Tämä työ käsitellään salaliittoteorioiden vaikutusta. Tutkielma tarkastelee nuorten käsityksiä koronapandemiaan liittyvistä salaliittoteorioista ja sitä kautta tulkitsee salaliittoteorioille altistumisen vaikutusta nuoriin. Tutkielman aineistonkeruumenetelmänä oli kyselytutkimus, joka teetettiin sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselylomakkeella selvitettiin nuorten käsityksiä kuuden eri teeman alle asettuvista sosiaalisesta mediasta poimituista salaliittoteorioista. Teemoina olivat koronapandemian synty, pandemian suunnitelmallisuus, 5G-verkko, Yhdysvaltojen vaalit, johtava eliitti ja koronarokote. Kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 23 helsinkiläisen lukion opiskelijaa. Näiden 23 vastaajan vastaukset muodostavat tutkielman aineiston. Tutkielmassa salaliittoteoriat käsitetään persuasiivisen viestinnän, eli suostuttelun muodoksi, jonka myötä teoreettinen viitekehys muodostui persuasiivisen viestinnän sekä alalla sovellettujen teorioiden, kognitiivisen dissonanssin ja vahvistusvinouman ympärille. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä esitettyjä teorioita joustavasti apuna käyttäen. Tässä tutkielmassa kognitiivisen dissonanssin ilmentyminen ymmärretään salaliittoteorioiden hylkäämiseen johtavana prosessina, kun taas vahvistusvinouman ymmärretään olevan salaliittoteorioiden omaksumiseen johtava prosessi. Tutkielman merkittävimpänä tuloksena voidaan pitää vastausta tutkimuskysymyksiin, joiden pyrkimyksenä oli selvittä salaliittoteorioille altistumisen vaikutusta nuoriin. Aineiston analyysin avulla selvitettiin, minkälaisia käsityksiä nuoret liittävät koronapandemian salaliittoteorioihin. Tätä kautta pystyttiin tekemään johtopäätöksiä siitä, kuinka teoriat vaikuttavat nuoriin. Saatujen tulosten perusteella enemmistö nuorista liitti esitettyihin salaliittoteorioihin kielteisiä ja salaliittoteoriat kieltäviä käsityksiä. Tämän pohjalta tutkielma esittää, että sosiaalisessa mediassa levinneillä pandemiaa koskevilla salaliittoteorioilla ei ole juuri ollut vaikutusta tutkimukseen osallistuneisiin nuoriin. Tutkielman tulosta tukee ja selittää myös kognitiivisen dissonanssin välittyminen nuorten käsityksissä. Enemmistö vastauksista edusti kognitiiviselle dissonanssille ominaisia piirteitä, jonka katsotaan tässä tutkielmassa olevan vaikuttava tekijä salaliittoteorioiden hylkäämisessä.

Tutkimus tarkastelee, miten narratiivisella virittämisellä voidaan vaikuttaa elokuvan katsojan moraaliarvioon (havaitun toiminnan oikeutukseen ja hyväksyttävyyteen) sekä katsojan sympatian ja jännitteen kokemiseen. Narratiivinen virittäminen, eli valikoidun tarinamuotoisen tiedon antaminen etukäteen, on tehokas keino vaikuttaa tiedonprosessointiin ja havainnointiin kognitioiden sekä tunteiden kautta. Tämä oletus perustuu kognitiivisen sosiaalipsykologian ja psykologian aiempiin tutkimuksiin sekä teorioihin. Sosiaalipsykologisten kiinnostusten lisäksi tutkimuksen tavoite oli kerätä tietoa myöhemmille samaa elokuvamateriaalia käyttäville käyttäytymis-tieteellisille ja kognitiivisen neurotieteen tutkimuksille sekä suunnata niihin liittyviä tutkimuskysymyksiä. Tutkimukseen osallistui 55 18-40 –vuotiasta naista. Koehenkilöt tasattiin kahteen koeryhmään ja yhteen kontrolli-ryhmään esikyselyllä mitatun empatiataipumuksen perusteella. Koetilanteessa koeryhmiin kuuluvien henkilöiden tunteita ja kognitioita manipuloitiin kirjallisella taustatarinalla joko mies- tai naispuolisesta roolihenkilöstä. Kaikki koehenkilöt katsoivat saman tutkimuskäyttöön käsikirjoitetun lyhytelokuvan ja vastasivat online-kyselylomakkeen suljettuihin ja avoimiin kysymyksiin. Monimenetelmällisesti toteutetun tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto analysoitiin ei-parametrisella Mann-Whitney U –testillä. Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysillä, mistä saadut tulokset kvantifioitiin. Kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten tulosten yhdistäminen perustui tavoitteeseen tuottaa moniulotteista tietoa samaan tutkimuskysymykseen narratiivisen virittämisen vaikutuksesta moraaliarvioon sekä siihen liittyvän sympatian ja jännitteen kokemiseen elokuvakontekstissa. Tulosten yhdistäminen toteutettiin rinnakkaisella monimenetelmäanalyysillä (paraller mixed method analysis). Tutkimuksessa käytetyt taustatarinat (narratiivinen virittäminen) eivät vaikuttaneet roolihenkilön sympaattisuuden arvioon. Narratiivinen virittäminen ei myöskään vaikuttanut arvioitavan roolihenkilön koko elokuvan aikaisen toiminnan oikeutukseen eikä yksittäisten tekojen hyväksymiseen, kun arvioitavia tekoja ja niiden taustalla olevia motiiveja pidettiin yksiselitteisesti moraalinormien vastaisina. Sen sijaan narratiivinen virittäminen lisäsi vastoin moraalinormeja olevan toiminnan (epäsopiva suutelu) hyväksyttävyyttä ja arviossa käytettävien perusteluiden monipuolisuutta, kun vastuu toiminnan toteutumisesta jakautui kahden henkilön välille. Katsojan jännitekokemusta narratiivinen virittäminen lisäsi erityisesti elokuvan kohtauksessa, jossa taustatarinan tiedot eivät selittäneet havaittua odotusten vastaista toimintaa (epäsoveliaan suhteen jatkaminen). Johtopäätöksenä todettiin, että narratiivinen virittäminen ei itsessään lisää havaitun käyttäytymisen moraaliarvion monipuolisuutta ja toiminnan hyväksyttävyyttä vaan ensisijaista on toiminnan laatu suhteessa moraalinormeihin. Narratiivinen virittäminen on kuitenkin keino lisätä moraaliarviossa käytettäviä selityksiä, joiden kautta ei yksiselitteisesti moraalinormeja vastoin olevan käyttäytymisen hyväksyminen voi lisääntyä. Moraaliarviossa jännitteeseen vaikuttavien tekijöiden kuten hyväksyttävyyden sekä jännitteen ja jännityksen suhteen selventämiseksi jatkotutkimuksissa olisi hyvä yhdistää subjektiivista kokemusta mittaavat itsearviomittarit ja objektiivisempaa tietoa tuottavat psykofysiologiset mittarit. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Neurotieteen ja Lääketieteellisen tekniikan laitoksen, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Median laitoksen sekä Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksen kanssa. Kokeet suoritettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun käyttäytymistieteellisessä laboratoriossa The Aalto Choice Tank (ACT) -tiloissa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten ja aikuisten kokemuksia siitä, millainen merkitys kännykällä on heidän sosiaalisen elämänsä yhteydessä. Tähän yhteyteen on määritelty yksilön arkinen sosiaalinen vuorovaikutus, sosiaalinen toimijuus ja sosiaalisuus muita kohtaan sekä yksilön ihmissuhteiden laatu. Merkitysten arvioinnissa on hyödynnetty puolestaan Ervin Goffmanin sosiaalisen vuorovaikutuksen teorioita, yksilön toimijuutta määritteleviä teorioita, Leon Festingerin sosiaalisen vertailun teoriaa sekä Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriaa. Aihetta on tutkittu paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti kvantitatiivisista lähtökohdista, mutta kvantitatiivinen tutkimustieto ei varsinaisesti selitä sitä, miten tai miksi yksilöt ajattelevat kännykän käytön olevan yhteydessä sosiaaliseen elämäänsä. Siksi tämän tutkielman tavoitteena on antaa lisää selittävää ja yksityiskohtaista kvalitatiivista tutkimustietoa aiheesta. Tutkimusaineisto koostuu litteroidusta haastattelupuheesta, joka on kerätty kvalitatiivisen yksilö- ja ryhmähaastattelun metodeilla. Tutkimusaineiston analyysimenetelmänä on käytetty tulkitsevaa fenomenologista analyysia, jonka keskeisenä tavoitteena on yksilöllisten elämänkokemusten ja merkitysten psykologisen sisällön tunnistaminen ja tulkitseminen tutkimusaineistosta. Analyysin näkökulmaan on yhdistetty myös retorisen diskurssianalyysiin liittyvää kielenkäytön funktioiden tarkastelua, jolloin analyysissa huomioidaan myös yksilöiden kielenkäyttö eri merkitysten yhteydessä. Tällöin tarkastelu keskittyy siihen, miten haastateltavat asemoivat itsensä ja muut eri merkitysten yhteydessä ja millaisen vaikutelman he antavat itsestään ja toimijuudestaan kielenkäytön välityksellä. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että haastateltavien kokemukset jakautuvat viiteen psykologiseen teemaan, joiden näkökulmasta kännykän käytölle määrittyy hyvin erilainen merkitys yksilön sosiaalisessa elämässä. Ensimmäisessä teemassa haastateltavat ilmaisevat selkeästi kielteisiä henkilökohtaisia kokemuksia kännykän käytöstä ja kokevat sen ensisijaisesti häiritseväksi välineeksi. Toisessa teemassa he puolestaan ilmaisevat myönteisiä henkilökohtaisia kokemuksia kännykän käytöstä ja kokevat sen ensisijaisesti tärkeäksi ja välttämättömäksi välineeksi. Kolmannessa teemassa haastateltavat kokevat kännykän käytön erityisesti jonkun tietyn kohderyhmän toimintana, jolloin sitä ei koeta merkitykselliseksi oman sosiaalisen elämän yhteydessä. Neljännen ja viidennen teeman yhteydessä haastateltavat kokevat kännykän käytön sekä omaan että kaikkien ihmisten sosiaaliseen elämään vaikuttavana toimintana, jolloin se määritellään joko yleisesti normaaliksi tai poikkeavaksi toiminnaksi. Analyysin avulla päädytään sellaiseen johtopäätökseen, että kännykällä voi olla nykyään samaan aikaan sekä positiivisia että negatiivisia merkityksiä yksilön sosiaalisessa elämässä. Positiiviseksi merkitykseksi voidaan tulkita se, että kännykän käyttö voi helpottaa yksilön sosiaalista toimijuutta ja oman kasvotyön hallintaa, jolloin se voi helpottaa yksilöä hallitsemaan omaa sosiaalista elämää. Negatiiviseksi merkitykseksi voidaan tulkita puolestaan se, että kännykän käyttö voi toisaalta myös liikaa määritellä ja hallita yksilön sosiaalista toimijuutta, jolloin se voi lisätä yksilön ahdistusta, epävarmuutta ja toiseuden tunnetta sosiaalista elämäänsä kohtaan.