Browsing by Subject "kokemusoppiminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Vilja, Heikki (2018)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni koostuu Kallio komedibolagetissa tekemästäni stand up -sooloesityksestä sekä siihen liittyvästä kirjallisesta työstä. Kirjallisessa osiossa käsittelen stand up -komiikkaa ja sen oppimista kokemuksellisen oppimisen kautta. Stand up -komiikkaa voi oppia vain tekemällä. Erityisen stand up -komiikasta tekee se, että oppiminen tapahtuu stand up-lavalla yleisön edessä. Harvassa muussa taiteenlajissa jo ensimmäiset haparoivat askeleet otetaan julkisessa tilanteessa. Tätä oppimisen julkista prosessia sekä stand up -komiikan erityislaatuista yleisösuhdetta käsittelen työssäni. Työssäni käyn myös läpi stand up -komiikan perus- ja erityispiirteitä. Stand up -komiikka on toki esittävää taidetta ja itse näen sen eräänlaisena teatteritaiteen muotona, mutta se eroaa niistä silti huomattavasti. Työssäni pyrin avaamaan sekä alan käsitteitä, toimintamalleja että sen mitä hyvä stand up -komiikka vaatii niin tekijältä kuin esiintymispaikalta. Stand up -komiikka on Suomessa vielä varsin nuori laji ja kuvaankin työssäni alan syntyä ja nykytilaa. Lisäksi stand up -komiikka on varsin demokraattinen taiteenlaji, sillä kuka tahansa voi nousta lavalle esittämään komiikkaa. Alalle ei ole kouluja tai tutkintovaatimuksia. Työssäni pyrin kertomaan myös sen, miten loppujen lopuksi alalle on mahdollista päästä. Kokemuksellisessa oppimisessa stand up -komiikassa on kaksi eri näkökulmaa. Oppimisen syklinen luonne tulee hyvin ilmi koomikon oppimisprosessissa. Koomikko tekee keikan, havainnoi tapahtumaa sekä tekemisen aikana, että jälkeenpäin. Sitten hän reflektoi tapahtunutta kriittisesti ja päätyy ratkaisuehdotuksiin. Niitä hän kokeilee seuraavalla keikalla. Tämä sykli toistuu koko koomikon uran. Stand up -komiikka ei ole teoreettinen laji vaan kaikki tieto mitä stand up -komiikasta voi saada, esimerkiksi kirjoista, perustuu jonkun kokeneemman koomikon omiin kokemuksiin. Toinen kokemuksellisen oppimisen näkökulma on se, että juuri koomikon omat kokemukset ovat myös hänen materiaaliaan stand up -rutiineissa. Koomikko puhuu elämästään, kokemastaan ja tunteistaan sekä mielipiteistään. Kun näitä omia sisempiä tuntojaan sanallistaa, niistä myös oppii huomattavasti. Stand up -komiikka on myös kasvua ihmisenä. Työssäni isossa osassa on oma kehitykseni koomikkona. Käyn läpi omia askeleitani komiikan parissa aina alkuaskeleista nykypäivään. Opinnäytteeni taiteellisena osiona tein stand up -sooloesityksen. Tämä kirjallinen osio avaa sen tekemisprosessia ja sen tekemiseen liittyneitä motiiveja. Yksi stand up -alan haasteista on tehdä koko illan esitys yksin. Itse tartuin työssäni juuri tähän haasteeseen. Työ pitää sisällään myös tarkkoja otteita työpäiväkirjastani jota pidin koko harjoitusprosessin ajan. Tämän opinnäytetyön päämäärä on siis stand up -soolon valmistamisen kautta tarkastella omaa kokemuksellisen oppimisen prosessia suomalaisella stand up -kentällä.
  • Convertito, Giorgio (2020)
    In this thesis I look at some of the ethical issues involved in one-to-one practices, observing how they offer a uniquely compress example of dialogical, experiential and transformative pedagogy, providing the most obvious representation of the meeting with the Other and with the otherness within oneself. I look in particular at the idea of ‘perceived obligation’, the way we respond to a situation as we think we are expected to by an authority figure. Another crucial concept of this research is that of safe space / brave space, a space where risks are acceptable and even welcome, and where a transformative experience can take place. I use Van Manen, Antila and Arao&Clemens to advocate that a safe space cannot be just a container for rules and that there are no universal procedures that can guarantee safety, suggesting instead a dialogical approach. The proposal is that a caring approach to ethics, combined with the integrity, insight, generosity and sensitivity of the practitioner, and a mutual interest and respect for the material, are the ingredients that create a safe environment for learning through transformation. I use my artistic project “Hotel Room Encounters” as a laboratory where the issues mentioned above can be observed and studied. Most of this research is based on observing my own personal experience, but also on comments made by the participants during the encounters as well as in the notes they wrote and left to me after the encounter. The project aims to create a situation favourable to the meeting with the unknown and to a transformative experience. In accordance with Rancière’s and Biesta’s idea that in order to learn and grow, one has to move out of one’s comfort zone, I tried to create the conditions for a safe discomfort and for a gentle push of boundaries; a move into the risk zone designed to set the conditions for an unusual experience and potential for learning something about oneself. I also look at the “Hotel Room Encounter” as improvisational and somatic practice, using my experience in such practices to guide me through the experience of meeting the unknown, especially within the format of one-to-one participatory performance, with what I had no previous experience as a practitioner. I also briefly link this work to my experience of somatic practices and eventually reflect on my positioning as a middle-aged white man in society.
  • Piirainen, Riitta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tutkielman tarkoituksena on kehittää laulupedagogiikkaa. Sen lähtökohtana on teoria laulamisesta kokemuksena, kun sen merkitys muuttuu erilaisissa konteksteissa. Teoriaosassa on avattu sekä laulamista, yhteisöllisen ja kokemuksellisen oppimisen käsitettä voimaantumista ja reflektiota korostaen, sillä tutkimuksessa on keskitytty nimenomaan laulamisen kokemuksen tutkimiseen. Tutkielma käsittelee laulamisen merkityksiä neljän laulutaidottomaksi itsensä kokevan aikuisen näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu fenomenologisen näkemyksen mukaisesti. Tutkielman lähtökohtana ovat olleet kaksi tutkimuskysymystä: 1.) Miten haastateltavat määrittelevät laulutaidottomuuden ilmiötä ja 2.) Millaisia merkityksiä laulutaidottomaksi kokevat antavat laulamiselle? Tutkimusaineisto on kerätty avoimen haastattelun avulla neljältä eri länsimaista kulttuuria edustavalta itsensä laulutaidottomaksi kokevalta henkilöltä ja se on litteroitu (76 sivua) ilmaisuja sanatarkasti noudattaen. Analyysi on toteutettu aineistoksi Spiegelbergin seitsemän portaista fenomenologis-hermeneuttista merkitysanalyysiä noudattaen. Tutkielman tuloksena ovat yhteisenä koetut laulamisen olennaiset merkityskokonaisuudet, joita oli kolme: voimaannuttava laulaminen, laulamisen yhteisöllinen voima, sekä muihin verrattu laulutaidottomuus. Nämä nivoutuivat yhteiseksi pääilmiöksi: Yhteisössä voimaantuva laulaminen. Häpeän ja pettymyksen kokemukset olivat saaneet osallistujat kokemaan itsensä laulutaidottomiksi. Tutkimuksen kannalta oli myös merkittävää, että moni laulutaidottomuutta kokeva kyseenalaisti itse-reflektion tuloksena omaa laulutaidottomuuttaan. Tämän tutkielman tulosten perusteella voidaan kehittää musiikkikasvatuksen alaa, erityisesti laulunopetusta kokemuksellisen ja yhteisöllisten oppimisen mallien pohjalta.
  • Levy, Asta ([A. Levy], 2014)
    Tutkielmani käsittelee jazzlaulunharrastajien kokemuksia oppimisestaan kolmimuunteisen rytmiikan parissa. Tutkin Stimulated Recall -menetelmää apuna käyttäen laulajien omaa havainnointia toiminnastaan ja oppimisestaan yhden oppitunnin ajalta. Tutkielman teoriaosiossa käsittelen kokemusta ja oppimista kokemuksellisen oppimisen näkökulmasta. Tutkimukseni on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimusaineistoni koostuu pääosin viiden laulunharrastajan Stimulate Recall -haastatteluista, mutta tukeudun myös tallenteisiin laulunharrastajien jazzrytmiikkatunneista. Analyysitapana on teoriasidonnainen analyysi. Tutkimustehtäväni oli lisätä ymmärrystä harrastavista jazzlaulajista. Haastatteluissa ja oppitunneilla ilmeni, että oppilaan omaksumiskykyyn vaikuttaa aiemmin opitun tiedon lisäksi myös suhtautuminen omaan oppimiseen ja omien taitojen tiedostaminen. Stimulated Recall - menetelmä mahdollisti oppilaan omien tulkintojen tarkkailun, mutta myös mahdollisti uudenlaisen oppimistilanteen oppilaalle. Jokainen osallistuja totesi harvoin nähneensä itseään videolta laulamassa. Tämä koettiin hyödylliseksi mutta myös vaivaannuttavaksi. Huomio haastattelutilanteessa kääntyi enemmän omien ulkoisten tekijöiden tarkkailuun oppimisen tarkkailuun. Rytmiikan opettamiseen ei löytynyt yhtä toimivaa vaihtoehtoa. Opettajan tulisi mahdollisimman hyvin ottaa huomioon erilaiset oppijat. Osa laulunharrastajista kykeni tarkkailemaan tekemistään ja oppimistaan paremmin kuin toiset. Kaikille se oli kuitenkin haastavaa. Tutkimukseni vahvistaa ja todentaa tuloksillaan aiempia tutkimuksia oppijan kokemuksista ja niiden vaikutuksesta oppimiseeen sekä lisää ymmärtämystä jazzlaululajien oppimisesta.
  • Pekkola, Heidi (2008)
    Tutkimuksen kohteena on kuntaliitoksen valmisteluprosessin oppiminen. Tutkimus on tapaustutkimus Joensuun, Enon ja Pyhäselän kuntaliitoksen (Joensuu II) valmisteluprosessin oppimisesta. Liitos astuu voimaan vuoden 2009 alusta, kun Eno ja Pyhäselkä liittyvät Joensuun kaupunkiin. Seudulla toteutettiin vuoden 2005 alussa toinen kuntaliitos (Joensuu I), kun Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran kunnista tuli osa Joensuuta. Joensuu sopii kahden peräkkäisen kuntaliitoksen ansiosta liitoksen valmisteluprosessin oppimisen tarkasteluun luontevasti. Kunnat ovat mittavien muutosten keskellä, sillä esimerkiksi väestön ikääntyminen ja siitä aiheutuva palvelutarpeiden muutos asettavat kunnat kyseenalaistamaan toimintarakenteitaan ja -tapojaan. Valtioneuvosto on reagoinut havaittuihin ongelmiin käynnistämällä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, jota ohjaa vuonna 2007 voimaantullut laki. Lain tavoitteena on elinvoimainen, toimintakykyinen ja eheä kuntarakenne. Käytännössä uudistus on johtanut historialliseen kuntaliitosten määrään. Tämän tutkimuksen ongelmana on oppiminen kuntaliitoksen valmistelussa. Ensimmäinen tutkimuskysymys on: Millaisia oppimiseen liittyviä piirteitä kuntaliitoksen valmistelussa on? Tutkimuksessa vastataan tähän kysymykseen kuvailemalla Joensuun II:n tapauksen kuntaliitoksen valmistelun oppimista ja tapauksen erikoispiirteitä. Toisena tutkimuskysymyksenä on: Miten aiemmasta kokemuksesta opittua toteutetaan uudessa kuntaliitoksen valmisteluprosessissa? Kolmanneksi näitä kuntaliitoksen valmistelusta löydettyjä oppimisen piirteitä tulkitaan organisaation oppimisen viitekehyksessä tarkastellen kokemusoppimista ja uutta luovaa oppimista. Tutkimuksen pääaineiston muodostavat liitoksen valmistelussa mukana olleiden keskeisten luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden teemahaastattelut. Haastatteluja tehtiin yhteensä 12 kappaletta. Lisäksi aineistoa täydentää valmisteluorganisaatioiden kolmen kokouksen havainnoinnista saatu materiaali sekä dokumenttiaineisto. Aineiston analyysimenetelminä ovat teemoittelu, luokittelu ja tulkinta. Tulkinnan kehyksen muodostavat kokemusoppiminen ja uutta luova oppiminen. Tutkimuksessa aiempaa kokemusta edustaa Joensuu I -kuntaliitos. Kokemusoppimisen teoreettisessa viitekehyksessä sovelletaan Kolbin oppimiskehää. Aiemman kokemuksen lisäksi tapauksesta tulkitaan myös oppimisen uutta luovaa puolta, jonka viitekehyksessä sovelletaan Engeströmin kehittävässä työntutkimuksessa käyttämää teoriaa. Tämän pohjalta tapauksesta tulkitaan ratkaisu-, prosessi- ja järjestelmäinnovaatioita. Tulokset osoittavat, että kuntaliitoksen valmisteluprosessiin liittyviä oppimispiirteitä voidaan löytää Joensuu II:n tapauksesta useita. Näitä myös toteutetaan uudessa valmisteluprosessissa jossain määrin. Oppimispiirteistä useampi edustaa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen valossa kokemusoppimista. Samoin uutta luovan oppimisen ratkaisuinnovaatioita paikannettiin. Sen sijaan prosessi-innovaatioiksi voitiin tulkita vain pari piirrettä tietyin varauksin. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen perusteella tarkastellun Joensuu II:n valmistelusta ei löytynyt järjestelmäinnovaatiota. Tässä valossa tutkimustulos asettaa niiden toteutumisen mahdollisuuden kuntaliitoksen valmisteluprosessissa kyseenalaiseksi. Laajemmin tutkimus herätti kysymyksen järjestelmäinnovaatioiden mahdollistumisesta poliittisissa, julkisissa organisaatioissa. Tutkimus tuotti tietoa Joensuu II:n valmisteluprosessin oppimisesta, mikä voi olla hyödyllistä muiden kuntaliitosten valmistelussa.
  • Anttila, Eeva (2011)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
  • Perttunen, Johanna (2020)
    Opinnäytetyöni on muodoltaan taidepedagoginen tutkielma, jossa kysyn: Millaisia työkaluja ja toimintatapoja taidepedagogi voi kehittää auttaessaan osallistujia avartamaan kokemustaan taideteosta kohdatessa? Mitkä olisivat pedagogisesti sopivat toimintatavat auttavat toisia kohtaamaan taideteoksia? Millaisia työkaluja ja kysymyksiä kurssikokeiluni tuo esiin tämän kysymyksen valossa? Lähestyn näitä kysymyksiä tutkielmani taidepedagogisen kurssikokeilun avulla, jonka järjestin alkuvuodesta 2020. Kurssikokeilu toimii työni käytännöllisenä tutkimusmenetelmänä, keskeisenä aineistona sekä tutkimustuloksena. Kurssiohjelmaan kuului kolme eri teosvierailua. Jokainen vierailu oli eri taidekohteessa, jotta kurssilaiset saisivat kokemusta eri taiteenalojen teosten kohtaamisesta. Teosvierailujen kohteet olivat Tatsuo Miyajiman teos Sky of Time Espoon modernin taiteen museossa, Berstad/Helgebostad/Brunin esitys Phantasmagoric Tanssiteatteri Zodiakilla sekä Arturo Tallinin konsertti Musiikkitalolla. Ennen jokaista vierailua valmistauduimme taiteen kohtaamiseen harjoitteiden ja tehtävien avulla, jotka olin valinnut erikseen jokaista taidevierailua silmällä pitäen. Kurssilaiset saivat vierailuja varten ohjeet, jotka sisälsivät harjoitteita ja joita olimme harjoitelleet etukäteen. Osallistujat kirjoittivat minulle teosvierailujen jälkeen reflektiot, joissa he kuvailivat kokemustaan sekä teosvierailusta, että ohjeissa olevista harjoitteista. Nämä reflektiot toimivat opinnäytetyöni keskeisenä aineistona. Kuvaan opinnäytetyössäni kurssikokeilun eri vaiheet käymällä läpi jokaista teosvierailua varten valmistavan harjoituskerran sekä itse teosvierailut. Nostan esiin jokaisesta teosvierailusta keskeisimpiä havaintoja, joita tein kurssilaisilta keräämistäni reflektioista. Myöhemmin opinnäytetyössä pohdin aineistosta nousseita laajempia taidepedagogisia teemoja ja kysymyksiä. Teemoina ovat taiteen tekemisen tärkeys, ei-ymmärtämisen tuska, läpinäkyvä ja heittäytyvä pedagogi. Lopuksi tarkastelen omaa taidepedagogin rooliani ja vastuuta työssä, jossa saatan toisia ihmisiä kohtaamaan taideteoksia ja jakamaan tästä nousutta kokemusta. Työni keskeisimpinä teoreettisina lähteinä toimivat Marjo Räsäsen teokset Sillanrakentajat: kokemuksellinen taiteen ymmärtäminen (2000) sekä Visuaalisen kulttuurin monilukukirja (2015). Muita tutkielmani keskeisiä taidepedagogisia lähteitä ovat kolme artikkelia kirjasta Taiteen jälki: Taidepedagogiikan polkuja ja risteyksiä (toim. Anttila, 2010). Käytän teoksesta erityisesti Liora Breslerin (2010) artikkelia Epilogi: Taiteen vitaalisuus ja pedagoginen voima, Eeva Anttilan (2010) artikkelia Taiteen tieto ja kohtaamisen pedagogiikka sekä kirjan Johdantoa, jolla on useita eri kirjoittajia.
  • Rouhiainen, Leena (2007)
    Acta Scenica
  • Heiskanen, Jukka (2016)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytetyöni on taiteellinen tutkimus, joka sisältää kaksi osaa: tämän kirjallisen osan ja käytännön osan, johon kuuluu YM PÄ RI -lastenteatteriesitys harjoitusvaiheineen. YM PÄ RI oli vuorovaikutteinen ja upottava (immersiivinen) esitys. Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia esityksen oppimisvaikutuksia kokijaansa. Tutkimuksen edetessä tämä tarkentui esityksen tutkimiseksi oppimisympäristönä. Oppimisen kohteena oli empatiakyky. Tutkimukseni muodostaa esimerkkitapauksen, joka tuottaa tietoa aiheestaan ja laajentaa käsitystä taiteilija-pedagogin työnkuvasta. Tutkimukseni kirjallinen osa muistuttaa artikkelimuotoista tutkimusta. Sen eri luvut kuvaavat esitystä, sen harjoitusprosessia sekä taiteen kykyä tuottaa ja jakaa tietoa eri näkökulmista. Näin syntyvä kokonaisuus luo laajan ja huokoisen kuvan aiheestaan. Tätä kuvaa vasten lukijan on mahdollista koetella omia käsityksiään. Ehdotan tutkimukseni pohjalta, että empatiaa on mahdollista opettaa upottavan teatterin puitteissa. Yleisönjäsenen on mahdollista todistaa tai kokea erilaisia vuorovaikutustilanteita esityksen sisällä. Kohdatessaan tuntemattoman hänen on mahdollista kokea empatiaa, vaikkei tuntisi kohtaamansa hahmon historiaa tai ymmärtäisi tätä. Huolimatta keskinäisestä erilaisuudestamme, olemme samankaltaisia. Empatian kokeminen laajenee tuntemamme kokemuspiirin ulkopuolelle. Päädyn tutkimuksessani siihen, että esitystä voidaan pitää oppimisympäristönä, mikäli oppimisen ymmärretään tapahtuvan kokemuksellisen oppimisen keinoin. Upottava ja vuorovaikutteinen teatteriesitys on moniaistinen tapahtuma ja mahdollistaa kokemisen myös toiminnan tasolla. Esitys muodostaa tapahtuman, jonka sisällä yleisönjäsenen on mahdollista koetella käsityksiään ja toimintatapojaan. Esitystapahtuma muistuttaa osin leikkiä ja siksi vertaan esityksessä tapahtuvaa oppimista myös leikkien oppimiseen. Taiteeseen ja leikkiin liittyvä mielikuvituksellisuus mahdollistaa oppimista, joka ei muissa yhteyksissä ole mahdollista. Tämän ominaislaadun säilyttämiseksi on syytä kunnioittaa taiteen (ja leikin) ominaislaatua. Taideteoksen parissa kokija voi oppia, mutta sitä ei voida edellyttää. Tutkimukseni pohjalta ehdotan, että taiteilija-pedagogi voi keskittyä taiteen ja oppimisen toisiaan leikkaaviin rajapintoihin. Hänen tulee olla kiinnostunut niistä virikkeistä, jotka synnyttävät kokijassa oppimisprosessin ja niistä olosuhteista, joissa tämä syntyminen voi tapahtua.