Browsing by Subject "klassismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Viljakainen, Miia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Vilho Lammen (1898–1936) tuotantoa osana 1920–1930-luvun suomalaista kuvataidekenttää. Tutkielma rajaa tarkasteltaviksi teoksiksi Lammen lapsiaiheiset maalaukset. Tutkielma koostuu sekä teoreettisesta osasta, jossa keskitytään Suomen sotien väliseen kuvataiteeseen ja yhteiskuntaan, tyylihistoriaan sekä intertekstuaalisuuteen, että käytännön osasta, jossa Lammen lapsiaiheiset teokset luetteloitiin ja syvennyttiin niiden merkityksiin ja uusiin tulkintoihin, jota teoksista voidaan tehdä. Lammen tuotannon kokonaismääräksi arvioidusta noin 650 teoksesta löydettiin noin 100 lapsiaiheista maalausta. Merkitysten ja kontekstin ymmärtämiseksi tutustuttiin Lammen saamaan näyttelykritiikkiin suomalaisissa sanomalehdissä sekä Lammen elinaikana että hänen kuolemansa jälkeen aina vuoteen 2020 saakka. Taidehistorian tyylihistoria muodostaa teoreettisen viitekehyksen, jota vasten Lammen teoksia peilataan. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan kriittisesti Lammen sijoittumista aikansa kuvataiteeseen liitettyihin tyylisuuntauksiin. Lampi nähdään aktiivisena ja yhteiskunnallisena hahmona, mikä näyttäytyy hänen tuotannossaan. Tyylillisesti Lammen teokset nähdään osana oman aikakauden kuvataidetta. Kuitenkin Lampi nähdään omaa tyyliään etsivänä ja toteuttavana taiteilijana. Lammen maalauksia ja hänen tyyliään verrattiin aikanaan muun muassa Paul Cézannen (1839–1906), Vincent van Goghin (1853–1890), Alvar Cawénin (1886–1935) ja Tyko Sallisen (1879–1955) tuotantoon, kunnes 1920–1930-lukujen vaihteessa hän irrottautui aikaisemmasta tyylistään suurikokoisten ja jopa aggressiivisten (miehiä kuvaavien) töidensä kautta. Vuoden 1931 Pariisin-matkan jälkeen hänen kuvaustapansa muuttui jälleen. Se rauhoittui ja siirtyi lähemmäksi uusasiallista ilmaisua. Intertekstuaalisuuden soveltaminen taiteen ja erityisesti maalausten katsomiseen muodostaa tutkielmassa kehyksen, jonka kautta etsitään uusia merkityksiä Lammen teoksille. Intertekstuaalinen kuvan katsominen nostaa esiin Lammen lapsiaiheisten teosten surumielisyyden ja salaperäisyyden. Niissä risteää itsensä paljastamisen ja mysteerin säilyttämisen ja sekä sisäisen että ulkoisen kontrollin merkityskentät, joita vasten lapsiaiheisia teoksia tarkastellaan. Kasvu ihmisenä ja taiteilijana limittyy kokonaisuudeksi, joka näyttäytyy sekä muutaman taidehistorian merkkiteosten että hänen omien teostensa tarkastelussa rinnakkain. Lammen lapsessa näkyy alakulo, alistuminen, antautuminen sekä päättäväisyys, voima ja luova, kiihkeä elämänhalu. Lammen elinaikanaan saamassa taidekritiikissä ei juurikaan lapsiaiheisia teoksia arvioitu. Yleisesti kritiikki korosti Lammen tietynlaista poikkeavuutta taiteilijana ja erilaisuutta. Kuolemansa jälkeen myös Lammen lapsiaiheiset teokset saivat uudenlaista huomiota. Kirjoittelussa korostui maalausten psykologisoiva selitys Lammen ennenaikaiseen ja oman käden kautta tapahtuneeseen kuolemaan. Lapsiaiheiset teokset yhdistettiin jo tuolloin Lammen taiteilijapersoonaan ja sen ilmenemiseen teoksissa. Tutkielma etenee rakenteellisesti menemällä yhä syvemmälle ja katsoo teoksia yhä yksityiskohtaisemmin. Se tiivistyy Lammen lapsiaiheisten teosten käsikuvauksen tarkasteluun. Lähtökohtana pidetään Lammen Omakuva (1934) ja Tytön muotokuva (1934) -nimisiä teoksia. Teokset paljastavat Lammen oman käden näyttäytyvän suuressa osassa hänen lapsiaiheisia töitään. Sen kautta Lammen taiteilijuus ja ihmis(en) kuva paljastuu katsojalle. Elämän ja teoksissa nähtävien eleiden kaksijakoisuus on ilmeinen. Lapsiaiheisten teosten yleisilme kautta koko tuotannon on näennäisen ilmeettömyyden sävyttämä, mutta juuri tuo pinnallinen ilmeettömyys korostaa syvemmän tarkastelun kautta nousevaa jopa räjähtävän voimakasta ääntä ja elämäntuntoa.
  • Lindblom, Sandra (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee Eva Cederströmin (1909–1995) taiteilijuuden muodostumista 1920–1930-luvuilla tarkastelemalla Cederströmin omaelämäkerrallisia kertomuksia ja teoksia. Taidehistorian tapa valikoida tutkimuskohteensa on jättänyt Cederströmin kaltaiset, esittävää taidetta sotienvälisenä aikana tehneet taiteilijat, taidehistoriankirjoituksen marginaaliin. Tutkielma lähestyy Cederströmiä biografisen tutkimuksen keinoin mutta elämäkerrallista lähestymistapaa kriittisesti kommentoiden. Cederströmin teoksia tarkastellaan suhteessa Cederströmin taideajatteluun ja kuvallisen esittämisen traditioihin. Tutkimuskohdetta koskeva tieto tuotetaan kriittisen arkistoaineistoja, kirjallisuutta ja taideteoksia hyödyntävän kuva- ja tekstianalyysin kautta. Tutkielma täydentää, kommentoi ja kritisoi aikaisempaa Cederströmiin ja sotienvälisen ajan taidekenttään keskittyvää tutkimusta sekä taiteilijaelämäkertojen konventioita. Cederström koki taiteilijuutensa kumpuavan perhe- ja sukutaustastaan sekä henkisenä kotiseutunaan pitämältään Terijoelta. Perhe- ja sukutaustan korostaminen ja lapsuusajan mystifioiminen ovat taiteilijaelämäkertojen historian aikana muotoutuneita, nykynäkökulmasta ongelmallisia, konventioita. Cederströmin jätti melko systemaattisesti pois elämäkerrallisista kertomuksistaan tiedon siitä, ettei häntä alkuun hyväksytty taideopiskelijaksi. Hänen 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa Viipurissa suorittamansa taideopinnot eivät olleet ajan käsityksen mukaan yhtä merkittäviä kuin opinnot Suomen Taideyhdistyksen koulussa Ateneumissa. Vuonna 1933 alkanutta aikaansa Ateneumin opiskelijana Cederström piti jopa elämänsä tärkeimpänä, ja monet taideopintojen aikana omaksutut ajatukset toimivat taustavaikuttimina koko hänen uransa ajan. Myös opintojen aikana muodostuneet ystävyyssuhteet ja kontaktit vaikuttivat merkittävästi Cederströmin taiteilijuuden muotoutumiseen. Taidehistoriankirjoitus ei ole käsitellyt taiteilijoiden opiskeluaikaa ja opintomatkoja neutraalisti, vaan myytit neroudesta, omaperäisyydestä ja keskusta–periferia-asetelmasta ovat muokanneet kertomusta. Cederström näki sukupolvensa taiteilijoille tyypilliseen tapaan piirustukset keskeisenä osana taiteellista tuotantoaan. Hänen piirustuksissaan voi nähdä merkkejä miehisten olemusten ihailusta ja nuoren taitelijanaisen erilaisesta asemasta verrattuna joidenkin miestaiteilijoiden teoksista heijastuviin perheensisäisiin valta-asetelmiin. Kalevala-taide eli 1930-luvulla nousukauttaan, ja Cederströmin klassisoivat Kalevala-teokset kuvastavat Cederströmin tyylillistä kehitystä ja naisnäkökulmaa miestaiteilijoiden suosimaan aiheeseen. Omakuvissaan Cederström viittaa renessanssitaiteen traditioon ja taiteelliseen prosessiin, johon keskittyminen oli Cederströmille ja hänen sukupolvensa taiteilijoille korostetun tärkeää. Omakuvissa on mystiikkaan ja henkisyyteen viittaavia ulottuvuuksia, ja ne kuvastavat nykynäkökulmasta 1930-luvun taiteilijakäsityksen miehisyyttä.
  • Tyrväinen, Helena (2009)
    The article discusses the different standpoint that three Finnish composers Leevi Madetoja, Väinö Raitio and Uuno Klami held in respect of the current of ideas in the early 20th-century French music world as regarded classicism and the modernist endeavours which crossed it. Instead of universalist classification, a context-based examination is proposed
  • Koskinen, Konsta (2019)
    Pianopedagogiikkaa on harjoitettu niin kauan kun on ollut pianomusiikkia. Perinteisen, klassisen pianopedagogiikan rinnalle on kehitetty viime vuosisadan aikana uusia pedagogisia näkökulmia. Vapaa säestys ja populaarimusiikin pedagogiikka eroavat perinteisestä pianopedagogiikasta monin tavoin, esimerkiksi oppimistapojen ja -tottumusten saralla. Tässä kandidaatintutkielmassa tutkin oppijalähtöisyyttä ja pianopedagogiikkaa oppijalähtöisyyden kontekstissa. Perehdyn erityisesti populaari- ja klassisen musiikin pianopedagogiikkaan ja siihen, miten oppijalähtöisyyttä on toteutettu kyseisissä pedagogiikan muodoissa. Tutkimuskysymykseni on: Miten musiikkikasvattaja voi toteuttaa oppijalähtöisyyttä klassisen musiikin ja populaarimusiikin pianopedagogiikoissa? Tutkimukseni avartaa populaari- ja klassisen musiikin pianopedagogiikan luonteita sekä tarjoaa näkökulmia niiden kehittämiseen. Tutkimuskirjallisuuden perusteella klassisen musiikin soitonopetus ymmärretään usein ’treenauttamisena’ pikemmin kuin opetuksena, joka johtuu opetuksen painotuksen olevan teknisten elementtien kehittämisessä ja niiden soveltamisessa tulkintaan. Vapaan säestyksen pedagogiikan tavoitteena olla oppijalähtöistä, vaikka tiettyjen teknisten harjoitteiden osa on soitonopinnoissa huomattava. Tietyt systemaattiset harjoitteet saattavatkin rajoittaa oppijan omien musiikillisten näkemysten kehittymistä.
  • Merisaari-Aalto, Lotta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän pro gradu-tutkielmani tavoitteena on luoda käsitys Säynätsalon kirkon 1920-luvulla tehtyjen lasimaalausten sekä alttaritaulujen isänmaallisuudesta että uskonnollisesta sanomasta. Työni taustalla on ajatus siitä, että monella teoksessa esiintyvillä atribuuteilla olisi symbolinen merkitys, joka on sekä uskonnollinen että yhteiskunnallinen. Lähteinä tutkimuksessani käytän Hanna Rönnbergin tekemää kaksiosaista alttaritaulua ja Antti Salmenlinnan kuoressa, sekä kellotornissa olevia lasimaalauksia, tämän lisäksi olen tutkinut Suomen elinkeinoelämän keskusarkiston arkistoja kirkon rakentamisen ajalta. Kirjallisina lähteinä olen käyttänyt useita yhteiskunnallisia, teologisia ja naisen aseman kehittymiseen liittyviä kirjoja, unohtamatta kuitenkaan internettiä ja muutamia lehtiartikkeleita. Tutkimuksen painopiste on analysoida lähteitä olemassa olevan kirjallisuuden kautta, käyttäen Erwin Panofskyn kolmivaiheista kontekstualisoivaa tutkimusotetta. Ensimmäisessä vaiheessa käydään läpi taideteoksen ihmiset, esineet ja värit. Toisessa vaiheessa luetteloiduille atribuuteille etsitään historiasta ja symboliikasta selityksiä. Kolmannessa vaiheessa taideteos asetetaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa on eletty. Koin tärkeäksi tutkia laaja-alaisesti sitä aikaa, missä teosten syntyaikana on eletty. Pyrin löytämään monista lähteistä vastauksia siihen isänmaalliseen ja uskonnolliseen kulttuuriin, joka on vaikuttanut teosten syntymiseen. Erityisen merkittävää teokseni kannalta on ollut naistehtaanjohtajan asema Säynätsalossa, sekä edellisellä vuosikymmenellä ollut Suomen sisällissota. Nämä kaksi asiaa on vaikuttanut suuresti analyysini tekemiseen. Päädyn tutkielmassani pohtimaan taideteosten symboleita teologisina ja yhteiskunnallisina vaikuttimina. Tulkitsen teosten maailmaa 1920-luvun hengen kautta, sekä peilaan yhteis-kunnallista tilannetta ja ongelmakohtia, mitä sisällissodan jälkeisessä nuoressa Suomessa oli. Ydin ovat taideteokset ja kirkko, niiden sanoma. Päädyin työssäni johtopäätelmään, että kirkon taideteokset ovat toimineet Säynätsalossa yleisenä moraalinvartijana, sekä pitänyt huolta omalta osaltaan yhteiskunnallisten jännitteiden laantumisesta. Naistehtaanjohtajan asema on ollut merkittävä, sillä on ollut kirkon tekemän sosiaalityön kannalta merkitystä. Ajan tapana oli rakentaa tehdasalueille kirkkoja, Säynätsalon kirkko ei ollut tästä poikkeus. Kirkko itsessään rakennettiin myös tehtaan työläisille, sitä kautta tehty sosiaalityö oli merkittävää. Kirkko toi olemassa olollaan alueelle stabiiliutta ja kaivattua moraalin perään katsomista. Taideteokset ovat muistuttaneet rauhan, rakkauden ja pelastuksen tärkeydestä. Lisäksi niillä on ollut tärkeä tehtävä muistuttaa raamatun keskeisistä tapahtumista, eli vapahtajan syntymästä, sekä kuolemasta. Ne kertovat myös ajasta, jossa ihmisten välillä on ollut jännitteitä. Teoksien symboliikasta voidaan löytää moninaisia vivahteita, myös poliittisia. Taidehistoriallisesti teokset ovat aikansa teoksia ja edustavat klassismia, ne ovat hieman alkukantaisia ja puritaaneja, mutta ne ovat seurakuntalaiselle helposti tulkittavissa. Lasimaalausten merkitys kirkkotaiteessa taasen on ollut historian saatossa erittäin tärkeä, joten ne sopivat klassismin ihanteeseen.
  • Nässi, Susanna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1930 valmistunutta Uno Ullbergin suunnittelemaa Viipurin taidemuseota ja taidekoulurakennusta esimerkkinä 1920-luvun klassismin tyylistä. Rakennuskokonaisuutta käsitellään julkisivu kerrallaan arkkitehtonisena ja taiteellisena työnä. Tutkielman aineistona käytetään museon julkisivujen säilyneitä luonnoksia, lopullisia rakennuspiirustuksia ja valokuvia. Teoriapohjana on Riitta Nikulan kolmivaiheisen 1920-luvun klassismin määritelmä. Tutkielman teoriaosassa käsitellään klassismin eri ilmentymiä 1700-luvulta lähtien ja klassisen teorian käsitettä. Suomessa klassisen teorian seuraajina pidetään muun muassa C.L. Engeliä ja Gustaf Nyströmiä. Viipurin taidemuseo liittyy Engel-Nyström -monumentaaliarkkitehtuurin jatkumoon julkisivuratkaisujen pohjalta. Myös Viipurin kaupungin 1900-luvun alun Akropoliin henkeä tavoittelevat keskustan asemakaavasuunnitelmat saattoivat vaikuttaa rakennuksen muotokielen valintaan ja kehittymiseen. Teoriaosassa kiinnitetään huomiota myös 1920-luvun klassismitutkimukseen 1980-luvulla ja myöhemmin uudestaan 2000-luvulla. 1980-luvun klassismitutkimus painottaa pohjoismaisen tradition ja italialaisen talonpoikaisarkkitehtuurin vaikutusta pelkistyneeseen 1920-luvun klassismin muotokieleen. 1980-luvun tutkijat kuvaavat klassismin yhtenäisenä tyylinä, jonka vastakohtina pidetään kansallisromantiikkaa ja funktionalismia. Uudempi 2000-luvun klassismitutkimus sen sijaan kiinnittää enemmän huomiota 1920-luvun klassismin monimuotoisuuteen, taustoitukseen ja arkkitehtuurikielen jatkumoon. Näin perusmuotoisuudessa modernia arkkitehtuuria lähenevän klassismin taustat ovat löydettävissä Engelin ajan klassismin sekä myöhäishistorismin ajoilta, mikä käy selväksi tarkasteltaessa Viipurin taidemuseon arkkitehtuuria. Arkkitehtuurikielen pelkistymiseen ja arkkitehtuurin väritykseen on vaikuttanut myös muoti ja sen seurauksena visuaalisuuden korostaminen ja tilan kokeminen objektina. Museon luonnoksissa museon arkkitehtuuri on klassisen symmetrinen ja historistinen. Lopullisissa rakennuspiirustuksissa museon ulkoasu muuttuu perustavanlaatuisesti. Rakennusten asemoinnissa tapahtui näyttävä viuhkamainen avautuminen. Poikkeava akselisuunta ja epäsymmetria symmetriassa ovat selkeitä 1920-luvun klassismin tunnusmerkkejä. Luova sommittelu mahdollistaa myös uudenlaisen tilakokemuksen. Museon arkkitehtuurin tehokeinoina on käytetty näyttävää portaikkoa, ylirakennettua porttia, koristelun niukkuutta, rakennuksen valkoista väriä ja vastakohtia. Julkisivujen kolmijako, portiikki-julkisivun jäsentely ja koristelu viittaavat Engelin ja Kreikan antiikin klassiseen arkkitehtuuriin. Eteläisen julkisivun toiminnallisuus ja parvekkeiden sijoittelu viittaavat funktionalismiin. Erikoisena innovaationa voidaan pitää museolle suunniteltua, mutta rakentamatta jäänyttä kahvilaa: yleisökeskeisyyden tuominen 1930-luvun museomaailmaan oli aikanaan uutta ja poikkeavaa.