Browsing by Subject "konstruktivismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 27
  • Kantola, Tero (2004)
    Tutkielmassa tutkittiin sitä mistä aiheista naistenlehtien mielenterveyshäiriöitä käsittelevissä jutuissa kirjoitettiin, mitkä mielenterveydenhäiriöt olivat esillä ja ketkä olivat näiden juttujen toimijoita. Lisäksi tutkielmassa haettiin vastausta siihen miten edellä mainituista aiheista kirjoitettiin. Menetelminä käytettiin sisällöllistä ja statuksellista luokittelua sekä diskurssianalyysiä. Sisällöllisellä luokittelulla etsittiin mielenterveyshäiriöiden asiasisältöjä ja vastausta kysymykseen mistä mielenterveyshäiriöitä koskevissa jutuissa kirjoitettiin. Sisällöllistä luokittelua käytettiin väljästi apuvälineenä statuksellisen tason tarkastelua varten. Statuksellisen tason miten kysymyksen vastauksen esille saamisessa käytettiin diskurssianalyysiä. Naistenlehdissä mielenterveyshäiriöiden keskeisinä pelkistettyinä asiasisältöinä olivat terveyden ja sairauden, normaaliuden ja poikkeavuuden, hallinnan ja hallitsemattomuuden, elämän ja kuoleman, merkityksellisyyden ja merkityksettömyyden, asiantuntijuuden ja asiantuntemattomuuden, hyvyyden ja huonouden, solidaarisuuden ja epäsolidaarisuuden, oikean ja väärän minuuden, ympäristön ja yksilön väliset ristiriidat. Näiden ympärille kietoutui diskursseja eli puhe- ja ajattelutapoja, jotka tekivät mielenterveyshäiriöitä ymmärrettäväksi juttujen lukijoille. Tutkielman tärkeimmät tulokset ovat mielenterveyshäiriöitä koskevista jutuista löytyneet diskurssit. Diskursseja on seitsemän: elämänhallinta-diskurssi, itsetuntemuksen etsintä –diskurssi, asiantuntijuus-diskurssi, yhteisöllisyys-diskurssi, ajan ilmapiiri –diskurssi, kulttuurinen status –diskurssi ja häiriön hallitsemattomuus –diskurssi. Tutkimusaineistona olevien naistenlehtien mielenterveyshäiriöitä koskevissa jutuissa tehtiin diskursseilla ristiriitaisesti häiriöihin liittyviä asioita ymmärrettäväksi. Tällainen ristiriitainen jako muodostui sen ulottuvuuden välille, kuinka diskursseissa painotettiin yksilön oman elämänsä itsenäistä hallintaa ja kuinka painotettiin yksilön ulkopuolisia yksilön itsenäiseen elämänhallintaan vaikuttavia tekijöitä. Elämänhallinnan tarkastelu on vallitseva tapa käsitteellistää mielenterveyshäiriöitä. Johtopäätöksinä voidaan todeta myös seuraavaa: Naistenlehdet tarjoavat elämänhallinnan malleja, naistenlehdissä itsetuntemus on mielenterveyden ydin, naistenlehdissä asiantuntijat edistävät medikalisaatiota ja psykokulttuuria, naistenlehdet luovat mielenterveyshäiriöisille yhteisöllisyyttä, naistenlehdissä ajan ilmapiiri näyttäytyy uhkana mielenterveydelle, naistenlehdissä mielenterveyshäiriöitä käsitteellistetään monisärmäisesti ja mielenterveyshäiriön ominaisuudet tekevät siitä naistenlehtien vakiojutun. Johtopäätöksinä voidaan myös todeta, että diskurssien kautta voitiin tarkastella mielenterveyshäiriöistä selviytymisen keinoja ja terveysviestinnästä saatuja tutkimustuloksia. Tutkielman aineisto oli tutkittavaan aiheeseen nähden riittävä, ehkä liiankin laaja, koska diskurssianalyysi on menetelmänä työläs. Diskurssianalyysin kaikkia ominaisuuksia ei tässä tutkielmassa hyödynnetty, esimerkiksi juttujen toimijoita kuvaillaan vain yleisellä tasolla. Tutkielman diskurssit valottavat kuitenkin monipuolisesti mielenterveyshäiriöitä koskevaa kirjoittelua ja antavat aiheesta paljon tietoa. Tutkielman aihe on tärkeä ja ajankohtainen, koska muutokset yhteiskunnan rakenteissa ja ilmapiirissä vaikuttavat ihmisen mielenterveyteen.
  • Kuhanen, Miia (Helsingin yliopisto, 2018)
    The purpose of the research is to find out how informal learning takes place in mu-sicing in Finnish elementary schools. Another aspect of the research is to examine how a class teacher’s role has changed from a music teacher to a music educator. The aim of the study is to enrich class teachers’ teaching methods in collective mu-sicing and to find out mediums for teachers to manage the challenging working envi-ronment. Music as a formal discipline as well as its particular characteristics, like informal learning, are part of the theoretical part of the research. The theoretical basis lean on constructivist learning concept? That is a basis for nowadays class room teach-ing. Due to the qualitative nature of the research the corpus consists of the inter-views. Six class teachers from the same municipality were interviewed for the cor-pus. According to the results the elementary school class teachers use informal learning methods in collective musicing. Three of the interviewed class teachers used rock band playing as a teaching method. All six of them took pupils part of the band and deepened their musical skills by assisting in playing. Main purpose of the teaching was to get each pupil involved in playing, find joy in music and enjoy learning. Yet most of the time pupils didn’t have a possibility to participate in lesson planning. Class teachers reasoned that by their responsibility to follow curriculum and by lim-ited amount of music lessons per week. Finally, even though teachers use informal learning methods in teaching collective musicing, pupils’ informal playing was not considered as a learning method. One of the class teachers conclusion was that fi-nal result looks rather like “a masterpiece of cacophony” than proper playing.
  • Kaila, Emmi (Helsingfors universitet, 2015)
    Aims of the study The goal of university teaching is to foster student learning. The current constructivist learning theory highlights students' active role in learning and so the students' point of view of their learning situation becomes important. The aim of this study was to gain knowledge about how university students understand excellent university teaching. The study was guided by the following question: What kind of perceptions do the students have about excellent teaching in university? The research question was elaborated from four perspectives: How do the students describe the teacher, expertise in subject knowledges' and pedagogical content knowledge, pedagogic relation and didactic relation? As a baseline for the study was the concept of scholarship of teaching, pragmatist constructivist learning theory and didactic triangle, which construe the core elements of teaching. Method The data of the study consisted of written suggestions by students of Aalto University of which teacher from their university should be rewarded, considering Aalto University's students' unions (AYY) contest "Teacher of the Year". The data of the study were collected during 1980-2011 by AYY. The data of the study was analyzed with a qualitative theory guided content analysis in which the theoretic aspect used was the didactic triangle's elements and relations. Results and conclusions In students' experience the didactic relation was emphasized. Therefore, in teaching, the students value and recognize most teacher's practical teaching action. In students' descriptions of excellent university teaching, teacher's characteristics, skills and action were more highlighted than the learning of students, although it also emerged in the data. From the aspect of the study's results, which represent the students' point of view, it becomes important to emphasize the following aspects in developing university teaching: teaching should be seen as a dynamic continuous process; in teaching and learning the close personal and learning interaction between teacher and students should be emphasized; individuality: the previous experiences of students should be considered and teacher's sufficient subject's control should be guaranteed.
  • Salonen, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2015)
    The different dimensions of moral education reflect the ideals of the pedagogical thinking and the dominant ideology of a certain age. Religious studies and secular ethics have a special role in the moral education of schools. Especially secular ethics has been considered to be very closely related to the overall goals of the curriculum. Anthropological research has demonstrated that moral choices are made in reference to culturally determined moral frameworks. The purpose of this study is to investigate what kind of moral model the secular ethics textbooks transmit to pupils. The hypothesis is that, despite its commitment to an individualist and constructivist pedagogy, which in moral education translates into a promise of an individual moral philosophy for each student, the school can't avoid transmitting a certain moral model to its pupils. The research data came from the four textbooks of the Miina and Ville series, published by The Ministry of Education. The method of the study was content analysis. The textbooks of secular ethics present a very precise model about what they consider to be an ideal human being. According to the textbooks, the ideal human being is socially and interactionally competent, has a realistic self-image and aspires to be aware of his strengths and weaknesses, and works to develop himself in relation to his strengths and weaknesses through a process of constant self-reflection. He has internalized the scientific worldview and can form his own moral views, but at the same time he has also internalized different moral principles derived from humanistic ethics and human rights, and from Finnish cultural habits and rules. The textbooks present pupils with a clearly defined model of a good student, a cooperative team player and an active citizen of a democratic society. They are expected to follow the rules and expectations of authorities and institutions. They are being persuaded into this by representing it as their own advantage, but at the end they are not given a choice, because a well-functioning society requires conformity and, according to the textbooks, a democratic society has the right to demand obedience.
  • Raitasalo, Jyri (2005)
    Tässä työssä analysoidaan läntisiä sotilaalliseen voimaan liittyviä käsityksiä ja niiden muutosta kylmän sodan jälkeisellä ajalla. Sotilaalliseen voimaan liittyvät käsitykset käsitetään työssä osana jaettua sodan kuvaa - läntistä sodan paradigmaa. Perusta läntisten sotakäsitysten muutoksen analysoinnille tässä tutkimuksessa muodostuu kylmän sodan aikana vakiintuneesta varsin staattisesta läntisestä sodan paradigmasta. Kylmän sodan päättymisen jälkeen tämän paradigman muutosta tarkastellaan seitsemän sodan diskurssin kautta. Nämä diskurssit ovat: kylmän sodan päättyminen, sodankäynnin vallankumous, epäsymmetrinen sodankäynti, uudet sodat, humanitaariset interventiot, sota terrorismia vastaan ja sodankäynnin yksityistäminen. Nämä diskurssit ovat muuttaneet kylmän sodan paradigman käsityksiä sotilaallisen uhkan luonteesta, käsityksiä legitiimeistä sodan tavoitteista ja keinoista sekä käsityksiä sotilaallista voimaa konstituoivista tekijöistä. Vuoden 1991 Persianlahden sodan jälkeen Yhdysvalloissa esiin noussut keskustelu sodankäynnin vallankumouksesta on noussut tärkeimmäksi sotilaallista voimaa määrittäväksi tekijäksi lännessä. Ajatus kehittyneen teknologian mullistavasta vaikutuksesta kylmän sodan jälkeisen ajan sodankäynnille kehittyi aluksi akateemisena keskusteluna. Se otettiin osaksi Yhdysvaltojen puolustuspolitiikan muotoilua 1990-luvun puolivälissä ja jo vuonna 1997 sodankäynnin vallankumouksen hyödyntäminen Yhdysvaltojen asevoimien muutoksen saavuttamiseksi tuli osaksi USA:n virallista puolustusstrategiaa. Euroopassa sodankäynnin vallankumoukseen liittyvä keskustelu on ollut vähäisempää kuin Yhdysvalloissa. Euroopassa on kuitenkin varsin laajasti hyväksytty USA:ssa muotoiltu ajatus korkean teknologian vaikutuksista nykypäivän sodankäynnille.
  • Kangas, Terhi (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan professorien John J. Mearsheimer ja Stephen M. Walt julkaiseman tutkimuspaperin The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy aloittamaa debattia Yhdysvaltain ja Israelin välisestä erityissuhteesta. Mearsheimer ja Walt tarkastelevat tutkimuksessaan Amerikan juutalaisen tradition toimintaa vaikutusvaltaisena painostusryhmänä, jolle professorit antavat nimen "the Israel Lobby". Kaksikko Mearsheimer ja Walt kritisoi tutkimuspaperissaan muun muassa kyseisen "lobbyn" vaikutusta Yhdysvaltain ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Kyseessä on diskurssianalyyttinen tapaustutkimus kahdeksan politiikan tutkijan kannanotosta juutalaisryhmiä ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa koskevaan keskusteluun. Tarkoituksena on tarkastella politiikan tutkijoiden kirjoituksia suomalaiseen yhteiskuntatieteeseen omaksutun diskurssianalyysin kautta, joka on syntynyt vuorovaikutuksessa brittiläisen suuntauksen kanssa. Tutkielman analyyttisina käsitteinä toimivat tulkintarepertuaarit ja vakuuttamistekniikat. Tutkielmassa pyrittiin piirtämään esiin moninaiset ja ristiriitaiset merkitysrakenteet, joiden pohjalta tutkijat muodostavat käsityksen Yhdysvaltojen ja Israelin välisestä erityissuhteesta. Tutkielmassa pyrittiin myös esittämään näkemys siitä, mikä on hallitseva tapa ymmärtää Yhdysvaltain ja Israelin välistä suhdetta. Tarkoituksena oli lisäksi aineistossa esiintyvän erilaisen vakuuttelevan retoriikan analysoiminen. Yhdysvaltain ja Israelin erityissuhde ei kuitenkaan näyttänyt lähemmässä tarkastelussa muotoutuvan helposti yhden tai kahdenkaan merkitysrakenteen pohjalta, vaan suhde merkityksellistyi erilaisten taloudellisten, poliittisten, diplomaattisten ja ideologisten merkitysten ympärille. Tunnistamani, keskenään ristiriitainen tulkintarepertuaarien kirjo (erityisyyden repertuaari, vehkeilyn repertuaari, velvollisuuden repertuaari, yhtenäisyyden repertuaari, realistinen repertuaari ja uskollisen kumppanin repertuaari) osoittaa, ettei Yhdysvaltain ja Israelin välistä suhdetta voi selittää yksiselitteisesti. Vaikka siitä olisikin vallalla hegemoninen käsitys, on sosiaaliseen mielikuvitukseen tai myyttiin rinnastettavissa oleva hegemonia kuitenkin vain väliaikaista. ”Jatkuvissa valtakamppailuissa toisenlainen puhe pääsee taas jossain vaiheessa niskan päälle ja pyrkii näin pönkittämään asemaansa” (Lounasmeri 2006). Voidaan siis ajatella, että kamppailu Yhdysvaltain ja Israelin välisestä suhteesta ja sen merkityksistä on jatkuvassa prosessissa. Tärkeimmät käytetyt lähteet: Jokinen, Arja, Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1999): Diskurssianalyysi liikkeessä. Vastapaino, Tampere Sheffer, Gabriel (1997) U.S. – Israeli Relations at the Crossroads. Frank Cass and Company Limited, England.
  • Lehtonen, Pipsa Lotta (2007)
    Tutkielma käsittelee naisten vapaaehtoisen asepalveluksen ja varusnaisten kehystämistä sanomalehtiaineistossa vuosien 1995 ja 2005 välisenä aikana. Tutkimus nojautuu konstruktivistiseen viestinnän käsitykseen, jossa todellisuus ymmärretään sosiaalisesti rakentuneeksi. Media ei ole vain peili, joka heijastaa kuvan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta vaan yhteiskunnallinen areena, jossa kilpaillaan naisten vapaaehtoisen asepalveluksen määrittelyistä. Määrittelyt jostakin yhteiskunnallisesta ilmiöstä eivät vain heijasta ongelmaa vaan myös luovat sitä. Tutkimuksen keskeiset teoreettiset käsitteet on lainattu feministisestä tutkimuksesta, feministifilosofi Judith Butlerilta. Hänen teoriansa sukupuolen performatiivisuudesta ja heteroseksuaalisesta matriisista ovat keskeisiä erityisesti sukupuolen representaatioiden analyysissä. Tutkimusmenetelmänä on käytettu kehysanalyysiä, jota on pohjustettu määrällisellä teemoittelulla ja tarkennettu sukupuolten representaatioiden lähiluvulla. Tutkielman aineisto koostuu 207:stä varusnaisista vuosien 1995 ja 2005 välillä kirjoitetusta lehtijutusta, jotka on kerätty Iltalehdestä, Helsingin Sanomista, Savon Sanomista, Satakunnan Kansasta, Kainuun Sanomista, Lapin Kansasta ja puolustusvoimien uutislehdestä Ruotuväestä. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat analyysin tuloksena löydetyt ennakkoluulon-, ylpeyden- ja arjenkehykset, joiden kautta naisten vapaaehtoista asepalvelusta on 1995–2005 sanomalehdissä määritelty. Kehykset määrittelevät naisten vapaaehtoista asepalvelusta ja varusnaisia omista näkökulmistaan. Myös sukupuolta, enimmäkseen naiseutta, rakennetaan kussakin kehyksessä eri tavoin. Ennakkoluulonkehyksessä vaikuttaa perinteinen ymmärrys sukupuolten työnjaosta ja tehtävistä kulttuurissamme. Naisten armeijaan meno on muutos, jonka seurauksista ei voi olla varma. Ennakkoluulonkehyksessä keskeisinä rakentajina ovat toimittajat, jotka tarkastelevat naisten armeijataipaleen alkua epäillen naisten kykenevyyttä suoriutua armeijasta. Naiseutta representoidaan hyvin feminiinisesti ja yksityiskohtaisesti aina kuukautisia myöten. Ylpeydenkehys kertoo naisten vapaaehtoisen asepalveluksen ja varusnaisten menestystarinan. Vapaaehtoista asepalvelusta suorittavista naisista yli puolet saa johtajakoulutuksen, kun vastaavasti varusmiehistä koulutuksen saa vajaa kolmannes. Kehyksessä korostetaan sukupuolten tasapäistä suoriutumista armeijassa, naisten palveluksen ongelmattomuutta sekä varusnaisten motivaatiota. Kehyksen keskeiset toimijat ovat puolustusvoimien kantahenkilökunta ja varusnaiset. Ylpeydenkehyksessä varusnaisen erottaa varusmiehestä ainoastaan naisellisempi tukka, jolla naiseutta kehyksessä representoidaan. Menestyvä varusnainen on samaa sukua vahvan suomalaisen naisen kanssa, joka löytyy myös kotimaisista elokuvista ja sosiologian teksteistä. Arjenkehyksessä huomio ei kiinnity asepalvelusta suorittavan naisen sukupuoleen vaan palvelukseen. Arjenkehy muistuttaa erilaisista varusnaisten kohtaamista vastoinkäymisistä ja ongelmista. Kehys täydentää naisten vapaaehtoisen asepalveluksen määrittelyä, muttei uhkaa muita kehyksiä. Sukupuolta rakennetaan kehyksessä perinteisesti, mutta myös heteronormatiivisuus esimerkinomaisesti kiistäen. Kehykset asettuvat kymmenen vuoden aikajanalle siten, että naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkaessa 1995 aktivoituu ennakkoluulonkehys. Ylpeydenkehys ohittaa sen 1996, mistä lähtien se hallitsee aineistoa. Arjenkehys esiintyy aineistossa ensimmäisiä kertoja 1999, muttei missään vaiheessa hallitse määrittelyä.
  • Lehtinen, Tuuli-Maria (2000)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaiseksi eri tahot kuten lehdistö, viranomaiset, nuoret ja vanhemmat, kuvaavat eräässä eteläsuomalaisessa taajamassa tapahtuvaa huumeiden käyttöä. Aineistoina on käytetty paikallisyhteisön jäsenten haastatteluja, paikallislehden huumausaineita käsitteleviä artikkeleita sekä yläasteikäisille suunnattua kyselytutkimusta. Tutkielman viitekehyksenä on käytetty sosiaalisten ongelmien konstruktionistista tutkimustapaa, jonka mukaan keskeistä ei niinkään ole ongelman tilastollinen yleisyys vaan ihmisten kokemus ja käsitykset vallitsevasta tilanteesta. Tilastot huomioidaan kontekstuaaliselle konstruktionismille ominaiseen tapaan tilanteenmäärittelijöiden taustalla vaikuttavien olosuhteiden kuvaajina. Tutkielman tuloksissa näkyi tilanteenmäärittelijöiden oman elämismaailman vaikutus ilmiön kuvailuun. Lehdistö välitti kuvaa, joka pohjautui pitkälle poliisin tarjoamaan informaatioon, mutta joka tarjosi lukijalle kuitenkin mahdollisuuden säilyttää etäinen asenne huumeasioihin. Tämä näkyikin vanhempien kuvauksissa: tiedettiin, että joillakin oli ongelmia huumeiden kanssa, mutta “ei meidän perheessä”. Nuoret olivat huolissaan, tilastotutkimuksessa esiin noussut kokeilijoiden joukko koostui nuorten ikätovereista, jolloin sosiaalinen altistuminen huumeille oli arkipäiväistä. Sosiaali- ja terveysviranomaiset uskoivat nuorten satunnaiskokeiluihin, mutta hälyttäväksi tilannetta ei kuvattu. Poliisi toi muita viranomaisia voimakkaammin esiin huolestuneisuutensa vaatimalla konkreettisia toimenpiteitä huumetilanteen muuttamiseksi. Nuorisotyöntekijän käsitys lähestyi poliisin näkökulmaa. Molemmat viimeksi mainitut tahot kohtaavat nuoret heidän vapaa-ajallaan, jolloin päihteiden käyttökin saattaa tulla voimakkaammin mukaan kuvioihin. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty Joel Bestin (1989) teosta Images of Issues: Typifying Contemporary Social Problems, Malcolm Spectorin ja John Kitsusen (1987) teosta Constructing Social Problems sekä Jaana Jaatisen, Olavi Kaukosen, Leena Warsellin,Matti Halmeahon ja Raija Ahtolan(1998) tapaustutkimusta Huumeet ja kouluyhteisö.
  • Kiviluoma, Tomi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Education research has for decades acknowledged that prior knowledge is a strong predictor of academic success. This idea is largely based on constructivist theory of learning which postulates that all learning occurs by actively building on existing knowledge. When this prior knowledge conflicts with the normative scientific understanding, students are dealing with incompatible knowledge structures, or misconceptions. Misconceptions need to be revised and sometimes even replaced through a learning process called conceptual change. Research shows that the level of prior knowledge can determine students’ academic success and performance. Undergraduate biology students enrol to university with diverse levels of prior knowledge and concepts regarding topics such as photosynthesis, cellular respiration, primary production in ecosystems, and Darwinian evolution. These topics present challenges for learning because of their complexity. At the same time, a robust understanding of them is essential. These topics are at the heart of mitigating and resolving the climate crisis and other global natural threats. This study explored the level of prior knowledge and the nature of misconceptions held by undergraduate biology students at the beginning of their academic degree in fall of 2019, and further sought to describe how their conceptual understanding developed during the first academic year. Students (N = 41) completed a questionnaire consisting of eight open-ended questions that were designed to assess declarative knowledge of facts and meaning, and procedural integration and application of knowledge. This pre-test measurement was conducted in September 2019. In the post-test measurement, the same questionnaire was repeated a year later. The data were analysed with a mixed methods approach where the answers were quantitatively scored as well as qualitatively analysed for misconceptions. The qualitative content analysis of the answers relied both on existing literature and on the content of the answers themselves. Results showed that the students’ prior knowledge was relatively poor in the beginning of their studies. Most students performed well in tasks measuring knowledge of facts and meaning but struggled in tasks measuring integration and application of knowledge. During the first academic year, the students’ understanding generally improved as demonstrated by the improvement in mean scores of the tasks. Misconceptions were robust and pervasive. The most pervasive misconceptions reflected difficulties in understanding emergent properties and processes. Misconceptions related to the process of Darwinian evolution became more prominent in the post-test. Persistent misconceptions became integrated with the new conceptual frameworks that the students acquired during the first academic year. If students held no misconceptions in the post-test, they performed significantly better in both tests than those with misconceptions. During this first academic year learning seemed to be mainly additive as conceptual change turned out to be rare. The need for more encompassing biology teaching at least in the University of Helsinki became evident. Introductory courses should acknowledge the large degree of variation in students’ prior knowledge and assess the most common and serious misconceptions even over course theme disciplines to ensure more equal learning outcomes.
  • Kukkola, Juha (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan kansainvälisen politiikan tutkimuksen konstruktivistiseen teoriaan nojaten Venäjän federaation valtioidentiteetin kehitystä suhteessa venäläiskansalliseen imperiumin ideaan presidentti Vladimir Putinin ensimmäisellä kaudella vuosina 2000-2004 Itsenäisten valtioiden yhteisön kehyksessä. Valtioidentiteetillä tarkoitetaan valtion itse ymmärrykseen sidottua rooli-identiteettiä kansainvälisessä järjestelmässä. Venäläiskansallinen imperiumin idea tarkoittaa maan poliittiseen kulttuuriin ja päättäjien ajatusmaailmaan sidottua historiallisesti sitkeää näkemystä Venäjän ympäristöstä, asemasta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Se on venäläinen versio imperialistisesta ajattelumallista. Tutkielmassa tarkastellaan, miten venäläiskansallinen imperiumin idea muotoutuu osaksi ulkopolitiikan diskurssia selontekojen kautta ja muokkaa tällä tavalla todellisuutta, Venäjän itse ymmärrystä ja kuvaa maailmasta. Toisin muotoiltuna tutkitaan kansallisen idean siirtymistä prosessitason kautta osaksi valtiojärjestelmän intersubjektiivista kulttuuria. Tavoitteena on selvittää, minkälaiseksi Venäjän valtioidentiteetti on muotoutunut IVY:n piirissä, ja mikä on ollut imperiumin idean merkitys tässä kehityksessä. IVY:n alue on valittu tutkimuskohteeksi, koska se on keisarillisen Venäjän ja Neuvostoliiton entisten imperiumien aluetta. Lisäksi on tarkemmin tarkasteltu Venäjän suhdetta IVY:n jäsenmaihin Ukrainaan, Valko-Venäjään ja Georgiaan. Putinin kausi on valittu tutkimuskohteeksi sen aikana esiintyneen vakautumisen ja nostalgian johdosta. Näin voidaan kiinnittää huomio 1990-luvulla esiintyneen kansallisen identiteettikriisin kehitykseen 2000-luvulla sekä vuoden 2000 ulkopoliittisen konseptin pragmaattisen realismin linjan muotoutumiseen käytännön selonteoissa. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi ja lähteinä on käytetty Venäjän ulkoministeriön julkaisemia presidentin ja ulkoministeriön omia selontekoja. Analyysiä ovat ohjanneet venäläiskansallisen imperiumin ideasta johdetut löyhät hypoteesit, joiden täyttyminen osoittaisi idean läsnäolon. Hypoteesien todistamiseen on analyysissä pyritty identiteettiteoriasta ja kriittisestä geopolitiikasta johdettujen Minä - Toinen jaottelujen, tilan rakentamisen muotojen ja Venäjän omakuvan perusteiden eli luonteenpiirteiden, intressien ja ympäristön tarkastelun avulla. Näin on pyritty saamaan esiin ulkopoliittisissa selonteoissa vaikuttava koko diskurssien kenttä. Analyysin tuloksena voidaan sanoa Venäjän valtioidentiteetin rakentuvan pitkälti pragmaattisen realismin eli intressien taloudellisen ja sotilaalliseen turvallisuuteen liittyvän määrittelyn kautta. Venäjä on tällä hetkellä heikko ja sen tulee keskittyä vahvistumiseensa. Kansainvälinen ympäristö on kuitenkin täynnä globalisaation synnyttämiä vaaroja, joita vastaan Venäjä on liittoutunut taistelemaan yhdessä maailman muiden demokraattisten ja sivistyneiden valtioiden kanssa. IVY:n roolina on olla sekä yhtenäisyyden maantieteellinen ja historiallinen ylläpitäjä että konkreettinen yhteistyön toimintakenttä, joista jälkimmäinen oli selkeästi merkitykseltään heikompi. Venäjän roolina oli olla isoveli, edustaja ja integraation etumies. Venäjä kieltäytyy hegemonin asemasta, mutta pitää IVY:ä etupiirinään. Taloudelliset ja kulttuuriset intressit sitovat etupiiriä poliittisia voimakkaammin. Imperiumin idea on läsnä, mutta globalisaation muokkaamana ja vaiettuna.
  • Herrala, Merituuli (Helsingfors universitet, 1999)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Teknillisen korkeakoulun Tuotantotalouden osaston jatko-opintojenohjauksen nykykäytännöt ja kartoittaa jatko-opiskelijoiden kokemuksia jatko-opintojen ohjauksesta. Lisäksi haluttiin kehittää ohjauksen käytäntöjä. Tutkimusote oli kvalitatiivinen ja pääasialliset tutkimusmenetelmät olivat grounded theory ja teemahaastattelu. Jatko-opiskelijoita haastateltiin yhteensä 18 Tuotantotaloudenosaston kaikilta jatkokoulutuslinjoilta: perinteiseltä linjalta, valtakunnallisesta tohtoriohjelmasta ja teollisuuden tohtoriohjelmasta ExIMasta. Tutkimuksen teoriapohjana olivat konstruktivistinen oppimiskäsitys ja sosiaalikonstruktivismi. Tutkimuksessa pyrittiin löytämään tutkimuksen teon elementit ja selvittämään, kuinka tutkijankoulutusprosessia tulisi konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisesti tukea. Tieteellisen tiedon tuottamista sosiaalisena prosessina ja ryhmän tukea tutkimuksen teossa käsiteltiin sosiaalikonstruktivistisen teorian avulla. Tutkimuksen päätulokseksi saatiin, että jatko-opiskelijan tutkimusprosessin ohjaamiseen kaivataan suunnitelmallisuutta ja struktuuria. Tutkimuksen tuloksena esitetyn ohjausmallin mukaan opiskelija halutaan aktivoida pohtimaan omia tavoitteitaan ja tutkimuksen teon etenemistä sekä ohjaustarpeitaan jatahoja, joista ohjausta voi hakea. Tämän prosessin tueksi sekä jatko-opiskelijan ja ohjaajan avuksi tutkimuksessa esitetään käytännön työkalu, ohjaussuunnitelma. Yksilöohjauksen järjestäminen on kaikilla jatkokoulutuslinjoilla opiskelijan omalla vastuulla, ja usein ohjaustilanteiden järjestäminen koetaan vaikeaksi. Jatko-opiskelijoilla on useita ohjaustahoja, esimerkiksi oman korkeakoulun ja muiden korkeakoulujen professorien lisäksi tutkijakollegat ja teollisuuden edustajat. Yksilöohjaus on menetelmä- ja sisältötukea, henkistä tukea, kannustusta, keskustelua, ideoita ja ajatusten jäsennystä. Vertaisohjaukseen kuuluu näiden lisäksi samassa tilanteessa olevien ihmisten tuki, palaute ja kritiikki. Hyvän ohjauksen elementtejä ovat kannustaminen ja innostaminen, neuvominen ja jäsentäminen sekä seuranta ja säännöllisyys. Ohjauksessa tulisi lisäksi ottaa huomioon jatkotutkinnon erilainen merkitys eri opiskelijoille. Jatkotutkinto merkitsee joillekin ajokorttia akateemiseen maailmaan, toisille ammatillista kehitystä teollisuudessa. Tutkimuksen teon eri vaiheissa tarvitaan erilaista ohjausta: alkuvaiheessa tiukkaa ohjausta, jotta tutkimuksen oikeat urat löytyvät, raakatyön vaiheessa tukea ja kannustusta, jotta aineistonkeruu ja analyysi onnistuvat, ja loppuvaiheessa tutkimusraportin kommentointia. Tutkimuksessa todetaan lisäksi, että tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen voidaan hoitaa joitakin ohjausalueita paremmin kuin nykykäytännöillä. Tutkimuksen tärkeimpiä lähteitä olivat grounded theoryn osalta Strauss & Corbinin(1990) teos, ohjauksen osalta Aittolan (1995), Aittolan & Määtän (1997, 1998) tutkimukset ja Ackerin,Hillin & Blackin (1994) tutkimukset sekä konstruktivismin osalta von Wrightin (1996) ja Tynjälän (1999) tutkimukset.
  • Birjulin, Yuri (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkielma tarkastelee kolmea Venäjän kansallisen turvallisuuden strategiaa vuosilta 2009, 2015 ja 2021 Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian sekä konstruktivistisen Venäjän ulkopolitiikkaa käsittelevän kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielma pyrkii selvittämään, onko strategioista löydettävissä kulttuuriin ja arvoihin liittyviä turvallistamisen pyrkimyksiä, millä tavalla näihin liittyvät uhkakuvat ovat muuttuneet, ja millä tavalla Venäjän “konservatiivinen käänne” näkyy strategioiden kirjauksissa. Työn tavoitteena on edistää kulttuurin ja arvojen turvallistamista koskevaa tutkimusta sekä kontribuoida Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimukseen konstruktivistisesta näkökulmasta. Tutkielman julkaisuajankohta keväällä 2022 antaa myös mahdollisuuden pohtia myös Ukrainan sotaan johtaneita kehityskulkuja Venäjällä. Tutkielman analyyttiset työkalut perustuvat maailmanpolitiikan konstruktivistisen teorian ontologisiin ja epistemologisiin viitekehyksiin yhdessä Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian kanssa. Aineistoa käsitellään teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kööpenhaminan koulukunnan lähestymistapaa täydentää kirjallisuuskatsauksen tarjoama tutkimuskohteen konstruktivistisen lähestymistavan mukainen kontekstualisointi, jossa käsitellään kulttuurin ja arvojen roolia Venäjän ulkopolitiikassa aatehistorian ja erityisesti Neuvostoliiton jälkeisen ajanjakson kehityksen näkökulmasta. Tämä kontekstualisointi yhdessä turvallistamisen teorian tarjoaman käsitteistön kanssa antaa eväät kulttuuriin ja arvoihin liittyvien uhkakuvien ja konservatismiin lisääntymisen käsittelyyn. Analyysin perusteella kulttuuriin ja arvoihin liittyvät turvallistamisen yritykset ovat lisääntyneet erityisesti vuosien 2009 ja 2015 välillä sekä hieman vähemmissä määrin vuosien 2015 ja 2021 välillä. Vuonna 2015 ja 2021 strategioissa ovat huomattavasti lisääntyneet erityisesti Venäjän “perinteisiin arvoihin” liittyvät uhkakuvat, jotka ovat luonteeltaan kasvavissa määrin eksistentiaalisia. Aineistosta löytyneet poikkeukselliset toimet koskevat valtion puuttumista kulttuuripolitiikkaan ja informaation rajoittamista. Aineistossa esiintyvät uhkakuvat muuttuvat merkittävällä tavalla paitsi temaattisesti, myös turvallistamisen kohteen näkökulmasta: vuoden 2021 strategiassa Venäjä sanoo paikoin puolustavansa koko maailmaa perinteisten arvojen hävittämiseltä. Kasvava universaaliuden narratiivi onkin yksi tämän tutkielman mielenkiintoisimmista löydöistä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että Venäjällä 2010-luvun alussa tapahtuneella “konservatiivisella käänteellä” ja lisääntyneellä autoritarismilla on toisiinsa yhteys. Nimeämällä länsimaisen kulttuurin uhaksi, Venäjän voi tulkita pyrkivän oikeuttamaan esimerkiksi informaatioympäristönsä rajoittamista. Tuloksista käy myös ilmi se, että kansallisen turvallisuuden strategioissa toistuvat useat historialliset slavofiliaan ja suurvalta-ajatteluun liittyvät narratiivit. Ajankohtaisen tilanteen näkökulmasta on myös merkillistä, kuinka näkyvässä roolissa strategiassa näkyvät kirjaukset “perinteisistä arvoista” ovat olleet Venäjän retoriikassa Ukrainan sodan aikana.
  • Laaksonen, Sanna (2007)
    Naton jäsenmaat ovat katsoneet velvollisuudekseen tukea demokratian edistämistä kylmän sodan jälkeen itsenäistyneissä Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Samaan aikaan nämä maat ovat osoittaneet halunsa olla mukana läntisen Euroopan järjestöjen, Naton sekä Euroopan unionin jäseniä. Demokratia on yksi Naton keskeisistä arvoista ja liittoumaa perustettaessa vuonna 1949 yhtenä argumenttina oli, että Nato olisi Atlantin ylittävä demokraattisten valtioiden kollektiivinen puolustusliitto. Demokratian edistäminen on ollut yksi Naton itälaajentumisen keskeisistä teemoista sekä argumenteista. Käytännössä tämä on ilmentynyt niin, että Nato on asettanut jäsenkandidaateilleen kriteerit, jotka täyttämällä ne on hyväksytty järjestöön mukaan. Nämä kriteerit ovat painottuneet poliittisiin ja taloudellisiin aspekteihin sotilaallisten sijaan. Kysymys ei kuitenkaan ole vain hyvästä tahdosta: taustalla näissä pyrkimyksissä näyttäisi olevan ajatus siitä, etteivät demokraattiset valtiot sodi tai aiheuta konflikteja toisiaan vastaan. Tämä ajatus puolestaan perustuu teorialle demokraattisesta rauhasta. Pro gradu -tutkielmani pohtii teoriaa demokraattisten valtioiden rauhanomaisuudesta yleensä ja liittää tämän keskusteluun Naton laajentumisesta itäiseen Eurooppaan. Tämän teoreettisen pohdinnan tueksi olen ottanut tarkasteluun Slovakian tien Naton jäsenmaaksi. Tutkielmani teoreettisessa osiossa on löydettävissä kaksi tasoa: yhtäältä on kysymys demokraattisen rauhan ja Naton välisestä yhteydestä ja toisaalta on kysymys Nato -jäsenyyden ja demokratian välisestä yhteydestä. Tutkielman käytännön osuus jakautuu myös kahteen osaan. Ensin tarkastellaan laajentumista yleisesti, ja tämän jälkeen keskitytään esimerkkitapaukseksi valittuun Slovakiaan. Tutkielmani johtopäätös on, että Nato on edistänyt laajentumisellaan demokratiaa Euroopassa ja tutkielmani tapauksessa Slovakiassa. Tätä perustellaan sillä, että kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato asetti jäsenkandidaateilleen kriteerit, jotka täyttämällä ne pääsivät liittouman jäseneksi. Jäseneksi ei kuitenkaan päässyt ilman, että oli demokraattinen valtio. Tästä johdettuan toive jäsenyydestä houkutti tekemään institutionaalisia reformeja. Slovakian tapauksessa tämä ilmeni kahdella tavalla: maa demokratisoitui yleisesti ja se hyväksyttiin osaksi demokraattisten valtioden yhteisöä. Toiseksi, demokratisoituminen ilmenee käytännon tasolla, joista esimerkkinä Unkarin kanssa sovittu rajakiista.
  • Honkanen, Veera (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan offensiivisen realismin puutteita suurvaltapolitiikan selittäjänä. Teorian jättämiä aukkoja sekä keinoja suurvaltapolitiikkaan väitetysti kuuluvan tragedian välttämiseen pohditaan konstruktivististen, ideationaalisten ja kulttuuriartefaktien analyysista ponnistavien näkökulmien avulla. Offensiivista realismia voidaan pitää sekä politiikkaratkaisuna että tapana määritellä suurvaltapolitiikan luonnetta. Mearsheimerin mukaan suurvaltojen pitäisi toimia kuten hyvät offensiiviset realistit, jos ne haluavat selviytyä. Offensiivisen realismin tarjoama selitysmalli jättää kuitenkin huomiotta monia suurvaltapolitiikkaan vaikuttavia tekijöitä, kun se keskittyy materiaalisiin ja rakenteellisiin puoliin. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa näitä tekijöitä, joita teoria ei ota huomioon suurvaltapolitiikan selitysmallissaan sekä tunnistaa ratkaisuja, joita aineisto antaa offensiivisen realismin turvallisuusdilemman ylittämiseen. Tutkielman aineistona on tieteisfiktiosarja The Expanse. Sen avulla huomio voidaan kohdistaa suurvaltapolitiikasta ja anarkiasta tehtyihin selitysmalleihin. Sarjaan sovelletaan kaksoisluentaa, jonka avulla voidaan tunnistaa päällimmäisen kertomuksen ohella tekijöitä, joiden avulla koko järjestelmän laajuinen sota vältetään. Päällimmäisenä kertomuksena aineistosta nousee esiin offensiivisen realismin kuvaama maailma, mutta kuva on puutteellinen. Tutkielman analyysi sanoittaa aukkoja, joita offensiivisen realismin logiikkaan jää. Aineistosta käy ilmi, että historia, identiteetit, käsitykset itsestä ja muista sekä toimijuus ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat suurvaltojenkin toimintaan. Sarja myös tarjoaa kaksi selitystä muutokselle ja offensiiviseen realismiin kuuluvan dilemman ylittämiselle. Toinen perustuu ulkoiseen šokkiin ja toinen ajatusmallien muuttumiseen. Offensiivinen realismi voi tarjota houkuttelevan selityksen suurvaltojen toiminnalle, mutta malli on liian yksinkertainen. Kulttuuriartefaktit eivät suoraan kerro todellisesta ulkopoliittisesta diskurssista tai harjoitetusta ulkopolitiikasta. Kulttuurituotteet voivat kuitenkin auttaa pohtimaan, millaisia tarinoita kansainvälisestä politiikasta kerrotaan, ja millaisia tarinoita kansainvälisen politiikan teoriat itse kertovat. Populaarikulttuurin tuotteet voivat auttaa normalisoimaan suurvaltakilpailuun ja -politiikkaan liittyviä tulkintoja. Tieteisfiktion avulla voi tulkita nykymaailman ongelmia ja samalla ymmärtää kansainvälisen politiikan todellisuuksia.
  • Wallenius, Tommi J. (2006)
    Etelä-Amerikkaa on osassa konfliktintutkimusta päädytty luonnehtimaan poikkeuksellisen rauhanomaiseksi alueeksi. Toisen maailmansodan jälkeen sotien painopiste siirtyi ns. kolmannen maailman maihin, mutta esimerkiksi Afrikkaan tai Aasiaan verrattuna on Etelä-Amerikan valtioiden välisten sotien lukumäärä ollut huomattavasti alhaisempi. Pelkästään täysimittaisten sotien tarkastelu johtaa kuitenkin kyseenalaiseen ja harhaanjohtavaan johtopäätökseen. Etelä-Amerikan valtiot ajautuivat 1900-luvun aikana kymmeniin pienimuotoisempiin sotilaallisiin konflikteihin keskenään. Lisäksi valtioiden sisäisen sotilaallisen voimankäytön yleisyys johti etenkin sotilasdiktatuurien aikana mantereelle ominaisen poliittisen väkivallan kulttuurin ja "pelon yhteiskuntien" muodostumiseen. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus on arvioida kahden kansainvälisen politiikan tutkimuksessa käytetyn teorian selitysvoimaa Etelä-Amerikan konfliktien kontekstissa. Demokraattisen rauhan teoria olettaa, että demokraattiset valtiot eivät sodi keskenään. Demokratiat jakavat saman arvopohjan, mikä estää sodankäynnin mahdollisuuden osapuolten välillä. Konstruktivistinen turvallisuusyhteisöteoria puolestaan esittää rauhanomaisten suhteiden perustuvan sosiaaliseen oppimisprosessiin ja uudenlaisen maailmankuvan muodostumiseen. Valtioiden välille syntynyt keskinäinen luottamus ja kollektiivinen identiteetti johtaa institutionalisoituneiden prosessien kautta konfliktien rauhanomaiseen ratkaisuun. Tutkimusmenetelmänä on käytetty historiallista lähestymistapaa Etelä-Amerikan nykyisten konfliktien taustoittamiseksi. Tutkielman painopiste on käytettyjen teorioiden analysoinnissa; Etelä-Amerikan konflikteja käsitellään lähinnä yleisellä tasolla. Käytetty tutkimusaineisto koostuu lähinnä kirjallisuusteoksista ja artikkeleista. Keskeisin käytetty lähde on Emanuel Adlerin ja Michael Barnettin vuonna 1998 toimittama teos "Security Communities". 1980-luvulla alkanut jälleendemokratisoitumisen aikakausi ei päättänyt kaikkia Etelä-Amerikan valtioiden välisiä sotilaallisia konflikteja. Kolumbia ja Venezuela turvautuivat toistuvasti sotilaalliseen voimankäyttöön. Peru ja Ecuador ajautuivat vuonna 1995 jopa täysimittaiseen sotaan keskenään. Kyseiset konfliktit asettavat demokraattisen rauhan teorian selitysvoiman kyseenalaiseksi; maiden voidaan katsoa olleen luokiteltavissa demokratioiksi. Valtioiden väliset suhteet kuitenkin kokonaisuudessaan rauhoittuivat selvästi ja transnationaalinen yhteistyö on sittemmin tiivistynyt. Institutionalisoituneiden prosessien ja transaktioiden kasvu on johtanut maiden välisen luottamuksen kasvuun; monet valtiot eivät määrittele enää toisiaan turvallisuusuhkaksi. Suurin uhka Etelä-Amerikan maiden turvallisuudelle tulee kuitenkin edelleen valtioiden sisältä. Armeija on onnistunut säilyttämään monissa maissa entistä piilotetummin vahvan vallankäyttäjän aseman. Armeijan vallan kasvu saattaa pahimmillaan merkitä väkivaltaisten toimintamuotojen paluuta ja hankaloittaa turvallisuusyhteisön kehitystä. Tutkielma osoittaa, että turvallisuusyhteisöjä tutkittaessa on äärimmäisen tärkeää sisällyttää sekä kansallisen että kansainvälisen järjestelmän tason kehitys samaan analyysiin.
  • Huumo, Katja (2006)
    Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk
    Väitöskirja tarkastelee suomen kielen kehittämistä tieteen kieleksi 1800-luvulla. Tieteen suomen kehittämisellä oli tärkeä rooli Suomen rakentamisessa eheäksi kansalliseksi kokonaisuudeksi. Prosessi herätti välillä kuumiakin tunteita, kuten väitöskirjan otsikossa näkyvä senaatin talousosaston varapuheenjohtajan Lars Gabriel von Haartmanin näkemys suomen kielestä osoittaa. Suomen kielessä ei 1800-luvun alussa ollut tieteen vaatimaa sanastoa, ja suomea pidettiinkin jopa uhkana pätevälle tieteelliselle ajattelulle. Tieteen suomen kehittäminen oli myös poliittinen kysymys. Kielen parissa toimineet henkilöt olivat useimmiten jollain tapaa kosketuksissa tieteen instituutioiden lisäksi valtionhallintoon, kouluihin, sanomalehtiin ja talouselämään. Suomen kielellä taas oli valtaosan 1800-lukua poliittisen kumouksellisuuden leima, sillä se yhdistettiin etenkin vuosisadan puolivälin lähestyessä yhä herkemmin poliittisesti arveluttavaan fennomaniaan. Tilannetta seurasi paitsi venäläinen myös suomalainen hallintoeliitti, jonka korkea-arvoinen asema tieteellisissä seuroissa mahdollisti eräänlaisen tieteensisäisen itsesensuurin harjoittamisen. Tutkimuksen näkökulma on konstruktivistinen. Tämä tarkoittaa sen tarkastelua, miten jokin ilmiö rakentuu. Väitöskirjan peruslähtökohta on konstruktivistinen ajatus siitä, että 1800-luvun tiedemiehet (tahtoen tai tahattomasti) rakensivat Suomea ja suomalaisuutta. Tieteen kielen kehittäminen oli laajalti yhteydessä muuhun yhteiskunnalliseen elämään aina politiikasta puolisonvalintaan. Prosessi oli vaikea ja monimutkainen, eikä sen lopputulos – sujuva tieteen suomi – missään vaiheessa ollut itsestäänselvyys.
  • Hirvonen, Tuukka (2007)
    Yhdysvaltain presidentti George W. Bush julisti vuonna 2002 Irakin, Iranin ja Pohjois-Korean muodostavan maailmassa niin sanotun ”pahan akselin”. Vuotta myöhemmin Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Irakista ja maan johtajasta Saddam Husseinista luotiin Yhdysvaltain johdon puheissa viholliskuvaa, jota käytettiin yhtenä perusteluna sodalle. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Yhdysvallat näkee myös Pohjois-Korean vihollisena. Samalla pyritään kuvaamaan, minkälaista viholliskuvaa Yhdysvaltain presidentti George W. Bush puheissaan ja lausunnoissaan luo Pohjois-Koreasta sekä maan johtajasta Kim Jong Ilistä. Tarkastelun päähuomio on tekstissä ja siihen sisältyvissä merkityksissä. Tämän vuoksi teoreettiseksi viitekehykseksi on valittu konstruktivismi ja tutkimusmenetelmänä käytetään diskurssianalyysia sekä retorista analyysia. Bushin tarjoaman viholliskuvan selvittämisessä apuna on käytetty Kurt R. Spillmanin ja Kati Spillmanin esittelemiä keinoja nähdä vihollinen sekä israelilais-amerikkalaisen psykologin Ofer Zurin viholliskuvaluokituksia. Tutkielman aineistona on käytetty Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin puheita ja lausuntoja, joissa hän antaa kuvauksia Pohjois-Koreasta tai pohjoiskorealaisista. Ajallisesti aineisto on rajattu koskemaan koko Bushin presidenttikautta syyskuun 2007 loppuun asti. Bushin puheista ja lausunnoista löydetään useita sellaisia kuvauksia Pohjois-Koreasta ja sen johtajasta Kim Jong Ilistä, jotka vastaavat Spillmanien tapoja nähdä vihollinen sekä Zurin viholliskuvia. Pohjois-Korea näyttäytyy Bushin puheissa ja lausunnoissa useimmiten uhkaavana sekä omia kansalaisiaan alistavana ja sortavana vihollisena. Bush ei kuitenkaan pidä vihollisena kaikkia pohjoiskorealaisia, vaan vihollisuus henkilöityy Pohjois-Korean johtajaan Kim Jong Iliin, joka esiintyy Bushin retoriikassa uhkaavana ja petollisena henkilönä. Tavalliset pohjoiskorealaiset puolestaan ovat Pohjois-Korean hallinnon uhreja, jotka pitäisi vapauttaa ahdingosta.
  • Airas, Kaarina (2005)
    Tutkimuksen kohteena on Pohjolan alueellinen turvallisuus. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvailla Pohjolan eli Pohjoismaiden nykyistä turvallisuustilannetta alueella ja sen lähiympäristössä tapahtuneiden turvallisuusmuutosten jälkeen sekä selvittää, miten pohjoismaiset poliitikot näkevät Pohjolan turvallisuustilanteen uudessa tilanteessa kylmän sodan päättymisen huipennuttua EU:n ja Naton vuonna 2004 tapahtuneisiin laajentumisiin. Teoreettinen viitekehys koostuu yhtäältä kriittisen koulukunnan ja niin sanotun Kööpenhaminan koulukunnan turvallisuutta käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta, toisaalta Pohjoismaita erityisesti turvallisuuden kannalta käsittelevästä kirjallisuudesta. Viitekehyksen avulla muotoillaan turvallisuuden moniulotteisena ilmiönä ymmärtävä malli: mallin mukaan Pohjoismaiden turvallisuutta alueellisessa viitekehyksessä voi parhaiten tutkia jakamalla turvallisuuden käsitteen viiteen eri sektoriin (sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, yhteiskunnallinen sekä ympäristöön liittyvä turvallisuus) ja viiteen eri tasoon (globaali, Euroopan tason, Pohjois-Euroopan tason, Pohjoismaiden välinen sekä Pohjoismaiden sisäinen turvallisuus) sen mukaan, miltä suunnalta Pohjolaan kohdistuvat uhat ovat lähtöisin. Tämän lisäksi turvallisuus ymmärretään jatkumona, jolloin turvattomuus ja turvallisuus eivät esiinny toistensa vastakohtina, vaan turvallisuuttakin parempana tilana pidetään turvallisuudettomuutta eli tilaa, jossa turvallisuusongelmia ei enää mielletä olevan: niistä ei puhuta. Turvallisuus käsitetään suhteellisena ja diskursiivisena käsitteenä, jonka ymmärtämisen kannalta keskeistä on poliittisessa puheessa tehtävä turvallistaminen eli asioiden esittäminen uhkina (Pohjoismaiden) turvallisuudelle tai vastaavasti asioiden palauttaminen uhkatilanteesta tavalliselle poliittiselle agendalle eli ei-turvallistaminen. Aineistona tutkimuksessa käytetään Pohjoismaiden neuvostossa vuosina 2002-2004 pidettyjä puheita sekä pohjoismaisten ministerien vuosina 2002-2005 pitämiä puheita. Tutkimuksen metodologiseksi lähtökohdaksi on valittu sosiaalinen konstruktivismi, menetelmän lähtökohdaksi puheen toimintana ymmärtävä puheaktiteoria sekä konkreettiseksi menetelmäksi eri puhetapojen etsimiseen soveltuva diskurssianalyysi. Aineiston puheita tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin etsien turvallistamiseen, sen vastakohtaan ei-turvallistamiseen, politisoimiseen sekä sen vastakohtaan, turvallisuudettomuuteen tähtäävään ei-politisoimiseen viittaavia puheakteja. Tutkimuksessa käy ilmi, että Pohjoismaiden turvallisuus jakaantuu eri sektoreiden ja tasojen kesken seuraavasti: Lähimmäksi turvallisuudettomuutta sijoittuu sektoreista yhteiskunnallinen turvallisuus. Turvallisuusjatkumon keskivaiheille eli turvallisuuteen asettuvat poliittinen ja taloudellinen turvallisuus sotilaallisen turvallisuuden ja ympäristöturvallisuuden sijaitessa turvallisuuden ja turvattomuuden välillä. Tasoista lähimmäs turvallisuudettomuutta sijoittuvat Pohjoismaiden sisäinen ja välinen taso, turvallisuuteen Euroopan taso sekä globaali turvallisuus ja turvallisuuden ja turvattomuuden väliin Pohjois-Euroopan tasolla syntyvät ongelmat. Yhteenvetona voidaan todeta, että Pohjoismaiden turvallisuus sijoittuu kokonaisuutena turvallisuudettomuuden ja turvallisuuden välimaastoon melko lähelle turvallisuutta. Puhuttaessa ainoastaan Pohjolan sisäisestä turvallisuudesta eli Pohjoismaiden välisestä ja sisäisestä tasosta turvallisuustilanne sijoittuu niin lähelle turvallisuudettomuutta, että Pohjola voidaan ymmärtää turvallisuudettomuuden yhteisöksi eli yhteisöksi ilman sisäisiä ja keskinäisiä turvallisuusongelmia.
  • Kiukkonen, Teo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Aims The aim of this study is to examine how technology is utilized in music teaching on a primary school level. Basic education curriculum 2014 emphasizes the use of information and communication technology in teaching and learning. Utilizing technology in teaching has become more common in primary schools which makes this study is very topical. I aim to support my study with the theories of blended learning and constructivism as a learning process. As technology becomes more common it offers many new ways to teach music, but does the present day teachers has the means and knowledge to really utilize the possibilities this technology may offer in teaching? Methods In this qualitative study my method of study was theory based content analysis, in which interviewing eight primary school teachers from Helsinki provided the data of the study. Five of the interviewees were class teachers and three were a subject teacher in music. The data was supported by the theories of blended learning and constructivism as a learning process. The data was also compared to the basic education curriculum 2014 on the subject of music missions, goals and contents in the grades 3–6. In this study comparing the data from the interviews to the base theories concluded the results. Results and conclusions The results of this study showed that utilizing technology in teaching music has offered the teachers a new kind of way to teach music in primary schools. This teaching method has provided positive learning experiences for the students and also for the teachers. It has also motivated the students to learn music. Schools resources, teachers own knowledge, lack of study material and training on the subject affect on how technology is ultimately utilized in teaching.