Browsing by Subject "kohorttitutkimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Rissanen, Emilia; Heikkinen, Sanna; Seppä, Karri; Ryynänen, Heidi; Eriksson, Johan G; Härkänen, Tommi; Jousilahti, Pekka; Knekt, Paul; Koskinen, Seppo; Männistö, Satu; Rahkonen, Ossi; Rissanen, Harri; Malila, Nea; Laaksonen, Maarit A; Pitkäniemi, Janne (Helsingin yliopisto, 2021)
    The trends in incidence of lung cancer in never smokers are unclear as well as the significance of risk factors. We studied time trends in the incidence and risk factors of lung cancer in never smokers in Finland in a large, pooled cohort. We pooled data from seven Finnish health cohorts from the period between 1972 and 2015 with 106 193 never smokers. The harmonized risk factors included education, alcohol consumption, physical activity, height, and BMI. We retrieved incident lung cancers from the nation-wide Finnish Cancer Registry. We estimated average annual percent change (AAPC) and the effects of risk factors on cause-specific hazard ratios (HRs) of lung cancer using Poisson regression. We detected 47 lung cancers in never smoking men (n=31 859) and 155 in never smoking women (n=74 334). The AAPC of lung cancer incidence was -3.30% (95% confidence interval (CI): -5.68% - -0.88%, p=0.009) in never smoking men and 0.00% (95% CI: -1.57%-1.60%, p=0.996) in never smoking women. Of the five studied risk factors only greater height in women had a statistically significant increased risk of lung cancer (multivariate HR=1.84, 95%CI: 1.08-3.12). It is plausible that tobacco control measures focused on working places have reduced passive smoking among men more than among women, which could explain the declining trend in lung cancer incidence in never smoker men but not in never smoker women. As tobacco control measures have not been targeted to domestic environments, it is likely that women’s exposure to passive smoking has continued longer.
  • Heikkonen, Antti (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä kohorttitutkimuksessa selvitetään, mitä kirkonkirjat kertovat vuonna 1839 syntyneiden taipalsaarelaispoikien elämästä kirkon jäseninä. Päähuomio kohdistuu siihen, miten ikäluokan pojat ovat osallistuneet kirkon toimintaan elämänsä aikana. Tutkimuskysymys sisältää useita alakysymyksiä muun muassa siitä, millaisia eroja poikien välillä on esimerkiksi rippikoulussa, ja onko poikien aktiivisuudessa kirkon toimintaan osallistumisessa eroavaisuuksia. Tutkimuksessa tarkastellaan myös kirkollisiin toimituksiin kuten kasteeseen, avioliittoon ja hautaan siunaamiseen liittyviä käytäntöjä. Tarkastelun kohteena on ennen muuta koko pitäjää ja sukupolvea koskettava analyysi yksittäisten henkilöiden tarkastelun sijasta. Kirkon toimintaan tässä tutkimuksessa katsotaan kuuluvaksi kirkossa ja ehtoollisella käymisen lisäksi kirkolliseen kansanopetukseen ja siihen liittyviin kuulusteluihin sekä kirkollisiin toimituksiin osallistuminen ja kirkon alaisuudessa eläminen. Myös koko ikäluokan avainkokemuksia pyritään selvittämään lähinnä tarkkailemalla poikkeuksia seurakunnan elämän normeista. Tutkimuksen pääasiallisia lähteitä ovat Taipalsaaren seurakunnan kirkonarkiston aineisto, kuten rippikirjat ja lastenkirjat sekä kastettujen, rippikoululaisten ja kuolleiden luettelot. Tutkimuskysymysten ja historiallisen taustan selvittämiseksi on tutkimuksen apuna käytetty myös muita kirkonarkiston lähteitä kuten kiertokoulujen pöytäkirjoja, nimiluetteloita ja naapuriseurakuntien kirkonkirjoja. Tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia on se, että Taipalsaarella noudatettiin vakiintuneita tapoja esimerkiksi lasten kastamisessa ja muissakin kirkollisissa toimituksissa. Syntymän ja kasteen sekä kuoleman ja hautaansiunaamisen välinen aika pyrittiin pitämään lyhyenä. Avioliittoon vihkiminen on Taipalsaarella itäisen Suomen perinteistä poiketen tapahtunut hyvin usein huhtikuussa. Kirkkoherra Wenellin toteuttama alkukoulu-uudistus näyttää tuottaneen hedelmää, sillä kaikki tutkimuksen pojat ovat käyneet kiertokoulua, vaikka kouluun pääsemisessä on ollut eriarvoisuutta poikien asuinpaikan vaikuttaessa koulunkäynti-ikään. Ripille taipalsaarelaispojat ovat päässeet keskimäärin 16-vuotiaina ja vain harvat pojista ensimmäisellä yrittämällä. Ehtoollisellakäyntivelvollisuuden on suurin osa pojista suorittanut mallikkaasti käymällä vähintään kerran vuodessa ehtoollisella. Kinkeriaktiivisuus sen sijaan laskee 1870-luvulle tultaessa luultavasti kirkkokurisäännösten lieventyessä. Vuonna 1839 syntyneistä 38 pojasta 29 haudattiin Taipalsaarelle. Koko ikäluokan poikien keski-ikä oli 43,1 vuotta.
  • Nieminen, Riina (Helsingfors universitet, 2014)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee vanhuusiän uskonnollisuutta. Tutkimustehtävänä on selvittää, millainen merkitys kristinuskolla on vanhuusiässä ja miten nämä merkitykset ovat muodostuneet. Aihetta on aikaisemmin lähestytty teoreettisesti ikääntymiskehityksen ja yhteisten kohorttikokemusten näkökulmista. Tämä tutkimus käsittelee ja kommentoi haastatteluaineiston avulla näitä kahta teoriaa ja sitä, miten ne jäsentävät ikäihmisten itse kokemaansa uskonnollisuutta. Tässä tutkimuksessa käytetään apuvälineenä substanssin ja funktion käsitteitä selvittämään, vaikuttavatko ikääntymiskehitys ja kohorttikokemukset eri tavoin uskonnollisuuden eri puoliin ja merkitystasoihin. Substanssilla viitataan uskonsisältöihin ja niiden merkitykseen itseisarvona, funktiolla uskonnollisuuden rooliin esimerkiksi hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja elämänhallinnan kannalta. Tutkimuksen aineisto muodostui yhdeksästä teemahaastattelusta, joihin osallistui yhteensä kaksitoista 78–89 -vuotiasta ikäihmistä. Haastattelut tehtiin talvella 2012–2013 Helsingissä ja Parkanossa. Tutkimusote on kvalitatiivinen ja aineiston analyysimetodi on sisällönanalyysi. Tämän tutkimuksen mukaan iän karttuminen on muokannut keskeisimmin uskonnollisuuden merkitystä funktionaalisella tasolla. Ikäihmiset saavat uskonnollisuudesta välineitä kohdata ikääntymisen haasteita, jäsentää mennyttä elämää, käsitellä luopumisia ja ylläpitää sosiaalista toimijuutta sekä elämän merkityksellisyyden kokemusta. Kohorttikokemukset puolestaan vaikuttavat substanssin tasolla eli siinä, mitä uskonsisällöt merkitsevät ikäihmisille itseisarvona. Haastateltavat kuvaavat kodin ja koulun uskontokasvatuksen, herätysaaltojen sekä yhteisen mentaalihistorian ja ihanteiden vaikutuksia heidän uskonnollisuuteensa. Näiden prosessien myötä omaksuttu uskonnollisuus näyttää pysyvän samana, vaikka ikää karttuu. Ikä- ja kohorttinäkökulmat eivät kuitenkaan kuvaa tyhjentävästi vanhuusiän uskonnollisuuden taustoja. Henkilökohtaiset elämäntapahtumat eivät ole aina sidoksissa ikään tai historialliseen aikaan. Esimerkiksi sairaus, onnettomuus tai muutokset sosiaalisissa suhteissa vaikuttavat yksilöllisesti uskonnollisuuteen sekä substanssin että funktion tasoilla.