Browsing by Subject "kokeminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Lavikainen, Anniina (2006)
    Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaista on fibromyalgian kaltaista kroonista sairautta sairastavien arki ja elämä. Fibromyalgia on krooninen sairaus, jonka etiologia ei ole yksiselitteinen, ja jonka pääoireisiin kuuluvat krooninen kipu, väsymys ja uupumus. Fibromyalgiaa esiintyy noin 2 %:lla väestöstä. Fibromyalgiaa sairastavien arkea lähestyttiin tutkimalla sairastuneiden kertomuksia nojautuen sairauden kokemusta hahmottavaan teoreettiseen kirjallisuuteen sekä narratiivisuuteen ja sairausnarratiivien analysoimiseen. Tutkielman aineistona on 13 fibromyalgiaa sairastavan yksilöhaastattelua, jotka on tehty käyttämällä väljää teemahaastattelukehikkoa apuna. Enemmistö haastateltavista on keski-ikäisiä naisia, mutta joukossa on myös muutamia miehiä ja nuorempia henkilöitä. Tutkielman analyysimenetelmänä on narratiivinen analyysi ja varsinkin sairasunarratiivien tutkiminen. Sairastuneiden haastatteluja kohdeltiin narratiiveina myös siksi, että niiden kautta haluttiin päästä sairastuneiden sairauden kokemusta lähelle. Tutkielman tärkeimpinä teoreettisina lähteinä toimivat sekä sairauden kokemusta valottava teoreettinen kirjallisuus että laaja sairausnarratiiveja käsittelevä kirjallisuus, joista varsinkin Arthur Frankin (1995) Illness narratives-teos oli tutkielman aiheen kannalta tärkeä. Tutkielman päätutkimuskysymys selvitti fibromyalgiaa sairastavien sairauden kokemusta ja sen eri aspekteja. Lisäksi toinen yhtä tärkeä tutkimuskysymys selvitti onko fibromyalgiaa sairastavien kertomuksista löydettävissä Frankin hahmottelemia sairausnarratiivien piirteitä. Tutkielman tuloksena selviää, että fibromyalgia on sairautena moniselitteinen ja oireiltaan perinteisistä akuuteista sairauksista eroava sairaus. Fibromyalgiaa sairastavilla on käsityksiä, että fibromyalgia ei ole sairautena yleisesti hyväksytty, vaan se on pikemminkin kakkosluokan sairaus. Fibromyalgian alhaisella sairausstatuksella on suuria vaikutuksia sairastuneiden sairauden kokemukseen, joka vaikuttaa olevan pirstaleinen ja vaikea hahmottaa. Fibromyalgiaa sairastavien elämä on jatkuvaa kamppailua moniselitteisen sairauden kanssa, jota ei pysty kokonaan hallitsemaan. Fibromyalgiaa sairastavat ovat kohdanneet haasteellisia tilanteita ja vaikeuksia hoidollisessa kontekstissa, työelämässä ja sosiaalisessa elämässä. Näissä eri konteksteissa kohdatut vaikeudet ovat vaikuttaneet sairastuneiden sairauden kokemukseen. Suurimmat haasteet sairastuneille on tuonut fibromyalgian näkymättömyys ja moniselitteisyys. Fibromyalgiaa sairastavien kertomuksista on löydettävissä Frankin sairausnarratiivien piirteitä. Sairastuneiden kertomukset alkavat kaikilla Frankin ennalleenpalautumistarinan piirteistä, mutta fibromyalgian oireiden pitkittyessä kertomuksiin tulee paljon Frankin kaaosnarratiiveille ominaisia piirteitä. Kaaosta aiheuttaa fibromyalgian oireiden kontolloimattomuus, kykenemättömyys löytää oikeaa diagnoosia tai hoitokeinoja oireiden helpottamiseen. Kuitenkin diagnoosin vihdoin löydyttyä, tarinat voivat palata hetkeksi ennalleenpalautumistarinoiden suuntaisiksi, mutta fibromyalgian oireiden vaihtelevuus sekä fibromyalgian kiistanalainen diagnoosi tuovat takaisin kaaostarinoiden piirteitä sairastuneiden kertomuksiin. Kaiken kaikkiaan eniten kaaosta sairastuneille aiheuttaa se, että heidän on vaikea saada omia tuntemuksiaan ja oireitaan todennetuksi muiden silmissä. Toisaalta joidenkin sairastuneiden kertomuksiin tulee myös etsintänarratiivien piirteitä, kun he ajan kuluessa ovat päässeet jollain tapaa sinuiksi fibromyalgian kanssa ja haluavat lisäksi auttaa muita fibromyalgiaa sairastavia toimimalla esimerkiksi tukihenkilönä tai levittämällä asiallista tietoa sairaudesta. Tärkeimmät käytetyt lähteet: Frank, Arthur: Illness narratives (1995), lisäksi esim. Garro, Linda (1994); Whitehead, Lisa (2006); Nettleton, Sarah (2006).
  • Gröndahl, Tuomas (Helsingfors universitet, 2016)
    Tarkastelen tutkielmassani estetiikan tieteenalalla käytyä keskustelua, jossa on pohdittu, tulisiko arjen estetiikan tutkia tavallista ja huomaamatonta kokemusvirtaa vai keskittyä siitä esiin nouseviin poikkeuksellisiin kokemuksiin. Esittelen tutkielman ensimmäisessä luvussa useiden teoreetikkojen näkemyksiä arjen estetiikan tieteenalan rajauksesta, arkisen kokemuksen luonteesta ja arjen esteettisistä arvoista sekä normatiivisuudesta. John Deweyn ajatus esteettisestä kokemuksesta on toiminut monille arjen estetiikan teoreetikoille innoituksena, mutta siihen on kohdistettu myös kritiikkiä. Erityisesti Yuriko Saito ja Sherri Irvin ovat kritisoineet Deweyn näkemyksiä. Heidän mukaansa Deweyn määrittelemä esteettinen kokemus rajaa ulkopuolelleen monia sellaisia arjen ilmiöitä, joissa selvästi on esteettisiä piirteitä. Deweyn on katsottu edustavan erityiskokemuksia korostavaa teoretisointilinjaa, joka jättää huomiotta arjen tavalliseen kokemusvirtaan sisältyvät esteettiset arvot. Pyrin löytämään ratkaisun Deweyn näkemysten kohtaamaan kritiikkiin toisen pragmatistisen filosofin Charles Sanders Peircen ajatuksista. Hänen teoretisointinsa tulkinnan ja toiminnan suhteesta, rinnakkaisesta kokemuksesta ja toiminnan tavoista merkityksinä muodostavat pohjan esittämälleni arkisen kokemuksen määritelmälle. Käyn läpi Deweyn ja Peircen ajatuksia tutkielman toisessa luvussa. Kolmannessa luvussa tuon esille, että monet kiistat arjen estetiikan tutkimusalasta ovat pohjimmiltaan erimielisyyksiä esteettisen käsitteen tai arjen määritelmistä. Esitän oman määritelmäni, jonka mukaan esteettinen on ennakoidun tai koetun kokemuksen aistimellinen tai narratiivinen negatiivinen tai positiivinen arvo. Tämä määritelmä mahdollistaa sekä arkisten että poikkeuksellisten kokemusten esteettisten arvojen analyysin. Esitän, että arkiset ja poikkeukselliset kokemukset ovat saman jatkumon päitä, ja suurin osa kokemuksista asettuu johonkin niiden välille. Arkista kokemusta määrittää tulkinnan nopeus ja varmuus, sanattomat merkitykset, vahva ennakoitavuus ja jaettavuus. Esteettiset arvot tulevat arkisessa toiminnassa esiin juuri kokemusten ennakoinnissa, kun taas poikkeuksellisissa kokemuksissa esteettiset arvot ilmenevät vasta kokemuksen aikana tai sen jälkeen.
  • Heinonen, Iida-Maria (2013)
    Opinnäytteeni käsittelee sekä kirjallisessa että taiteellisessa osiossa samaa kysymystä: mitä on näyttelijäntaide? Pohdin mm. onko näytteleminen taiteen tekemistä, olenko itse taiteilija, mistä tulevassa ammatissani on itselleni pohjimmiltaan kyse ja mihin haluan ammattia toteuttaessani ajatukseni suunnata. Kirjallisessa opinnäytteessäni viittaan mm. Antonin Artaudin, John Deweyn, Seppo Kumpulaisen ja Teemu Mäen kirjoituksiin. Kirjallinen opinnäytteeni on jaettavissa johdannon jälkeen viiteen osaan, joista kaksi ensimmäistä on laajempia kokonaisuuksia. Luvussa ”2. Suhteestani näyttelijäntaiteen kokemiseen ja tekemiseen” kuvaan henkilökohtaista suhdettani taiteeseen ja rinnastan ajatteluani aihepiirin lähdekirjallisuuteen. Pohdin mm. taiteen määritelmää, taiteen kokemusta, esitystilanteen ominaislaatua ja sen asettamia vaatimuksia esiintyjälle. Käsittelen henkilökohtaista taiteen tekemisen tarvettani sekä taiteen terapeuttista merkitystä. Pohdin näyttelijän osuutta teatteritaiteen toteutumisessa sekä kuvaan suhdettani sanoihin näyttelijäntaide ja näyttelijäntyö. Käsittelen näyttelijäntyön koulutusohjelman tutkintovaatimusten termistön vaikutusta ammatti-identiteettini muodostumiseen ja ehdotan koulutusohjelmamme nimen vaihtoa. Kerron ensimmäisestä näyttelijäntaiteen katsojakokemuksestani sekä punnitsen näyttelijän mahdollisuuksia toteuttaa itseään taiteilijana. Luvussa ”3. Etsin näyttelijäntaidetta OLE HYVÄ -esityksestä” kerron taiteellisen opinnäytteeni prosessista. Lähtökohtanani omalle esitykselle oli tuoda luvussa 2 pohtimani asiat käytäntöön tutkittavaksi. Prosessin kuvauksessa lähden liikkeelle projektin aloituksesta, etenen kohti työryhmän kasaamisen kuvaamista, ennakkosuunnitteluvaihetta, harjoitusjaksoa ja lopulta esityskautta. Luvussa ”4. Näyttelijäntaiteen arvioiminen” esittelen tekemäni katsojakyselyn tulokset sekä saamaamme katsojapalautetta. Luvun lopussa pohdin palautteen vaikutusta taiteen luomisen prosessiin. Lähestyn aihetta lähdekirjallisuuden avulla sekä pohtimalla omaa suhdettani saamaamme palautteeseen. Luvussa ”5. Tajuaminen” kerron viime hetken oivalluksestani, sekä miksi uskon päässeeni sen avulla näyttelijäntaiteen ytimeen. Luvussa ”6. Loppupäätelmät” tiivistän prosessin lopputulokseksi, että näyttelijäntaide on olemassa, näytteleminen on taidetta ja olen näyttelijänä taiteilija. Taide on kokemuksessa, joko sen tekemisessä tai katselemisessa. Taiteilijuus on ihmisen sisäinen ominaisuus. Näyttelijäntaide on taidetta siinä missä mikä tahansa muukin taide; ihmisen taidetta ihmisyyden kokemuksesta. Opinnäytteen tekoprosessi kokonaisuudessaan vei minua kohti itsenäistä taiteilijuutta. Opinnäytteeni sisältää runsaasti liitteitä, jotka muodostavat kokonaiskuvaa opinnäytteeni prosessista. Liitteinä mm. kandidaatin portfolioni Sanamaasto, kuvia OLE HYVÄ -esityksestä sekä OLE HYVÄ -esityskäsikirjoitus.
  • Tuorila, Laura (2018)
    Kinesis
    Laura Tuorilan kirjassa Paikan baletti - kokemuksellinen liike rakennetussa ympäristössä tarkastellaan kehon liikkeen ja tilan välistä suhdetta. Liikettä tarkastellaan ensin havaitsemisen tasolla ja sitten laajemmin henkilökohtaista ja sosiaalista tilaa rakentavana toimintana. Mielenkiinnon kohteena on julkinen kaupunkiympäristö ja ihmisen arjen toiminnoissa tapahtuva liike. Rakennetussa ympäristössä liikkumista on usein tarkasteltu liikenteenä. Toinen toistuva tapa lähestyä asiaa on ollut romantisoitu matka. Kirjassa asetutaan näiden tarkastelutasojen välille ja tutkitaan arjen liikkeeseen liittyviä henkilökohtaisia tekijöitä. Esitellystä teoriasta johdetaan periaatteet kehon liikettä monipuolisesti huomioivalle julkisen kaupunkiympäristön suunnittelulle. Kirjoittaja Laura Tuorila on tilasuunnittelija ja tanssija. Kirjassa eritelty ja artikuloitu kehollinen tieto perustuu Tuorilan tanssijakokemukseen koreografi Willi Dornerin teoksessa Bodies in Urban Spaces.
  • Grönlund, R (Kela, 2010)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 111
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ikäihmisten ryhmämuotoinen kuntoutus toteutuu kuntoutuslaitoksessa ja miten he kokevat sen. Tutkimus on tehty laadullisella, etnografisella tutkimusotteella, jolloin tutkimus on mahdollista tehdä monipuolisin menetelmin, analyyttisin näkökulmin ja aineistoin, jotka on tuotettu kenttätyöllä olosuhteissa, joissa tutkimukseen osallistuvat ihmiset elävät. Tutkimusprosessissa on keskeisenä osallistuminen, havainnointi ja kokemukset. Tutkimuksessa on hyödynnetty useita tutkimussuuntia, kuten työorganisaatioiden kulttuurista sosiaalitutkimusta, kuntoutusta, geriatriaa ja gerontologiaa sekä kasvatustiedettä. Tutkimusaineisto on kerätty osallistumalla kuntoutuslaitosten arkeen sekä haastattelemalla kuntoutuslaitoksen työntekijöitä, kuntoutujia sekä kunnan työntekijöitä ja videoimalla kuntoutuksen ryhmätyö- ja tiimitilanteita vuoden 2003 aikana. Työ eteni aineistolähtöisesti laajeten havainnoilla ja videoaineistoilla kuntoutuksen työkulttuurin, gerontologian ja pedagogiikan soveltuvia teorioita ja termejä käyttämällä. Tutkimuksen mukaan moniammatilliset tiimit onnistuivat hyvin vanhusten tilannearvioissa ja sen pohjalta tehtävissä tavoitteenasetteluissa. Ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa on vaikea toteuttaa asiakaslähtöistä työotetta ja soveltaa vanhuspedagogiikkaa. Kuntoutujaryhmän heterogeenisuus ja erilaiset tarpeet vaikeuttivat ryhmäilmiöiden hyödyntämistä. Vanhukset arvostivat saamaansa kuntoutusta. He olivat tutustuneet suureen joukkoon ihmisiä, kokeneet asioita yhdessä ja saaneet vertaistukea. He olivat saaneet apua ja noudattivat saamiaan ohjeita. Odotukset olivat kuitenkin virittyneet useampiin kuntoutuksen jälkeisiin tilaisuuksiin tai tapahtumiin kuin nyt kunnassa järjestettyihin.
  • Rask, Anu (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämä tutkielma tarkastelee kirkkotilaa esteettisen kokemuksen näkökulmasta. Uskonnolliset rakennukset ovat usein symboleja itsessään, niihin on sisäänrakennettu uskonnollinen symbo-liikka ja tietty sosiaalinen järjestys. Kokemus ja koskettavuus syntyy kuitenkin siitä, mitä me ruumiillamme koemme – aistien avulla havaittavista asioista, käsityksistä, mielikuvista ja muistoista. Mitä jos kirkko sijaitseekin rakennuksessa, jota ei ole rakennettu kirkoksi? Mikä kirkosta tekee kirkon silloin kun symboliikka ja sisäänrakennettu järjestys puuttuvat – mistä kokemus syntyy? Tutkimuskysymys on: Minkälainen Virtakirkko on esteettisesti koettuna sunnuntaimessussa käyvien seurakuntalaisten kertomana? Tutkimuskohteena on Vantaankos-ken seurakunnan väliaikainen kirkko Virtakirkko, joka sijaitsee Virtatalo -nimisessä toimisto-rakennuksessa Myyrmäessä. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineisto on ke-rätty haastattelemalla kahdeksaa Virtakirkon sunnuntaimessussa käyvää eri-ikäistä ja eri su-kupuolia edustavaa seurakuntalaista. Haastattelut toteutettiin puoliavoimen teemahaastattelun avulla, ja aineisto analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen viitekehys on fenomenologisen ympäristöestetiikan paikan kokemisen teoriassa ja eletyn uskonnon tutkimuksessa. Esteettistä kokemusta tarkastellaan paikan esteet-tisen kokemisen elementtien, kuten paikan aistein havaittavien ominaisuuksien, historiallisen ulottuvuuden, sosiaalisen ulottuvuuden, tunnelman, genius locin eli paikan hengen sekä mieli-kuvien avulla. Lisäksi kirkkotilaan liittyviä kokemisen elementtejä ovat esimerkiksi kirkkora-kennukseen liittyvät erityispiirteet, sakraali taide, rauha ja kokemus pyhästä. Tutkimuksen perusteella piirtyy esiin monta erilaista tapaa kokea Virtakirkko esteettisesti. Tulokset tukevat ajatusta paikan ymmärtämisestä kokemuksena, joka on luonteeltaan muuttu-va, monimuotoinen ja kompleksinen. Kirkkotila paitsi koetaan hyvin eri tavoilla, sitä kohtaan on lisäksi hyvin erilaisia odotuksia ja toiveita. Virtakirkko ei niinkään synnytä arkkitehtuurin aikaansaamia kokemuksia vaikkapa pyhästä. Sen sijaan Virtakirkossa korostuu paikan sosiaa-linen ulottuvuus. Paikan kokemisen elementit ja mielikuvat punoutuvat haastateltavien kerto-muksissa yhteen ja ulottavat esteettisen kokemuksen aistimellista havaitsemista laajemmaksi. Esteettisen ja uskonnollisen kokemuksen läheinen yhteys nousee mielenkiintoisella tavalla esiin. Esteettinen kokemus paikasta liittyy myös kokemukseen hyvinvoinnista – esteettiset kokemukset voivat tuottaa tai vähentää esteettistä hyvinvointia.
  • Sankala-Sivula, Hanna (2008)
    Tutkimuksessa tarkastellaan rintasyöpään sairastuneiden kokemuksia rintasyöpäleikkauksesta ja sen vaikutuksista. Ruumiin kokemus merkityksellistyy ja jäsentyy sairastuneille tutkimuksen perusteella kolmella tasolla eli suhteessa yhteiskunnalliseen instituutioon, ihmissuhteisiin ja omaan itseen. Yhteiskunnallista instituutiota edustaa tässä tutkimuksessa lähinnä sairaala. Aineisto pohjautuu syöpäkirjoituskilpailuun. Kilpailun sadosta luettiin sata ensimmäistä omakohtaista rintasyöpäkirjoitusta. Näistä otettiin esille tutkimuskysymyksiin liittyviä tekstikatkelmia siten, että lopullisessa tarkastelussa on 74 naisen kirjoituksia, joita analysoitiin fenomenologisen metodin avulla. Kirjoittajat ovat 32–84-vuotiaita suomalaisnaisia. Ruumiillisuuteen liittyviä kokemuksia tarkastellaan ensisijaisesti fenomenologisesta näkökulmasta. Tällöin ei esimerkiksi oteta kantaa kirjoittajien kokemusten todellisuuden asteeseen tai kokemusten konstruointiin kirjoituksissa. Fenomenologian kannalta ei ole olennaista, mitä ruumiille on tehty, vaan mitä ruumis tekee ja miten se on suhteessa maailmaan. Tutkimuksessa etsitään kuitenkin myös fenomenologian yhtymäkohtia sosiaaliseen konstruktionismiin, siis siihen miten kulttuuri ja koettu kohtaavat. Rintasyöpään sairastuneiden kokemuksissa olennaisina näyttäytyvät siteet, suhteet ja kerrostumat. Elämä on paitsi ihmisten välisiä suhteita myös ihmisen ja maailman välistä sidoksisuutta. Näissä tiloissa tapahtuu myös merkityksiä rakentava ja vahvistava toiminta. Rintansa menettäneiden käsitykset itsestään olivat toisinaan hyvin objektikeskeisiä. Visuaaliseen kulttuuriin liittyvä subjekti/objekti -dikotomia on mahdollista ylittää juuri kerroksellisten, toiminnallisten käsitteiden, kuten ruumiin skeeman avulla. Tutkimuksessa lähestytään myös taiteita tutkittavan ilmiön havainnollistamisen ja tulkinnan apuvälineenä. Kuvan ja kielikuvan kautta ehdotetaan taiteiden hyödyntämistä niin yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa kuin sosiaalisissa käytännöissäkin. Tutkimusta ovat inspiroineet erityisesti Sara Heinämaan ja Marja-Liisa Honkasalon tuotanto (etenkin Heinämaan väitös (1996) Ele, tyyli ja sukupuoli. Merleau-Pontyn ja Beauvoirin ruumiinfenomenologia ja sen merkitys sukupuolikysymykselle). Viitatuimpiin tutkijoihin lukeutuvat myös Bryan S. Turner, Terhi Utriainen, Taina Kinnunen ja Sarah Nettleton.
  • Lehtonen, Miikka (Helsingfors universitet, 2008)
    The objective of the study was to explore the dimensions of group identity in the guilds of World of Warcraft. Previous research shows that social interaction has an important role in playing games for many players. Social identities are an important aspect of self-concept and since group related cues are more salient than personal clues in computer-mediated communication, the social gaming experience was approached through group identity. In the study a new scale will be developed to measure the group identity in games. Secondary goal is to study how different guild attributes affect the group identity and third goal is to explore the connection between group identity and gaming experience and amount of play. Subjects were 1203 guild members and 106 players not in a guild. The data was gathered by an Internet survey which measured group identity with nine scales, gaming experience with three scales and guild attributes with four scales. Also various background data was gathered. The construct of group identity was analyzed with explorative factor analysis. The typical experiences of group identity was analyzed with cluster analysis and effects of guild attributes with multivariate analysis of covariance. As a result of the study a new scale was developed which measured group identity on six dimensions: self-stereotyping, public and private evaluation, importance, interconnection of self and others and awareness of content. Group identity was experienced strongest in elder middle-sized guilds that had formal rules and that emphasized social interaction. The players with strong group identity had more positive gaming experience and played World of Warcraft more per week than the players who were not in a guild or identified to guild weakly. This result encourages game developers to produce environments that enhance group identity as it seems to increase the enjoyment in games. As a whole this study proposes that group identity in guilds is constructed from the same elements as in traditional groups. If this is truly the case, guild membership may have similar positive effects on individual's mental well-being as traditional positively evaluated group memberships have.
  • Paananen, Ilmari (2019)
    Teatteritaiteen maisterin opinnäytteeni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriohjelmassa käsittää taiteellisen työn sekä tämän kirjallisen osion. Taiteellinen työni oli esitys High Definition Earth Viewing Experience (HDEVE), jonka tein yhteistyössä dramaturgi Emil Uutun kanssa. Teos sai ensi-iltansa 14.2.2018 Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa, ja se esitettiin myös Hango Teater Träff -festivaalilla 8.6.2018. Kirjallisessa osisossa Tila uhkaa paikkaa tarkastelen videon käyttöä ja kokemuksellisuutta esittävän taiteen kontekstissa. Pyrin havainnollistamaan kokemusta mediaalisesta näyttämöstä, jossa fyysinen- ja medioitu tila limittyvät tilalliseksi hybridiksi. Pohdin, kuinka videokuva on yhtä tärkeä osa esitystä kuin elävä keho ja miten se laajentaa esityksen taiteellisia mahdollisuuksia. HDEVE-esitys oli itsessään tutkimuksellinen teos, jolle tämä kirjallinen osio on eräänlainen jatkotutkimus. Erittelen esityksessä löytämiäni havaintoja sekä tulkitsen niitä aikaisemman tutkimuksen pohjalta. HDEVE-esityksen päämateriaali oli Kansainväliseltä avaruusasemalta lähetettävä reaaliaikainen videokuva maapallosta. Esityksen tutkimuskysymys oli: Kuinka kokea etäisyys videokuvasta? Tarkastelen vastausta ruumiillisen havaitsemisen lähtökohdista. Oleellista videokuvan kokemiselle on se, mistä käsin ja missä tilassa sitä katsotaan. Etsin fenomenologian kautta vastauksia apukysymyksiin: Mikä on tila ja missä on paikka? Medioitu tila on muuttanut oleellisesti tapaamme ymmärtää itseämme sekä maailmaa ympärillämme. Medioitu tila ei ole palautettavissa tiettyyn sijaintiin, eikä se sisällä kosketuksen potentiaalia, jolloin kokemus siitä jää aistillisesti epätäydeksi. Etäisyyden kokeminen videokuvasta on probleema, jota tässä opinnäytteessä selvitän. Analysoin videokuvan tilaa kinesteettisen kokemuksen kautta ja havainnollistan videokuvaa näyttämöllisenä voimavarana. Videokuvan potentiaali näyttämöllä perustuu kehon jatkeena olemiseen, niin katseen kuin kinestesian, ja näin se mahdollistaa muuten ruumiillisesti mahdottomien kokemusten synnyttämisen. Samalla medioitu tila koukuttavana katseen vangitsijana on vaara, joka uhkaa katsojan mentaalista- ja fyysistä paikkaa. Käyn läpi HDEVE-esityksen rakenteen ja sen syntyvaiheet. Pohdin videokuvaa esityksen ontologisena lähtökohtana ja havainnollistan, kuinka esitys loppuen lopuksi kokemuksellisti videokuvassa näkyvän etäisyyden. Tarkastelen yksityiskohtaisesti HDEVE-esityksen viimeistä osaa ja pohdin sen synnyttämää kokemusta katsojassa. Päätelmät-luvussa nivon yhteen esittämiäni teoreettisia viitepisteitä HDEVE-esityksen kanssa. Pohdin esityksen luomaa intermediaalista tilaa ja katsojan paikkaa tuossa tilassa.