Browsing by Subject "konstruktiokielioppi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Dillström, Marjo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tapaustutkimuksessa selvitän, miten saksan kielen kielioppia, tarkemmin sanottuna säännöllisen perfektin muodostamista, voi opettaa luontaisen kaltaisen syötteen avulla. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa konstruktiokielioppi. Konstruktiokielioppi on kielenkäyttöön perustuva, käytännönläheinen kielitieteen suuntaus. Goldberg (2006) kuvaa teoksessaan, miten lasten kielenoppiminen tapahtuu. Tärkeää oppimisprosessissa on usein toistuva syöte, jonka avulla oppija muodostaa yhteyksiä muodon ja merkityksen välille luoden mieleensä konstruktioita. Erityisesti varhaisessa kielenoppimisprosessissa on havaittu, että pienet lapset tuottavat aluksi vain jo aikaisemmin kuulemiaan ilmaisuja. Vähitellen kielenoppija tekee kuulemistaan konstruktioista yleistyksiä ja tuottaa itsenäisesti uusia ilmaisuja. Tein opetuskokeiluja saksaa valinnaisena vieraana kielenä A2-oppimäärän mukaan opiskeleville 16 alakoulun viidesluokkalaisille. Opetuskokeilujen alkaessa oppilaat olivat opiskelleet saksaa kolme oppituntia viikossa reilun viiden kuukauden ajan. Opetuskokeiluissa tarjotun syötteen tarkoituksena oli erityisesti saada oppilaat kiinnittämään huomiota muotoon yhdessä merkityksen kanssa. Toimintatutkimuksen periaatteita noudattaen pyrin reflektoimaan jokaista opetustuokiota ja muokkaamaan opetustani jatkon kannalta mahdollisimman optimaaliseksi. Opetuskokeilut olivat vain osa muuta opetusta ja pyrin integroimaan tehtäviä käytössä olleen oppimateriaalin sisältöihin. Tallensin opetuskokeiluja äänitteiksi tutkimusta varten. Luontaisen kaltaisen syötteen tarjoamat tuokiot etenivät vaiheittain. Kokeilujen alussa saksan kielen perfektirakenteita esiintyi luontaisissa yhteyksissä, kun perfektiä käytettiin mm. oppilaiden lomakuulumisia kysellessä. Kokeilut keskittyivät säännölliseen perfektiin, ja muutamia verbejä valikoitui prototyypeiksi, joita lähdin suunnitelmallisesti tarjoamaan luontaisen kaltaisena syötteenä oppilaille erilaisten harjoitusten muodossa. Prototyyppien opetuskokeiluja seurasi variaatiovaihe, jossa esiintyi uusia verbejä, joiden perfektitaivutus on säännöllinen. Opetuskokeilujen jälkeen testasin opittua ensin testaustarkoitukseen suunnittelemani lautapelin avulla, jossa oppilaat liikkuivat Saksassa jäljittäen ”rosvoa” ja muodostaen mahdollisesti oppimiaan perfektirakenteita löytäessään ”johtolankoja” rosvon tekemisistä. Lautapelin lisäksi testasin opittua oppilaiden suomenkielisten haastattelujen yhteydessä, jolloin kartoitin ensin heidän kokemuksiaan opetuskokeiluista. Haastattelun yhteydessä oli lisäksi saksankielinen osuus, jonka tarkoituksena oli myös testata opittua. Puolet oppilaista tuotti testausvaiheessa pelatessaan joko kokeiluissa harjoiteltuja prototyyppejä tai variaatioita, ja noin kolmannes pystyi muodostamaan säännöllisen perfektin verbeillä, joita ei opetuksen yhteydessä esiintynyt perfektissä. Haastattelujen yhteydessä yhtä lukuun ottamatta kaikki (14/15) tuottivat jonkin prototyyppinä käytetyn perfektimuodon. Sen sijaan perfektin produktiivistumista haastattelujen yhteydessä esiintyi vain kahden oppilaan ilmaisuissa. Tutkimuksen myötä voidaan todeta, että luontaisen kaltaisen syötteen opetuskokeilut motivoivat oppilaita. Oppimistulokset olivat käytettyyn aikaan ja syötteen määrään nähden lupaavia. Niistä voi päätellä, että oppilaiden oppimismotivaation kohottamisen kannalta kieliopin opettaminen implisiittisesti ja luontaista tai luontaisen kaltaista syötettä systemaattisesti käyttäen on hyödyllistä. Oma ymmärrykseni kielten oppimisesta ja opettamisesta syveni. Opetuskokeiluja olisi mielekästä kehittää edelleen ja tarkentaa syötettä, erityisesti sen laatua ja määrää
  • Rostila, Jouni Pekka (John Benjamins, 2018)
    Studies in Language Companion Series
  • Lahdenranta, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää saksan kielen datiivin ilmenemismuotoja ja semanttisia funktioita nykypäivän kielenkäytössä. Tutkimuskohteeksi on valittu "mir", joka ilmaisee datiivia yksikön ensimmäisessä persoonassa. Teoriataustaltaan työ nojaa viime vuosikymmenten aikana tehtyyn semanttiseen tutkimukseen sekä Heide Wegenerin väitöskirjassaan (1985) tekemiin havaintoihin datiivirakenteita yhdistävistä tekijöistä. Myös konstruktiokieliopin soveltuvuutta datiivin semanttiseen tutkimukseen selvitetään. Työn tutkimusaineisto koostuu 200 yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä julkaistusta twiitistä. Puolet twiiteistä on kerätty saksalaisten poliitikoiden julkaisuista. Toinen puolikas on yksityishenkilöiden julkaisemia. Twiitit sisältävät 206 datiivirakennetta. Rakenteet erotellaan kahteen ryhmään: rakenteisiin, jotka kuvaavat vuorovaikutusta ja sisältävät kirjoittajan lisäksi toisen osapuolen, sekä rakenteisiin, jotka eivät ilmaise vuorovaikutusta. Tutkimuksen tuloksista on nähtävissä, että vuorovaikutusta kuvaavat datiivirakenteet vastaavat melko hyvin datiivin prototyyppistä ja esimerkiksi saksa vieraana kielenä -opetuksessa usein esitettyä funktiota, jonka mukaan datiivi kuvaa osapuolta, jonka semanttinen rooli lauseessa on "Benefizient" (hyötyjä/kärsijä) tai "Rezipient" (saaja/menettäjä). Oleellinen havainto kielitieteelliselle tutkimukselle syntyy niiden rakenteiden analyysissä, jotka eivät ilmaise vuorovaikutusta. Ko. rakenteet kuvaavat edellä mainittujen prototyyppisten funktioiden sijasta kokijaa ("Experiencer"). Näiden, kirjoittajan omia tunteita, arvoja tai mielipiteitä kuvaavien ilmaisujen osuus tutkimusaineistosta on merkittävä. Poliitikkojen julkaisemista datiivi-ilmaisuista 77 prosenttia esiintyy ympäristössä, jossa vuorovaikutusta ei tapahdu. Yksityishenkilöiden julkaisuista tällaisia ilmaisuja on 68 %. Datiivi esiintyy tutkimusaineistossa myös usein kopulaverbien yhteydessä sekä idiomaattisissa ilmauksissa, joiden taustalta tutkimus löytää konstruktiokieliopin mallin mukaisesti vakiintuneita, käytössä leksikaalisella tasolla muokkautuvia konstruktioita. Tutkimuksesta käy ilmi, että datiivin semanttinen rooli ei määräydy ainoastaan verbin pohjalta vaan on tiiviisti yhteydessä joko tapahtuvaan tai puuttuvaan vuorovaikutukseen.
  • Vartiainen, Vilma (Helsingin yliopisto, 2019)
    Työssä tarkastellaan yhdyssanoja, joissa lekseemi toistuu kaksi kertaa samanlaisena. Tarkastelussa on toistosubstantiiveja, -adjektiiveja sekä -verbejä (esim. kirjakirja, vanhavanha, juostajuosta). Analyysi keskittyy pääosin toistosanojen merkityksiin, mutta työssä tehdään katsaus myös toistosanojen poikkeukselliseen rakenteeseen. Aineistona on 162 toistosanaesiintymää, jotka kattavat 94 erilaista toistosanaa. Työssä selvitetään, onko tietyistä sanaluokista muodostettujen toistosanojen ja tiettyjen merkitysten välillä havaittavissa säännönmukaisuuksia. Lisäksi tarkastellaan toistosanarakenteen produktiivisuutta. Työn teoreettisena taustana on konstruktiokielioppi, ja toistosanarakenne nimetään toistosanakonstruktioksi. Lisäksi analyysissa on hyödynnetty prototyyppiteoriaa sekä sen sovelluksia fennistiikassa, kielen analogisuuden teoreettista kuvausta sekä teoriaa kielen ikonisuudesta. Aineistoa tarkastellaan aina niin laajassa kontekstissa kuin on merkityksen tulkinnan kannalta tarpeellista – yleensä hieman virkettä laajemmassa kontekstissa. Analyysi jakautuu kahteen osaan toistosanojen merkitysten perusteella: prototyyppisyyttä korostaviin ja intensifioiviin toistosanoihin. Prototyyppisyyttä korostavat toistosanat jakautuvat kolmeen alaryhmään: pelkkää prototyyppisyyttä korostaviin, varsinaista tai kirjaimellista merkitystä korostaviin sekä vanhanaikaisuutta tai vanhempaa tarkoitetta korostaviin toistosanoihin. Toiston myötä lisääntyy tarkoitteen jokin sellainen ominaisuus, joka tekee tarkoitteesta prototyyppisemmän kyseisessä kontekstissa. Myös intensifioivat toistosanat on mahdollista tulkita prototyyppisyyttä korostaviksi, mutta ne on kuitenkin erilaisen luonteensa takia erotettu omaksi merkitysryhmäkseen. Intensifioivissa toistosanoissa korostuu prototyyppisyyttä konkreettisempi ominaisuus, kuten määrä tai intensiteetti. Analyysi osoittaa, että prototyyppisyyden korostaminen on hieman intensifiointia yleisempi toistosanan merkitys, mutta ero ei ole huomattava. Toistosanat ovat luonteeltaan ikonisia: kun kielenaineksen määrä kasvaa, myös kielenulkoisessa maailmassa kasvaa jokin tarkoitteen ominaisuus. Kasvava ominaisuus vaihtelee. Lisäksi toistosanan kontekstissa esiintyy usein jokin vertailukohta, johon toistosana vertautuu. Konstruktio on määräluokkansa puitteissa produktiivinen ja esiintyy pääosin normittamattomassa, puheenomaisessa tekstissä.
  • Närvänen, Noora (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa käsitellään vuonna 2015 kehitettyä Toisto-metodia, joka on ensisijaisesti turvapaikanhakijoiden suomen kielen opetukseen suunnattu kielen alkeisopetusmenetelmä. Kyseessä on puhekeskeinen metodi, joka perustuu havainnollistamiseen ja toistamiseen. Tavoitteena on selvittää, miten Toisto-metodissa ovat nähtävissä sen taustalla olevat funktionaalinen kielenopetustraditio ja konstruktiokielioppi, sekä tarkastella ja arvioida metodilla toteutettavan kielenopetuksen etuja ja haasteita. Tutkimuksessa kartoitetaan myös sitä, ketkä Toisto-metodia ovat käyttäneet ja millaisissa yhteyksissä. Tutkielmassa tarkastellaan kahdenlaista aineistoa. Ensimmäisen aineiston muodostavat Toisto-metodin opetusmateriaalit ja tarkemmin yksi opetustuokio, joka toimii esimerkkinä menetelmän keskeisistä periaatteista ja taustalla olevista kieli- ja opetusnäkemyksistä. Toinen aineisto puolestaan koostuu Toisto-metodia koskevista vastauksista, jotka on kerätty lomakekyselyllä metodia opetuksessa käyttäneiltä henkilöiltä vuoden 2016 marras–joulukuussa. Kyselyyn vastasi 54 informanttia. Tutkimusmenetelminä käytetään sekä laadullista että määrällistä analyysia. Tutkimus osoittaa, että Toisto-metodi heijastelee funktionaaliselle kielenopetukselle ominaisia käytänteitä, mikä ilmenee esimerkiksi oppijan omien tarpeiden huomioimisena ja kielen lähestymisenä sen konkreettisten käyttötilanteiden kautta. Lisäksi opetustuokioiden selkeä rakenne ja havainnollisuus mahdollistavat opetuksen toteuttamisen ilman yhteistä välikieltä. Alkeistasolla olevan kielen oppijan ymmärrys suomen kielen prosodiasta kehittyy kielellisten elementtien toistamisen kautta. Myös konstruktiokieliopin periaatteet ovat havaittavissa Toisto-metodin opetustuokioista, joissa oppijalle tarjotaan ja havainnollistetaan etukäteen rajattu määrä kielellisiä konstruktioita. Monet tuokioissa opeteltavista ilmauksista muodostavat kielellisiä rakennekehikkoja eli muotteja, joita oppijan on mahdollista omaksua ja hyödyntää myös tuokion ulkopuolisen sanaston haltuunotossa. Lomakekyselyaineistosta on havaittavissa, että suuri osa Toisto-metodin hyödyntäjistä on kielen tai opettamisen ammattilaisia, ja suurin osa on käyttänyt menetelmää juuri turvapaikanhakijoiden kielenopetuksessa. Menetelmään kuuluvia opetustuokioita on vedetty useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Vastaukset ilmentävät pääosin positiivista suhtautumista Toisto-metodiin ja sen toimivuuteen, mutta jotkut sen käytänteistä jakavat mielipiteitä. Eniten kritiikkiä vastaajien taholta saa opetustuokioon kuuluva puhuva sanakirja. Valtaosa vastaajista pitää sen käyttöä hankalana ja usein turhana. Lisäksi moni heistä painottaa kirjoitusharjoitusten tärkeyttä. Heterogeeninen ryhmä ja välikielen puuttuminen nähdään haastavana siitä huolimatta, että menetelmän on tarkoitus sopia juuri tällaiselle ryhmälle. Vastausten perusteella on pääteltävissä, että Toisto-metodi on tervetullut apu turvapaikanhakijoiden kielenopetuksen tueksi, mutta osa sen käytänteistä kaipaa uudelleen arviointia.