Browsing by Subject "kirkkopolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Antila, Jaakko (Helsingfors universitet, 2005)
    Tutkielma käsittelee historiantutkimuksen keinoin Keskustapuolueen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen suhdetta ja suhteen kehittymistä vuosina 1970 1977. Aihepiiriä lähestytään sekä henkilö- että organisaatiotasolla. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen pöytäkirjat sekä Keskustapuolueen eri puolue-elinten, ennen kaikkea kirkkopoliittisen toimikunnan, arkistokokoelmat. Keskustapuolue aktivoitui muiden puolueiden tavoin kirkkopolitiikassaan 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Vanhojen herätysliikkeiden edustajista muodostetulla puolueen kirkkopoliittisella toimikunnalla oli tässä aktivoitumisessa keskeinen sija. Vuosikymmenen alussa kirkon politisoituminen nähtiin toimikunnassa pääasiassa myönteisenä kehityksenä. Pyrkiessään säilyttämään herätysliikkeiden luottamuksen toimikunta joutui kuitenkin vuodesta 1974 lähtien muuttamaan kantaansa ja korostamaan, ettei Keskustapuolue ollut politisoimassa kirkkoa. Puolueen kirkkopoliitikkojen mukaan keskusta pyrki itse asiassa kirkkopolitiikallaan vapauttamaan kirkon muiden puolueiden politikoinnilta. Totta olikin, että kirkkopoliittinen toimikunta pysyi melko pitkälle vaiti opillisista kysymyksistä. Sen sijaan kirkon hallinnon demokratisointia ja köyhien seurakuntien aseman parantamista ajettiin voimakkaasti. Vaikka keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat eivät muodostaneetkaan toiminnassaan mitään yhtenäistä ryhmää, he kunnostautuivat hyvin näiden kysymysten esillä pitämisessä, aivan samoin kuin raittiuden ajamisessa. Kirkossa kuunneltiin 1970-luvun alussa puolueiden vaatimuksia ja uudistettiin hallintoa. Vuosikymmenen edetessä Keskustapuolueen vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin kuitenkin vähenivät. Samaan aikaan kirkolliskokous puolestaan aktivoitui yhteiskunnallisille päättäjille, ja siten myös Keskustapuolueelle, suuntaamissaan kannanotoissa. Keskustapuolueessa kuunneltiinkin tarkasti kirkon ääntä. Haluttiin asettua samalle kannalle kirkon kanssa ja puolustaa kirkkoa. Siten pyrittiin vastaamaan SKL:n nousuun ja toisaalta tarjoamaan vaihtoehto SDP:n kirkkopolitiikalle, joka tähtäsi kirkon ja valtion erottamiseen. Vaikka keskustan vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin vaimenivat tutkimuskauden kuluessa, puolue panosti jatkuvasti enemmän kirkolliskokousedustajien vaaleihin ja kirkolliskokouksessa suoritettaviin henkilövalintoihin. Vuonna 1977 keskustassa viritettiin puolueorganisaatiota jo hyvin tehokkaasti seuraavan vuoden kirkolliskokousvaaleihin. SDP:n haastaminen kirkollisissa henkilövalinnoissa alkoi toden teolla vuonna 1973 eli samaan aikaan, kun keskustan ja SDP:n nimityskilpa käynnistyi muuallakin yhteiskunnassa. SDP:n uhalla perusteltiin keskustassa myös omaa kirkkopoliittista aktiivisuutta. Keskusta pyrki haastamaan SDP:n kirkossa paljolti samoin keinoin ja samalla retoriikalla kuin ammattiyhdistysliikkeessä. Keskustapuolue säilytti edustuksensa kirkolliskokouksessa muita puolueita paremmin tutkimuskauden kuluessa. Keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat olivat lähes poikkeuksetta maallikoita ja tulivat lähinnä puolueen vahvoilta kannatusalueilta, kuten Lapuan ja Oulun hiippakunnasta. Edustajien joukossa vanhojen herätysliikkeiden osuus oli huomattava, ja keskustassa pyrittiinkin saamaan omiksi ehdokkaiksi nimenomaan herätysliike-, ei niinkään puoluevaikuttajia.
  • Honkakoski, Hannu (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kirkkohistoriallinen tutkielmani käsittelee Västeråsin valtiopäivien kirkkopoliittisia päätöksiä vuonna 1527 sekä Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan ja hänen läheisten avainhenkilöidensä roolia päätösten valmistelussa ja niiden jälkeistä toimintaa Västeråsin toisiin valtiopäiviin vuoteen 1544 asti. Tarkastelen myös, miten valtiohallinnon päätökset vaikuttivat kirkon päätöksiin ja hallinnollisiin toimiin, jotka johtivat kirkkopoliittisiin ja uskonnollisiin uudistuksiin sekä katolisen kirkon aseman heikkenemiseen Västeråsin valtiopäivien 1527 ja 1544 välisenä aikana. Lähestymistapani aiheeseen on kvalitatiivinen. Tarkastelen valikoidusti Ruotsin valtionhallinnon ja Kustaa Vaasan rekisterissä olevia jäljelle jääneitä valtiopäivien sekä kirkolliskokousten päätöksiä ja tapahtumia sekä niiden vaikutusta uudistuvaan kirkkopolitiikkaan. Tutkin myös Ruotsin valtakunnassa pidettyjen niin sanottujen herrainpäivien toimia, mikäli niissä käsitellyt asiat liittyvät läheisesti kirkon hallintoon. Tarkastelen yleisessä historiankirjoituksessa merkittäviksi katsottujen henkilöiden toimia kuninkaan vallan ylläpitäjinä ja toimeenpanijoina kirkollisesta näkökulmasta. Pääpaino tutkimuksessani on Västeråsin valtiopäivien päätöksissä, koska niistä tuli lopulta ratkaiseva vaihe niissä Kustaa Vaasan ja Ruotsin hallinnon toimenpiteissä, joista luterilaisuus monien vaiheiden jälkeen alkoi vähitellen kasvaa. Se johti sitten lähes sata vuotta kestäneeseen tapahtumasarjaan, jota on myöhemmin alettu kutsua uskonnolliseksi reformaatioksi. Tutkielmassani esittelen Kustaa Vaasan sekä hänen läheiset avainhenkilönsä mahdollisimman tarkasti ja kerron heidän vaikutuksestaan ja toimistaan kuninkaan rinnalla hänen tavoitteidensa tukijoina. Kustaa Vaasan alkuperäisenä tavoitteena oli valtion rapautuneen talouden saattaminen kuntoon järjestelemällä kirkon valtava omaisuus hallintaansa. Hänen läheisinä avustajinaan toimivat Saksassa opiskelleet luterilaisen opin saaneet papit Laurentius Andreae, Olaus Petri ja hänen veljensä Laurentius Petri, joiden toimesta talouden parantamisen ohella myös kirkkopolitiikka sai uuden käänteen. Kuninkaan palvelukseen tulivat myöhemmin1530-luvulla kovalla kädellä kuninkaan politiikkaa ja uudenlaista lainkäyttöä ajaneet kanslerit, joiden ansiosta luterilaisuuden vaikutus vahvistui entisestään.