaoppisia liikkeitä vastaan. Vasta yleiset kirkolliskokoukset muodostivat selkeän kristillisen opin ja mahdollistivat harhaoppisten ryhmien erottamisen kirkosta. Piispojen tehtävänä oli toimia kirkon johtajina omilla alueillaan. Piispoja oli eritasoisia ja jokaisella tasolla oli toistaan enemmän valtaa ja vastuuta. Patriarkat olivat korkeimmalla, minkä jälkeen tulivat arkkipiispat, metropoliitat ja viimeisenä normaalit piispat. Harhaoppiset olivat tehneet valintansa uskoa ja opettaa eritavalla kuin katolinen kirkko. Tämä harhainen valinta aiheutti sen, että jokainen joutui vastaamaan itse syytteeseen ja saamaan tuomion. Isidoruksen mukaan eivät apostolitkaan voineet valita mihin uskoa ja mitä opettaa, vaan kaiken piti olla Jeesuksen sanojen mukaista. Samalla tavalla kristittyjen piti uskoa siihen mitä Jeesus sanoi ja kirkko opettaa, ei muuttaa ja valita asioita mihin uskoa. Harhaisten liikkeiden käsittelyssä oleellisin osa on harhaiset opit joista heitä syytetään. Kaikille Isidoruksen kirjasta löytyneille 69 eri liikkeelle löytyivät syytetyt opit, joiden mukaan liikkeet voitiin jakaa ryhmiin. Kristinuskon tärkeimmät opit Jumalasta, maailmasta ja elämästä olivat suurimpia syytöksiä joita nostettiin harhaoppeja vastaan. Opit päätettiin ja syytökset harhaoppisten liikkeiden opettajia vastaan esitettiin kirkolliskokouksissa. Ajallisesti harhaopit nousivat aina ensimmäiseltä vuosisadalta 500-luvulle ulottuvalla ajalla. Monen vuosisadan ajalta on huomattavissa tiettyjen aikojen tuottaneen muita enemmän harhaoppisia liikkeitä. Kristinuskon alkutaipaleella harhaoppien syntyyn vaikutti selkeiden linjojen ja auktoriteettien puuttuminen, joka korjaantui 300-luvulta lähtien. Rooman imperiumi kattoi suurimmillaan alueita Britanniasta Irakiin, ja Isidoruksen listan harhaoppisten liikkeiden syntyalueita löytyy melkein yhtä laajalta alueelta. Kuitenkin suurin osa liikkeistä joille löytyi vaikutusalue, oli peräisin itäisen Välimeren alueelta. Tällä kreikankielisellä alueella oli myös suurin osa patriarkoista. Määrällisesti suurelle osalle liikkeistä ei löytynyt aluetta, jolta ne olisivat peräisin.
  • Tammilehto, Mikael (Helsingfors universitet, 2016)
    Uskonnollisuus muuttaa länsimaissa muotoaan. Vanhat, perinteiset kirkkokunnat ovat menettäneet jäseniään, niin myös Suomessa. Nuoret aikuiset miehet kuuluvat kaikista ikäryhmistä harvimmin kirkkoon ja eroavat siitä herkimmin. Tästä huolimatta ihmiset mieltävät itsensä henkisiksi ja heillä on hengellisiä tarpeita. Tutkimukseni tarkoitus on selvittää, mikä saa nuoren miehen sitoutumaan seurakuntaan, mitä hän kokee sieltä saavansa ja miten hän näkee tulevaisuutensa seurakunnan yhteydessä. Haastattelin tutkimustani varten 16 nuorta aikuista (18–29-vuotiasta), seurakuntaansa sitoutunutta miestä. Aineisto kerättiin kevään ja syksyn 2015 aikana ja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Analyysin pohjalta tulokset jakautuivat kahteen pääluokkaan: sitoutumisen syihin ja sitoutumisen mahdollisuuksiin. Miesten taustat erosivat toisistaan esimerkiksi kodin uskonnollisuuden suhteen. Valtaosa heistä oli kuitenkin osallistunut tavalla tai toisella seurakunnan toimintaan jo lapsena. Yhtäjaksoisemmin seurakunnan toimintaan he jäivät rippikoulun jälkeen. Rippikoulu oli siis lähtölaukaus sitoutumiselle. Muita aineistosta nousseita sitoutumisen syitä olivat seurakunnassa koettu yhteisöllisyys, työntekijöiltä saatu vastuu, sekä usko. Tutkittavien ajattelussa oli hieman eroa riippuen siitä, olivatko he yhä samassa seurakunnassa, jossa olivat käyneet rippikoulun, vai olivatko he hakeutuneet uudella paikkakunnalla uuteen seurakuntaan. Erot näkyivät erityisesti puhuttaessa miesten nykyisyydestä ja tulevaisuudesta seurakunnan yhteydessä. Uuteen seurakuntaan hakeutuneet suhtautuivat luottavaisemmin seurakuntayhteyden säilymiseen jatkossakin, kun taas muiden ajattelua leimasi joko lievä tai suuri epävarmuus. Suuri osa tutkittavista osallistui seurakunnan vapaamuotoisempiin erityisjumalanpalveluksiin, muutama pääjumalanpalveluksiin. Miesten tavat sitoutua erosivat toisistaan. Ne haastateltavat, jotka eivät tehneet mitään vapaaehtoistehtäviä seurakunnassa, olivat kaikkein vähiten sitoutuneita seurakuntansa toimintaan. Vapaaehtoistyötä tekevien tehtävät erosivat toisistaan. Osa veti rippikouluja, osa palveli seurakuntansa nuorten aikuisten jumalanpalveluksessa erinäisissä tehtävissä. Selkeimmät messuavustustehtävät liittyivät musiikkiin, tekniikkaan ja ehtoollisavustukseen. Osa oli aktiivisesti mukana suunnittelemassa ja tekemässä seurakuntansa nuorten aikuisten iltoja. Tutkimukseni keskeisin tulos on, että mitä useampi sitoututtava tekijä (vastuu, yhteisöllisyys, usko) täyttyy miehen seurakuntayhteydessä, sitä sitoutuneempi hän on seurakuntaan ja sitä tyytyväisempi ja luottavaisempi hän on myös tulevaisuuteensa seurakunnan yhteydessä.
  • Tuovinen, Minna-Liisa (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämä tutkielma pyrkii selvittämään Joseph Ratzingerin/paavi Benedictus XVI:n (16.4.1927 – ) käsityksiä kristinuskon ja kulttuurien suhteista relativismin, sekularismin ja suvaitsevaisuuden näkökulmista. Tutkimuskysymyksenä on: Säilyykö kristinusko eripuraisten kulttuurien keskellä? Tutkimukseni ensimmäinen lähde on Joseph Ratzingerin Without Roots The West, Relativism, Christianity, Islam (2004). Kirja koostuu Joseph Ratzingerin ja Marcello Peran kirjeenvaihdosta. Molemmat ovat huolissaan lännen spirituaalisesta, kulttuurisesta ja poliittisesta huonovointisuudesta. Kirjan tendenssinä on saada ihmiset ymmärtämään, millainen olisi tulevaisuuden kulttuuri, joka on hylännyt moraalinsa ja kulttuurihistoriansa. Kirjoittajat toivovat, että länsi ottaisi vastaan mieluummin spirituaalisen kuin poliittisen uudistumisen. Toinen lähde on Joseph Ratzingerin Truth and Tolerance Christian World Religions Belief and World Religions (2004). Ratzinger pohtii kirjassaan kristinuskon suhdetta maailmanuskontoihin. Hän haluaa vastata kysymykseen: Onko kristinusko suvaitsematon kun se väittää, että pelastus on mahdollista vain Kristuksen kautta? Kolmas lähde tässä tutkielmassa on Joseph Ratzingerin Introduction to Christianity (2000). Hän tuo kirjassaan esiin katolisen kirkon modernin tulkinnan kristinuskon perusteista. Tukimusmetodina on systemaattinen analyysi. Keskeiset käsitteet selvitetään termi- ja argumentatioanalyysillä. Argumentaatioanalyysin väitteet ovat eksplisiittisiä ja implisiittisiä ja ne kumpuavat Raamatusta, traditiosta, kokemuksesta ja järjestä. Tässä tutkielmassa pyritään myös selvittämään, muodostavatko kyseiset väitteet johdonmukaisen kokonaisuuden. Edellytysten analyysi on kuin kulmakivi, koska katolisen kirkon dogmit määrittelevät voimakkaasti Ratzingerin teologisia ja filosofisia pohdintoja. Johdannon jälkeen toinen pääluku käsittelee kulttuurirelativismia, joka on Ratzingerin mielestä nykyään kristinuskon keskeinen ongelma. Luvussa käsitellään esimerkiksi Euroopan arvopohjan murenemista, relativismin eri muotoja, kulttuurien suhdetta kristinuskoon ja ihmisarvon merkitystä. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan sekularismin käsitettä. Ratzinger toteaa, että sekularismin voittokulku musertaa pyhän ihanteen elämästä. Kansalaisuskonto ja ei-kristityt uskonnot ovat tarkastelun kohteina. Luvussa pohditaan Euroopan protestanttisten maiden suhtautumista sekularismiin. Lopuksi mietitään, miksi kristinuskoa voidaan sanoa jopa hampaattomaksi? Neljännessä pääluvussa aiheena on suvaitsevaisuus, joka nivoutuu tiiviisti aiempiin päälukuihin. Aluksi pohditaan kristillistä suvaitsevaisuutta, joka edellyttää kykyä ja halua aitoon ja tasapuoliseen dialogiin. Luvussa käsitellään myös Ratzingerin Regensburgin puhetta, joka tulkittiin suvaitsemattomaksi ja aiheutti laajoja väkivaltaisuuksia. Luvussa esitellään myös eksklusivismia, inklusivismia ja pluralismia, joiden ansiosta voidaan analysoida uskontojen uskontoteologista ajattelua. Tutkimustulokseksi kiteytyy, että klassinen kristinusko voi säilyä Ratzingerin mielestä eripuraisten kulttuurien keskellä käytännönviisaiden, edistyksellisten ja nöyrien ihmisten ansiosta, jotka jaksavat uskoa rakkauteen. Ratzingerin pohdintojen mukaan kristityn tulee kypsyä aikuisessa uskossa ja ohjata Kristuksen laumaa kohti katolista kirkkoa.
  • Toivonen, Niilo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro -gradu tutkielmassa tutkitaan kokoomuksen ja SDP:n ennen Kataisen ja Stubbin hallituskautta tekemiä linjauksia samaa sukupuolta olevien avioliittoon, yhteisöverouudistukseen ja uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamiseen ja tehtyjen linjojen suhdetta vaalikaudella 2011-2015 tehtyihin päätöksiin. Kokoomus ja SDP toimivat vuosina 2011-2015 Suomen hallituksen päähallituspuolueina. Tutkimus keskittyy Jyrki Kataisen vuoden 2011–2014 ja Stubbin vuoden 2014–2015 hallituksen ja eduskunnan päätöksiin uskonnon opetuksen uudistamisesta, yhteisöverouudistuksesta ja samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Tutkielmassa esitetään lakiesitysten kulku, niiden taustat puolueissa ja tehdyt päätökset. Tutkielma pyrkii avaamaan tehtyjen päätöksien taustoja. Tutkimuksessa käy ilmi, että kummallakaan päähallituspuolueella ei ollut merkittäviä linjoja kirkkoa koskevista asioista ennen hallituskautta, mutta puolueet esittivät hallituksessa kahta kirkkoon suuresti vaikuttavaa asiaa: yhteisöverouudistusta ja uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamista. Yhteisöverouudistus toteutettiin vaalikauden aikana, mutta esitys uskonnon opetuksen ryhmäkokojen uudistamisesta raukesi perustuslakivaliokuntaan. Samaa sukupuolta olevien avioliitto eteni hallituskauden aikana kansalaisaloitteen muodossa ja aloite hyväksyttiin. Molemmat päähallituspuolueet kokoomus ja SDP kannattivat aloitetta, vaikka se ei ollut osa hallitusohjelmaa. Tutkielma pyrkii avaamaan suomalaisen yhteiskunnan politiikan ja uskonnon sekä kirkon ja valtion jännittynyttä ja monenkeskistä suhdetta ja avaa poliittisten puolueiden suhdetta Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tutkielmassa Suomen evankelisluterilainen kirkko nähdään myös aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana.
  • Hassinen, Taneli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kirkko- ja yhteiskuntanäkemyksissä tapahtui sodan jälkeisinä vuosikymmeninä paradigmaattinen muutos. Asevelipapisto oli sodan aikana rintamalla herännyt kirkon sosiaaliseen vastuuseen. Samaan aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa alettiin vahvistaa sosiaalisia turvaverkkoja, joten kirkon painopisteen siirtyminen kulki luontevasti muun yhteiskunnallisen kehityksen rinnalla. Uudenlaiset kulttuuriset ilmiöt, kuten 1960-luvun uusvasemmistolainen nuorisoradikalismi, haastoivat yhteiskunnan vakiintuneet instituutiot, kirkko niiden mukana. Kirkko- ja yhteiskuntakeskusteluun osallistuttiin aktiivisesti. Keskeisiä kirkollisia keskustelijoita olivat muun muassa arkkipiispa Martti Simojoki ja professori Osmo Tiililä sekä Kotimaa-lehden päätoimittajana 1.1.1969 aloittanut Leino Hassinen. Hän oli julkaissut kristinuskon ja kommunismin välistä suhdetta käsittelevän synodaalikirjan sekä kirkkonäkemystä käsittelevän pamfletin. Tutkielman tutkimuskysymys on: Mikä on Leino Hassisen kirkko- ja yhteiskuntanäkemys hänen kirjallisen tuotantonsa valossa? Tutkielman ajallinen ja sisällöllinen fokus on 1960- ja 1970-luvun taitteeseen liittynyt keskustelu kirkon ja muun yhteiskunnan välisestä suhteesta. Sisällön- ja kehysanalyysit tarjoavat työkalut peilata Kotimaa-lehden pääkirjoitusten kannanottoja Hassisen muuhun kirjalliseen tuotantoon. Lisäksi aikalaisten näkemykset muodostavat kontekstin Hassisen kannanotoille. Teoreettisena kehyksenä on rekognitio- eli tunnustusteoria. Hassisen ajattelun kehityksessä eri vuosikymmenillä voidaan ihmiskuvan ihanteena tunnistaa Jumalan edessä yhteiskunnallisesti vastuullinen ihminen, jonka tehtävänä on toimia eriarvoisuuden poistamiseksi. Lisäksi Hassinen näkee ihanteena Jumalan mielenmukaisella tavalla järjestetyn yhteiskunnan, joka jakaa hyvinvointia ja varallisuutta oikeudenmukaisesti. Hassisen mukaan Lutherin toiminta 1500-luvulla antoi tälle tärkeän esikuvan samalla, kun Luther uudisti kirkon teologisia fundamentteja ja seurakuntaelämää käytännön tasolla. Hänen tähän liittynyt lisensiaatintutkielmansa kytkee hänet lundilaisiin teologeihin. Hassinen pitää selkeästi jumalanpalvelusta seurakunnan elämän ytimenä ja aarreaittana. Hassisen näkemyksen mukaan jumalanpalveluselämän tehtävänä on varustaa seurakuntalaiset palvelemaan yhteiskuntaa omalla paikallaan. Kirkko instituutiona edustaa kristillistä uskoa yhteiskunnan keskellä ja käy aktiivista keskustelua yhteiskunnassa. Tässä ajattelussa Hassinen sai tukea Simojoen vaalimasta kansankirkkoajattelusta. Tiililän yksilön pelastusta sekä kirkkoa vain uskovien yhteisönä korostaneita näkemyksiä Hassinen selvästi vierasti ja myös ilmaisi sen sekä kirjoissaan että pääkirjoituksissaan. Hassisen näkemys kirkosta ja yhteiskunnasta näyttää olevan se, että yksilö on toimintakykyinen sekä parhaalla tavalla ja oikeudenmukaisesti resursoitu osana institutionalisoitunutta yhteisöä. Hänen ajattelussaan nousee vahvasti esiin instituutioiden keskinäinen tunnustaminen. Kristinuskon ja kommunismin välisessä vuorovaikutuksessa hän nostaa esiin molempien ideologioiden pitkälle yhteisen ideaalin resurssien oikeudenmukaisesta jaosta. Kumpaakin ideologiaa hän kuitenkin kritisoi niiden kyvystä ja halusta toteuttaa omia ihanteitaan. Kirkon hän soisi ottavan johtavan yhteiskunnallisen roolin.
  • Peltola, Jyri (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tämä tutkielma tarkastelee kirkon ja uskonnon esiintymistä keskustan, kokoomuksen, ruotsalaisen kansanpuolueen ja sosiaalidemokraattien puolue- ja periaateohjelmissa vuodesta 1945 vuoteen 2020. Tutkielma pyrkii selvittämään, miten kirkko ja uskonto näkyvät kyseisissä puolue- ja periaateohjelmissa. Lisäksi tutkielma pyrkii etsimään vastauksia siihen, miten kirkon ja uskonnon asema näissä ohjelmissa on muuttunut. Kolmanneksi tutkimus tarkastelee sitä, miksi kirkon ja uskonnon näkyvyys poliittisissa yleisohjelmissa on muuttunut. Tutkielman lähdeaineistona on 37 poliittista yleisohjelmaa, jotka ovat luettavissa Pohtiva-tietokannassa. Tutkielma vertailee sekä historiallista muutosta rajatussa aikakehyksessä että puolueiden välisiä eroja. Tutkielma on perusluonteeltaan laadullinen, mutta se hyödyntää vertailussa kvantitatiivisia keinoja. Kvantitatiiviset keinot tarkoittavat tässä tapauksessa käsitteiden esiintyvyyden määrällistä tarkastelua. Tutkielman tulosten perusteella uskonto ja kirkko olivat näkyvästi esillä useissa sotien jälkeen julkaistuissa puolueohjelmissa. Erityisesti porvarilliset puolueet näkivät tarpeelliseksi aiheen käsittelyn ohjelmissaan. Sosiaalidemokraatit suhtautuivat ohjelmissaan kirkkoon ja uskontoon kriittisemmin. 1960-luvun uusvasemmistolainen henki herätti erityisesti nuorissa kirkkokriittisyyttä. Tällöin useat porvarilliset puolueet puolustivat ohjelmissaan kirkon ja kristinuskon asemaa Suomessa. 1970-luvulla ohjelmatyöskentelyyn panostettiin erityisen paljon ja keskustelua käytiin muun muassa uskonnonopetuksen asemasta. Kirkon ja uskonnon näkyvyys poliittisissa yleisohjelmissa alkoi hiljalleen vähentyä 1980-luvun kuluessa. 1990-luvulla muutos oli jo merkittävä. Tällöin kirkollis-uskonnollisten aiheiden käsittely oli erittäin vähäistä ja osassa ohjelmista näitä ei käsitelty lainkaan. Yhteiskunnan maallistumiskehitys alkoi vaikuttaa ohjelmien sisältöön ja kirkollis-uskonnolliset kysymykset siirtyivät lama-aikana politiikan taka-alalle. Jo 1990-luvulla alkanut vähäisen esiintyvyyden linja jatkui tutkimusjakson loppuun eli vuoteen 2020 saakka. Säädösuudistusten myötä puolueiden käsitys uskonnonvapaudesta yhtenäistyi tällä vuosituhannella ja puolueohjelmissa oli nähtävissä merkkejä jaetusta uskonnonvapauden ihanteesta. Samaan aikaan maltillinen suhtautuminen kirkollis-uskonnollisiin kysymyksiin tuli valtavirraksi. Vielä 1960–1970-luvuilla suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon oli suomalaisille niin merkittävä kysymys, että sitä kannatti käsitellä laajasti poliittisissa yleisohjelmissa. Näiden kysymysten vaikutus poliittiseen keskusteluun on nykyisellä vuosituhannella käynyt niin vähäiseksi, että puolueet eivät ole enää nähneet tarpeelliseksi tarkastella seikkaperäisesti kirkkoa tai uskontoa ohjelmissaan.
  • Röytiö, Henri (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkin pro gradu-tutkielmassani Kirkkohallituksen ylläpitämän Kirkko Suomessa-Facebook-sivu julkaisuja vuoden ajalta alkaen 15.09.2014. Aineisto koostui tutkimusajankohtana sivun aikajanalla näkyneistä julkaisuista. Koska sivua päivitetään usein, eivät kaikki sivulle tuodut julkaisut pysy aikajanalla. Tämän vuoksi aineistoni edustaa satunnaisotantaa koko vuoden julkaisuista. Tutkimusmetodina sovelsin laadullista sisällönanalyysiä. Perinteisestä sisällönanalyysistä poiketen erottelin metodologisesti sisällön erittelyn omaksi kokonaisuudekseen kerätäkseni aineistosta numeerista dataa, jonka tarkoitus oli tukea myöhempää analyysiä. Kolmannessa tutkimusluvussa refelektoin analyysiäni kuviteltujen yhteisöjen ja median rituaalien teorioihin. Tutkimustehtävänä oli selvittää mistä Kirkko Suomessa-Facebook-sivun aineisto koostuu, kuinka erilaiseen aineistoon on sivulla reagoitu sekä kuinka sivu pyrkii rakentamaan yhteisöllisyyttä. Aineisto koostui 109 julkaisusta, joista valtaosa oli kuvallisia, joihin oli liitetty lyhyt teksti. Aineisto sisälsi rukouksia, videoita, linkkejä radiohartauksiin ja muihin kirkon sosiaalisen median palveluihin. Aineiston aihepiirien, tykkäysten, kommenttien ja jakojen analyysi osoitti, että yhteisöllisyyttä rakennetaan kahdesta näkökulmasta: yksilö- ja yhteisökeskeisestä. Esimerkiksi paljon tykkäyksiä saaneet julkaisut, joissa esiteltiin seurakuntalaisten toimintaa seurakunnassa, eivät olleet kovin jaettuja. Persoonaan sidottu julkaisu näytti tukevan yksilöllistä yhteyttä yhteisöön. Yksilöimättömiä rukouksen ja sananlaskun tyylisiä julkaisuja puolestaan jaettiin aktiivisesti. Kirkko Suomessa-sivun ohjeistuksissa mainitaan, että sen tarkoitus on tavoittaa kirkosta vieraantuneita. Aineiston kuvamateriaalissa oli paljon kepeää materiaalia, joka puhui tämän puolesta. Selkein havaintoni tutkimuksessa kuitenkin oli, että juuri perinteinen kirkollinen symboliikka liitettynä kristilliseen rituaaliseen kokonaisuuteen kuten kirkkovuoteen tukee yhteisöllisyyttä kepeää arkista sisältöä paremmin. Esimerkkinä toimii 2014 Pyhäinpäivän julkaisu, jossa medioitu hautakynttilärituaali loi tuhansille ihmisille kohtaamispaikan kristillisen rituaalin ääressä. Tästä muodostui koko aineiston tykätyin ja kommentoiduin juilkaisu.
  • Koskimaa, Satu (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Eero Huovisen kirkkokäsitystä. Tutkimustehtävä jakautuu siten, että ensin selvitetään kirkon niin sanottujen konstitutiivisten tuntomerkkien merkitys kirkon elämässä. Tämän jälkeen tarkastellaan mikä on kirkon rooli yhteiskunnassa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen aineistona ovat Huovisen julkaisemat kirjat ja tutkimukset ajanjaksolla 1978–2015. Huovinen on kirjoittanut kirkosta hyvin hajanaisesti, kattavan kokonaiskuvan saamiseksi hänen kirkkokäsityksestään on näin laaja aineisto perusteltu. Tutkimuksen luvussa 2 käsitellään ensin Huovisen jumalakuvaa ja tämän jälkeen kristittyjen ykseyttä ja moneutta Kristuksessa. Huoviselle Jumala on ennen kaikkea antaja. Jumala on salattu mutta myös ilmoitettu Jumala, joka kohdataan kahdella vastakkaisella tavalla. Jumala on läsnä kaikkialla, hänen läsnäoloonsa maailmassa perustuu se, että ihminen voi tietää jotain Jumalasta. Kuitenkin Jumalan varsinainen ja lopullinen ilmoitus on Kristus. Kristuksen persoonassa taivas on auki. Kristittyjen ykseys ja moneus ovat Jumalan luomistyön tulosta. Kirkko on yksi, mutta sen ääni on polyfoninen. Kirkko on Kristuksen ruumis, jonka ykseys perustuu sen jäsenten yhteyteen ruumiin päähän. Ykseys ja moneus ovat mahdollisia vain yhteydessä Kristukseen. Luvussa 3 käsitellään kirkon tuntomerkkejä. Kirkon tuntomerkit Jumalan sana, virka, kaste ja ehtoollinen tekevät kirkon näkyväksi tässä maailmassa. Ne ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä, sillä ne ovat kaikkien nähtävissä. Toisaalta nämä näkyvät merkit ovat myös näkymättömiä, sillä vain usko näkee ne ”pelastusvälineinä”. Luonnolliset silmät näkevät ehtoollisen leivän ja viinin, uskon silmät näkevät pelastuksen. Jumalan sana, virka, kaste ja ehtoollinen ovat olemassa kirkossa nimenomaisesti vanhurskauttavan uskon saamiseksi. Pyhä Henki käyttää niitä välittäessään armon. Luvussa 4 käsitellään kirkon asemaa yhteiskunnassa. Kirkon tehtävä yhteiskunnassa, tässä maailmassa, on olla toisen maailman ääni. Kirkolla on paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja pohdittaessa yleisemmin oikeaa ja väärää. Kuitenkin kirkon perimmäinen tehtävä on pitää ääntä Jumalan puolesta. Kirkko elää maailmassa ja Kristuksen ääni voi kuulua vain maailmassa. Kirkon tehtävä on kääntää arvokeskustelu toisin päin, kirkko on armoyhteisö, ei arvoyhteisö. Huovisen kirkkokäsitystä muovaa vahva kristologia. Kirkko on Kristuksen ruumis, jossa on erilaisia jäseniä, joilla kaikilla on yhteys samaan päähän. Kirkko on yksi, koska Kristus on yksi. Kirkon valta on Kristuksen valtaa, jota kristityt käyttävät yhdessä. Luku 5 kokoaa tutkimustulokset.
  • Koistinen, Annika (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimukseni tavoite on selvittää istuvien puolueiden näkemykset evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon osuuteen yhteisöverosta sekä uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustukseen vuosina 2003–2013. Kiinnitän huomiota myös siihen, mitä heidän suhtautumisensa kertoo laajemmin heidän linjastaan kirkkoon sekä uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kirkko sai osuuden yhteisöverosta vuoteen 2016 korvauksena tekemästään yhteiskunnallisesta työstä. Tämä lakisääteinen, yhteiskunnallinen työ käsitti hautaustoimen, kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ja esineistön ylläpidon ja väestökirjanpitotehtävät. Olen rajannut tutkimukseni uskonnonvapauslain muuttumisesta vuonna 2003 hallituksen pyyntöön vuonna 2013 tehdä selvitys vaihtoehtoisista tavoista korvata kirkon tekemä yhteiskunnallinen työ kirkolle. Tutkimusaineistoni koostuu puolueiden virallisista lausumista, kunta-, eduskunta- ja seurakuntaohjelmista, puoluekokouspöytäkirjoista ja aloitteista sekä periaate- ja tavoiteohjelmista sekä mahdollisista muista ohjelmista, linjauksista ja lehtileikkeistä, joissa tutkimusaihettani käsitellään. Lehtileikkeillä tarkoitan tässä puolueiden omia puoluelehtiä sekä Kirkon tiedotuskeskuksen arkistosta löytyneitä lehtiartikkeleita. Teoriataustani on modernisaatio ja fokukseni kirkon ja valtion suhteet. Tutkimusmenetelmänä käytän kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Kaikki puolueet tunnustivat evankelisen kirkon aseman olevan vahva yhteiskunnassa. Kansankirkon asema kuitenkin erotti puolueiden näkemyksiä. Poliittiseen oikeistoon ja keskustaan kuuluvat puolueet kokivat kirkon aseman ja yhteisöveron oikeutetuksi. Tässä kuitenkin poikkeuksena Ruotsalainen Kansanpuolue, jonka identiteetti on liberalismi ja joka on kriittisen hyväksyvä kirkon suhteen. Vasemmistoon kuuluvista Vasemmistoliitto ja Vihreä Liitto kannattivat kirkon ja valtion erottamista ja yhteisöverokorvauksen poistamista epäoikeudenmukaisena lähinnä muiden uskonnollisten yhteisöjen ja yhteisöveron maksajien tähden. Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen näkemys sopeutui kunkin aikakauden yhteiskunnallisen olosuhteen ja poliittisen tilanteen mukaan. Kaikki puolueet hyväksyivät uskonnollisten yhdyskuntien valtionavustuksen. Toinen aineistosta noussut teema oli kirkko yhteistyökumppanina. Poliittisen oikeiston ja keskustan mukaan kirkko oli valtion yhteistyökumppani ja yhteiskunnan moraalin perusta. Kirkon vaikuttamisen nähtiin tulevan historiasta sen edustamien arvojen, kasvatuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisesta vaikuttavan työn kautta. Ne puolueet, jotka eivät kirkon yhteiskunnallista roolia sellaisenaan täysin hyväksyneet, näkivät kirkon osittain vanhanaikaisena ja sen aseman epäoikeudenmukaisena. Näiden puolueiden arvot olivat lähempänä liberaaleja ja moderneja arvoja kuin traditionaalisia. Kirkon yhteisövero-osuutta käsiteltiin sekä puhtaasti lainsäädännöllisenä ja taloudellisena asiana että myös periaatteellisena. Suhtautuminen kirkkoon ja yhteisöveroon nousi puolueen omasta taustasta, ideologiasta että päämääristä käsin. Modernisaation vaikutukset näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtio pyrkii olemaan uskonnon suhteen neutraali. Uskonnon yhteiskunnallinen merkitys on vähentynyt, vaikka ei kokonaan poistunut. Liberaalit arvot, monikulttuurisuus ja muuttuva ajattelu haastavat traditionaalista ajattelua ja kirkon asemaa. Kirkko ei enää hoida sellaisia aloja, joita se on ennen hoitanut. Vaikka tutkimuksessani moni puolue suhtautui myötämielisesti moniarvoisuuteen, niin Vihreä Liitto oli ainoa, joka suoranaisesti halusi muuttaa kirkkoa. Oikeisto- ja keskusta puolueet tunnustivat kirkon oman sanoman, kuten myös SDP. Vasemmistoliitto halusi olla uskonnon suhteen neutraali.
  • Hellevig, Dag (2000)
    Broadly speaking the research topic is about the relationship between church and the society. During the socio-economical situation caused by the depression in Finnish economics in 1990-1994 the bishops of the Finnish Evangelical-Lutheran Church have made many speeches in the field of social-ethics and welfare politics. This study aims at discovering whether this speeches, other elements in lutheran thought and the tradition of the lutheran church mediate a welfare political doctrine of the Finnish Evangelical-Lutheran Church, that can be used as a mean of influence inside the church and in the relationship between the church and the society. The aim of the study is to find out whether it is possible to construct such a welfare political doctrine of the evangelical-lutheran church. The task is to find out of which elements such doctrine consists of and how it appears in comparison to the doctrines of Finnish society, the Catholic and the Orthodox Church. Method used is a qualitative interpretation of literary material. The operations of the interpretation are ordinary combinations of reading, thinking and writing. All these operations are aimed to be critically used. Maybe the most surprising result of the study is the discovering of the fact in what extent the welfare political thinking of the Finnish Evangelical-Lutheran Church is based upon old thinking of the times of the Reformation. According to that view the reality reflects the character of God, a love that donates itself. The 'natural' state of man however is exactly in opposite to the order of love. Man is selfish and seeks in everything his own good. According to the same view God masks himself behind the needs of the neighbour and proclaims His will by bringing the needs of the neighbour in to the daylight, which needs may be physical or mental. Consequently the lutheran thought and practice place the needs of the neighbour here and now as the goal of social-political activity. There is a clear contradiction between the above described 'natural' state of man and the need of taken into consideration the neighbours needs. How is it possible that man seeking only his own good can take care of the neighbours needs? The lutheran answer to this is a 'compulsory' neighbour-charity put into practice by the authorities. This thought is included already in the doctrine of the earthly regime from the time of the Reformation. Instead of waiting that the good will sometimes produces results which are considered as fully insufficient laws are to be prescribed and when required the coercive means of the authorities are to be used in order to lead man in another direction as he by nature is inclined to. From this basis it's logical that the Finnish Evangelical-Lutheran Church supports structural welfare arrangements, the nordic welfare state, as opposed to the Catholic Church which regards the family, the voluntary organizations and the church as the main welfare agents. In the study it has been observed that the Finnish Evangelical-Lutheran Church is one of the strongest supporters of the idea of the welfare state and in so doing is also prepared to criticize the decision-makers and to oppose the expansion of the market mechanism. The main sources The socio-ethical speeches of the bishops of the Finnish Evangelical-Lutheran Church in the 1990's Raunio, Antti 1997: Luterilainen ja katolinen käsitys sosiaalisesta vastuusta. (The Lutheran and Catholic view of social responsibility)
  • Unknown author (Suomen Sos.-dem. nuorisoliiton kirjasto, 1912)
  • Valkeapää, Ville Pekka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani pöytyäläissyntyisen Jacob Ahlsmanin (1798–1872) uraa kiertokoulunopettajana. Köyhistä oloista ponnistanut ja syvästi uskonnollinen koulumestari Ahlsman opetti vuosikymmenien ajan eri seurakunnissa lukemisen ja kirjoittamisen alkeita lapsille. Pääosan urastaan hän toimi Vihdin seurakunnan koulumestarina ja tutkimukseni painottuukin niihin vuosiin, joina Ahlsman työskenteli Vihdissä. Työni tarkoituksena on tutkia, millaiset taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuurilliset tekijät määrittivät kirkollisen kansanopetuksen toimintaa 1800-luvulla ennen modernin kansakoululaitoksen läpimurtoa Suomessa. Pohdin, miksi koululaitos perustettiin Vihtiin, kuinka se oli organisoitu, mitä koulussa opittiin ja millaisia haasteita koulumestari kohtasi työssään. Yksittäiseen henkilöön läheisesti paneutumalla kansanopetuksen ilmiöistä on mahdollista muodostaa terävämpi ja vivahteikkaampi kuva kuin etäämmältä tarkasteltuna on mahdollista. Tutkielmani pääasiallisena lähdeaineistona ovat Ahlsmanin paperit, joita säilytetään Vihdin kunnanarkistossa. Useimmissa aiemmissa Ahlsmania koskevissa tutkimuksissa näitä lähteitä ei ole käytetty. Kokoelma muodostuu pääasiassa kirkossa luetuista kuulutuksista ja koulumatrikkelista. Koulumestari kirjasi vuosien ajan huolellisesti tietoja oppilaistaan matrikkeliin, josta käyvåt ilmi muun muassa heidän nimensä, kotipaikkansa ja suorituksensa. Lisäksi matrikkelissa on merkintöjä erilaisista sattumuksista, joita lukukausien aikana tapahtui. Näiden merkintöjen avulla on mahdollista tutkia muun muassa rahvaan asenteita koulua kohtaan. Koulumatrikkelin ohella tärkeitä lähteitä ovat Ahlsmanin sanomalehtikirjoitukset, joita julkaistiin varsinkin Sanomia Turusta-lehdessä. Lehtikirjoituksissa Ahlsman kertoi työstään ja otti osaa kansanopetuksesta käytyyn julkiseen keskusteluun. Ahlsmanin omien kirjoitusten lisäksi olen hyödyntänyt erilaisia kirkkohistoriallisia ja paikallishistoriallisia lähteitä, kuten rovastintarkastusten ja pitäjänkokousten pöytäkirjoja, joissa kouluasioita toisinaan käsitellään. Luterilaisen kirkon tavoitteena oli sekä uskonnollisten oppien opettaminen että kansan kasvattaminen uskolliseksi esivaltaa kohtaan. Siksi moniin seurakuntiin perustettiin kylästä toiseen kiertäviä kouluja, jotka kykenivät kiinteitä kouluja paremmin tavoittamaan oppilaat maaseudun pitäjissä, joissa etäisyydet olivat pitkiä. Tutkimukseni kautta selviää, millaiset tekijät vaikuttivat koululaitoksen toimintaedellytyksiin 1800-luvun Vihdissä. Talonpojat suhtautuivat kielteisesti ylimääräisiin taloudellisiin rasituksiin, mikä viivästytti koululaitoksen syntyä paikkakunnalle. Kunnollisia tiloja kiertokoululle ei tahtonut aina löytyä ja vanhemmat saattoivat laiminlyödä koulumaksut. Koulun pyrkimykset olivat usein ristiriidassa maatalousyhteiskunnan realiteettien kanssa, vaikka koululaitosta organisoidessa ne oltiinkin pyritty ottamaan huomioon. Kun vanhemmat tarvitsivat lapsiaan peltotöissä, niin lukeminen sai väistämättä jäädä. Lasten koulunkäynti oli usein rikkonaista, mistä syystä oppimistuloksetkin saattoivat jäädä vaatimattomiksi. Koululaitoksen toimintaan vaikuttivat kielteisesti myös rahvaan asenteet koulunkäyntiä kohtaan, joiden takia Ahlsman joutui toistuvasti selkkauksiin oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. Talonpoikaisessa kulttuurissa opilliseen sivistykseen suhtauduttiin epäluuloisesti, koska sen esimerkiksi pelättiin tekevän lapsista velttoja ja kovaan ruumiilliseen työhön kykenemättömiä “puoliherroja”. Vihtiläisen rahvaan joukossa ilmeni Ahlsmanin mukaan suurta välinpitämättömyyttä koulua ja lukemista kohtaan. Rahvasta jouduttiin pelottelemaan sakoilla, ruumiinrangaistuksilla ja tuonpuoleisella kadotuksella. Kurinpidollisilla toimilla ei kuitenkaan näytetä saavutetun toivottuja tuloksia, sillä ongelmia esiintyi niistä huolimatta. Pitäjänkokous pyrki puuttumaan kansanopetuksessa havaittuihin puutteisiin esittämällä koululaitoksen uudelleenorganisoimista vuonna 1858, mikä synnytti kiistan seurakunnan ja Ahlsmanin välille, joka lopulta ratkesi koulumestarin kannalta edullisesti. Pro gradu -tutkielmani täydentää omalta osaltaan kuvaa 1800-luvun kirkollisesta kansanopetuksesta. Samalla myös kokonaiskuva Jacob Ahlsmanin toiminnasta Vihdistä täydyntyy, sillä tutkielmaa tehdessä käytettävissäni oli lähteitä, joita useimmissa aiemmissa tutkimuksissa ei ole käytetty.
  • Hirvonen, Tiina-Susanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksessa selvitettiin Seta ry:n julkaiseman lehden SETA, vuosien 1975–1994 välisenä aikana julkaistuja kirjoituksia kristinuskosta. Kirjoituksien muoto lehdissä vaihteli alkuvuosikymmenten ihmisten kokemuksista homohenkien ajamisesta ihmisestä ulos aina ilmoituksista raamattupiirin toiminnasta. Homoseksuaalisuudesta raamatullisena asiana aloitetaan tutkimustyö heti tutkimusajanjakson alussa vuonna 1975. Seuraavalla vuosikymmenellä keskustelun pääpaino siirtyi erityisesti kansanedustajien näkemyksiinparisuhteen rekisteröimisestä, aidsin ja kirkollisiin tahoihin vaikuttamistyössä. Lehden artikkelit kuvastivat Suomen evankelisluterilaisen kirkon kanssa käytyä keskustelua sekä Helsingin Yliopiston opiskelijoiden parista liikkeelle lähteneen kristillisen messutoiminnan alkua 1980 luvulla. Seta ry tähtäsi kirkon yhteiskunnallisen työn ja kirkon työntekijöiden sekä seurakuntalaisten kanssa tehtävään yhteistyöhön. SETA ilmaisi kirkon opillisiin näkökulmiin, ettei niihin puuttuisi. SETA-lehti pyrki alusta asti vaikuttamaan kirkollisen ilmapiirin muutokseen, jotta homoseksuaalisuus nähtäisiin osana normaalia seksuaalisuutta. Kristinuskoa käsittelevää aineistoa, Seksuaalista tasa-arvoa kannattavan yhdistyksen julkaisuissa, oli liki kaikkien lehtien numeroiden aiheena, jokaisella vuodella 1975–1994 tutkimus ajankohtana. Kirjoituksien luonteessa ilmeni yhteiskunnan ja kirkon ilmapiiri, joka oli voimakkaassa murroksessa lehden ilmestymisen alkuvuosikymmenellä. Kirkon päättäjien mm. arkkipiispan kannanotto seksuaaliseen suuntautumiseen ilmeni perhe arvojen ainoana oikeana mallina heteronormatiivisen perhemuodon mallina 1960-1990 luvulla. Yhteiskunnassa muutos homoseksuaalisuuteen tapahtui rikoslain muuttumisen kautta sekä sairausluokituksen poistamisen myötä. Kehotuspykälä sen sijaan jäi vielä rikoslakiin, joka hidasti asiallisen tiedottamisen väylien kuten, TV:n tai radion toimintaa. Laki muuttui ja homoseksuaalisuus rangaistavana tekona poistui. Kirkon tehtäväksi tuli vaikuttaa kehotuspykälän kautta seksuaalisen ihmisen toimintaan. Kirkko piti kiinni omasta näkemyksestä. Arkkipiispa Vikströmiä vastaan nostettiin harhaoppi syytös, hänen sanottuaan homoseksuaalisuudesta kirkon opin näkemyksestä eriävä mielipide. SETA vaikutti asiallisen seksuaalisen tiedon antamisen kautta, kristilliseen koulutuksen peruskouluissa sekä lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa, joissa muun muassa kirkon alalle kouluttautuvat ihmiset opiskelivat. Yliopistossa muutos tapahtuu etunenässä. Osa Helsingin Yliopiston Teologisen tiedekunnan opiskelijoista oli muutoksen rintamassa mukana. Toisenlaisia äänen painoja kuitenkin kuului myös. Lehden sivuilla avoimesti annettiin myös sen toisen äänen päästä kuuluville, joka ei ollut homoseksuaalisuudesta samaa mieltä. Heidän äänensä toimi vastapainona omalle SETA:n näkemykselle. Poliittisella kentällä Seta teki paljon vaikuttamistyötä. Kristillisten arvojen kautta saivatkansanedustajista he, joiden mielestä homoseksuaalisuus oli synti. Kirkollisen muutos työnsuurena vaikuttajana oli SETA lehden sekä Seta Yhdistyksen parissa tehty vaikuttamistyö tutkimuksen välisenä ajankohtana 1975–1994.
  • Sillanpää, Miina (Työläisnaisen osuuskunta: Työläisnaisten Sanomalehti-Osuuskunta r.l., 1908)
    Työläisnaisen Kevätlehti