Browsing by Subject "korruptio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Riipinen, Janne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: 1) Millainen ilmiö elinkeinotoiminnan lahjonta on ja miten teon kriminalisoiminen on toteutettu Suomessa? 2) Miten rikoslain 30 luvun elinkeinotoiminnan lahjusrikostunnusmerkistöjä on arvioitava Suomen korruption vastaisten eurooppalaisten ja kansainvälisten velvoitteiden kannalta? 3) Miten ehdotettua on omiaan - rakenteen lisäämistä rikoslain 30 luvun elinkeinotoiminnan lahjusrikostunnusmerkistöihin on arvioitava kriminalisointiperiaatteiden kannalta? Puoltaako yhteiskunnallisen toimintaympäristön muuttuminen ehdotettua kriminalisointia? Tutkielman tavoitteena on i) tuottaa uutta tietoa voimassa olevien RL 30 luvun elinkeinotoiminnan lahjusrikossäännösten sisällöstä ja niiden laajemmista systemaattisista yhteyksistä, ii) selventää säännösten tulkintametodit ja relevantit oikeuslähteet, iii) lisätä ymmärrystä yhteiskunnallisesta toimintaympäristön muutoksesta eli kriminalisointien soveltamisympäristöstä, iv) lisätä ymmärrystä rikoslain kokonaisuudistuksen jälkeen tapahtuneesta kriminaalipoliittisen toimintaympäristön muutoksesta korruption torjunnan saralla, v) lisätä ymmärrystä suomalaisen korruption ominaispiirteistä ja rikosoikeudelle vaihtoehtoisista tavoista estää lahjontaa ja korruptiota, vi) arvioida esitetyn muutosehdotuksen eli ”on omiaan” rakenteen ulottamisen RL 30 luvun lahjomasäännöksiin toteutuskelpoisuus kriminalisointiperiaatteita soveltamalla. Tutkimus on menetelmältään kriminaalipoliittisesti orientoitunutta rikoslainoppia. Kriminaalipoliittisella orientaatiolla tarkoitetaan metodologista valintaa, jossa kriminaalipoliittisia arvoja ja tavoitteenasetteluja painotetaan lainopillisia tulkinta ja systematisointi-kannanottoja tehtäessä. Tutkielma sisältää seitsemän lukua.
  • Marttinen, Jukka Tapio (Helsingfors universitet, 2014)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee korruptiolle ja korruption vastaiselle toiminnalle annettuja poliittisia merkityksiä. Lähden liikkeelle kysymyksestä, miten korruption ja korruption vastaisen toimnnan diskursseja artikuloidaan erilaisissa yhteyksissä ja ovatko jotkut artikulaatiot hegemonisempia kuin toiset. Korruption määritelmien kautta siirryn tarkastelemaan lähemmin Euroopan Unionin korruption vastaisen toiminnan diskurssia ja vertaan sitä, tutkijoiden, journalistien ja aktivistien muodostaman ei-valtiollisen ERCAS-organisaation tuottamaan diskurssiin korruption vastaisesta toiminnasta. Tavoitteenani on analysoida näitä kahdesta erilaisesta lähtökohdasta nousevaa diskurssia ja tutkia niitä yhteiskunnallisia merkityksiä, mitä niiden avulla tuotetaan. Tutkielman teoriana ja menetelmänä käytän jälkistrukturalistista diskurssiteoriaa, jonka synty henkilöityy pitkälle Ernesto Laclauhun ja Chantal Mouffeen. Diskurssiteorian valitsin tutkimusmenetelmäksi siksi, että diskurssiteoria tutkii merkityksien tuottamista diskurssien avulla. Diskurssiteorian näkökulmasta korruptiopuheen tuottamat merkityksenannot nähdään suoraan yhteiskunnallisena todellisuutena. Korruptiota on laajasti tutkittu hallinnon tutkimuksen ja muiden yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden piirissä. Diskurssiteoriaa sen sijaan on korruption tutkimuksessa tai korruption vastaisen toiminnan tutkimuksessa sovellettu vähän. Tarkasteluni osoitti, että yleisemmin niin akateemisessa tutkimuksessa kuin poliittisestikin korruption on määritelty olevan toimintaa jossa virkamies virantoimituksessa ottaa vastaan lahjuksen tai palveluksen, josta hän itse tai hänen viiteryhmänsä hyötyvät. Kriittinen akateeminen tutkimus on syyttänyt valtavirran korruptiotutkimusta liiallisesta kiinnittymisestä uusliberalismin diskurssiin ja anti-valtio ajattelusta. Tuon tätä kritiikki esiin tutkielmassani. Analyysini osoittaa, että EU:n ja ERCAS:n voidaan nähdä tuottavan vastakkaisia korruption vastaisen toiminnan diskursseja. EU:n korruption vastaisen toiminnan diskurssi on vahvasti kiinnittynyt uusliberalistiseen hyvän hallintotavan diskurssiin. ERCAS ottaa myös korruption vastaisen toiminnan lähtökohdakseen hyvän hallintotavan, mutta korruptiopuheessaan tuottaa erilaista merkitystä hyvästä hallintotavasta kuin EU. Näin ollen ERCAS laajentaa hyvän hallintotavan käsitettä. Tutkielmani osoittaa, että yhtäältä EU:n korruption vastaisen toiminnan diskurssi on muuttunut n. 10 vuoden aikana ja tullut lähemmäksi sitä diskurssia, mitä ERCAS tällä hetkellä tuottaa. Toisaalta taas vahvasti sitoutumalla uusliberalistiseen talous- ja yhteiskuntadiskurssiin se tekee rajaa suhteessa ERCAS:n vastadiskurssiin. Tutkielmani osoittaa että sekä EU että ERCAS toiminnassaan pyrkivät universaalin hyvän hallintotavan diskurssiin. Toisaalta osoitan, että ERCAS:n korruption vastaisen toiminnan tavoitteet ovat tältä osin sisäisesti jossain määrin ristiriitaiset.
  • Puranen, Anna-Kaisa (2001)
    Tutkielman tutkimuskohde on suomalaisen päivälehdistön välittämä kuva Italian julkishallinnosta. Tarkasteltava ajanjakso on 1993-1998. Tarkoituksena oli selvittää, millainen on suomalaiselle mediayleisölle syntyvä kuva Italian julkishallinnosta. Aineisto käsitti 95 artikkelia kotimaisista päivälehdistä. Mukana oli pääasiassa HS:n, IS:n, IL:n ja HBL:n artikkeleita. Laadullista menetelmää käyttäen valikoidut artikkelit analysoitiin jäsentämällä tulokset neljään laatukategoriaan. Tarkastellut julkishallinnon ominaisuudet ovat avoimuus, luotettavuus, responsiivisuus sekä tehokkuus ja toimivuus. Tutkielmassa hyödynnettiin sekä hallinnon tutkimuksen että kuvatutkimuksen käsitteistöä ja teorioita. Tutkielmassa problematisoitiin myös julkishallinnon kuvatutkimusta yleensä. Tutkimustulos on, että suomalaisen sanomalehdistön välittämä kuva Italian julkishallinnosta on suppea, kapea-alainen ja negatiivinen. Kuvan mukaan Italian julkishallinto on tehoton, kankea, epäluotettava, toimimaton, sisäänpäinlämpenevä ja responsiivisuudeltaan heikko. Kuvan mukaan Italian yritysmaailma on menestyvä ja elää omaa elämäänsä valtiosta irrallaan. Italialaista yhteiskuntaa koskevat uutiset liittyvät lähes poikkeuksetta skandaaleihin, korruptioon, häilyvään hallintoon tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Neutraaleja ja informatiivisia artikkeleita italialaisesta yhteiskunnasta ei suomalaisissa päivälehdissä yleensä julkaista. Lähteinä on käytetty muun muassa seuraavia teoksia: Salminen, A. (toim.) (2000) Hallintovertailun metodologia. Tutkimuksia 234. Hallintotiede 26. Vaasan yliopiston julkaisuja; Temmes, M. (1991) Julkinen johtaminen. Valtionhallinnon kehittämiskeskus. Helsinki; McKevitt & Lawton (eds.) (1994) Public Sector Management. Theory, Critique & Practice. London: SAGE; Uimonen, R. & Ikävalko, E. (1997) Mielikuvien maailma. Miten mediajulkisuutta muokataan ja imagoja rakennetaan? Helsinki: Inforviestintä; Kivikuru & Kunelius (toim.) (1998) Viestinnän jäljillä. Näkökulma uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY.
  • Rasimus, Salme (2007)
    Miten julkisen sektorin korruptio vaikuttaa talouskasvuun ja mitkä tekijät saavat korruption lisääntymään? Yksi selitys on, että korruption ja alhaisen taloudellisen kehityksen välillä on kaksisuuntainen vuorovaikutussuhde. Monet maat kärsivät korruptiosta, koska niiden julkinen hallinto on heikko, instituutiot ovat kehittymättömiä ja valtion virkamiesten toimintaa ei pystytä tehokkaasti valvomaan. Toisaalta näiden samojen maiden taloudellinen kehitys on jumiutunut alhaiselle tasolle, koska ne eivät ole onnistuneet kitkemään korruptoitunutta toimintaa yhteiskunnastaan. Tutkielmassa tarkastellaan, miksi jotkut maat ovat jumiutuneet korkean korruption ja alhaisen taloudellisen kasvun kierteeseen (vicious circle). Korruptioasteita vertailevat indeksit osoittavat, että korruptio on erityisen korkeaa alhaisen taloudellisen kehityksen maissa (mm. Transparency International 2007). Tutkielmassa esitetään teoreettisesti miten, ja minkä vaikutuskanavan välityksellä, korruptio vaikuttaa taloudelliseen kasvuun. Lisäksi korruption ja alhaisen talouskasvun välistä vuorovaikutusta analysoidaan kahdesta eri näkökulmasta. Mikä saa julkisen sektorin virkamiehen ryhtymään asemansa väärinkäyttöön ja miksi tätä väärinkäytöstä ei saada rajoitettua? Ensimmäisen korruption kasvuvaikutusten mallin avulla selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat korruptioon johtaviin kannustimiin. Virkamiesten alhaisen palkkauksen, toisten virkamiesten korruptoituneisuuden ja epäoptimaalisen verotuksen osoitetaan lisäävän virkamiesten oman edun tavoittelua. Maissa, joissa korruptioaste on korkea, ei kellään ole kannustimia korruption vähentämiseen, vaikka korruption poistaminen lisäisi lopulta kaikkien hyvinvointia. Tämä osuus tutkielmasta pohjautuu Mauron (2004) artikkeliin. Toisessa lähestymistavassa tutkitaan, miten valtio voi vähentää korruptiota valvonnan avulla. Valvonta vähentää oman edun tavoittelua mutta aiheuttaa myös kustannuksia. Heikon julkisen hallinnon ja korkean korruption maissa valvonta on hankalaa ja kallista. Tämä johtaa siihen, että virkamiesten valvontaa joudutaan vähentämään. Vähäinen ja tehoton valvonta tuo mahdollisuuden virkamiesten oman edun tavoitteluun. Tämän seurauksena taloudellinen kasvu kärsii ja kasvava korruptio heikentää instituutioita entisestään. Valvontaan keskittyvä analyysi pohjautuu Sarten (2001) taloudellisen kasvun malliin. Kahden toisiaan täydentävän teoreettisen analyysin perusteella voidaan päätellä, että korruptioaste kasvaa, kun yksilöllä on sekä kannustin että mahdollisuus oman edun tavoitteluun. Sekä kannustimet että mahdollisuus oman edun tavoitteluun riippuvat talouden kehityksen tilasta, mikä tukee selitystä korruption ja alhaisen taloudellisen kehityksen kierteenomaisesta vuorovaikutussuhteesta. Taistelussa korruptiota vastaan tarvitaan korruption vaikutusten ja sitä kasaavien tekijöiden tuntemusta sekä näiden syy-seuraus -suhteiden ymmärtämistä. Korruption kitkeminen on erittäin oleellista kehitysmaiden olojen kohentamisen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisen kannalta.
  • Ollus, Simon-Erik (2005)
    This study investigates the effect of law enforcement in predatory economies. A predatory economy is an economy where long-term growth performance is lower than optimal, due to a high share of predation. The focus is purely economical and strictly on the private economy. A predation trap occurs, which depends on the initial allocations of entrepreneurship in the economy. The economy can find its way out of the trap, if the flow of new entrepreneurs is sufficient. This study amends an existing model of predation by introducing different law enforcement regimes. It shows that it is possible to regulate the parasitic activities through increased law enforcement. The law enforcement changes the initial conditions required for the predation trap to exist, and thus improve long-term growth performance. However, the law enforcement needs to be cost-effective in order to be worth introducing. On low initial levels of entrepreneurship, introducing law enforcement does not necessarily lift the country out from the predation trap. The country still needs a sufficient enough flow of new entrepreneurs into the economy to free it from predation. Hence, this study explains partly why poor countries stay poor.
  • Katila, Laura (Helsingfors universitet, 2013)
    Korruptio on aikaan ja paikkaan sidottu ilmiö. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten poliittinen korruptio on Suomessa muuttunut vuosien 1988–2011 välillä. Samalla tutkitaan myös sitä, miten poliittisen korruption muutos vaikuttaa poliitikkojen toimintatilaan sekä eliittien strategisen vallankäytön keinoihin. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus korruption funktionaalisuudesta, joka tarkoittaa sitä, mitä varten poliittista korruptiota on olemassa. Poliittisen toimintatilan käsitteellä viitataan niihin yhteiskunnan näkymättömiin muodollisen ja epämuodollisen poliittisen järjestelmän rajoihin, joiden sisällä eliitit tekevät strategisia valintojaan. Korruption tarkastelu on rajattu koskemaan valtakunnan tason poliitikkojen tekemää korruptiota, joista työn esimerkkitapauksiksi valikoituivat Kauko Juhantalon (1992–1993), Arja Alhon (1997–1998) sekä vaalirahakohun (2008–2011) korruptioskandaalit. Poliittista korruptiota lähestyttiin hajottamalla käsite viiteen alaluokkaan, jotka ovat laillinen sääntely, toimija ja rakenne, moraali ja laillisuus, korruption legitimointi sekä korruption seuraukset. Käsitteet muodostivat osan teoreettista viitekehystä ja toimivat samalla analyysin runkona. Työn aineisto oli kaksiosainen, joista toinen koostui korruption lakimuutoksista tarkasteluajanjaksolla ja toinen poliittisen korruption konkreettisista esimerkkitapauksista. Molemmat aineistokokonaisuudet sisälsivät eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja ja lakiaineisto lisäksi hallituksen esityksiä. Työssä tutkittiin poliittisen korruption muuttumista poliitikkojen omien puheiden kautta. Tutkimus kohdistui korruptioon reaalimaailman ilmiönä, mikä oli mahdollista, kun tekstit nähtiin osoituksena poliittisen toiminnan teoista. Lakimuutoksista tutkittiin lain sisällöllistä muutosta itsessään ja muutoksia puoltavaa tai vastustavaa argumentointia. Esimerkkitapauksista etsittiin alaluokkien mukaisia korruption muutoksia. Poliittisessa korruptiossa havaitaan vuosien 1988–2011 välillä muutoksia, joilla on vaikutusta myös poliitikkojen toimintatilaan. Toimijakeskeinen näkökulma korruptioon kasvoi rakenteen kustannuksella, jolloin maan tapaan perustuvat selitykset korruptiiviselle toiminnalle heikkenivät. Toimijuuden korostaminen kasvattaa myös yksilön vastuuta, mikä kutistaa toimintatilaa. Moraalin ja lain välisestä suhteesta oli vaikea havaita selvää kehitystä, mutta moraalisen ilmapiirin kiristyminen kaventaa myös poliittista toimintatilaa tekemällä korruptiosta vähemmän hyväksyttävää. Korruption paljastuminen vaikuttaa poliitikkojen toimintatilaan ainakin hetkellisesti sitä kaventaen. Lainsäädännön kiristyminen muuttaa puolestaan korruption institutionaalista perustaa. Korruption käsitteen käyttö lisääntyi tarkasteluajanjaksolla huomattavasti, mikä muuttaa korruption ongelmaan liittyvää julkista keskustelua ja korruption käsittelyä avoimempaan suuntaan. Korruption toimintatilan muuttuminen ohjaa myös eliittien strategisia vallankäytön keinoja. Eliittien strategisiin valintoihin korruption muutos on vaikuttanut esimerkiksi heikentämällä eliittiverkostojen välisiä suhteita sekä kasvattamalla paljastumisen aiheuttamia riskejä. Korruptio ei kuitenkaan ole ainoa poliitikkojen toimintaympäristön muutos, vaan niitä on myös poliitikon aseman ammatillistuminen, henkilöityminen sekä asiantuntijuuden korostuminen. Kaikkiin näihin muutoksiin ovat vaikuttaneet esimerkiksi vaalipuolueistumisen, ideologioiden laimenemisen sekä politiikan viestinnällistymisen trendit. Vaikka tutkimuksen perusteella todetaan, että poliittinen korruptio Suomessa on muuttunut, muutosta ei voida arvioida lineaarisesti. Kun toimintatila yhdessä suunnassa sulkeutuu, se saattaa avata uusia mahdollisuuksia toisaalla.
  • Kuparinen, Susanna (2013)
    Ryhmäteatteriin ohjaamani esitykset Eduskunta – Satiiri vaurauden uusjaosta (2011) ja Eduskunta II – Satiiri veljeskuntien Suomesta (2012) ovat osa esityssarjaa, jonka pohjana on vuosina 2008–2011 Ylioppilasteatterissa esitetty Valtuusto-trilogia. Olen tutkinut työryhmäni kanssa esityssarjan aikana poliittisen teatterin ja journalismin risteyskohtia, toisaalta etsinyt välineitä ja näkökulmia, joiden avulla poliittinen teatteri voisi puhutella myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi samaa mieltä. Kirjallisessa opinnäytteessäni käsittelen journalistisen dokumenttiteatterin suhdetta journalismiin ja yhteiskuntaan. Mitä taide ja julkinen keskustelu voisivat hyötyä journalistisesta dokumenttiteatterista? Eduskunta-esitykset ovat tutkivaa journalismia näyttämöllä, mutta ne ovat myös taideteoksia. Tarkastelen esitysten ohjauksellisia ratkaisuja suhteessa esteettisiin mieltymyksiini ja ajankohtaisiin aiheisiin, ja yritän välittää työvälineitä dokumenttiteatterista kiinnostuneille taiteilijoille ja toimittajille. Eduskunta-esitykset eivät ole mediakritiikkiä, ne ovat media. Teatterinäyttämö mediafoorumina on yhteiskunnallisen rakenneanalyysin ja läpileikkauksen kannalta tehokas julkisen keskustelun areena, teatterin yhteisöllisen, kansankokousta muistuttavan luonteen takia. Eduskunta-esityksissä pyrimme nostamaan pintaan aiheita, joita median uutisvirrassa on hankala käsitellä. Eduskunta-esitysten tärkein päämäärä on murtaa median monologisuus ja hegemoninen vallan pönkittäminen, joka johtuu osin medialle luontaisista rakenteista, osin tiedonvälityksen silppuuntumisesta ja hektisyydestä. Toisaalta pyrimme rikkomaan taiteelle luonteenomaista katseen siirtoa rakenteista ylipsykologiseen, individualistiseen maailmankuvaan, jossa jätetään käsittelemättä yhteiskunnalliset syy-seuraussuhteet. Tarkastelen myös kollektiivisen ensemble-työskentelyn ja yhteistyön piirteitä. Moniäänisen ja dialogisen julkisen keskustelun lähtökohta on se, että eri taiteilijat ja toimittajat yhdistävät voimansa. Kirjallinen opinnäytteeni on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi henkilökohtaisia lähtökohtiani, miksi olen tarttunut poliittisiin aiheisiin ja mihin yhteiskunnalliseen tarpeeseen haluan esityksilläni vastata ja miksi vieraannuin draamasta. Toinen osa käsittelee esteettistä pyrkimystäni ja oppimisprosessiani polyfonisiin rakenteisiin, moniäänisyyteen esitysten muodossa ja tekotavassa. Käsittelen valintojani Mihail Bahtinin karnevalismin, dialogin ja polyfonian käsitteiden kautta. Kolmannessa osassa kerron, miten karnevalismi ja polyfonia jalkautuvat näyttämölle aiheiden ja estetiikan kautta. Neljäs osa analysoi monologisuuden ja objektiivisuuden ongelmia taiteessa, journalismissa ja julkisessa keskustelussa. Viidennessä osassa jaan muutamia keskeisiä metodeja, jotka olen työryhmäni kanssa havainnut käyttökelpoiseksi.
  • Saha, Topi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suomalainen korruptio on oikeus- ja yhteiskuntatieteilijöiden mukaan luonteeltaan institutionaalista, rakenteellista ja piilotettua. Oikeusportaiden ja tiedotusvälineiden huomio on keskittynyt yksittäisiin rikkomuksiin ja laajempi vallankäytön analyysi on jäänyt vähäiseksi. Korruptiokeskustelu on ollut individualismi- ja legalismilähtöistä. Sidonnaisuudet, kaksoisroolit, huonot hallintotavat ja hyvä veli -verkostot tekevät pimeän puoluetuen kaltaisesta yksityisen ja julkisen rajapinnassa tapahtuvasta harmaan alueen toiminnasta vaikeasti havaittavaa. Julkisuuden ja avoimuuden on havaittu kitkevän korruptiota tehokkaasti, mutta medialla on myös vastuunsa: tiedotusvälineet eivät voi ryhtyä langettamaan tuomioita. 1980-lukua on kutsuttu rötösherrajahdin aikakaudeksi. Vuosikymmenellä paljastui useita korruptiotapauksia, jotka koettelivat suomalaisten oikeustajua. Tapauksia yhdisti usein se, että varsinaiset rikkomukset olivat tapahtuneet vuosia ennen kuin ne nousivat julkisuuteen. Tämä puolestaan johti väitteisiin uusmoralismin aallosta. Yksikään lahjontaepäily ei saanut niin paljon mediahuomiota osakseen kuin tamperelaisen rakennusliikkeen mukaan nimetty, niin kutsuttu Noppa-juttu. Syytteiden mukaan Noppa oli päässyt käsiksi rahakkaisiin aluerakennusurakoihin vastineeksi pimeästä puoluetuesta. Keskustelu tutkinnan motiiveista äityi kiivaaksi ja osapuolet syyttivät toisiaan tiedotussodasta. Presidentti Koivisto kritisoi tutkintaa äänekkäästi. Tutkinnasta vastannut ja sen etenemisestä ahkerasti lausuntoja antanut keskusrikospoliisin komisario Sulo Aittoniemi hyllytettiin lopulta tehtävästään. Hän itse uskoi astuneensa ”liian suurille varpaille”. Tutkielmassa tarkastellaan median roolia poliittisen skandaalin tulkintakehysten luojana ja välittäjänä. Aineisto koostuu Noppa-tutkintaa ja sitä seuranneita oikeudenkäyntejä koskevista artikkeleista (n=659), jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä vuosina 1979-1989. Päähuomio on tutkinnan toisessa, puoluepoliittisen ulottuvuuden saaneessa ja valtakunnallisen kohun nostaneessa vaiheessa (1982-1986). Tutkimusmetodina on käytetty kehysanalyysia, jonka avulla Noppa-aineistosta nousee kolme erillistä, joskin usein risteävää pääkehystä: 1) moraalikehys, 2) jälkirikkomuskehys, ja 3) konfliktikehys. Moraalikehys korostui uutisoinnin alkuvaiheissa, kun vastakkain asettuivat syytteet rikkeiden vähättelystä ja uusmoralismista. Skandaaliuutisoinnissa väärinkäytösten peittely-yritykset nousevat usein varsinaisia rikkomuksia suuremmaksi uutisaiheeksi ja näin kävi myös Tampereen kaupunginjohtaja Pekka Paavolan kohdalla. Paavolan kadotessa kuukaudeksi poliisin ja tiedotusvälineiden tavoittamattomiin sai lähes kaikki muu uutisointi väistyä jälkirikkomuskehyksen tieltä. Konfliktikehys korostui etenkin Noppa-tutkinnan toisen vaiheen loppupuolella, Aittoniemen hyllytysuutisen myötä. Kehykset ovat yhteensopivia aikaisemman poliittisten skandaalien tutkimuksen kanssa. Luokitteluhypoteesin mukaisesti oman näkökulmansa saivat Noppa-uutisoinnissa parhaiten esiin ne yksilöt, joilla oli eniten yhteiskunnallista valtaa ja/tai viestinnällistä kapasiteettia. Lehdistön suhtautuminen syytteisiin oli osittain alisteista poliittisen kontekstin tasoille ja lahjontakeskustelu korostui vaaliuutisoinnissa. Auktoriteetit kuitenkin ohjasivat korruptiokeskustelun suuntaa. Tämä välittyy etenkin Suomen Kuvalehden uutisoinnista, joka asettui pääosin syytettyjen ja heidän puolustajiensa puolelle. Ilta-Sanomat puolestaan piti poliisin, syyttäjänlaitoksen ja presidentti Koiviston kritisoiman oikeuskansleri Kai Kortteen puolta. Tiedotusvälineillä on lukuisia teknisiä ja retorisia kehystämisen keinoja, joista etenkin siteeraaminen korostui Noppa-uutisoinnissa. Siteeraamisen avulla artikkelin luoja voi ohjata lukijoita osoittamaansa suuntaan ja samalla siirtää tästä vastuun käyttämällensä lähteelle. Aineistosta ei voi havaita selviä merkkejä skandaalisyndroomasta tai trivialisaatioteoriasta, joiden mukaan markkinalogiikkaa seuraavan median kiinnostus epäolennaisuuksiin voi puurouttaa yhteiskunnallisesti merkittävää keskustelua. Päinvastoin, kaikki tarkastellut lehdet suhtautuivat varsin kriittisesti vähäpätöisempinä pitämiinsä kestityssyytteisiin. Noppa-jutun lehdistökäsittely on samalla kuvaus suomalaisen korruption kätketystä luonteesta. Syytteet eivät johtaneet merkittäviin rikostuomioihin johtavien poliitikkojen kohdalla, mutta niiden ympärille syntynyt julkinen keskustelu vaikutti osaltaan muun muassa vuoden 1990 virkarikoslainsäädännön uudistukseen. Noppa-skandaali oli taistelua politiikan moraalista.
  • Vasamies, Mikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee poliittisen eliitin korruptiotapauksia 1950- ja 1990-luvun Suomessa. Kiinnostuksen kohteena ovat valtakunnanoikeuteen ja siellä langettavaan tuomioon pääty-neet tapaukset, jotka olivat omana aikanaan myös laajaa julkisuutta saaneita poliittisia skandaaleja. Tutkielman tarkoituksena on selvittää Suomen poliittisen eliitin asenteita korruptiota kohtaan ja niissä tapahtuneita muutoksia. Lisäksi tutkin sanomalehdistön osuutta näihin korruptioskandaaleihin ja suhtautumista korruptioon yleensä. Korruptiota on Suomessa tutkittu vähän ja aiempi tutkimus on keskittynyt pääosin vain uusimpaan aikaan. Tutkitut tapaukset ovat niin sanottu salaputkijuttu, jonka tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkuun sekä Kauko Juhantalon tapaus 1990-luvun alusta. Aineistona olen käyttänyt eduskunnan valtiopäiväasiakirjoja, joista olen käynyt läpi tapauksiin liittyvät täysistuntojen pöytäkirjat sekä valiokuntamietinnöt. Sanomalehdistön osalta olen käynyt läpi valikoitujen lehtien pääkirjoituksia ja uutisointia tapahtumien ajanjaksolta. Tutkimukselle keskeisiä käsitteitä ovat eliitti, korruptio ja skandaali. Teoreettisen viitekehyksen olen lainannut Ari Adutin ja John B. Thompsonin skandaalintutkimuksista sekä Ilkka Ruostetsaarelta, joka on tutkinut suomalaisia eliittirakenteita. Tutkimustulokset paljastavat 1950-luvun poliittisen eliitin yllättyneen ministeriin kohdistuneesta korruptioepäilystä ja käsitelleen sitä yksittäistapauksena, joka ei kosketa koko eliittiä. Tapaus oli myös leimallisesti poliittinen ja kohdistettiin yksittäisten henkilöiden sijaan koko heidän puolueeseensa. Julkisuus kohteli vielä tuolloin poliitikkoja arvokkaasti kilapailevien puolueiden lehtiä lukuun ottamatta, mutta taitava poliittinen peluri pystyi hyödyntämään tuonkin ajan julkisuutta tehokkaasti korruptiosyytösten eteenpäinviemisessä. Tilanne oli muuttunut 1990-luvulla, jolloin lehdistöllä oli jo selvästi aktiivinen rooli korruptioskandaalin synnyssä ja ministerin erossa. Itsestäänselvyyksiä nämä eivät kuitenkaan olleet vielä 1990-luvullakaan, minkä tutkimukseni osoittaa. Poliittinen eliitti näyttäytyi 1990-luvulla yhtenäisempänä eikä korruptioskandaali saanut ollenkaan puoluepoliittisen ajojahdin piirteitä. Jakolinja asettui tuolloin ”uuden” ja ”vanhan” poliittisen järjestelmän edustajien väliin. Tutkimukseni johtopäätökset antavat osittain tukea aiemman tutkimuksen havainnoille tiedotusvälineiden merkityksen kasvusta poliittisissa skandaaleissa 1970-luvulta lähtien. Tutkimukseni kuitenkin osoittaa, että lehdistöllä oli ratkaiseva merkitys korruptioskandaalin kehityksessä jo 1950-luvulla, vaikka lehdistön rooli ei ollutkaan yhtä itsenäinen, kuin 1990-luvulla. Eliitin ja tiedotusvälineiden suhtautumi-nen korruptioon näyttää myös käyneen läpi muutoksen tarkasteltujen tapausten välillä. Siinä missä tapaukseen suhtauduttiin vielä 1950-luvulla ensimmäisenä ja yksittäisenä valitettavana tapauksena, puhuttiin 1990-luvulla yleisesti koko eliittiä koskevasta ”maan tavasta”.
  • Quist, Liina-Maija (2010)
    This thesis is about narrative construction of corruption in Tanzanian public health care. The objective of the study is to discuss Tanzanian patients’ group narratives about corruption, which describe corruption as a predatory transaction between a predator state and citizen victims. The study is based on ethnographic fieldwork among rural Makonde in the Mtwara Region of South-Eastern Tanzania. The major part of the research material consists of narratives collected during group interviews. The study argues that patients make use of a folk narrative genre to discuss corruption. The narratives of the study consist of personal and shared narratives which highlight the participants’ collective tendency to represent corruption as a predatory transaction. Applying Ian Hacking’s idea of “making people” through speech and action, the study argues that beside scientific (e.g. Bayart 2009, Blundo et al. 2006) and Tanzanian public discourse about corruption which “make corruption” as a predatory transaction between a predator state and citizen victims, also the study’s participants make corruption in a similar way. Moreover, using the genre this way to make sense and debate the social world of public health care resembles the use of vampire stories and their victims, told in Central and Eastern Africa during and after colonialism (White 2000). The narratives mediate confusion and concern that relate to questions of money, poverty and relations between citizens and state officials. Through the narratives, the participants also question Tanzanian post-colonial health care policies of cost-sharing and express their concerns about a severe lack of resources. Unlike the writings of Bayart (2009), Bayart et al. (1999), Blundo et al. (2006) and Olivier de Sardan (1999), these narratives do not give reason to suggest that culture or “socio-cultural logics” would be focal for understanding corruption in Africa. Instead, they can be interpreted as ordinary people’s means to explicate and question the post-colonial Tanzanian state and its incapacity to meet the needs of its people.
  • Kumpulainen, Hanna (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää Valko-Venäjällä toimivan ulkomaisen yritystoiminnan kokemuksia ja näkemyksiä Valko-Venäjän nykyhallintokulttuurin piirteistä. Tutkielmassa pyritään saamaan vastausta siihen, onko Valko-Venäjällä nähtävissä merkkejä länsimaalaisista institutionalisoituneista rationaalisen hallinnon normeista ja arvomaailmasta, kuten hyvä hallinnan (good governance) periaatteista, jotka viitekehyksenä käytetyn kulttuuri-institutionalistisen teorian perusteella leviävät aaltomaisesti globaalissa maailmassa muun muassa ylikansallisten organisaatioiden ja muiden valtioiden taholta. Tässä tutkielmassa tarkasteluun valitut hyvän hallinnan piirteet ovat oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen, byrokratian laatu ja yksityisen sektorin asema ja korruption kitkeminen, jotka muodostivat rungon teemahaastatteluille, joita toteutettiin niin Suomessa kuin Valko-Venäjällä kaiken kaikkiaan kaksitoista kappaletta. Olettamuksena oli, että hyvän hallinnan periaatteiden suodattumista löytyisi yksityisen sektorin asemasta. Vaikka maan talouden yksityistämisprosessi on ollut hidasta ja marginaalista, Valko-Venäjä on myöntänyt tarvitsevansa ulkomaisia investointeja maan taloutensa pyörittämiseksi. Näin ollen premissinä teoriasta on, että Valko-Venäjän hallinnolla on tarvetta legitimoida toimintaansa kansanvälisen yhteisön keskuudessa siinä määri, että ulkomaisten yritysten kiinnostus maata kohtaan säilyisi kohtalaisena. Tutkimus on lähtökohdiltaan laadullinen tapaustutkimus, johon kerättyä haastatteluaineistoa on analysoitu teorialähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkielman keskeisinä tuloksina kerätyn aineiston perusteella on, että Valko-Venäjällä on vain vähän merkkejä globaalien institutionalisoituneiden hallinnon normien ja arvomaailman sopeuttamisesta tarkasteltujen hyvän hallinnan piirteiden kontekstissa. Ulkomaisen yritystoiminnan asema yksityisellä sektorilla on suhteellisen hyvä ja liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa ilman sekaantumista korruptioon, mikä koettiin Valko-Venäjän vahvuutena muiden Itä-Euroopan maiden kontekstissa. Oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen ei Valko-Venäjällä toteudu ja byrokratian laadussa on vaatimatonta rationaalisuutta. Päätelminä on, että Valko-Venäjän vallanpitäjien keskuudessa esiintyy kuitenkin suhteellista tarvetta legitimoida maata kansainvälisten toimijoiden vaatimien standardien mukaisesti siinä määrin, että yhteistyö ja kiinnostus maata kohtaa, ulkomaisten investointien muodossa, säilyisi kohtalaisena. Tämä johtuu aineiston perusteella tehdyn tulkinnan mukaan siitä, että Valko-Venäjä tarvitsee kipeästi ulkomaista pääomaa avustamaan maan talouden pyörittämistä ja siitä, että ulkomainen yritystoiminta onkin useimmissa tapauksissa otettu vieraanvaraisesti vastaan. Valtion suojellessa omia intressialojaan, ei toiminnan legitimaatiosta tosin välitetä aina edes ulkomaisen yritystoiminnan silmissä. Tästä esimerkkinä muun muassa maan presidentin sanelemat ukaasit, jotka ovat koskettaneet myös ulkomaista yritystoimintaa. Valko-Venäjän kehityksen painopistettä on vaikea osoittaa. Maata ei voi kutsua vanhan neuvostoaikaisen hallintokulttuurin ja uuden läntisiin arvoihin perustuvan kulttuurin vedenjakajaksi, koska maassa ei ole nähtävissä tarpeeksi piirteitä globaalien institutionaalisten hallinnon arvomaailman ja mallien sopeuttamisesta. Päinvastoin maan autoritaarisen hallitsijan osalta sopeuttaminen lakeihin on usein seremoniallista.
  • Koski, Olli (2004)
    Verokilpailuna pidetään tilannetta, jossa maat pyrkivät veroastettaan laskemalla houkuttelemaan alueelleen liikkuvia tuotannontekijöitä. Maailmantalouden integraation myötä valtioiden välisestä verokilpailusta on tullut ajankohtainen tutkimuskohde. Tehtyä tutkimusta leimaavat kuitenkin suuret vastakkainasettelut. Perimmäinen kiistakysymys koskee julkisen sektorin roolia ja luonnetta. Koska verokilpailun useimmiten nähdään pienentävän julkista sektoria, riippuu sen hyväksyttävyys siitä, pidetäänkö (suurta) julkista sektoria hyvänä vai huonona asiana. Tutkielmassa luodaan katsaus sekä perinteisiin neoklassisiin malleihin että niin sanottuun Leviathan-kirjallisuuteen. Neoklassisissa malleissa julkisen sektorin päätöksentekijä maksimoi kansalaisten hyvinvointia, ja tällöin koordinoimattomasta verokilpailusta on yhteiskunnan hyvinvoinnille todennäköisesti haittaa. Leviathan-malleissa verokilpailu rajoittaa omaa etuaan ajavan päätöksentekijän valtaa, ja näin ollen se nostaa hyvinvointia ja edistää kansalaisten vapautta. Molemmat näkemykset pitävät sisällään hypoteesin, jonka mukaan desentralisoitu julkinen sektori, jossa paikallisalueet kilpailevat keskenään, olisi kooltaan pienempi kuin keskitetty. Tätä hypoteesia ei ole kuitenkaan pystytty empiirisesti todistamaan tai kumoamaan. Tämä antaa perusteita tutkia tapauksia, joissa julkisen sektorin ja poliittisten päätöksentekijöiden toimintaan kiinnitetään enemmän huomiota. Verokilpailututkimus eteneekin tällä hetkellä suuntaan, jossa talouspoliittisia instituutioita pyritään mallintamaan aiempaa realistisemmin. Tätä tutkimushaaraa edustaa myös tässä tutkielmassa esitelty menokilpailun malli. Tarkasteltavassa menokilpailun mallissa desentralisaatio ei luo suoraviivaista painetta julkisen sektorin pienentämiseksi. Alueiden välinen kilpailu aiheuttaa kuitenkin selviä laadullisia muutoksia julkisten menojen rakenteeseen. Tarkemmin sanottuna julkisista varoista kustannettavien viranhaltijoiden luontoisetujen määrä on desentralisoidussa valtiossa pienempi kuin keskitetyssä. Malli ennustaa julkisen sektorin toimivan paremmin, kun tuotannontekijät liikkuvat alueelta toiselle ja alueet tekevät fiskaaliset päätöksensä itsenäisesti. Tulos jonka mukaan desentralisaatiolla olisi laadullisia vaikutuksia julkisen sektorin menoihin on kiinnostava korruption näkökulmasta. Viidennessä luvussa tuodaan esiin teoreettista ja empiiristä tutkimusta hajauttamisen vaikutuksista korruptioon ja hallinnon laatuun. Tietyin edellytyksin desentralisaatio voi toimia korruptiota ehkäisevänä hallintoperiaatteena. Tälle väitteelle löytyy myös empiiristä tukea. Tärkeimmät lähteet: BRENNAN, G. – BUCHANAN, J. (1980): The Power to Tax: Analytical Foundations of a Fiscal Constitution. Cambridge University Press. GORDON, R. – WILSON, J. (2001): Expenditure Competition. Working Paper 8189, National Bureau of Economic Research, Cambridge, Massachusetts. SHLEIFER, A. – VISHNY, R. W. (1993): Corruption. The Quarterly Journal of Economics, 108, 599-617. ZODROW, G. – MIESZKOWSKI, P. (1986): Pigou, Property Taxation, and the Underprovision of Local Public Goods. Journal of Urban Economics, 19, 356-370.
  • Saarikkomäki, Elsa Anni Orvokki; Lehti, Martti Mikael (2019)