Browsing by Subject "kiviaines"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-15 of 15
  • Ruoho, Tiina (Helsingin yliopisto, 2020)
    The weathering of concrete by alkali-aggregate reaction is a process of deterioration recognized also in concrete manufactured in Finland. Alkali-aggregate reactions (AAR) are deleterious reactions between the alkali hydroxides (NaOH and KOH) in cement paste and silicon dioxide in aggregate used in concrete. The alkali hydroxide in cement paste will dissolve the crystal structure of silicon dioxide, and the dissolved silicon dioxide hydroxylates to orthosilicic acid. In the presence of impurities, the orthosilicic acid can form covalent bonds and coagulate to form silica gel. The expansion caused by swelling of highly hygroscopic silica gel will lead to excess of yield stress and thus deleterious cracking of concrete. The atomic features of fracture surfaces in natural aggregates will determine their reactivity in concrete. The surface in reactive mineral has unstable equilibrium and has crystallographic defects or insufficient crystal structure. Practically all natural aggregates used in Finnish concrete are heterogeneous mixtures of silicate minerals. The surface features of silicate minerals are composed in various rock forming geological processes. Rocks that are crystallized by slow cooling have more stable equilibrium than rocks that have undergone a low metamorphosis. The geological features and strength measurements are the base of good quality natural aggregate ratings. On the grounds of observations, even the high quality aggregates can cause deleterious alkali-aggregate reactions. It is recommendable to use aggregates that have stable equilibrium state, a low alkalinity cement and additives such as fly ash, blast-furnace slag or silica fume to concrete structures exposed to moisture.
  • Rintala, Jari; Britschgi, Ritva (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2015
    Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella miten arvokkaat geologiset muodostumat, pohjavesialueet sekä kiviaineshuoltoa palvelevat alueet on huomioitu maakuntakaavoissa. Maakuntakaavoilla on keskeinen merkitys arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjavesialueiden suojelussa sekä toisaalta alueellisen kiviaineshuollon järjestämisessä. Maakuntakaavatarkastelu tehtiin yleisellä tasolla kaikkien maakuntien osalta ja yksityiskohtaisemmin Uudenmaan ja Satakunnan maakunnissa, joissa tarkastelussa oli mukana myös yleiskaavoja. Valtakunnallisessa maakuntakaavatarkastelussa selvitettiin miten pohjavesialueet ja arvokkaiden geologisten muodostumien inventointiaineistojen tulokset on niissä huomioitu. Lisäksi tarkasteltiin näille alueille sekä kiviaineshuoltoa palveleville alueille annettuja kaavamääräyksiä ja kaavamerkintöjä. Uudellamaalla ja Satakunnassa tehtiin lisäksi vastaava tarkastelu yleiskaavojen osalta sekä selvitettiin maa-aineslupien sijoittumista suhteessa maakuntakaavan ja yleiskaavan eri kaavamerkintöihin. Selvityksessä oli mukana 16 yleiskaavaa ja noin 530 maa-aineslupaa. Lisäksi selvityksessä laadittiin yhteenveto arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjaveden suojeluun sekä maa-ainestenottoon liittyvistä maakunnallisista inventoinneista ja selvityksistä. Pääosassa maakuntakaavoja oli käytetty maa-ainestenottoalueita, arvokkaita geologisia muodostumia ja pohjavesialueita koskevia kaavamerkintöjä ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeiden mukaisesti. Osassa maakuntakaavoja oli käytetty myös muita kaavamerkintöjä. Geologiset inventointiaineistot huomioitiin kaavoissa eri tavoin ja myös kaava- sekä suunnittelumääräyksissä oli kaavojen välillä vaihtelua. Uudenmaan ja Satakunnan maakuntakaavoissa osoitetut arvokkaat geologiset muodostumat sekä toisaalta kiviaineshuoltoon liittyvät alueet olivat ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista melko hyvin. Pohjavesialueiden osalta tilanne oli toinen, yli 70 % soranottoluvista oli myönnetty pohjavesialueille.
  • Jantunen, Jorma (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 27/2012
    Oppaan päätavoitteena on edistää YVA-menettelyn laadukasta ja yhtenäistä soveltamista kiviaineshankkeisiin, selventää YVA-menettelyssä vaadittavia selvityksiä sekä tarjota tukea ja hyviä käytäntöjä kiviaineshankkeiden ympäristövaikutusten arviointien tekemiseen. Opas on suunnattu erityisesti hankkeista vastaaville ja konsulteille, mutta myös yhteysviranomaisille ja muille kiviaineshankkeiden YVA-menettelyihin osallistuville. Kiviaineksilla tarkoitetaan hiekkaa, soraa ja kalliomurskeita. Kiviaineshankkeet voivat olla soranottoa, kallionlouhintaa,louheen murskausta ja näihin liittyviä käsittelyjä. Oppaassa on aluksi kiviaineshankkeiden toiminnan kuvaus, jossa esitellään toiminnan keskeiset vaiheet ja tekniikat. Sen jälkeen esitellään kiviaineshankkeista aiheutuva ympäristön pilaantuminen, ja miten sitä selvitetään. Keskeisimmiksi kiviaineshankkeista aiheutuviksi haitoiksi luonnonalueiden tuhoutumisen lisäksi on usein koettu melu, pöly, tärinä, pohjavesivaikutukset ja hankkeista aiheutuva liikenne. Oppaan keskeisimmän sisällön muodostaa miten kiviaineshankkeisiin sovelletaan YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Oppaassa hahmotetaan mitkä hankkeet kuuluvat arviointivelvollisuuden piiriin ja miten arviointivelvollisuuden tarve määritetään, esitellään YVA-menettelyn pääpiirteet ja käydään läpi kiviaineshankkeiden YVA-menettelyn ominaispiirteitä. Maa-ainesten kestävästä käytöstä on julkaistu ympäristöhallinnon opas vuonna 2009. Vuonna 2010 julkaistiin parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT) käsittelevä opas ympäristöasioiden hallinnasta kiviainestuotannossa. Nämä muodostavat nyt julkaistun YVA-oppaan kanssa toisiaan täydentävän kokonaisuuden, jossa toimialaa on tarkasteltu eri näkökulmista.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 28/2017
    Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella miten Varsinais-Suomen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntakaavoissa on huomioitu valtakunnallisesti arvokkaat geologiset muodostumat ja pohjavesialueet sekä toisaalta maa-ainesten ottoalueet ja maakunnallisten POSKI-projektien alue-ehdotukset. Lisäksi selvitettiin maa-aineslupien sijoittumista suhteessa näihin alueisiin sekä niihin liittyviin maakuntakaavan aluevarauksiin ja ominaisuusmerkintöihin. Selvityksessä oli mukana lähes 1200 maa-ainesten ottamislupaa. Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa luvat olivat huomattavasti enemmän kalliokiviaineksen ottamiselle kuin Etelä-Karjalassa, jossa lähes 75 % ottamisluvista oli soralle ja hiekalle. Etelä-Karjalassa maa-aineslupien mahdollistamat keskimääräiset ottomäärät olivat myös selvästi pienimmät. Geologisten inventointiaineistojen ja maa-ainestenottoon varattujen alueiden huomioimisessa maakuntakaavoissa oli huomattavia eroja. Maakuntakaavat olivat myös ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista vaihtelevasti. Arvokkaille kallioalueille ja valtakunnallisen harjujensuojeluohjelmaan kuuluville alueille ei sijoittunut kuin muutamia maa-aineslupia. Sen sijaan, etenkin Varsinais-Suomen alueella, osassa maakuntakaavojen arvokkaita harjualueita ja pohjavesialueita sijaitsi paljon maa-ainesten ottoalueita. Maakuntakaavoissa osoitetut maa-ainesten ottoalueet (EO-alue) olivat ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista korkeintaan tyydyttävästi.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Suomen ympäristö 538
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Suomen ympäristö 592
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2003)
    Suomen ympäristö 662
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Suomen ympäristö 760
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 818
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2007
  • Parikka, Katriina (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 4/2006
    Maa-aineksia käytetään vuosittain suuria määriä. Eniten otetaan soraa, mutta kalliokiviaineksen osuus rakentamisessa on viime vuosina lisääntynyt soravarojen vähenemisen myötä. Yhteiskunnan kasvanut maa-ainesten käyttötarve, soravarojen vähentyminen tietyillä alueilla ja sen myötä pidentyneet kuljetusmatkat sekä maa-ainestoiminnan muut ympäristönäkökohdat ovat lisänneet kiinnostusta uusiomateriaalin käyttöön rakennusteollisuudessa ja maanrakennuksessa. Maanrakentamiseen kelpaavia uusiomateriaaleja syntyy vuosittain suuria määriä, mutta maa-ainesten uusiokäyttö lisääntyy kuitenkin hitaasti. Uusiomateriaalit eivät täytä standardien vaatimuksia tai testausmenetelmät, tekniikka ja kannustimet niiden käyttöön ovat riittämättömiä. Uusiomateriaalin käytön vauhdittamiseksi ja soveltuvan teknologian kehittämiseksi tarvitaan uusia keinoja. Ympäristöministeriön rahoittamassa selvityksessä tarkastellaan maa-ainesveron toimivuutta ohjauskeinona ja sen kannustinvaikutuksia Ruotsissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Raportissa selvitetään näiden maiden maa-ainesverokäytäntöjä, sekä veron vaikutusta maa-aineksen ottomääriin ja uusiomateriaalin käyttöön. Maa-ainesveron tausta-ajatuksena on ekologinen verouudistus, jonka mukaan uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja ympäristöhaittoja tulisi vähentää, sekä materiaalitehokkuutta ja kierrätystä lisätä verotuksen avulla. 
  • Laurila, Juha; Hakala, Irina (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristö 25/2010
    Selvityksen tavoitteena oli tuottaa yhteistä tietopohjaa kiviainestuotannon ympäristönäkökohdista, parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta (BAT) ja parhaista ympäristökäytännöistä (BEP) erityisesti ympäristölupamenettelyn tueksi. Selvityksen toivotaan yhdessä valtioneuvoston asetuksen kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta kanssa edistävän ja yhdenmukaistavan alan ympäristökäytäntöjä ja tarkkailuja. Kallioalueilla tuotantoprosessi koostuu louhinnasta, johon kuuluvia vaiheita ovat poraus, räjäytys ja rikotus, sekä louheen murskauksesta ja seulonnasta kiviainestuotteiksi. Murskauslaitoksessa on esimurskain, mahdollisia väli- ja jälkimurskaimia, kuljettimia ja seuloja. Sora-alueilla maa-aineksesta ja valmistettavista tuotteista riippuen maa-aines päätyy välppäyksestä suoraan tuotteeksi tai se murskataan ja/tai seulotaan erikokoisiin jakeisiin. Kiviainestuotannosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia ovat melu, pöly ja tärinä sekä mahdolliset vaikutukset pinta- ja pohjavesiin. Kiviainestuotantoalueilla on useita erilaisia ja erityyppisiä melu- ja pölypäästölähteitä, joiden päästöjen vähentäminen on teollisuuslaitosten hallittuihin päästölähteisiin verrattuna huomattavasti vaikeampaa. Kiviainestuotannon melu- ja pölyvaikutuksia vähennetään ensisijaisesti toimintojen sijoittelulla sekä käyttämällä vettä pölynsidontaan. Laitetekniset ratkaisut ovat kehittyneet viime vuosina, mutta edelleen niiden toimivuudessa on parannettavaa. Menetelmien soveltuvuudesta murskaustoimintaan Suomen oloissa tarvitaan vielä lisää tutkimus- ja kokemusperäistä tietoa. Laitetekniikan ja tuotantomenetelmien ohella toiminnan huolellinen suunnittelu, ympäristöriskien tunnistaminen ja niihin varautuminen, henkilöstön osaaminen sekä yrityksen toimintakulttuuri ovat ympäristöasioiden hallinnassa keskeisessä asemassa. Tuotantoalueilla työsuojeluun panostaminen tukee monilta osin myös ympäristöasioiden hallintaa. Yksittäisellä kiviainestuotantoalueella kustannustehokkaat ja toteuttamiskelpoiset ratkaisut ovat aina riippuvaisia myös tuotantoalueen sijaintipaikasta ja lähiympäristöstä.
  • Tiljander, Mia; Hublin, Patrick; Hyvönen, Arto; Hyvärinen, Jari; Kohvakka, Jouko; Lyytikäinen, Ari; Rummukainen, MIkko; Strengell, Marjatta; Särkioja, Aarno; Britschgi, Ritva (Pohjois-Savon ympäristökeskus, 2007)
    PSAra 4/2007
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista (Poski-projekti) selvitettiin Pohjois-Savon maakunnissa vuosina 2005-2007. Tavoitteena on turvata geologisen luonnon ympäristöarvot, hyvälaatuinen pohjavesi yhdyskuntien vesihuoltoon sekä laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntarakentamiseen. Vedenhankintaa varten tärkeitä (I luokka) pohjavesialueita, on tutkimusalueella yhteensä 107 kpl, ja näillä alueilla muodostuvan pohjaveden yhteenlaskettu määräarvio on noin 160 000 m3/d . Tästä vesimäärästä käytetään nykyisellään hieman yli 44 000 m3/d eli noin 28 %. Vedenhankintaan soveltuvia (II-luokka) pohjavesialueita on tämän tutkimuksen jälkeen 67 kpl, joilla muodostuu pohjavettä arviolta noin 48 000 m3/d.). Tässä projektissa pohjavesialueiden luokitusta tarkistettiin ja tehtyjen tutkimusten pohjalta suurin osa entisistä kolmannen luokan alueista poistettiin kokonaan pohjavesialueluokituksesta. Pohjois-Savon alueelle jäi vielä 7 pohjavesialuetta luokaan III. Nämä alueet tullaan tulevaisuudessa tutkimaan tarkemmin ja niiden kelpoisuus vedenhankintaan tullaan arvioimaan. Sora- ja hiekkavarat sijaitsevat maakunnan poikki kaakosta luoteeseen kulkevissa pitkittäisharjuissa. Pohjois-Savon maakunnan alueella on Geologian tutkimuskeskuksen maa-ainestietokannan mukaan muodostumia 1 322 kpl, joiden maa-ainesten yhteenlaskettu kokonaisainesmäärä on noin 1 769 milj.m3. Pinta-alaa näillä muodostumilla on yhteensä noin 31 450 ha. Pohjois-Savon maakunnassa 20 kunnan alueelta rajattiin 65 kpl erillistä varsinaiseksi ottoalueeksi soveltuvaa ja osittain soveltuvaa aluetta. Projektissa tarkasteltiin alueita maakuntamittakaavassa, joten yksittäisiä, pieniä alueita ei rajattu ottoalueiksi.Tutkimusalueen maa-ainestenottoalueiksi rajattujen alueiden sora- ja hiekkavarat pohjavesipinnan yläpuolella ovat yhteensä noin 103,6 milj.m3. Käytännössä pohjaveden pinnan päälle jätettävän suojakerroksen paksuus on vähintään kaksi metriä, jolloin käyttökelpoisen maa-aineksen määrä on enintään noin 83,0 milj.m3. Murskauskelpoisen aineksen (A-luokka) osuus on siitä 1,8 milj.m3 (2 %), soravaltaisen aineksen (Bluokka)22 milj.m3 (27 %) ja hiekkavaltaisen aineksen 59 milj.m3 (C-luokka) (71 %). Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiksi harjualueiksi arvotettiin ja luokiteltiin yhteensä 157 harjualuetta. Kansainvälisesti ja valtakunnallisesti arvokkaisiin harjualueisiin sisältyy 14 aluetta, maakunnallisesti arvokkaisiin 58 ja paikallisesti arvokkaisiin 85 harjualuetta. Alueiden pinta-ala on yhteensä 15470 ha.
  • Kajoniemi, Mikko; Eskelinen, Anu; Keskitalo, Katariina; Rajamäki, Raimo; Rautanen, Heidi; Sahala, Lauri; Sääksniemi, Eerikki; Timperi, Jukka; Tossavainen, Jyrki; Vallius, Pekka; Vuokko, Jouko (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    KASra 2/2008
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista käsittelevä POSKI-projekti oli käynnissä Etelä-Karjalassa vuosina 2004–2007. Projektin tavoitteena oli turvata geologisen luonnon ympäristöarvot, hyvälaatuinen pohjavesi yhdyskuntien vesihuoltoon sekä laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntarakentamiseen. Ehdotuksella ei ole suoraan lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia, vaan lopullinen alueiden käytön yhteensovittaminen tapahtuu maakuntakaavoituksessa ja kuntien yleiskaavoituksessa. Projektin lähtöaineiston muodostivat alueella tehdyt erilaiset selvitykset ja luokitukset, joita täydennettiin tarvittavin osin hankkeen aikana. Lisäksi alueella tehtiin uusia maa- ja kallioperätutkimuksia, pohjavesitutkimuksia sekä luontoselvityksiä. Tutkimuksissa tarkasteltiin sora-, kallio- ja muita kiviainesmuodostumia geologisina, hydrogeologisina ja maisemallisina kokonaisuuksina. Tutkimusten perusteella Etelä-Karjalassa on 56 vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta (luokka I). Niiden arvioitu antoisuus on noin 138 000 m3/d. Vedenhankintaan soveltuvia pohjavesialueita (luokka II) on yhteensä 88, joiden antoisuus on noin 126 000 m3/d. Tutkimusalueen pohjavesipinnan yläpuoliset hiekka- ja soravarat ovat yhteensä noin 5 326 milj. m3. Murskauskelpoisen aineksen määrä on 86 milj. m3 (1,6 %), soravaltaista ainesta on 817 milj. m3 (15,3 %) ja hiekkavaltaista ainesta 4 423 milj. m3 (85,9 %). Maaperätutkimusten yhteydessä inventoidut kiviainesvarat riittäisivät alueella laskennallisesti keskimäärin noin 611 vuodeksi. Murskauskelpoisen ja soravaltaisen aineksen riittävyys on keskimäärin 98 vuotta. Tutkimuksessa inventoitujen kalliokiviainesten kokonaismäärä maanpinnan 0-tasoon arvioituna noin 780 milj. m3. Rakentamiseen soveltuvia kiviaineksia tutkituista kallioalueista on 284 milj. m3 (36,4 %). Näiden laskennallinen riittävyys keskimääräisellä kulutuksella on noin 225 vuotta. Parhaimpiin laatuluokkiin kuuluvat kiviainesvarat ovat kallioperän laadusta johtuen varsin rajalliset, yhteensä 34,3 milj. m3 (4,4 %) ja näiden riittävyys on laskennallisesti noin 27 vuotta.
  • Valpola, Salla; Rankonen, Emmi; Lyytikäinen, Ari; Laxström, Heidi; Auri, Jaakko; Koivisto, Anna-Maria; Antikainen, Merja; Hyvry, Irma; Breilin, Olli; Rämet, Jussi (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2009)
    LSUra 6/2009
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista käsittelevä POSKI-projekti oli käynnissä Keski-Pohjanmaan alueella vuosina 2007-2009. Projektin tavoitteena on turvata hyvälaatuisen kiviaineksen saatavuus yhdyskuntarakentamisessa, hyvä laatuisen ja riittävän pohjaveden saatavuus yhdyskuntien vesihuollon käyttöön sekä geologisen luonnon ympäristöarvot. Projektin tuloksena koottua aineistoa sovelletaan Keski-Pohjanmaan maakuntakaavan 3. vaihekaavassa sekä maa-aineslupia koskevasa päätöksenteossa. Lopullinen alueiden käytön yhteensovittaminen tapahtuu maakuntakaavassa sekä kuntien yleiskaavoituksessa. Alueella aiemmin tehtyjä selvityksiä täydennettiin kartoittamalla maa- ja kallioperän kiviainesten määrää ja laatua sekä tarkentamalla pohjavesialueiden luokitustietoja maaperä- ja pohjavesitutkimuksin. Lisäksi täydennettiin arvokkaiden harjualueiden selvitystä sekä inventoitiin kallioalueiden luontoarvoja. Keski-Pohjanmaalla on yhteensä 57 vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta (I luokka), joilla muodostuu vuorokaudessa arviolta noin 73 400 m3 vettä. Vedenhankintaan soveltuvia pohjavesialueita (II luokka) on 13 kpl ja niiden antoisuus noin 10 400 m3/d. Vedenkulutus vuonna 2030 on ennusteen mukaisesti 19 930 m3/d, jolloin n. 24 prosenttia pohjavesivaroista on käytössä. Keski-Pohjanmaan alueella on hiekka- ja soravaroja yhteensä noin 640 milj. kuutiota, josta kiviainesten ottoon soveltuvilla alueilla noin 140 milj. k-m3. Tästä soraa tai murskeeksi soveltuvaa ainesta on noin 15 prosenttia eli noin 21 milj. k-m3. Tutkituista kalliokiviainesalueista 314 osoittautui kiviaineksen ottoon soveltuviksi. Näissä kohteissa on arvion mukaan kalliokiviainesta yhteensä noin 153 milj. k-m3. Kiviainestestien perusteella 7 kohdetta testatuista 23 kohteesta osoittautui I-luokan kiviainekseksi (TIEL 1995). Keski- Pohjanmaan alueella on jäljellä varsin niukasti hiekan ja soran ottamiseen soveltuvia alueita. Tärkeiden ja vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden ulkopuolelle sijoittuvat muodostumat ovat jo pitkälti ottotoiminnan piirissä tai niiden aines on raekooltaan liian hienoa. Pohjavesialueilla kiviainesten oton esteenä on usein pohjaveden pinnan yläpuolella olevien kerrostumien pienet kerrospaksuudet.Todennäköisesti kiviainesten otto tulee jatkossa siirtymään kasvavassa määrin kalliokiviainekseen ja korvaaviin kiviaineksiin. Koska murskauskelpoinen harjusora on kuitenkin tärkeä raaka-aine mm. betoniteollisuudelle, tulisi hyvälaatuisen soran käyttöä jatkossa ohjata ainoastaan sellaisiin tarkoituksiin, joissa sen saatavuus on keskeistä.