Browsing by Subject "konsensus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Toppinen, Pilvi (2003)
    Globalisoituva maailma erilaisine konflikteineen herättää yhä enenevissä määrin kysymyksen: Miten päättää yhteisistä asioista toisten – erilaisten – kanssa? Demokratiateoreettiset tarkastelut ovatkin nousseet keskeisiksi kysymyksiksi poliittisessa filosofiassa viime vuosikymmenellä. Tarkastelen tutkielmassani käytännölliseen järkeilyyn perustuvaa deliberatiivisen demokratian ideaalia ja sen suhdetta erilaisuuteen. Deliberatiivisella demokratialla viitataan keskustelu- ja harkintaprosessia painottavaan normatiiviseen demokratiakäsitykseen, missä aiemman aggregatiivisen äänestämistä päätöksentekomenetelmänä puoltaneen paradigman sijaan tavoitteena on saavuttaa konsensus yhteisiä asioita koskevista päätöksistä julkisen, avoimen ja poliittisesti tasa-arvoisen keskustelun ja harkinnan myötä. Esittelen ensin deliberatiivisen demokratian ideaalin ja tarkastelen sitten kriittisesti tuon ideaalin rajoja. Keskeinen tutkimuskysymykseni on: sitoudutaanko deliberatiivisen demokratian ideaalissa sellaisiin oletuksiin, jotka saattavat estää tasa-arvoisen päätöksenteon tai jopa sulkea jotkut kokonaan päätöksenteon ulkopuolelle? Tarkastelutapani on teoreettinen, vaikkakin normatiivisissa yhteiskuntaa koskevissa kysymyksissä deskriptiiviset väitteet kietoutuvat teoreettiseen argumentaatioon. Tutkielmani muodostuu johdannosta, kolmesta varsinaisesta luvusta sekä loppuyhteenvedosta. Ensimmäisessä varsinaisessa luvussa esittelen deliberatiivisen demokratian taustaa ja ideaalia itsessään. Kuvailen aluksi menetelmällistä äänestämistä päätöksentekomenetelmänä painottavaa aggregatiivista demokratiakäsitystä ja Jürgen Habermasin käsitystä deliberatiivisesta demokratiasta yhdistelmänä liberaalia ja republikaanista demokratiakäsitystä sekä ideaalia kommunikaatiota sääteleviä ehtoja. Taustoittelun jälkeen siirryn deliberatiivisen demokratiakäsityksen esittelyyn, jossa merkittävimmät lähteeni ovat Seyla Benhabibin (2002) Claims of Culture: Equality and Diversity in the Global Era sekä Joshua Cohenin (1989) klassikkoartikkeli "Deliberation and Democratic Legitimacy". Toisessa ja kolmannessa luvussa tarkastelen deliberatiivisen menettelytavan implisiittisiä ja eksplisiittisiä yhtenäisyysoletuksia. Keskeisimmät lähteet kriittisen tarkasteluni tukena ovat Iris Marion Youngin (2000) Inclusion and Democracy sekä James Bohmanin (1996) Public Deliberation. Pluralism, Complexity, and Democracy. Toisessa luvussa tutkin erilaisuuden deliberatiiviselle menettelytavalle asettamaa haastetta poliittisen tasa-arvon kannalta. Osoitan, että esittelemäni deliberatiivisen demokratiakäsityksen muotoilu sisältää joitain ongelmallisia oletuksia, joita tulisi muokata edelleen, jotta demokratia voisi olla mukaanottavampaa myös epätasa-arvoisissa olosuhteissa. Keskeisinä haasteina näiltä osin ovat keskustelua määrittävät tekijät sekä poliittisten kykyjen tasavertaisuus. Poliittiset filosofit kiistelevät myös nykyään siitä, pitäisikö demokratia nähdä konsensukseen tähtäävänä deliberaatioprosessina vai pikemminkin konfliktina kuten agonisen demokratian kannattajat väittävät? Kolmannessa luvussa tarkastelenkin konsensuksen tavoitteluun liittyviä ongelmia, jotka nostavat esiin erilaisuuden ja deliberatiivisen demokratian kannalta oleellisia kysymyksiä. Osoitan konsensuksen deliberatiivisen päätöksenteon päämääränä olevan turhan vahva vaade ja päädyn puoltamaan käsitystä, joka sijoittuu deliberatiivisen ja agonistisen demokratiakäsityksen välille. Neljännessä luvussa pohdin deliberatiivisen menetelmän rajoja ja erilaisuutta ja teen johtopäätökset aiemmissa luvuissa esittämieni argumenttien perusteella.
  • Vuorikoski, Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee ranskalaisen filosofin Jacques Rancièren demokratiakäsitystä, joka rakentuu Rancièren tasa-arvon ja politiikan käsitteiden uudelleen muotoiluille. Tutkielma rinnastaa Rancièren erimielisyyttä korostavan politiikan teorian deliberatiivisen politiikan konsensuaalisen ajattelun kanssa korostaen näkemysten eroja, mutta samalla niiden yhtymäkohtia. Tutkielman argumentti rakentuu kahden teesin varaan, joita tutkielma havainnollistaa ja perustelee. Ensiksi Rancièren tasa-arvon käsitteen uudelleen muotoilu ja problematisointi tuovat esille deliberatiivisen politiikan muotoileman tasa-arvon puutteellisuuden ja epätasa-arvoiset ennakko-oletukset. Toiseksi Rancièren erimielisyyden politiikka ei ole täysin vastakkainen konsensuaaliselle politiikalle, vaan se sisältää konsensuaalisisa piirteitä sekä tasa-arvon, politiikan että demokratian käsitteiden tasolla. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee tasa-arvoa, joka muodostaa Rancièren ajattelun kulmakiven ja tarkastelee tasa-arvon käsitteen muotoutumista Rancièren ajattelun keskeiseksi viitepisteeksi. Toinen osa käsittelee Rancièren politiikan käsitettä sekä sen eroa perinteisesti ymmärrettyyn politiikkaan. Erityisesti osa käsittelee keskeistä politiikka-poliisi erottelua sekä poliittisen subjektin muotoutumista. Kolmas osa keskittyy Rancièren demokratiakäsitykseen, joka rakentuu tasa-arvon sekä politiikan muodostaman käsitteellisen kontekstin varaan. Tässä osassa Rancièren erimielisyyteen perustuva demokratiakäsitys asemoituu suhteessa deliberatiivisen demokratiaan ja konsensusajatteluun. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että tasa-arvo kaikkia koskevana ja yleisenä oletuksena toimii minimaalisena konsensuaalisena kiinnekohtana Rancièren ajattelussa. Rancièren politiikan käsite puolestaan haastaa näennäisen konsensuaalisuuden ja avaa mahdollisuuden luoda aito konsensus, joka ottaa huomioon myös ne, jotka jäävät näennäisen konsensuksen ulkopuolelle. Pyrkimys aitoon konsensukseen antaa Rancièren demokratiakäsitykselle tehtävän luoda entistä parempi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta uuden konsensuksen kautta. Erimielisyys säilyy kuitenkin keskeisenä demokratian elementtinä, joka on edellytys aidon konsensuksen toteutumiselle. Juuri tässä mielessä Rancièren demokratiakäsityks voidaan nähdä sensitiivisempänä tasa-arvon kysymyksen tarkastelussa, kuin deliberatiivinen demokratia.
  • Ratia, Nenne (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomalainen yhteiskunta on vuosikymmeniä pohjautunut korporatiiviseen poliittiseen järjestelmään, jonka ominaisuuksia ovat konsensushakuisuus, etujärjestöjen vahva asema sekä laaja hyvinvointivaltiomallin edistäminen. Historiallisesti katsottuna konsensuksen ja kolmikantajärjestelmän eduista on myös vallinnut varsin laaja yhteisymmärrys. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kritiikki kolmikanta- ja konsensusperinnettä kohtaan on kuitenkin jälleen voimistunut ja keskustelun yhtenä alkusysäyksenä voidaan pitää Elinkeinoelämän keskusliiton päätöstä jättää tulopoliittiset kokonaisratkaisut historiaan. Keskustelua on kiihdyttänyt pääministeri Alexander Stubbin puheet, joissa hän on moittinut konsensuksen halvaannuttaneen Suomen. Lisää vauhtia keskustelu on saanut vuoden 2015 eduskuntavaaleista ja niitä seuranneista yhteiskuntasopimusneuvotteluista. Konsensus- ja kolmikantajärjestelmää on kritisoitu myös epädemokraattisuudesta sekä siitä, ettei se palvele yhteiskunnan kokonaisetua. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella, millaisia diskursseja julkisuudessa käydystä konsensus- ja kolmikantakeskustelusta löytyy ja millaista muutosta diskursseilla mahdollisesti pyritään legitimoimaan. Tutkielman keskittyy kolmikannan ja konsensuksen asemaan työmarkkinajärjestelmässä, joten tutkielman aineisto on kerätty työmarkkinaosapuolten (Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto, SAK, STTK) internetsivuilla julkaistuista teksteistä sekä Ylen ja Helsingin Sanomien artikkeleista, joissa puheenvuoroja esittävät kolmikannan osapuolet. Aineisto on kerätty vuosilta 2014 ja 2015, koska kyseisinä vuosina käytiin näkyvää keskustelua kolmikannan ja konsensuksen asemasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään diskurssianalyysia, jonka näkökulmasta kielenkäyttö ja todellisuus muodostavat kokonaisuuden, jossa kielenkäyttö vaikuttaa todellisuuteen ja todellisuus vastaavasti kielenkäyttöön. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle luovat uuden institutionalismin alainen diskursiivinen institutionalimi, deliberatiivinen demokratia, Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen demokratiakäsitykset sekä niin sanottu malliajattelu, joka viittaa kansainvälisten mallien vaikutukseen kehityksessä. Aineiston perusteella päädytään tulokseen, jonka mukaan yhteinen näkemys konsensuksen ja kolmikannan asemasta ja merkityksestä on murentunut. Osapuolten kesken vallitsee toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, onko perinteinen kolmikanta- ja konsensusjärjestelmä kilpailukykyä edistävä vai heikentävä tekijä. Saatujen tulosten mukaan ammattiyhdistysliike näyttäytyy vanhan järjestelmän puolustajana, kun taas työnantajapuoli ja hallituksen edustajat näyttäytyvät uudistumisen ajajina. Tulosten perusteella voidaan todeta, että erityisesti työnantajien ja hallituksen näkemykset ovat muuttuneet, sillä työntekijäpuoli näkee konsensuksen ja kolmikannan edelleen kilpailukykytekijänä. Kolmikannan ja konsensuksen aseman muuttumisen taustalla voidaan siten nähdä muutokset ideoissa ja merkityksissä, joita osapuolet käsitteille antavat. Kolmikannalle ja konsensukselle annetut merkitykset puolestaan vaikuttavat siihen, millainen on niiden tulevaisuus yhteiskunnassamme ja millaiseksi yhteiskuntamme kehittyy.
  • Nippala, Emma Vera Erika (Helsingin yliopisto, 2020)
    Poliittista konsensusta on pidetty ilmastonmuutoksen ratkaisemisen kannalta sekä tarpeellisena että turmiollisena. Tässä tutkielmassa käsitellään Helsingin Sanomien ilmastouutisointia, tarkoituksena selvittää, ilmentääkö uutismediassa käyty ilmastokeskustelu demokraattisen julkisen politiikkakeskustelun tunnuspiirteitä, vai rakennetaanko uutisoinnissa käsitystä ilmastopolitiikasta ristiriidattomana keskustelunaiheena. Tutkimuksen lähtökohta on, että päätöksenteon ja julkisen keskustelun demokraattisuus edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja vastaavasti että päätöksenteon ja yhteiskunnallisen keskustelun konsensushakuisuus heikentää demokratiaa ja hidastaa ilmastonmuutosta hillitsevän politiikan aikaansaamista. Suomalaista ilmastokeskustelua on aiemmissa tutkimuksissa pidetty konsensushakuisena ja epäpoliittisena, mutta lokakuussa 2018 IPCC:n erikoisraportin julkaisun jälkeen kiihtynyt keskustelu on voinut luoda mahdollisuuksia keskustelun politisoimiseen. Tutkielman keskeiset käsitteet ovat julkisuus ja konsensus. Julkisuusteoreettinen keskustelu selvittää median roolia demokratian toteutumisessa, palvelee konsensuksen käsitteen ymmärtämistä ja selittää konsensuksen merkitystä suhteessa demokratiaan. Tutkimalla tuottaako media konsensusta, arvioidaan sen suoriutumista julkisuusteorian sille antamasta tehtävästä. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin sisällönanalyysilla, jonka kohteeksi valikoitui Helsingin Sanomien ilmastouutisia (n = 128) aikaväliltä 1.9.2018–1.9.2019. Sisällönanalyysi pureutui uutisoinnissa esiintyviin lähteisiin, politiikkatoimiin ja erimielisyyden ja konsensuksen eri elementteihin. Analyysiin perustuva pääasiallinen päätelmä on, että Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnissa äänessä ovat ennen kaikkea asiantuntijat ja muut eliitit. Ehdotetut ratkaisut eivät juurikaan haasta yhteiskunnallista asiaintilaa. Vaikka nyansseja on, lehdessä käyty ilmastokeskustelu näyttäytyy varsin konsensushakuisena, mikä selittyy monen eri tekijän summana, hälventäen joitain epäilyksiä keskustelun politisoinnin vaikeudesta. Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnissa äänessä on laaja skaala erilaisia toimijoita, mutta kolme selvästi tärkeintä toimijaryhmää ovat asiantuntijat, poliitikot ja kansalaiset. Poliittinen keskustelu on merkittävästi monipuolistunut vuosituhannentaitteen energiakeskustelusta. Silti valtaosa huomiosta keskittyy muutamaan politiikan kategoriaan. Pintapuolisesti uutisoinnissa on monia hyviä piirteitä. Silti on selvää, että uutisointi politisoi ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan heikosti. Politiikkoja ei punnita keskenään, mutta intressiristiriitoja nostetaan joskus esiin, vaikka se onkin harvinaista. Ilmastoskeptikot ovat ainoita harvoja kriittisiä ääniä, ja nämä tehdään naurunalaisiksi. Helsingin Sanomien ilmastouutisointi näyttäytyy varsin konsensushakuisena ja olettaen, että tutkielman premissi on oikea, uutisointi ei välttämättä edesauta ilmastonmuutoksen ratkaisemista.
  • Stevanovic, Tuire Melisa; Weiste, Elina Hannele (2018)
    This paper investigates the tension between collaboration and conflict in conversation-analytic data sessions. In conversation analysis, data sessions are an important part of research practice and they also play a central role in the academic method education. Our data consist of focus group interviews among conversation-analytic experts and novices. The interviews are analysed using a combination of discursive focus group research methodology and conversation analysis. We ask (1) how data session interaction is presented in the participants’ talk and (2) how the participants talk about collaboration and conflict in the focus group interviews. The analysis reveals observable differences in how the experts and novices talked about the data sessions. While the experts emphasized the process of collective meaning making, the novices stressed the recognition of individual contributions. Experts also considered silence as a discreet way of disregarding questionable contributions, whereas novices described silence as the worst possible reaction to a contribution. Our results reflect the dissonance between collective responsibilities and individual needs, typical in collaborative learning. Our research suggests that, in academic method education, the balancing between these needs may be especially challenging in groups of members with different levels of competence.
  • Issakainen, Timo Jalmari (2008)
    Talouspolitiikka 1977-1978 - devalvaatiot, elvytys ja konsensuksen synty -pro gradu tutkimuksen tutkimuksenkohteena on talouspolitiikka alkuvuodesta 1977 alkuvuoteen 1978. Tutkimusaiheen määrittäjinä olivat kolme devalvaatiota, jotka suoritettiin huhtikuussa 1977, elokuussa 1977 ja helmikuussa 1978. Näitä devalvaatioita pyrittiin estämään vakautus- ja elvytyspolitiikalla, missä pyrkimyksessä epäonnistuttiin. Toukokuussa 1977 muodostettu Kalevi Sorsan kansanrintamahallitus otti nimenomaan päämääräkseen hinta- ja kustannuskierteen katkaisemisen niin, että Suomi pääsee eroon devalvaatiokierteestään. Suomella oli jatkuva taipumus kilpailijamaita suurempaan inflaatioon, mikä aiheutti devalvaatiopaineita eli Suomen markan ulkoista arvoa olisi tullut alentaa. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, miksi devalvaatioiden estämispyrkimyksessä epäonnistuttiin. Käytettynä tutkimusmenetelmänä oli perehtyminen julkaisemattomiin alkuperäislähteisiin ja niiden esittäminen niin, että niistä käy ilmi kunkin ajankohdan olennaisimmat keskustelunaiheet ja tarve devalvaatioon tai sen välttämiseen. Tutkimustapa on varsin empiristinen - lähde olemassaolevana tosiasiana puhukoon, mihin tutkimuksentekijä on liittänyt omia päätelmiään ja kommenttejaan. Tärkeimmät saavutetut tulokset liittyvät päätöksentekoprosessin ymmärtämiseen eli miten devalvaatioihin ajauduttiin. Virallisesti kaikki tutkimusajankohdan devalvaatiot suoritettiin ulkoisista syistä siksi, että jokin muu Suomen kilpailijamaa oli devalvoinut ja Suomen oli pakko seurata perässä. Kuitenkin Kalevi Sorsan hallitus oli ajautunut devalvaation estämispolitiikassaan umpikujaan niin, että tammi-helmikuussa 1978 tasavallan presidentti Urho Kekkonen antoi toimeksiannon ryhtyä valmistelemaan uutta devalvaatiota salassa. Norjan kruunun devalvaatio helmikuussa 1978 tuli "herran lahjana" ja antoi tekosyyn devalvaatioon. Sorsan hallitus esitti eronpyyntönsä devalvaation johdosta, minkä se sai peruttua maaliskuussa 1978. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat Keijo Liinamaa -kokoelma Valtionarkistossa, Päiviö Hetemäki -kokoelma (tekijän hallussa muistiinpanot) ja Ahti Karjalainen -kokoelma Valtionarkistossa. Tutkimuksentekijä on käyttänyt myös puolueiden ja etujärjestöjen pöytäkirjoja lähteenään. Kirjallisuudessa tärkein inspiraation lähde on ollut Risto Uimosen "Kovaa peliä penneillä" -kirja joka kuvasi SAK:n puheenjohtajan Pekka Oivion ja STK:n Pertti Somerton aikakautta tulopolitiikassa. Tätä kirjaa ei ole kuitenkaan käytetty lähdeviitteissä, koska Keijo Liinamaan muistiinpanot tutkimusajanjaksolta ovat olleet ehdottomasti ylitse muiden. Mauno Koiviston "Väärää politiikkaa" -kirja osoittautui tutkimustulosten perusteella arvottomaksi ja suorastaan harhaanjohtavaksi todellisten tapahtumien perusteella.