Browsing by Subject "kollektiivinen toiminta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Tabarracci, Daniela Andrea (Helsingfors universitet, 2012)
    In 1987, the United Nations concerned with global challenges to human development called for a new model of growth to be erected upon the notion of sustainable development. Today, twenty five years later, the world continues to be beset by these global challenges and a governance gap around this issue has become manifest. Overtime, the international community came to the realization that, first, tackling these challenges requires the collective action of a multiplicity of relevant actors. And second, that the private sector, with its resources, know-how, experience and jurisdiction, could have a pivotal role to play to this end. The problem with these assumptions was the scepticism generated by mainstream interpretations of corporate nature and rationality. Despite the potential for contribution, corporations as self-interested agents in the struggle for the maximization of individual advantage could not be expected to contribute to the promotion of sustainable development; let alone through collective action. And yet contemporary evidence shows, that this scepticism is unwarranted. For that reason, the main purpose of this descriptive study was to account for the existing cases of collective action, and identify by listening to corporate actors, what was the rationale that underpinned their decisions to engage in these forms of collective action. In doing so, the aim was to assess the current suitability of mainstream approaches to reflect reality. Because of that, special attention was devoted to the notion of corporate self-interest (the key concept used by mainstream approaches to nurture the egoistic interpretation of the corporate actor). In listening to corporate actors two related qualitative analyses were conducted. On the one hand, a set of archival material - corporate responsibility reports and codes of conduct - was approached through a story-line narrative technique the purpose of which was to set the contextual and notional framework for the content analysis of interview transcripts that was to follow. On the other hand, semi-structured elite interviews were conducted on corporate executives of four transnational corporations, all of which are leaders in their respective industries and have a record of collective action that contributes to sustainable development. These corporations were Novartis, UPM, Tetra-Pak and Nokia and the overall purpose of the analytical chapter has been learn from corporate actors themselves what drove them to engage in these forms of collective action. At first glance the results of the analyses revealed that the rationale behind corporate engagement, continued to be explained by reference to corporate self-interest; just as mainstream approaches suggested. However, the point of divergence between these two interpretations was to be found in the way corporate self-interest was defined. According to mainstream approaches, corporate self-interest was defined in terms of profit maximization. Conversely, the findings unveiled in this study highlight the necessity to separate interests (instrumental reasons) from corporate self-interest (teleological reasons). In line with that differentiation, self-interest is defined as long-term survival, and all other interests are interpreted as instrumental to it. These findings have encouraging implications on the relevance of mainstream approaches to represent. Insofar a reassessment of the notion of corporate self-interest is undertaken to account for teleological reasons as distinct from instrumental reasons, mainstream approaches would be able to provide a fairer account of contemporary circumstances than they do today. In the absence of such an update, not only do they run the risk of not being able to reflect reality and becoming irrelevant, but they would also run the risk of rendering themselves unsuitable to account for changes in behaviours and interests, ultimately, downplaying rather than strengthening the rationality of actors. All in all, if what unrevised mainstream standards provide us with is an account for corporate rational behaviour, then what this study contributes is the possibility of moving past scepticism and understanding the potential for corporate behaviour to be better than rational.
  • Tuomela, Maj (1999)
    Detta arbete försvarar två teser, en allmän analys av rationellt förtroende (TR), som inbegripen den rätta kontexten för rationellt förtroende, "förtroendekontexten" (Y), och en "snäv" analys av rationellt förtroende (COMTR) som inbegriper en "minimal" version av TR, TRmin. Dessa analyser av förtroende baserar sig på en syn på förtroende som innehåller en förväntning på den betroddas avsiktliga gratifikation av den som innehar förtroendet. TR anför nödvändiga och tillsammans tillräckliga villkor för att en person skall ha ett rationellt förtroende för att en annan person kommer att utföra en särskild handling. Y består av nödvändiga och tillsammans tillräckliga villkor för en kontext i vilken en person kan inneha ett rationellt förtroende för att en annan person kommer att utföra en särskild handling. TRmin utgörs av nödvändiga och tillsammans tillräckliga villkor för den information som behövs för att man skall kunna ha de uppfattningar som TR och Y förutsätter, i ett sammanhang där informationen saknas om personliga omständigheter och sociala relationer. COMTR inbegripen TR, Y och TRmin, men använder en annan terminologi, som består av strukturella aspekter i kollektiva sociala handlingskategorier. COMTR är formulerad för, och tillämpad i en referensram som består av sådana kategorier, vilka har analyserats av Tuomela och Bonnevier-Tuomela (nu Tuomela) i 'From Social Imitation to Teamwork' (1997). Analyserna av rationellt förtroende, TR och COMTR, är två "lekmanna-modeller för sätt att överväga eller "lekmannateorier" om förtroende. TR utgörs av de rationella förtroendets delkomponenter, olika uppfattningar, medan COMTR anför nödvändiga och tillsammans tillräckliga villkor för den information som behövs för att man skall kunna inneha dessa uppfattningar inom en referensram som består av kollektiva sociala handlingskategorier, med aktörer utan personliga egenskaper. En viktig aspekt av TR är att den förtroendefulla personen förväntar sig att den betrodda skall handla med god vilja. I COMTR motsvaras detta av att "handla med ett särskilt slag av social förbindelse". Förtroendekontexten(Y) tjänar som gränsdragare mellan "att lita på" och andra närliggande begrepp, såsom "att räkna med att något är fallet". COMTR är den centrala analysen i detta arbete, och den baserar sig på det grundläggande antagandet att människan är en social varelse, som önskar vara inbegripen i en gemenskap med andra människor, och sålunda bryr sig om andras kritik. COMTR anför nödvändiga och tillsammans tillräckliga villkor för den förtroendefullas uppfattning att den beträddas rädsla för socialt underkännande skall uppstå. I COMTR är förtroendet baserat på den förtroendefullas uppfattning om det sociala tryckets effektivitet när det gäller att framkalla den betroddas samarbetsvillighet.
  • Laitinen, Lasse Matti Elias (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä kiista Vuosaaren sataman rakentamisesta 1990- ja 2000-luvuilla kertoo eurooppalaisesta kollektiivisesta toiminnasta. Mikä on EU:n suhde ylirajaiseen kollektiiviseen toimintaan, joka syntyy unionin vaikutuksesta? Ympäristöjärjestöt Suomen Luonnonsuojeluliiton johdolla kantelivat satamahankkeesta Euroopan komissiolle ja tekivät vetoomuksen Euroopan parlamentille, koska suunnitellun sataman vieressä sijaitsi alue, joka kuului Natura 2000 –luonnonsuojeluverkostoon. Myös eurooppalaiset kattojärjestöt osallistuivat toimintaan. Aineistona on ympäristöjärjestötoimijoiden ja heidän kanssaan tekemisissä olleiden tahojen haastatteluja, asiakirjoja, sähköpostiviestejä sekä tiedotus- ja lehtimateriaalia. Satamakiistaa tutkitaan yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen perinteestä käsin. Kirjallisuudesta keskitytään erityisesti koalitionmuodostukseen, johon osallistuivat ympäristöjärjestöjen lisäksi myös Euroopan parlamentin vihreät, sekä ylirajaisen kollektiivisen toiminnan luonteen käsitteellisempään hahmottamiseen. Tapauksessa sinällään kotimainen konflikti ulkoistettiin viemällä se EU-tasolle. Bumerangi-ilmiössä valtioon yritettiin vaikuttaa EU-instituutioiden kautta. Tämän ulkoistamisen myötä syntyi ylirajainen kampanjakoalitio, joka perustui osin jäsenjärjestö-kattojärjestö-suhteeseen. Koalitiota voidaan vetoomusvaiheessa kuvailla parlamentin vihreiden mukanaolon myötä sisä- ja ulkopiiriläisten koalitioksi (insider-outsider coalition). Toiminnalla oli joitain samoja piirteitä edistämisverkostojen (transnational advocacy networks) kanssa. Syy sekä kansallisten ympäristöjärjestöjen että kattojärjestöjen aktiivisuudelle oli tapauksen oikeudellinen ennakkotapausmerkitys, joten protestikeinojen hyöty olisi ollut vähäinen. Natura pitkälti loi ympäristöjärjestöille merkityksellisen kiistan. Koska haluttiin vaikuttaa lainkäyttöön, itse tapaus oli keino, ja kantelut olivat keinon ominaisuus. Ylipäätään valittamisen mahdollistavan EU-mahdollisuusrakenteen vuoksi järjestöt pystyivät tietyllä tapaa uudelleenpolitisoimaan kansallisesti jo oikeusistuinvaiheeseen siirtyneen kiistan viemällä asian vähemmän oikeudellisille areenoille. Tapauksessa politiikka juridisoitui ja juridiikka myös politisoitui. Kantelujen voidaan kuvata olevan osa eurooppalaista yhteiskuntaa, mutta prosessin edetessä ja vetoomuksen myötä ylirajainen kollektiivinen toiminta vähitellen monipuolistui ja syveni siten, että tapauksesta voidaan hahmottaa myös eurooppalainen kansalaisyhteiskunta.
  • Rönkkö, Anne (2020)
    Lähtölaukauksena tälle työlle on hiljakseen kasvanut kysymys siitä, kenen ideat tulevat kollektiivisessa työssä esiin ja kenen ideat rajautuvat pois ja miksi. Olen siksi kokenut tärkeäksi kehittää työtapoja, joissa jokaisen ryhmässä olevan yksilön ideat ja luovuus pääsevät kehittymään. Tässä taidepedagogisessa opinnäytetyössäni tutkin, yhdessä tanssin ammattilaisista koostuvan työryhmän kanssa, miten kuvitelmaan perustuva, improvisatorinen harjoitus nimeltä Fake rehearsal tukee yksilöiden luovuutta ja omien ideoiden esiin tuomista. Tutustuin harjoitukseen tanssitaitelija Rebecka Berchtoldin kautta vuonna 2018 ja hän kannusti minua kehittämään harjoitusta eteenpäin. Feministisestä pedagogiikasta olen saanut tukea tilan ottamisen ja antamisen tarkasteluun. Työ pohjautuu osallistavaan pedagogiikkaan, ja sen kautta turvallisemman ja rohkeamman tilan luomiseen. Tämän vuoksi Fake rehearsal -harjoituksen ympärille rakennetut yhteiset keskustelut ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Fake rehearsal –praktiikka muodostuu kolmesta eri osasta. Ensimmäinen toimii alustuksena, jossa harjoitusta tarkennetaan ja yhteisistä pelisäännöistä sovitaan. Toinen osa koostuu Fake rehearsal –harjoituksesta, jonka perusidea on se, että koolla oleva ryhmä harjoittelee yhdessä kuviteltua tanssiesitystä. Kuviteltu esitys rakentuu jaetulle tietotaidolle esitystaiteesta, luomisprosesseista ja tanssin eri praktiikoista. Sen avulla voi myös tunnustella omia rajojaan ja harjoittaa itselleen vieraampia työskentelytapoja. Praktiikan kolmas osa koostuu reflektoinnista, jossa harjoitus puretaan yksilö- ja ryhmätasolla. Nämä reflektiot ja harjoituksen synnyttämät toiveet ja tarpeet luovat pohjan seuraavalle harjoituspäivälle, jolloin kuvitellaan jälleen uusi esitys. Tämä syklinen rakenne toistui päivittäin opinnäytetyöhöni suunnittelemani työjakson aikana ja muodosti taiteellisen toimintatutkimuksen perustan. Tutkimuksen aikana keräämäni aineisto koostuu työryhmän kirjallisista reflektioista, äänitetyistä keskusteluista, yksilöhaastatteluista sekä omista työpäiväkirjamerkinnöistäni. Koronapandemian lauettua työjakso supistui kolmesta viikosta yhteen viikkoon ja yleisölle avoimet neljä praktiikan esittelytilaisuutta jäivät pois. Tämän takia tutkimuksen loppupäätelmissä korostuu enemmän se, minkälaisia suuntia praktiikka tarjoaa tekijöilleen, kuin alkuperäinen suunnitelmani siitä, minkälaista oppimista pidempiaikainen tekeminen olisi tekijöissään synnyttänyt Fake rehearsal –harjoituksessa mielikuvituksen ja yhteisen tietotaidon hyödyntäminen koettiin tuovan raikkaita tuulahduksia luovan työn kontekstiin. Harjoituksen mahdollistaman improvisoidun roolityön ansiosta rohkenimme ehdottaa ja ottaa vakavasti sellaisiakin ideoita, joita normaalisti karsisimme pois. Harjoituksen koettiin opettavan myös paljon sosiaalisista tilanteista, ryhmän dynamiikasta ja valta- asetelmista. Opinnäytetyöni viimeisessä luvussa pohdin, miten työni kiinnittyy taiteen kenttään ja avaan joitain niistä suunnista, joihin haluan työtäni jatkossa viedä. Näitä ovat esimerkiksi yleisösuhteen huomioon ottaminen ja sen tutkiminen yhtenä praktiikan osa-alueena. Pohdin myös, millä tavoin Fake rehearsal –praktiikkaa voisi hyödyntää tanssin opetuksessa ja tanssin harrastajien keskuudessa. Sen sisältöä voi tehtävänannon tarkennuksilla viedä tiettyä teemaa, kontekstia tai kiinnostusta kohti. Näitä ovat esimerkiksi yksilöiden oman luovuuden vahvistaminen, heittäytyminen, tekemisen sanoittaminen ja kollektiivisen päätöksenteon tasapuolistaminen.
  • Eronen, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan sukupolvien välistä vuorovaikutusta helsinkiläisessä monisukupolvisessa asukasyhteisössä, Sukupolvienkorttelissa. Työn tavoitteena on selvittää, voivatko sukupolvet lähentyä toisiaan korttelin yhteistiloissa ja yhteistoiminnassa syntyvien sukupolvien välisten suhteiden kautta. Tähän pureudutaan analysoimalla konkreettisia vuorovaikutuksen muotoja asukkaiden arkisissa toiminnoissa hyödyntäen Nick Crossleyn toimijoiden suhteita painottavaa relationaalisen sosiologian teoriaa ja Marja-Liisa Honkasalon käsitystä toiminnan pienuudesta. Yhteistoiminnan omaehtoisuutta tarkastellaan Pasi Mäenpään ja Maija Fahnlen kaupunkiaktivismin käsittein. Tutkielma kytkeytyy asumistutkimuksen ja kaupunkisuunnittelun keskusteluihin yhteisöllisestä ja monisukupolvisesta asumisesta sekä sosiologiseen keskusteluun kaupungissa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Monisukupolvista ja yhteisöllistä asumista on tarjottu ratkaisuksi mm. väestön ikääntymiseen liittyviin haasteisiin, ja sen on nähty lisäävän turvallisuudentunnetta ja yhteisöllisyyttä asumisessa. Tutkielman oleellinen sosiologinen tehtävä on tuottaa tietoa siitä, mitä tällainen konsepti voi asukkailleen tarjota ja millaisia haasteita arjessa voi nousta esiin. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen asukkaan, suunnittelutyöstä vastanneen arkkitehdin ja korttelilla työskennelleen korttelivalmentajan haastatteluista sekä korttelin yhteistiloissa kerätystä havainnointiaineistosta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman tutkimustulosten mukaan Sukupolvienkorttelin asukkaiden välille muodostuu hentoja suhteita heidän jatkuvissa kohtaamisissaan, tervehtimisissään ja keskusteluissaan. Arkkitehtuurillisella suunnittelulla on voitu mahdollistaa asukkaiden kohtaamisia, ja samalla asukkaiden sosiaalinen kanssakäyminen myös muokkaa tiloja. Kohtaamisten lisäksi yhteistoiminta on osoitus asukkaiden sosiaalisesta toiminnasta, johon osallistuminen on asukkaille vapaaehtoista. Tulosten mukaan vapaaehtoisuuden kääntöpuolena on kuitenkin yhteistoiminnan mahdollinen epäaktiivisuus. Kaikki asukkaat kohtaavat kaiken ikäisiä naapureita, mutta sukupolvien välistä kohtaamista rajoittaa sukupolvien erilainen ajankäyttö. Erot näkyvät mm. osallistumisessa yhteistoimintaan ja eri-ikäisten liikkumisessa yhteistiloissa. Sukupolvilla on myös hieman eri areenat korttelilla. Tästä huolimatta naapureiden kohtaamisissa syntyy arjessa tukea tarjoava sosiaalisten suhteiden verkosto. Tämän lisäksi asukkailla olisi toiveita vielä syvemmälle sukupolvien väliselle avunannolle. Ensimmäisenä johtopäätöksenä on, että Sukupolvienkorttelin puolijulkisessa tilassa asukkaiden välille syntyy hentoja suhteita, jotka ovat edesauttamassa arkea tukevan sosiaalisen verkoston rakentumista. Tässä syntyy hiljaista turvallisuutta, näkymätöntä perusturvallisuudentunnetta. Mahdollisuus hakeutua yhteisötiloihin voi myös ehkäistä yksinäisyyttä. Toisena johtopäätöksenä esitetään, että sukupolvien välisen avun lisäämisessä vaadittaisiin tiukempien kahdenkeskeisten suhteiden muodostumista tai kollektiivisen alustamaisen avunannon muodon toteuttamista. Sukupolvienkorttelilla on olemassa kollektiivisia väyliä, joita voisi hyödyntää avunannon lisäämisessä. Kolmantena johtopäätöksenä on, että Sukupolvienkorttelin asumiskonsepti lähentää sukupolvia jossain määrin, mutta ei täysin poista vakiintuneita sukupolvien eriytymisen tapoja, jotka liittyvät esimerkiksi ajankäyttöön. Tutkielman osana toteutettiin tutkimuksen osallistava osa, asukasilta, jossa asukkailta pyydettiin mielipidettä tutkimustulosten merkittävyydestä ja yleistettävyydestä. Tällaisen tutkimusotteen tavoitteena on tunnistaa tutkittavan yhteisön jäsenet yhtäältä tiedon tuottajina kuin informantteinakin. Asukkaiden osallistaminen tutkimustulosten arviointiin voi myös nostaa tutkimuksen luotettavuuden tasoa.
  • Leminen, Samuli (2006)
    Tutkielma tarkastelee väkijoukkojen toimintaa vuoden 2002 hindu–muslimi-väkivaltaisuuksissa Gujaratin osavaltiossa Intiassa. Tutkimuskohde on rajattu muslimeja vastaan hyökkäävien hinduväkijoukkojen toimintaan. Aineisto koostuu väkivaltaisuuksia dokumentoineiden tutkimusryhmien raporteista. Tavoitteena on tarkastella väkivaltaisuuksissa esiintyviä toiminnan muotoja ja selvittää, mitkä asiat tekevät väkivaltaan osallistumisesta mielekästä toimintaa osanottajille ja minkälaiset kulttuuriset ajattelutavat saavat väkijoukon toimimaan juuri tietyillä tavoilla. Tutkielman näkökulma pohjautuu kahteen väkivaltaisuuksissa havaittavaan piirteeseen: toisaalta väkivaltaisuudet ovat raju poikkeama siitä, miten ihmiset arkielämässä ajattelevat ja toimivat, toisaalta tästä kulttuurisesta poikkeustilasta on löydettävissä ajattelun ja toiminnan tapoja ja malleja, joihin väkijoukon toiminta perustuu. Näin tutkielma yhdistää eri joukkotoiminnan tutkimuksen suuntauksia: poikkeustilaa käsitellään antropologisen liminaalisuus-keskustelun pohjalta, mutta samanaikaisesti väkijoukot ymmärretään myös rajatulla tavalla rationaalisesti toimiviksi ryhmiksi. Väkijoukon rationaliteetti rajautuu niihin kulttuurisiin ajattelun ja toiminnan malleihin, jotka juuri väkivaltaisen tilanteen erikoisluonne on nostanut keskeisiksi. Väkijoukkoihin vaikuttavat ajatukset ovat aineistosta selvästi nähtävissä, sillä väkivaltainen toiminta on luonteeltaan julkista ja kommunikoivaa. Väkivaltaista toimintaa motivoivien ja legitimoivien huhujen, ennakkokäsitysten ja ajattelutapojen joukko osoittautuu aineiston perusteella laajaksi. Eritasoisia tai keskenään ristiriitaisiakaan väkivaltaisen toiminnan motiiveja ei kuitenkaan pidä nähdä toisiaan poissulkevina. Suuret ihmismäärät kokevat väkivaltaisuuksiin osallistumisen mielekkäänä toimintana, koska tilanne antaa mahdollisuuden monenlaisiin ajatuskulkuihin ja päämääriin. Aineistossa on kuitenkin nähtävissä myös selkeitä yhteisiä piirteitä, jotka vaikuttivat väkijoukkojen toimintaan samalla tavalla eri puolilla Gujaratia. Tietyt keskeiset kulttuuriset ajattelun ja toiminnan mallit saavat toimintaa määrittävän merkityksen väkivaltaisuuksien aikana. Väkijoukon toiminnassa näyttää olevan kolme keskeistä tavoitetta: häpäiseminen, valloittaminen ja tuhoaminen. Väkivallassa esiintyvien ilmiöiden ja ajattelutapojen havaitseminen auttaa ymmärtämään paitsi Gujaratin väkivaltaisuuksien väkijoukkoja, myös väkivaltaisuuksien sisäistä dynamiikkaa ja väkivaltaisuuksista toiseen toistuvia tunnusomaisia piirteitä ja toimintatapoja.
  • Sava, Jussi (2004)
    Työn tavoitteena on käsitellä kollektiivisen toiminnan ongelmia, ja nostaa toimija- ja toimintateoreettisesta näkökulmasta esille erilaisia keskeisiä tekijöitä ja käsitteitä, joiden tunteminen ja huomioiminen on oleellista kollektiivisen toiminnan ongelmien, yhteistoiminnan, toimijoiden yhteistoimintahalukkuuden ja toimijoiden tekemien valintojen ymmärtämiseksi. Tässä tehtävässä työssä nojaudutaan niin filosofiseen sosiaalisen toiminnan teoriaan kuin myös muihin kollektiivista toimintaa, inhimillistä toimintamotivaatiota ja kollektiivisen toiminnan ongelmia käsitteleviin teorioihin sekä empiirisiin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin. Menetelmällisesti työ on luonteeltaan filosofinen käsiteanalyysi ja erityisesti kollektiivisen toiminnan, yhteistoiminnan ja kollektiivisen toiminnan ongelmien käsittelyssä tukeutuu pitkälti Raimo Tuomelan (1995, 2000, 2002) sosiaalisen toiminnan teoriaan. Kollektiivisen toiminnan ongelmissa on kyse ristiriidasta kollektiivisen ja yksilörationaalisuuden välillä sekä näitä vastaavien toimintatapojen eli yhteistoiminnan ja siitä pidättäytymisen välillä. Näin ollen kollektiivisen toiminnan ongelmatilanteissa yksilötoimijoiden tekemät ei-yhteistoiminnalliset valinnat aiheuttavat kollektiivisella tasolla seurauksia, jotka ovat kaikkien kannalta epätyydyttäviä suhteessa joihinkin muihin avoimena olleisiin mutta tehtyjen valintojen takia ei-toteutuneisiin lopputulosvaihtoehtoihin. Työn perustava ajatus on se, että kollektiivisen toiminnan ongelmien ymmärtäminen edellyttää monien erilaisten vaikuttavien tekijöiden tuntemista, alkaen monista erilaisista kollektiivisen toiminnan ongelmatyypeistä sekä myös ratkaisun tarjoavista yhteistoiminnan eri muodoista. Pelkkä yhteistoiminnan eri muotojen tai erilaisten ongelmatyyppien tunnistaminen ei kuitenkaan vielä riitä kollektiivisen toiminnan ongelmien käsittelemiseksi tai mahdollisten ratkaisukeinojen löytymiseksi. Sekä kollektiivisen toiminnan ongelmien syntymisen että yhteistoiminnan mahdollisuuksien taustalla vaikuttaa joukko tekijöitä, joiden suhteen olen tässä työssä tehnyt perusjaottelun toimijasidonnaisten tekijöiden ja kontekstisidonnaisten olosuhdetekijöiden välille. Myös näiden tekijöiden tunnistaminen ja huomioiminen on keskeistä kollektiivisen toiminnan ongelmien syntymisen sekä yhteistoiminnan mahdollisuuksien ymmärtämiseksi. Edellä mainittujen teemojen ja niihin liittyvien keskeisten käsitteiden avulla työn tavoitteena on tarjota teoreettinen ja käsitteellinen perusta kollektiivisen toiminnan ongelmien, yhteistoiminnan ja toimijoiden yhteistoimintahalukkuuden ymmärtämiseksi sekä myös empiiristen ongelmatapausten analysoimiseksi ja mahdollisten ratkaisukeinojen löytämiseksi.
  • Ahola, Pirkko-Mari (2002)
    Tutkielman tarkoituksena on tutkia Loimijoen vesistöalueen saastuneisuutta sosiaalisena ongelmana sekä siihen liittynyttä sosiaalista liikehdintää vuosina 1969 - 1990. Loimijoen vesistöalueen likaantumista lähestytään mm. riskiyhteiskunnan teorian ja asiantuntijuuden kautta. Tutkimuksessa pyritään selittämään Loimijoen historian kautta vesistöalueen sosiaalisen ongelman saamaa luonnetta ja sen pohjalta muodostunutta sosiaalista liikehdintää, jonka päämääränä on Loimijoen veden tilan korjaaminen. Päämäärään pääsyä pyritään kuvaamaan päämäärärationaalisena toimintana. Tutkimuksen aineiston muodostavat Forssan Lehden artikkelit vuosilta 1969 - 1990. Tältä ajalta on kerätty tutkimusaiheeseen liittyvät artikkelit, joita on yhteensä 56 kpl. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja tutkimusmenetelminä ovat teemoittaminen sekä päämäärärationaalisen toiminnan analyysimalli. Lisäksi artikkelien määrän ajallista vaihtelua teemoittain kuvaillaan lyhyesti. Vesiensuojelutyötä on tutkimuksessa lähestytty tutkimalla, mitkä ovat Loimijoen vesistöalueen pääasialliset vesistöongelmat, ketkä ovat suojelutyössä aktiivisessa asemassa ja miksi sekä miten vesistöongelmia on pyritty ratkaisemaan. Loimijoen vesistön likaantumisesta on hahmoteltu tutkimuksessa ympäristöongelman elinkaari. Vesiensuojelutyötä Loimijoen vesistöalueella suoritettiin vapaaehtoisuuteen perustuvan valistamisen kautta, mutta myös asiantuntijoiden pakottamana paikalliset asukkaat ovat tehneet muutoksia asuinolosuhteisiinsa sekä rantakäyttäytymiseensä. Teollisuuden ja yhdyskuntien jätevesiin liittyvää toimintaa ohjaamaan asetettiin sääntöjä ja rajoituksia. Kollektiivista toimintaa vesiensuojelussa ilmeni siten, että Loimijoen varren paikkakunnille perustettiin vapaaehtoisten järvikohtaisten suojeluyhdistysten verkostoa. Näiden yhdistysten voidaan katsoa onnistuneen toiminnassaan. Parhaiten likaantumattomina säilyivät ne järvet, joille oli perustettu suojeluyhdistys. Suojelutoiminta huipentui vuonna 1990 Loimijoki-projektin perustamiseen. Loimijoen vesistöalueen puhdistumiseen liittyvää historiaa sävyttää asiantuntijoiden suorittama tutkimustyö sekä valtion puolesta annettujen valtakunnallisten ohjeiden noudattaminen. Luonteenomaista eri ryhmien välisen yhteistyön historialle ovat toimijaryhmien erilaiset intressit sekä kiinnostus omien intressien ajamiseen yhteisen päämäärän toteuttamiseksi. Tärkeimpiä tutkimuksessa käytettyjä lähteitä ovat Ulrich Beckin ja Anthony Giddensin modernisuuteen liittyvät tekstit, joukko Environmental Politics -lehden artikkeleita sekä suomalainen ympäristösosiologinen kirjallisuus.
  • Purovaara, Johannes (2017)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osassa pohdin kollektiivisen työskentelyä taiteellisissa prosesseissa. Määrittelen tässä tekstissä kollektiivisuuden siten, että taiteellisen työryhmän jäsenet ovat työskentelyssä tasa-arvoisia ja taiteelliset ja työmenetelmälliset päätökset tehdään ainakin jossain määrin yhdessä. Pääkysymykseni on, minkälaiset työryhmässä tehtävät teot lisäävät tätä kollektiivisuuden tuntua ja toteutumista teosprosesseissa. Lisäksi pohdin sitä, minkälaisia taitoja tanssija tarvitsee samanarvoisuutta korostavassa ryhmätyöskentelyssä, jossa ihmisillä toisaalta on vapaus ja toisaalta vastuu tulla näkyviksi enemmän yksilöinä kuin ammattiroolien kautta. Näkökulmani aiheeseeni on, että kollektiivinen työskentelyn tapa manifestoituu päivittäisessä elämässä pieninä tekoina, jotka jokainen vaikuttavat ryhmän ilmapiiriin. Näkökulmani on siis niin sanotusti arkinen. Arkisuudessa tärkein mittari on ajankäyttö. Jotta kollektiivisuus työskentelyssä saavutetaan, sille on budjetoitava aikaa työskentelyajasta. Silloin kollektiivisuus ei jää puheen tasolle, vaan se toteutuu ryhmän jäsenten kehollisessa ja eletyssä kokemuksessa. Pohjaan ajatukseni arkisuudesta Teija Löytösen artikkeliin "Tanssi-instituutioiden kulttuurisia virtoja". Työni keskimmäisen osan alussa kirjoitan siitä, miten erilaisilla tavoilla ihmiset voivat lähestyä kollektiivista työskentelyä. Sen jälkeen avaan teoreettisesti tavoitteellisen ryhmän käsitettä sekä ryhmien toimintaa, tavoitteita ja vaiheita. Lisäksi käsittelen vuorovaikutussuhteissa toteutuvia rooleja ja avaan ajatuksiani ja oletuksiani taiteellisessa työskentelyssä vallitsevista valtasuhteista sekä tanssijan ja koreografin rooleista. Näiden osioiden lähteenä käytän Raimo Niemistön kirjaa Ryhmän luovuus ja kehitysehdot. Seuraavaksi käsittelen ryhmän julkilausumatonta kommunikaatiota minkä jälkeen pohdin tunteiden käsittelemistä ryhmissä. Sen jälkeen avaan vielä dialogisen ja monologisen keskustelun eroja ja luettelen dialogista puheentapaa taiteellisessa työssä mahdollistavia ohjeita. Nämä osiot pohjaan Kirsi Törmin väitöskirjaan sekä Jaakko Seikkulan ja Tom Erik Arnkilin kirjaan Dialoginen verkostotyö. Keskimmäisen osan lopuksi kuvaan dialogisen puheentavan käyttöä Autenttisen liikkeen menetelmän kurssilla, johon osallistuin kesällä 2017. Työni kolmas osa on prosessikuvaus opinnäytteeni taiteellisesta osasta Flashdance. Keskityn kuvauksessani prosessin vahvaan kollektiivisuuteen vaikuttaneisiin tekijöihin. Avaan työskentelyämme omien muistikuvieni kautta. Puran myös auki epätavallista esiintyjäntyötäni teoksessa selittääkseni päätöstäni keskittyä ryhmäprosessin kuvaamiseen. Kuvailen prosessin etenemistä melko kronologisesti, minkä lisäksi poraudun teosprosessin teemoihin. Lopulta avaan kokemustani itse esityksestä ja pohdin lopullisen esityksen suhdetta teosprosessiin. Loppuluvussa summaan yhteen kirjoitusprosessin tuomia löytöjä ja ajatuksia, katsahdan prosessin alkujuurille ja ymmärrän tavoittaneeni jotain sille alun perin asettamistani tavoitteista.
  • Kinnunen, Helka-Maria (2008)
    Acta Scenica
  • Konkka, Jyrki (1999)
    The study focuses on collective rationality in the behavior of rational agents. The starting point is, however, at the individual rationality as an explanatory basis. In general rationality is considered as a guiding and explanatory principle from the point of view of the optimal use of resources. For instance, the model of maximizing the expected utility (= EU) provides the required basis. However, the notion of collective rationality does not reduce without a residual to the notion of maximizing the EU. If it were, the introduction of collective rationality would be would be redundant in the other than clarifying sense. In other words, collective rationality would be epiphenomenal. A closer study, however, reveals that collective rationality has certain irreducible functions. For instance, it corrects the problems of unsatisfactory and indeterminate resolutions with which rational individuals in separation would be unarmed. Hence, although the explanatory strategy of the study is in part reductive, its basic ideology is essentially non-reductive. This ambivalent feature of the study is reasonable in virtue of its subject matter. Collective rationality is expressed in terms of social habits, practices and norms. I will show that the standard game theoretical notions are inadequate in explicating all social behavior that can be attributed as rational, and they do not capture as such collective rationality expressed by the social habits. Especially, the notion of rational choice does not correctly describe the behavior of following norms, practices and rules. Instead the corresponding behavior is better described in virtue of conforming and mutually expecting conformity to a given practice. The standard solution concept, equilibrium, is substituted by a notion of 'path'. Instead of making choices that enforce equilibria the agents are conforming to a prevailing practice, and this conformity enforces a path that in turn yields suitable expectations for the future course of action. The conformity and the mutual expectations for conformity describe a social interaction situation that I will call the 'FUNK GAME'. In the funk games, and in collective rationality in general, the emphasis is on the indirect maximization of the EURational agents aim at satisfying the mutual expectations and primarily coordinating their actions, even though the maximization of the EU is at the core of rational behavior. The point of view of emphasizing the collective rationality leads us into an important constraint. Namely, the skills and capacities of the agents are limited. Especially, rationality is essentially incomplete. My study takes a hold on the collective action, its problems and e.g. free riding quite in a new light. For instance, free riding is at the first time provided with a satisfactory explication from the point of view of the rational agents. This is possible only if individual and collective rationality can be seen with an eligible coexistence with each other. And such a picture can be provided in terms of the funk games.
  • Pennanen, Merja (2012)
    Tilanteita - Situations valmistui elokuussa 2010 Teatterikorkeakoulun Studio 3:seen minun ja Anna Orkolaisen taiteellis-pedagogisena opinnäytetyönä. Opiskelimme tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella, minä teatteria ja Anna tanssia. Työ kehkeytyi kiinnostuksesta tutkia esiintyjyyttä ja liikkeellistä työskentelyä lavalla kehoa avaavien ja muokkaavien harjoitteiden kautta. Tavoitteenamme oli valmistaa kollektiivisilla työtavoilla esitys, joka yhdistäisi tanssin ja teatterin ruumiillista näyttämöllä oloa. Lähestymiskulmina olivat butoh- tanssi, somaattiset liikeharjoitukset, kontakti-improvisaatio sekä valikoima liikunnallisia voimaharjoituksia. Kiinnostuksemme oli tutkia esityksen valmistumista ja estetiikan muodostumista taiteiden välisenä prosessina, yhdessä improvisoiden. Mukana oli alusta alkaen myös Katerina Zherbina, joka teki produktiossa oman lopputyönsä visuaalisuuden ja pukusuunnittelun puolella. Katerina oli mukana prosessissa yhtenä tekijänä luomassa näyttämöllisiä tilanteita. Itselläni oli myös tarve tutkia Action Theatre –improvisaatiometodin soveltamista produktiotyöskentelyyn. Halusin tutkia, kuinka se voisi toimia työkaluna kollektiivisen esityksen synnyttämisessä näyttelijöiden ja tanssijoiden sekä valo-, ääni- ja pukusuunnittelijan kanssa. Minua kiinnosti, kuinka esiintyjän ilmaisu voi syntyä ja vaikuttua lavastuksen, tilan ja visuaalisuuden ehdottamasta estetiikasta käsin. Olin mukana tässä produktiossa esiintyjänä ja taiteellisen prosessin toisena koolle kutsujana. Työryhmään kuuluivat minun, Annan ja Katerinan lisäksi Seppo Välinen, Jaakko Kiljunen ja Lasse Lindberg lavalla sekä Milka Timosaari valoissa ja Ville Leppilahti äänissä. Kirjallisessa lopputyössä kuvailen ensin esitysprosessin kulkua ja työtapoja sekä kollektiivisen estetiikan ja dramaturgian syntymistä. Itseohjautuvan esiintyjän työtavan ja kollektiivisten näyttämökuvien synnyttämisessä käytin apuna Action Theatre -metodin ajatusta kokemuksellisuudesta valmiin idean sijaan. Improvisaation perustana on kehollinen reagointi, ruumiillinen maailmassa ja näyttämöllä olo. Rinnastan tässä lopputyössä Action Theatre -esiintyjyyden nykynäyttelijän kieliopin ehdottamaan näyttelijäntyön dramaturgiaan. Harjoitusprosessin kuvauksen jälkeen tuon mukaan katsojien kokemuksia siitä, miten esitys kommunikoi yleisönsä kanssa. Tämän jälkeen siirryn pohtimaan, millaista taidekäsitystä ja pedagogiaa Tilanteita -esityksen valmistuminen kantoi mukanaan. Kiinnostuksen kohteenani on, mitä tämä ruumiillinen ja dialoginen esitysprosessi ja siitä kirjoittaminen saavat minut ajattelemaan. Se luo minulle esitysteoreettista ja filosofista tausta-ajattelua, joka syventää ja jäsentää myös opettajuuttani. Tuon oman pohdintani rinnalle itselleni merkityksellisiä taiteentekijöitä, teoreetikkoja ja filosofeja. Takaisin katsova esitys, kadotetut ja löydetyt sanat, myötätunnon tila, silleen jättäminen ja ihmettely sekä kohtaamisen mahdollisuus ovat otsikoita, jotka kertovat minun matkastani tämän esitysprosessin kanssa. Näiden teemojen ja itsetuntemuksen myötä oma pedagoginen ajattelunikin on syventynyt. Oman tekijän kokemukseni ja sen käsitteellisen jäsentämisen kautta olen saanut eväitä viedä oppimaani eteenpäin myös opetustyössäni.
  • Orkolainen, Anna (2013)
    Tämä kirjallinen työni on toinen osa Tanssitaiteen maisterin opinnäytettäni Teatterikorkeakouluun. Toinen ja yhtä tärkeä osa opinnäytettäni oli Tilanteita- Situation esitys, joka sai ensi-iltansa Teatterikorkeakoulussa studio 3:ssa elokuussa 2010. Kirjallisen osioni keskiössä on esitystapahtuma ja sitä edeltänyt työprosessi. Esityksestä: Tilanteita-Situations oli absurdi ja surrealistinen esitysmaailma. Roikkuvat, valuvat, kahisevat, hiljaiset, kaaoottiset ja laulavat virrat valtasivat näyttämön. Esitys oli matka alitajuntaan, tunteisiin ja liikkeeseen. Esitys syntyi ryhmäprosessin kautta. Yhdessä olimme luoneet esitysmaailman joka toimi kuin valokuva-albumi. Kohtaukset olivat irtonaisia ja toivat esille erilaisia tilanteita; sooloina, duettoina, tarinoina ja ryhmäkohtauksina. Tilanteita-Situations esitys kyseenalaisti esityselementtien hierarkian. Esitysmateriaalin impulssina ja improvisaation lähtökohtana oli harjoitusvaiheessa valon, äänen, liikkeen, pukujen tai lavastuksen tarjoama maailma. Harjoituksista: Esiintyjyyttä ja esityksen valmistamista tutkittiin erilaisten keho – mieli harjoitteiden kautta. Työkaluina olivat mm. tankotanssi, nykytanssi, buto, kontakti-improvisaatio, Action Theatre-metodi ja vapaa improvisaatio. Prosessissa korostui oman kehollisen kokemuksen, tunteen, ajatuksen ja mielikuvan havaitseminen ja yhteisen jaetun näyttämökuvan synnyttäminen. Harjoituskauteemme kuului pitkiä improvisaatiosessioita. Näissä sessioissa virikkeinä meillä olivat esimerkiksi vaatteet ja erikokoiset muovipuvut, vesi, ääni ja valo. Käytimme myös lavasteita erilaisiin improvisaatioihin, joissa haettiin muun muassa tapaa roikkua, kiipeillä tai liukua. Kuvasimme lähes kaikki improvisaatioharjoitteet, koska meillä ei ollut yhtä ohjaajaa, joka olisi tarkkaillut näyttämötilannetta. Työn keskiössä oli antaminen ja luopuminen ja yhteinen jakaminen. Ryhmästä: Ryhmäämme kuului itseni lisäksi Merja Pennanen (maist. Opinnäyte, Teak), joka myös valmisti opinnäytetyötä teatteri-pedagogiikan Maisteriohjelmassa; Katerina Zherbina (mais. Opinnäyte, Teak), joka valmisti oman taiteen Maisterin opinnäytteen TaM, Aalto-yliopisto, TAIK; Seppo Välinen (tanssi, teatteri pedagogiikan mais). Jaakko Kiljunen (vierailija), Lasse Lindberg (vierailija), Milka Timosaari valosuunnittelu (VÄS), Ville Leppilahti äänisuunnittelu (VÄS), Heikki Rosti lavastus ja tekninen toteutus (Opte) Kirjallisen työn kuvaus: Kirjallinen työni kuvailee esityksen tekoprosessia omasta, subjektiivisesta näkökulmastani sekä analysoi kollektiivista työskentelyämme , ryhmäprosessiamme sekä johtajuutta. Työssäni avaan prosessin työmenetelmiä ja tätä kautta pyrin avaamaan omaa pohdintaani omasta estetiikastani ja pedagogiikastani. Tämä työ luo uskoa tulevaisuuteen, jossa haluan tehdä omaa taidettani ryhmälähtöisesti. Ryhmä on hyvä lähtökohta itsensä haastamiseen ja paljastamiseen.
  • Hämäläinen, Mari (Helsingin yliopisto, 2020)
    Contemporary social movement leadership is a debated topic among social movement scholars. The social movements that organize action partly on digital platforms are often considered as leaderless and horizontal. However, recent research has revealed power dynamics and informal leadership within these movements. The scope of this master’s thesis is to build understanding of this informal leadership that concerns different levels and layers in the online and offline contexts. As a case study, the master’s thesis examines the yellow vests movement in France and seeks to discover what kind of similarities and differences emerge when comparing the dynamics of the yellow vests movement to other contemporary social movements. The research method was digital media ethnography that enabled efficient tracing of the phenomenon in different digital media platforms. The fieldwork that lasted for over a year concentrated on key Facebook accounts and French and English digital news media. Three key events emerging from the social media accounts were analyzed more closely to understand the dynamics of the yellow vests movement. The research findings reveal informal leadership within the yellow vests movement in France. This result supports recent research concerning the dynamics of contemporary social movements. However, informal leadership of the yellow vests movement is visible and thus differs from the leadership of anonymous social media administrators. Visibility enables new personalized communication tactics that are applied to strengthen emotional togetherness in the movement. The informal leadership of the yellow vests movement is also distributed between key figures and other participants in the movement network, highlighting collective action. Based on the research observations, it can be argued that the structure of the yellow vests movement is not horizontal, but key figures of the movement operate as central points or hubs in the network. Thus, it can be argued that the contribution and determination of the prominent figures in different contexts lay the foundation for the longevity of the yellow vests movement in France. The results indicate that informal leadership cannot be ignored in the research of contemporary social movements. Based on the findings, it is suggested that future research should concentrate more closely on how informal leadership is channeled in various ways to achieve the goals of the movement.