Browsing by Subject "kissa"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 29
  • Kemppainen, Kirsi; Pietilä, Elina (2017)
    Ocular disorders in brachycephalic breeds – Review
  • Lintulahti, Riikka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Ilmarinta tarkoittaa patologista ilman kertymistä keuhkopussin onteloon. Vamman aiheuttamat ilmarinnat ovat koirilla ja kissoilla yleisimpiä, mutta myös monet sairaudet voivat olla ilmarinnan taustalla. Keuhkopussissa oleva ilma estää keuhkoja laajentumasta normaalilla tavalla sisäänhengityksen aikana. Mitä enemmän ilmaa keuhkopussiin kertyy, sitä enemmän keuhkot painuvat kasaan ja eläimen hengitys vaikeutuu. Hengityksen vaikeutuminen on eläimelle epämiellyttävää, lisää sen kokemaa stressiä, heikentää sen yleisvointia ja voi johtaa kuolemaan. Ilmarinta luokitellaan sen syntytavan mukaan spontaaniin eli ilman ulkoista vammaa syntyneeseen tai traumaattiseen eli vammaperäiseen. Traumaattisiin ilmarintoihin luetaan myös hoidosta johtuvat, eli iatrogeeniset ilmarinnat. Ilmarinta voi olla avoin tai suljettu riippuen siitä, onko keuhkopussin ontelosta yhteys ulkoilmaan. Spontaanit ilmarinnat ovat usein suljettuja, traumaattiset voivat olla avoimia tai suljettuja. Jänniteilmarinta muodostuu, kun jokin rakenne toimii yksisuuntaisen venttiilin tavoin päästäen ilmaa keuhkopussin onteloon sisäänhengitysvaiheessa, mutta ei sieltä pois uloshengitysvaiheessa. Jänniteilmarinta on aina hätätilanne ja voi hoitamattomana johtaa nopeasti eläimen kuolemaan. Traumaattinen ilmarinta syntyy koirilla ja kissoilla yleensä puremavammojen tai muiden rintaontelon ja kaulan alueelle osuvien keuhkopussin läpäisevien haavojen seurauksena. Traumaattinen ilmarinta voi syntyä myös kovasta iskusta esimerkiksi eläimen joutuessa auton töytäisemäksi tai pudotessa korkealta. Iatrogeenisiä ilmarintoja on todettu esimerkiksi hengitysputken käytön yhteydessä, liian suurella paineella suoritetun ventiloinnin seurauksena ja rintaontelon sisäisen näytteenoton jälkeen. Spontaani ilmarinta johtuu koirilla yleisimmin keuhkokudokseen tai keuhkojen pintarakenteeseen kehittyneen ilmapussin revetessä keuhkopussin onteloon. Muita spontaanin ilmarinnan aiheuttajia kissoilla ja koirilla ovat muun muassa kasvainsairaudet, tulehdukselliset tilat ja loistartunnat. Kissoilla astma voi aiheuttaa ilmarinnan. Ilmarinnan diagnosointi alkaa esitiedoista ja eläimen yleistutkimuksesta. Varmimmin ilmarinnan tunnistaa yleistutkimuksessa vaimentuneista hengitysäänistä ilmarinnan alueella rintaontelon yläosissa. Suositeltuja jatkotutkimuskeinoja ilmarinnan havaitsemiseksi ja sen syyn selvittämiseksi ovat röntgen-, ultraääni- ja tietokonetomografiatutkimukset. Ilmarintaa sairastava koira tai kissa hoidetaan ilmarinnan aiheuttaneen syyn ja ilmarinnan vakavuuden perusteella joko konservatiivisesti tai kirurgisesti. Torakosenteesillä eli rintaontelopistolla poistetaan vapaata ilmaa keuhkopussista. Jos rintaontelopisto ei riitä ilman poistamiseen keuhkopussista, asetetaan eläimelle rintaonteloimu. Kirurgisia ilmarinnan hoitotapoja ovat torakoskopia eli rintaontelon tähystys ja torakotomia eli rintaontelon avausleikkaus. Tärkein ilmarintaa sairastavan koiran tai kissan ennusteeseen vaikuttava tekijä on ilmarinnan aiheuttanut syy. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään ilmarinnan syntyyn koirilla ja kissoilla johtavia syitä, tärkeimpiä diagnosointikeinoja sekä hoitotoimia. Kirjallisuuskatsauksen on tarkoitus olla tiivis tietolähde helpottamaan ilmarinnan tunnistamista, vakavuuden arviointia ja tarvittavien toimenpiteiden valintaa koirilla ja kissoilla.
  • Uimonen, Tarja (1989)
  • Haikola, Kaija (1957)
  • Komonen-Kauramäki, Jaana (Helsingin yliopisto, 2020)
    Animals and humans communicate in various ways, using for instance motion, gestures and sounds. Through domestication humans now share the same habitat with a number of species. A centuries-old common history with cats has affected both cats’ behavior and vocalization and possibly human behavior as well. Human speech contains acoustic information beyond the linguistic content. An example of the acoustic structures are fast-repeated, pulsed vocalizations, shown to activate for instance dogs. These structures are thought to be universal in communication with domestic species, possibly for all mammals and birds. Still, not all sounds work the same way for all species. Besides universal structures there are probably species-specific features in calls initiated by humans. We call all domestic animals differently and in a species-specific way, but the common goal is to engage the individual’s attention, and have it approach the caller. People call cats in various ways in different countries, but nevertheless the calls share some common acoustical features. Here, the goal of the study was to find out if people from various language and cultural backgrounds use short, fast-repeated sounds to call cats and to find out similarities in the usage of call sounds higher in frequency than speech. For this, I asked people from various language and cultural background to fill in a questionnaire and give audio samples of a call, instructing them to have an unknown cat approach them. The short, fast-repeated sounds from the calls were extracted and features analyzed using various computer programs. The data were statistically analyzed to find out 1) if the repeated sound frequency spectra differ from the spectra of calls including only speech, 2) the effect of cat ownership and language background to call repetition, 3) the effect of cat ownership and language background to call frequency, and 4) the effect of call origin (inheritance) and experience (cat ownership) to call properties. Altogether 56 adults participated in the study. The subjects were from 19 different countries and represented 16 different native languages. 86% of the calls included fast-repeated, short, pulsed segments. The duration and frequency of the calls differed depending on the repeated sound. The fastest repetition rate was with various clicking sounds. The highest frequency content was with calls including “s” sound, such as “pss” and “kss”, and various lip-smacking sounds. While there were differences in the repeated segments depending on the language background of the caller, the common pattern was that the spectral center of gravity in sound frequency was higher for the fast-repeated, short segments than for calls including only speech. In summary, human-to-cat calls have a high frequency content and include short, fast-repeated sound segments regardless of the language background of the caller, in order to get cat’s attention and have it approach the caller. For the follow-up study I suggest expanding the subject population to different language backgrounds. In addition, the call sounds should be compared to predator sounds. Further, the effectiveness of the call sounds could be tested with cats or kittens.
  • Pakarinen, Iina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Eläimen kivun arviointi ja hoito on keskeinen osa eläinlääkärin työtä. Kissan kivun merkit ovat hienovaraisia, ja voivat jäädä helposti huomaamatta. Osittain tästä syystä kissan kipu jää usein alihoidetuksi. Akuutin postoperatiivisen kivun riittävä hoito parantaa kissan elämänlaatua ja ehkäisee patologisten kiputilojen syntymistä. Ylimitoitettu kipulääkitys toisaalta lisää lääkehoidon haittavaikutuksia ja riskejä. Kissan kipulääkityksen tarpeen arviointia helpottamaan on kehitetty erilaisia kivunarviointityökaluja. Niiden avulla pisteytetään kissan käyttäytymistä, eleitä tai ilmeitä, ja mitä enemmän pisteitä kissa saa, sitä kovemmasta kivusta sen voidaan olettaa kärsivän. Mikäli työkalussa määritetty lisäkipulääkityksen pisteraja ylittyy, kissalle tulee antaa kipulääkettä. Kivunarviointi tulee toistaa myös lisäkipulääkityksen annon jälkeen, jotta voidaan varmistua lääkkeen vaikuttaneen kissan kipuun. Kaikki lääkeaineet eivät vaikuta tehokkaasti kipuun kaikilla yksilöillä. Kivunarvioinnissa on huomioitava, että jotkut lääkeaineet ja kissan pelokkuus voivat virheellisesti nostaa kipupisteitä. Kissan akuutin kivun arviointiin on validoitu tällä hetkellä kolme kivunarviointityökalua: UNESP-Botucatu Multidimensional Composite Pain Scale, Glasgow Composite Measure Pain Scale -Feline ja Feline Grimace Scale. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdytään siihen, kuinka kissa ilmaisee kipua ja kuinka sen akuuttia kipua arvioidaan kivunarviointityökalujen avulla. Työssä käsitellään myös kissan akuutin postoperatiivisen kivun lääkkeellistä hoitoa. Postoperatiiviseen kipuun voidaan vaikuttaa jo pre- tai perioperatiivisesti annetuilla lääkkeillä. Kivunhoidossa tulisi huomioida multimodaalisuus eli eri tavoin vaikuttavien lääkeaineiden yhdistäminen mahdollisimman turvallisen ja tehokkaan analgesian aikaansaamiseksi. Multimodaalisessa kivunhoidossa kipuradan eri kohtiin vaikutetaan eri tavoin, ja hoitoon voidaan yhdistää myös lääkkeettömiä hoitoja kuten akupunktiota. Puudutteet ovat myös tärkeä osa multimodaalista kivunhoitoa. Työssä esitellään kissalle kirjoitushetkellä Suomessa rekisteröidyt tulehduskipulääkkeet: meloksikaami, robenakoksibi ja karprofeeni. Lisäksi käsitellään tavallisimmin kissan akuutin kivun hoidossa käytettyjä opioideja: metadonia, buprenorfiinia, fentanyyliä ja tramadolia. Muita kipulääkkeitä, kuten gabapentiinia ja ketamiinia esitellään myös hieman.
  • Kormilainen, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Lisensiaatin tutkielmani aihe kissan astma käsittelee kirjallisuuskatsauksen muodossa kliinisessä työssä hyvinkin yleistä, mutta haastavasti diagnosoitavaa kissojen yleisimpiin alahengitystiesairauksiin lukeutuvaa sairautta. Kissa on ainoa eläin, jolla esiintyy samankaltaista astmasyndroomaa kuin ihmisellä. Astmaan liittyy tyypillisesti keuhkojen eosinofiilinen tulehdus, spontaani hengitysteiden supistuminen eli bronkokonstriktio ja hengitysteiden rakenteelliset muutokset. Haastavaa kissan astman diagnosoinnista tekee se, että kliiniset oireet ovat hyvin samanlaisia useassa muussakin keuhkosairaudessa. Kliinisinä oireina tavataan usein yskä, hengityksen vinkuminen ja ajoittaiset hengenahdistuskohtaukset, jotka johtuvat ärsykkeen tai allergeenin laukaisemasta bronkokonstriktiosta. Tavalliset diagnostiikan välineet kuten verinäytteet tai röntgenkuvaus eivät johda varmaan diagnoosiin. Diagnostiikassa voidaan käyttää apuna keuhkohuuhdenäytteen (BAL) ottoa. Näyte voidaan kerätä bronkoskopian avulla tai ilman. Keuhkohuuhdenäytteenotto on suhteellisen harvinaista, mutta indikoitua esimerkiksi silloin, kun potilas ei vastaa oletusdiagnoosin mukaiseen hoitoon. Kissan astman diagnosointi perustuukin suurelta osin muiden differentiaalidiagnoosivaihtoehtojen poissulkuun ja monesti turvaudutaan infektio- ja kasvainmahdollisuuden poissulun jälkeen hoitokokeiluun. Kissan astmaa on tutkittu paljon koekissoilla, joille on indusoitu astma tietyn allergeenin avulla. Kissoille on saatu aikaan samanlainen oirekuva ja keuhkohuuhdenäytteen inflammaatiokuva kuin kliinisesti sairailla kissoilla. Diagnosoinnin ja hoidon tutkimisen välineinä on koekissoilla käytetty mm. kehopletysmografiaa, missä ilmatiiviissä kammiossa mitataan uloshengitysaikaa sekä sisään- ja uloshengityksen huippuvirtauksia. Astman hoito perustuu tulehduksen lievittämiseen glukokortikoidien avulla ja hengitysteitä avaaviin lääkkeisiin. Akuutissa astmakohtauksessa avaavat lääkkeet ovat ensisijaisia ja kroonisessa hoidossa glukokortikoidit. Tutkimusta tehdään myös parantavista lääkkeistä, kuten mesenkymaalisista kantasoluista ja allergeenispesifisestä immunoterapiasta. Tämän tutkielman tarkoitus on käsitellä kissan astman tämänhetkinen tietämys tutkimusten osalta ja painottaa tärkeimpiä ja ensisijaisia diagnostisia keinoja sekä hoitovaihtoehtoja. Tutkielmassa käydään läpi myös astmaa sairastavan kissan anestesia ja lääkevalintoja sen mahdollisen turvalliseen toteuttamiseen.
  • Andersson, Aini (University of Helsinki, 1934)
  • Gustafsson, Julia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä on kirjallisuuskatsaus kissojen hyperaldosteronismista sekä hyperadrenokortisismista. Työn tarkoitus on antaa suomenkielistä lisätietoa kyseisistä sairauksista ja toimia eläinlääkärin aputyökaluna praktiikassa. Primäärissä hyperaldosteronismissa lisämunuaiskuori tuottaa liikaa aldosteronia, mikä aiheuttaa verenpaineen nousua sekä hypokalemiaa. Hyperaldosteronismilla on kaksi taustasyytä: kasvainmuutos lisämunuaisessa tai lisämunuaiskuoren liikakasvu. Kasvainmuoto on huomattavasti yleisempi. Diagnostiikassa korkean verenpaineen ja/tai hypokalemian löytyminen on oleellista. Tyypilliset oireet liittyvät vähintään toiseen näistä, esimerkiksi lihasheikkous ja silmänpohjamuutokset. Hyperaldosteronismia epäiltäessä mitataan seerumin aldosteronipitoisuus, joka tyypillisesti on voimakkaasti koholla. Ultraäänitutkimuksella etsitään viitteitä suurentuneista lisämunuaisista tai lisämunuaiskasvaimesta. Kasvainperäisessä hyperaldosteronismissa lisämunuaisen poisto on suositelluin hoitomuoto. Hyperaldosteronismin hypokalemiaa ja korkeaa verenpainetta voidaan hoitaa myös oireenmukaisella lääkehoidolla. Onnistuneen leikkauksen jälkeen ennuste on erinomainen, vaikka komplikaatioriski on melko suuri. Elinajanodote on useampia vuosia. Lääkehoidolla ennuste on hieman huonompi. Hyperadrenokortisismissa eli Cushingin oireyhtymässä lisämunuaiskuori tuottaa liikaa kortisolia, mikä aikaansaa elimistön immuunisupression ja katabolisen tilan sekä ohentaa ihoa. Hyperadrenokortisismissa taustasyitä on kolme: aivolisäkeperäinen tai lisämunuaisperäinen kasvain tai iatrogeeninen eli (kortisoni)hoidon aiheuttama. Yleensä kissan hyperadrenokortisismi on aivolisäkeperäistä. Oireet liittyvät tyypillisesti rinnakkaiseen diabetes mellitukseen sekä kortisolin ihovaikutuksiin. Potilaat ovat lihasköyhiä ja vatsaontelo on laajentunut. Karvattomuutta esiintyy usein ja iho on altis repeämiselle ja mustelmille. Kissa juo, virtsaa ja syö normaalia enemmän. Diagnostiikka ei ole yksiselitteistä. Suositelluin seulontakoe on matala-annoksinen deksmetasonisuppressiokoe. Myös virtsan kortisoli-kreatiniinisuhdetta voidaan hyödyntää. Kun hyperadrenokortisismi on vahvistettu, on eroteltava, mikä muoto on kyseessä. Diagnostinen kuvantaminen on hyödyllinen apuväline. Lisäksi deksmetasonisuppressiokoe yhdistettynä virtsan kortisoli-kreatiniinisuhteen mittaukseen voi antaa osviittaa siitä, onko kyseessä lisämunuais- vai aivolisäkeperäinen sairaus. Hyperadrenokortisismin hoitoa hankaloittavat monet tekijät, joten ennuste on hyperaldosteronismiin nähden varauksellisempi. Sairauden harvinaisuuden vuoksi sen hoitoa ei ole tutkittu suurilla kissamäärillä eikä yhtä hoitosuositusta ylitse muiden voida antaa. Hoitovaihtoehtoina ovat aivolisäkkeen tai lisämunuais(t)en poisto, aivolisäkkeen säteilytys sekä lääkehoito. Aivolisäkkeen poistoa tai säteilytystä ei ole toistaiseksi mahdollista tehdä Suomessa. Lääkevaihtoehdoista trilostaani on eniten käytetty ja tutkittu. Kirurgiaan liittyy suuri komplikaatioriski, mutta onnistuneen leikkauksen jälkeen kissan elinikä vaihtelee kuukausista useampiin vuosiin. Hyperaldosteronismi on todennäköisesti alidiagnosoitu sairaus ja sitä kannattaa epäillä kaikilla hypokaleemisilla ja korkeaa verenpainetta sairastavilla kissoilla. Tulevaisuuden tutkimuskohteita hyperadrenokortisismin saralla ovat karvojen kortisolipitoisuuden mittaaminen, etomidaatin käyttö lääkehoidossa sekä kotona suoritettavan deksmetasonisupressiokokeen ja virtsan kortisoli-kreatiniinisuhteen hyödyntäminen diagnostiikassa.
  • Räsänen, Pinja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ongelmakäyttäytyminen on eläimen käyttäytymistä, joka on haitallista eläimen omistajalle tai eläimelle itselleen. Ongelmakäyttäytyminen voidaan jakaa eläimelle normaaliin ja epänormaaliin käyttäytymiseen. Suurin osa kissojen ongelmalliseksi koetusta käyttäytymisestä on kissalle täysin luonnollista ja normaalia, mutta sen toteuttamistapa tai -ympäristö on omistajan mielestä sopimaton. Esimerkiksi kohteiden raapiminen on kissalle luontainen tapa, mutta monet omistajat pitävät sitä ongelmallisena. Kissat ovatkin usein hyvin väärinymmärrettyjä, kun ne toteuttavat luonnollisia tapojaan sisätiloissa. Kissan lajityypillisen käyttäytymisen ymmärtäminen auttaa ongelmakäyttäytymisen ehkäisemisessä ja hoidossa. Kissojen käyttäytymisongelmat ovat hyvin yleisiä ja niihin osataan harvoin puuttua. Kissan kouluttamisen sekä käyttäytymiseen liittyvien ongelmien ratkaisemisen ajatellaan olevan niin vaikeaa, etteivät omistajat usein koe sitä käytännössä mahdollisena. Käytösongelmien ratkaisemiseksi löytyy kuitenkin paljon erilaisia neuvoja, vaikka tieteellinen tutkimus niiden taustalla on monin paikoin vähäistä. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi kissojen yleisimpiä käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, avataan niihin johtavia syitä ja annetaan ongelmiin hoitokeinoja. Kissojen yleisimmät käyttäytymisongelmat ovat aggressio ja tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin. Muita kissan käyttäytymiseen liittyviä ongelmia ovat muun muassa merkkailu, liiallinen ääntely ja pakko-oireinen käyttäytyminen. Ongelmakäyttäytymistä esiintyy enemmän puhdasrotuisilla kissoilla kuin kotikissoilla sekä kastroimattomilla ja steriloimattomilla kissoilla enemmän kuin leikatuilla kissoilla. Lisäksi ongelmakäyttäytyminen on yleisempää sisäkissoilla kuin vapaasti ulkoilevilla kissoilla. Sisäkissojen on havaittu olevan turhautuneempia ja nukkuvan enemmän kuin ulkoilevien kissojen. Liiallinen nukkuminen voi joissakin tapauksissa viitata masennukseen. On erittäin tärkeää selvittää, mitä kissan ongelmakäyttäytymisen taustalla on. Näin voidaan hoitaa syy käyttäytymisongelman taustalla ja päästään puuttumaan mahdollisesti vakaviinkin sairauksiin. Ongelmakäyttäytyminen voi lisäksi johtaa stressiin perheen sisällä, kissan sopimattomaan rankaisemiseen, kissan ja omistajan välisen suhteen heikkenemiseen, kissasta luopumiseen tai jopa kissan lopettamiseen. Stressi on yksi suurimmista syistä kissan ongelmakäyttäytymisen taustalla. Kontrollimahdollisuuksien puute, ympäristön ennakoimattomuus ja kissan ja omistajan välinen huono suhde ovat yleisiä syitä kissan stressiin. Lisäksi virikkeetön ympäristö voi aiheuttaa kissalle stressiä. Kissan stressin hoidossa ensiarvoisen tärkeää on stressitekijän poistaminen. Riittämätön henkinen stimulaatio ja liikunnan puute ovat myös usein kissan käyttäytymiseen liittyvien ongelmien taustalla. Tämän vuoksi kissan elinympäristön muokkaaminen kissalle sopivaksi muun muassa virikkeellistämällä auttaa moniin käytösongelmiin. Useita kissan käyttäytymisongelmia voidaan hoitaa opettamalla kissa toimimaan tietyllä tavalla tai siedättämällä sitä pikkuhiljaa pelottaviin tilanteisiin.
  • Gordin, Emilia Ulrika Maria; Syrjä, Pernilla Elisabet Sofia; Spillmann, Thomas (2017)
    Kolangit, neutrofil, lymfocytär, katt
  • Järvinen, Salla-Mari (Helsingin yliopisto, 2019)
    Kissoilla esiintyy monia ruoansulatuskanavan viruksia. Taudinaiheuttajasta riippuen osa tartunnoista voivat olla täysin oireettomia, mutta myös kuolemaan johtavia tartuntoja esiintyy. Ihmiselle tautiriskin voi aiheuttaa esimerkiksi kissojen rotavirukset. Uuden sukupolven sekvensointimenetelmiä (Next-generation sequencing, NGS) käyttämällä voidaan sekvensoida viruksen koko perimä eli genomi nopeasti yhdellä kerralla. NGS:ää käytettäessä sekvensointi voidaan tehdä ilman ennakkotietoja ja täten löytää myös aiemmin tuntemattomia viruksia. Suomalaisten kissojen virusten esiintyvyydestä ei ole aikaisemmin tehty kattavia tutkimuksia. Työn tavoitteena oli tutkia, mitä viruksia löytyy terveiden ja ripuloivien kissojen ulosteista Suomessa. Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 15 kpl kissojen ulostenäytteitä, joista yhdeksän oli eläinsuojeluyhdistyksen kissaa ja kuusi lemmikkikissaa. Kahdeksalla kissalla oli esiintynyt ruoansulatuskanavan oireita. Työhön kuului nukleiinihappojen eristys kissojen ulosteista. Esikäsittelyn avulla pyrittiin poistamaan ulosteesta bakteerit, jonka jälkeen näytteistä tehtiin kirjasto, joka sekvensoitiin Illumina Miseq-laitteistolla. Data analysoitiin bioinformatiikan avulla, johon kuului muun muassa huonolaatuisten sekvenssien poisto ja yhdistelmäsekvenssien eli contigien koostaminen lyhyistä sekvensseistä. Contigit käännettiin aminohapposekvenssiksi, joille etsittiin vastaavaa sekvenssiä geenipankista. Löydettyjen virusten nimet perustuivat geenipankkisekvenssien nimiin. Näytteistä löydettiin yhteensä kuusi virusta, joista kaksi esiintyi samalla kissalla. Yhdestä näytteestä löydettiin täysi vastaavuus kissan panleukopenia virukseen (FPV). Kissa oli saanut yhden rokotuksen ennen näytteiden keräämistä eikä kissalla ollut minkäänlaisia oireita. Löydetty virus ei ollut täysin identtinen rokotekantojen virusten kanssa, mutta ero ei ollut suuri. Taustalla voi olla luonnollinen tartunta tai esimerkiksi heikentyneen immuunivasteen aiheuttama rokotekannan pitkäaikainen replikoituminen. Yhdestä näytteestä löydettiin circovirukseen vastaavaa sekvenssiä ja lisäksi tunnistamaton virus, jonka sekvenssi vastasi myös circovirusta. Circovirusten tiedetään aiheuttavan ruoansulatuskanavaoireita, mutta kissoilta ei ole aiemmin todettu tartuntoja. Löydetty virus voi olla aiemmin tunnistamaton kissojen oma circovirus, mutta lisätutkimuksia tulisi tehdä asian varmentamiseksi. Viruksen yhteys ripuliin on myös epäselvä. Muut löydetyt virukset olivat todennäköisesti peräisin ruoasta tai esimerkiksi RNA-eristyskolumnista. Ulosteista löytyneiden virusten määrä oli pieni eikä suuria johtopäätöksiä pystytä tekemään näytteiden vähäisen lukumäärän vuoksi. Kuitenkin ulkomailla tehdyissä ulosteen viromia selvittävissä tutkimuksissa vastaavilla kissamäärillä on löydetty huomattavasti enemmän viruksia kuin tässä tutkimuksessa. Tulevaisuudessa suuremmalla kissamäärällä tehty tutkimus vertaillen eroavaisuuksia maantieteellisesti sekä sisä- ja ulkokissojen välillä, antaisi luotettavampaa dataa Suomen tilanteesta. NGS:n käyttäminen ulosteen viromin selvittämiseksi vaikuttaisi olevan käyttökelpoinen tutkimusmenetelmä.
  • Räntilä, Sanna (Helsingfors universitet, 2010)
    The purpose of this study was to describe cat owners' problems that relate to cat medication, especially from the drug formulation point of view. Oral, topical, eye and ear administration routes were included into study. There are few compliance and palatability studies made for cats and dogs in Finland and abroad, but this kind of descriptive study relating different drug formulation has never been done before. This study was carried out as Internet survey questionnaire study and it was addressed to cat owners who visited in academic veterinary hospital for small animals and those municipal and private veterinary offices that were randomized into the study. Additionally, the survey study was addressed to cat owners who had medicated their cats during January-March 2010. Those cat owners were contacted through Internet discussion sites. In the veterinary offices the office staff selected the proper candidates for the study and distributed invitations to participate. For distributing invitations the main criteria was that the cat owner received veterinary medication prescription or got directions for using some medication in cat. 59 answers were received in the study and 84 % of all formulation were administered via oral route. The products were antimicrobial and paracite medicines, cardiovascular and anti-inflammatory medicines. Based on the study results most of the problems were related to oral and ear administration routes. Cat showed low compliance and unwillingness to take pills and capsules because of the unpleasant smell, taste and mouth feel of the product. Tablet and capsule form medicines caused problems to the owners, because it was often necessary to adjust the dose by splitting and cutting half the tablet. This made it difficult for owners to follow given medication instructions. The consistency of liquid medicine forms was described sticky and package material thick and stiff. Because of these factors cat owners had difficulties to evaluate the amount of drops to administer to cats ear or eye and the amount remaining in the medicine bottle. According to the study results there is a need for palatable and easily administered medicines that will be taken readily by cats. It should also be possible to adjust to dose as described. The survey questionnaire is a convenient study method for descriptive purposes and it should be carefully considered what kind of sampling method to use and how to carry out the sampling in practice.
  • Salmela, Anne (Helsingin yliopisto, 2021)
    Leptospiroosi on Leptospira-suvun spirokeettabakteerien aiheuttama zoonoottinen tartuntatauti, jota esiintyy lähes kaikissa tutkituissa eläinlajeissa. Se tarttuu pääasiassa virtsan välityksellä joko suoraan eläimestä toiseen tai epäsuorasti ympäristön kautta. Oleellinen osa leptospiroosin epidemiologiaa ovat sen säilymöt, eli oireettomat kantajat, jotka erittävät bakteeria pitkään ja runsaasti ympäristöönsä. Maaperässä ja vesistöissä Leptospira voi säilyä tartuntakykyisenä kuukausia tai jopa vuosia. Leptospiroosi on erityisen merkittävä trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, mutta sitä esiintyy lähes kaikkialla maailmassa. Esiintyvyys on yleensä suurempaa lämpiminä kuukausina ja lisääntyy luonnonkatastrofien, kuten tulvien ja rankkasateiden jälkeen. Leptospiroosin oireet vaihtelevat hyvin lievistä ja epäspesifeistä oireista vakaviin, jopa kuolemaan johtaviin tautimuotoihin. Koiran leptospiroosi oireilee tyypillisimmin akuuttina munuaisten vajaatoimintana, mutta myös maksa-, ruoansulatuskanava- ja keuhko-oireet ovat mahdollisia. Kissalla tartunnat ovat lähes aina oireettomia, mutta leptospiroosin on viime aikoina alettu epäillä olevan alidiagosoitu taustasyy kroonisten munuaissairauksien taustalla. Sekä kissa että koira voivat toimia Leptospiran kroonisina kantajina, lisäten muiden eläinten ja niitä käsittelevien ihmisten tautiriskiä. Taudin tarttuvuuden ja zoonoottisen potentiaalin vuoksi oikean diagnoosin saavuttaminen nopeasti on erityisen tärkeää. Leptospiroosin diagnostiikka perustuu yleensä vasta-aineiden osoittamiseen MAT-menetelmällä 1–2 viikon välein otetuista pariseeruminäytteistä mutta myös virtsasta tai verestä oikea-aikaisesti tehtyä PCR-tutkimusta voidaan käyttää. Bakteeriviljely on hidasta ja vaikeaa, tulosten saaminen voi viedä jopa kuukausia, joten sitä käytetään pääasiassa epidemiologisissa tutkimuksissa. Kroonisten kantajien tunnistaminen on haastavaa lievien tai olemattomien oireiden, matalien vasta-ainepitoisuuksien ja bakteerierityksen ajoittaisuudesta johtuen. Leptospiroosia hoidetaan mikrobilääkkeillä, yleensä doksisyksliinillä, ja tukihoidolla. Ajoissa aloitetulla hoidolla taudin ennuste on yleensä hyvä. Taudin ehkäisy perustuu endeemisillä alueilla pääasiassa koirien säännöllisiin rokotuksiin. Tautiriskiä voi pienentää välttämällä kontaktia ympäristösäilymöihin, kuten jyrsijöihin ja luonnonvesiin. Euroopassa leptospiroosin prevalenssia pidetään muuhun maailmaan verrattuna kohtalaisen matalana. Esiintyvyyttä rajoittaa todennäköisesti lauhkea ilmasto sekä rankkasateiden ja tulvien vähäisyys. Viime vuosikymmenten aikana koirien leptospiroositapausten on kuitenkin havaittu lisääntyneen ympäri maailmaa ja myös Euroopassa on raportoitu alueellista tautimäärien kasvua. Ilmastonmuutoksen uskotaan lisäävän leptospiroosin esiintyvyyttä entisestään. Edellä mainituista syistä johtuen leptospiroosia voidaan pitää uhkaavana tartuntatautina niin eläimille kuin ihmisillekin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoite on koota yhteen ajantasainen tutkimustieto koiran ja kissan leptospiroosin epidemiologiasta, kliinisestä taudista ja sen esiintyvyydestä Euroopasta.
  • Hjerppe, Anssi (University of Helsinki, 1993)
  • Kajan, Riikka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Korvasairauksia esiintyy yleisesti sekä koirilla että kissoilla. Niitä ovat muun muassa ulkokorvan tulehdus, verikorva, haavat korvalehdessä, tulehdukselliset polyypit, välikorvan tulehdus sekä korvakasvaimet. Kirurgia on hoitovaihtoehto esimerkiksi lääkehoitoon vastaamattoman, kroonisen korvatulehduksen hoidossa. Joidenkin korvasairauksien kohdalla kirurgia on ainoa hoitomuoto. Tavallisimpia korvan kirurgisia toimenpiteitä ovat verikorvan kirurginen hoito ja traumaattisten haavojen ompelu. Lisäksi voidaan tehdä korvakäytävän avarrusleikkauksia (Zepp-leikkaus), korvakäytävän poisto- ja täryontelon avarrusleikkauksia (TECABO) ja täryontelon ventraalisia avarrusleikkauksia (VBO). Zepp-leikkauksessa korvasta poistetaan pystysuoran korvakäytävän ulompi seinämä. Leikkauksen tavoitteena on helpottaa kroonisten ulkokorvan tulehdusten lääkkeellistä hoitoa ja muokata korvakäytävän olosuhteita epäsuotuisammaksi kasvualustaksi mikrobeille. Jotta leikkauksen lopputulos voisi olla onnistunut, tulee Zepp-leikkaus tehdä ennen kuin vaakasuora korvakäytävä ahtautuu kroonisen tulehduksen seurauksena. Yleisin komplikaatio on korvatulehduksen jatkuminen, joka liittyy useimmiten ulkokorvan tulehduksen taustalla olevien tekijöiden tunnistamisen ja hoidon epäonnistumiseen. Termi TECABO tarkoittaa lateraalisen täryontelon avarrusleikkauksen yhdistämistä korvakäytävän poistoleikkaukseen. Pahoin kroonistuneen, lääkehoitoon vastaamattoman korvatulehduksen kohdalla TECABO on ainoa toimenpide, jolla tulehdustila ja siitä aiheutunut kipu saadaan pysyvästi poistettua. Yleisimpiä leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita ovat haavakomplikaatiot sekä neurologiset komplikaatiot, kuten kasvohermohalvaus. VBO soveltuu hoidoksi sairauksiin, jotka sijaitsevat välikorvassa. VBO:ssa täryonteloa lähestytään leuan alta ventraalisesti. Tavallisin syy VBO-leikkaukselle ovat tulehdukselliset polyypit ja tämän vuoksi leikkaus tehdäänkin useammin kissoille kuin koirille. Lisäksi koirilla välikorvan sairaudet liittyvät usein korvakäytävän sairauksiin, jolloin TECABO on parempi hoitovaihtoehto. Tulehduksellisten polyyppien uusiutumisriski VBO:n jälkeen on matala. VBO:n mahdollisia komplikaatioita ovat esimerkiksi Hornerin syndrooma, tasapainohäiriöt ja polyypin uusiutuminen. Leikkaustekniikan valintaan vaikuttaa sairauden laatu ja sijainti korvassa. Leikkauksilla ei välttämättä saada poistettua kaikkia jo olemassa olevia oireita. Leikkausta suunniteltaessa on myös otettava huomioon mahdolliset komplikaatiot, sillä osasta komplikaatioista voi jäädä pysyviä oireita. Monien sairauksien kohdalla leikkaus tulee tehdä riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta lopputulos olisi onnistuneempi ja kirurgia parantava toimenpide. Kirurgisia toimenpiteitä tulisi tehdä nykyistä enemmän, sillä kirurgisella hoidolla päästään usein lopullisesti eroon mahdollisesti jo pitkään jatkuneista, kivuliaista, muihin hoitoihin vastaamattomista korvasairauskierteistä. Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on esitellä yleisimpiä koirien ja kissojen kirurgisesti hoidettavia korvasairauksia sekä kirurgisten hoitovaihtoehtojen leikkaustekniikoita ja uusimpia tutkimustuloksia. Koirille ja kissoille tehdään korvan kirurgisia toimenpiteitä, erityisesti haastavampia TECABO- ja VBO-leikkauksia, lisääntyvässä määrin. Tällä tutkielmalla halutaan tuoda ajantasaista tietoa aiheesta sekä opiskelijoiden että potilaita lähettävien praktikoiden saataville.
  • Stenberg, Ragnar (University of Helsinki, 1911)
  • Ulmanen, Sini (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kissoilla esiintyy kotieläimistä toiseksi eniten myrkytyksiä heti koirien jälkeen. Lajien välisistä aineenvaihduntaeroista johtuen useat ihmisille ja koirille turvalliset aineet ja annokset voivat olla kissoille hengenvaarallisia ja vapaasti ulkoilevilla kissoilla oireet saattavat kehittyä pitkälle ennen niiden huomaamista ja hoitoon tuomista. Hoidon pääperiaatteet ovat samat kuin koirilla; stabilaatio, dekontaminaatio ja tukihoito. Kissoilla oksennuttamisen teho on epävarmaa, jolloin mahahuuhtelua tulisi harkita. Kissat voivat myös altistua turkkiin tai iholle päätyneille toksiineille suoraan transdermaalisesti tai nuolemalla niitä, jolloin ruoansulatuskanavaan päätyneen toksiinin määrä on niin pieni, ettei oksennutuksella tai mahahuuhtelulla saada suurta hyötyä. Laskimonsisäisen lipidiemulsiohoidon turvallisuutta ja vaikutusta kissoilla ei ole perusteellisesti tutkittu, mutta sen käytöstä on saatu lupaavia tuloksia muun muassa permetriini- ja alfakoraloosimyrkytysten hoidossa. Suomessa tapahtuneita kissojen myrkytystapauksia on tutkittu kolmessa lisensiaatintutkielmassa, ja niissä kasvit olivat yleisin aineluokka epäiltyinä myrkytysten aiheuttajina. Kasveista etenkin liljakasvien sisältämä toksiini on tappavan myrkyllistä kissoille jo pieninä määrinä, ja aiheuttaa hoitamattomana kuolemaan johtavan munuaisvaurion. Ajoissa aloitetuilla tehokkailla hoitotoimenpiteillä toipumisennuste on hyvä, mutta anurisen munuaisvaurion kehityttyä ennuste on huono ilman dialyysihoitoa. Kissoilla on huomattavasti koiria heikompi kapasiteetti metaboloida vierasaineita glukuronikonjugaatiolla. Tämän vuoksi tulehduskipulääkkeet, parasetamoli ja permetriini aiheuttavat niille toksisia vaikutuksia huomattavasti alhaisemmilla annoksilla kuin koirilla. Tulehduskipulääkemyrkytykset ovat tavallisesti seurausta omistajan omatoimisesta lääkinnästä ja tapaukset, joissa kissa olisi altistunut itse lääkettä syötyään, ovat harvinaisia. Kirjallisuuden mukaan tyypillisiä oireita ovat oksentelu ja ripuli. Kissoilla on havaittu esiintyvän koiria useammin takypneaa ja läähätystä, kun taas ruoansulatuskanavahaavaumat ovat kliinisissä tapauskertomuksissa kissoilla harvinaisia. Hoidon tarkoituksena on tukea etenkin munuaisten toimintaa ja ennaltaehkäistä ruoansulatuskanavahaavaumien muodostumista. Parasetamolimyrkytys aiheuttaa kissoilla hemolyyttiseen anemiaan johtavan methtemoglobinemian. Kissoille myrkyllinen annos parasetamolia on 50–100 mg/kg, mutta joissakin yksittäistapauksissa myrkytysoireita on kehittynyt 10 mg/kg annoksella. Dekontaminaation ja tukihoidon lisäksi lääkehoidolla pyritään edesauttamaan parasetamolin toksisen metaboliitin eliminaatiota ja edesauttaa methemoglobiinin muokkausta takaisin hemoglobiiniksi. Kissojen permetriinimyrkytykset ovat usein seurausta siitä, kun omistaja käyttää virheellisesti koiralle tarkoitettua permetriiniä sisältävää ulkoloislääkettä kissalleen. Permetriini saa aikaan pitkittynyttä hermoärsytystä ja tyypillisiä oireita ovat kouristelu, lihasväristykset, vapina ja ataksia. Toipumisennuste on hyvä, jos tehokas oireenmukainen tukihoito päästään aloittamaan ajoissa. Alfakloraloosi on jyrsijämyrkky, jonka epäillään aiheuttaneen useita kissojen myrkytyksiä Suomessa vuodesta 2018 lähtien. Kissojen epäillään altistuneen myrkylle sekundäärisesti saaliseläimiä syötyään. Alfakloraloosi voi aiheuttaa vakaviakin keskushermosto-oireita, mutta tämänhetkisen kirjallisuuden mukaan toipumisennuste asianmukaisella tukihoidolla on hyvä. Etyleeniglykolia käytetään tavallisesti jäätymisenestoaineissa. Kissat voivat altistua sille tahriintunutta turkkiaan tai tassujaan nuolemalla ja pienin myrkyllinen annos kissoilla on vain 1 g/kg. Etyleeniglykolin toksiset aineenvaihduntatuotteet aiheuttavat vakavan metabolisen asidoosin ja hoitamattomana kuolemaan johtavan munuaisvaurion. Ensisijaisena lääkehoitona suositellaan fomepitsolia. Kissojen myrkytystapauksissa potilaan selviämisen kannalta avainasemassa on nopeasti aloitetut ja asianmukaiset hoitotoimenpiteet, joten praktikkoeläinlääkärin on olennaista osata epäillä myrkytystä kissan vakavien oireiden aiheuttajana ja tunnistaa kissojen myrkytysten erityispiirteet.
  • Leikas, Katariina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Oksenteleva ja syömätön kissa on yleinen pieneläinvastaanotolla tavattava potilas. Taustalla oleva sairaustila tulisi pyrkiä diagnosoimaan ja hoitamaan. Oireilun taustasyyn selvittäminen ei ole kuitenkaan aina yksinkertaista, eikä pitkälle etenevä diagnostiikka ole kaikissa oloissa mahdollista. Vaikka diagnoosiin päästäisiin, hoito ei aina poista oireilua nopeasti ja lääkitykset voivat jopa ylläpitää oireilua, esimerkiksi ärsyttämällä ruoansulatuskanavan limakalvoa. Pitkittynyt oireilu voi johtaa vakaviin komplikaatioihin, kuten syömättömyydestä seuraavaan rasvamaksan kehittymiseen. Näiden välttämiseksi, ja kissan hyvinvoinnin parantamiseksi, oireenmukainen hoito on tärkeää sisällyttää osaksi kissan kokonaisvaltaista hoitamista. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota yhteen tämänhetkinen tutkimustieto yleisesti kliinisessä työssä käytettävistä oksennuksenesto-, mahansuoja- ja ruokahalua lisäävistä lääkeaineista kissalla. Työn kohderyhmänä on uransa alkuvaiheessa olevat kissoja hoitavat eläinlääkärit. Oksennusreaktio syntyy keskushermostossa oksennuskeskuksessa, joka saa viestejä oksennusta välittäviltä alueilta. Näillä alueilla sijaitsee runsaasti eri reseptoreita, joihin sitoutuessaan oksennuksenestolääkkeet estävät oksennusreaktion syntymisen. Reseptorien ja näiden välittäjäaineiden merkittävyydessä on lajikohtaisia eroja, mistä johtuen eri oksennuksenestolääkkeet eivät ole yhtä tehokkaita eri lajeilla. Suomessa kissalla yleisesti käytettäviä oksennuksenestolääkkeitä ovat maropitantti, ondansetroni ja metoklopramidi. Maropitantti ja ondansetroni ovat tehokkaita lääkeaineita kissan oksennuksenestossa, toisin kuin metoklopramidi. Kissalla näistä eniten on tutkittu maropitanttia, mutta tutkimuksia on vielä vähän. Tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella ei tiedetä, onko näillä lääkeaineilla vaikutusta ainoastaan oksennusreaktion syntymiseen, vai helpottavatko ne myös pahoinvoinnin kokemusta. Mahansuojalääkkeitä käytetään kissalla yleisesti kliinisessä työssä, vaikka mahahaavan esiintyvyydestä kissalla ei ole tutkimustietoa. Myös mahansuojalääkkeistä löytyy vain vähän tutkimustietoa kissalla. Omepratsoli (protonipumppuinhi-biittori) ja famotidiini (H2-reseptorin antagonisti) nostavat tehokkaasti kissan mahalaukun pH:ta, ja näistä omepratsoli on merkitsevästi tehokkaampi kuin famotidiini. Sen sijaan muiden mahansuojalääkkeiden tutkimus on niukkaa. Mahansuojalääkkeiden käyttöä tulee harkita tapauskohtaisesti ja välttää turhaa käyttöä mahdollisten haittavaikutusten takia. Ruokahalua stimuloivat lääkeaineet ovat tukena monen syömättömän kissan hoidossa. Eniten tutkimustietoa tässä käyttötarkoituksessa löytyy mirtatsapiinista, joka lisää tehokkaasti kissan ruokahalua. Sitä on tutkittu stressiperäisen syömättömyyden hoidossa ja kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla kissoilla. Akuutisti sairaalla kissalla tehtyjä ruokahalututkimuksia ei kuitenkaan ole. Lisäksi kliinisessä työssä on kokemusperäisesti käytetty ruokahalun stimulaatiossa syproheptadiinia ja bentsodiatsepiineja. Näiden tehosta ruokahalun stimulaatiossa ei ole tutkimustietoa
  • Routti, Elina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Eläinlääkäri kohtaa jatkuvasti pieneläinpotilaita, joilla on traumaattisesti syntyneitä avohaavoja, tai kirurgisten toimenpiteiden yhteydessä tehtyjä leikkaushaavoja. Traumaattiset haavat jaetaan eri tyyppeihin syntymekanismin sekä haavan ominaisuuksien mukaan. Lisäksi avohaavat ja kirurgiset haavat luokitellaan puhtausluokkiin haavatulehdusriskin mukaan. Ihohaavan syntymisen jälkeen käynnistyy haavan paranemisprosessi, jonka tarkoituksena on korjata vauriot ja palauttaa elimistön normaali toiminta. Haavan paraneminen koostuu neljästä vaiheesta, joita ovat veren hyytyminen, tulehdus-, korjaus- ja kypsymisvaihe. Haavan paranemiseen vaikuttavat useat eri tekijät, joita ovat esimerkiksi haavatulehdus, potilaan saama lääkitys tai sairaus. Haavan paranemista pystytään tukemaan tehokkailla haavahoitomenetelmillä, ja usein ne ovatkin edellytys varsinkin laajojen ja likaisten haavojen parantumiseen. Haavahoidon perusperiaatteisiin kuuluvat potilaan ja haavan perusteellinen tutkiminen, haava-alueen esivalmistelu, haavan huuhtelu, revidointi ja mahdollinen kirurginen sulkeminen sekä paranemista tukevien valmisteiden ja hoitomenetelmien valinta. Uusia haavahoitoon tarkoitettuja valmisteita sekä menetelmiä tulee markkinoille jatkuvasti lisää, ja hoitovalintojen tekeminen voi olla vaikeaa. Haavan hoidossa käytettävät valmisteet ja menetelmät valitaan paranemisvaiheen ja haavan ominaisuuksien mukaan. Haavan paranemista tehostaa kostea paranemisympäristö, jonka ylläpitämiseksi käytetään hydrogeelejä, hydrokolloideja, kalsiumalginaattia sekä polyuretaanivaahtosidoksia. Hyperosmoottiset valmisteet hunaja ja sokeri ovat antimikrobisia, ja ne edesauttavat kuolleen kudoksen hajoamista. Antimikrobisilla valmisteilla vähennetään haavan bakteerien määrää, ja niitä ovat hopea, hydrofobiset antimikrobiset valmisteet, pihkasalva sekä antibiootit. Haavan paranemista voidaan tukea myös fysikaalisilla hoitomenetelmillä, joita ovat laser sekä alipaineimuhoito. Tutkimustietoa pieneläinten haavahoidosta on melko vähän, jonka takia hoito perustuu usein ihmisillä tehtyihin tutkimuksiin sekä eläinlääkärin omiin mieltymyksiin ja tapoihin. Pieneläinten haavahoidosta löytyy jonkin verran englanninkielisiä kokooma-artikkeleita, mutta tuoretta suomenkielistä materiaalia aiheesta ei löydy. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tähän mennessä julkaistusta tutkimustiedosta käytännönläheinen opas, jonka avulla pieneläimiä hoitavat eläinlääkärit ja aiheesta kiinnostuneet pystyvät päivittämään tietonsa. Työssä keskitytään ihoon rajoittuvien traumaattisten haavojen hoitoperiaatteisiin sekä haavan paranemista tukeviin valmisteisiin ja menetelmiin. Lopussa esitellään lisäksi kirurgisten haavojen, puremahaavojen sekä anturahaavojen hoidon erityispiirteet.